Heippa.

 

Viime kerrasta on jo vierähätnyt tovi. Ei ole "huvittanut" kirjoittaa. Tai paremminkin "ei ole ollut aikaa", kun multikansallinen, vai mikä se nyt oli, yhtiö vie ihmisestä kaikki mehut. Mä olenkin nyt sairaslomalla neljättä viikkoa, heti putkeen kesäloman jälkeen. Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö sanoi psykiatki kun siellä kävin tarkistuttamassa nappireseptiä. Sanottakoon että pari lasillistä on tullut juotua, mutta ei sen enempää... ehkä.

Mä jatkan myöheminn, en jaksa nyt lisää. Heippa

No niin, nyt jatketaan. Partneri ei suostetteluista huolimatta suostunut ähtemään kaveriksi yön rientoihin, joten eipä kamalasti muutakaan viihdykettä löytynyt. Oikeasti se taitaa olla aika kamalan väsynyt (?) ja mulla menojalka vipattaisi. Ei se muuten vipattaisi mutta kun täällä alkaa juotava loppumaan niin..

Osasyy "pienoiseen"  taukoon on siinä, että mua alkoi mietityttämään että jos vaikkapa partnerin eksä tiettyjä yhteyksiä kautta päätyisi lukemaan tätä roskaa. mitä en todellakaan halua. Eli toivottavasti keneltäkään ei ole sivulauseessa lipsahtanut että tällainen paskatuubi on täällä olemassa. Sinänsä on varsin helpottavan tuntuista kirjoittaa tänne koska todellakin tuntuu ettei tätä kukaan sen tarkemmin seuraa kuitenkaan.

Mitä tulee siihen "yleistyneeseen ahdistuneisuuteen". Se oli sen lääkärin nimi tälle "tilalle" (pakko käyttää taas noita merkkejä), vaikk en ole laisinkaan varma että kyse on mistään psyykisestä häiriöstä. Paremminkin musta tuntuu että tällainen mä olen aina ollut. Ja yhteiiskunta nykyään nyt on sellainen että rahanteko on tärkein, tehdään rahaa osakkeiden omistajille ja pikku piipittäviltä työntekijöiltä revitään viimeisetkin mehuta nahasta, ja jos sitten tämä "ahdistunut" ja ahneud eivät kohtaa, niin se on sitten sairautta.. Okei, myönnän toki että tosiaan varmaan kärsin tällaisestä, josta nimikin on annettu, mutta ketä se paskaakaan kiinnostaa. Ei ainakaan tätä koneistota. Auta armias, jos menisi työkkäriin ja sanoisi että näinä aikoina olisi sanonut itsensä irti vakituisesta työpaikasta sillä perusteella että ei enää pystynyut olemaan neljän sadan ihmisen kaveri päivässä. Karenssihan siinä pukkaisi. Siitähän mulla onkin kokemusta. Toista kertaa en ehkä jaksaisi turhaan taistella koneistoa vastaan. Onneksi mulla on nyt tällä kertaa niin vahva läähitys että asia ei varsinaisesti liikuttaisi kauhean paljon edes. Heh heh. Mutta se on ihan totta. Aamulla kun ottaa nappia, niin parin tunnin päästä on sellainen olo kuin olisi ollut valtamerilaivalla kuukauden putkeen. Vaikka ihan niin kuin mä tietäisin miltä se tuntuu. Jotkut sukulaiset tietäis. Ne teki sen joskus kauan sitten, mutta sekin on jo toinen tarina.

Mun oli oikeastaan tarkoituis purkaa tunteitani siitä, miltä musta on tuntunut jo kauan, mutta nähtävästi en osaa. Ja jos tätä nyt lukee jotkut toisten eksät tai omat eksät ja joku erehtyisi kertomaan vaikka mun porukoille tästä blokista tarkotuksella niin varmasti keksisin tavan hoitaa jotakin vastaavaa infoa heidän elämästään eteen päim tahoille, joille ei välttämättä haluaisi kertoa kaikkea. En ole kostonhimoinen mutta olkoon se vaikka uhkaus sitten. Ihan vinkkinä vaan. Joo, tosi rakentavavaa.. hah. Hah.

Mulla on ollut tämä paniikkihäiriö varmaan jostakin yläasteikäisestä. Mä en edes aiemmin ole tajunnut, miten paljon se on mun elämääni vaikuttanut, ja rajoittanut. Todennäköisesti mä olisin jossakin ihan muualla, vähemmin henkisin vammoin kuin nyt olen, jos olisin ihan "normaali", mitä ikinä se sitten tarkoittaakin. Lopetin aikoinaan soittoharrastuksen, koska en pystynyt enää käymään soittotunneilla, kun jännitti niin paljon. Musta olisi voinut tulla hyvä muusikko, niin kuin hyvää tarkoittava (??) sykiatrikin totesi. Jep jep. Paljon on vältellyt tekemästä asioita, joita olisi halunnut, koska olisi pitänyt olla tekemisisssä pelottavien uusien ihmisten kanssa. Opiskeluista ihme kyllä selvisin, tosin vuoden myöhässä. Joskus olin niin ahdistunut että itkin koulun rappukäytävässä kun en pystynyt menemään tekemään hommia. Muutenkin tuntui että oli porukoista ihan ulkopuolinen. Niin kuin vaikka lukiossakin. Mulla ei ollut yhtään kaveria siellä, ennen kuin lukion kolmannella kun tutustuin yhteen aikuisopiskelijaan, joka jostakin syystä sattui tykkämään musta, ehkä säälistä, kun olin niin säälittävä paska, kuka tietää... No, "Anneli" oli vartsin fiksu ja viehättävä ihminen, joka selviytyi lukiosta kahdessa vuodessa ja kirjoitimmen samaan aikaan.

Telkkarista tulee yksi mun lempisarjoista. Frasier. Aika paljon kaikkea kamalaan paskaa sieltä muuten tulee ylipäänsä. Sairasloman aikana jossakin vaiheessa kehitin addiktion MTV:n sarjaan "16 and pregnant". Vai olikohan se nimi edes tuo mutta jotain sinne päin kuitenkin. Vissiin mä olen jonkun sortin masokisti kun katon telkkarista LAAKISTA PAKSUKSI PAMAHTANEITA neitosia, mutta minkä sitä luonnolleen mahtaa, niinpä. Mä olen tässä nyt parisen vuotta totutellut ns. äitipuolen asemaan. Oikein kivoja lapsia, kyllä kyllä, todellakin. Sitten tulee ajatuksia että "mitä nekin mahtaa musta ajatella". Mä en edes lapsena osannut puhua teini-ikäisen pojan kanssa. Mistä mä NYT tietäisin, miten sen kanssa olla. Taikka pienempi. Se on sellanen energiapakkaus, että vie mehut terveemmästäkin ihmisestä, saarti sitten tällasesta, joka ei vaan jaksa mitään melua ja pölinää. Ammatin tuomia vaikeuksia. Mutta eihän siinä voi sanoa, että "voisittekö ykdeksi viikoksi lakata tulemasta kun hepo-täti tarviis vähän hermolomaa". On kokeiltu ja riitaa tulee. On se kumma kun lasten vanhemmilla (lue:äitillä) on oikeus käydä bilettämässä vaikka "EKSÄNSÄ SISKON" kanssa mutta isillä ei nykyisen horonsa kanssa. Ei sillä, että mihinkään bilettämään haluaisin (tosin mietin tästä lähdettyäni käyväni lähibaarissa parilla, sano mies mitä sano, kun ei halua mukaan, nukkuu kai jo tuolla, kun kaikki vie siitä mehut(!!)) mutta haluan käydä jossakin. Hengähtämässä.

Ja jos O sattuisi lukemaa tämän, niin laita viestiä, mä en ole varman tuliko sun numero mun uuuteen puhelimeen.

Tsau.

Hepo.

Moikka,

 

taas pitkästä aikaa. Lueskelin aamuteetä juodessa ja T:n eilen paistamaa pitsaa syödessä eilistä Turun sanomien Extra-liitettä - sen nuortenpalsta aikoinaan sai mutkin melkein yrittämään kirjoittaa (kamalia) runoja aikoinaan (huonolla menestyksellä(ihan vaan omaan vihkoseen)). Siinä oli juttu blogeista (taas vaihteeksi jossakin...), jossa meidän Vuodatuksemme perustaja Tuomas ilmaisi jotakin tyyliin ettei blokiin kannattaisi laittaa mitään, mitä ei voisi jakaa jonkun kanssa kaupan kassalla. Siihen nähden, että mun ja lähikaupan Svetlaanan avautuminen siinä kassalla on tähän asti rajoittunut sanoihin hei, ole hyvä ja kiitos (ja Svetlaanan mulkoiluun kulmien alta(osaa olla aika nyrpeä tyyppi)), niin taidan jatkaa täällä kuitenkin ihan omilla vanhoilla linjoilla. Eli jaetaan kaikki vaan mitä ikinä päähän pälkähtää. Oishan se aika perseestä toistella vaan "hei", "hei", "hei hei"...

 

Jotenkin tää elämä on tuntunut ihan persereiältä kokonaisuutena viime päivinä. Tuntuu että sitä vaan juoksee töissä. No nyt mulla on yksi vapaapäivä, mutta sekin menee niin saakelin nopeasti kun nukkuu univelat (joita pakosta kertyy(kun ei saa unta syystä ja toisesta)) pitkään aamulla, ja sitten vaan haahuilee, ja kattoo vähän telkkaria, ja lukee lehtiä, joita muina päivinä ei huvita tai ehdi lukemaan. No ei elämä nyt ihan persereiältä tunnu (ennoo pahemmin persereikiä tunnustellut edes sitä paitsi...), onhan mulla T ja plii ja plaa ja... Mutta ehkä se lähti tuossa tiistaina siitä, kun töissä oli vaihteelsi ihan hirveä hälinä, ja just olin käynyt vielä tupakilla, nikotiinit siinä veressä, ja kun palaan tauolta omalle paikalle (jossa yleensä en istu, eli ei se nyt niin oma ollut), niin pukkaa sitten pitkästä aikaa kamalaa paniikkikohtausta päälle. Kirjasin jo itseni siihen työpisteeseen sisään, mutta noin viisi sekuntia siinä oltuani tajusin että eihän tästä tule vittuakaan, että nyt täytyy vaihtaa paikkaa ja äkkiä. Toinen vaihtoehto olisi ollut juosta ulos siitä talosta ja lujaa, mutta eihän sitä nyt voi, kun sitten on joku toimiston akka niskassa, että mihis sitä nyt työajalla mennään saamaan sellasia paniikkikohtauksia, että eihän homma näin tule tehtyä. No, kuhan sanoin vain, eihän se nyt niin sanoisi. Muka. Siinä sitten vaihdetulla paikalla tärisin ja ajattelin että nyt pitää koota ittensä. Vähän tuollainen pistää masentamaan. Sitten koko viikon olen kävellyt kuin ajastetun pommin päällä, että milloin homma uusii, ja eikös sitten toissa päivänä pukannut vähän samanlaista, kun tulin tauolta. Mä tulin siihen lopputulokseen pienessä päässäni, että pelkästään tiettyjen henkilöiden läsnäolo - tai tietoisuus siitä, että voivat olla läsnä - voi saada tuon paniikin aikaiseksi. Sinänsä vituttava tieto, että ei niitä oikein voi sieltä deletoidakaan, korkeintaan koittaa vältellä. Ja vältellä myös niitä ruuhkapaikkoja, koska toinen altistava homma on just se meteli.

 

Edeltävästä tuli mieleen yksi ohjelma, jota katselin tuossa viikolla. Siinä ihmiset lähettävät jonkun paketin vanhoille tutuilleen. Ohjelmassa oli Riku Korhonen, sen eksä (en muista nimeä), eksän sisko (en muista nimeä, näyttelijä se on) ja sen vanha opettaja, joka oli sanonut Rikun eksän siskolle, että ahdistus on itsekkyyttä. Mä siinä mietin, että miten ahdistus nyt olisi jotakin suurta itsekkyyttä, pikemminkin pahimmillaan aika paha henkisen heiton paikka. Onhan se totta, että ahdistuva varmaan tuijottaa omaan napaansa, juu-u, mutta kuka sinne saatana tässä maailmassa sitten tuijottaa, ellet sä itse (voi jumalauta). Ja tuskin kukaan suuresti ahdistunut nyt nautiskelee siitä suuresta syntisestä itsekeskeisyyden tilastaan.

 

Mitäs muuta tässä... Pyykit pyörii koneessa. Ihmetellen katselen ikkunasta että kenen saatanan lahopää-idiootin idea oli raiskata suurimmat ja komeimmat vaahterat tämän talon pihasta. Eilen töistätullessa odotti sellainen miellyttävä näky tuolla pihalla. Ihan kamalan näköinen toi piha nyt, puhumattakaan siitä että nyt tuolta vastapäisen talonsiiven puolelta näkee ihan esteettä tänne. Pitäisiköhän alkaa harkita muuttoa. Ihan muutenkin, saataisiin vähän lisätilaa T:n kanssa. Toisaalta tässä kopissa asuminen tulee aika halvaksi, säästyy rahaa; ja mitä sitä tilalla tekisikään, kun on aina töissä. Ja mitä sitä rahalla tekisikään, kun ei sitä kerkeä perkele edes sinne saatanan sänkyostoksille koskaan (mä haluaisin kyllä sen isomman sängyn), kun seuraavankin kuukauden aikana mulla ja T:llä on tasan YKSI samaan aikaan oleva vapaapäivä. Sekin vielä. Nyt ne alko sahaamaan niitä saatanan puita tuolla pihalla. KOSKA TÄÄLLÄ SAA PERKELE KORVAT LEVÄTÄ!???

 

Mä menen nyt katsomaan Frasierejä, palataan myöhemmin ja jatketaan tästä...

 

 

 

 

Heippa.

Olipas kiva tulla pitkästä aikaan blokiin ja huomata että hallintasivulla odotti 172 lukematonta uutta kommenttia. No kyllähän mä arvasin ettei heppalandia mitään yllätysuosioonnousua ollut kokenut vaan joku dorka sinne oli laitellut jotakin pirun paskakommentteja pitkin lokituksia. Kolme niistä taisin jaksaa käydä poistamassa mutta loput saavat olla siellä siihen asti kun joku kerta vapaapäivänä en muka parempaa tekemistä keksisi kuin poistella jotakin roskaposteja kommenteista. Eli siihen saattaa mennä aika kauan, mistä syystä tuskin huomaisin, jos joukkoon joku oikeakin viesti olisi eksynyt (mitä kyllä kehtaan epäillä).

