Huomenta.

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille, ja etenkin omalleni. Eilen kun kävin köhimässä vanhempilassa, niin äiti antoi mulle vapautuksen tähän päivään kohdistuvasta mahdollisesta kyläilystä äitienpäivän merkeissä kipeystilaani viitaten. Ja kai sitä pitää sairaanhoidon ammattilaista sitten uskoa, ehkä...

Tällä hetkellä ei ole kuumetta (vielä) mutta muuten olo on aika persesuolesta, jos suoraan sanotaan. Yskin tätäkin kirjoittaessa keuhkojani pihalle. Aivotoimintakin tuntuu jotenkin hidastuneen. Ukkeli kävi äsken hakemassa kellarista jotakin tavaroita ja lajitteli niitä "sulle mulle- tyyliin". Mä sitten melkeen tirautin pikku kyyneleet sohvalla Pieni talo preeriaa katsoessani, en tosin sen ohjelman takia. Tuli vaan hetkeks jotenkin tosi väsynyt olo...

Kaiken kukkuraksi mä olen luvannut auttaa ukkelia sen muutossa mutta jos mä tässä kunnossa olen vielä parin kolmen päivän (apua!!??) päästä, niin hyvinpä siinä auttelee. Mä lupasin jopa lähteä sen mukaan hakemaan Kuopiosta sitä muuttoautoa keskiviikkona... Piru, siihen on tosiaan enää kolmisen päivää.

*yskii yskii*

Ei nyt jaksa tilittääkään mitään, koitan parantua ja silleen. Jep.

<3Hepoliini

editti(perkele)P.S. Indian

Mä inspiroiduin tästä SusuPetalin kirjoituksesta. Sen jälkeen inspiroiduin työkkärin sivuilla lukiessani työpaikkailmoituksia. Jos haluaa mennä hoitamaan lapsia päiväkotiin, niin siihen tarvitsee koulutuksen. Mutta miksi tarvitsee? Eihän lasten VANHEMMILTAKAAN vaadita mitään koulutusta penskojensa (epä)kasvattamiseen. Nyt joku loukkaantuu ja sanoo ettei mulla ole oikeutta sanoa mitään koska mulla ei ole edes lapsia. Mutta mulla on kuitenkin silmät ja korvat (lisäys: ja aivot) päässä. Pitäisikö vanhemmilta sitten vaatia jonkilaista vanhemmuuskoulutusta (mielellään vähintään neljä vuotta yliopistossa kasvatustieteitä)(vaikka ei tää mikään uusi keksintö olekaan) ? Ehkä...?
Siitä ajatuksesta syntyi rakkaudella ja taidottomuudella hiljaa kypsytellen:

Huomaa muuten että joulu on tulossa taas kun kamala hössötys joka suunnassa. Mun puolesta koko joulun voisi räjäyttää taivaan tuuliin. Pitäisi hommata lahjoja ja sitä ja tätä ja sitten ei kuitenkaan ole varaa, mikä aiheuttaa ahdistusta. Ostetaan, ostetaan ja ostetaan. Nauti siinä sitten joulusta. Sitten ollaan kaikki noin kolme päivää kilttejä toisilleen ja sen jälkeen voi puukkoa iskeä henkisesti taas kanssaihmisten selkään. Tekopyhää paskaa! Mutta enköhän mäkin ne piparitaloni taas paista. Kunhan tällä kertaa koitan muistaa että piparkakkutalon valmistuksessa EI tarvitse ottaa kuivumis- ja polttokutistumaa huomioon. Viimeeksi meinaan laskin nekin mukaan, piparitalosta tuli aika suuri. Kysy toki miksi.

Ja kaipaus soi kauniimpana. Perkele.

Nyt lopulta imuroimaan, jos unohtaisi että on hieman haikealla tavalla paha mieli. Vai onko syntiä poistaa pölyhiukkasia pyhäinpäivänä? Tuskin kuolleet pahastuvat, ainakaan jos ovat olleet siistejä ihmisiä.

P.S. Lahjoitetaan: Elämä :D....joo, todella kypsää ja hauskaa. Nälkä. Antakaa sokeria!

Hyvää sunnuntaipäivää meille kaikille :)

Jotenkin pelottavan tasapainoinen olo ollut viime aikoina(ei, en ole minkään lääkityksen vaikutuksen alaisena). Meinaan vaan sitä että kun on tällainen epävakaa tunne-elämä (;)) niin pitäisi osata nauttia niistä hetkistä, jolloin on saavuttanut sellaisen tietyn mielenrauhan. Kai mulla voisi diagnosoida varmaan vaikka kymmenen eri mielenterveydenhäiriötä mutta mä olen liian älykäs että jaksaisin välittää sellaisesta huuhaasta. Joo, älkää nyt repikö pikku pelihousujanne, se oli ihan vaan vitsi. Mutta se mielenrauha ei ollut vitsi. Harmi vaan että se ei koskaan ole mikään pysyvä olotila. Toisaalta mä koitan pyrkiä siihen koska asenteella saa aika paljon aikaiseksi kummiskin. Mun matkani on tosin siinä vasta alkusuoralla ja välillä tulee takapakkia kuten huutelua kakaroille ja muille kanssaihmisille. Mä myönnän että kun annoin naapurin lapsille palautetta niin mun olisi pitänyt osata tehdä se rauhallisesti ja ilman sitä perkelettä mutta sanopa se valmiiksi raivoissaan olevalle ihmiselle. Muuten en kadu yhtään että sanoin niille pennuille mitä ajattelen niiden pelipaikan sijainnista. Ja mitä tulee noihin muihin kanssaihmisiin, niin ne on ite kaivaneet verta nenästään T: tasapainoinen ja rauhallinen hepoliini ;) Mutta ei se tarkoita että jos olisin tasapainoinen että mulle olisi joku fakin lobotomia tehty, perkele.

Tuosta tuli mieleen että meillä on yksi ihan saakelin ärsyttävä naapuri. Mä olen siitä huolimatta aina koittanut tervehtiä sitä, kuten hyviin naapuritapoihin kuuluu, vaikka kuinka sen naama vituttaisi. Siis siitä akasta näkee kilometrin päähän että se ei voi sietää mua tai meidän koiraa(nyt kun se on iso. Kyllä silloin taputeltiin kun se oli suloinen pentu). Se näyttää "Söin kuusivuotiaana hapankaalia ja naamalleni jäi tällainen hapan ilme"-happamalta. Ja viimeeksi kun oli kakaroidensa kanssa mennyt ulko-ovesta ulos juuri ennen mua ja mä tulin koiran kanssa kohta perästä niin se ämmä ei edes sanonut moi vaikka sanoin sille että "terve". Oli unohtanut vissiin jotain kotiinsa kun kääntyi takaisin päin juosten ja ohi mennessään vain mulkaisi mua pahasti. Terveisiä vaan kurttunaama että nyt loppu tervehdykset. En mäkään voi tuollaista katkeraa ämmää sietää! Kukaan tollasta jaksa kattoa. Ole vaan itestäs vitun lehmä....
Ukkeli ei ole tainnut sitä koskaan tervehtiäkään koska sitä vituttaa se akka kanssa. No nyt meidän taloudessa on kaksi. Ja pare sanoa niillekin kakaroille että pysyy vähintään viiden metrin etäisyydellä jos haluaa että koira ei tule haistelemaan. Jos sä ohitat koiran metrin päästä vaikka pelkäät koiria niin onko se saatana mun vika jos koira kiinnostuu ja pyrkii sun luo saatana!

Ja tuosta tuli mieleen miksi mä olen rauhallisempi(ai olenko kuitenkaan) "in nature". No tietty siksi että mä voin täällä haukkua kaikkia kusipäitä niin paljon kuin sielu sietää eikä mua yhtään haittaa jos ne itse joskus löytää täältä itsensä. Saapahan viimeistään aitoa palautetta. Ja jos kohtaan taas sen kurttunaaman niin voin mielessäni palata lokiin ja kertoa vittuillessaan seuraavan kerran vielä enemmän. Ja enemmän. Ja enemmän. Jos siltä tuntuu.

Olen rauhallinen ja seesteinen taas.

