Heissan.

 

Meitsi siirtyy kokeilemaan tänne, josko olo siellä tuntuis jotenkin kotoisammalta. Olen jo pitkään kaivannut vaihtelua Elämäni tuuliviirilään. Nähellään.

 

Ms H

Jou.

 

Kävin tupakilla, mutta eihän se haittaa koska en enää polta. Meillä on muuten uusi perheenjäsen. Oikein rotueläin. Norjalainen metsäkissa, voi jumaleissön senttään, tupsut korvissa ja kaikki. En oo kyllä tavannut kissaa, joka kehräisi enemmän kuin tämä, ja kovaa. :) . I love. Mun vauva. Puolivuotias. Ihana, pehmeä ja pörröinen. Kallein hankinta mitä ehkä koskaan olen tehnyt mutta joka markan arvoinen. Siis euron.  Mahonkinen (sademetsäystävällinen) kirjahylly maksoi melkein saman verran... mutta karvapörisijä oli sentäs kaikkein kallein. Ei niin kuin siskolla, jonka sohva oli kalliimpi kuin niiden auto. Heh heh. Omenat on tuossa suhteessa pudonneet aika kauas puusta. Mä en meinaan tiedä yhtään esinettä, ainakaan huonekalua, jonka vanhemmat ois ostanu uutena. Meillä juostiin meinaan kirpputoreilla silloinkin kun se oli vähiten seksikästä, ihanalla 80-luvulla. Mulla oli aika harvoja vaatteita mitkä ois ostettu uutena. Ja ne mitkä oli, muistan kyllä elävästi. Nykyäänhän käytetyissä vaatteissa ei oo mitään ihmeellistä.

Eilen meillä oli täällä aika hulivilinä. Siskon nelivuotias ja T:n samanikäinen olivat täällä yhtä aikaa käymässä. Melkeen kävisi raskaudenehkäisystä, ellei sitten muutenkin olisi niin laho sisuskaluista ettei mitää jälkikasvua tule. Ei näytä tulevan. Ehkä luonto on järjestänyt niin. En usko jumaliin mutta uskon luonnolakiin, ja se kyllä järjestää asiat mieleisikseen. Joskus mä mietin että ehkä jatkuva jännittäminen on aiheuittanut sen että ei vaan onnistu. Oikeastaan kuulostaa aika loogiselta. Siinä vois olla syy "selittämättömään lapsettomuuteen". Vaikkei kukaan mulle sitä tuomiota ole antanutkaan. Mä luulin että olen aina halunnut lapsia. Ehkä haluan vieläkin mutta haluaminen tekee liian paljon kipeää. Kohtalon oikkuko (?) että törmää ihmiseen jolla on jo kaksi? Ehkä tässä on kaksi lasta sitten, joiden elämää voin helpottaa omalta osaltani. Joo, vaikka olen sisältäni hieman sekaisin, se ei tarkoita etten voisi ymmärtää toisen ihmisen osaa. Pienempi on ainakin hiljalleen omaksunut mut osaksi omaa elämäänsä(ehkä); ollaanhan me tunnettukin jo melkein puolet hänen pienestä elämästään. Vanhemmasta en osaa oikein sanoa. Se ei puhu kauheesti. Mutta toisaalta itse aika hiljaisena ihmisenä luulisin myös ymmärtäväni hiljaisemman ihnmisen sielunelämää jossakin määrin.

Mä taidan nyt alkaa lopetella. Eipä täs muuta. Kippis ja kumarrus, ja tuprutus. Tietokoneki tuntuu kuumalta kun pitkästä aikaa sai jotakin oikeeta tekemistä.

 

Heippa!

 

Hepoliini

Terve.

 

Viime kerrasta onkin jo aikaa. On tullut kesälomat vieteltyä ja palattua arjen ihanuuksiin jo ajat sitten. Mielelläänhän sitä olisi "maaseudun" rauhassa ollut pidempäänkin mutta tällastahan tää elämä vissiin sitten on että haudassa sitä sitten saa levätä (jos sielläkään epäilen...).

 

Mitäs tässä on kerennyt tapahtua, hmn. No uimassa olen käynyt enemmän tänä kesänä kuin vuosikausiin joten kai sitä jonkinlaisena tapauksena voinee pitää. Löydettiin T:n kanssa - tai se sen jostakin kartasta bongasi - ihan uimapaikka muutaman kilometrin päässä Turusta, saakeli, ihanan äkkisyvää, joten ei tarvii kaahlata puoleen väliin järveä että pääsee uimasyvyyksiin kuten Oulujärvessä pitää. Mä en edes muistanut miten paljon mä tykkään uimisesta. Täytyy varmaan talvella alkaa käymään jossakin uimahallissa.

 

No mutta heti tuli keskeytys, sisko soitti ja pyysi käymään. Pääsee pitämään tuhisevaa vauvaa sylissä, jee. Joten jatketaas sitte myöhemmin.

 

Tääl on muuten tosi kuuma päivä tänään, huhhuh. En valita, ties vaikka pääsis uimaan illalla...

 

Kylään -->

Heippa taas pitkästä aikaa!

Täällä sitä kainuusssa kirjotellaan taas. Ehkä. Istuskellaan kuistin rappusilla ja maistellaan maukasta punkeroa. Siis vinkkua (mitään muita punkeroita tässä ei meinaan maistella). Kesälomaa vietellään toista viikkoa, tosin T:llä loma alkoi myöhemmin.

Vettä satelee nyt, mutta tänään oli muuten helvetin nätti päivä. T. on tässä mulla kirjurina (ou rili), koska omat näpit eivät toimineet niin että kirjoittamisesta olisi tullut yhtään mitään (ei johdu humalasta (ai ei vai??) vaan pikemminkin siitä että on pimiää eikä nää mittään ja näpitkin kohmeessa ja keskittymisessäkin on jo täs vaiheessa häikkää. Ja on pissahätä.

 

 

Heissan murut.

 

Taaspa on vierähtänyt aikaa viimeisestä. Tässä vaihteeksi taas viettelen flunssaa. Jo seitsemättä päivää (voi perkele). Viikko takaperin alkoi tuntua että nuhaa pukkaa, ja siitä saakka on sitten pukannutkin. Tänään aamulla (no, oli se jo puol ykstoista) heräsin siihen että äiti soitti kysyäkseen että joko olen varannut lääkärinaikaa kun eilen siitä kimppakauppareissulla sittarissa oli puhetta (kun hilasin kärryjä silmänaluset mustana, puolikuolleena). Mä rohisin luuriin sille että en mä mitään lääkärissä ole käynyt, enkä mene, vaan töihin. Lopeteltiin puhelu ja mä raahauduin sänkyyn takasin nukkumaan. No enhän mä mitään unta siinä enää saanut, vaan aloin availla ääntä laulamalla - tai yrittämällä laulaa.. - pientä laulunpätkää. Totesin siinä sitten, että eihän siitä töihinmenosta perskele mitään tule jos mä en saa ääntä suustani ja soitin työnantajalle ja totesin luuriin tilanteen. Varmaan mun raakkuna oli niin vakuuttavan kuuloista että työnantajatäti lupasi vapauttaa mut töistä täksi päiväksi ihan siinä luurissa siltä istumalta (ja huomennahan mulla on muutenki vapaa). Kiitin kauniisti ja jatkoin "Jodie shoppailumatkalla"n katsomista (;)).

 

Että tässä sitä sitten ollaan hiljaa ja koitellaan parannella ääntä. Mä olen viimeisen vuoden aikana ollut kyllä enemmän flunssassa kuin koskaan yhden vuoden sisällä. Sitä se työnantajakin puhelimessa tiedusteli että onhan kaikki töissä ihan ok, ettei sen takia ole "flunssaa". Mä sille sanoin että paniikkihäiriö on ihan tässä hallinnassa, että ei mitään sellaista. Terveyskeskuksestakin onnistuin saamaan puhelinajan lekurille huomiselle kun tajusin että mun pilleripurkissa on joku saakelin salapohja, joka saa pilleritason pinnan kohoamaan purkin puoleen väliin vaikkei siellä ollut kuin muutama nappi jäljellä. Mutta tuskin se nyt luurissa sitä reseptiä uusii, en usko ainakaan. Mutta ihan sama sinne on sitten perseensä raahata jos haluaa naaman nähdä, kun ei tässä ole kuitenkaan mistään reseptikusetuksesta kyse. Se tyyppi joka tk:n päässä vastasi kuulosti vaan vähän vainoharhaiselta sen lääkkeen suhteen kun kerroin mistä nappulasta oli kyse. Ehkä pilleriveikot sitten yrittää huijata niiltä kovinkin paljon lääkkeitä?

 

Käytiin T:n kanssa käymässä rannikkoa sataviiskyt kilsaa ylöspäin tuossa viime viikolla vähän sen lähisukua moikkaamassa. Ihan kiva reissu, harmi vaan, että oli jo silloin tässä pirun nuhassa ja koko ajan piti ryystää ja tuhista ja olla muutenkin vähän puolikuollut... Parasta (?) tässä flunssassa on kuitenkin ettei paljon tupakkaa ole voinut poltella vaikka halua siihen välillä olisi ollutkin (ja välillä ei edes sitä haluakaan kyllä).

 

Mitäs tässä muuta... No, töissä tietty on tullut käytyä ahkeraan, ja kevät on taas jälleen kerran tullut ihan huomaamatta. Kuljen vieläkin talvitakissa. Pitäis hommata kai joku kevyempi takki. Kaippa tuolla kellarissakin jotakin rättejä olisi jos vaan jaksaisi kävellä portaat alas ja mennä penkomaan. Ja sitä paitsi kohta on jo toivottavasti niin kuuma kesä, ettei mitään takkia edes tarvii. Toppatakit ynnä muut villatakit silti voisi kiikuttaa keltsuun säilöön, joten reissua alakertaan tuskin voi välttää vaikka olisi kuinka laiska olo.

 

(ex-)Ukkelikin laitteli tuossa viime viikolla viestiä ja kysyi että käykö se nyt että koira tulisi hoitoon heinäkuussa (pariksi viikoksiko se oli?) tänne. No eikun tervetuloa, johan se onkin pitkä aika kun hauvelia on päässyt viimeeksi näkemään.  Mahtaako elukka enää edes tunnistaa. Ja mahtaakohan se syödä T:n elävältä? No, tuskin. Joku turkulainen koiranpaskiainen (luin lehdestä) meni muuten äitienpäiväaamuna Turun Majakkarannassa tappamaan jo muutenkin kovia kärsineen joutsenparin toisen osapuolen kuoliaaksi. Sitä edeltävänä päivänä joutsenparin pesä oli myrskyssä lähtenyt kellumaan kaislikosta ja uponnut mukanaan seitsemän munaa. Ei oo helppoo kellään. ...Nyt rupes ajatus pätkimään, joten taidan mennä keittämään vettä Carmolis-tippoja varten.

 

Mukavaa keväänjatkoa, sii juu. :)

 

<3Hepoliini

 

 

Heippa.

 

Pitkästä aikaa. Aika menee niin nopeeseen, että yhtäkkiä sitä huomaat että on melkeen kuukausi vierähtänyt ilman yhden yhtä blokitusta. Välillä käynyt mielessä, että pitäiskö hieman raapustaa, mutta toisaalta sitä ei ole ottanut mitään paineita tänne kirjoittelun säännöllisyydestä; kirjoittaa sitten kun siltä tuntuu ja jos tuntuu.

Muutaman kerran on kyllä ollut aikeissa ihan tuoreeltaan tänne kirjotella fiilareita, niin kuin vaikka silloin kun sairasloman jälkeen palasin töihin takaisin sorvin ääreen. Voi JESUS että mua pelotti ja jännitti sillon työpäivää edeltävänä päivänä ihan sikana. En mä edes muistanut että niin paljon voi jännittää, melkein olin jo valmis heittämään hanskat tiskiin ja pistämään pään pensaaseen. Rohkaistuin kuitenkin rauhoittavan nappulan voimalla, jollaisia silloin sain tähän paniikkihäiriöön noiden normipillereiden ohelle tarvittaessa otettavaksi. Äiti terveysalan ammattilaisena kehoitti ottamaan yhden jo illalla ennen nukkumaanmenoa, näin tein, ja toisen vetäisin aamulla ennen töihinmenoa. Oli se aika iso kynnys istua siihen työpisteeseen taas tekemään hommia, mutta kiva oli huomata että sen verta tätä työtä on jo tehnyt että tietty rutiini itse työtön löytyi aikast äkkiä. Mutta eihän se ongelma tuossa työssä ole ollutkaan varsinaisesti vaan siinä työympäristössä, melussa, kiireessä ja kellon mukaan juoksemisessa. Nykyään koitan ottaa vähän rennommin varsinkin kellon tuojottelun suhteen. Maailma tuskin loppuu siihen jos kahvitauko venyy kaksi minuuttia...

 

Pomo-tätikin silloin työhönpaluun päivänä mua tuli jututtamaan ja kysyi että pitäisikö hänen olla musta huolissaan. Mä sitten avoimesti kerroin että miksi olin ollut sairaslomalla ja se suhtautui siihen tosin hyvin. Kertoi, etten ole ensimmäinen sillä työpaikalla jolla vastaavia oireita on ollut. Sitten se sanoi, että heti vaan lääkärille jos siltä alkaa tuntua ja taputti jopa olkapäälle ja oli muutenkin tosi ymmärtäväinen. Mähän mietin täällä kovasti ennen saikun loppumista että mitä mä sanon työkavereille jos kysyvät missä mä olen ollut. Ja voin sanoa, että yllättävän moni oli jopa huomannut ettei mua ollut töissä näkynyt kolmeen viikkoon;). Mä päätin sitten ottaa linjaksi, että kerron suoraan miksi olen ollut sairaslomalla, eikä kukaan niistä kysyjistä ole katsonut mitenkään kieroon, ja pari niistä oli itse jopa kärsinyt samoista oireista aikoinaan enemmän tai vähemmän.

 

Siellä se töissä on mennyt sitten aika taas. Oikeastaan vasta nyt pikku hiljaa tuntuu että niiden lääkkeiden vaikutus on alkanut kunnolla, ja vaikutus on alkanut myös tasaantua siinä mielessä ettei koko ajan ole paha olo ja yrjötä. Paitsi ennen töihinmenoa on kyllä ollut ihan psyykkistä yrjötystä... siis siinä mielessä että muisti tavallaan muistaa vielä panikoida vaikka mitään varsinaisia paniikkioireita ei olekaan ollut. En mä osaa selittää. No mutta siinäkin on yksi syy miksi sitä on vaan elbaillut vapaa-ajat ja pääasiassa maannut sängyllä ja katsonut telkkaria. Juu, kehtaan ylpeänä tunnustaa että vapaa-ajan harrastukseni ovat viime aikoina olleet noinkin yleviä... Mutta kaipa se tästä. Itse asiassa tänään pitkästä aikaa kun töiden jälkeen istuin sohvalla, ja oikeastaan jo työpäivän aikana tunsin sellaisen elämisen ilon pilkahduksen, ihan vaan tavallisista asioista. Siinä mielessä pitkästä aikaa, ja pilkahduksen, että sillä hetkellä tänään en muistanut ollenkaan jännittää "olemista". Tarkoitan sitä, että tään paniikkioireilun kanssa pitkään on ollut silleen että kotonakin sitä on vaan tuijotellut kelloa vapaa-aikana ja miettinyt että "nyt on kolme tuntia aikaa että pitää mennä nukkumaan, ja kun pitää mennä nukkumaan, niin sitten pitää herätä aamulla TÖIHIN, ja siellä odottaa taas jännitys siitä, että onko olo paniikkinen vai ei". Niinku että hohhoijaa. Kuka tollasia jaksaa kelata ilman pään leviämistä kovin pitkään. Ei kauhean rentoa toimintaa mustakaan.