Viime viikko oli henkisesti ihan persesuolesta (ahdisti, ahdisti ja vielä kerran ahdisti). Varmaan se alkoi jo toissa lauantaina kun ensin T kävi veljensä kanssa siellä "iltamissa" (mikä oli kyllä oikein ok), jona aikana itse kävin siskon luona syömässä, sekä juomassa, ja siskon huomattua keittiönsä ikkunasta, että "T taitaa olla jo kotona", kipitin pihan poikki kotio ja vedin lisää viiniä naamariin, ja pakotin(?) T:n lähtemään kaupunkiin "yhdelle oluelle" (hahhah), minkä johdosta löysimme itsemme yöllä kolmen aikoihin taksijonosta käytyämme läpi kapean skaalan sekä kaupungin hetero- että homopaikkoja. Siinä vaiheessa kun vinguin Aurakatua Apteekista pois päin kipittäessämme että etsittäisiin vielä joku mesta mikä on neljään saakka auki, sain kuulla T:ltä ettei sitä voisi vähempää kiinnostaa, ja että muutenkin mä olen humalassa ihmeen, hmn, maaninen? Noo...toisaalta se sanoi, että yksi sen vanhimmista ja parhaista kavereista on humalassa ihan yhtä rasittava, mutta silti oikein rakas. Seuraavana päivänä pitsapuodista iltahämärässä kotiin kävellessämme käskin ottamaan yhteyttä Ukkeliin, jos sattuisi vertaistukea asiassa kaipaamaan. Tuhma minä.

No mutta siitä se henkinen "alamäki" (ehkä pienoista liioittelua)sitten alkoi. Sunnuntaina (siis toissa sunnuntaina) krapulassa en osannut muuta miettiä kuin sitä että nyt T sitten kypsähti muhun. Kauhea vanha hylätyksitulemisenpelko jysähti kai päälle. Maanantaina töissä oli oikeastaan vielä pahempi olo(jo ihan fyysisestikin) kuin sunnuntaina, ja ääneen mietin etten juo enää koskaan... Pitäisi sitten varmaan pysyä alkoholista hieman kauempana, niin olisi edes teoriassa mahdollista. Tiistaina mulla sitten olikin nimipäivä (juu-u), minkä johdosta sain erinäisiä onnittelevia tekstiviestejä erinäisiltä onnittelevilta ihmisiltä. Yöllä pirun väsyneenä sänkyyn mentyämme T sitten kysyi että sainko mitään "tuhmia" nimppariviestejä, ja mä sanoin, että en saanut mitään tuhmia viestejä. Halusin nukkua, ja halusin että T saa nukuttua. Seuraavana päivänä, oliko tuo nyt sitten keskiviikko, T kysyi että sainko keltään miehiltä viestejä. Miksei se voinut suoraan kysyä, että sainko viestiä siltä, jota tiesin sen tarkoittavan. No, sitten mä sanoin, että sainhan mä yhdeltä Tällaselta ja sitten Pohjanmaalaiselta. Seuraavan kerran taidettiin puhua kunnolla vasta seuraavan päivän iltana. Työvuorotkin kun hieman menivät ristiin siinä... Minä tein aamu-aamu-aamua, kun hän teki yö-yö-työtä.

Oli meillä sentään eilinen päivä vapaata samaan aikaan, "vuhuu". Varmaan pitäisi siitäkin olla sitten saatana vain kiitollinen, mutta ei paljon naurata, kun kaikki perkeleen joulun pyhätkin olen töissä, ja seuraavan kerran on vapaapäivä samaan aikaan T:n kanssa vasta pitkälle tammikuuta. Eipähän tarvii miettiä, missä sitä joulunsa viettäisi. Tai miten sitä vapaapäivänsä viettäisi, tai kenen kanssa (itekseen). Niin että sitten viime viikon saldo oli erinäinen määrä ahdistuneita tunteita ja syytöntä suolaveden pudottelua silmistä. En tiedä miksi. Periaatteessa kaikki on ihan hyvin, mutta silti vaan ei saanut mistään positiivisesta ajatuksesta hetkeä pidempää kiinni.

Meillä on täällä pieni joulukuusikin. Joo. Äiti&Isä kävivät mummolassa ja toivat "pienen pöytämallisen", jollaista toivoin, kun kysyivät haluanko joulukuusen sieltä. Todetaan nyt, että tämä pieni pöytämallinen kuusi on vähintään metrin korkea, joten missään nimessä se ei tähän pöydälle päätynyt. Taitaa liioittelu kulkea suvussa. No, onpa sitten joulukuusi, vaikkei joulua olekaan. Tosin tyytyväinenhän mun vaan pitäisi olla, kun joka joulu olen narissut, että eikö voisi jättää lahjat ostamatta, ja syödäkin voisi jotakin ihan tavallista hyvää (en tykkää erityisemmin joululaatikoista ainakaan). Toisaalta, nyt mulla olisi kerrankin varaa jopa ostaa niitä lahjoja, minkä velvollisuuden aionkin suorittaa tänään niin pitkälle kuin pinna ilman röökiä äitiseurassa kestää. Mä olen aina inhonnut lahjojen ostamista. Tai ostaminen on se helppo osuus siinä, mutta että koittaa etsiä jotakin, mistä se ja se nyt sattuisi sitten tykkäämään...voi jesus. Ja kun ei oikein voi olla hommaamatta (taaskaan) mitään, kun sisko jo reippaana ilmoitti, että "tulkaa nyt lahjat edes jossakin välissä hakemaan vaikka oletkin koko joulun töissä", eikä raskaanaolevan naisen itkettäminen lahjoitta jättämällä taida olla kovin korrektia, vai? Ja mä kun taas virheellisesti erehdyin ajattelemaan, että kerkeisin tässä välissä lisääntymään ennen sitä. Mutta kaipa se aika kuluu muidenkin jälkikasvujen kasvuja seuraillessa. Ei mulla mikään kiire varsinaisesti ole saada nappuloita, mua vaan kalvaa epätietoisuus siitä, onko se edes mahdollista. Parempi varmaan jatkaa sen ajatuksen parissa jatkossakin, että ei ole (lienee sen asian tosilaita).

Painajaisiakin olen nähnyt. Nyt kun paria poikkeusta lukuunottamatta nukuin viime viikon suht hyvin, niin sitten näkyy kaikenmaailman pahoja kuvia. Yhdessä unessa me tehtiin T:n kanssa keittiöhommia; minä tiskasin ja T fileoi lohta. Laskin juuri vettä puhtaaseen altaaseen, kun T heitti sinne yhden lohifileen lillumaan. Siitähän mä en riemastunut (hittoako sotkee mun puhtaita vesiä!), vaan nakkasin kalan kaverin omaan altaaseen takaisin. Sen jälkeen T heitti mua sillä kalalla oikeen kunnolla, vauhdilla ja voimalla. Sitten taisin herätä, ja sitten taisi olla taas aika kipittää töihin eri vuoroon.

Että eipä tässä sitten sen kummempia.


<3Hepoliini

Heippa.

Huomenta. Viettelen tässä hyvin ansaittua vapaapäivää kera Unikaverin ja kissan. Aamukaffit on vedetty naamaan ja leivät myös. Istuskelen tässä ikkunan äärellä vanha punainen kalsaripaita päällä, jota käytän myös yöpaitana, jalassa punaiset samettiverkkarit. Ei kauhean himojaherättävä yöasu mutta mun nähdäkseni himotuksen pitäisikin lähteä jostakin muusta liikkeelle, kuin siitä, onko tyypillä mummopökät jalassa vai jotain muuta, tai ei mitään... Mutta se on toki vain mun näkemykseni. Ja sitä paitsi, en mä tässä millään parittelutuulella ole kyllä muutenkaan kun tamppooninvaihtajaisia näin jälleen heppalassa vietetään.

Ja siitä tuli mieleen ihan vaan "vahingossa" miten toissayönä heräsin jälleen vitunmoiseen (kirjaimellisesti) vatsakipuun, eikä tietenkään särkynapin särkynappia koko saatanan torpassa. Ei jumalauta, mä kiroilin, ja taisin tirauttaa pari kivunsekaista tuskankyyneltäkin siinä sivussa kissan turkkiin, kun se ystävällisesti kipusi mun tyynynkulmalle kehräämään lohduttavasti. Oikeasti, tuntui niin kuin se olisi aistinut että nyt ei ole oikea aika yrittää tökkiä kynsillä naamaa, pureskella varpaita ja hyökkiä jalkapohjiin. No mutta aamulla sitten heräsin - ihan niin kuin olisi paljon nukkunutkaan sinä yönä - ja kipuineni mietin työhönetenemisstrategiaa, ja päädyin sellaiseen, jossa poikkesin keskustassa apteekissa ostamassa kunnon tukevan pakkauksen bura-nappeja Kauppatorin apteekista. Myyjä katsoi mua mun mielestä vähän epäilevästi alta kulmien kun latasin 30 nappulan paketin tiskiin, mutta en antanut sen haitata pätkääkään ja iskin rahan tiskiin ja avasin paketista pillerin samantien nautittavaksi.

Soitin töihin, että tulisin myöhästymään vähäsen, koska piti käydä apteekissa. Töihin asti ehdittyäni totesin olevani myöhässä vaivaiset viisi minuuttia, mutta ystävällinen toimistoassari totesi ettei apteekissakäyminen ole mikään hyvä syy myöhästyä, ja sitä paitsi heillä on töissä kyllä särkylääkettä. Mä en sitten jaksanut sanoa, että olin kahden vaiheilla kipuiluni kanssa jaksanko raahata persettä työsaralle lainkaan, vai menenkö suoraan lekurille itkemään että alapäässä on jotakin vikaa varmaan kun sattuu aina niin saatanasti. No, päivän loppuun mennessä assari otti hieman kevyemmän kannan asiaan ja kysäisi ohimennen että auttoivatko ne särkylääkkeet. Joo, auttoivat, kun otin 800mg melkein kerralla, ja kerran vielä kiellon päälle.

Ukkelikin tuolla totesi lähettäneensä mulle ne kuvat vihdoin ja viimein, hieno homma. En tiedä, pitäisikö todeta, mutta häneltä tuli tuossa toissapäivänä vahingossa (?) tekstiviesti, joka selkeästi oli tarkoitettu jollekin muulle. Oli sellainen kuvaviesti, jossa joku vaalea tyttö poseerasi koiruuden kanssa ilmeisesti Ukkelin luona. Siinä oli myös kysymys jostakin lauantaisesta baariinlähdöstä. Ilokseni saatoin todeta, että koko tekstari ei aiheuttanut mussa oikeastaan minkäänlaista tunnereaktiota. Ei varmaan täydy olla kauhea ruudinkeksijä keksiäkseen kuka siinä kuvassa oli, kun tunnustan satunnaisesti U:n lokia kuitenkin lueskelevani.

Mistä tuli mieleen, että mun kanssa ollessaan Ukkeli ei järin koskaan osoittanut minkäänlaisia tarpeita "läheisyyteen". Junou? Siis tajuamme kaikki, mitä tarkoitamme kun puhumme läheisyydestä ja lähelläolemisesta? No, en tiedä, pitäisikö mua pistää tikulla silmään, mutta muistan U:n joskus mulle todenneen, että ei hän ymmärrä, mitä mä tarkoitan sillä että "meillä ei ole sellaista läheisyyttä", ja kysyneen siihen samaan hengenvetoon, että ei hän osaa olla sillä tavalla "lähellä", tai ei ymmärrä, että pitäisikö sitä sitten vaikka jossakin sängyssä maata "tuntitolkulla" vain "lähekkäin. Nooo... Siksi mulle oli aika iso ylläri, kun herra tuolla jossakin lauloi kaipaavansa päivittäistä läheisyysannostansa ja miten hyvältä tuntuu olla Sen lähellä. Mun tai muidenkaan ei liene kamalan vaikea vetää viimeistä johtopäätöstä siitä, että mun keväinen päätökseni lähteä kävelemään ei ainakaan ihan kamalan väärä ollut. Ja luulen U:kin sen jo tajunneen tovi sitten. Kiitti vaan kaikista niistä läheisyydettömistä vuosista. Sori, ei millään pahalla, mutta niinhän se on, että sen oikean lähellä on vaan niin hyvä olla? Köh.

Joo, tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee. Mun mielestä ei silti ole mitään erityistä syytä pyyhkiä kaikkea entistä täysin kartalta, vaan on aika terveellistä välillä muistaa mistä sitä on oikein tullut, ja minkä kaiken läpi.

O tuolla pihahti itsestään, ja tuli ihan kauhea ikävä O:ta siinä samalla. Hitto, kun saisi hieman vapaata, niin voisi lähteä käymään siellä Tamppereen suunnallakin joskus! Mutta mihkäs täältä lähdet, kun olet naimisissa työpaikkasi kanssa... Rahaa sentään virtaa tilille tasaista kerta/kk- tahtia, mikä on toki jees. Harmi vaan, ettei sitä paljon kerkeä missään käydä tuhlaamassa; vaatekaappikin kaipaisi pikaista päivitystä mutta varmaan pakko turvautua johonkin postimyyntiin, kun ei missään kaupoissa ehdi (huvita) juoksennella. Ellei sitten mennä Unikaverin kanssa käsikynkkää romanttisesti Ikeaan katsomaan uutta sänkyä ynnä muuta rompetta. On meinaan aika kapea kahden ihmisen nukuskella tuolla nykyisellä patjakkeella. Unikaverille voisi samalla ostaa uuden tyynyn (jos on sen tarpeessa), en halua meinaan enää toista yötä nukkua ilman omaa tyynyäni(päättelen että on sen tarpeessa), se kun juuri sinä kamalana toissayönä pihisti mun tyynyn, ja mä jouduin nukkumaan sen tyynyn kanssa. Tunnustan olevani pikkumainen, kun mulla käy hermoon tuollaiset pikkuasiat joskus. Kaippa mä U:n kanssa eläessäni opin siihen, että kummallakin oli aika tarkka oma henkilökohtainen reviiri kuitenkin, ja kun Unikaverilla ei sellaista tunnu olevan lainkaan, niin liekö tuo ihme, että vanhan koiran kestään vähän aikaa oppia uusia temppuja. Vanhalla koiralla viittaan tässä yhteydessä sitten itseeni, juu döörti ould dogistaillavin dooog!


Have a nice day.

<3Hepoliini

Heippa.