P.S. Ja en, en ole tullut hulluksi. :)

Täällä taas. Alkaa muistuttaa jo huonoa tapaa. Ruoaksi tein lihapullakastiketta ja spagettia: helppoa, nopeaa ja jopa ihan syötävää. Jos olisi silleen edes keskiverto normaali-ihmisen tuloissa niin luulen että tulisi aina kokkailtua kaikkea HYVÄÄKIN :D Sohvalla tuossa olen pohdiskellut että tulisiko sitä kipeäksi vai ei. Katselin ohjelman jostain "alkuasukkaista". Mies oli ystävystynyt manaatin kanssa, yhdessä sukeltelivat. Manaatti oli ainoa manaatti sillä seudulla ja taisi olla vähän yksinäinen. Näytti siltä että halaili alkuasukkaan manaatin mallista venettäkin...multa pääsi suusta että "voi pientä!" vaikka eihän manaatti mikään kauhean pieni eläin ole edes, painaa varmaan tuhat kiloa? Sitten yksi toinen alkuasukas kalasti kolmen sadan metrin syvyydestä ja kalaonni ei oikein käynyt. Siispä luonnollinen selitys oli että hänen päälleen oli laskeutunut jonkinlainen kirous koska sai vain puolikkaita kaloja... Luonnollinen jatkotoimenpide oli mennä tulivuoren miesten luokse pyytämään tulivuorelta neuvoa. Olisipa elämä täälläkin noin "mutkatonta".

Kävi taas mielessä yksi aihe. Aina välillä käy. Mä joskus lapsena ajattelin että meidän äiti oli "kauhean" vanha kun sai isosiskon, siis sen ekan hänen lapsensa(isällähän oli ne veljet jo tehtynä). Ja sitten ihan "sairaan vanha" kun mut teki. Sitten ajattelin että minä ainakin tulen tekemään lapset hyvissä ajoin enkä sellaisena ikäloppuna. Mutta mutta. Elämässähän ei tunnetusti kaikki mene niin kuin suunnittelee. Voin näin jälkikäteen sanoa että joskus varmaan 18 vuotiaana mulla oli jopa jonkinlainen "vauvakuumekin". Ja jälkikäteen voin sanoa että luojan kiitos etten silloin ole tullut raskaaksi silloiselle poikakaverille...kai niin saa sanoa, vai onko se rumasti sanottu. No se meni sitten ohi jotenkin... Aina mulla on kuitenkin ollut ajatuksena että niitä lapsia jossakin vaiheessa voisi tullakin. Ja aina ajattelin että mä ainakin hankin niitä lapsia nuorempana kuin äiti ja isä. Mutta kuinka sitä on käynytkään. Tässä sitä ollaan jo ohitettu se ikä eikä tulevaisuudessakaan ole mitään näkyvissä. Mä olen alkanut ajatella että ehkä se ei sitten ole vaan mun juttu lisääntyä. Että niin on määrätty. En mä osaa selittää mutta parempi kai edes yrittää muodostaa se jotenkin sanoiksi. En tarkoita sitä että tässä nyt oltaisiin kauhealla höngällä vääntämässä jotain jälkikasvua, tai olisi edes halua siihen. En todellakaan. Mä vaan tarkotan sitä että tätä menoa mun kohdalta loppuu aika kesken sen asian suhteen. Toki en nyt mikään ikäloppu VIELÄ ole mutta kohta olen, aika menee pelottavan äkkiä. Ja sitten joskus se voi olla liian myöhäistä. Sama pätee muihinkin asioihin. Pitäisi koittaa aina muistaa se että elämä on "tässä ja nyt" eikä odottaa sitä huomista päivää. Mutta aamulla kun mä herään niin varmaan se on taas sitä samaa samariinia. ;)...hmn.

Ei muuta nyt. Piti vaan purkautua. Tarpeen vaatiessa täsmennän ajatuksia myöhemmin

P.S. Kauniita unia ja oman kullan kuvia

Täytyy jatkaa noiden hepoliinien työstämistä kuhan tässä kerkeää. Huomenna olisi sitten se koiranäyttely siellä Seinäjoella...periaatteessa ei kyllä olisi varaa liikkua mihinkään mutta ketäs se kiinnostaa, paitsi mua...

...Aamulla heräsin mukavasti ulkoa tullessa "todellisuuteen". Lattialla odotti perintätoimiston kirje, joka oli osoitettu sekä ukkelille ja mulle. Jo siitä arvasin että kyseessä ei voi olla mikään muu kuin asunnon vuokrarästi, joka laahaa perässä. Itte olen koittanut, ja olen maksanutkin aina oman osuuteni siitä mutta mitenkään ukkelia syyllistämästä, miten perkele opetetaan aikuiselle ihmiselle tärkeysjärjestystä ja vastuunottokykyä jos sitä halua ei löydy. Enkä mä voi kai alkaa holhoamaan aikuista ihmistä ja käskeä mitä pitää tehdä raha-asioiden suhteen, koska ainakaan toistaiseksi mulla ei ole ukkelin tilille pääsyä. Mä olen niin vihanen! Taas tässä paskapisteessä. Kai se sitten on mun vika? Kun päästän niin käymään? Vai? Ja kuinka monta kertaa näistäkin asioista olen sen kanssa puhunut. Muistaakseni kaksi vuotta sitten jo sanoin että ellei ala asiat löytämään sitä tärkeysjärjestystä niin menee lautaset uusjakoon. En mä toki täysin vieritä syytä ukkelin niskoille...välillä vaan tuntuu että sitä ei edes kiinnosta, ei huoleta. Kannattiko? Mä taidan tehdä kravattisolmun pyykkinarusta kaulaan ja heittäytyä parvekkeelta. Just niin kyllästynyt olen tähän menoon.

Jostain pitäis kehittää sellanen tuhat euroa äkkiä...en jaksa selvittää enempää, miksi taas näin on käynyt. Ehkä edellä tuli tarpeeksi jo vitutusta ulos. Koiran kanssa kun kävin ulkona, suunnittelin että sidon koiran puuhun kiinni, istun kivelle ja alan itkemään ja yritän maatua siihen paikkaan. Kamalan tervettä menoa? Mutta sitten mä muistin että enhän MÄ toki vajoa niin alas ja nielin tuskani ja kävelin eteen päin rakennustyömaan ohi ja annoin katseen levätä työunivormuissa...

Kunnes vastaan tuli joku akka kahden koiran kanssa ja se tietysti linnoittautui juuri siihen kohtaan niiden piskien kanssa mistä mun piti mennä kadun yli. Odottamaan kai että ohittaisin heidät! Mua rupes vituttamaan, kun muutenkin oli pää jo melkeen räjähtämässä ja nyin koiran siitä edestä heinikon läpi kadun toiselle puolen yli ja totta kai, astuin koiranpaskaan. Ääneen sitten manasin "että voi paska!" ja joku ukko just tuli myös siitä kadun yli ja tuijotti, ja mä mulkoilin takasin. Sitten kun pääsin koiran kanssa lähemmäs pihaa havaitsin että ne pirun kakarat oli taas linnoittautuneet siihen etupihan kulkuväylälle. Annoin koiran mennä ihan pitkässä narussa koska alko vituttaa että pitää joitakin saatanan kakaroita väistää joka kerta kun menee kotiin. Se meinas viedä niiden pallon ja haukata mailasta mutta ei se muuta. Sitten nyin koiran ovikoodille ja sanoin pojille "että voisi olla parempi pelata sitä kiekkoa kulkuväylän toisella puolen että perkele pääsee ihmiset kulkemaan!" Kai sitä voi ihminen vajota niin alas että alkaa kiukutella "pikkulapsille" heidän omalla tyylillään?

Aamulla kun olin koiran kanssa ulkona, pääsi koira hieman liian pitkälle hihnalle ja tunki jonkun vastaantulevan kävelijänaisen eteen haistelemaan tätä. Nainen oli puhelimessa nappikuulokkeilla ja alkoi kailottaa luuriin että "hyi, täällä on joku kamala koira joka yrittää käydä mun kimppuun!". Mua rupes vituttaan sen ihmisen typeryys ja tokasin vaan että "paskat se mitään sun kimppuun yritä käydä". Hyvin alkaa kielenkannat irrota hepoliinilla...tervetuloa juttelemaan...

Varmaan pitää liittyä johonkin perseenmyyntirinkiin kun sitä toimintaa tuntuu tällä suunnalla muutenkin olevan. Että sais ne rahat kasaan ja katto pysyis pään päällä. Mitään muuta keinoa ei toki ole kuin että MÄ järkkään ne saatanan rahat! Kyllästyttää! Hakekaa joku pois mut täältä!!

p.s. Jokainen kai tavallaan elämäänsä kulottaa....prkl.