 

Jooh. Sitten kun mulla lopulta (olen ollut taas siis aika paljon töissä) olisi oikeasti ollut aikaa kirjoittaa tänne, ja jopa halua, niin sain jonkun pirun influenssan ja puoltoista viikkoa olo oli niinku jollakin fakin zombilla. Pääsiäisenä mulla oli vapaata neljä päivää, ja oikein odotin sitä että sais tehdä jotakin tavallisesta poikkeavaa (lue: poistua vaikka neljän seinän sisältä), mutta tietty "tunnollisena" sairastuin juuri kun pääsin töistä ja vapaa-aika alkoi. Silloin kotiin päästyäni mittasin kuumeen, 38,6, ja samaa kuumeilua jatkui ainakin seuraavat 6 päivää. Pahimmillaan mittasin lukemat 39,5 parina päivänä ja jos olisi jossakin vaiheessa yöllä niinä päivinä työntänyt mittarin kainaloon (tai johonkin muuhun koloon) niin väitän, että kuumetta olisi ollut vieläkin enemmän. Vapaat meni siinä ja sitten juoksin lääkäriin ja sain vielä kolme päivää saikkua kaupan päälle. Sen jälkeen oli aika palata töihin vaikka aika heikossa hapessa olin vielä monta päivää senkin jälkeen.

 

Ja nyt olen sitten tässä. Pikku hiljaa mennään kevättä kohti. Eilen kävin moikkaamassa siskoa ja kummipoikaa hetken mielijohteesta kun pihalla vedin röökit töistä paluun kunniaksi. Tai toki mä soitin ennen kuin juoksin pihan poikki niille; tässä samassa pihapiirissä asustellaan. Yllättävän harvoin siihen nähden kyllä nähdään.

 

Mitäs muuta... No T oli pohjosessa käymässä ja kohta tulee kotio takas. Junalla puksutteli ees taas. Varmaan joskus tunnin päästä on täällä taas. Jännä oli pitkästä aikaa vietellä aikaa ihan itsensä kanssa. Mutta nyt mä taidan lopetella ja mennä vetäsemään röökin ranskikselta. Nähellään taas, ja aurinkoisia kevätpäiviä kaikille maantallaajille sinnenii!

 

Heippa!

 

<3Hepoliini

 

 

Heippa.

 

Mennyt taas muutama päivä tässä ilman raapustuksen raapustusta, mutta niin se välillä menee. Viime viikonloppuna tuli pitkästä aikaa vedettyä suomeksi sanottuna lärvit sekä perjantaina että lauantaina, ja alkuviikko menikin hyvin ihan vaan niistä toipuessa. Perjantaina maisteltiin T:n kanssa margaritoja täällä ja päädyttiin lähikuppilan kautta läheiseen karaååkkepaariin. En ole ihan varma lauloinko, joku hämärä muistikuva mulla jostakin "Lulusta" saattaisi olla. Paluumatka siitä kippolasta oli sinänsä hieman outo, että kävelimme kotiin ja kylkiäisiksi saatiin joku ihme tyyppi, jonka alkuperästä kummallakaan ei ollut mitään hajua. Kai se sieltä baarin edestä tarttu matkaan. Ällöttävää vaan oli, kun se tyyppi pokkana koitti hipeltää mun kädestä kiinni vaikka kävelin T:n kanssa käsi kädessä. Joillakin on pokkaa.

 

Lauantaina nähtiin sitten T:n veljeä ja pikkusiskoa, myöskin laulun ja iloliemen merkeissä. Kävin laulaa luikauttamassa Mombasan, ja jännitti ihan sikana vaikka olin jo muutaman rohkaisevan/krapularyypyn siinä ottanut pohjaksi. Mutta jännittäjä jännittää vaikka kolmen promillen humalassa jos niikseen tulee. Loppuillasta sainkin sitten jonkun vaihteen taas päälle ja alkoi tanssijalkaa vipattamaan... Lohduttautua voi sillä, että todennäköisesti kukaan siellä baarissa ei meidän seuruetta lukuunottamatta tuntenut tätä, joka niitä kummallisia tanssikuvioita välillä yksinkin siellä lattialla suoritti. Terveisiä Jorma Uotiselle: Muutan lausuntoani; harrastanhanpa mä tanssia! ;)

 

Eilen käytiin T:n kanssa seikkailemassa luontopolulla tuolla vähän kauempana Turusta. Ihan kiva pikku reissu oli, pitkospuita pitkin kipitettiin ja juotiin nuotiopaikalla teetä ja syötiin ruisleipää juustolla. Joku pieni karvamatokin nähtiin siinä polulla. Susia ei valitettavasti onnistuttu bongaamaan (ou rili...).

 

Tänään mulla olikin sitten se kontrollikäynti sillä omalla lääkärillä. Sängyssä väsyneenä arvoin että lähtisikö myöhemmällä bussilla, jolla ehkä juuri ja juuri ehtisi, vai aiemmalla, jolla ehtisi salettiin, ja kerkeisi vielä käydä vähän shoppailemassa ennen lekuriaikaa. No, menin sillä aiemmalla mutta shoppailu nyt rajoittui bussilipun täydentämiseen bussioffisella ja uuden hiustenhoitoaineen ostamiseen (joo tunnustan, kävin tuhlaamassa stokkalla..). Kun olin juuri astelemassa Hansasta Stokkalle inekseen, niin vastaan käveli pitkä mies, se kirjailija Riku Korhonen. Sellasen kahden metrin mitan nyt huomasi kauempaakin. Mulla kävi siinä salamana mielessä että muistelen lukeneeni jostakin tämän Rikun sanoneen että kun tuli tiettyyn ikään, niin huomasi etteivät naiset katso enää. Käsitin, että sitä on ikään kuin muuttunut naisten silmille näkymättömäksi (korjatkoon joku jos nyt puhun ihan omiani..). No mähän reippaana tyttönä ajattelin että katsotaan nyt sitten oikeen kunnolla, niin saa vähän naisten silmäyksiä sekin, ja katsoa napitin koko vastaankävely ajan minkä silmistä kerkesin. Mutta eihän se huomannut, eijjei. Mikä tragedia. Mä sitten ajattelin, että ehkä "vika" ei olekaan siinä, etteivät naiset ja tytöt häntä enää katsoisi ja huomaisi, vaan siinä, ettei hän huomaa, että häntä katsotaan ja huomataan (luulis kyllä että katsotaan nykyisellä julkisuusasteella). Tai sitten häntä eivät katso sellaiset naiset, jotka hän itse huomaa ja noteeraa vaan tällaiset tavalliset hepoliinit, jotka ovat menossa pällitohtorille stokkan hiusosaston kautta. Mä olin muuten se punaiseen huopatakkiin pukeutunut pitkä pitkätukka, joka käveli sua vastaan, terkkuja vaan Korhos-Rikulle!

 

Joo, palataas taas maan pinnalle. Lääkärin kanssa juteltiin että jos nyt maanantaina koitan mennä töihin ja katsotaan miten sujuu. Se kysy multa että miltä se nyt tuntuu, ja mä ite sanoin että kaipa se vois olla ihan jees kokeilla sitä töihinpaluuta. Vaikkakaan noi mömmöt ei kyllä vielä oikeen varmaan vaikuta kunnolla. luulen. Ja niin se tohtorikin sanos, että kahdesta neljään viikkoon voi mennä että alkaa vaikuttamaan. Sen takia, ja muutenkin, se määräsi lisäksi mulle jotakin rauhoittavaa lääkettä siltä varalta jos tulee paniikkikohtauksia. Siis sellasia mömmöjä, jotka vaikuttaa nopeesti, melkeen saman tien, ja joita voi tosiaan ottaa tarvittaessa. Näähän mitä mä nyt syön vaikuttaa vasta pidemmällä aikavälillä. Pikkasen kyllä jänskättää että miltä se työnteko maanantaina mahtaa "maistua", mutta onneksi on se takaportti, että voi häippästä jos alkaa ahistaa. Katotaan nyt miten tytön käy. Sitkäkin mä oon miettiny että mitä sanon mahdollisiin uteluihin saikkuloman syystä, mutta en ole vielä päättänyt kerronko asian niinku se on, vai valehtelenko. Niin joo, ja sitten se lääkäri nosti tään lääkkeen annostelua 20mg/pvä, joten katotaan lentääkö täällä kohta yrjö kun muutenkin on kuvottanu ja ollu huono olo niistä lääkkeistä.

 

Lekurin jälkeen kävin kirppiksellä äitimuorin kanssa. Löysin pari kivaa paitaa ja yhdet helmet. Ja tuli siinä hyllyjen välissä juoruttua niitä näitä ja vaikka mitä, sekä pohdittua siskon tulevan lapsen sukupuolta pikku potkuhousuja hypistellessä. Oli kuulemma siskonpoika laulanu mummollensa "Magdaleenaa" kun olivat jutelleet puhelimessa. Toisaalta, on siskonpojan suusta kyllä kuultu tilitystä pikkuveljestäkin, että en mä usko hänenkään tietävän kumpi sieltä tulee. Eikä ehkä pikkuväelle kannata kertoakaan moisia jos haluaa pitää salaisuuden synnytykseen asti. Äiti serkun pikkupoika joskus aikoinaan oli äitin ja isän luona perheineen kylässä, ja äiti oli antanut pikkupojalle sellaisen venäläisen maatuskanuken (vai mitä ne on joissa on mummoja sisäkkäin?)leikittäväksi, ja tää oli vetässyt sisemmän nuken sieltä ison nuken sisältä ja tokassu ääneen että "pikkusisko!". Ja pikkusiskohan sieltä oli sitten tullutkin lopulta.

 

Mutta nyt on niin nätti päivä, että pakko mennä pihalle sen kunniaksi yhdelle röökille. Olen tässä viime aikoina onnistunut vähentämään polttamista aika paljon, ellei laske viime viikonloppua mukaan. Mut kivaa torstaita vaan kaikille!

 

<3Hepoliini

 

 

Huomenta.

 

Tähän joutenolemiseen voisi helposti tottua. Taannoin töissä tupakkapaikalla yksi työkaveri ihmetteli ääneen, että "mitä tekemistä sitä sitten oikein keksisi" kun totesin harkitsevani palkattoman vapaan pyytämistä ihan muuten vain. Mä silloin ajattelin, että sitä tekisi yhtä sun toista, mitä ei työpäivinä kerkeäisi, mutta nyt kun tässä on saanut ja saa hillua miten vaan (kun kiire ei paina niskaa), sitä huomaa saavansa ajan kulumaan ihan vain miettimällä niitä näitä. On vaan ja antaa ajatuksen harhailla; ihanan rentouttavaa. Ja ihanan rentouttavaa huomata että sitä pystyy relaamaan. Ou sou nais.

 

Aamulla kävivät sieltä kierrätyskeskuksesta hakemassa tuon meitin vanhan sängyn pois. Kaksi tyyppiä sieltä putkahti näkökenttään kun ovisilmään kurkkasi. "Kierrätyskeskuksesta terve, sulla oli kuulemma täällä joku runkopatjasänky!". Mä sitten vinkkasin, että tuolla se napottaa oven takana seinää vasten pystyssä. Se toinen niistä tyypeistä arvioi että sen verran oli toinen reuna siitä sängystä painunut, ettei enää kaupaksi kävisi, joten hakumaksun lisäksi sain pulittaa myös kierrätysmaksun. Siitä tosin sain hieman alennusta kun meni ääneen möläyttämään alemman hinnan ennen kuin tarkisti papereista mitä oikeasti kustansi moinen. Kolikkonorsusta keräsin loppusumman kasaan, kun veikkasi ettei viiskymppisestä ole antaa takaisin. Sitten sanoin mielessä heipat sängylle ja kiitin lyhyehköstä mutta hyvästä yhteisestä taivaleesta ja menin juomaan teetä ja katsomaan hömppäpömppää telkkarista.

 

Samalla huomasin että puhelin vilkuttaa täyttä. Pitäisi varmaan ostaa uusi kapula että mahtuisi enemmän tavaraa inekseen, mulla kun tuppaa puhelin ihan huomaamatta täyttymään kaikenlaisista viesteistä, joita ei malta poistella. Äitihän se siellä oli jotakin megapitkää viestiä taas kirjoitellut jo eilen illalla. Sisko oli käynyt siellä kylässä ja "juorunnut" (tosin mun luvalla) tästä saikulla olemisesta. En muista kirjoitinko mutta törmäsin siskoon eilen pihalla kun olin menossa lähikauppaan ostamaan aamupalaa. Siinä sivussa tuli luonteva hetki kertoa tästä saikkuilusta kun talutettiin yhdessä siskonpoikaa päiväpuistoon leikkimään.

 

En mä tiedä väsyttääkö nua lääkkeet tai mitä, mutta vähän "höhhö" olo ollut niiden nappailun alkamisen jälkeen. Tosin käyttöohjeessa luki että pikku sivuoireiden pitäisi mennä ohi jonkin ajan kuluttua aloittamisesta, että sitä odotellessa. Kai se pää koittaa totuttautua kun tungetaan lisäserotoniinia sinne. Muuten olo on ollut oikein jees, mitä nyt pientä epämääräistä pahoinvointia, mutta kaipa sekin menee sitten ohi juu.

 

Ajattelin että jos kävisi kylvyssä, söisi ja ottaisi jonkin hyvän kirjan ja alkaisi lukea pitkästä aikaa, nyt kun on aikaa. Varmaan menee hetki arpoessa että mitähän sitä lukisi, valinnanvaraa meinaan on kertynyt hyllyille notkumaan. Voisi heittäyä vattalleen tuonne uudelle sängylle, vetää alkovin verhot (juu, siinä on verhot sivulla, punaista ja mustaa) kiinni ja pistää lukien.

 

Eipä mulla nyt kyllä ollut tämän järkevämpiä ajatuksia tässä just nyt, kunhan vaan kävin heittämässä heipan. Hyvää viikonlopun alkua kaikille vanhoille ja uusille maan asukeille. :)

 

<3Hepoliini

 

 

Heippati.

 

Ulkona paistaa aurinko. Kävin juuri ostamassa kaupasta tupakkaa ja samalla sain revittyä itestäni energiaa vielä sen verran, että kävelin lähimmälle pankkiautomaatille nostamaan rahaa. Jotenkin väsyttänyt ihan hirveästi tänään, johtuisko sitten uusista napeista vai huonohkosti nukutusta yöstä, en tiedä. Vähän tylsämielinen olo muutenkin tänään.

