Heippa.

Pikku yötilitys vielä.

Puhuin äitin kanssa puhelimessa. Erehdyin soittamaan sille tultuani kylvystä, väärässä mielentilassa. Mä meinasin sanoa sille, että mä en jaksa kuunnella sen lässytystä, mutta koska mulla ei ole tapana tehdä niin, niin se jäi vaan ajatuksen tasolle. Se puhui jotain ukkelista ja sen sellasia. Mä yritin lopettaa sitä puhelua varmaan viistoista minuuttia, mutta eihän siitä loppua tullut. Mitenköhän se luulee, että mua auttaa se tieto, että ukkeli joutuu olemaan juhannuksen yksinään. Niinhän mä joudun olemaan itekin. Ja muutenkin tuntuu, että Ä ei oikein tajua mun ajatuksenjuoksua, tai ainakin aliarvioi sitä tällä kertaa aika pahasti. Väänsi rautalankaa niinku pikkutytölle. Tuli taas mieleen siskon tokaisu että "katkaise napanuora"(johon mä sanoin, että katkaistu on - tästä päästä).

Sitten mä luin vähän Uun juttuja pitkästä aikaa, ihan edeltävän puhelun innoittamana. Olen koittanu välttää lukemasta niitä, koska välttämättä niiden lukeminen ei tee hyvää mun pääherneelleni. Itsesuojelua kai. Sulle U voin sanoa, että tahdon sulle pelkkää hyvää. En ole katkera, en mitään sellaista. Haluan että olet onnellinen, mutta valitettavasti homma meni nyt sitten sillä tavalla, että musta tuntui, etten mä voi sitä sun kanssa olla, vaikka tärkeä ihminen mulle olitkin. Sanon tämän ihan siltä pohjalta, kun luin juttujasi... Ja jos luet tämän, niin vältä mainitsematta (pyydän) sellaisia asianhaaroja, jotka toisivat sun lukijalaumasi tänne mun lokiin huutelemaan. Tai periaatteessa ihan sama mulle, mutta en kaipaa mitään jätettyjen akkojen kerhoa tänne mua syyllistämään yhtään mistään.

Enkä myöskään mielestäni ole kuukaudessa unohtanut kuutta ja puolta vuotta, saatika kahdessa viikossa tehnyt sitä päätöstä. Tuskin Uukaan voit kirkkain silmin väittää, että meidän suhde olisi ollut ihan normipohjalla siihen viimeiseen kahteen viikkoon asti... Mä en tiiä onko liian rankasti sanottu, mutta mulle tuli vaan mitta täyteen kaikkea säätämistä ja tunsin että mun on paras jatkaa elämääni omalla tahollani, ilman "meitä". Mun mielestä sunkin olisi hyvä oppia olemaan sinut itsesi kanssa, sen jälkeen voit vasta oikeasti jakaa elämääsi jonkun toisen kanssa. Ja mun mielestä sä et ole ollut itsesi kanssa oikeen väleissä.

Mä en tiedä, miten mä saisin sut tajuamaan lopulta sen, miksi tein sen ratkaisun että halusin lähteä. Kaippa se vaatii vähän lisää itseilmaisuharjoituksia, koska tuntuu ettet sitä ole ymmärtänyt. Sussa ei ole mitään vikaa, olet ihan hyvä tyyppi, mutta et sitten lopulta kuitenkaan mulle oikea. Sen tulin huomaamaan siinä meidän elämässä. Olet epäillyt että muutto oli mulle se ratkaiseva tekijä...no, ehkä se oli se laukaiseva tekijä, joka sai mut lopulta toimimaan. Ja mun mielestä me tosiaan yritettiin jo pitkään saada pakettiin sitä meidän suhdetta, siinä onnistumatta. Tai en mä tiiä, oisko se sulle kelvannut sellaisenaan, mutta ei mun mielestä parisuhteen pidä olla sellaista mitä se meillä oli kuitenkin hyvin paljon. Tarkotan sitä, että sun ei välttämättä tarvii muuttua. Mun ei välttämättä tarvii muuttua. Voidaan olla omia itsejämme, mutta yhdessä se sekotus ei vaan pelannut. Paitsi ehkä kavereina/ystävinä. Ymmärrätkö.