No what ever. Annetaanpa olla sitten. Tässäpä kuva laivamatkalta. Tai oikeastaan askartelin kahdesta kuvasta yhden panoraaman. Kuvan tarkkuus ja koko ovat huonoja koska en osaa laittaa sitä sillä tavalla tekstiin kuten jotkut osaavat: kilkkaamalla saisi kuvan suuremmaksi. Mutta paremman puutteessa näin. Ja enhän mä mitään fakin valokuvanäyttelyä ole järjestämässä toisaalta... Ilma oli sumuinen kuten kuvasta ehkä voi huomata. Maisemat hienoja niin kuin aina.

Se syy miksi aloin juoda ja poltella eilen spontaanisti...

Mä tein "ukkelit", tosin hieman pienemmässä mittakaavassa, raapaisin vain hieman pintakerrosta... Eli leikin pientä salapoliisia. Mä tiedän, mä tiedän. Se on rumaa käytöstä... Mutta jokin pieni intuitio päässä käski tekemään niin (lue: epäluulo). Hyi mua. Mutta puolustukseksi sanon etten ole mitään posteja tai muita henkilökohtaisuuksia lukenut. Enempää en sano. Sanottakoon vain että "hieman epäilyttävää toimntaa havaittavissa". Miksiköhän se silti kirpaisee vaikka sitä ajattelee että ei se missään tuntuisi jos omalle kohdalle (taas) sattuisi. Kuvittelee että itse olisi(n) niin saatanan hyvä ihminen että ymmärrystä riittäisi. Itse asiassa sitä varmaan riittäisikin jos avoimesti kerrottaisiin mikä sen ymmärrystavoitteen kohde olisi. Ehkä se on juuri siinä että itse on joutunut maksamaan sen "hinnan" rehellisyyden muodossa, eli kun on "jäänyt kiinni", niin "tunnustuskin" on annettu... Tosin se olisi varmaan annettu muutenkin mutta siihenhän mä en saanut tilaisuutta silloin... Ja sitten asiat etenivät omalla painollaan suuntaan joka ei ollut ennakoitavissa (vai oliko)... Toki mä ymmärrän että joku muu toimii toisella tavalla ja pitää salaisuuden itsellään jos voi. Joillakin kai on enemmän menetettävää, enemmän pelissä. Ja jokainen toimii parhaaksi katsomallaan tavalla. Tai siten kuin kykenee.

Mä en nyt vaan ole yhtään varma että pitäisikö mun uskoa ukkelia vai ei. Kummasti näissä jutuissa nousee ne vanhat asiat mieleen. Kummasti munkin moraalikäsitykset alkoivat joustaa silloin joskus kun ukkeli nakkeli paskaa niskaan :D Toisaalta sanottakoon että mä oon kuitenkin loppupeleissä aika kesy tapaus tekoineni vaikka elämän polulta välillä onkin "hairahtunut syrjäpolulle"(tai ei sitä nyt ihan noinkaan kai voi sanoa). Tai mistä mä tiedän että olenko mä nyt syrjäpolulla ja se oikea tie onkin jossain muualla. Elämällä kai on tapana näyttää se ennemmin tai myöhemmin... Nyt mä sanoin sen just niin pahankuuloisesti kuin voi ja joku käsittää nyt väärin. En vaan jaksa miettiä sen pidemmälle. Heitän vaan kysymyksen että ovatko kaikki "hairahdukset" hairahduksia vai jotain muuta?

Nyt Simpsoneita ja nesteytystä.

P.S. Saa nähä minkä kauniin sadun ukkeli mulle kertoo asiasta *nauraa turtunutta ja ennenkin naurettua kyynistä(?) naurua*

Yksi päivä taas huomaamatta vierähtänyt illan puolelle. Koira tuossa vieressä riehuu mummon tekemä villasukka(koiralta kielletty esine)suussa yrittäen saada näin huomion multa mutta enpä jaksa välittää. Antaa sen riehua. Jos saa sukan hajalle niin sittenpä saa, se on vain sukka kuitenkin.

Ukkeli lähti juuri pimeän ajoon vai miten sitä nyt oikein kuuluisi kutsuakaan. Kyllähän nuo illat alkavat taas pimetä ja pimetä tosiaan...

J:n kanssa soiteltiin vähäsen tuossa joku tunteroinen sitten. Kutsui lauantaina iltarientoihin mukaan mutta en taida mennä. Ei ole rahaa, sitä paitsi olen alustavasti sopinut meneväni porukoiden luokse moikkaamaan siskonpoikaa, joka menee sinne lauantaina yökylään. Varmaan tekisi ihan hyvää käydä tuulettumassa mutta sen nyt tietää että kamalan krapulan siinä vain saisi aikaiseksi ja jotenkin ei yhtään kiinnostaisi olla krapulassa sunnuntaina. Eli vietän lauantai-illan äitin, isän ja siskonpojan kanssa ilman että olen kotiarestissa :D Ukkelilla on lauantaina joku peli illalla ja lisäksi menee vielä sitä ennen katsomaan peliä. Jiille sanoin että mulla ei ole varaa lähteä mihinkään, mikä sinänsä on ihan totta kyllä. Lisäksi sanoin että katotaan "saisko sitä luvan" lähteä. Niin. Periaatteessa ei kyllä kukaan kiellä mutta sitä itkemistä jaksa kuunnella jos johonkin yksin lähtisit yöhön. Saatana. Missä mun ylpeys oikein on?! Mullehan ei mitkään ukkelit sanele mitä mä saan ja mitä mä en saa tehdä. Vähän niin kuin omaa määräysvaltaa takaisin kiitos. Tää on kuitenkin munkin elämä, perkele. Vituttaa sellanen ja sitten ite mennään kuitenkin miten huvittaa. Mikä siinä on että ihmiset haluaa kontrollida toistensa elämiä? Ja hui kamala jos olisi hauskempaa jonkun muun kanssa kuin itsensä. Tuli mieleen tää lentävä lausahdus "hän nauroi toisen miehen kanssa" vai miten se meni Boston legalissa. Ja taas mä aloin vaahdota vaikka mun oli tarkoitus pysyä ihan asialinjalla. Voi ei. Mikä mua nykyään oikein vaivaa... sori :)

Telkkarissa pyörii sellainen mainos jossa kerrotaan että kolmasosa vanhuksista kärsii yksinäisyydestä.

Hmn - Sittenhän se tarkoittaa että 2/3:lla vanhuksista on vissiin vilkkaampi seuraelämä kuin minulla :O

Revitään siitä.

Olen tässä sivukorvalla seuraillut tätä Rovaniemen HIV-tapausta. Sinänsä aivan järkyttävää että tuollaista tapahtuu. Tulipa sitten taas mieleen että pitäisiköhän sitä mennä kuitenkin käymään siellä testeissä... En todellakaan ole tähän kyseiseen herraan koskenut tikun päälläkään. Mutta viitaten viime heinäkuiseen kirjoitukseeni eihän sitä koskaan tiedä koska arpa osuu kohdalle. Meille tulee tällä hetkellä vähän aikaa Helsingin sanomat. Tämän päivän hesarista luin että tämän rovaniemeläispojan kuvan julkaisun jälkeen on eräs 1980-luvulla syntynyt nainen(joka oli harrastanut seksiä tämän pojan kanssa) mennyt testeihin ja on todettu että hänellä on HIV. Ollut jo vuodesta 2003! Ja tyttö on ollut tietämätön asiasta. Sitten voimme vain miettiä, kuinka monen ihmisen kanssa nämä HIV:stä tietämättömät ihmiset ovat harrastaneet suojaamatonta seksiä. Ketjureaktio. Mistä mä tiedän onko tämä "kesäkuun mieheni"(voi luoja mikä ilmaisu, anteeksi;)) ollut vaikka jonkun tytön kanssa, joka on ollut jonkun pojan kanssa, joka on ollut tämän tytön kanssa, joka on tietämättään kantanut HIViä? Enhän mä tiedäkään, mistä sen voisi tietää. Tuskin hänkään tietäisi. Perhosvaikutusta pahimmillaan? Mun tuurilla se ois just se yks kerta ilman kortsua kun tulis "lottovoitto"...Vaikka en mä sitä epäile todellakaan. Mutta ei epäillyt se 1980-luvulla syntynyt tyttö/nainenkaan... Kamalaa.