Odottelen tässä että olisi aika lähteä töihin. Joo, iltavuoroa pukkaa taas vaihteeksi ja mua väsyttää jo valmiiksi. Toivottavasti ei ole kamalan kiireinen ilta niin ehtii työn lomassa tehdä vähän muutakin kuin töitä kuten lukea vaikka kahvihuoneen vanhoja akkainlehtiä. Sanolehteen en ole koskenut varmaan pariin kuukauteen lainkaan, ja olen huomannutkin olevani paljon tyytyväisempi kun ei ole hajuakaan mitä "maailmalla" tapahtuu. Okei, voi olla vähän typerä asenne, mutta käytän mieluummin vähän vapaa-aikani tuijottamalla vaikka telkkaria ja silittämällä kissaa kuvitteellisessa kiikkustuolissa kuin seuraamalla jotakin pirun vaalilätinöitä (kai siellä jo niitä käydään) painetun sanan muodossa. Nyt joku jossakin toteaa että kehtaa vielä tunnustaa moisen, mutta ei kai siitä mitään määräystä ole että pitäisi olla selvillä siitä sekunnin tarkkudella missä milloinkin joku pommi räjähtää?

Voin sitten lukea niistä tulevaisuudessa vaikka historiana, jos joku onnistuisi joskus kirjoittamaan kiinnostavaankin muotoon värkätyn historiasiipaleen. Muutenkin tunnustan olevani ihan mummoutunut, sillä erotuksella, että mummot taitavat kuitenkin olla niistä maailman asioista jokseenkin perillä. En mä tiedä. Kolmekymppisetkin lähestyy, ja se ei ole mikään ongelma; pahimmat ikäkriiseilyt kolmen kympin suhteen kävin läpi jo varmaan vuosi sitten ja siitä taakse päin. Ja ehkä se ei sitten ole iästä kiinni kuitenkaan, siis se, että tuntuu että on maailman tylsin ja epäkiinnostavin ihminen - siis jopa omasta mielestä, ja itselleenhän pitäisi aina olla kuitenkin armollinen, vai miten se meni... Siis mä olen vaan NIIN tylsäpäinen, ja mä olen alkanut miettiä, että mitä joku Unikaverikin mussa oikeen mahtaa nähdä. Kuitenkin on fiksu ja aivot omistava ihminen. Tai ehkä työ on vaan sitten niin ahmaissut mut inekseen, etten vaan jaksa keskittyä mihinkään muuhun kuin siihen, että lasken kuinka paljon aikaa on seuraavaan vapaapäivään, ja vapaapäivänä taas alan jo laskea tunteja siihen kun taas pitää mennä töihin. Työpäivän alkua ennen taas lasketaan minuutteja siihen, kauanko ehtii vielä kirjoittaa blokia ja juoda teetä ennen kuin pitää juosta bussipysäkille...

Joo... Eilen taas tein lähempää tuttavuutta erään työkaverin kanssa tupakkapaikalla. Tuli puhetta, että joskus voisi lähteä yhdessä käymään jossakin kuppilassa, ja siihen samaan hengenvetoon työkaveri sitten kysyi multa kuinka vanha oikein olenkaan. No, ikäni kuultuaan lausahti ne perinteiset että "mä luulin sun olevan jotakin 23 tai jotain..", johon mä reippaana sanoin että ei, kyllä mä ihan 30 täytän jo marraskuussa. Työkaveri totesi moisen olevan vain positiivinen yllätys, siis että olen "ihmisen ikäinen", jolloin tuskin ainakaan haluaisin mihinkään pahimpaan teinihelvettiin. No en kyllä halua, enhän mä halunnut teinihelvetteihin edes teininä vaikka omanlaiset teinihelvetit mulla siihen aikaan olikin. Myöhemmin sellaisia asioita kai kutsutaan elämänkokemukseksi?

Koska olen niin mummo, puhun vain työstä ja vaivoistani...Jos alapään asiat eivät kiinnosta niin hyppää tämä osio yli (ihan niin kuin näitä nyt muutenkaan kukaan jaksaisi enää lukea). Eilen olin kahta vaille valmis lähtemään töistä kesken päivän kun vessassa käydessä tuntui ihan saakelinmoista kirvelyä, ja sitten pöydän ääressä napottaessani kusetti koko ajan. Työkaverille tauolla avauduin moisesta piinaavasta tilasta, ja päädyimme yksissä tuumin vaihtamaan vaivakuulumisiamme tupakkapaikalle. Hänen vaivoistaan kuultuani päätin, että mun täytyy kestää pikku virtsatietulehduksen ensioireet vaikka päällä seisten, niin kuin sitten kestinkin. So interesting? Ou jeah. Nytkin on vähän outo olo alavatsassa mutta jospa se siitä. Työkaveri tosin totesi jonkun kaverinsa joskus pitkittäneen lääkäriinmenoa moisen vaivan kanssa ja joutuneen sen johdosta sairaalaan pariksi viikoksi munuaistulehduksen takia. Mutta katotaan nyt miten tää etenee.

Ai niin. Joku saattaa vielä muistaa "Pojan" siltä ajalta kun olin työpaikassani vielä koulutuksessa. No tässä yksi päivä tuli juttua työkavereiden kanssa pojasta, ja yksi heistä sanoi että olivat luulleet mua ja Poikaa pariksi! Ou mai gaad... Mutta niin sitä mahdollisuutta vissiin täällä vilautteli siihen aikaan joku lokikansalainenkin. Sanotaan nyt varuilta, että mulla ja pojalla ei ollut yhtään mitään, jesus sentään, sitä on nyt ihan erilaiset "pojat" kuvioissa mukana.

Mistä tuli taas mieleen, että mua on alkanut pelottaa että tää nykyinen huomaa etten mä olekaan sitä mitä se haluaa, vaan se haluaa jotakin ihan muuta. Moisia kelatessani olen käynyt mielessäni läpi ihan ajatuksen tasolla (ja jopa ääneenkin..)niitä aikoja kun Ukkelin kanssa tutustuttiin, ja miten silloin - olikohan se jo puoli vuotta tutustumisen jälkeen? - matto vedettiin jalkojen alta pois. Itse luulin vielä elävämme jotakin vastatutustuneiden ja kimppaanmuuttaneiden auvoa, kun toinen jo vokotteli jossakin saatanan nettipalstoilla salaseuraa itsellensä. No, mennyt on mennyttä, ja jos niitä asioita ei olisi silloin tapahtunut, voin melkein vannoa (kun tarkastelee siitä seurannutta ketjureaktiota), etten olisi nyt tässä kirjoittamassa tätä blokia. Itse asiassa tätä blokia tuskin edes olisi. Jännä miten asiat nivoutuvat yhteen. Melkein tekisi mieli piirtää joku kaavio siitä, mutta sitten voisin joutua paljastamaan liikaa henkilökohtaista. Ehkä. Mutta siis sitä mun vaan piti sanoa, että luottamus on aika hauras asia, ja kuten Uun kanssa saatoimme huomata, sen korjaaminen voi olla mahdotonta. U kyllä aikoinaan vähätteli hyvin paljon omien hommeleidensa merkitystä, eikä halunnut niistä puhua. Ja jos hän ei halunnut puhua, asia oli silloin "loppuunkäsitelty", joo. No mitä niistä on sitten oppinut - ei pidä luottaa (liikaa) kehenkään (paitsi äitiin(jos siihenkään aina))?

Joo, ja lässyn lässyn. Mä heitän nyt loput teet naamaani, ja menen miettimään mitä ryysyjä tänään vetäisi niskaansa että näyttäisi mahdollisimman kamalalta viimeisteltyjen ja huoliteltujen mallinukkemaisten työkaverien rinnalla. Siis heidän, jotka sitä ovat. Ei, en taida jaksaa meikata tänäänkään. Sii juu.


<3Hepoliini

Huomenta.

Nousin juuri ylös sängystä. Herääminen tapahtui ensimmäisen kerran jo puoli yhdeksältä, johon asti nukuin yhtäjaksoisesti siitä laskien kun menin nukkumaan yöllä ensin nukahdettuani sohvalle kun jäin vielä hetkeksi katsomaan kun Conan paapoi eläinlapsia. Seuraavan kerran heräsin yhdeksältä siihen kun joku URPO hakkasi ilmeisesti naulaa seinään; nak-nak! nak-nak!. Mä en voi jumalauta käsittää että mikä siinä on kun joka perkeleen viikonloppu pitää sitä samaa harrastaa. Ja sitten kun olin autaasti hereillä niin mokoma nakuttelu loppui sitten siihen. Vissiin joku halusi vain varmistaa että ellei hänkään saa nukkua, niin ei nuku kukaan muukaan.

Siinä sitten loikoilin sängyssä aika pitkän tovin ja mietiskelin. Ei välttämättä olisi niin kamalasti kiinnostanut herätä vielä, kun töihinkin menen vasta kolmeen ja uni olisi senkin puolesta maistunut että jaksaa valvoa töissä myöhään. Kaikenlaisia asioita siinä pyörittelin päässäni ja katselin keittiön ikkunasta vilkkuvaa vaahteraa samalla rapsutellen kainalossa sormia hampailla tavoittelevaa pumpulipalloa, jonka kutsuin (kyllä, kissat OVAT kivoja, asshole!) sänkyyn kunnolla herättyäni. No, tähän väliin voin kyllä todeta, että en ole vieläkään herännyt kunnolla. Mä päätin siinä selällään maatessani, että yksikään maankamaran tallaaja ei tässä elämässä tule enää suorittamaan sanelupolitiikkaa mun suhteeni. Joo, älkää kysykö mistä tuli mieleen, mutta sen ajatusprosessin johtopäätös oli sellainen, että jos haluaa jotakin tapahtuvan, niin siitä voi sitten keskustella, mitään ilmoituksia mä en ota vastaan siitä että mitä mun pitäisi jonkun muun mielestä tehdä tai miten elää. Nih. Kunhan vain ajattelin ilmoittaa. Mutta kuten totesin, jutustelulla pääsee pitkälle. Muuten ei niinkään, ainakaan todellisuudessa.

Pikkasen meinaa taas ärsyttää, tai ei edes ärsytä, olen ihan ok tuulella, mutta jotenkin olo on kuin tulitikun vieressä istuvalla bensakanisterilla. Varmaan taas "ne päivät" lähestymässä. Mistä tuli mieleen että yksi päivä töissä istuin vatsa aika hyvin pystyssä olevna naishenkilön lähettyvillä, niin tuli sellainen olo, että viekää toi jonnekin pois mun näkökentästäni, kiitos. Varmaan olisin itse häippässyt siitä jonnekin muualle, jos se siinä tilanteessa olisi ollut mahdollista. Onneksi se pääsi ennen mua töistä, niin ei tarvinnut koko päivää sen rantapalloa tuijotella. Saisivat jäädä kotio kaikki pallomahat.

Mistä jollakin tavalla epäsuorasti tuli mieleen, että eilen kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Ikeassa. Joo, ja sisko ja sen 2+ oli siellä mukana myös. No tämä siskon entinen rantapallo sai sitten ihan hillittömän itkuraivarin, kun ensin sai juoksennella ihan itse siellä, mutta kun ei meinannut pysyä tuntumassa niin sisko latasi sen takaisin ostoskärryyn istumaan. Siinä se itki (huusi suoraa kurkkua) ainakin 20 minuuttia putkeen, ellei kauemminkin. Se vaan suuttui niin silmittömästi ettei mitään rajaa. Että jos tuntuu joskus Ikeassa käydessä että jollakin osastolla on liikaa ihmisiä niin ottakaan vaan raivostunut pari vuotias mukaan, niin jo vain alkaa osastoilla olla katselutilaa. Mä ehdotin siskolle radiollisia kuulosuojaimia vastaisuuden varalle, ja päätin vähintään hankkia itse moiset jos sattuisin joskus onnistumaan lisääntymisprosessissa. Siis ihan vaan sen takia, kun siskon kanssa hyvin pitkälti on samat geenit, ja siskonpojan huutoitku ON oikeasti varmaan kovin luonnon tuottama ääni, jota olen koskaan kuullut...

No, ostin mä sieltä itkulandiasta jotakin, punaisen ison maton mun yhdistettyyn olohuone/ruokatila/makuuhuoneeseeni. Vähän väriä torppaan, täällä kun on seinät ja lattiat mielikuvituksellisesti värjätty (kamalan) vaalean sävyillä. Ensin harkitsin valkoista mattoa, mutta jos joskus haluan olla ihan valkoisessa (no ei tästä ihan valkoista saisi tekemälläkään) ympäristössä, niin menen Jennifer Lopezin luokse kylään... joo-o. Ostin kylläkin myös pienen pyöreän valkoisen villamaton keittiön lattiaa somistamaan. Sinne Ikeaan mennessä isitaksi (juu, saatiin kyyti) päätti ajeluttaa meitä mun entisen kotitaloni ympäristön kautta. Jotenkin vähän kirpaisi siitä pyörähtää, mutta  ihan vain sen hetken kun tuttuja maisemia ohiteltiin. Vaikka kyllähän mä viime talven synkkinä ja pimeinä päivinä monesti lenkkeilin myös keskeneräisen Ikean ohitse sen lähipelloille koiraa vapaana juoksuttamaan. Mutta enpä juoksuttele enää.

Aamupalalle.

<3Hepoliini

Huomenta.

Tai mun nähdäkseni se on kyllä paremminki vielä aamuyön puolta. Olen HEREILLÄ, vaikka kellon piti soida vasta varttia yli kuusi..."vasta", hahhah. Heräsin vähän vaille viisi siihen kun kissa kävi hiekkalaatikolla, kauheaa sutimista, josta ei meinannut loppua tulla. Sitten se tuli mun sängyn viereen ja alkoi huuliharppumaisella äänellä vinkua ja hangata samaan tahtiin tassua tapettiin. Siis sillä tavalla se kerjää vain huomiota. Mä sitten sähähdin sille että "nyt perkele HILJAA!", ja taisi se hiljaa ollakin noin kaksi sekuntia, kunnes hyppäsi telkkarin päälle (sitä oppii kuulemaa mitä se tekee), ja siitä kaapin päälle, jolloin mun oli pakko nousta ylös nostamaan se alas, ja tippui siinä yks kaiutin ainakin lattialle samaan syssyyn. No, siitä kun pääsin takaisin sänkyyn niin olin jo sen verran virkeä ja vittuuntunut että tiesi jo valmiiksi ettei unista tulisi enää hevonpersettäkään.