Anteeksi kun näin julkisesti nyt tilitän, ja varmaan vielä jopa luokattoman kehnosti, eli onnistumatta taaskaan sanottua mitä halusin. Sut tuntien käsität(tai sit et) kuitenkin "kaiken" väärin ja mahdollisimman negatiivisien lasien läpi(sori). Mutta sanon: tää ei nyt ollut mikään loukkaus. Koita huvikseen miettiä sitä asiaa mun näkökulmastakin sen sijaan että näkisit vain omasi. Okei, meillä meni varmaan välillä ihan hyvin (tämän viimisen vuoden aikana?), mutta tavallaan kumpikaan ei voinut ohittaa sitä mitä aiemmin oli tapahtunut, kumpikin ehkä eri syistä, ja minä vielä en sitä että miksi niin tapahtui(junou). Liikaa painolastia tuli kasattua, siispä jatketaan omilla poluillamme näillä näkymin, eikö vaan. Jos sä et viihdy siellä missä nyt olet, niin mua ei ainakaan haittaa yhtään että muutat tänne takas. Mutta älä tee sitä väärin perustein, tiedät mitä tarkotan. Älä tee sitä siksi että toivot meidän palaavan yhteen. Ajattele kerrankin omaa parastasi, ja ajattele ennen kuin toimit, eli ei silleen miten sulla on ollut tapana toimia(=tee ensin, ajattele sitten). Pohdi, onko se oikeasti paras ratkaisu. Jos on, niin sitten eiku menoksi/tuloksi. Mutta AJATTELE, ja KUULOSTELE tuntojasi tarkkaan. Ja koita, herranjumala, välillä vaikka tehdä jotakin IHAN muuta(jotain "kivaa"), ettei sun ajatukset kulkisi vaan niitä samoja ratoja. Voimia&öitä. Ja jos sulla on jotain kysyttävää, niin ihan vapaasti saa kysyä. Siis jos on jotain, mikä vielä vaatisi lisäselvitystä...

Ystävällisesti:

Hepoliini

Huomenta.

Olen saanut ukkelilta "päivätehtävän" imuroida täällä tänään. Munhan on vasta seuraavan kerran perjantaina raahattava perseeni kurssipaikalle ruumiillisessa olomuodossani, olemme saaneet etätehtäviä tälle väliajalle eli miehen mielestä se tarkoittaa suomeksi siivoamista, ahhahaha... No kaikkien mukavuuden takia mä varmaan imuroinkin täällä, mutta en sen takia että mun pitäisi vaan siksi että voin (joo joo). Seuraavat 120 imurointikertaa onkin sitten varattu ukkelille. Se on hyvä syy olla tekemättä mitään kun on polvi paskana, siis ukkelilla...

Mä olen taas herännyt jo hyvissä ajoin vaikkei olisi tarvinnutkaan. Ukkelilla taisi tulla hieman kiire kouluun kun huomasin että sillä alkoi pinna kiristyä. Eteisestä se heitti kommenttia että "Mitä tää sun kassi tekee täällä" ja "Miksi sun vyö on mun hyllyllä", alkaen samalla rullata mun perkeleen arvokasta (tosin siskon antamalla joululahjakortilla ostettua) "Friis Company"-vyötäni pienelle rullalle, jonka muodon näin heti olevan sellainen että vyön anatomia tulisi olemaan tuhoon tuomittu. Vastasin haasteeseen pyytämällä ettei ukkeli rullaisi mun arvoesinettä pieneen nyttyyn, joka toimi kuin olisi heittänyt vettä kiukaalle. Sitten se nakkasi mun vyöni aika kovakouraisesti tietokonepöydälle ja alkoi kysellä multa missä sen pipo oli koska oli kuulemma nähnyt mun sovittavan sitä päähäni joku päivä sitten. Sen mielestä se vissiin tarkoitti että mä tietäisin missä se pipo olisi. No, kävelin eteiseen missä ukkeli pyöri (ja meillä ei ole mikään iso eteinen) ja siinähän se oli melkeen sen naamarin edessä eteisen pöydällä. "Piponne, olkaa hyvä.". Sitten se alkoi kaivella ilmiselvästi rahaa jostakin ja mä menin mun kukkarolle ja tarjosin sille avuksi muutamia euroja ettei ukkelin tarttisi enää siinä kiireessä ettiskellä mitään mutta samalla erehdyin kysymään että enkö mä antanut sille eilen rahhoo...sillä seurauksella että ukkeli pyysi mua työntämään rahani johonkin mitä muistaakseni kutsui vituksi ja mä siihen vastasin haistattamalla paskat. Rajansa munkin sietokyvyllä, onko se mun vika että hänelle tuli kiire koska ei herännyt ajoissa ja lotrasi suihkussa sen jälkeen puoliaamua... :D Noo, elämä on. Ei sitä aina voi tavarat löytyä heti ja tarjottu raha miellyttää.