Pitäisiköhän varmuuden vuoksi käydä kuitenkin siellä testissä. Olihan mulla lähetekin sinne viikolle 38... Vaikka lääkäri olikin sitä mieltä että se on ihan musta itsestäni kiinni menenkö sinne. Hän ei nähnyt periaatteessa sitä välttämättömänä koska en kuulunut mihinkään riskiryhmään(luokitteli riskiryhmään mm. narkomaanit, seksin narkomaanin kanssa, seksin ulkomaalaisen kanssa!). Onkohan lääkäri yhä samaa mieltä. Eikö kaikki, jotka harrastavat suojaamatonta seksiä kuulu automaattisesti riskiryhmään? Ainakin Rovaniemen tapaus antaa asiaan hieman uutta pohdittavaa niille, jotka tuudittautuvat hyväuskoisuuteen.

Mä olen todella pahoillani kaikkien teidän puolesta, jotka käytte sitä asiaa siellä jossain läpi tällä hetkellä! Ei siihen voi muuta sanoa.

P.S. Kesäkuun kumppanille, ei saa ottaa henkilökohtaisesti noita pohdintoja jos tämän joskus lukisit ;) Tuli vaan mieleen että ehkä mä en ole ollut kuitenkaan ainoa... Mutta sitäkäänhän mä en voi tietenkään tietää...

Huomasin tuossa että Blogin hallintasivuilla pääsee nykyään katselemaan tilastotietoja. Helpottaisi kauheasti kun vielä osaisi tulkita niitä mutta mitäpä mä millään tilastoilla tekisin, ne tässä taloudessa ihan eri henkilöt, jotka tilastoja harrastaa... Mietin myös että minun pitäisi varmaan opetella kirjoittamaan. Ja sitten minun pitäisi käyttää enemmän kirjakieltä että ei unohdu rakas suomenkieli ihan kokonaan kun puhun melkein aina puhekieltä tai siis kirjoitan puhekielellä. En tiedä onko se välttämättä kovin hyvä asia. Sitten voisin opetella kirjoittamaan ylipäätään, siten että oikeasti olisi jotain sanottavaa. Ei minulla ole? Kuulostaa kamalan teennäseltä sano "minä, minua, minusta" kun se oikeesti on mä :D Sori en mä voi sille mitään mutta mä oon mä enkä minä.

Tänään aamulla kun käytin koiraa ulkona niin pakettiauto ajoi ohi ja tööttäsi. Siellä taisi olla jotain miehiä. Auto oli ihan vieraan näköinen, en tuntenut. Jos ne oli jotain työmiehiä, jotka olivat lukeneet mun tykkäyslistasta että tykkään työvaatteisista miehistä ja yhdistäneet naaman. Niin, toiveajattelua :D

Puista alkaa lehdet jo putoilemaan pois. Kohta on talvi. Mä en kestä sitä ainaista pimeyttä, hyi inhottavaa. Täytyy poltella paljon kynttilöitä ja pukeutua lämpimästi niin josko sitä menisi vielä yhden talven ylitse... Jos pitäisi valita, kumman ottaisit: Ulkona olisi aina pimeää mutta lämmintä VAI Ulkona olisi aina valoisaa mutta kylmä(pakkasta)? Todella vaikeaa. Varmaan normaalilla mun ikäisellä on muutakin mietittävää kuin tuollaiset merkityksettömyydet.... *huokaus* Missä vaiheessa mä elin tämän elämän "vituiksi". Missä vaiheessa käännyin väärälle polulle? Kun tuntuu että ei vaan saa otetta mistään. Kenen elämää mä oikein elän? Miksei sitä voi vaan olla tyytyväinen siihen mitä on? Miksi kaikki tuntuu ihan turhalta? Enkä mä ole edes masentunut. Mä olen ollut joskus masentunut ja mä tiedän kyllä mitä se on ja tämä ei ole sitä. Yhä se kolmenkympinkriisi, joka on jatkunut varmaan siitä asti kun täytin 20 :D? Tässäkö tämä nyt sitten oli? Tätäkö tämä on hamaan tulevaisuuteen? Eikö tässä ole mitään järkeä? Käydään koulua, opiskellaan, tehdään töitä ja lapsia jos pystytään ja niin edelleen jne... Mä haluan jotain enemmän. Jotain muuta. Ihan sama mitä mutta antakaa mulle jotain merkitystä tähän taivaltamiseen ennen kuin mä pimahdan, pliis :) Ihan sama vaikka kuulostaisin pahaiselta kakaralta valituksieni kanssa mutta pakko ne on ulos päästää, jonnekin. Onkohan mulla jäänyt murrosikä päälle :D On varmaan. Mut ihan sama. Kai sitä pahemminkin voisi olla sekaisin ;) Mä lopetan nyt ennen kuin menee ihan överiksi.

Näin tänään, Rakas Päiväkirjani T: Hepoliini

p.s. Maggi - It's fucking good (Maggi - It's hugging good)

Heipparallaa.

Mulla oli mielessä varmaan tsiljoona aihetta ja asiaa mistä kirjoittaa juuri tänään, mutta. Olen odottanut koko päivän että pääsisin tähän koneelle hieman raapustelemaan blogiini. Sitten mulle sanotaan että ole hyvä, nyt olisi 15 minuuttia aikaa käyttää konetta. Siis mitä vittua, potkitaanko mua päähän tai jotain?! No siitä oikeastaan pääsisi jouhevasti johonkin aiheeseen. Täytyy varmaan ne muut jutut säästää sitten huomiselle tai jonnekin, koska ei perkele vartissa mitään kerkeä kirjottaa...ainakaan kakssormijärjestelmällä... Vituttaa.

Mutta aamulla oli pitkästä aikaa kun silmät avasin sellainen hyvä fiilis. Tai että ei vituttanut herääminen. No nyt taas vituttaa... Mutta ensin ei vituttanut, oli sellanen olo että jee, eihän tää nyt niin pahalta tää elämä näytäkään...Sitten fiilarit alkoivat laskea, sitten iski melkein fyysinen ahdistus ja voimattomuus sen edessä ettei kykene vaikuttamaan asioihin siten kuin haluaisi. Tai mistä mä tiedän vaikka pystyisinkin mutta siltä se ainakin alkoi taas tuntua... Sainpahan pienen hetken olla autuaan onnellinen :D Onni on ohikiitävää?

Ärsyttää nyt tämä ajan puute, menee varmaan se mulle armolla lahjoitettu 15 minuuttia valittaessa siitä vaivaisesta viidestätoista minuutista. Ukkelin nääs pitää antaa pelata pokeria! Sanonko mihin voi työntää pokerinsa... just niin. No voi vittu, nyt se turnaus alkaa... Piti kirjoittaa mm. telepatian ja ajatuksen voiman mahtavasta(tai ainakin haluaisi uskoa että se toimii;)) vaikutuksesta mutta nythän mulla on hyvin loppuilta aikaa harjoitella sitä ajatustoimintaa ja koittaa ottaa telepaattisesti yhteyttä :D

Täytyy mennä... Halutaan ostaa uusi elämä, ei kellään olisi tarjolla? ;)

My
Red
Heart

Alkaakohan mennä jonkin blogiriippuvuuden puolelle kun monta kertaa päivässä pitäisi päästä kirjottelemaan. Varmaankin. Vaikka enhän mä tässä tuntitolkulla aikaa koneen äärellä kuitenkaan käytä(riippuvuuden puolustelua), vai käytänkö...no en käytä. Periaatteessa ei paljon muuta tule koneella tehtyä kuin tätä lokia ja sitten jos oon ottanut valokuvia niin siirrän ne koneelle. Ja joskus käsittelen niitä huvikseen. Se on oikeastaan aika kivaa, siis se kuvankäsittelyn leikkiminen. On vaan taivas rajana, ja mielikuvitus. Mutta alkaa pahasti vaikuttaa siltä että voisi keskittyä myös "tosielämään". Onko mulla niin kamala elämä että pitää aina paeta lokiin sitä itkemään? Kai sitten ;D

Kaksi sanaa: vauva, reseptit. hahahaaaaahahaha...joo ei sais nauraa. Nyt mä olin tuhma ja ilkeä. Jos ei avautunut niin älä välitä, jos avatui niin nauretaan yhdessä.