 

T:llä oli eilen vapaapäivä ja meillä oli aikaa vihdoin ja viimein kierrellä sänkykauppoja. Lähekkäin on mukava kyllä nukkua, mutta pidemmän päälle kai kroppa tarvii vähän suoristumistilaakin yön aikana, sen verta kapialla laverilla on unta nyt vedelty palloon täällä. Olihan siellä kaikenlaista komeeta jenkkisänkyä ja runkopatjaa, mutta yhdessä puodissa se myyjäukkeli teki tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä. Ei kylläkään mitään Kummisetä-tyylistä tarjousta, vaan yhdestä esittelysetistä niin edukkaan hinnan latas tiskiin että kelpas meille. Vähän mua himotti yks sellanen tonnin maksava paketti, mutta jos melkeen samanlaisen saa puoleen hintaan, niin onhan se mukava kun jää rahaa vähän enemmän jemmaan pahan päivän varalle.

 

Nyt mä olen silmät ristissä koittanut tehdä täällä tilaa uutta sänkyä varten, vaikka olo on suoraan sanottuna ollut aika perseestä, noin fyysisesti. Mulla on pyörinyt viime keväästä asti täällä purkamattomia laatikoita, joita tänään uskaltauduin taas availemaan. Lopputuloksena pino sekä tyhjiä että täysiä laatikoita... Ja imuroinkin, ja vein roskiin vanhoja lehtiä ynnä muuta roinaa, mutta ihan pakko todeta että samalta täällä näyttää kuin ennen "siivoamistakin". Aika turhauttavaa.

 

Mua huvitti eilen siellä sänkykaupoilla. Taidetaan olla T:n kanssa kumpikin vähän sellaisia "päätöksentekokyvyttömiä". Tai no, se on ehkä väärä ilmaisu, mutta jos me ei oltais tartuttu siihen huonekalu-ukon tarjoukseen, niin varmaan vielä ensi vuoden keväänäkin oltais kierrelty kalukauppoja huokaillen "pitää katella", "mietitään asiaa", "täytyy pohtia". Mä ainakin tunnustan olevani huono tekemään päätöksiä tosta noin vaan. Siksipä mä yllätin itseni äsken iloisesti ja hommasin kierrätyskeskuksen tyypit hakemaan tuon vanhan sängyn pois alta. Ihan ihmeissäänhän tässä saa olla kun jotakin osaa organisoida ihan omin päin. Katotaan vaan miten täällä mahtuu hetken aikaa olemaan yhden ison jenkkisängyn ja yhden pienemmän kanssa; se nouto kun järjestyi vasta perjantaille, ja uusi sänky tulee jo huomenna.

 

Saikkulomalle kuuluu muutenkin ihan ok. Aloitin eilen tosiaan nappailemaan niitä nappeja, ja taas meinasi silmät pyöriä päässä kun luki sitä haittavaikutusten kirjoa, jota napit saattaisivat aiheuttaa. No, ei passaa uskoa mitään liian kirjaimellisesti, pitänee kuitenkin tarkistaa kuuluuko epämääräinen fyysinen pahoinvointi niihin haittavaikutuksiin. Vähän mua on tässä mietityttänyt kanssa että miten vaikkapa T suhtautuu nyt tähän mun...viiraamiseeni, mutta hyvin se tuntuu tämän ottavan. Siskolle (aika vaikea varmaan pitkään näytellä työssäkäyvää kun asutaan samassa pihapiirissä) tai muille lähisukulaisille (lue vanhemmat) en ole mitään tästä puhunut kun jotenkin se ei tunnu luontevalta ottaa varta vasten ilmoitusluonteista puhelua tyyliin että "pällilomaa tässä vietellään niin kauan että lääkitys alkaa vaikuttaa". Katotaan nyt, jos tulis joku luonteva tilaisuus, että puhuisko sitä vai olisko hiljaa.

 

Ei mulla kai tällä kertaa mitään sen kummempaa. Pitää varmaan mennä vähän syömään jotakin että jaksaa pitää elintoimintoja yllä. Sii juu.

 

<3Hepoliini

 

 

 

Howdy.

 

Teitin oma kotihullu täällä pihisee taas. Tässä on uusi viikko ponkaistu taas vauhtiin.. tai no, vauhtiin ja vauhtiin.

 

Kävin siellä lääkäritätillä tänään. Aamulla kun heräsin niin en siis ollut lainkaan varma, että mihinkä sieltä lääkäriltä tie johtaa, kotiin vaiko töihin (vaiko vaatekaupan ja apteekin kautta kotiin). Taas piti vähän psyykata itseään, ettei mene sanat solmuun, niin kuin siellä terkkarilla meinasi mennä kun oli niin yllättävä se tieto siitä "ei ole oikeutta työpsykologiin"- tiedosta, vai miten sen nyt sanois. Nythän tässä menee kirjotussormi kohta solmuun... No mutta siis, oikeen kiva lääkäri oli, ja käytiin pikatsusti läpi asiat, jotka olin viime viikolla tilittänyt ensin sille lääkärille, ja sitten tiivistettynä ("paniikkia pukkaa") sille terkkarille. Sitten se vähän kyseli, ja mä vähän vastailin. Ja sitten se sanoi, että kyllä hän näkisi että aloitetaan tällainen pikku lääkitys nyt siihen paniikkihäiriöoireisiin kahden viikon sairasloman siivittämänä. Mulla meinas siinä vaiheessa suu loksahtaa auki kun kuulin ne maagiset ja ihanat sanat "kaksi viikkoa sairaslomaa". Siis ei sillä, että taaskaan mitään saikkua olisin sieltä ollut kalastelemassa sen takia, että työteko ei vaan nyt "huvita", vaan ihan sen takia, että kun tuntui (onneksi ei tarvinnut alkaa vakuuttelemaan) olon olevan pienen breikin tarpeessa. Kiitos lääkäri!

 

Sitten se sanoi, että yleensä noita paniikkisysteemejä pukkaa ihmisillä kaikenlaisissa elämän solmukohdissa. Ei se varsinaisesti kysynyt että mitä solmuja mulla on ollut, mutta mä ajattelin kertoa kysymättäkin sen, että vuoden sisään on kyllä oikeastaan tapahtunut aika paljon. Jos ajattelee, että kahdentoista kuukauden sisään sitä on ollut ensin muuttamassa Kuopioon, todennut ajatuksen syystä tai toisesta mahdottomaksi omalle kohdalle, mikä johti osaltaan eroon U:sta, minkä totesin vasta aika myöhäisessä vaiheessa kun oltiin jo yhteisiä kamoja pakattu laatikoihin. Samaan syssyyn piti purkaa vanhat lootat ja pakata omat pikku nyssykät omiin pikku laatikoihin, hommata kämppä parin viikon sisään (toukokuussa), ja samaan syssyyn aloitin työt tuossa nykyisessä työpaikassa, että ei siinä kerennyt paljon pysähtymään. Siitä saakka sitä on sitten painanut kuin höyryjuna tuota työtä, työtä ja työtä. Ja siinä jossakin välissä tutustuminen T:hen, ja sen pikku nyssyköiden muuttaminen tänne mun - meidän - luokse. Se lääkäri siihen vaan sanoi, että joskus sitä tuntuu, että sitä on ihan ookoo, ja kaikki asiat on jo käsitelty jne., mutta sitten elimistö muistuttaa niistä hommista just järjestämällä jotakin vaikka paniikkioireiden kaltaista. Ja se syy/muutos elämässä voi olla niin ikään nega- kuin positiivinenkin.

 

No nythän mulla oli melkeen koko viime viikkokin saikkua, ja ehdin pitkästä aikaa jopa ajatella jotakin. Varmaan se, ettei tännekään ole tullut kirjoiteltua johtuu vaan siitä, ettei ole liiemmin ollut aikaa ajatella, kun on ollut niin kiire vaan stressata. No nythän mä tietysti tunnollisena työntekijänä koen huonoa omaatuntoa tästä saikulla olemisesta, mutta lääkärikin totes, ettei siihen ole mitään syytä, että työnantajakin saa olla vaan tyytyväinen kun töihin palaa levännyt (ja lääkitty) ja työhönkykenevä työntekijä. No, katotaan sitten sitten, mutta eiköhän tää tosiaan tästä kun saa vähän aikaa hengähtää, jos vaan osaan ottaa tästä nyt irti sen minkä pitäisi.

 

Samoja nappeja se määräsi mitä olen joskus aiemminkin popsinut. En mä tiennytkään, että niitä käytetään myös paniikkihäiriön hoitoon, ja samat napit tepsii kuulemma myös PMS-oireisiin! En mä siinä vastaanotolla viittinyt alkaa kiljumaan riemusta, mutta siis toihan on ihan mahtava nappi, jos PeeäMäSsäkin lähtee siinä samaan syssyyn. Aika lievänä annoksena sitä nyt on tarkoitus vedellä, jostakin syystä kuitenkin tuntuu vähän epämääräisesti epämiellyttävältä kun pitää alkaa taas nappia popsimaan, mutta jos (ja kun) se sen vaatii, niin olen valmis siitä hyvästä lääkitsemään itseäni, jos se tekee musta taas paniikittoman. Puol vuotta ois kuulemma sellanen minimi, mitä tuohon vaivaan niitä pitäisi syödä.

 

Onnistuneen lääkärisession päätteeksi palkitsin itseni käymällä Indiskassa rättiostoksilla, ja työnantajan ilmoituksella pitkähköstä saikusta. Ihan pakko sanoa ääneen, että (miten sen nyt suomeksi sanoisi..) mä näin tämän tulevan. Siis mitenkään ketään syyllistämättä, mutta mähän pyysin sitä palkatonta vapaata, kun tuntu, että alkoi olla sen tarpeessa, ja sitähän en nyt sitten silloin saanut, niin nyt ollaan sitten palkallisella "vapaalla". Millonkohan ne työelämässä oppii kuuntelemaan pientä rahaatuottavaa työntekijäyksikköänsä ja tämän pienen pieniä tarpeita.

 

Tietty ellen mä olisi tällainen "rikas länsimaalainen", niin eihän mulla olisi mitään mahdollisuuksia pitää/saada tällaisia palkallisia sairaslomia. Tuolla sitä miljoonat ja miljoonat ihmiset painaa pää kainalossa, ja tekee mitä pitää, koska on pakko, hengenpitimiksi. Että kai tässä pitäisi vaan koota pääherneensä ja olla tyytyväinen siihen mitä on... ja niinhän mä olenkin. Mä vaan mietin, että mitä niissä köyhyysloukoissa sitten tehdään, kun pääherne alkaa hajoamaan. Tuskin siellä tulee joku slummitohtori ja antaa kolmen viikon vapautuksen elämästä, vai mitä luulette? Muistui tässä nimimerkki yön-Timon lausahdus jostakin etuoikeutetusta nartusta, vai miten se oli. Mut ei voi mittää, joskus se on nartunkin levättävä ja pidettävä pällolomaa, jos haluaa olla hengissäoleva etuoikeutettu.

 

Hyvää viikonalkua kaikille terveille, hulluille ja siltä valiltä!

<3Hepoliini, etuoikeutettu länsimaalainen hyväosainen narttu (?)

 

 

Jou (joupa jou..)

 

Heräsin tänään suht reippain mielin valmiina päivän tehtävääni, mikä siis oli käydä siellä työterveyshoitajalla tilittämässä että tarttis kuulemma käydä psykologin juttusilla...

 

...No heräsin siinä, kävin suihkussa ja sudin tukan niin siloseksi kuin sen nyt vaan pystyy, uudella perkeleen kalliilla hiuksiinjätettävällä hoitoaineella. Myös pitkätukkainen työkaveri sitä merkkiä suositteli kun kysyi että millä mä sitten hoidan hiuksia kun valittelin että tukka lähtee ja hapsottaa latvoista miten sattuu. No enivei, kampasin siis naamani ja läksin toiveikkaana kaupunkiin. Poikkesin matkalla työnantajan offisella hakemassa "lähetelapun" sinne terkkarille. Sellasen tarvii, että näkevät jonkun sitoutuneen maksamaankin sen keikan.

 

Siitä kätevästi hyppäsin kadun toiselle puolelle lääkäritaloon, ilmoittauduin, ja kipitin terkkarin vastaanoton ulkopuolelle odottamaan. Odotellessa luin aiheeseen sopivasti Hyvä Terveys- lehdestä artikkelia siitä, miten ihmiset kokevat "hyvän lääkärin" ja muuta vastaavaa. No sitten olikin mun vuoro. Terkkari huikkasi ovella että "Moi.". Mä olin ihan että, okei, moi; normaalisti niillä kun on tapana sentään kätellä ja esittäytyä. Muutenkin mä aistin heti siitä akasta että ei taida meidän kemiat oikein kulkea yksiin. No mutta ei siinä mitään, kulkee tai on kulkematta, mutta sitten kun kerroin syyn että miksi olin tullut, niin tämä sanoo että "teidän työnantaja ei kustanna työpsykologilla käyntejä". Mä olin ihan että mitä hittoa, "mutta kun se lääkäri sano(s)...". Tämä sitten selittää että "kun sä kävit siellä toisessa talossa niin ei se lääkäri tiennyt.". No onko se saatana mun vika ettei se lääkäri tiennyt. Miten vaikeaa voi olla informaation kulkeminen saman lääkäritalon sisällä toimipiste A:sta toimipiste B:hen?? Muutenkin se ämmä oli niin nuiva, ettei tehnyt sille mieli mitään tilitellä. Se kysy että mikäs nyt on olotila sitten, kun kerroin että saikulla tässä olen (ja lue sieltä paperista, lääkäri LUPAS lähettää tänne tietoa siitä käynnistä), että luulenko olevani työkykyinen maanantaina. Mä sanoin sille, että tuskin mä mitään ihmeparanemista tässä välissä tulen kokemaan. Vaikea sanoa olenko työkykyinen maanantaina, miten määritellään työkykyinen? Jos se on sitä, että selviydyn hengissä työpäivästä, niin kyllä, olen työkykyinen maanantaina. Mutta sen takia mä sinne lääkäriin menin, että voisin selviytyä työpäivästä niin kuin "normaalit" ihmiset tekevät...jesus sentään.

 

No sitten se sanoi, että omalle työpaikkalääkärille olisi aika vasta ensiviikon loppuviikosta. Mä siihen että "aha". Mä luulen että tää terkkari oli taas sarjassamme niitä ihmisiä, jotka saa kiksejä siitä kun voivat kokea "hallitsevansa" muita ihmisiä, pätemään sen kautta miten onnistuvat vaikuttamaan pienen ihmisen kalenterimerkintöihin. Niin suuressa hyvyydessään onnistui maanantaille löytämään jollekin muulle lääkärille ajan. Jotakin se höpisi joistakin "muista keskustelukanavista.." mutta mulla mielenkiinto lopahti siinä jossakin vaiheessa kommunikoida tään henkilön kanssa. Ja sekin taisi huomata sen, koska lopussa totesi että "tuskin meidän kannattaa tässä sen enempää keskustella niistä asioista", johon mä vastasin että "niinpä". Jotenkin sitä ei yhtään tuntunu kiinnostavan. En mä sillä, että tarviiskaan mun pikku ongelmat kiinnostaa, mutta eikö se nyt pitäisi koittaa edes työn puolesta näytellä vähän kiinnostunutta...

