|
|
|||
|
26.11.2007 - 13:47
Moi!
"Elämäni Tuuliviirinä-special esittää - Sunnuntaileipurointia": Niin ja minähän leivon kerran vuodessa. Perjantaina kun käytiin ukkelin kanssa kaupassa niin hänen rupesi tekemään mieli voisilmäpullia...No, mähän en ole koskaan tehnyt varsinaisia voisilmäpullia, mutta olen sen verran yllytyshullu että "Heti oli hepoliini juonessa mukana". Eilen toteuttelin suunnitelmaa mutta koska itse en niin ymmärrä voisilmien päälle, tein puolesta taikinaa korvapuusteja. Sitten innostuin pullataikinan nousua odotellessä tekaisemaan (kuulostaapa helpolta;)) vadelmapiirakan pakkasessa olleista Kainuulaisista itsepoimutuista vadelmista. Mulla on syyni miksi en harrasta leipomista ja pidä vaikkapa leivontablogia. Mulla on syyni miksi sen sijaan kirjoittelen vaan niitä näitä (lue:paskaa) elämästäni. Se syy on etten ole mitenkään erityisen lahjakas leivonnan hienoilla alueilla. Nyt teen poikkeuksen ja esittelen teoksiani. Toki saan auttavasti valmistettua yhtä sun toista (nenä ohjekirjassa) mutta yleensä tuotokset ovat ihan kamalannäköisiä vaikka maistuvat toisaalta ihan ok-syötäviltä. Kuten nytkin. Korvapuustit (ei näy kuvassa, osaa sentään kuvata?;)) ja pullat maistuvat hyvältä mutta ulkoasu on ihan perseestä. Piirakka sentään pysyi vuoassa. Ehkä mun pitäisi keskittyä tarpeeksi helppoihin leivonnaisiin kuten vaikka teeleipiin...tai ostaa niitä voisilmäpullia vaikka kaupasta. Kuivakakkuja mä tykkään tehdä. Harmi vaan että kukaan muu ei tykkää niitä sitten syödä. Eli leivon noin kerran (+jouluna) vuodessa :) ![]() Vadelmapiirakka ![]() Voisilmäpullat...gröh...köh... ![]() Korvapuustit (ei, en naukkauillut Bailey'stä leipoessani) P.S. Jouluna piparitaloja? :D |
Kirjoittaja
Hepoliini. "Oman elämänsä elinkautisvangin koskettavaa ja syväluotaavaa tilitystä elämästään" Motto: "Jos ei meno miellytä, sitä voi lähteä kävelemään" (Tyytymätön lukija voi vapaasti soveltaa kyseistä lausahdusta) Ei suositella lapsille, kirjoittaja ei hallitse kielenkäyttöään. Ei suositella myöskään sukulaisille, ystäville, tutuille, tms. Vastuu lukijalla. P.S. Suosittelen huumorintajua henkisenä ominaisuutena. Etenkin lukiessa tätä. Ja jos jollakin on tarkempaa asiaa jostakin ihan asiallisesta asiasta, niin lähestyä saa myös s-postilla. hepoliini78@hotmail.com Kategoriat
Sivut
Tehty Turus - Lohtuhali!
Blogipohjan tehnyt on:
Tämän blogin blogipohjan on ystävällisesti ja upeasti toteuttanut oman kuvani pohjalta armoisa SusuPetal. Olen hälle ikuisesti kiitollinen :)
|
||