Tämä kuulostaa jo niin arkipäiväiseltä toteamukselta mutta mä kävin äsken koiran kanssa iltalenkillä. Vastaan tuli "kiva koira" ja sen kivat omistajat. Sillä koiralla on sellaiset hassut mulkosilmät. Taas ne ilmetteli miten meiän A:n turkki on niin puhtaan valkoinen, ihan kuulemma niin kuin jollakin sarjakuvakoiralla :) Arvelivat että pesen sitä varmaan joka päivä mutta sanoin että voin sanoa etten todellakaan niin tee. Jännä miten sitä "tutustuu" koirankin kautta uusiin ihmisiin, joita varmaan parhaimmillaan tapaa jopa päivittäin vuositolkulla. Ja sitten et tiedä edes näiden ihmisten nimiä. Koiran nimen todennäköisesti tiedätkin. Enhän mäkään näitä mulkosilmäkoiran(anteeksi ilmaisu) omistajia toki tunne, törmätään vaan ja sitten vaihdetaan ns. koirakuulumisia. Tosin siinä mä olen aika huono, koirasmalltalkissa meinaan. En mä osaa mun koiran puolesta sanoa miten se tämän elämän kokee. Mutta niin kuin koiria, on meitä omistajiakin niin moneen lähtöön olemassa. Enkä mä ole sellainen, joka jaksaa puhua koirastaan tuntitolkulla(ai en vai :D)mutta jos joku on niin se hänelle tietenkin suotakoon. :) Nytkin mä haluaisin kuristaa tuon rakin. Äsken se repi yhden sienen riekaleiksi, sitten se yritti pureskella ukkelin parveketossua palasiksi ja nyt se jyystää sohvatyynyä. Mulla ei ole tapana kauheasti raivota mutta tänään päivällä meni sen kanssa hermo kun se söi mun rintsikoita. Huusin korkealta ja kovaa. Paloi niin sanotusti käämi. Se kiusaa mua tahallaan, sanokoon kuka mitä hyvänsä. Nyt se siirtyi kiusaamaan kissaa...prhn...se on aina tätä kun olen niiden kanssa kolmisin kotona.

Ukkeli meinaan meni VIELÄ puhaltamaan jotain 3 divari peliä. Tulee kuulemma aikaisintaan vasta puoli kymmeneltä tai jotain. Siihen asti saa paimentaa elikoita itestään. Ajattelin että jos saisi elukoilta rauhan niin olisi katsonut jonkun elokuvan mutta saa nähdä tuleeko siitä mitään. Pitäis varmaan hommata joku sähkötainnutin niin saisi rauhassa puuhata omiaan...se oli sitten vitsi, ei tarvi soittaa millekään eläinsuojeluvalvojalle. Itse asiassa, pääsisiköhän sinne vaikka työharjoitteluun, oppisopimukseen tai töihin...hmn. Pitäisiköhän kysyä? Toisaalta, mä en tiedä kestäisikö mun nuppi nähdä niitä eläinrääkkäystapauksia tai eläinten lopettamisia. Nekin kai kuuluu eläintenhoitajan hommiin siellä...vai. Mulla ajatus nyt ihan katoaa kun tuo koiraeläin mesoaa eli taidan lopettaa tältä erää. Jos vaikka jonkun kuvan saisi vaihteeksi aikaiseksi iltapuhteena.

p.s. Tupakkia ei tee mieli enää niin kauheasti vaikka ikävä sitä onkin, täytyy myöntää ;)

Osallistuinpa sitten valokuvatorstaihin vaikka aihe ei hirveästi inspiroinutkaan. Jokainen saa tietysti tulkita kuvan omalla tavallaan... :D

Ukkeli on pihalla näyttämässä meidän autoa jollekin kiinnostuneelle. Niin, auto on TAAS myynnissä. Ihan sama, kunhan mun ei tarvii olla koko asian kanssa missään tekemisissä. Moneskohan auto se on oikein mikä "meillä" on ollut. Mä olen jo seonnut laskuista mutta ei se pahimmasta päästä ole ainakaan. Pahin taisi olla se bemari mitä joskus vuonna 2003 syksyllä käytiin hakemassa entisestä kotipaikasta käsin Tampereelta asti. Voi helvata sentään. Myyjän selkä kun vilahti nurkan taa niin auto lakkasi toimimasta... Sitten tuli veli avuksi kun piti...

Nyt jää teksti kesken kun ukkelin pitää päästä koneelle mut jatkan myöhemmin tästä mihin jäin.

No nyt jatkuu. Piti tosiaan aiemmin päästää ukkeli koneelle kun hänelle tuli "kiire" katsoa uutta autoa vanhan tilalle koska se katsoja meinasi ostaa auton. Enpä kommentoi enempää vaikka kai sitä voisikin muutaman sanan sanoa koska ei se näitä lue kuitenkaan mutta en taida jaksaa. Se virsi on niin monta kertaa veidattu. Kuitenkin, äsken(puoli viideltä) kun tulin koiran kanssa iltapäivälenkiltä niin siellä ne ostajat sitten olivat hakemassa sitä autoa. Sanonpa nyt perkele kuitenkin että en tiedä oliko taas loppuun asti ajateltu se autonmyyntihomma mutta ihan sama, ihan sama...kaikki on ihan sama... *hysteeristä naurua* :D

No nyt se tuli sieltä sisälle. Ja ilmoitti häätävänsä mut taas tästä koneelta ja alkavansa katsoa uutta autoa netistä. Hänen iltansa vierähtää varmaan sitten siinä. Huomenna sen piti johonkin aikaan mennä puhaltamaan jääkiekkopeliä kahteenkin otteeseen ja vielä pidemmälle täältä mutta saas nähdä miten sinne pääsee kun ei ole enää autoa. Ja jos uutta ei löydy. Mikään muu vaihtoehto sinne pääsemiseen ei tietenkään nääs tule kysymykseen... mutta enhän mä arvostele...en. En sano mitään. Joo. Täytyy jatkaa taas myöhemmin, nyt se haluu koneen itelleen. Moi.(16.50)

Ja taas jatkuu tämä kirjotus(21.00), jospa saisi paketoitua tämän pikku hiljaa. Valokuvatorstaihin oli tullut kommentteja, aika hienoja tulkintoa, joku osu lähemmäs ja joku kauemmas sitä mitä mielessäni oli...
Autoasia on edistynyt sen verran että ukkelilla on nyt kiikarissa joku toyota, jota tulee joku näyttämään vielä tänä iltana kunhan on päässyt töistä kymmeneltä. Ihan toivois vaan että se olisi jotenkin edes säädyllinen menopeli mutta eihän noista koskaan ota selvää. Se on kuin sikaa säkissä ostaisi. Mä en ole nyt ihan varma mikä se syy tällä kertaa autonvaihtoon oli mutta en mä jaksa alkaa kyselemäänkään. Eipä se periaatteessa vissiin sitten mulle kuulu...että katellaas sitten siinäkin että miten siinä lopulta tulee käymään. Noistakin ois niin monta tarinaa. Niin kuin se Tampereen reissu, jolloin auto ei siis pelittänyt enää kun myyjä lähti ja veli tuli paikalle ja saatiin, en muista miten, auto kulkemaan. Jyväskylään asti. Siellä sitten hepoliini harjoitteli keskiyöllä hinausköyden kiinnittämistä autojen välille ja vaikka mitä vielä. Pitkä tarina sekin. Lopputulos sinä yönä oli että auto jäi Vaajakoskelle ja porukka siirtyi toisella autolla kotikaupunkiin...

Että tällaista perjantai-iltaa täällä hepolandiassa. Perjantai-ilta, selvin päin ja tupakkalakossakin vielä. Nyt täytyy vaan tunnustaa että mystisesti on tänään ja eilenkin tehnyt mieli vähän tuprutella mutta täytyy koittaa vaientaa sellainen ääni sisältä pois. Korvaushoitona toimii purkka. Ja hampaiden narskuttelu. Asiaa ei ole helpottanut yhtään se että ukkeli polttaa autossa vaikka mä en enää polta ja luulen että joku kerta mulla menee vielä päreet kun alan vaatia sitä toisen huomioonottamista... Mutta ei se viesti niin mene perille, tiedetään. Pitäis varmaan lakata olemasta samassa kyydissä ;) Vaikka nythän se on helppoa kun toistaiseksi ei ole sitä autoakaan...joo. Täällä sitä käkitään. Se on sitä elämää vissiin se. Mut kai täältä joskus vielä pääsee jonnekin ulkomaailmaankin käymään :D... Vois vetää persiit olalle oikeen pohjanmaan kautta ja olla niin kuin ellun kanat. Ja mielellään jossain hyvässä seurassa vielä. Mutta ei tänään. Itse asiassa oon viimeeksi ottanut alkkomahoolia silloin ennen tupakinpolton lopettamista ja senkin oon unohtanut jo että milloin se oli. Siis että milloin oon viimeeksi saanut päivittäisen nikotiiniannokseni. Täytyy plarata kalenteria.