Aloin siinä siten aikani kuluksi - kun ensin tein sitä jo ennen nukkumaanmenoa saamatta unta - pyöritellä työasioita(kauhukuvia) mielessäni. Vituttaa sekin paska tällä hetkellä. MINÄ minnekään lisäkoulutukseen halunnut! Kaikki oli ihan hyvin juuri kun alkoi vasta oppimaan edellistä asiaa, nyt saa sitten hermonsa menettää sen asian kanssa että miten oikein pärjää siinä uudistuneessa työnkuvassa, jos pärjää ollenkaan. Aamupöntöllä mietinkin että "ellei meno miellytä, sitä voi lähteä kävelemään(lopullisesti)", mikä nyt aina kriittisessä tilanteessa helpottaa noin tasan kolme sekuntia. Perseestä kaikki! Ja mietin mä siinä vähän muutakin, niin kuin vaikka sitä, miten monet ihmiset tuntuvat olevan tajuamattaan ekspuolisoidensa pompoteltavissa ja hallinnassa. Mistä lie sekin tullut mieleen, en vain yhtään osaa sanoa. Ihan niin kuin sitä tarvitsisi miltään eksiltä siunausta yhtään mihinkään asiaan. NIH!

Nyt keittelen tässä aamuteetä (siellä se hautuu, paskat mä mitään keittele) ja suunnittelen taas yhden naapurinmummon saattamista ajasta ikuisuuteen polttamalla ranskikseltä tupakin. Mä en saatana ala jos se "en saa iltaisin unta, herään aamulla kukonlaulunaikaan" rumba taas alkaisi. Ja sitten sitä menettää yöunensa sellasista asioista, joille joku toinen ei lotkauttaisi korvaansakaan. Ehkä mua ärsyttää myös se, että mun "kouluttaja" on entisessä elämässä ollut samassa koulussa kuin mä. Tosin emme silloin tunteneet toisiamme, mutta siinäkin on ihan riittämiin. Mulla kun se lukioaika tuntui olevan yksi aika pimeä kolme vuotta kärsimistä, sen verran hyvin viihdyin siinä laitoksessa, että olisin ihan kiitollinen ellei mikään muistuttaisi sellaista aikaa olleen olemassakaan. Perkele. Ja kaiken lisäksi mulla ja sillä on yksi yhteinen tuttu sitä kautta, että jos siltä erehtyy musta kysymään jotakin, niin onpa taas luotu varmaan hyvät ennakkokäsitykset meikäläisestäkin.

Vituttaa. Väsyttää! Tahtoo NUKKUA rauhassa, tahtoo LOMAA! Tupakalle -->


<3Hepoliini (muutosvastarintaliikkeestä)

Heippa.

Kuuntelen tässä Nightwishia. Sisko ja poika kävivät täällä kahvilla kun bongasin heidät pihalta mennessäni ostamaan lähikaupasta kahvia, tupakkaa ja lohtunamia (Marianneja ja Pätkiksiä..). Siskonpoika on aika rytmitajuinen pikkukaveri ja päätettiin testata että miten tähän minikokoiseen Europefaniin uppoaa vähän astetta raskaampi tavara, ja hyvinhän se upposi. Poitsu joraili ihan kympillä, varsinkin rummut tuntuvat tekevän vaikutuksen. Ihmettelen ellei kummipoikaa löydetä vielä tulevaisuudessa jonkun bändin jäsenistöstä (lastenrummut joululahjaksi, heh?).

Eilen kävin niiden kanssa puistossakin leikkimässä. Tasoitin siellä muun muassa hiekkalaatikon pinnan aivan tasaikseksi, että jos joku ihmettelee, että mikä ihmeen UFO:n laskeutumisalusta sinne on ilmestynyt, niin se oli vain minä ja lapio...

Tänään olen siivonnut ja purkanut (vienyt kellariin...) pari muuttolaatikkoa. Juu, en ole muuttanut uudestaan, vaan ihan jäämistöä täällä pyörii vielä nurkissa tästä kolmen kuukauden takaisesta muutosta. Imuroin, ja pesin lattioista pois nyt jo toipuneelta vaikuttavan kissaeläimen ulostejälkiä. Pyykitkin odottaisivat koneessa purkajaansa, mutta ei kai niillä kiire ole, valmiissa maailmassa. Pengoin yhdestäkin laatikosta esille joskus varmaan 10 vuotta sitten maalaamiani kuvia ja pistin pari seinälle. Saa nähdä, kauanko niitä jaksaa katsella. Joskus vanhoista tavaroista tulee vaan turhaan mieleen entinen elämä. Yhtäkin lootaa purkaessani muistin vain yhtäkkiä miten eksekseksän aikaan (joskus vuonna -97?) yhdenkin kerran poljin pyörällä keskellä yötä kymmenen kilometriä marsu pahvilaatikossa (pyöränkorissa) vanhempien luokse kun eksä humalapäissään sekoili, ja potkaisi marsun häkkiä. Sitten se seuraavana päivänä soitti perään sinne vanhempien luokse. Olisi jo silloin pitänyt tajuta jotakin siitäkin ihmisestä. Marsu tosin eli vielä hyvinvoipaisena pitkään senkin jälkeen, mutta jäi vanhempien luokse asumaan pysyvästi.

Mietin tuossa tupakilla käydessä että pitäisiköhän lopettaa koko touhu taas. Töissäkään ei ole meinaan tupakkikoppia enää maanantaista lähtien (hohhoijaa..). No, saa nyt nähdä miten sen kanssa tulee tapahtumaan. (Musiikki häiritsee ajattelua...välihuomautus). Varmaan saattaa joillakin pahimmilla korsteeneillä olla pinna aika kireällä kun eivät pysty työn lomassa piipahtamaan sauhuille(?).

Olikohan se muuten eilen kun mietin, että olenko koskaan sanonut että olen asunut Kuopiossa aika monta vuotta "entisessä elämässä". No, nyt sanoin. Varmaan siitä on ollut puhetta, en tiedä miksi siitä nyt piti mainita taas. Kaipa se tuli mieleen kun eilen puhuin O:n kanssa puhelimessa. Olihan se aikoinaan aikamoinen kulttuurishokki turkulaisena mennä sinne savolaisten sekaan. On siitä tosin ollut myöhemmässä elämässä ehkä jotain hyötyä kun piti opetella puhumaan hitaammin ja selkeämmin (no, puheen sisällön selkeydestä ei kyllä ole vieläkään takeita...)että savolaiset ymmärsivät mun mongerruksestani edes jotakin. Aika monta vuotta siinä kuitenkin meni, ennen kuin kunnolla kotoutui sinne. Ja aika monta vuotta meni että tuntui ettei ollut oikein mistään kotoisin, mutta nyt mä taidan olla "kotona" taas, noin kaikin puolin katsottuna.

Ja terkkuja vaan yläkerran naapurille, että se remontti voisi alkaa jo pikku hiljaa valmistua. Viime yön tosin nukuin kuin lapsi, nukuin vieläpä yhteentoista asti, mutta ei sitä nakutusta siitä huolimatta jaksa ikuisuuksia kuunnella. Vastalahjana suunnittelenkin jonkinnäköistä äänellistä spektaakkelia täältä suunnalta, ja jos joku alkaa mun mahdollisesta metelöinnistäni itkemään, niin aion surutta käyttää siskon vinkkiä pukea yöpaita päälle, sammuttaa valot, ja mennä vasta sen jälkeen avaamaan ovi sille raivostuneelle naapurikyylälle muka silmiä unihiekasta hieroen. "Ai mikä meteli?".

Eipä mulla tässä muuta, kuhan teki mieli vähän puhua taas tyhjää. Hyvää sunnuntai-illan jatkoa vaan kaikille. Hmn, keittäisköhän kahvit, vai joko olen riittävässä kofeiinihumalassa (tai sitten vain muuten hermostunut jostakin mystisestä syystä).

<3Hepoliini


P.S. Billy Idol - White Wedding

Hei vaan.

Tulin juuri tupakilta pihalta. Siinä istuskelin kuten aina, tupsu suupielessä, kun joku äijä siihen pyötän kanssa (tästä talosta) hiimaili paikalle ja alkoi naukumaan miten savut tulevat sisälle jos siinä kohtaa polttaa tupakkaa. Mä sitten siltä kysyin että missäs mä sitten poltan ellen pihalla. Ja siinä vaiheessa sen naispuolinen vastinekin ilmestyi paikalle antamaan taustatukea miehensä vinkumiselle. Kuulemma sisäpihalla olisi hyvä poltella, tai oman rapun edessä, tai muuten pitää asentaa joku kieltotaulu siihen kohtaan että polttaminen on kielletty. Mä olin vaan että "oolrait", vittuttais jos jaksais kiinnostaa jotkut saatana narinat, perkele. Huomaan että hyvin on toleranssi kaikenlaisia kitinöitä kohtaan kasvanut tuossa työn lomassa, riittää että vaan myötäilee "jees jees" kun muu on turhaa kuitenkin. Vastaisuudessa varmaan sitten raahaan sen tuhkapurkkini vissin rapun eteen, ja seuraavaksi sitten alkaa joku tästä talon osasta itkemään miten savut tulevat sinne sisään. Kiinnostaisi vaan tietää että kiinnostaako niitä vastaavasti sitten se tosiseikka, että mun kämppään tulee niiden autojen paskasavut sisälle kun kurvaavat sisäpihalla merkkiautojensa kanssa. Ei varmaankaan?

Ei kiinnostanut mennä töihin pyörällä. Ilma oli kyllä nätti kuin mikäkin, mutta päätin olla lojaali bussikortilleni ja hyppäsin paikallisliikenteeseen. Suoraan sanottuna, olin laiska, vaikka koitin motivoitua ajattelemalla liikunnan puutteesta perseeseen kertyvää selluliittiä. Ilmeisesti en kuitenkaan arvosta siloista pintaa, koska moinen ei sen kummempana motivaattorina toiminut kuitenkaan. Ajattelinkin samaan syssyyn aloittavani uimisen joskus syksyn pimenevinä päivinä, ehkä. Mutta toisaalta on ihan liian vaivalloista raahautua jonkun väsyneen työpäivän jälkeen jonnekin ties minne klooriveteen (jonne pennut kusevat) lillumaan, että varmaan sekin sitten jää. Tajusin juuri myös, että olen käynyt tänä kesänä uimassa tasan YHDEN kerran. Eipä voi kehua. Toisaalta en pode siitä mitenkään huonoa omaatuntoa. Suoraan sanottuna miltei kaikki on ihan yhdentekevää tässä elämässä kuitenkin loppujen lopuksi.

Tai ei nyt niinkään tietenkään...

Ulkona alkaa olla jo pimeää. Kai se alkaa mennä syssyn puolelle tämäkin kesä sitten. Pitää alkaa varmaan pukeutua vähän lämpimämmin kuin johonkin balettiasuihin, hahhah. Mietinkin että täytyy hieman uudistaa vaatevarastoa, ainakin joitakin pehmoisia puseroita pitää hommata, ja jotakin nättiä sinne allekin... uudet kengätkään eivät olisi pahitteeksi. Mua ei vaan kiinnosta koluta mitään ruuhkaisia kauppoja läpi, mutta pakko kai se on uhrautua, jos jotakin uutta haluaa (vaikka onneksi aina on postimyynti!...). Mutta katsotaan sitä sitten, jos tästä palkasta on enää seuraavana tilipäivänä mitään jäljellä. Kummasti sitä rahaa vaan kuluu siihen leipäänkin, vaikkei sirkushuveja niin harrastaisikaan. No, ehkä mä vähän liioittelin, mutta pitäisi silti varmaan opetella miettimään vähän tarkemmin mitä sieltä kaupasta kotiin kantaa(?). Vaikka kai sitä sentään kunnon ruokaa saa syödä kun töissä käy? NIH! Onneksi palkka nousee pian, kun koeaika on lopussa, ja sen lisäksi saan kohta myös yhden uuden lisän siihen sen koulutuksen myötä, ei paha. Jäisi vaan säästöönkin jotakin perkele, tahtoo lisää liksaa (ni vois mennä sinne autokouluun). Mutta nyt loppuu aivottomat ja ajatuksetta suolletut löpinät ja lopetan tähän. Heippa! (Tupakan jos lopettaisi niin säästäisi aika pitkän pennin...hmn, pitääkö alkaa harkita taas tupakkalakkoalueen siistimistä ennalleen?)

<3Hepoliini

Heip.

On tainnut viime lokituksesta kulua jo sen verran aikaa, että verenpaineet ovat laskeneet ja uskaltaa jälleen jutella ääneen.

Kotiuduin töistä tuossa joku aika sitten, tein ruokaa, pyyhin pöydältä(kai sen kerran kuussa voi pyyhkiä?(köh)) kissan tassunjäljet (yök)ja kävin sitten syömään. Menin sen jälkeen tupsukalle ja nyt istun tässä kissan korituolissa (joo, se on ominut omakseen mun "hienon" roskislöytöni) kuunnellen Nick Cavea ja niitä mitä lie siemeniä. Voisin oikeastaan kuunnella uudestaan sen Into My Arms- siipaleen...joo, niin mä teenkin. Hetko.

Joo, nyt se soi. Mitäs tässä muuta... No, töitä, töitä ja töitä, ei kai sen kummempaa. Pitäisi varmaan alkaa harrastaa jotakin liikuntaa, kun päivät vaan istuu perseellään - nyt kun en ole munamankeliinkaan koskenut ties milloin viimeeksi. Ratsastusta harkitsin, mutta se innostus tyssäsi siihen (kun ensin katselin ratsastushousujen hintoja...asiat tärkeysjärjestykseen, todellakin), kun huomasin miten SAATANAN kallista se on. Kenellä sellaseen on varaa, tai paremminkin, miten ne kehtaa rykiä niin kamalia hintoja siitä että saat tunnin kiikkua hepan selässä. Silloin kun lapsena aloitin ratsastuksen, niin yksi tunti siihen aikaan maksoi kalleimmillaanki jotakin 50 markkaa, ja halvimmissa paikoissa (ja niitähän on koluttu) ehkä 35 markkaa. Ja niille jotka ovat syntyneet vasta euroaikaan (tai joiden rahantaju on syntynyt euroaikaan), voin kertoa että markka oli se Suomen entinen (prkl) rahayksikkö... Eurostakin voisi sanoa tässä yhteydessä pari sanaa, mutta enpä taida jaksaa tällä kertaa. Kyllä joku muu niistä sitten lässyttää paljon asiallisempaakin asiaa, mitä mulla olisi sanottavana.

Vielä pitäisi huominen ja ylihuominen jaksaa painaa töitä, sitten on sunnuntaina vapaapäivä. Onneksi lauantaina on vain kuusi tuntia...

Toivottavasti saa vaan ensi yönä nukuttua kunnolla, kissa kun on jo kahtena yönä peräkkäin herättänyt mun viiden aikaan. Muuten voi sunnuntaina mennä sekin vapaa ihan vaan silmiä aukoessa. Tai niin se varmaan menisi muutenkin, paskaako tässä...

