|
|
|||
|
02.12.2011 - 21:06
Heissan pitkästä aikaa.
Pitkästä aikaa muistin että mulla on joskus ollut tällanen blogikin. Koko vuoden olen oikeastaan käyttänyt toipumiseen viime syksyisestä "hermoromahduksesta". Oikeen hyvin on mennyt, koko vuoden olen tehnyt lyhyttä päivää. Enkä haluakaan kirjoittaa tuonne uuteen hepoliiniin: kiva että on ihmisellä jotakin pysyvää. Nykyään olen ollut jopa sosiaalinen aika ajoin. Tutustunut uuteen ihmiseen (naiseen) , minkä kyllä täytyy todeta olevan aika hankalaa mutta toisaalta palkitsevaa kun huomaa että sitä voisi kelvata jollekin kaveriksi omine vikoineen kaikkineen. Toisaalta omat lähityökaverit ovat tulleet aika tutuiksi, kai sitä itsekin suhtautuu avoimemmin ihmisiin kuin aiemmin. Mutta silti oli pakko todeta terapiassa että tietty "ehkäisyreaktio" tulee jos tuntuu että joku "uusi" tulee liian lähelle. Mutta mä opettelen. Olen päättänyt. Ehkä jaksaisin taas kirjoittaa tännekin.
T: Hepsu
|
Kirjoittaja
Hepoliini. "Oman elämänsä elinkautisvangin koskettavaa ja syväluotaavaa tilitystä elämästään" Motto: "Jos ei meno miellytä, sitä voi lähteä kävelemään" (Tyytymätön lukija voi vapaasti soveltaa kyseistä lausahdusta) Ei suositella lapsille, kirjoittaja ei hallitse kielenkäyttöään. Ei suositella myöskään sukulaisille, ystäville, tutuille, tms. Vastuu lukijalla. P.S. Suosittelen huumorintajua henkisenä ominaisuutena. Etenkin lukiessa tätä. Ja jos jollakin on tarkempaa asiaa jostakin ihan asiallisesta asiasta, niin lähestyä saa myös s-postilla. hepoliini78@hotmail.com Kategoriat
Sivut
Tehty Turus - Lohtuhali!
Blogipohjan tehnyt on:
Tämän blogin blogipohjan on ystävällisesti ja upeasti toteuttanut oman kuvani pohjalta armoisa SusuPetal. Olen hälle ikuisesti kiitollinen :)
|
||
Heissan Hepoliini, kiva kuulla sinusta jotain.
Toivutaan molemmat hiljalleen, ei pidetä kiirettä.
Teemmä näin.