Jotenkin pää tyhjeni nyt totaalisesti. Taas jotenkin kaksjakoinen olotila, mä odotan sitä parempaa hetkeä... Parempi varmaan lopettaa, ollut niin hankala ja ärsyttävä koko teksti kun on pitänyt aloittaa jo kolme eri kertaa ja nyt mä haluan tästä eroon. Anteeksi paskanjauhanta mutta parempaakaan musta ei ollut nyt. Aim veri sori.

Hyviä iltoja ja hyviä öitä. Etenkin öitä :)

Kun tultiin kotiin tänään niin koira oli teurastanut kaksi puhelinluetteloa eteisen lattialle. Sellasta kivaa pientä silppua. Mikäs siinä, parempi puhelinluetteloa jäystää kuin vaikka huonekaluja...

..Ukkeli on jääkiekkotuomareiden kokouksessa. Niillä on sellaisia aina välillä. Tänään ukkeli kävi ilmoittautumassa autokouluun kakkosvaiheeseen, mikä sinänsä on aika huvittavaa. Huvittavaa siksi että ajokortti ukkelilla on ollut jo aika pitkään. On vaan käynyt hakemassa "jatkoaikaa" tai mitä se nyt on, emmä tiedä. Sanokaa joku jos joku tietää. Joku sais mutkin opettaa ajamaan, muuten en ala.... Ukkelilla on tavoitteena päästä aikuiskoulutuskeskukseen linja-autokurssille, siksi kiire juuri nyt ajaa pimeät ynnä muut. Onhan se nyt paras suunnitelma häneltä mun mielestä pitkästä aikaa, katotaan nyt vaan sitten että miten homman kanssa käy. Oishan tässä niitä omiakin "urasuunnitelmia" luotava mutta taidan juuri nyt lähitulevaisuudessa keskittyä selviämään hengissä :D...:( No ei, emmä tiedä mistä mä taas puhun, kuhan ikävissäni kirjottelen...

Huomenna mullakin on sosiaalista elämää. J soitti mulle tänään(yhteensä peräti ainakin 4 kertaa, mutta ei siitä sen enempää) ja kutsui mut huomenna kylään. Mä lupasin mennä. Ihan kivaa. Siinä on kuitenkin ihminen, josta mä pidän eikä niitä todellakaan ole liikaa. Kahdeksi pitäisi siis selviytyä kaupungin toiselle laidalle. Menen ihan kotiinsa käymään, en olekaan koskaan ennen käynyt. Mielenkiintoista nähdä millainen koti Jiillä on.

Muistammehan sen kurssin jonne ilmoittauduin työvoimatoimiston kautta VAPAAEHTOISESTI ja omasta aloitteestani. No mulle tuli sen kurssin(14.-16.11.)kurssiohjelma tuossa taannoin kotiin postitse ja näin siinä mm. luki: "Erittäin tärkeää: Mikäli et osallistu infopäiviin 14.11.-16.11.2007 tai ilmoita esteestä, oletamme, että et hae enää työtä ja päätämme työnhakusi. Tällöin myös työttömyysetuuden maksu päättyy. Saerauksena saattaa olla myös työttömyysetuuden menettäminen määräajaksi tai toistaiseksi"
Siis haloo, mä ilmottauduin sinne vapaaehtoisesti! Joo, onneksi mä osaan nykyään suhtautua noihin uhkauksiin lähinnä huumorilla, ei niitä muuten pään räjähtämättä kestäisi. "Oletamme että et hae enää työtä", voi jumalauta, salli mun nauraa :D :D No onneks J lupas tulla sinne kurssille huvikseen mun mukaan kärsimään jos vaan mukaan mahtuu. Kiitettävää myötäelämistä.

Eipä kai tässä nyt tällä haavaa enempää, ehkä vielä jotain tänää keksin että saa päästä kaiken ulos niin kirjaimet pään sisällä eivät haittaisi nukkumista mutta jos kirjaimet antaisivat mun olla rauhassa niin sitten lokikin saa levätä loppuillan. Saas nähän miten mun käy. Hyvvee illanjatkoa :)

Allways in my **

p.s. Niin ja hyvää lokakuun alkua. Miljoonasateen "marraskuu" vois olla aika sopiva aiheeseen.

Fakin hauskaa. Avasin lokini ja huomasin että kaikki kuvat kaikista teksteistä on kadonnut jonnekin hiton kuuseen ja mä en tiedä mitä pitäisi tehdä!? On ne tuolla kuvagalleriassa tallessa mutta jostain syystä eivät vain näy teksteissä. Mä olen järkyttynyt mutta toivottavasti kyseessä on jokin laajamittaisempi ongelma eikä vain mun joku huomaamaton kämmays ja asiat palautuu ennalleen mahdollisimman pian. Pliis, mä haluun mun kuvat takasin! Eli jos näyttää oudolta, se johtuu siitä. Jostain.

Ja kun tämä on saatu purkaudutettua niin voin alkaa purkaa päivän tapahtumia "paperille" ihan omaan tekstiinsä. Kohta :)

Vitsit että on silmät ihan ristissä. Arvaahan kuule mitä tein viime yönä ainakin puoli kolmeen asti. No pelasin pelikone.fi:ssä pelejä. Ja mähän en koskaan pelaa mitään... no, okei viime aikoina olen pelannut, tai paremmninkin yrittänyt pelata mah jongia(kirjotetaanko se noin?). Todella hankalaa. Eilen yöllä sitten pääsin sen läpi kaiken tuskailun jälkeen ja eipä huvittanut sen jälkeen pelata enää. Sitten pelasin muutamaa "nostalgiapeliä". Pelasin sanaristikkoa englanniksi, ja mä olin ihan onnessani kun pääsin koko pelin läpi. Kai mä sitten vähän enkkua osaan kuitenkin. Shakkiakin tuli kokeiltua pitkästä aikaa. En ole koneella pelannut sitä mutta aikoinaan lapsena isä opetti mua pelaamaan ihan oikealla pelilaudalla ja mä olin(?!) aika hyvä siinä koska voitin isän aika usein. Tai johtuisiko se siitä että isä antoi mun voittaa niin usein? :D Joo, se peleistä. Eli kerrankos sitä hepoliinikin menettää yöunensa peliaddiktion takia ;)

Eilenpä katsoin sitten uutisia, kardinaalivirhe jos haluaa menettää hermonsa. Mä en tiedä mikä siinä on, tai saatan tietääkin, mutta mä en kestä sitä M. Vanhasta! Jotenkin se saa mut raivon partaalle heti kun avaa suunsa. Niin kuin eilen kun sairaanhoitajat elikäst Tehy kieltäytyi kuntatyönantajan(?) palkkaehdotuksesta ja pukkaavat nyt sitä toivomaani lakkoa. Ja siihenpä Vanhanen että hallitukselta ei heru tukea asialle. Ja toisessa uutisessa Vanhanen toteaa että jos palkat nousevat tätä tahtia niin ei tule veronkevennyksiäkään. Elikä tästä voisi joku ihminen saada väärän käsityksen että jos sairaanhoitajat, vaikka epäilen kyllä tätä vaihtoehtoa, onnistuisivat jollain ilveellä saamaan vielä korkeamman palkkatarjouksen(never gonna happen)ja meiltä vietäisiin veronkevennykset epäsuorasti sillä varjolla niin totta kai ihmisille tulee se mielikuva että nyt kun sairaanhoitajat vaativat lisää liksaa niin syy on heidän. Vaikka on niitä muidenkin palkkoja koroteltu. Sairaanhoitajat vaan ovat nyt niin pinnalla siksi(?) kun heille luvattiin se kuu sieltä taivaalta ja nyt yrittävät saada sen mitä luvattiin. Okei, hyvä että menevät lakkoon mutta niinhän se on että ei sellaisella lakolla ole muutosvoimaa jossa ihmisten kuitenkin pitää tehdä ne työt siellä ettei porukka kuole sänkyihinsä. Siinä on varmaan osasyy miksi liksa ei nouse. Ei ole mitään millä "kiristää". Kysyn vaan että onko se niin että jos sairaanhoitajien palkkoja nostettaisiin niin se olisi muka se niitti mikä romahduttaa koko kansantalouden? On saavutettu ylin mahdollinen kriittinen palkkojen taso mitä ihminen voi tienata? I don't think so.