Ei mulle oikeasti ole tapahtunut yhtään mitään sen kummempaa, kunhan ajattelin vain pihahtaa olevani vielä hengissä. Eikä päässäkään tällä hetkellä liiku mitään sen ihmeempää, että varmasti on paras lopettaa ihan tähän vaan. Sii juu. Niin ja sorry (ihan mistä vaan).

<3Hepoliini


P.S. Nick Cave & The Bad Seeds - Into My Arms

Huomenta.

Toista vapaapäivää tässä olen herännyt viettelemään. Yöllä pikkasen kiehahti päässä, kun luin ex-ukkelin lokia, kuten tarkkanäköisimmät (siis lukeeko tätä muka kukaan enää) saattoivat varmaankin huomata...hahhah.

Mä mietin vaan siinä sitten että vaikka kuinka senkin herran naama on aika-ajoin vituttanut, ja muutenkin, niin kuitenkin on tämän eron jälkeen halunnut ajatella toisesta ihan hyvää, eikä mulla kyllä ole ollut mitään pahaa hänestä nyt sanottavanakaan. Koskan olen päättänyt niin. Mutta nyt tietysti voisin päättää toisinkin, jos haluaisin. Tietyllä tavalla meni mielenkiinto pitää yllä jotain harhakuvaa jostakin hyvistä väleistä sen ukkelin lokituksen jälkeen, kun ilmeisesti tunne ei ole kovin kaksipuolinen. Ja sitä paitsi U, sun muistisi sen seksiasian suhteen taitaa olla aika harvinaisen valikoiva, vai pitääkö mun näin julkisesti muistuttaa sua senkin osa-alueen historiasta, pitääkö? Haluatko niin? Mitäh?

Että mistäköhän MÄ alkaisin tässä kertomaan, mikä mätti HEPOLIININ mielestä heppasen ja ukkelin suhteesta. Vartokaas, mistä mä oikein aloittaisin... No. Enpä taida jaksaa, ei se mitään kuitenkaan auttaisi. Vaikka kyllähän sellaisilla puheilla hyvin keraa säälipisteitä niiltä eronneilta akoil...siis mitäköhän mä olin sanomassa. Ehkä munkin pitäisi tuoda julki hieman omia näkemyksiä mun ja uun suhteesta ja sitten linkittää ne sen blokiin, ettei sen haaremille tulisi ihan LIIAN yksipuolista kuvaa ukkelin pyhimysmäisyydestä (muka) ja siitä, että U on ainoa, joka siinä prosessissa on joutunut kärsimään. Mutta niinhän se menee, että oli syy eroon sitten mikä hyvänsä, niin jättäjä on aina se kusipää loppujen lopuksi. Että ihan turhaan sitä alkaisi leukojaan tässä louskutella.

Mä taidan nyt keitellä lisää aamuteetä ja tilittää sitten sen jälkeen lisää (mitä mieleen nyt *hups* vaan sattuu juolahtamaan), jos siltä tuntuu.


<3Hepoliini

Moi.

Vapaapäivää tässä olen vietellyt. Kamalan nopeasti on päivä mennyt, vaikka en ole edes tehnyt paljon mitään.

Erehdyin sitten lukaisemaan tässä välissä EKSÄN blokia. Niin kyllä, hän kirjoittaa myös blokia. Sanotaanko, että pikkasen alkoi eräskin postaus siinä päätä keittelemään. Kertoi miten on nyt uuden ystävänsä kanssa leikkinyt "niitä leikkejä, joista lapset eivät itiedä mitään". No ei siinä mitään mutta, suora lainaus (sori vaan ukkeli, kyllä tekstin lainaaminen on ihan sallittua...) EKS-U: blokista: "No miksi tämän sitten tässä päädyin mainitsemaan taas johtuu siitä että (anteeksi vaan *) olen tajunnut kuinka kuollut meidän suhde oikeasti oli jo pitkän aikaa exän kans. Mukavaa pitkästä aikaa puuhata lakanoitten välissä kun näkee että toinen oikeasti nauttii.". Siis niinku, mitä VITTUA, mä ajattelin?! Mä en edes VIITSI näin julkisesti sanoa nyt, mitä mun tekisi mieli sanoa... Mukavaahan se tosiaan on puuhata lakanoiden välissä kun/JOS itsekin nauttii...nii-i, nii-i, mietipä sitä, senki totuudentorvi. Perkele.

Että hyvin näyttää toipumisprosessi siellä edenneen, hyvä niin. Siellä sitä opetetaan uudelle emännälle koiranhoitoa (sen koiran, jota mä pääasiassa aiemmin hoitelin). Ja U, jos luet tämän, niin voit oksentaa sieltä tietokoneeltasi ne mun/meidän valokuvat, ja lähettää ne ystävällisesti vaikka...ihan MINKÄLAISESSA muodossa kopioituna tahansa mulle tänne, kunhan vaan tulee perille, KIITOS. Olis vähän käyttöä niille.

Ja mitä tulee vielä tuohon lakanoiden välissä peuhaamiseen... No, enpä sano mitään, kun ei kuulu oikeen hepoliinilan tapoihin hekumoida julkisesti (ainakaan yleensä...KÖH)(vaikka mieli nyt tekisikin). Ei se kato U ole siitä ollu kiinni, ettei seksi olisi varsinaisesti maistunut(mullehan ei PERKELE vittuilla)... Mutta koska me ollaan niin eri planeetoilta (kuitenkin), niin mä en edes vaivaudu yrittämään selittää sitä sulle mitä tarkoitan. Tai sulle ja sulle...kaikkihan tään voi halutessaan lukea. Niinku myös sun blokias, kiitos vaan.

Että sellasta. "*Roiskis*...ja päiväjärjestykseen!". Kävin mä porukoitten luona tänään, mut muuten ollu vaan - kun saa päivät läpeensä muuten olla kuuntelemassa ja puhumassa, ni sitä haluaa(vai haluaako?) nauttia välillä hiljaisuudestakin. Mun piti vielä jostakin aiheesta "naukua", mutta vittuttais jos kiinnostais alkaa jauhamaan enää. Muutenkin vituttaa koko bloki tällä hetkellä, ja välillä mietin että jos lopettaisi koko paskan.

Vitun hyvää yötä.

<3Hepoliini

P.S. Revi siitä sit

Moi.

Olen tänään vietellyt vapaapäivää. Mutta eipä paljon tunnu siltä, kun huomenna pitää taas jo olla töissä, aamulla, perkeleen aikaisin (jos multa kysytään). Onneksi edessä päin häämöttää jo se viikonloppuvapaa, ja voin alkaa laskea jo tunteja sen alkamiseen...

Kävin päivällä kirpputorilla äitimuorin ja isukin kanssa, isitaksilla toki. Vähän yritin katsastella kattolamppua eteiseen ja keittiöön - koska tätä nykyä eteiseen tulee valoa ainoastaan kun avaa vessan oven... - mutta eihän sieltä mitään sellaista löytynyt. Lopulta ostin vain kahden ja puolen euron vakosamettilätsän (punaisen tietysti) itselleni, mutta tuskinpa sekään koskaan päähän asti tietään löytää. Tai saa nyt nähdä.

Samalla reissulla pyysin josko käyttäisivät mua matkan varrella isommassa kaupassa, lähi-Siwan valikoimat kun alkavat pikku hiljaa jo kyllästyttää ja ahdistaa. Niin kuin muutenkin, ahdistaa. En tiedä miksi, ahdistaa vaan. No mutta keräsin siinä sämpylät ja muut tarvikkeet kasaan ja tarttuipa koriin myös yksi oikea elävä kasvi - kärsimyskukka. Sen nimi tosin selvisi vasta kassalla, kun luin näytöltä "kärsimyskukka, 4,90". Se kassaneiti jäi sitä siihen nuuhkimaan (mun mielestä vähän) hävyttömän kauaksi aikaa. "Mikä täällä tuoksuu, oliko se tämä kukka", missä vaiheessa mä meinasin sanoa, että ei se ole, vaan tämä Mexxin hajuvesi, jota ruuttasin ranteisiin kosmetiikkaosastolla "All about Eve"ä kaivatessa, mutta jätin mölyt mahaani, ja annoin kassaneidin hekumoida rauhassa mun kärsimyskukkani kanssa. Jotakin se siitä nimestä vielä totesi, johon mä sanoin että voi jollekin sellasen antaessa toivottaa "hyvää kärsimystä".

Hyvää kärsimystä tämä päivä on kyllä muutenkin ollut, irtosi meinaan puolukka taas alapäästä, ja sen mukaiset ovat myös tuntemukset olleet. Onneksi oli niin kaukaa viisas silloin viimeeksi apteekissa, että ostin sen 30 kappaleen särkynappipaketin normaalin 10 tabun sijaan. Vituttaa vaan tollaset mahakivut, perkele. Sitten erehdyin eksymään jollekin endometrioosiyhdistyksen sivuille, kun muistelin eräänkin ystäväni endometrioosille kadotettuja sukuelimiä, ja toteamustaan että kannattaisi munkin kipujen/määrän tuntien käydä ihan varmuuden vuoksi näyttämässä elimistöä jollekin lekurille ennen kuin on liian myöhäistä, ja ahdistuin lisää. Varmaan sitten kasvaa jotakin ihme rihmastoa tuolla sisuskaluissa, ihan vaan oman "tuurini" tuntien. Että se sitten siitäkin lisääntymisestä varmaan. Ja hehheh, positiivinen ajattelu kunniaan. Tässä yhteydessä tekisi mieli taas antaa eräänlainen lisääntymispoliittinen lausunto, mutta enpä taida jaksaa vaivautua.

Sitten katsoin jakson Pientä taloa preerialla (nostalgiahengessä) ja totesin että miksiköhän en lapsena huomannut miten liioiteltua senkin saatanan Ingallsin Lauran nauru oikein onkaan. Mutta ainahan mä olen ollut huono näkemään ihmisten läpi. Löysivät ne sentään kultaa siinä jakson lopussa... Muuten se olikin sitten ihan täyttä propagandaa koko p****ohjelma. Ei kiinnosta!

Väsyttääkin... Mun piti saada äitiltä kamera lainaan, että olisin saanut otettua joitakin kuvia materiaaliksi "Lumppuja ja Lureksia"- kuviani varten, mutta paskat se muistanut sitä mulle antaa kun nähtiin. Kai mä sitten imutan netistä jotakin palasia (siis niinku jos tarvii vaikka tyyliin jonku Ballantines-pullon kuvan, kamoon...), leikkailen ja liimailen, ja piirtelen sitten sekaan. Saa nyt nähdä. Vähän kiirettä pitää senkin kanssa.

Että eipä tässä muuta sit varmaan. Samaa samariinia vaan.

<3Hepoliini

Perkele!

Nyt se naapuri sitten PORAA tuolla! Mistä V***STA se on saanut mun työvuorolistan käsiinsä ja tietää porata juuri silloin kun mä olen taas ollut yövuorossa?!

Mulla hermo repesi sängyssä siihen saakelin ääneen, puin farkut jalkaan, heitin hupparin päälle, lompsin rappukäytävän ilmoitustaululle, jossa ystävällinen "poraamme päivisin"- tyylinen lipuska sijaitsi, noteerasin asunnon numeron, kiipesin hengästyneenä (ja kahden promillen känniä vastaavassa tilassa)ylimpään kerrokseen, odotin hetken, että sain kiukultani ja hengaästymiseltä (sama asia) happea, rimputin ovikelloa ja jäin odottamaan. Vähän aikaa sain odottaa, mutta kun poraus taukosi hetkeksi - kyllä, ei se ole aivan jatkuvaa, joten on sitäkin salakavalampaa(ainakin jos yrittää nukkua) - rimputin ovikelloa oikein kunnolla. Joku suojanaamariin varustautunut mies tuli avaamaan. Mä kysyin siltä, että meinasikohan se rempata mihinkin asti, etten yrittäisi turhaan nukkua sitä ennen... No, se mies sitten vastasi (aika pahoittelevaan tyyliin(tai näytteli ainakin hyvin)kysyttyään että teenkö mä vuorotyötä) että jos hän vielä puoli tuntia siinä hioskelee kylppärin seiniä niin sitten se olisi siinä TÄLTÄ OSIN. Mä olin että jee jee, ja kipitin takaisin kotipesälle itkemään. Niin, mulla tuli kunnon vollotus siihen sitten, ja ihan puhtaasti siitä ajatuksesta(ja väsymyksestä), että tuskin tässä saisin unta ennen ensi yön työvuoroa enää, vaikka miten kovasti yrittäisin. Kun nyt vaan satun kuulumaan niihin jotka nukkuvat aina toinen silmä auki! YHYY! P*******

Että varmaan ihan pirun pirteenä on seuraavana yönä. Pakko kai sitä on koittaa vielä nukkua, eihän tästä tule muuten v*******n. Tai jos, avaisi telkkarin, kävisi sohvalle peiton alle, ja odottaisi että pora-/höylämies lopettaa ja että uni tulisi tai sitten ei tulisi.

Ainoastaan on varmaa se, että kun siihen kämppään lopulta se asukas hilaa sen perseensä, niin mä olen käynyt ostamassa K-Raudasta - vai mistä niitä saa -itselleni poran, sekä höylän, ja aloitan täällä hieman "ripustamaan tauluja" ja "kunnostamaan seiniä". NII!


(<3)(Vihainen ja väsynyt(no itku loppu jo sentään)) hepoliini

Huomenta.

Heräsin aivan äsken. Kellon oli kyllä soittamassa jo yhdeksän aikaan, mutta eipä paljoa kiinnostanut(ei jaksanut) nousta ylös vielä silloin. Joskus kun nukun jostakin syystä huonosti - lue myös: pirun kevyesti -  heräilen varsinkin aamun tunteina katsomaan kelloa vähän väliä. Tänä aamuna kellotarkistukset alkoivatkin sitten siinä kuuden hujakoilla... Ja kun heräsin niin eivät olleet/eivät ole mitkään maailman parhaat fiilarit. Varmaan olen taas nähnyt jotakin aivan idioottimaista unta, jota en nyt muista, mutta joka kuitenkin vaikuttaa heräämismielialaan.