 

No sitten häippäsin sieltä, ja mietin kotimatkalla että en mä oikeastaan koe tarvitsevani mitään psykologia. Joskus niitä on tullut kokeiltua, aika huonolla menestyksellä. Tavallaan psykologilla on ihan mielenkiintoista käydä, jos on kiinnostunut psykologiasta. Kaikki on (ollut) tavallaan niin ennaltaarvattavaa. Joskus Kuopioaikoina rupes vähän nupista viiraamaan, oli epämääräistä ahdistusta yms., ja terveyskeskuslääkäri kysyi haluanko käydä viiden kerran satsin psykologilla juttelemassa (siihen oli kuulemma suoriltaan mahdollisuus), ja mä sanoin, että ei siitä kai haittaakaan ole. No ei siitä ollut haittaa, mutta eipä ollut hyötyäkään. Lopuksi psyko totesi että eipä hän susta oikeen enempää irti saanut, eikä meillä sen kummempaa yhteistä säveltä löytynyt. Itsehoitona jatkoin nappien popsimista, tietämättä mihin niitä oikeastaan popsin.

 

Seuraavan kerran tein tuttavuutta kriisikeskuksen psykologin kanssa, kun olin pettänyt ukkelia työkaverin kanssa, kokenut jonkinlaisen henkisen romahduksen, ja lopettanut samaan syssyyn työt siinä työpaikassa. Ukkelihan mut taisi sinne "pakottaa". U itse kävi siellä myös, ja tarkoitus oli käydä myös yhdessä, mutta sitten äkillinen muutto Turkuun katkaisi ne käynnit siellä. Se psyko oli oikein mukava, mutta ei siitäkään oikein mitään hyötyä ollut, kunhan jutusteltiin asioista aina tunti, ja se siinä. Tai, no oli siitä se hyöty, että se sai mut ajattelemaan että joku aiemmin koettu parisuhdeväkivalta on kuitenkin aika rankka kokemus, että olenko kertonut siitä U:lle. No, olinhan mä kertonut, jotenkin se, että saa turpaan on kuitenkin helpompi jakaa, kuin se että päässä vähän vonksottaa joskus johonkin suuntaan, "hahhah". Psykon mielestä mun olisi pitänyt saattaa se mun eksä vastuuseen teoistaan, kun totesin että mitä se ois hyödyttänyt, jos niistä rikosilmoituksen olisi tehnyt. Ja kyllähän mä sillon poliisille koitin vinkua, mutta ei niitä kiinnostanut.

 

No sitten seuraavan kerran tein tuttavuutta Turussa ammatinvalintapsykologin kanssa. Kävin silloin työkkärissä tuhlaamassa meidän kummankin aikaa tekemällä erinäisiä testejä, ja toteamassa suuntautuvuuteni niihin asioihin, jotka nyt olivat jo ennestään tiedossa. Lopulta se ammatinvalintapsykogin oli jo ihan helisemässä mun kanssa, kun en tiennyt mistään mitään. Kai se oli tottunut että ihmiset saavat jonkun ahaa-elämyksen niillä käynneillänsä? Aika iso aika muutamalla käynnillä sitten kulutettiin jauhamalla ihan muun elämän asioita, kun se kerran totesi että mun ajatukset taitaa olla vähän muualla... Tuosta on nyt pari kesää aikaa.

 

No mutta pontti oli se, että jos mä muuten oon ihan ookoo (en mä tiedä olenko;)), ja ongelma tuntuu olevan siinä, että saan paniikkikohtauksia työpaikkalla, niin eikö siihen voi vain määrätä jotakin nappia, joka vie sen paniikin pois? Siis jos sellaisia nappeja on. En mä jaksa alkaa vatvoa elämää jostakin lapsuudesta asti (niin kuin sen Kuopiopsykon kanssa olisi pitänyt), ja koittaa keksiä, ja saada päähän kaikki mahdolliset muistot, että oliko syy nyt tässä, vai tuossa, mikä oli se laukaiseva tekijä, että puoli elämää on mennyt IHAN TURHAAN(!) panikoidessa asioista, jotka ovat suurelle osalle ihmisistä ihan normikamaa, ja päivittäistä elämää. Mä tiedostan syyt, jotka ovat niitä "horrorille" altistavia tekijöitä. Eikö se riitä?  Enkä olisi uskonut päästäväni suusta jotakin tällaista. Mun mielipide kun kuitenkin on se, että ihmisiä jätetään liian paljon pelkkien nappien varaan, oman onnensa nojaan, ja sitten saadaan ajoittain kerätä näiden ihmisten palasia milloin teiden varsilta, milloin joen pohjasta, kun nappi ei olekaan auttanut. Tarkoitin vaan sitä, että aina ei ole kait edes tarkoituksenmukaista repiä vanhoja haavoja uudestaan ja uudestaan auki, vatvoa vanhaa, kun kai tässä elämässä olisi tarkoitus mennä eteen päin. Siis sillä, että jos syytä ei vaan ole, niin kai sitä voi kärsiä paniikista ilman mitään yhtä tiettyä vatvottavaa syytäkin?

 

Huh. No, no ja no. Nyt muolle tuli taas sellainen "pipipää tilittää"-olo, mutta kai se on sitten ihan oikeellinen diagnoosi. Puspus.

 

<3Hepoliini

 

 

Heipparallaa.

 

Käväisin tuossa sitten lääkärillä. Odottaminen on kamalaa; sain ajan vasta tuohon myöhäisiltapäivään, joten vapaapäivä meni käytännössä sitä lekuria odotellessa. Ei oo terveen ihmisen merkki että pelkän lääkärille menemisen odottaminen aiheuttaa melkeen oksennusreaktion. Nyt näin jälkeen päin olo on kuitenkin kuin kissalla joka on oksentanut karvapallon. Luulisin, että se on meinaan aika helpottunut olotila, tavallaan. Ainakin sain oksentaan ulos päästäni kaiken mitän olin valmiiksi miettinyt sanovani; pitihän se jollakin tavalla valmentautua siihen, mä kun en oikein osaa luottaa siihen että lekurit välttämättä ottaisivat joka kerta juttuja niin tosissaan. Mistä lie sellainenkin pinttymä tullut päähän... varmaan jostakin kokemuksesta ehkä.

 

No niin kuin nytkin astelin sinne ehkä hippasen puolustusasemista, "uskothan mua perkele!". Istuin siihen takki päällä (alitajuisesti valmiina juoksemaan pois?) ja lääkäri kysyi että mikäs se on nyt vaivannut. Mä sitten kerroin, että on tässä pikkasen ollut vaikeuksia rentoutua ja hengähtää, käyn hieman ylikierroksilla. Sitten se sanoi että kerrohan ihan alusta että mistä kaikki lähti... Mä siihen että no ihanko alusta, ja se että juu juu. No mä sitten kerroin että sieltä se joskus teini-ikäisenä alkoi tuo panikointi alun pitäen. Ja että välillä on popsittua nappia naamaan jos jonkinlaiseen masennustilaan, paniikkiin ei niinkään. Vastasin että olihan siitä ollut sen yhdenkin lääkärin kanssa puhetta, muttei tuo niinkään siihen silloin tarttunut (vaan käski välttää tupakkikoppeja(sitä en kertonut)). Kysyi todeten että "ei nyt sitten ole niinkään niitä masennusoireita, ahdistusta jne.". "Joo, ei ole, ihan vaan tätä panikointia". Lääkäri totesi "sosiaalisten tilanteiden pelkoa" siinä samalla konetta näpytellessään (mä jo mietin että minkä romaanin se meinas kirjottaa) kun olin tiivistänyt ääneen pääherneen kuormittumisen taustaa hengittämättä varmaan viisi minuuttia. Kerrankin joku tajusi sanomatta.

 

Ei se mitään nappia uskaltanut määrätä. Se totesi että on sen verran isompi vyyhti purettavaksi, että kannattaisi ottaa panikoinnin merkeissä yhteyttä työtsykolookiin. Varmaan ihan hyvä ratkaisu. Niin kuin oli musta sekin että kirjoitti loppuviikon saikkua, että saan nyt "pohtia rauhassa tätä asiaa". En mä tiedä, oisko se muuten kirjottanut (luulen että olisi, en mä pyytänyt mitään), mutta kysyi että tuntuuko musta nyt että jaksan mennä loppuviikolla töihin ollenkaan, johon vastasin kieltävähköllä tavalla... Kaipa musta sitten huomasi että olin hieman...miten sen nyt sanoisi... ylikierteinen? Oikeesti mä en osaa sanoa miten olisin reagoinut jos se ei olisi kirjoittanu sitä saikkua. Mielessäni sitäkin tietty valmiiksi kerkisin jo kelata ja siinä mielikuvassa haukuin lääkärin pataluhaksi. Toisaalta en mä edes muista milloin ois viimeeks saanut jonkun julkiraivarin, että aika epätodennäköistä että siinä niin ois kuitenkaan tapahtunut. Nyt on vain helpottunut olo kun ei tartte mennä huomenna töihin. Ei sen takia, etten työtä jaksaisi tehdä, mutta sitä en jaksa että samalla kun teet työtä niin kaikki energia menee sen kelaamiseen että tuleeko kohta joku paniikkireaktio siitä tai tuosta asiasta vaikka.

No mutta nyt asiaa hoidetaan. Lääkärillekin totesin että olisi varmaan pitänyt ottaa puheeksi jo puoli elämää sitten.

Ja nyt joku jossakin (jos sattuisi tätä lukemaan) saattaisi ajatella että mä olen hullu, tai muuten sekaisin. Mä arvaan sen. Kyllähän se nyt on fakta, että vaikka muka eletään jossakin moternissa ja sivistyneessä valtiossa, niin kaikenlaista noitavainoa sitä harjoitetaan kuitenkin kaikkea kohtaan mitä itse ei osaa käsitellä, tai mistä ei ole kokemusta. Ja kaikista parasta että sellaisten natsien ajatuksia tuetaan vielä tekemällä niistä TV-ohjelmia... mitenkään nyt erittelemättä. Uskomatonta miten sitä nykyaikana jotkut voivat päästää suustaan "sellaisia" kommentteja tiettyjä ihmisrymiä kohtaan. Tuli melkeen sen yhdenkin ohjelman loppuhuipennusta (ja niitä henkilöitä) katsoessa mieleen se yks tyyppi, jolla oli ylähuulen päällä se sensurointipalkkia muistuttava viiksiviritelmä... Arvaan vaan mihin sitä itekin ois niinä aikoina joutunut. Kai sitä ensin kaikista "hulluista" ja muista kieroutuneista eroon hankkiuduttiin?

 

Hups, ajatus vähän karkasi, köh... Kaipa se oli olevinaan joku kannanotto näin julkisesti omista vaivoista avautumisen puolesta. Siltikin sitä tuntuu että jos päässä vähän viiraa, niin se on jollakin tavalla hävettävää. Ja kai se on niiden muidenkin mielestä, koska aika harvoin tuolla tosielämän turuilla kukaan henkisistä klikeistään kauppajonossa menee avautumaan. Ja onhan tässä kyllä nyt vähän nolo olo. Hui. Mutta helpottipa hetkeks.

 

<3Hepoliini 41.0

 

P.S. Ja kaiken tämän voisin kertoa myös lähikaupan Svetlaanalle, ellen olisi varma että hän katsoisi minua sen jälkeen vielä enemmän kieroon. Ei oo helppoo kellään.

 

Moikka pitkästä aikaa.

 

Tässä on taas tovi vierähtänyt ilman blokia, aika pitkäksi venähti edeltävän kirjotuksen jatkaminen...

Mitäs tässä on tullut tehtyä... No töissä tietysti oon käynyt. Olen harjoittanut nykyään jopa satunnaisesti liikuntaa, käynyt kävelemässä Aurajokivartta ees taas, ja jopa ollut kaksi kertaa luistelemassa. Luistinpuuhia T on ollut vahtaamassa; yksin kun ei uskaltanut mennä kun noita luistelukertoja muuten oli kertynyt sitten peruskoulun vain yksi. Joskus pari talvea sitten ennen U:n palaamista tuomarihommiin käytiin Parkin kentällä kokeilemassa vieläkö luistimet pysyy jalassa. No sillä pysy paremmin ja mulla vähän huonommin, kertaakaan en kuitenkaan kaatunut, niin kuin en nytkään noilla parilla luistelukerralla. Toisella kerralla uskalsin jopa yrittää luistimilla jonkinlaisia käännöksiä (sitä voi pitää saavutuksena..). Oishan se upeeta kun osais luistella kuin Kiira Korpi tai Laura Lepistö.

Mitäs tässä muuta. No niitä töitä on tosiaan tullut tehtyä. menihän tuossa kolme viikkoa etten edes kotona konetta avannut. Kaikki vapaa-aika meni on mennyt töistä toipumiseen ja uuteen päivään (henkisesti) valmistautumiseen. Tää nyt saattaa kuulostaa kauhealta valittamiselta ja itsenyyhkytykseltä, mutta ilman minkäänlaista itsesääliä voin todeta fyysisesti olevani kireä kuin viulunkieli. En siis tarkoita että olisin fyysisesti niin timmissä kunnossa, vaan sitä, että olen kai jollakin tavalla onnistunut ylirasittamaan itseäni henkisesti siihen pisteeseen, että näkyy jo kropassakin. Ei vaan osaa rentoutua. Ei kiva. Siispä päätin huolestua ja varasin ajan työterveyslääkäriltä tälle päivälle. Ei tästä muuten tule mitään, pakko saada joko saikkua, tai jotakin paniikkihäiriönappeja, tai muuten oikeasti juoksen joku päivä johonkin puskaan mätänemään kun se viulunkieli katkeaa. En mä ole mitenkään masentunut tai mitään sellaista, mulla on vaan henki&ruumis jäänyt kierroksille. Ja sitten mä koko ajan pelkään että saan (taas) jonkun paniikkikohtauksen töissä, minkä miettiminen on johtanut siihen että nykyään hermostumistilan voi laukausta melkein minkälainen ärsyke tahansa, ja loppuaika menee sitten itsensä lepyttelyssä, että ei tässä mitään syytä paniikkiin. Sellanen on aika väsyttävää, että jos siihen joku (tehokas) nappi on keksitty, ni tänne nappia vaan.

Ehkä oikea aika hankkia sellaisia nappeja olisi ollut jo puoli elämää sitten, mutta minkäs teet, parempi myöhään ku aikasin, vai miten se meni... Joskus teininä sitä meinaan kärsi noista paniikkihäiriön kaltaisista oireista, ne vaan oli potenssiin kymmenen mitä nyt on ollut. Mitenköhän sitä siitäkin on oikeen selvinnyt (nähtävästi ei mitenkään). Sen minkä taakseen jättää, edestään löytää. Silloin paniikkia aiheuttivat melkein mitkä sosiaaliset tilanteet tahansa, nyt ei sentään mikään muu kuin töissäolo, "hahhah" (vielä). Sen takia sitä tuli kaikki soittoharrastukset ynnä muut jätettyä aikoinaan kun pelkkä soittotunnillaolo aiheutti paniikkia. Sitten lopetinkin radikaalisti soittotunnit seinään yhden kerran kun isä oli viemässä mua soittotunnille ja kieltäydyin menemästä sisälle rakennukseen, kun koin etten enää yksinkeratisesti voinut. Isä sai sitten selvittää kuulemma itkevälle soitonopettajalle että miksi mä en sinne enää halunnut mennä. Soitonopettaja luuli että vika oli jotenkin hänessä, mä en totuutta kertinut edes omille vanhemmille. Siitä sain sitten huudot isältä kun en antanut mitään selitystä soitonopettajalle. Vanhemmatkin kai luulivat että olin vain kyllästynyt soittamiseen, mikä sekin oli osittain totta.