Joo, piti ihan vaahdota vähän. Ehkä siksikin että olisi äiteenkin aika saada pieni lisä palkkaansa ennen eläkevuosia. Vai sitäkö ne pelkää että eläkkeet nousee nyt niillä suuriin ikäluokkiin kuuluvilla hoitajilla ennen eläkkeellejääntiä ja meillä ei ole varaa maksaa niitä? Äitkin jää eläkkeelle jo parin vuoden päästä. Täytti tänä vuonna 60... Ja mä sanon että se peruspalkka mitä hän kertoi saavansa on noin saman verran mitä raksalla vetää joku apupoika kesätöissä, jolla ei ole mitään työkokemusta. Kai se sitten on oikeudenmukaista?

Katotaan miten käy ja seuraillaan tilannetta.

"Miljoonasade - Kuun levoton kauneus"...

...Kävinpä koiran kanssa ulkona. En ole vieläkään syönyt. Kohta loppuu henki kun eijjoo tarpeeksi energiaa. Onneksi on tuo otus, muuten ei varmaan saisi itseään liikkeelle mihinkään täältä sisältä. Käveltiin vähän puiden lomassa kun välteltiin vastaantulevia koiria. Sinänsä onnistuu metsäpolulla erittäin hyvin. Ei vaan jaksa sitä riuhtomista minkä lajitoveri aiheuttaa eläimessä. Kai sille pitäisi yrittää sitä ohittamista opettaa mutta mutta...Se meni jo silloin alussa ihan persiilleen kun muut koiranomistajat antoi otustensa tulla haistelemaan pentua ilman lupaa. Niinhän ei pitäisi tehdä. Se on siitä sen oppinut. Eli jossakin vaiheessa annoin periksi. Nykyään samat koiranomistajat pahimmillaan kiertaa kaukaa kun koira ei enää olekaan "suloinen 5 kiloinen pentu"...

...Mistä tuli mieleen kun tuossa pari päivää sitten käytiin koirapuistossa. Siellä on erikseen alue isoille ja pienille koirille. No me oltiin tietty "isolla puolella". Valmiiksi siellä oli pari koiraa, jotka sitten liukeni hiljalleen pois. Pienellä puolella oli pieniä koiria ja aina kun tuli lisää koiria niin menivät vaan sinne pienten puolelle ja oikeen ääneen piti toitottaa mihin ollaan menossa. Mulla meinas sydän särkyä kun meidän koira juoksi häntää heiluttaen sitä aidanviertä, mikä erottaa puolet toisistaan ja itki kavereiden perään. Sehän oli ikään kuin minä aikoinaan ajoittain kouluaikoina. Ja lukiossa. Ja opiskellessa. Kai siksi tulikin niin paha mieli. Jokin "rinnakkaisvaikutus" tai jotain. Että jos joku mut tunnistaa niin terkkuja vaan sinne kaikille että kivaa on ollut. Kaipa muakin siitä voi syyttää että olen valinnut aikoinaan olla yksin? Niinkö? Niin kai. Peruskoulussa löytyi kyllä ne omat piirit, lukiossa ei koskaan ja opiskellessa pakosta mutta ei siellä mitään ystävyyssuhteita oikein luotu. Paitsi Oohon. Mutta se olikin "rinnakkaisluokalla". Varmaan mussa on jokin perustyyppivika sitten ettei seura kelpaa. Tai sitten se on vaan se ettei osaa olla ennestään tuntemattomien ihmisten seurassa jo samana päivänä kuin olisi aina tuntenut. Jos joutuisin Big Brotheriin, olisin todennäköisesti ensimmäinen ulosäänestetty. "Se mulkoili oudosti" tai "Se puhui ihan outoja" :D...joo, onhan niitäkin tietty, jotka ymmärtää että ihmiset on erilaisia. Harmi vaan että aina ei elämät ns. kohtaa silloin kuin eniten tarvitsisi. Nyt olen jo suht tyytynyt siihen että mulla ei varmaan koskaan mitään oikeaa sosiaalista elämää tule olemaankaan luonteeni vuoksi. Surullista ehkä. Ja nyt vihdoin ja viimein sitä ruokaa syömään.

Näin yötä vasten on terveellistä muistutella mieleen sarjisystäväisten "Lassin ja Leevin" keskustelu sängyssä nukkumaan mennessä:

Käytiinpäs taas apteekissa ja kaupassa. Ostoskärriä ottaessa löytyi jonkun ykköbonus-kortti, jonka sitten ajattelin kiikuttaa tämän eri kauppaketjun asiakaspalvelupisteeseen. Todellakin "asiakaspalvelu". Sanoin että "hei, tuolta löytyi tällainen kortti" niin muija ei kattonut edes päin ja sitten vaan sillä tavalla ylimielisesti mumisi(tiuskaisi, jos mahdollista) hmmmm. Jäipä niin kiva maku suuhun että kävelin lähimmälle asiakaspalautepisteelle antamaan kyseinen rouvan käytöksestä hieman noottia niin voivat sitten viikkopalaverissa käydä esimiehen kanssa läpi että miten asiakaspalvelupisteessä olisi kohtuullista kohdella asiakkaita. Perkele, mullehan ei mitkään ämmät hymise ilman syytä! Ainakaan asiakaspalvelussa, VIIMEISEKSI asiakaspalvelussa :D Eli kohtele muita kuten he kohtelevat sinua - tapauskohtaisesti.

Alkaa suoraan sanottuna veetuttamaan pikku hiljaa se että kuvat eivät suostu latautumaan tekstiin. En tiedä olenko pitkä- vai lyhytpinnainen asian suhteen kun olen jo muutaman päivän tässä ihmettä odotellut. Ongelma on että vanhat kuvat kyllä latautuvat mutta uudet eivät. Tulipahan lähetettyä (eilen, toissapäivänä?) ylläpitäjällekin sähköpostia mutta tuskinpa se asiaa mitenkään auttaa. Ollaan sitten ilman kuvia, perhana.

Mulla oli blogilistalla aiemmin jo yksi tilaaja mutta nyt on hänkin kaikonnut :D Noo, pärjätään me ilmankin. Ketään ei pakoteta lukemaan ja parempi ettei luekaan jos ei meno miellytä. Täällä pätee meinaan se sääntö, minä ex-pomo kiltisti mulle antoi. Siis se "Jos ei meno miellytä, voi lähteä kävelemään". Pakko ei ole kuin kuolla.

Eli ihan "turhaan" sitten valmistelin äsken uusia kuvia tänne ladattavaksi kun ei homma toimi niin kuin pitää. Pitäis varmaan valmistaa jotain syötävääkin mutta teepä tässä sitten jotain kun tuo koiranpaskiainen pyörii ympäriinsä ja vinkuu silloin kun ei yritä syödä mm. kiellettyjä esineitä. Tervetuloa kokemaan. Ei ole hauskaa. Mielellään pitäisi edes yhdet ehjät kengät, bikinit, kansion, tyynyn... Naapurikin ulkona pysähtyi autolla viereen ja ilmoitti että koira pitää meteliä yksin ollessaan. Ihan hyvä että sanoi, niin tietää missä mennään. Seinänaapuri on ihan ookoo, täytyy koittaa hiljentää elukka että välit pysyy neutraaleina naapurussuhteina...

Joo, ei jaksa kiinnostaa tänään enää. Taidan keskittyä kohottamaan sitä verensokeria ennenku pää räjähtää :P

Tuli tässä hieman selailtua mitä on tänne blogiin tullut kirjoiteltua sen lyhyen historian aikana. Mä en pitänyt siitä miltä se näytti, olen ollut kamalan negatiivinen. Tai jos se ei näy teksteistä niin sitten se on vain mielikuvana mun pään sisällä. Tiedoksi vaan sinulle joka luet tätä, huomautus lienee turha koska näitä ei taida kukaan lukea mutta en näitä siksi kirjoitakaan vaan siksi että saa edes osan paskasta pään sisältä ulos jossain muodossa. Ehkä siksi ei olekaan niin kaunista luettavaa aina...