Jostakin syystä herättyäni, ja "potkittuani" kissan  päältäni, ja sen jälkeen jaloistani matkalla vessaan, mieleeni tuli ajatus siitä, miten ukkeli aikoinaan jo seurustelumme alkuaikoina veti pohjan pois luottamukselta omilla valehteluillaan. Eikö ole aika erikoista. Heräät siinä ihan muina tyttöinä, ja pöntöllä mieleen tulee, miten eksäsi lähetteli vieraille naisille kuumahkoja sähköposteja jo silloin, kun itse luulit vielä olevanne toisiinne ah-niin-rakastuneita? "Voi sä olet niin ihana ja kaunis, että mä haluaisin tavata ja tutustua suhun". Ja olihan niitä kaikkia muitakin ihme juttuja, joille ei koskaan mitään selitystä löytynyt. Ainoastaan siitä seikasta olin silloin joskus varma, että petetty mua on, kun silloisen työkaverini kanssa päädyttiin hieman sekstailemaan keskenämme. Mutta myöhemmin mä sitten olen miettinyt, että ehkä tosiaan ukkeli ei varsinaisesti ole "pettänyt" mua, hänelle kun pettämisen raja kai meni sitten siinä, että muna oli työnnetty pimperoon inekseen. Miten on ukkeli? No, oli miten oli, niin luottamusta meiltä puuttui sitten lopulta suuntaan ja toiseen, vaikka miten kovasti yritettiin. Ja nyt voisit ukkeli tunnustaa, että kyllä me oikeasti yritettiin saada meidän homma toimimaan, mutta se ei vaan toiminut.

Viime kesänä sitten mulla "lipsahti" toisen kerran ukkelin ja mun yhdessäoloaikana. Oli eräs ihminen(ja on hän tottakai vieläkin jossakin), jonka kanssa päädyttiin hieman "syventämään" tuntemisemme tasoa erään toiselle paikkakunnalle suuntautuneen retken aikana. Sinänsä ajatuksessa ei nyt ollut mitään vikaa, mutta hän(en nyt kerro tarkemmin, kuka ja missä, koska en halua ongelmia siihen suuntaan)oli/on tahollaan varattu ja mulla sitten oli ukkeli siinä. Sanotaan nyt vielä, että ukkelin piti jo viime kesänä muuttaa yksin sinne, missä nyt asuu. Eli siinä vaiheessa kun availin housujen vetskaria siellä jossakin, elin siinä uskossa, että mun ja Uun homma oli jo last season. No, mutta kun ukkeli sai omilla salapoliisihommillaan selville, että mä ja eräs oltiin vähän duunailtu keskenämme, niin sehän aloitti kamalan porun siitä. Ja uhkasi, että jos mä ja eräs vielä pidetään yhteyttä toisiimme, se kertoo erään "vaimolle" siitä, mitä me ollaan keskenämme hommailtu. En nyt jälkikäteen halua sen kummemmin enää viime kesää/syksyä muistella, koska se oli oikeasti mulle henkisesti kaikin puolin ihan pirun raskasta aikaa, mutta sanotaan nyt se, että siinä oli yksi niistä syistä, miksi aloin koskaan tätä blokiakaan pitämään. Siis ne viime kesän tapahtumat.

No, nyt sitten elellään kaikki omilla tahoillamme. Eräs siellä jossakin, ukkeli siellä missä asuukaan, ja minä täällä. Ja hyvä kai niin, vai mitä? Sanotaan nyt vielä, että tunsin erään jo ennen kuin se edes muutti takaisin kotiseudulleen kasvattelemaan jälkikasvuaan... Mutta sekin olisi jo ihan oma tarinasa taas(siis mun näkökulmasta katsottuna). Voin toki kertoa, jos jotakin se niin paljon kiinnostaisi.

Että sellaisia mietin täällä tänä aamuna herättyäni. Kaikilla blokkaajilla on ollut tapana (tai ainakin suurella osalla) muistaa blokin vuosipäiviä. Mulla se oli ja meni jo 9.7.2008, mutta olkoon tämä vaikka oma vuosipäiväkirjoitukseni sitten, näin jälkikäteen. Aihe ainakin liippaisi hyvin saman ajankohdan tunnelmia kuin vuosi takaperin. "Hyvää syntymäpäivää".


<3Hepoliini

Heippa.

Terkkuja vaan heppalasta. Edellinen viikko menikin sitten aika työntouhussa. Ensin oli sitä ennen viisi päivää töitä putkeen ja sitten yksi vapaa, jonka jälkeen taas viisi päivää töitä... Nyt mulla on taas vaihteeksi kaksi vapaapäivää.

O ja sen mies kävivät täällä viikonloppuna rokkaamassa. Tulivat perjantaina ja oli ihan pirun kiva nähdä pitkästä aikaa Oota. Mulla oli tarkoitus viettää rauhallinen koti-ilta perjantaina itseni kanssa, mutta nää sitten houkuttelivat mut mukaan Ruisrokkiin. Paljon oli porukkaa ja teinivuosista viisastuneena tajusin jopa käyttää korvatulppia kun tökötin kuin suolapatsas pällistelemässä muun muassa Nightwishia. Paluumatka rokeista olikin yhtä helvettiä, sieltä kun piti ensin kävellä varmaan kolme kilometriä että pääsi busseille, jotka kuljettivat keskustaan, josta sitten joskus kolmen ja neljän välillä yöllä kävelin perse jäässä omille kämpille vielä toiset mokomat kilometrit lämpimän sängyn kuva verkkokalvoilla. Vanhuus ei tule yksin? No mutta kiva oli käydä siellä Oon ja Jiin kanssa veemäisistä jalat tappavista kävelyistä huolimatta(vai eikö ollu jalat paskana O? ;)) Kiitos vierailusta O, oli hieno nähdä!

Viikonlopun olinkin sitten muuten töissä. Vähän jääny lokkaamiset vähälle viime aikoina, kuten voimme huomata. Blokin 1-vuotispäiväksi - joka lähestyy kovaa vauhtia - pitänee kehittää jotain spesiaalia.

Ukkeli laittoi tänään viestiä että ottaisinko Aan hoitoon ensi viikon loppupuolella. Kyllä se mulle sopii, olisi mukava nähdä koiruutta pitkästä aikaa, mielellään pitäisin sitä vähän aikaa. Käytännöstä pitää sopia vaan sitten sitä ennen.

En mä jaksa nyt tilittää enempää, vähän väsyttää, ja kuuntelen radiota, enkä pysty keskittymään kunnolla. Menen vetämään popkornia naamaan ja silleen. Olipa vähän aneeminen lokitus, mutta ei kai elämä muutenkaan aina pelkkää kimallusta, vai häh.

<3Hepoliini

Yötä.

Kävin äsken tupakilla. Aika hiljaista oli ulkona. Ei ollut "Jokkekaan" pummaamassa tupakkia. Jokke oli joku sellanen vähän hyvinmaistelleen näkönen vanhempi mieskaveri, joka tänään halusi ottaa multa savut välistä kun kävin röökillä pihalla, mutta jolle mä en halunnut antaa, koska en halunnut vaihtaa limoja sen kanssa. Siksi luovuin suosiolla nortistani ja hain sisältä uuden. Lähtiessäni "Jokke" käski sanoa vanhemmille terveisiä, johon mä sanoin että asun kyllä ihan itsekseni, ja päässäni mietin, minkäköhän ikäiseksi mua taas oikeen mahdettiin luulla. Mutta kuten juhannusseurastamme yksi "ampuja" totesi, vanhempien miesten silmissä nuoret naiset näyttävät aina vain nuoremmilta. Olisiko sitten vika katsojan silmässä, kuka tietää.

Töissä oli ihan normipäivä vaikka huomasin koko ajan seuraavani kuinka työaikapalkki ruudulla oikein etenee. Eilinen päivä olikin sitten ihan silkkaa väsymystä ja tuskaa. Harmi ettei oikeen voi kertoa tuon työn saloista sen enempää...

Eilen törmäsin linja-autossa ukkelin entiseen kurssikaveriin. Käski sanoa Uulle terkut, jotka saman tien välitin tekstarilla perille. Hitto kun noi ilmatkin on olleet ihan persesuolesta, niin on pitänyt sahata bussilla, kun mua ei ainakaan sen hirveemmin kiinnosta kastua missään vesisateessa pyörällä polkien. Huomenna onkin sitten jo jälleen vapaapäivä, en tiedä mitä meinasin tehdä. Itseni tuntien saan tuskin mitään järkevää aikaiseksi. Operaatiota "Verhot väliseinänä" voisi tietysti jatkaa, mutta saas ny nähä. Ja sitten ajattelin jotta oisko hakenut kaupasta maalia ja maalannut tuon eteisen, mutta enpä tiiä... Ja sitten tietty voisi siivota tätä kämppää, mutta enpä tiedä siitäkään, huvittaako enää huomenna... Ja sitten voisi pestä pyykkiä, mutta enpä tiiä...

Äiti laittoi tänään viestiä että kävisinkö kastelemassa sen kukkasia kun lähtevät pohjoiseen. Siskolta ei kuulemma ollut viitsinyt kysyä, ne kun käyvät jo muutenkin kastelemassa siskon ukon vanhempien risuja. Mä siinä sitten sanoin, että aika paskasti on noita työvuoroja lähteä jonneki toiselle puolelle kaupunkia nostelemaan vesikannua, että eikö se voisi myös kysyä, voiko sisko käydä ainakin osan aikaa tekemässä sen homman. Sillä kun sitä aikaa on muutenkin enemmän. Mutta ilmeisesti äiti elää siinä uskossa että kasivuotias lapsi on liian hankalaa nostaa kärryyn ja ajaa ILMAISEKSI bussilla sinne kastelupaikalle, joten mullehan sitä nakkia sieltä lensi. Hyvä että ajatteli miten se kasteluoperaatio SISKON elämään vaikuttaa (muut kukat plus hankala meneminen) mutta kiva kun ajatteli sitä, että ehkä se ei munkaan elämään kovin helpota ravata työpäivää ennen/sen jälkeen niiden rehujen perässä. Onko tuossa kuviossa jokin ristiriita, vai olenko vaan itsekäs kun haluan että minunkin kuvioni olisi otettu niissä ajatuskuvioissa huomioon? Mutta kyllä v**** hepoliini sitten ravaa niitä perkeleen puskia lannoittamassa. Anteeksi vaan, piti vielä ihan päästä valittamaan aiheesta. Mutta MULLAKIN on kuitenkin elämä, vaikka siihen ei kuulukaan miehen äidin kukkapuskat ja hankalasti(wtf?!) liikuteltava pentu. Jos se muksu on reissannut jo jossakin Vietnamissa asti, niin eiköhän sen äiti olisi kyennyt tekemään sen kanssa retken "mummolaankin"... murh. T: kyllä, olen niin pirun itsekäs mutta kastelen ne kukkas kummiski

Huh. Helpotti. Mä en vaan oo oikeen viime aikoina kestänyt äidin kanssa puhelimessa puhumista ja puhelimesahan tuokin asia lopulta hoidettiin (säädettiin). Ihan päivämääriä piti miettiä, ihan niinku kasvit minkään kalentereiden päälle ymmärtäisivät. Täytyy tunnustaa, että olen ollut tänään ja eilen vähän ailahtelevaisella mielellä, ja kärsimätön. Harkitsen taas nyrkkeilysäkin ostamista. Voisi takoa oikeen kunnolla, ja potkia. Väsyttääkin...

En mä jaksa nyyhkiä nyt enää enempää (rajansa kaikella). Hyvää yötä vaan ja nähellään joskus. Tekis mieli sanoa paha sana, mutten jaksa tehdä sitäkään (enää).

<3Hepoliini

Heippa.

Olen tässä huomannut että muiden blokien seuraaminen on jäänyt vähän vähemmälle työelämään siirtymisen jälkeen, kuhan tuli mieleen, niin sanoin. No, ehkä sekin taas korjaantuu jossakin vaiheessa. Olen tässä piirrellyt paria kuvaa Lumppuja ja Lureksia varten, ja kohta mulla on varmaan jännetuppitulehdus, kun oon koko päivän käytännössä napottanut käsi hiirellä... En tiiä, millasia niistä kuvista nyt oikeen tulee, jotenkin tuntuu vaan ettei nyt yllä edes sille tasolle, jolle näillä paskavälineillä olisi mahdollista. Toivon edelleen sitä kynähiirtä/piirtopöytää plus kunnollista ohjelmaa millä raapustella. Vittu tolla hiirellä mitään pysty piirtämään, perkele(anteeksi vaan kielenkäyttö). Vähän tuntuu että on kiukkua hepon mielessä liikkeellä, en vaan tiedä miksi.

Kävin töissä tänään pyörällä, ihan mukava oli polkea joen rantaa ees taas. Onneksi oli vain kuusituntinen päivä. Aamusta tuntui, ettei työnteosta saanut oikeen otetta, ja joku asiakaskin oli antanut jotain reklamaatiota mun toiminnasta. No, sellasta se on, elämä. Paluumatkalla poikkesin Alkosta hakemassa itelleni juhannuspullon(=punkkupullon), jospa sitä sitten vaikka raahais perseensä jonnekin ulos täältä luukusta sikäli mikäli säät sallivat. Seurasta ei ole tietoakaan, vaikka sisko (näin sitä taas pihalla) sanoi, että heidän kanssa voi kyllä tulla olemaan, jos siltä tuntuu, mutta en mä mitään sääliolemista halua/tunkea niiden perheidylliin, joten sanoin, että pidetään mielessä ja kyllä mä saan aikani kulumaan itestäänkin, ettei se siitä kiinni ole. Ja kyllähän mä hyvin viihdyn yksinään oikeestikin.

Eilen ostin verhokangasta ja ompelin yhden verhon. Ei pöllömmän näkönen, vaikka ite sanonkin. Sitten ois vielä verhokappale B:n ompelua ohjelmassa, jos siitä vaikka viikonlopuksi kehittäisi itelleen ohjelmaa(punkkuhuppelissa neulaa sormeen, jeejee). Paitsi että nyt kun näin sanon, niin tuskinpa tulen mitään ompelemaan. Muutenkaan ompeleminen ei toimintana oo meikätytölle mitään maailman luonnollisinta puuhaa... T: käsityöihme(köh).

Olin eilen muutenkin kauhea tuhlari. Ostin kaksi uutta kesäpaitaa sekä ihanan(?!) kesämekon ja aurinkolasit. Aattelin että onkohan sellanen mekko vähän liian hemppis mun tyyliin, mutta meinasin sitten, että eihän mulla mitään tyyliä ole ja siskon yllyttämänä latasin Visa Elektronia tiskiin siellä kaupassa. Ja silti jäi jopa rahaa tilille kaikkien ostosten jälkeen. Vois maksaa ens kuun vuokrankin jo valmiiksi, ettei pääse unohtumaan(/tili tyhjene sitä ennen), tai katotaan nyt.

Jotenkin vähän plaah olo. Telkkariakaan ennoo kattonu viime aikoina paljon paskaakaan. Jotenkin kai sitä tottui jo olemaan ilman töllöä sillon sen jälkeen kun ukkeli vei digipoksiksen mukanaan pohojoseen. Mä oon varmaan maailman tylsin ihminen; napotan kotona, juon teetä ja poltan tupakkaa, ja kehtaan vielä olla siihen ihan tyytyväinen, hehheh. Mutta mitä sitä turhaan säätämään, ellei ole pakko. Jos huvittaa tehdä jotain, ni sitten tehdään, ja jos ei, niin sitten ei tehdä.