 

Muistan myös aina kun sain ensimmäisen paniikkikohtauksen. Silloin luulin että olin pimahtamassa. Soitin niihin aikoihin oppilasorkesterissa, ja meillä oli aika mielenkiintoinen persoona orkesterinjohtajana...no ei siitä enempää, mutta kerran tämä yhtäkkiä karjaisi kauhean kovalla äänellä jollekin jotakin, ja silloin se oli menoa. Kiitti vaan siitäkin vitusti.

 

Niin että nyt mä kyllästyin jännittämään jokapäiväistä elämääni ja menen sinne lääkärille ottamaan selvää että voiskos tälle tehdä jo jotakin. Kuopion aikoina yhdelle lääkärille (joka siihen aikaan muutoin diagnosoi mulla keskivaikean masennuksen(vai liekö ollut oikeasti vaan seurausta se "masennus" noista paniikeista jälkikäteen mietittynä)) kerran tilitin että tietyissä tilanteissa (no se oli se tupakkakoppi) meinaa pukata paniikkikohtausta päälle, niin tämän resepti asiaan oli että "no ainahan sitä voi olla menemättä sinne tupakkakoppiin"... Aika hieno ja asiantunteva neuvo kouluteltulta terveysalan ammattilaiselta. Voiskohan samaa soveltaa nykyhetkeen: "No ainahan sitä voi olla menemättä sinne työpaikalle (meluisiin paikkoihin(ja vältellä ihmisiä ja muita inhimillisiä tilanteita)) --> "Ainahan sitä voi lakata elämästä". Noin kuvainnollisesti. Ainahan sitä voi alkaa eläväksi kuolleeksi.

 

Ja kaiken tämän voisin kertoa lähikaupan Svetlaanalle.

Jos vain haluaisin.

 

<3Hepoliini

Moikka,

 

taas pitkästä aikaa. Lueskelin aamuteetä juodessa ja T:n eilen paistamaa pitsaa syödessä eilistä Turun sanomien Extra-liitettä - sen nuortenpalsta aikoinaan sai mutkin melkein yrittämään kirjoittaa (kamalia) runoja aikoinaan (huonolla menestyksellä(ihan vaan omaan vihkoseen)). Siinä oli juttu blogeista (taas vaihteeksi jossakin...), jossa meidän Vuodatuksemme perustaja Tuomas ilmaisi jotakin tyyliin ettei blokiin kannattaisi laittaa mitään, mitä ei voisi jakaa jonkun kanssa kaupan kassalla. Siihen nähden, että mun ja lähikaupan Svetlaanan avautuminen siinä kassalla on tähän asti rajoittunut sanoihin hei, ole hyvä ja kiitos (ja Svetlaanan mulkoiluun kulmien alta(osaa olla aika nyrpeä tyyppi)), niin taidan jatkaa täällä kuitenkin ihan omilla vanhoilla linjoilla. Eli jaetaan kaikki vaan mitä ikinä päähän pälkähtää. Oishan se aika perseestä toistella vaan "hei", "hei", "hei hei"...

 

Jotenkin tää elämä on tuntunut ihan persereiältä kokonaisuutena viime päivinä. Tuntuu että sitä vaan juoksee töissä. No nyt mulla on yksi vapaapäivä, mutta sekin menee niin saakelin nopeasti kun nukkuu univelat (joita pakosta kertyy(kun ei saa unta syystä ja toisesta)) pitkään aamulla, ja sitten vaan haahuilee, ja kattoo vähän telkkaria, ja lukee lehtiä, joita muina päivinä ei huvita tai ehdi lukemaan. No ei elämä nyt ihan persereiältä tunnu (ennoo pahemmin persereikiä tunnustellut edes sitä paitsi...), onhan mulla T ja plii ja plaa ja... Mutta ehkä se lähti tuossa tiistaina siitä, kun töissä oli vaihteelsi ihan hirveä hälinä, ja just olin käynyt vielä tupakilla, nikotiinit siinä veressä, ja kun palaan tauolta omalle paikalle (jossa yleensä en istu, eli ei se nyt niin oma ollut), niin pukkaa sitten pitkästä aikaa kamalaa paniikkikohtausta päälle. Kirjasin jo itseni siihen työpisteeseen sisään, mutta noin viisi sekuntia siinä oltuani tajusin että eihän tästä tule vittuakaan, että nyt täytyy vaihtaa paikkaa ja äkkiä. Toinen vaihtoehto olisi ollut juosta ulos siitä talosta ja lujaa, mutta eihän sitä nyt voi, kun sitten on joku toimiston akka niskassa, että mihis sitä nyt työajalla mennään saamaan sellasia paniikkikohtauksia, että eihän homma näin tule tehtyä. No, kuhan sanoin vain, eihän se nyt niin sanoisi. Muka. Siinä sitten vaihdetulla paikalla tärisin ja ajattelin että nyt pitää koota ittensä. Vähän tuollainen pistää masentamaan. Sitten koko viikon olen kävellyt kuin ajastetun pommin päällä, että milloin homma uusii, ja eikös sitten toissa päivänä pukannut vähän samanlaista, kun tulin tauolta. Mä tulin siihen lopputulokseen pienessä päässäni, että pelkästään tiettyjen henkilöiden läsnäolo - tai tietoisuus siitä, että voivat olla läsnä - voi saada tuon paniikin aikaiseksi. Sinänsä vituttava tieto, että ei niitä oikein voi sieltä deletoidakaan, korkeintaan koittaa vältellä. Ja vältellä myös niitä ruuhkapaikkoja, koska toinen altistava homma on just se meteli.

 

Edeltävästä tuli mieleen yksi ohjelma, jota katselin tuossa viikolla. Siinä ihmiset lähettävät jonkun paketin vanhoille tutuilleen. Ohjelmassa oli Riku Korhonen, sen eksä (en muista nimeä), eksän sisko (en muista nimeä, näyttelijä se on) ja sen vanha opettaja, joka oli sanonut Rikun eksän siskolle, että ahdistus on itsekkyyttä. Mä siinä mietin, että miten ahdistus nyt olisi jotakin suurta itsekkyyttä, pikemminkin pahimmillaan aika paha henkisen heiton paikka. Onhan se totta, että ahdistuva varmaan tuijottaa omaan napaansa, juu-u, mutta kuka sinne saatana tässä maailmassa sitten tuijottaa, ellet sä itse (voi jumalauta). Ja tuskin kukaan suuresti ahdistunut nyt nautiskelee siitä suuresta syntisestä itsekeskeisyyden tilastaan.

 

Mitäs muuta tässä... Pyykit pyörii koneessa. Ihmetellen katselen ikkunasta että kenen saatanan lahopää-idiootin idea oli raiskata suurimmat ja komeimmat vaahterat tämän talon pihasta. Eilen töistätullessa odotti sellainen miellyttävä näky tuolla pihalla. Ihan kamalan näköinen toi piha nyt, puhumattakaan siitä että nyt tuolta vastapäisen talonsiiven puolelta näkee ihan esteettä tänne. Pitäisiköhän alkaa harkita muuttoa. Ihan muutenkin, saataisiin vähän lisätilaa T:n kanssa. Toisaalta tässä kopissa asuminen tulee aika halvaksi, säästyy rahaa; ja mitä sitä tilalla tekisikään, kun on aina töissä. Ja mitä sitä rahalla tekisikään, kun ei sitä kerkeä perkele edes sinne saatanan sänkyostoksille koskaan (mä haluaisin kyllä sen isomman sängyn), kun seuraavankin kuukauden aikana mulla ja T:llä on tasan YKSI samaan aikaan oleva vapaapäivä. Sekin vielä. Nyt ne alko sahaamaan niitä saatanan puita tuolla pihalla. KOSKA TÄÄLLÄ SAA PERKELE KORVAT LEVÄTÄ!???

 

Mä menen nyt katsomaan Frasierejä, palataan myöhemmin ja jatketaan tästä...

 

 

 

 

Moi.

 

Välillä tuntuu aika pirun typerältä kirjoitella näitä jaarituksia, kun kukaan ei koskaan inahdakaan mihinkään mitään. In mai ääs blokit on jotakin sosiaalisia kammioita... Mutta toisaalta siinä on se hyvä puoli, että jos ei saa palautetta ollenkaan (no, O..:)), niin ei saa myöskään negatiivista palautetta. Eli oikeastaan pitäisi olla vaan tyytyväinen blogin nykyiseen elintilaan. Mutta kuka nyt aina jaksaa pelkkiä monologeja pidellä. Minä.

 

Olen sairaslomalla. Tai en kutsuisi sairaslomaksi sitä armollista aikaa, jonka terveydenhoitaja mulle vastaanotollaan tänään kirjoitti. Pikemminkin yksi ylimääräinen "vapaapäivä", jota sitäkään ei voi kyllä kovin vapaasti käyttää, kun pitää homehtua sisällä ja sairastaa. Meidän työnantaja näetkääs (no mitä tässä turhaan monikkoja käyttelee) on antanut tekkarille luvan kirjoittaa vain kaksi saikkupäivää kerralla. Joten kun tänään lähdin kesken työpäivän - että osasin olla idiootti, päivän päätteeksi kai olisi saanut kaksi SEURAAVAA päivää saikkua? - niin huomisen olen varsinaisesti saikulla, ja keskiviikoksi olisi tarkoitus parantua. Niin kuin lupasin terveydenhoitajallekin, joka hänkin, luonnehdittuaan kurkkuni loistavan "influenssan sateenkaaren värisenä" (??), näytti hieman pahoittelevalta saikun lyhyyden suhteen. Eihän tässä maailmassa nyt työnantajan piikkiin mitään sairasteta saatana.

 

Hyvältähän (melkeen) tää olo tässä jo tuntuu, kun saa olla hiljaa. Kun ei tarvitse puhua, ei kurkkuakaan kutita, jolloin ei ala yskittää, mikä on aika vittumaista puhetyöläisen kannalta. Ainakin kesken asiakastapahtuman. Siksipä mä luovutinkin kesken päivän, kun ei vaan enää huvittanut kitkutella sairaan ja terveen välimaastossa. Päätin että olen enemmän sairas kuin terve. Poskia särkee, ja otsaa polttelee oudosti, ja kyllä tuota kurkkuakin kutittelee vaikkei ole moneen tuntiin tarvinnut sanoa sanaakaan. T:kin lähti töihin melkeen saman tien kun mä tulin viettämään syntistä sairaslomaani.

 

Mutta eihän sitä saikullakaan nyt vaan maata, eihän. Jo kohta päätin tarttua imurinvarteen kun rupesi pölynnieleminen vituttamaan sen verran. Aika veemäistä tuollaisesta villamatosta imuroida puoliksi norjalaisen pumpulikarvaisen kissan pumpuleita. Kun ei niitä nyt karvoiksi voi sanoa hyvällä tahdollakaan, sellaista pirun villaa. Ärrä-kissa ei vaan oikeen tykkää imuroinnista, ja tässä uudessa luukussa se aina ensin menee mikron taakse piiloon, ja kun mä etenen keittiöön (keittokoppiin) niin sitten kauheassa kaaressa hyppää sieltä ja juokseen kylpyhuoneeseen (vessakoppiin) piiloon. Senkin turkki kai olisi vähän pesun tarpeessa, mutta ei sitä hommaa ilman verj´nuarmuja kykene tekemään. Paitsi tukevassa niska-perse- otteessa, mitä en usko kenenkään eläinystävän suosittelevan. Vai? Siihen oli kuitenkin männä vuonna pakko turvautua kun otus siinä yhdessä vaiheessa ripuloi oikeen kunnolla. Nam.

 

Kauhean äkkiä on menny nää viime kuukaudet. Siitä alkaa kohta olla jo vuosi kun ukkelin kanssa päätettiin lähteä eri reiteille. Mä olen tyytyväinen kun ei kuitenkaan erottu sillä tavalla ovet paukkuen, ettei voitaisi väleissä olla. Itellä kun ne parin aikaisemman pitkähkömmän suhteen erot eivät menneet aivan yhtä kivuttomasti, vaikka ei ero R:stä missään nimessä millään tavalla kivutonta ollut, ei pidä käsittää väärin.

 

T sai mut yksi ilta miettimään aiempaa elämää ja eksiä, kun muistutti mua siitä, miten joskus aikoinaan seurustelin itseäni aikakin paljon vanhemman ihmisen kanssa, ja totesi itse olevansa tyytyväinen, kun on kuitenkin kunnolla saanut olla nuori. Mä en koskaan varsinaisesti ole myöhemmässä elämässä jäänyt katumaan mitään mennyttä elämää ja elettyä (kun ei niille mitään voi), mutta pari päivää sitten tupakalla työpaikan pihalla mietin, että missäköhän mäkin mahtaisin nyt olla, jos en olisi alkanut sakkolihaisena (joku kutsuisi sitä alaikäiseen sekaantumiseksi) seukata sen vanhemman työtävieroksuvan pitkätukan (P) kanssa. Nykyään koenkin lievää vastahakoisuutta pitkiä mustia miesten hiuksia kohtaan.Paljon mä kyllä siltä opinkin elämästä, paljon myös kantapään kautta, eikä kaikki hyvää. Ehkä musta ois voinu tulla jotain ihan muuta. Kuitenkin selvää on se, että ellen olisi tutustunut - ja viettänyt kuutta ja puolta vuotta sen kanssa - P:iin, niin en olisi salettiin tavannut seuraavaa eksääni, joka muutoin oikein reippaana nuorena (isä kutsui mua silloin kehdonryöstäjäksi) sarjakuvaintoilijana (M) päätyi lopulta mätkimään multa naaman mustaksi muutamaankin otteeseen. Ei sen äiti kyllä ihan tainnut uskoa, että rappusissa voisi sillä tavalla kaatua. Meidän isä ei ainakaan. Se sanoi, että jos se tekee sen kerran, niin se tekee sen toisenkin kerran. Mites se meni, että isä on aina oikeassa? No mutta M jäi sitten runsaan parin vuoden yhteiselostelun jälkeen taka-alalle, kun törmäsin Ukkeliin. Se oli siinä vanha suhde ja uusi myös. Ehkä tälleen jälkikäteen mietittynä vedettiin kamat yhteen pikkasen liian ripeesti, koska aika karikkoista oli meidän alkuaika jo aika piankin. Mä taisin viedä omat vanhat traumani siihen soppaan mukaan, ja ukkelilla oli sitten omat murheensa siihen aikaan... No mutta tämän seurustelujanaani koskevan lyhyen referaatin tarkoituksena oli sanoa, että Ukkeli on eka ihminen, jota mua oikeesti edes kiinnostaa joskus nähdä vielä tulevassakin elämässä. Että kai me yhdessä jotain oikeinkin tehtiin, tuli (ja jäikin kai) meistä kuitenkin hyviä kavereita. Vai?