Oikeastaan mua on alkanut vituttaa tuo blogin nimi "Elämäni tuuliviirinä"...siis mitä fukkia. Sitä paitsi sittemmin on käynyt ilmi että täällä kirjoittelee jo joku "tuuliviiri". Pitäisköhän vaihtaa nimeä, hmn. Miten olis vaikka "paskin osa minua"? Hepoliinin roskakori? Blondin kosto? =D Emmä tiijä...ihan sama kai minkä nimen alla sitä kuljetaan. Ei kai se ole päätarkoitus että blogilla on hieno nimi...tosin kuvaavampi se voisi olla mistä päästään taas siihen ettei sillä ole mitään väliä koska ei näitä lue kukaan ja itse tiedän kuitenkin itseni että mikä paska mä oon...;)

Siitä tulikin mieleen että olen paljon pohtinut viime aikoina miksi mun on niin vaikea ylläpitää ihmissuhteita. Alan pikku hiljaa kallistua sille kannalle että se johtuu siitä että mä olen niin paska ja tylsä ihminen ettei kukaan jaksa tuntea mua loppuelämäänsä. On niitä muutamia jotka ymmärtää että mulle on ihan normaalia ettei koko ajan(lue: kaks kertaa vuodessa;)) olla pitämässä yhteyttä ja silloin se toimii, kumpaankin suuntaan. Se ei tarkoita ettenkö kaipaisi heitä... Lisäksi mä olen itsekäs (laiska) paska. Juuri niin. Jos joku on eri mieltä niin kertokoon. No, en mä ole itsekäs paska...olenpas...enpäs...emmä tiä. Mä oon vaan niin yksin(okei, ukkeli on joo...) että pakko olla itsekäs paska kun suurin osa sosiaalista(mitä vittua??) elämää tapahtuu pään sisällä =D Tervetuloa skitsofrenia. Ja sanottakoon lopuksi ellei joku vielä(jos näitä kummiski joku lukee)ole tajunnut, näitä juttuja, EI kannata, MITÄÄN niistä, lukea aivan haudanvakavana. Huomenna olen kuitenkin jo eri mieltä :)

p.s. anteeksi vitun käyttö...siis vittu-sanan monikertaisuus tekstissä...vittu ;)

Keskustelu tältä päivältä(ehkä pisin:D):
Minä: Ai VITTU että koskee((mahaan)ravaan samalla ympyrää pitki kämppää)
Ukkeli: No mä en valitettavasti voi sille mitään
Minä: Ihanko totta...
Ukkeli: Älä ala mulle kuule kiukuttelemaan..

Tänään sain tuta taas helvetin tuskat. Tai jos helvetti olisi olemassa, ilmasto siellä luultavasti olisi pakkasen puolella jos multa kysytään, I have almost been there... No, oli kummiski ihan pirullisen kipeä vatsanseutu tänään. Toivoin jo melkein että siirtyisin ajasta ikuisuuteen kun niin kovasti sattui... Menkat on luonnon tapa kostaa pahoille naisille kipujen muodossa? Kivun tarkoitus on palauttaa nainen päiväjärjestykseen PMS-kiukuttelun jälkeen? Kamala tuska oli taas vaikka nappasin 600mg Buranaa, siitä ei ollut yhtään mitään hyötyä. Sitten muistin että lämmön sanotaan auttavan kipuun ja raahauduin viimeisillä voimillani parvekkeelle auringonpaisteeseen koska kohtalon ivaa oli että aurinko tottakai paistoi tänään kuin viimeistä päivää. Sitten alkoi pikku hiljaa helpottaa...mikähän siinä on että kun ottaa särkylääkettä niin alkaa vaan väsyttämään ja vaikutukset ovat lähinnä siinä. Tai sitten on tehtaalla lorahtanut purkkiin jotain unilääkettä särkynappien sijaan.

Nyt ei onneksi ole enää kipuja, kaippa se auttoi kun täydensin annosta 1000mg:aan. Mielialakin alkaa varmaan "normalisoitua" tästä eteen päin olosuhteiden puitteissa... Täytyy myöntää että n. viikkoa ennen h-hetkeä alkaa pinna aina kiristyä kuten myös kroppakin ;) Tosin kropan kiristyminen näkyy noin puolet kuusta tuskin silminhavaittavina ja puolet kuusta kasvaneina rintoina ja muuten turvonneena olemuksena:D Kiitos PMS että mullakin on puolet ajasta jotain mitä kutsua tisseiksi(melkein), hahhahhaaaa...

Teoria(omani): PMS-oireet johtuvat siitä että nainen ei ole tullut ovulaation aikana raskaaksi vaikka naisen ruumis haluaa raskaaksi vaikkei nainen välttämättä haluaisikaan;) Tämä johtaa kiukutteluun, jonka syytä nainen ei tiedä. Menkkakivut palauttavat naisen maan pinnalle ja muistuttavat miksi raskaaksi ei koskaan kannata kuitenkaan hankkiutuakaan ellei halua kokea todella helvetillistä tuskaa. Sitä se kuulemma on, kk-kivut potenssiin sata. niin mulle on viisaammat kertoneet. Itsehän en varmaan koskaan synnytä mitään?
=D

Esimerkki PMS-kiukuttelusta(tapahtui n. viikko sitten), tapahtumapaikkana auto ja marketin piha:

Saavumme sittarin pihalle, elukat ovat kyydissä ja alan hilata takaikkunaa auki että saavat ilmaa sillä aikaa kun käydään kaupassa. Avaan ikkunaa noin viisi senttiä.
Ukkeli: ÄLÄ avaa ikkuna noin paljon, laita sitä pienemmälle
Minä(saavutan kolmasosasekunnissa raivarin, joka posauttaa pään): Aina pitää valittaa siitä mitä mä teen, koskaan en tee mitään oikein!!
Ukkeli: Lopetappa tollanen käytös nyt jne...(-> Saa mun aivot melkeen räjähtämään ja samalla olemme marketissa jo sisällä)Sen ikkunan voi joku vääntää auki kun takaikkuna on erilainen kuin etuikkuna.
Minä: No pitäähän niiden saada happea siellä!?
Ukkeli: Nyt lopeta tms...
Minä: ENKÖHÄN MÄ OLE NIIN ISO TYTTÖ JO ETTÄ OSAAN PÄÄTTÄÄ PALJONKO SITÄ IKKUNAA AVAAN!!!

Hävettävää.... ;)

...Mutta sanottakoon silti että toivoisin itseäni kohdeltavan ikäni vaatimalla arvokkuudella =D

P.S. Päivän piisi: GnR - November rain

Tänään on ollut taas SE päivä kun tuntuu että minusta ei ole mihinkään. Mistään ei tule mitään eikä minusta tule koskaan mitään. Se tulee aina hitaalla rysäyksellä... Se on huonoa oloa joka tuntuu kolmiona vatsan pohjassa ja yrittää purkautua suolavetenä silmistä lenkkipolulla kun kukaan ei ole näkemässä. Kaipa sitä voi pidättää vielä pienen hetken? Tuli taas mieleen sanaparsi "miten tulla lujaksi mutta pysyä pehmeänä"...miten olisi paremminkin miten tulla niin kovaksi ettei mikään tunnu missään. Kiitollisena jo valmiina sitä tunnetta odotan tulevaksi.

Paskat minä mikään kyyninen olen. Sori, valehtelin aiemmin, ehkä itselleni. Itselleni valehtelen aina eniten kuitenkin. Muille valehtelussa olen vaan niin huono ja läpinäkyvä. Tosin ei niitä muita, joille valehdella, ole niin kauheasti. Ei sillä että kaipaisikaan juuri kenenkään läheisyyttä juuri nyt... Tällaisessa mielentilassa on paras märehtiä omine ajatuksineen. Ei sillä että ketään juurikaan kiinnostaisikaan kuunnella eikä sillä että mua juurikaan kiinnostaisi vuodattaa kellekään syvimpiä tuntojani. Yleensä se ei vaan johda mihinkään. Lähinnä saat lopulta vakuutella vasta puolta että "kaikki on kyllä ihan ookoo!". Sellanen mä oon aina ollut. En mä lapsena tai myöhemminkään yleensä kellekään ole kertonut jos menee paskasti. Ehkä joskus kun kyseisestä tapahtumasta on kulunut jo pitkiä aikoja, jotain kerron ja aikahan parantaa haavat...ainakin useimmat niistä. Taaskin joku neropatti jossain sanoi että mun pitäisi puhua asioista jollekin. Kellehän mä puhuisin? Mieluummin en kenellekään. Ei siitä koskaan aiemminkaan ole ollut mitään hyötyä. Mitä useampi pää niin sitä sotkuisempi soppa. Mä en ole autettavissa =D... :(

Niinku sanoin, tää on niitä päiviä - se päivä, josta ei koskaan tullut mitään. Kaippa sitä vois vetästä kaiken vaan "hormonipiikin" piikkiin. Jos mä olisin tyypillinen nainen, vetoaisinko siihen? En tiedä. En tunne tyypillisiä naisia. Niin kauheeta paskaa etten kehtaa enää kirjottaa sanaakaan. Ehkä huomenna on paremmin.