Viime yönä näin taas jotain ihan outoja unia. Aamulla heräsin viideltä ekan kerran, ja ihmettelin että kello oli niin vähän. Toissa yönä näin unta, että joku oli saanut vauvan, mutta sitten se kuoli ja se laitettiin uuniin uunipellille paistumaan. Mistä noita oikeen kumpuaa...kummaa.

Nyt varmaan vois hetken koittaa olla tekemättä yhtään mitään, ja rentouttaa niskoja. Mun piti imuroida tänään, mutta sitten musta tuntui, että eipä paljon vois vähempää napeksia, ja jätin homman johonkin tulevaisuuteen. Että sellasta täällä. Ihan tavallista olemista vaan. Vähän ehkä väsyttää, ja aistin tosiaan pientä känkkäränkkää pääherneessä. Että laitetaas sitten kilttejä kommentteja tai muuten en takaa vastausten tasoa. Tai tietty eihän ole pakko kommentoida ollenkaan, niin kuin munkaan ei ole pakko näitä kirjotella(ai ei vai).

Mukavaa illanjatkoa itse kullekin taholle.

<3Hepoliini

Iltaa.

Taas on yksi työntäyteinen päivä takana päin. Aamulla olin varustautunut polkemaan jälleen pyörällä töihin mutta taivaalta tuli vettä, joten jouduin matkustamaan muiden työapinoiden kanssa bussilla. Töissä oli ihan hyvä päivä; aika meni nopeahkosti vaikka oli piiiitkä päivä(kahdeksan tuntia, heh). Pikkasen ottaa tiukille pysyä paikoillaan koko päivä persiillään istuen, mutta onneksi tää lokkaustoiminta on antanut siihen aika hyvät valmiudet.

Nonni, mennääs asioihin. Mä en hitto osaa enää kirjottaa yhtään mitään. Mitäköhän sittiä sitä on tänne aiemmin oikeen tilitellyt... Mulla tuli tuossa mieleen siitä eilisestä tekstistä, että en oikein ymmärrä, mikä siinä viittasi siihen että mulla olisi jotakin mieskuviota kehissä. Hmn... Ja jossakin joku mainitsi ilmeisesti "poikaan" viitaten, että nuorta lihaa vaan kehiin, mutta mun nähdäkseni me ollaan pojan kanssa ihan vaan työkavereita, vaikkakin tullaan ihan hyvin toimeen keskenään. Ei kai sitä silti tarvitse olla heti jotakin sutinaa, jos on kyse vastakkaisesta sukupuolesta, eihän. Ja sitä paitsi onhan Poika todellakin aika nuorta lihaa(hehheh), ja lähinnä herättää sellaisia kaverillisia tuntemuksia hepoliinin vanhassa(?!) päässä. Ja kun vuorotyötä teemme, niin ei sitä edes kovin paljoa ole tullut tässä nähtyäkään.

Äitimuori tuossa soitteli ja kysyi lähdenkö katsomaan kummitätiä perjantaina tai joku päivä, kun se on loukannut itsensä ja viruu jossakin sairaalan tapaisessa. Aika kurjaa. Siitä on jo varmaan vuosia kun olen tavannut kummitädin viimeeksi, vaikka nyt asummekin samassa kaupungissa. Mulla on vaan perjantainakin taas aika myöhäinen iltavuoro, että tuskinpa jaksan sen päätteeksi tai sitä ennen lähteä mihinkään. Torstaina sentään on vapaapäivä("vuhuu").

Että tällaista täällä tänään(työnteko syövyttää aivot, kuten olen aina sanonut(ai olen vai)). Olen muuten syönyt eilen ja tänään todella hyvää itsetehtyä pitsaa, namnam. Ai ei kiinnostanut se tieto vai, no sanoinpa kummiskin, heh. Kisuli istuu tuolla pöydällä ja katselee ikkunasta ulos. Mä napotan sängynkulmalla ja naputtelen tätä näin. Varmaan osasyy tähän paskaan ulosantiin (no ainahan se on ollut, dorka) on siinä, että en ole nukkunut muutamaan yöhön kovin hyvin, vaan olen heräillyt pitkin öitä...mistäköhän sekin taas oikein voisi johtua, ei voi tietää. No, jospa sitä ensi yönä uni maittaisi, tai muuten täytyy pyytää jotakin napauttamaan pampulla päähän oikeen kunnon napsu.

Asun muuten edelleen muuttolaatikoiden ympäröimänä, joten ihan hyvin ehtisi vielä kirjoitella "Lumppuihin" jonkun muuttospesiaalin, kunhan vaan saisi kameran taas lainaan jostakin. Kerroinko jo että edellinen asukas on naputellut nauloja seiniin ihan saakelin outoihin ja korkeisiin paikkoihin. Ai en, no nyt kerroin. Haluaisin tietää, mitäköhän sillä on roikkunut jossakin kymmenen sentin päässä katosta. Niin, ja eteinen kaipaa edelleen maalia. Enhän mä ole sellaisia kerennyt tässä duunailemaan, kun on ollut näitä muitakin hommia. Mutta eiköhän tässä vielä joku sopiva hetki tule sillekin aktiviteetille(kun on saanut ostettua ne maalitkin ensin).

Jeps. Eipä tässä muuta nyt, taidan ruveta elvyttämään päähernettä ja kroppaa... Mukavaa olemista itse kullekin säädylliselle.

<3Hepoliini

Heippa.

Olen tänään roudaillut isitaksin avustuksella laatikoita ja jätesäkkejä uuteen koirankoppiini toiselle puolelle kylää. Äiti ja isä olivat siinä apuna, juu. Mä en kyllä tajua, että miten äiti jaksaa töissäkin jotain mummoja käännellä kun mun pikkuruinen cd-laatikkonikin oli sen mielestä painava... Ja isä marmatti, ettei saisi tehdä niin painavia muuttolaatikoita, kun kantoi yhtä kirjalootaa täältä pihalle(olen siis edelleen vanhassa kämpässä). Nii-i, onhan ne tietty niinkin. Mua alkaa vaan pikku hiljaa kyrsimään tää muuton venyminen ja jätekasan keskellä asuminen (pikkurojua lojuu ympäriinsä, eikä oikeen meinaa löytää niille paikkaa). Sais jo olla lauantai, että pääsisi kunnolla kotiutumaan, perskele.

No, isä sitten käytti äitiä sen työpaikalla siinä kun oltiin pari autollista kamaa raahattu sinne uuteen kotiin, ja mä jäin siivoamaan (poistamaan ex-asukkaan DNA-jäämiä) sitä luukkua. Vähän luuttusin lattiaa ja aloin pesemään keittiön allasta. Olin siinä ottanut sukatkin pois jalasta, hyvä niin, koska astuin siinä samassa vesilätäkköön. Ensin mietin, että oonpas mä nyt lotrannut vettä ympäriinsä, mutta kun kurkkasin allaskaappiin, niin sieltähän sitä fakin nestettä valui jostakin putken liitoksesta. Kiva! Ja oli valunut jo varmaan jonkin aikaa, mutta ilmeisesti vasta mua kiinnosti asia sen verran, että soitin puhelun talkkarille ja nyyhkytin että nyt pitäis putki saada ehjäksi. Samalla sanoin, että haluaisin kovin mielellään siinä samalla (kun sanoi että putkimieshän sitä pitää tilata) sitten sellaisen pesukoneliitännän, kiitos, ja laskun voi lähettää jälkimmäisestä mulle, niin saan sen vähentää vuokrasta. No se sanoi, että ookoo, menevät kurkkaamaan, mikä on tilanne ja niin pois päin. Sanoin että sinne vaan, en mä siellä vielä asu.

Olisi varmaan tuollaiset pitänyt tajuta katsoa jo hyvissä ajoin, eli silloin kun kämppää kävi tsekkaamassa. No sen eteisenhän mä saan maalata, ja vähentää kulut vuokrasta. Mietin tuossa, että jos ei maalaisikaan sitä vaaleaksi, kuten oli jossakin vaiheessa puhe, vaan pläjäyttäisi oikeen kunnon punasen seinän siihen. Katsastin sitä sopimusta, niin ei siinä mistään väristä mainittu mitään... Tai jos maalais siihen jotakin kuvioita, ja sitten vois kirjoittaa/kuvittaa Lumppuhin muutto/remppaspesiaalin, juu-u...hmn.

Vähän on meinannu olla kiukkutuulella tänään. Kaippa sitä hermot alkaa leviämään, kun jotakin pikkusäätöä on koko ajan ilmassa. Ja sitten hormonitoiminta alkaa kallistua loppukuun puolelle, niin siitähän syntyy oikeen kunnon yhdistelmä. Ja huomenna alkaa sitten uusi työkin. Kauheasti kaikkea, huhhuh. Ja tähän muuttoon alan olla jo täysin kypsä, niin kuin jo sanoinkin. Tavaroita pitäisi vielä pakata mutta ei kiinnosta. Jos perjantai-iltana hätäseen nakkais kaikki loput kamat vaan yhteen läjään, tai raahais suurimmat romut vaikka roskikseen. Mitä IHMETTÄ ihminen tekee tällä kaikella romulla, mä mietin vaan?!

Viime yönä meni taas tsiljoona vuotta kun sain untakaan, ja heräsin vasta yhdeltätoista(!) ja silti väsytti. Onkohan mulla joku väsymystauti, kun aina väsyttää. Tai sitten se johtuu vaan "näistä ajoista". Toivon että ensi yönä saisin unta aika nopeesti, kun mielellään olisi ekana päivänä edes hieman vastaanottavaisella ja pirteähköllä tuulella. Sen jälkeen sitten voikin lakata pingottamasta, hahhah. Tosin menen vasta kymmeneen huomenna, mikä sopii paremmin kuin hyvin. Vielä pitää muistaa tsekata bussiaikataulut ja reitit, ettei vaan myöhästyisikin kaupan päälle. Mihinköhän aikaan pitäisi lähteä, että ehtii...no äärimmäisessä hädässä voin tietty polkaista sinne pyörälläkin, jos nukkuisin esimerkiksi pommiin. Joo... Jospa vähän teetä, ja sitten kattois että mitä tässä vielä jaksaa. Tai jos meniskin jo yöunille... krooh. Eipä voikaan mennä, kun lupasin soitella tänään ukkelin kanssa. Toivotaan, että puhelu tuottaa selkoa sitten päähän jos toiseen. Jeps.

Teelle -->

<3Hepoliini

Heippa taas.

Päivitetääs vähäsen päivän tapahtumia. Isä-hepoliini kävi tuomassa mulle sitä yskänärsytystä hillitsevää yskänlääkettä. Ja mä kun luulin, että se tapahtuisi vasta illalla, no kiva homma. Ottaisin sitä kuulemma nukkumaanmennessä (miksi ei nyt, miksi?).

Verta on tullut nenästä kaksi kertaa tämän päivän aikana. Ekalla kerralla vähän ja tokalla kerralla vähän enemmän. En uskalla enää niistää, enkä käyttää sitä nenäsumutetta. Ei sen puoleen, en ole sitä nyt sumutellutkaan.

Kurssittyyppi oli soittanut mulle kun olin koiran kanssa ulkona. No, tuppo nenässä sitten soitin sille, että mitä asiaa. Se sanoi, että vaikka me sovittiin, että mä saan hoitaa nämä muuttokuviot tässä rauhassa ensin, niin oli kuitenkin alustavasti kaupannut mua yhteen puljuun töihin, ja kysyi saako lähettää mun seeveen sinne. "Lähetä vaan", kuulin itseni aukovan suuta. Sitten mä kerroin olevani kipeä ja pirun buukattu tälle viikolle muutenkin, että naamannäyttäminen sille työnantajalle siirtyy ensi viikkoon. Huhhuijaa. Onhan sitten elämänmuutosta kerralla, jos sekin vielä tähän syssyyn toteutuisi... Mitenköhän mä edes pärjäisin siinä hommassa, tuli vaan mieleen. No mutta sen näkee sitten. Ja on mulla kaikkia muitakin ajatuksia siitä asiasta, joita en nyt tässä uskalla tuoda julki, syystä tai toisesta... Työt on ihan ookoo, en mä sillä, mutta mutta... No mä sanon: Mua pelottaa, että olen sitten pallo jalassa siinä hommassa kiinni, enkä pääse täältä koskaan liikkumaan mihinkään (siis jos se on epäsäännöllistä vuorotyötä...JOS on). Mutta ei kai sitä sitten voi (koskaan) mitään säännöllisiä työaikoja vaatia, perkele.

Ukkeli lähti huitelemaan jonnekin kahville yhden kaverinsa kanssa. Ei vissiin nyt mene ihan putkeen noi sen hommat...

Ja mä oon niin poikki tästä kipeilystä, etten edes jaksa ahdistua mistään, vaikka ehkä voisinkin. Painijoilla ei kuulemma sitten olekaan vyötä, mikä oli pienoinen järkytys mun herkälle sielulleni...

Joo, kaikenlaista on saanut taas tänään miettiä.

Huhhuijaa... ei jaksaisi...

<3Hepoliini

Ärsyttää.

Ei varmaan pitäis kirjoittaa pikku huppelissa, mutta ärsyttää! Perkele. Ni minkäs sille voit sitten. Tekis mieli hakata vähän halkoja (vaikken osaakaan edes(osuu vaan melkeen jalkaan))

Huomenna menen puolen päivän aikaan vanhempien (minä luuserikas) kanssa katselemaan mulle jotakin välttämättömyyshuonekaluja jostakin. Ukkelikin oli tänään reilulla tuulella, ja lupasi jättää yhdistetyn dvd/cd/radio/ties minkä-laitteen mulle. Ihan kiva. Kiitos vaan. Saapa sitten kuunnella edes musiikkia ja radiota, tai jotakin.

Vituttaa... Mutta ehkä se menee joskus ohi. Ei varmaan pitäisi juoda mitään "näinä aikoina". Tai jos vielä korkkaisi sen punkkupullon, en ole sitäkään ehtinyt tekemään. Oletteko muuten huomanneet, että kovin monessa viinipullossa, jossa ennen on ollut "korkki-korkki", on nykyään kierrekorkki? Ai ette? No ei se mitään, on niissä kuitenkin.

Joo, mä korkkaan (kierrän auki) vielä sen pullon auki.