Joo. Musta se oli näin jälkikäteen ajateltuna niin saakelin huvittava toimintaketju että ihan sen takia vaan piti raapustaa ylös. Malliesimerkki siitä miten hyvin alkanut aamu voi mennä ihan vituiksi noin ilmapiiriltään. Ukkeli lähti siitä sitten sillä aika kun mä olin mennyt käymään veskissä. Pitäisköhän laittaa viestiä ja pyytää anteeksi että haistatin paskat? No enpä taida laittaa. Eiköhän se sieltä palautuspostina iltapäivällä ilmesty taas lihapatojen ääreen.

Jep. Taidanpa alkaa tekemään niitä etätehtäviä, jotka liittyy edelleen siihen liiketoimintasuunnitelmaan. Toisaalta ihan "hauska" tehtävä mutta toisaalta pystyisin kyllä melkeen ilman mitään tarkkoja laskelmiakin sanomaan ettei mun liikeidea (joka todella on vaan ajatus, en ole nyt perustamassa mitään kai kuitenkaan) ole kannattava. Eilen toivoin kurssilaisten kuullen (erehdyin toivomaan) ääneen aikakonetta, joka voisi viedä mut esimerkiksi vuoteen 1999, että voisin valita asioita uudestaan vähän eri tavalla. Mutta johtuisiko tästä turkulaisesta jäykästä (no kyllä se on perkele) keskustelukulttuurista että ne katto mua jotenkin kuin hullua (kyllä mä huomasin..). Ehkä ne ei vaan tajua mun huumorintajua (tai sitten täällä ei vaan saa sanoa ääneen jos tuntee tehneensä virheitä(tai ääneen ei saa sanoa yhtään mitään?)), johon liittyy olennaisena osana puhua "läpeä päähänsä" noin joka toisessa sivulauseessa. Sitten mä sanoin että Kuopiossa kaikki asiat sanotaan yleisesti ottaen paljon suoremmin päin naamaa, että ihan erilaista kuin täällä Turussa. Siis ERILAISTA, en sanonut että parempaa. Niin eikö joku jo kiirehtinyt sanomaan että ellei VIIHDY Turussa niin kannattaa käydä kokeilemassa vaikka Helsingissä asumista, että miten paskaa se sitten on. Se on kun nää turkulaiset ei kestä mitään turkulaisuuteen (itseensä) kohdistuvaa kommentointia (heidän mielestään arvostelua). Heti otetaan kaikki niin kuin suurena loukkauksena jos pikkasen viittaat siihen suuntaan että parempiakin paikkoja VOI olla olemassa. Perkele.


Madam Hepoliini

P.S. Sitä aurinkoa ja Deetä palkinnoksi heille jotka osallistuivat siihen vaihtoehtojutskaan:

Otettiin tässä illan ratoksi muutama erä yatzy-peliä, se kun nyt on sellaista toimintaa että (melkein) selviää ilman kinastelua. Välillä meinaa kyllä nopat saada kyytiä... Oli mun vuoro heittää noppia...

...heitän erinäisiä lukuja joista ei synny mitään jäjellä olevaa numeroyhdistelmää ja tuloksena siis nolla. Siispä piti pohtia, mihin kohtaan nollan lykkäisi:

minä: "Nolla, pieni huooraaa" (elis tarkoitin siis "pieni suora")
ukkeli möksähtää: "Mä en pidä sun käytöksestä nykyään. Puhut epäasiallisia ja..." Lause jäi kesken.

Okei okei, onhan tuo kielenkäyttö SAATTANUT hieman rempsahtaa viime aikoina mut vähän huumoria kehiin, pliis =D