 

Että sitten mietin uudestaan sitä, että olenko mä sössinyt koko tähän astisen pienen elämäni vain elämällä kaikenlaisia parisuhteita unohtamalla kaiken muun mitä elämässä "kuuluisi" ja voisi tehdä. Mutta ei kai musta olisi tullut sitä mikä mä nyt olen, ellen olisi kaikkia niitä koukeroita käynyt läpi, mihin niidenkin tyyppien kanssa joutui. En mä silti sano että olisin täysin tyytyväinen siihen mitä mä nyt olen. Kuitenkin tyytyväisempi kuin koskaan ennen. Luulisin. Muistelisin. Ehkä. Että kiitos kaikille eksille että olette opettaneet NIIN paljon tästä elämästä. Mut ois se köykänenkin laps...nuoruus ollu ihan jees silti (terkut niille parille ekalle). ;)

 

No mutta nyt mä olen taas puhunut ihan tarpeeksi, sain riittämiin avautua ja monoilla. Mukavaa viikonalkua kaikille entisille, nykyisille, ystäville ja sydänystäville. Heippa.

 

<3Hepoliini

 

P.S. Toissa yönä näin unta että istuin Laurin Tähkän kyydissä autossa, etupenkillä. Lauri tietty ajoi. Mentiin sellaisia pieniä sivuteitä pitkin jossakin pienellä paikkakunnalla. Mä sitten kysyin Laurilta että "Voitaisko me ajaa jonkun marketin kautta, että kaikki näkis kenen kanssa mä oon liikenteessä?", johon Lauri Tähkänen vastasi että "Totta kai voidaan.".

Siis miten noloja unia sitä voi nähdä? "Voitaisko me ajaa jonkun marketin kautta...", jesus sentään! :)

 

 

Helouti.

 

Yksi päivä töitä takana taas. Kukaan ei ole varmaan huomannut (en nyt jaksa taas kitistä että miksi:)), että hepoliini on varmaan vähän loman tarpeessa. Tai no, ei ehkä niinkään loman tarpeessa (no joo, olen kai), mutta kunnollisen unen tarpeessa...

 

...Siksipä tässä, oliko se nyt eilen, kävin toimistoassarilta kyselemässä, että mites on jos haluaisi vaikka pitää vähän palkatonta vapaata tässä kevään mittaan. Siinä kalenteri kädessä napotin assistentin toimistossa, ja katseltiin jo päiviä, kun tämä kysyi että "onko joku matka tiedossa tms.?", johon mä sitten (kun en osaa kirkkain silmin valehdella(tai huonosti ainakin(suuni osaan kyllä kiinni pitää tarvittaessa...))) että "ei, kun ihan muissa asioissa vaan, omia "hommia" varten...". No henkilö sitten valistaa mua, että täällä on ollut tapana että pyritään päästämään ihmiset matkoille ja muille sellaisille, mutta muuten vaan (huvikseen) ei ihan tuosta vaan kuitenkaan omia lomia myönnellä. Pomo-tätiltä kuulemma voisi asiaa tiedustella kuitenkin, jos haluaa saada "ylemmän" tahon päätöksen asiasta. Läpäytin kalenterin kiinni, ja totesin että josko sitä sitten kesiä odotellessa ei turhaan pomotätiä kävisi vaivaamassa...

 

...Noo. Meillä on sen vertas innokas tää assari että oli kuitenkin omatoimisesti käynyt asioikseen pomotätin juttusilla asian puitteissa (missä vaiheessa mä aattelin, että voi luoja, "why, ou WHY!".). Kuulemma olisi ihan ookoo, että pitää vaikka tähän mennessä kertyneitä lomapäiviä jo vaikka aiemmin, siis ennen kesää. Naukaisin kuitenkin (silmät ristissä(tänään), viideltä kissan kiusaamiseen heränneenä), että josko sitä mieluummin kesällä niitä kesäpäiviä viettelisi, ja ajattelin että asia olisi siinä, ja käsitelty, ja vaihdoin istumapaikkaa toiselle puolelle taloa, kun oli siellä kivaa istumaseuraa tiedossa. Muuten en kyllä tuolla "uudella puolella" normaalisti tykkää istuskella, "vanhalla puolella" on jollakin tavalla rauhallisempaa. Ei sitä kuitenkaan aina jaksa nurkassa yksin napottaa. :)

 

Siinä tein sitten kotiinlähtöä, kun pomotäti tuli juttusille, että " "rouva-assari" oli kertonut, että olit kysellyt jostakin vapaapäivistä". Mä aattelin että voi luoja, mitähän tästä oikeen seuraa. Kun ei mulla nyt ollut tarkoitus asiasta kuitenkaan mitään numeroa tehdä. No mutta meillä on kyllä oikeesti tosi kiva pomo, mä ainakin olen aina tykännyt (ja se edelleen muistuttaa jollakin tavalla O:ta, vanhaa kamuani). Pomo-täti sanoi että totta kai sitä voi pidellä tuollaisia vapaita, tai vaikka sitten muuten ottaa muutaman, vaikka parikin päivää jossakin välissä ylimääräistä, jos siltä tuntuu. Ja muistutti vielä, että kesällä sitten kaikki mielellään pitävät ainakin pari viikkoa lomaa, ihan jaksamisen takia. Mulla nyt on niitä päiviä kertynyt jo enemmänkin, kun toukokuussa jo sinne menin töihin. Ihan kiva, kun kuitenkin johtoporrasta tuollaiset asiatkin kiinnostavat, että asioikseen ottavat tulla infoamaan. Mä kun halusin vaan vajota maan alle - onhan se nyt "noloa" kun on loman tarpeessa. Nykyään kun kaikkien pitäisi olla jotakin superkoneita ja jaksaa painaa vaan. Tai en mä tiedä pitäisikö, mutta en mä tiedä mistä ihmiset sitä virtaa repivät, kun joillakin ei tunnu normaali määräkään työtä riittävän (tuolla meidän töissä). Kuitenkin siinä vaiheessa kun meinasin (no, en meinannut, vaan lahosin) ex-työpaikassa henkisesti lahota, niin jotakin siitä opin, ja olen koittanut opetella kuuntelemaan milloin sitä voisi olla aika pienellä henkos-tauolle, ennen kuin tarvii jäädä millekään hermolomalle.

 

Joo, että sellasta. Huomenna on vapaapäivä. Vissiin olen sen verta kunnollinen työntekijä, että vapaapäivän alla olen kehitellyt itselleni jonkinlaista epämääräistä kurkkutulehdusta. Tai en mä tiedä mikä siellä on, mutta ääni on ollut käheänä jo monta päivää (tuottaa vaikeuksia päästellä ihmismäisiä ääniä koko päivän suustansa), ja nyt sitten tämän päivän mittaan on alkanut kurkkua/nielua poltella tai kuumottaa jotenkin kummasti. Siksipä töistä päästyäni, ja bussista täpärästi myöhästyttyäni (en jaksanut alkaa juoksemaan sen perässä), päätin kävellä töistä keskustaan ja piipahtaa Alkossa ostamassa lääkkeeksi vähän viskiä (ja tonkan viiniä, ihan huvikseen). Matkalla poikkesin myös työterveydessä peruuttamassa huomisen lekuriajan, joka mulla ois ollu, ihan vaan koska haluan nukkua viikon ainoana vapaapäivänä pitkään. Parit Irish-coffeet tuossa nautiskelin, ja ainakin poskissa lähti veri kiertämään, ja kaipa se vähän kurkkuakin puuduttaa juu. Katotaan nyt että tuleeko tässä pahemminkin kipeäksi.

 

Työkaverin kanssa oli juttua muuten joskus aiemmin, että voitaisiin mennä yhdessä autokouluun. Samoja ikiä vetelee kuin itekin, niin ei tarttis mennä kummankaan yksin 18-veeläisten keskelle ihmettelemään että kumpi oli vasen, kumpi oikea, tai että kummalla puolella se kaasupoljin olikaan. Mä en vieläkään ole ihan varma siitä, mikä sinänsä voisi olla aika pelottava tieto koska olen joskus ajanut maantietä pitkin sentään sen 5 kilometriä siellä Kainuun korvessa. Ilmankos meinasinkin peruuttaa ojaan, tosin vaihteenvaihtajahenkilö - eihän sitä nyt samalla pysty vaihdetta vaihtamaan kun rattia kääntää - ei muistanut silloin sanoa siinä jyrkän käännöksen risteyksessä (missä en osannut vääntää rattia tarpeeksi, ja piti ottaa käännös uusiksi) että oli pannut pakin päälle. Onneksi ei tullut autoja sieltä mutkasta juuri sinä hetkenä.

 

Mutta sellasta. Katellaan taas, heippa.

 

<3Hepoliini

 

 

Heippa.

 

Ja mukavaa viikonalkua kaikille tutuille ja tuntemattomille. Alkuviikko - mikäs päivä nyt olikaan? - on mennyt enemmän ja vähemmän lauantaisen juopottelun jälkimainingeissa. Joo, istuttiin tässä kotosalla ihan tyytyväisinä viinimukit kourissa kun minä hepoliini sain päähäni että "Mitäs jos käytäisiin lähikippolassa yhdellä?". No, sain T:n, joka ei ainakaan nykyään ole mikään baarikärpänen (entisestä elämästä en osaa sanoa mitään), suostuteltua ajatukseen mukaan, ja kipitimme siihen kakkoslähimpään, eli YO-kylän baariin sille kuuluisalle "yhdelle"...

 

Noo, istuttiin siinä ja pelattiin vähän seurapeliä, ja käytiin (tai mä ainakin taisin käydä..) tasaisesti kasvavaan tahtiin tupsukopissa (jossakin vielä niitäkin näkee) tupakilla ja tietty juotiin. Ja mähän tykkään tequilasta. Tällä kertaa se ei sentään tullut ylös asti, mutta siinä vaiheessa kun kurkkuun tulee sellanen palasen tunne kyseisestä juomasta niin pitäisi tietää että on aika siirtyä nukkumaan. Ei kukkumaan.

 

Niin kuin me tehtiin. Seuraavaksi ehdotin että "mitäs jos käydään keskustassa vielä yhdellä" kun Trebari meni kiinni... se meni kiinni muistaakseni kahdelta. No, ilmeisesti mä olen jostakin syystä aika hyvä suostuttelemaan koska kohta löysimme itsemme keskustasta "yhdeltä". Sitä kuuluisaa namuista viskillä höystettyä kaffelia siinä juokaisin. Yhden. Ainakin muistaakseni. Sitten on vähän aikaa muistissa sumua, kunnes muistan että T lievästi kypsähti muhun, kun juutuin jonkun hepun kanssa tupakkikoppiin (vielä sellaisiakin näkee jossakin) suustani. Siis puhumaan. En edes muista mistä. Mutta eihän se kovin mukavaa ole seuralaista jättää itekseen homehtumaan jonnekin baariin kun ite jauhaa (herra ties mitä idioottimaista) paskaa jonkun urvelon kanssa.

 

Sieltä mentiin sitten (taas muisti hieman töksää) käymään vielä Dynamossa. En ainakaan muista että missään siinä välissä oltaisiin käyty. En tiedä miksi, mutta olen aina tuntenut sairasta vetovoimaa kyseistä paikkaa kohtaan. Oikeesti se mesta on aika perseestä (nykyään), tai no ei ehkä perseestä, mutta ei siinä ole enää samaa tunnelmaa kuin "joskus aikoinaan". Tai sitten se johtuu siitä että join (taas) kuin sieni, enkä muista kunnolla, ja hävitin jopa narikkalappuni (kukkaron kolikkopuolelle, selvisi seuraavana päivänä,hohhoijaa...), missä vaiheessa muistan naukuneeni narikkatyypille että "mähän en täältä ilman takkia lähde" ja jos ihan villisti voisin heittää (en tiedä pitääkö paikkaansa), niin saatoin jopa ehdottaa narikkatyypille että jonkun muunkin takki kelpaa hätätilanteessa (joskus aikoinaan sieltä mulle jonkun muun "turkkia" tarjottiin kun hävitin oman takkini(joka lopulta ei löytynyt takahuoneesta, vaan tanssilattialta...hohhoijaa)) - "niinhän täällä on tapana?".

 

No mutta sitten sekin pulju taisi mennä kiinni, ja T oli jo kai varsin kyrpiintynyt muhun. Lähdettiin kävelemään kotio päin, vissiin ei taksia jaksettu odotella, tai jotakin. Jossakin siellä yliopiston kulmilla sitten muistan istuneeni lumihangessa T:n loittonevaa selkää katsoen. Jotakin mä kuulemma olin jankannut siinä... Mä oikeesti saatan kuvitella että olen kännissä ihan pirun rasittava jos niikseen tulee. Kysykää vaikka ex-ukkelilta(R) ;) Sehän joskus sanoi, ettei mun kanssa tee mieli mihkään baareihin lähteä. Miksiköhän...

 

No, varmaan siksi, että mulle ei pidä antaa kuin korkeintaan pari mukia viiniä jos haluaa viettää loppuillankin rauhallista koti-iltaa. Muuten sitä voi löytää itsensä "yhdeltä" sieltä lähi(öö, keskusta)baarista valomerkin aikaan. Oon mä sellanen pesusieni sille päälle sattuessa. Hyvin se sitten taas kostautui kun kamalaa krapula-ahdistusta iski päälle vielä eilen illallakin. Varmaan sunnuntain sitä on kulkenut vielä enemmän tai vähemmän promilleissa...hyi mua. Saatiin me sitten sovittua T:n kanssa seuraavana päivänä se typerä välikohtaus. En mä edes muista mistä mä jankkasin, eikä tainnut T:kään muistaa. Onneksi en sentään päättänyt jäädä lumihankeen nukkumaan, muuten ois voinu olla jäätynyt heppafile siellä seuraavana aamuna ohikulkijoita ilahduttamassa. Mutta olisi siinä se positiivinen puoli ollut, että ois tääkin paskanjauhaminen loppunut viimeistään sitten siihen, hahhah.

 

Löysin kuitenkin itseni vaiherikkaan (kusin keskelle kävelytietä, ja tietty juuri silloin kulmakunnan ainoat kävelijät siihen aikaan menivät ohi(mahdoinkohan sanoa "Täällä ei ole mitään nähtävää - hajaantukaa!"...köh)) ja sumuisen kävelymatkan jälkeen turvallisesti kotoa. Ehkä mua joku enkeli vielä jostakin jaksaa valvoa ja katella.

 

Harkitsin jälleen absolutisoitumista, niin pahat ne henkiset vipat aina on kamalan kaatamisen jälkeen(onneksi ei ole kovin yleistä kummiskaan), mutta kai sitä voi sivistyneesti eurooppalaisittain aina pari lasia nauttia. Tai sitten käydä vain yhdellä...mennäänkö yhdelle? No EI!

 

<3Hepoliini

 

P.S. Sunnuntaina käytiin T:n veljen luona kylässä, olisi varmaan ollut vielä parempi reissu, ellei ois ollu sitä kankkusta. Kiitoksia vaan siitä loiventavasta konjamiinista, vai mitä se oli. Tuli aika tarpeeseen. Ehkä. :)

 

 

Huomenta.

 

Olin viikonloppuna pari yötä yövuorossa ja hyvin huomaa että on unirytmi heittänyt vähän kuperkeikkaa iteksensä. Heräsin tuossa yhden maissa, sama homma eilenkin; vapaapäiviä nääs tässä saan vietellä, tosin tänään iltapuhteena on joku työpaikan tilaisuus, jonka päätteeksi näytetään elokuva, ja jopa ihan oikeassa leffateatterissa. Siis sillä vaan, että ei kai sitä nyt vapaallakaan pääse töistä eroon, vaikka ihan vapaaehtoinen se ehtoo onkin.