Ukkeli arveli, että MÄ olisin se, joka ensin "saa" meistä kahdesta. Siis todellakin, pokkaa oli tuollaista ilmaista ääneen hänellä. No...mulla ei ole koskaan ollut "tapana" harrastaa irtosuhteita, ellei ota huomioon muutamaa...öööh...poikkeustapausta. Tai siis paria...tai jotain. En nyt ala selvittämään. Mutta ei oo tapana raahata mistään baarista jotakin "peraa" tyydyttämään alapään kuumostusta. NIH!

Stna... Olispa jo huominen...kiukututtaa.

<3törky-Heppa

Moi.

Ahistaa, ahistaa ja ahistaa. Ja keuhkot sanoo kohta vuokrasopimuksen irti. On taas tullut vähän tupruteltua vaikka ei kai pitäisi. Jotenkin se muka on auttavinaan henkiseen kärsimykseen - ja paskan marjat. Vaikea oikeen määritellä, että mikä tässä olossa johtuu eilisestä mukin kallistelusta, ja mikä tästä tulevasta elämänmuutoksesta.

Mietin tuossa parvekkeella auringossa kynsiä viilaillessani, ja itsekseen ahdistellessani, että ei vitura soikoon, miten tästä kaikesta oikein selviytyy kaikin puolin "hengissä". Hetken ajaksi tuli taas se vanha tuttu "ei elämässä ole mitään järkeä"-tunne mieleen, ja toisaalta toisessa ääripäässä fiilarit on jopa aika hyvät. Tavallaan. Ja sitten mieli vaihtelee noin 20 kertaa päivässä noiden kahden, ja vielä muutaman muun tunteen välillä. Varmaan aika normaalia, vaikkei se paljon lohdutakaan.

Mä oon varmaan aika tyypillinen "suomalainen mies". Joo, ei pidä käsittää väärin, en ole muuttunut mieheksi, mutta taidan olla sellanen "kaikesta selviää yksin"-hiihtelijä, joka ei paljon apua pyytele. Ei varmaan kamalan terveellistä vaikka mielellään sitä selviäisikin kaikesta ihan yksin, mutta kun tuntuu, ettei pysty.

Sitten mulle tuli taas sellanen luuseriolo. Mä täytän tämän vuoden marraskuussa 30, ja mitä mä olen saanut aikaan: vähän opiskelua ja kolme epäonnistunutta parisuhdetta. That's it. Ei voi sanoa, etteikö toivoisi, että asiat olisivat menneet hieman eri tavalla. Ja mitä mulla nyt on? Kolme banaanilaatikollista kirjoja ja kissa, noin kärjistettynä. Ei kotia, ei ukkoa, ei työpaikkaa. Niin ja itseni tietysti on. Tosi luhdullista, "ahhahaha"... Hitto, sitten pitäisi varmaan soittaa sinne kurssiukoille, ja alkaa vääntää mua johonkin työpaikkaan. Ihan niin kuin se nyt juuri tuntuisi joltakin maailman tärkeimmältä tavoitteelta (ts. vituttais jos kiinnostais).

Ei nyt ulosanti pelaa kovin hyvin. Varmaan kohta katoaa loputkin satunnaiset lukijat täältä, kun vielä saan (tiedän sen) päähäni ruveta naukumaan täällä oikeen kunnolla kaikkia paskafiilareita. Perkele. Mutta se ei ole mikään syy sensuroida yhtään mitään, muista syistä toki joskus hieman hillitsen avautumisen tasoa ja määrää. Ehkä. "Yhyy".

<3Hepoliini

"Huomenta".

Joo, oon mä ollut kyllä tässä hereillä jo puoli ysistä asti, mutta nyt vasta pääsin koneen ääreen. Tai blokin ääreen lienee oikea ilmaisu. Oon meinaan perkele(!!) viimiset kaks tuntia koittanut ladata tähän koneen paskaan uutta viruksentorjuntaohjelmaa, mutta kun ei se anna jostakin syystä poistaa vanhaa, ja niiden toiminnat haittaavat toisiaan. Ja sitten ukkelin tietty ois pitäny pätevänä päästä tähän säätämään, kato, mä oon niin avuton, ettei mulle kannata opettaa mitään, etten vaan vahingossakaan oppisi tekemään ITSE mitään. Mun mielestä sekin on tietynlaista vallankäyttöä ja riippuvuussuhteen luomista tuollainen. Mä kyllä ensin sanoin, että "hei hei"(meepäs siitä), kun U tuossa niskan takana huohotti. Sitten se ei vissiin jaksanut kuunnella mun kiroilua vaan tuli suorastaan kerjäämään että pääsee tähän koneelle tekemään homman, että "saisi sen valmiiksi hieman nopeammin". Mitä vittua se sen persettä kaivaa, meniskö mulla sen saakelin ohjelman lataamisessa vaikka koko päivä. Käsittääkseni hänellä on kuitenkin oma tietokone. Nih!

No eihän se pystynyt tekemään sille asialle yhtään sen enempää kuin mäkään. Osaan mäkin lukea ruudulta ohjeita, perkele. Sitten mä sanoin sille, että nyt riittää se säätäminen, että kone tänne, mä en jaksa tässä enää seisoskella. Ja tässä sitä nyt ollaan sitten, kirjoittamassa. Tulkoon vaikka Troijan hevonen, eiköhän me heppojen kesken ihan hyvin toimeen tultaisi?? *yhden herneen hernekeitto kiehuu*

Joo. Kävin eilen sitten siellä mummolassa. Siellä oli suurin osa porukasta kotosalla, siis enon perhe ja mummo. Vanhin pojista vaan oli, en tiedä missä, varmaan kotonaan, kun se on ostanut tyttökaverinsa kanssa asunnon sieltä päin jostakin. Kun se tytteli on sitten vatta pystyssä. Ennoo henkilöä edes koskaan nähnyt. Ihme hyssyttelyä sekin raskaus, en tajua. Ja sitten toisen serkun "katseesta sikiävä" vaimoa TAAS paksuna. Joopa. Saatanan...vauvantekokone. Vituttaa tuollaset akat. *myrkyllinen*

Sitten mummo esitteli kaikenlaisia käsitöitään. Siellä oli mm. kaikenlaista vauvantumppua ja muuta. Mummo oli juuri sitä ennen sanonut, että nyt on loppu käsitöiden teko tässä elämässä hänen kohdallaan, että tässä ovat viimeiset, koska olkapää ei kestä. Mä sitten aattelin, että pyydänpä yksiä vauvantumppuja itelleni, siltä varalta, että joskus ois hepallakin "pulla uunissa", ja totesin samaan hengen vetoon, että en ole sitten raskaana, tai mitään (ei tarvii oottaa kolmea vauvaa ainakaan mun toimesta tälle vuodelle). Mummo sitten sanoi, että "sitten saat, kun on se vauva tulossa". Mä suutuin. Siis sisäisesti, en tiedä miksi. Tai suuttua on ehkä väärä ilmaisu, parempi olisi ehkä sanoa, että loukkaannuin. Niin. Mietin vaan siinä mielessäni, että voi olla kuule mummo sillä tavalla, että sitten JOS se päivä koittaa, että pikkuheppaa pukkaa maailmalle, niin mummo on jo jossakin muilla mailla. Hyvä etten alkanut itkemään, kiesus sentään. Kamala taantumisreaktio, mutta mähän en harrasta mitään itkukohtauksia, että siltä pohjalta. Mummo taisi huomata, että mä möksähdin, ja koitti tarjota sitten kuitenkin niitä tumppuja (varmaan ne menee lopulta sille serkun akan tulevalle perheidyllituotteelle...vaikka sille ämmälle ei kyllä mikään tunnu kelpaavan)mulle, mutta mä en ottanut vastaan. Piste.

Sitten tulin kotiin, ensin istuttuani autossa palaveria siskon kanssa näistä mun suhdekuvioista...ja "keskustelu" jatkui kotona tuon yhden kanssa. Ei sille tainnut oikeen mennä jakeluun, että mitä mä ajoin takaa. Join loput kuoharit naamaan ja muutaman oluenkin. On se tää elämä niin hauskaa. En jaksa kirjottaa nyt enempää, ei vaan kestä kärsivällisyys seuloa sanomisia, niin parempi ehkä, etten sano mitään enempää. Ehkä.

<3Hepoliini

Huomenta.

Joopa. Mua on oikeastaan tänäaamuna vituttanut pitkästä aikaa. Varmaan se liittyy siihen, että eilen illalla sain kuulla "sen, jonka kanssa jaan samat neliöt"-henkilöltä, että mun ei kuulemma tarvitse enää kirjoittaa tänne mitään, mitä hän on sanonut, tehnyt tai mitään. Mä sitten kysyin häneltä(kai mä saan sentään kertoa, mitä MÄ ITSE olen sanonut??), kun joku vinkkasi sivulauseessa (en sano kuka), että voiskohan mut haastaa oikeuteen näistä jutuista, että ihan hyvin tää koko paska voisi olla fiktiota, ja meinasiko pistää pystyyn jutun "hepoliini vs. ukkeli". Kun ei täällä ole ketään nimiltä mainittu. Mutta ilmeisesti on väärin raportoida sitten omasta elämästään.

Siitä myös sain kuulla, että miten kommentteja on tullut niin ja niin paljon, ja ihan hyvin kohta joku "Dr. Pili" tunnistaa mut ja niin edelleen. Että vissiin se lukee näitä mun jaarituksia kuitenkin. En tiedä kyllä miksi nyt, kun ei ole muutenkaan jotakin kiinnostanut nämä mun paskatuotokset.

No, nyt mä istun tässä iso vihreä tee-tuoppi nenän edessä ja kihisen pyhää, ties mitä tunnetta. Käppäilin koiran kanssa heti aamusta meinaan kaupalle ostamaan sitä fakin teetä, kun ei oikeen tuo kahvi mene alas juuri noustua ja naamakin on pukannut taas näppylää (se teetesti, joku voi muistaa), kun vihreä tee on ollut loppu. Saatana, kauhea finni alaleuassa, varmaan jotain piilostressinäppylöitä, kun en mä ainakaan tiedosta olevani mitenkään kireä, perkele! Ja sitten se saatana rakki olisi halunnut merkata joka perkeleen puun ja tolpan, ja mä liisin hihnan päässä kassi toisessa kädessä kuin joku heittopussi. Siellä kaupan risteyksessä sitten huusin (no, hieman vaan aamuavasin ääntä...) koiralle että "KRISSSTUS!!, koita nyt pistää sitä tassua toisen eteen!!!" Koko ajan hidasteli, ihan tahallaan. Tai sitten se aisti, että mulla kohta pääherne kiehuu yli.

Että sellasta. Ukkeli ei sitten muuten ottanut oikeen kantaa mihinkään. Musta vaan taas tuntuu, että olen jonkinlaisen tarkkailunalaisena, juu nou. Voisin kuvitella, että jos ukkeli ottaa tänään kuppia, niin sitten on jonkinlainen avautuminen tiedossa, kuka tietää. Kamalan vaikea vaan kirjoittaa mistään asioista, ilman että mainitsee ukkelista edes joskus. Siis kun se sitä haittaa. Mutta mä kun perkele nyt satun asumaan sen kanssa, niin kai sen luulis tajuavan hänenkin, vai häh? EI? Arvasin.

Jepjep. Nyt sitä rauhoittavaa teetä. Jospa vetäis perseet olalle itekin tänään. Ei siitä luulis ainakaan paljon haittaa olevan?


-Heppa


P.S. Cinnamon Girl

Heippa!

Onpas kaunis päivä ulkona, suorastaan kutsuva auringonpaiste. Mutta mä kuuntelen täällä sisällä luentoa siitä että mitä kaikkea pitäisi tehdä ennen muuttoa: "plus se ja se kaappi tyhjentää, plus se ja tuo, plus plaaplaplaaplaplaa...". Murh! Mä en nyt jaksaisi taas valittaa, mutta olen huomannut että pääherne kestää paremmin kun päästää tänne kaikki yli- ali- ja vakiopaineet ulos.

Ukkeli pääsi tänään jo aiemmin koulusta ja minähän napotin tietenkin koneella. Heti aistin, mitä se taas ajatteli, kyllä mä oon jo oppinut sen ilmeet tunnistamaan. Totesin siinä ääneen, ennen kuin ukkeli ehti sanoa mitään, että "mä oisin kyllä imuroinut täällä, mutta en vielä ehtinyt...", johon ukkeli totesi norsunluutornistaan, että "HUOmasin". Anteeksi vaan. No, sitten mä kunnollisen ja tunnollisen kotiorjan tavoin otin imurin käteen ja aloin kulkea sen kanssa huoneesta toiseen. Ei ne pölyt täältä todellakaan häviä, ellen mä siivoa. Ukkeli on mien sanojensa mukaan "koulussa", mikä ilmeisesti tarkoittaa kirjoittamatonta sääntöä siitä, että hänellä on vapautus kaikista ikävistä kotitöistä. Ja koska mä rakastan rauhaa, en jaksa tapella mistään niin typerästä kuin siivoaminen tyyliin "kenen vuoro on nyt tehdä mitäkin", vaan siivoan itse. Lisäksi pesin lattiat, ja siinä vaiheessa olin jo sen verran tauon tarpeessa että istahdin tietokoneen ääreen. No, mitäpä herra siihen sanoo, pakkauspuuhiensa keskeltä (se koko ajan säätää jotakin): "Kukaan ei ole kieltänyt sua osallistumasta myös tähän pakkaamiseen". Mitä? Sieltä tuli taas se syyllistys: heppa ei tee muuta kuin istuu koneella. Okei, aika epäsuora tulkinta, mutta sitä se just meinas sillä. Kato, mähän istun koneella vaan just sillon kun saan "luvan"(ei se olisi...ööö.ei koskaan?).

Anteeksi, anteeksi, mä olen niin paha ihminen taas kun ilmaisen negatiivissävytteisiä tunteita. Mut on kato kasvatettu nöyräksi ja kuuliaiseksi. Musta oli huvittavaa, kun viimeeksi äitiä nähdessä se alkoi tilittämään mulle, että "sulla on hepoliini ihan täysi oikeus myös suuttua". Kai se meinasi, että mä en oikeen osaa ilmaista noita vihantunteita ääneen. Kiltti tyttö...

Ja sitten tulee huono omatunto siitä, että puhuu toisesta "pahaa"(tai kertoo asian miten sen näkee itse=syntiä täällä). Hyi mua. Hyihyihyi!! Mä joudun nyt varmaan kadotukseen. Joo, eli mä lopetan ennen kuin tää jutustelu karkaa ihan kokonaan käsistä. Myöhemmin sitten lisää jotain mukavampaa, jos siltä tuntuu. Joo.

<3Hepoliini