 

T meni eilen nukkumaan jo herra ties miten aikaisin. No, ei kai se niin aikaisin ollut, kun ottaa huomioon että sillä oli seiskaan herääminen tänään. Mä siinä katselin kaiken maailman ohjelmat telkusta mitä ikinä vaan kykenin sietämään, ettei tarviis mennä vielä sänkyyn pyörimään. Ei sillä, mukavaa sänkyseuraahan mulla siellä ois ollu, mutta jos menee virkeänä petiin niin Erkkikin tietää ettei siitä mitään (unta) tule. Siinä joskus varttia yli yhden päätin että nyt vois uni tulla simmuun. Ja paskan marjat. Se on muuten jännä miten aivot yöaikaan kykenevät paremman ajattelun puutteessa kaivamaan jotakin ikivanhojakin juttuja jostakin poimujensa kätköistä. Harmi kun ei enää muista puoliakaan, yöllä meinaan mietin että täytyy raapustaa alas jotakin mitä tuli mietittyä.

 

Toisaalta en mä tiedä oisko niissä ajatuksissa ollut mitään sen kiinnostavampaa, niin kuin muutenkaan mun elämässä. Olenkin miettinyt että pitäisi perustaa pari uutta kategoriaa tänne lokiin, joissa voi päästää sisäisen mummonsa vapaaksi ja alkaa muistella menneitä oikein urakalla. Niin kuin sellaisia pieniä tarinoita siitä, että minkälaisten vaiheiden (no en mä tiedä onko 3-kymppisellä nyt vielä niin suuria vaiheita ollut...) kautta hepoliinista tuli tällainen luuseri kuin sitä nyt on. Ihan vaan omaksi iloksi. Toisaalta niistä varmaan tulisi taas niin masentavia ja synkkiä jutusteluita että parempi varmaan jättää väliin, heh.

 

Tai mistä sitä tietää. Yöllä kun mietin ja annoin ajatusten vaan kuljeksia - vaikka olisi pitänyt koittaa saada unta - keksin vihdoin ja viimein ekastakin eksästä jotakin hyvää sanottavaa. Siis en mitenkään aktiivisesti pohdiskellut kyseistä henkilöä, tai edes ajattele muutenkaan häntä juuri koskaan, jostakin vaan putkahti mieleen. Mä olin ihan unohtanut että se alun perin oli ihan kuin eri henkilö verrattuna siihen mitä se lopulta oli... Liekö siinäkin tapahtunut jokin muistojen aikakultautuminen sitten, mutta niin se vaan oli. Mutta en mä jaksa siitä nyt jauhaa, mulla on muutenkin tuli perseen alla, että pitäis mennä suihkuun ja syödäkin ennen kuin pitää lähteä sinne työpaikan infopäiville... Tässä kerkeä mitään vanhoja muistelemaan. Perhana.

 

Kai mulla oli jotakin sata asiaa mielessä joista ois kirjottanu, mutta en mä nyt muista, ja ei kai sillä siksi mitään väliäkään ole. Jos mä ensi yönä en saa unta, niin sitten avaan koneen ja naputtelen ajatuksia saman tien "paperille". Joo. Että ihan hyvin tässä menee ja silleen. Sii juu. Suihkuun -->

 

<3Hepoliini

 

 

Moikka.

Kattelin tuossa telkusta elokuvan Hidalgo. Oi oi, että hevoset on sitten ihania otuksia. T (ihana kulta-tee) lähti siinä suorittamaan öistä velvollisuuttaan työn parissa, ja pähkäilin parin muunkin kanavavaihtoehdon välillä kunnes päädyin lopulta katsomaan tuota Hildalgoa. Siinähän painetaan täyttä laukkaa pitkin hiekka-aavikkoja. Tuli ihan juuri nyt tässä mieleen, että pikkasen harmittaa kun tuli siellä Tunisiassakin joskus käytyä eikä sillä reissulla käyty "yön yli aavikolla- kameliratsastuksella", kun oli niin tiukka budjetti. Kaipa sitä luulee voivansa tehdä jotkut asiat kaksikin kertaa tässä elämässä, että jos sitä vielä saisi tilaisuuden laskea pulkalla mäkeä vaikka sitten hiekkadyyniä pitkin, ellei lunta ala Taikkarin mäelle tippumaan... T:lle tuossa joitakin päiviä tai viikkoja (alkaa ajantaju katoamaan tässä) sitten toitotin haluavani häämatkalle. "Mä tahdon häämatkalle johonkin lämpimään!". Mutta kuulemma häämatkalle meneminen edellyttää sitä, että ensin olisi mentävä myös naimisiin. Miksei muka voisi mennä häämatkalle ilman häitä? Kun ei mua kukaan oo naimisiin pyytänyt, ja matkalle ois kova hinku. ;)

Hevosista puheen ollen, ostin tänään auton. Tai ostettiin T:n kanssa. Viikko takaperin kun olin raahannut edellisenä yönä kolme tuntia nukkuneen T:n joululahjakaupoille puoliväkisin (vaikkei se sitä sanonukkaa), törmäsimme paluumatkalla autolla partioineeseen poliisipariin. Tai ei me mitään törmätty, kun ihan rehellisesti valoja vilkutellen pistivät meidät pysähtymään. Mä siinä jo aiemmin kattelin että yksi poliisiauto teki uukkarin meidän takana, ja arvelin josko oisivat halunneet jotakin tarkistaa. Ilmeisesti meikäläisten ajoreitti oli kuitenkin niin (tahattomasti) harhauttava, että "pääsivät jäljille" vasta jossakin Markulantiellä. Kaksi naispoliisia tuli siihen kyselemään ajokorttia ja rekisteriotetta, ja toinen niistä sohi sivuikkunan läpi mua taskulampulla, kuin jotakin pahinta rikollista. Jalkojenkin väliin se valaisi, mutta ei mulla siellä ollut muuta kuin joulutähti jemmassa - tällä kertaa. No mutta alkaa tää toinen, virkaintoisempi, täti siinä tilittämään että poijjaan auton kanssa on nyt käynyt sellainen pikku kämmi, että viikko liian aikaisin on kesällä käyty katsastamassa, että nyt ois niinku sellanen "pikku" homma, että ei oo autossa katsastus voimassa ollenkaan. No kyllähän mä tiiän, mitä se normaalisti ois tarkottanu. Kilvethän siitä ois lähteny kävelemään. T siinä ihmetteli että mitenkä tässä nyt niin oli päässyt käymään, jne.. Poliisitätit olivat kuitenkin vissiin sen verran joulumielellä, että eivät ruuvanneet kilpiä pois, vaan sanoivat että huomenna (eli viime maanantaina) suoraan katsastukseen, niin homma on sillä ok, ja että näissä merkeissä ei enää Turussa sitten tavata.

Noo... Vedettiin siinä parit hermosavut naamariin, sen kummemmin kuitenkaan hermoilematta, kuitenkin taidetaan olla perusluonteiltamme aika rauhallisia tietyssä mielessä kumpikin. Että ei mitään hermoromahdusta siitä ruvettu repimään, vaikka taisi T:n päässä kyllä vähän laukata, että mitäs vittua tässä nyt sitten. Kun meinaan se katsastusmies ei sitten ollukkaan enää niin reilu, kun T tiistaina sitä kävi vilauttamassa. Oli sen verran vikaa jos toista T:n sporttiautossa, että antoi noin melkeen pyöreesti tasan vuorokauden aikaa ajaa sillä autolla korjaamolle, ja laittaa kosla kuntoon. Tai oli siellä kuulemma ihan hyvät glögitarjoilut ollu. Mä vaan sitä paperia tuijottaessa mietin, että kukahan remonttireiska oikeen mahtaisi muka jouluaattona olla autoa fiksaamassa... No mutta ajatus kehittyi siihen suuntaan, että T alkoi katsella jotakin muutakin sen ex-auton tilalle, remppakin kun ois voinu tulla kustantamaan aika ison pinon eurosia. Oli se korjauslista meinaan sen verran pitkä. Ja itekin kaikenlaisia romuja (anteeks vaan ex-taholle ;))vierestä katelleena, ja siinä sivussa autoista viisastuneena, tajusin, että vaihto johonkin toiseen menopeliin voisi olla kaikista järkevin ratkaisu.

Tänään sitten T:n herättyä kipitimme bussilla katsomaan nykyistä hevosen korviketta. Mä lähdin mukaan ihan vaan sen takia alunperin, että Ukkelin kanssa niitä autoja katselleena mulle oikeasti kehittyi sellainen kyky katsoa kristallipalloon, että jo niitä autoja (ja niitähän oli(sori taas)) päältä päin katsoessa saattoi ennustaa miten monta päivää ko lajinsa edustaja kykeni liikkumaan eteen päin ilman totaalikosahdusta. No, ukkelin eduksi täytyy kyllä sanoa, että siperia opettaa ja kyllä sille lopulta tuli sitten kantapään kautta oppia niihin autoihin, ja ihan hyviä ostoksiakin teki juu. No mutta siis mentiin katsomaan sitä autoa. Myyjä oli sellainen ulkomaalaistaustainen, vissiin jostakin enklannin suunnalta. Kaikki se autosta kertoi, ja vähän enemmänkin, totesi itsekin siinä vaiheessa kun ääneen mietti, että "mitähän vikoja tässä nyt voisi olla", että taitaa olla aika huono myyntimies. Halvalla me se mun mielestä saatiin, siihen nähden missä kunnossa on ja minkä vuotinen. Toivottavasti mun kristallipallo ei tällä kertaa ole tehnyt tepposta. Myyjäkin vaikutti oikein luotettavalta, ei miltään väsyneeltä autojobbarilta, joka kierrättää paskoja pelejä ihmiseltä toiselle ties minkälaisilla tarinoilla höystettynä. Vaikka kun auto-ostosten päätteeksi haettiin T:n kanssa pizzat kulmakunnan parhaasta pizzapaikasta (en mainosta), ja sen jälkeen haettiin vähän maitoa kaupasta, niin totesin siinä S-marketin tuulikaapissa että toivottavasti se myyjäukko ei sitten ollut mikään ammattinäyttelijä, kun kerta oli niin lyhyt työmatkakin kotoa siitä keskustasta, kun ei autoa enää sen takia tarvii. Varmaan näyttelijältä irtoaisi kuitenkin sellainen pikku esitys vilpitöntä kuin luonnostaan meinaan?

Joo. Jospa T sitten vaikka opettaisi mut joskus ajamaan, kuka tietää. Se muuten oli sitä mieltä mun edellistä juttua luettuaan, että mun lokutukset on aina kamalan negatiivisia, ja mä kun sitä edellistäkin kirjoittaessa oikeen tsemppasin varta vasten ja koitin olla hieman pirteä. Tai en tsempannut, muttei ollut mitenkään erityisen negatiivinen olokaan sitä kirjoittaessa. Ehkä mä sitten olen vaan vähän perusnega ihminen? Tai synkkä? En mä tiedä. Tai paremminkin se kai sanoi että mä en koskaan kirjoita mistään hyvistä asioista. Hmn. No, pitäiskö yrittää kirjoittaa? Nega kuulemma "myy" paremmin, mutta koska kaikki lukijat(jos heitä koskaan on ollutkaan) ovat jo muutenkin kadonneet johonkin (ja muutenkaan ennoo ollu mikään kävijätilastoiden kyttääjä(vaikka siitä aina napisenkin;)), niin kai sitä pari lausetta siirappia vois kaataa loppuun. Niin. Ehkä se hyvistä asioista kirjoittamattomuus johtuu enemmän siitä että sitä pelkää ne menettävänsä jos alkaa liikaa hehkuttaa, kuin siitä, että sellaisia ei olisi. Kai se on jonkinlaista menettämisen pelkoakin, josta olen muutenkin kärsinyt pienessä mittakaavassa pääni sisällä tämän viikon aikana. Ja kai siinä voi olla sitäkin, että jos antaa itsensä tarjottimella sille tärkeimmälle ihmiselle, niin kuin joskus on tehnyt ja joskus on käynyt, niin pelkää, että toinen alkaa pitää itsestäänselvyytenä, ja pahimmassa tapauksessa käyttää kursailematta hyväkseen sitä tietoa, että olet niin toisen pauloissa että tekisit melkein mitä vaan sen takia. Mites tollanenkin nyt pääsi lipsahtamaan. Mutta kai sitä voi aina yrittää kirjoittaa niistä hyvistäkin asioista ja siirappia.

Sisko on raskaana. Ne saa ensi kesäkuussa pikkusisaruksen kummipojalle. Mun mielestä se on tosi hienoa. Ja paljon onnea heille.

Ja mä tykkään ihan kamalasti T:stä. Ei se varmaan edes tiedä että miten paljon, enkä mä osaa sille sitä kertoakaan ehkä riittävän hyvin. Jotkut asiat kuulostaa pään sisällä paljon paremmilta kuin ääneen sanottuna. Jospa mä yritän kehitellä sen kanssa sitä telepaattista yhteyttä. Eikö olisi hienoa että kerran tässä elämässä oikeasti voisi tietää, mitä toisen ihmisen päässä liikkuu? No, heti perään pitää heittää, että ei se välttämättä mitään herkkua olisi. Joskus ainakin toisen ihmisen menneisyyden tutkailu ja käsittely, vanhoista jutuista kuuleminen, voi olla yllättävän mustasukkaisuutta ja pahaa mieltä aiheuttavaa toimintaa. Mä keväällä muistaakseni päätin, että mä en aio olla enää koskaan kenestäkään ihmisestä mustasukkainen. Hehheh. Hyvältä tuntuu kuitenkin huomata, että sitä osaa käsitellä sellaisia tunteita ihan eri tavalla kuin vaikka joskus 10 vuotta sitten. Kai siihen vaikuttaa sekin, että kenen kanssa sitä on tekemisissä. Siis että jos toinen "tahallaan" ja koko ajan antaa aihetta (oikeasti) vetää mustikoita nenukkaan, niin kyllähän se syö naista ja miestä. Ja kai se mustikkailu osittain kulkee luottamuksen kanssa käsi kädessä. Jos luottaa toiseen, niin ei ainakaan tarvii pistellä puukkoja keskelle ristiä väärin päin mattoon maalattua. Huhhuh. Nyt alkaa taas ajatus laukkaamaan niille negatiiveille, että ehkä mä lopetan nyt tähän, sanon hyvää yötä ja jään odottamaan että saan rutisteltavan kultaisen ja väsyneen T:n viekkuun aamulla tuhisemaan kainaloon.

Onnea muuten eräälle muullekin tulevan perheenlisäyksen johdosta, jos sattuu tätä lukemaan. Nyt kun ollaan näillä positiivisillä linjoilla (ja se taas riippuu, mistä roikkuu). :)


<3Hepoliini

Moi.

Tässä se kauan odotettu vapaa viikonloppu sitten on käsillä sitten. olen katsellut telkkaria, ja naukkaillut punkkua sekä polttanut tupakkia. Velikin oli taas koittanut päivällä soittaa, mutta sitten kun ei ollut saanut mua luurin päähän (olin töissä, puhelin äänettömällä), niin tyytyi lähettämään tekstarin "taasko töissä:)?" Joo, taas olin töissä. Kotimatkalla eksyin (joo, iahn vahingossa) keskustan alkoon ja ostin kolmen litran viinipönikän kerralla kotiin vietäväksi. Kotona sitten koitin soitella veljelle, mutta eihän se mitään vastannut. Lisäksi laitoin tekstaria työkaverille, joka koitti houkutella mua baariin, etten jaksa liikahtaa tänään ainakaan sohvaa pidemmälle, vaikka ei kai se pahaa tekisi joskus ulkonakin käydä. No mutta veli sitten soitti, ja taashan siinä vierähti sellaiset puoltoista tunteroista luurissa. Kiva oli senkin kanssa jutella, viime kerrasta olikin jo aikaa.

Kerroin veljelle siinä kuulumisia, ja vastasin kysymykseen "onko jotakin kivoja nuoria miehiä siellä pyörinyt?", että kyllä täällä sellainen yksi pyörii aikamoisen vakkarina, että etkö muka ole kuullut, eikö mun äiti ja meidän isä ole muka mitään juorunnut. No vanhukset olivat olleet ihan hiljaa tästä uudesta käänteestä. Ihme. Ehkä halusivat sitten säästää mulle kertomisen ilon. Veli uhkasi tulla juottamaan pikkusiskonsa känniin tulevien synttärien merkeissä ja mä sanoin että tervetulloo vuan. Taisi se vähän ihmetellä että pyörin jo jonkun uuden tyypin kanssa, vaikkei mitään sanonutkaan, vaikka kai se sitten on jo mun elämää sivusta seurattuaan todennut, etten kauaa lepää laakereillani... Nii-i. Niin kyllä totesi joskus O:kin, joka muistaakseni sanoi, että Hepoliini ei kyllä kauaa koskaan sinkkuna pysy, että jos nyt (silloin joskus) eroaisi, niin menisi korkeintaan kaksi viikkoa kun olisi jo joku suhde käynnissä. Noooo....ehkä siinä kuitenkin nyt meni vähän kauemmin, heh. Korjaa O, jos kamalasti vääristin sitä sun muinaista kommenttia, jos muistat sitä.

Töissä oli tänään ihan leppoisa päivä, vähän tavallisuudesta poikkeava. valitettavasti en nyt voi hekumoida "palaverimme" kaikilla "herkullisilla" yksityiskohdilla. Ei siellä sinänsä mitään erikoista tapahtunut, mutta jotkut ihmiset sitten osaavat vetää sitä omaa rooliaan niin pirun huvittavan ennalta-arvattavasti. En sano tätä millään pahalla, ehkä enemmänkin siitä voisi vääntää jonkun sisäpiirivitsin jossakin myöhemmässä välissä jollekin täällä live-elämässä, hehheh...

Kai sitä jokaisella työpaikalla on kaikenlaisia kuppikuntia ja salaseuroja, mutta toistaiseksi olen aika hyvin onnistunut sellaisilta sulkemaan silmäni ja luovimaan omia polkujani nurkkakuntien läpi/ohi. Kenestäkään en ole pahaa sanaa sanonut kellekään ja sillä linjalla meinasin pysytellä ihan vaan sen takia, mitä edellinen oikea työpaikka opetti. Saavat muut sitten supatella keskenään, vaikken kyllä sellaista ole huomannutkaan (siksi kai kun olen sulkenut silmät&korvat). En tiedä mistä tuli mieleen, mutta kunhan tokaisin. Eri asia sitten, mitä sitä puhuu työajan ulkopuolella vaikka kotioloissa. Jollekin ne asiat kuitenkin täytyy voida purkaa, vaikka rehellisyyden nimissä täytyy todeta, ettei Työpaikka ole missään muodossa VIELÄ ainakaan muodostunut ongelmalliseksi paikaksi elää. Niin, elää, siellähän sitä suurimman osan valveillaoloajastansa viettelee...

Vaikka siinä, että jättäytyy tarkoituksella kuvioiden ulkopuolelle, voi olla se ongelma (en mä tiedä, onko se mikään ongelma, ei kai) että jää sitten oikeasti ulkopuoliseksi kaikista kuvioista. En mä tiedä mitä mä höpötän, T: puhuu paljon, sanoo vähän (uusi intiaaninimeni..). Pitäisköhän kehitellä tähän joku piisi perjantai-illan ratoksi. No, laitan sen vaikka kohta jälkikäteen, kunhan keksin mitä se voisi olla.

En mä jaksa nyt jorista enempää, ketä edes kiinnostaa. Lisää punkkua, kiitos.


<3Hepoliini

P.S. Ostin tänään myös kalenterin kotimatkalla, taidan tosiaan olla tulossa vanhaksi. Mutta pakko oli uhrautua yhteisen hyvän edessä, vaikka itse olisikin ilman pärjännyt todella hyvin.

Musalisä. No tästä, olkaa hyvä. Ja tästä. Ja.. tästä...ja

Heep.

Taas on muutama päivä vierähtänyt ihan huomaamatta.

Tiistaina vietin vapaapäivää. Herättyäni päätin, että oli aika raahautua vihdoin ja viimein vaatekaupoille, ja otin puhelun siskolle josko tämä lähtisi kaveriksi kaupungille viettämään kulutusjuhlaa kanssani. Siis tarkoituksenahan oli ostaa vain pari lämmintä ja käytännöllistä paitaa, mutta kertaheitolla innostuin tyhjentämään tilini sisältöä sen verran, että tulipa siinä uudistettua niin alusvaatekertaa, että myös hommatua uudet farkut, paita sekä takki ja myöhemmin illalla citymarketissa ruokaostoksilla sorruin vielä ostamaan uuden villapaidan sekä hajuvettä. Ja ihme ja kumma, rahaa jäi tilille vielä sen verran että sain maksettua jopa vuokrankin tuossa ajallaan.

Ihme morkkis tulee vaan aina kun pistää rahaa haisemaan tuolla tavalla, vaikkakin ihan tarpeellisia ostoksia kaikki mielestäni olivat. Ja kun nyt sattuu inhoamaan (aloin kyllä päästä ostelun makuun siinä melko hyvin...köh)sitä ylenmääräistä kaupoissa juoksentelua, niin sitten sitä vaan tuppaa kertymään kerralla enemmän artikkeleita ostoslistaan. Ehkä se morkkistelu juontaa juurensa jostakin lapsuudesta, meillä kun ei kotona turhaan mitään ylimääräisiä osteltu, vaikka joskus olisi varmaan varaakin ollut. Äitihän jo silloin aikoinaan iloisella 80-luvulla - jolloin kierrätys ei todellakaan ollut mikään ykkösaate - kierrätti meitä pitkin Turun kirpputoreja, ja aika iso osa vaatteistakin ostettiin valmiiksi käytettyinä. Ja ellei näin, niin sitten sait periä isosiskolta sen vanhat ryysyt... Että kai se kituuttaminen sitten voi periytä sukupolvelta toiselle, vaikken nyt niin paha penninvenyttäjä olekaan kuin äitimuori. Oikeastaan en ole penninvenyttäjä ollenkaan, paitsi jos on pakko. Sitten sitä osaa, kun on oppinut. Nyt ei onneksi tarvii turhia venytellä kun käy töissä, ja kai sitä perseruvella ansaittuja rahoja voi joskus tuhlata vain ihan itseensä. Vaikka kai sitä rahaa voisi säästää pahan päivän varallekin.

Että uudessa takissa olen sitten reippaana hiimaillut töihin läpi tuulen ja sateen. Taaskin tulee saavista kaatamalla nestettä yläilmoista. Ei mutta perskeles, Frasier alkaa telkusta, pakko lopettaa just ny, heippa! Katellaan taas, eipä tässä nyt muuta. Töissä oon käynyt ja vapaa häämöttää jo ihanasti edessä päin, vuhuu!

Hyvää yötä ja kauniita unia (telkulle ja sit unille-->)


<3Hepoliini

Huomenta.

Heräsin tuossa vähän aikaa sitten ja nyt juon teetä ja odotan että silmät aukeavat. Seuraava jaarittelu sisältää Ukkelia ynnä muuta, joten jos kyseinen aihepiiri ei innosta, niin hyppää yli (koko roska).

Tässä on tullut vieteltyä aika mielenkiintoisia hetkiä sitten viime kirjoituksen. Olikohan se nyt silloin vapaapäivän iltana kun Ukkelilta tuli viestiä että voisko koira tulla tänne hoitoon. No, koira päätyi lopulta (ainakin nyt)olemaan vanhempien luona, missä mäkin vietin toissayön ihan vain sen takia, että sain viettää laatuaikaa koiruuden kanssa. Sehän oli ihan innoissaan kun mä menin sinne töiden jälkeen, vaikka mut ehti jo nähdä silloin päivällä, kun yhdessä U:n kanssa vietiin otus sinne hoitoon.

Samaisena toissa päivänä, vietyämme koiran hoitoon, kävin U:n kanssa hieman kahvittelemassa ja jutustelemassa paikallisen huolstikan kahviossa. Kaipa siinä tuli sanottua jotakin, mitä on päässään pohtinut, eikä ole aiemmin ollut tilaisuutta sanoa. Samanaikaisesti uusi elämäni pyöri täysillä täällä kotona, tosin aivan tietoisena että läksin Ukkelin kanssa täältä, kun se tuli hakemaan. Jotenkin vaan tuntui, että liian paljon sattui tapahtumaa parin päivän sisälle, että eilen tultuani kotiin (vatsa stressista kipeänä), nyyhkytin vaan T:n vieressä sängyssä, kun en muutakaan osannut enää tehdä. T siinä sitten kyseli niistä fiilareista, johon mä sitten sanoin, että tuli vaan tunteet pintaan jne. kun sitä U:kin tuli nähtyä. En mä edes muista, mitä kaikkea T:lle/T:n kanssa tilittelin, mutta sen mä ainakin muistan, että totesin ääneen sen, että saattoipa multa olla jossakin vaiheessa hieman liian aikaista U:n jälkeen ryhtyä "hommeleihin". Että vaikka luulinkin olevani niin valmis ja ohi U:sta, niin ehkä en sitä sitten kuitenkaan ollut. No, sitten T kysyi että haluaisinko mä olla vielä U:n kanssa.

Kun mä näin Ukkelia, niin musta se näytti ainakin ulospäin tosi hyvinvoipaselta, ja vaikutti kaikesta huolimatta paljon tasapainoisemmalta kuin silloin meidän yhdessäoloaikana. Siinä sitten pyörähti mielessä, että ei se ero kuitenkaan loppujen lopuksi tehnyt U:llekaan muuta kuin hyvää...? Väkisinkin joskus on kuitenkin käynyt mielessä, että tekikö sitä virheen, kun lähti kävelemään. Mutta sitten kun muistaa, miten huonosti me voitiin toistemme seurassa, niin ajatukset lähtevät ihan toiseen suuntaan. T (liian) kultaisena ihmisenä eilen heitti, että ehkä mun ja U:n sitten pitäisi vielä yrittää yhdessäolemista (nyt oltuamme erillään), mutta siis noin ihan teoriassakin puhuttaessa - kun otetaan huomioon, että moinen Big Brotheriin verrattavissa oleva ihmiskoe ei todellakaan olisi mun tahdosta kiinni - niin miettikää nyt miten rikki porukka olisi sitten sen jälkeen, jos/kun siitä ei kuitenkaan tulisi yhtään mitään. Ja sitä paitsi Ukkelikin on taas alkanut elää ihan eri tavalla kuin mun kanssa, ja mä olen saanut rauhassa olla kotihiiri, niin riittäisikö se sitten, että nyt ajan kuluttua hieman eteen päin, voimme muuten vain lämmitellä "suhdettamme" sellaiselle kaveruudelliselle pohjalle, missä ei tarvitse repiä toiselta silmiä päästään, ja missä voi olla ihan oma itsensä - välimatkasta tai ajasta riippumatta. Niin kuin vaikka mulla ja O:lla on. En tiedä, kunhan mietin ääneen. Jos olisin miettinyt ääneen eilen, niin tekstistä olisi saattanut tulla aivan toisenlainen, joten se varmaan kuvaa sitä, että ihan selkeitä säveliä ei nyt ole siitä asiasta pääherneellä, miten tätä kaikkea pitäisi oikein käsitellä.

Mistä johtuen mulla oli eilen sellainen olo, että olen pelkkä ihmisraunio, ja saan aina vaan pahaa aikaiseksi (mies)ihmissuhteissani. Siis miettikää nyt! T on tullut tänne varta vasten jostakin hiton kaukaa mun luo, ja sitten mä nyyhkytän sille, että mulla nyt pikkasen meni tunnepakki sekaisin kun näin sitä Ukkelia taas pitkästä aikaa. Ja sitten toinen kilttinä ihmisenä kuuntelee, ja lohduttaa, ja ymmärtää... Mutta kaipa se johtuu siitä, kun se on itse käynyt joskus samanlaisia fiilareita läpi, niin tietää sitten ainakin vähän, mitä se voi pääkopassa välillä olla. Mutta silti...

Ehkä se on sitten siitäkin, kun niin monesti on joutunut sanomaan pysyvät heipat tässä elämässä jollekin, niin enää ei sitä vaan vapaaehtoisesti halua tehdä, ainakaan, jos se on yhtään itsestä kiinni. Tulihan meistä Ukkelin kanssa kuitenkin aikast hyviä ystävyksiä sinä aikana, kun yhdessä oltiin. Ja ehkä sellaisina meidän olisi myös syytä pysyäkin (viitaten kaikkeen edeltävään)?

Joku taas nyt ei jaksa jossakin lukea näitä Ukkeli-jaarituksia, mutta tällaista se joskus on. Koira on vielä siellä mun vanhempien luona hoidossa, päättelin, että U on menossa sinne lauantaina, joten jos aikataulu sallii, niin voisin vaikka lauantai-iltana töiden jälkeen käydä vielä koiraa&poikaa moikkaamassa, ennen kuin palaavat pohjoiseen. Varmaan saan taas pyyhkiä vesiä silmistä, ainakin se koiran takia - se kun rupesi siellä piipittämään alakerrassa jo kun mä kävin yläkerrassa hakemassa lakanoita petiä varten. Kaipa silläkin on ollut ikävä mua.

Joo, man måste gå (töihin, iltavuoroon..)


<3Hepoliini

P.S. Musta tuntuu, että nykyään onnistun joka kerralla loukkaamaan jotakin näillä jaarituksillani, joten pyydän jo valmiiksi anteeksi ainakin kaikilta asianosaisilta, multa kun sanat tulevat joskus ulos miten sattuu, vaikken niin tarkottaisikaan... :/

Heippa ja hyvää lokakuuta.

Viime kerrasta onkin jo aikaa, siis viime kirjoituskerrasta. Ei vaan ole huvittanut tai ehtinyt pahemmin raapustelemaan kun on ollut muutakin tekemistä, kuten töissä asumista ja kotona nukkumassa käymistä.

Ehdin jopa toissa viikonloppuna kipaista sairaslomalla, kun pukkasi flunssaa ja kesken vuoron olo tuntui niin heikolta (no köh), että matka taittui pääterveysaseman päivystykseen, jossa sairaanhoitaja kysyi että mikäs leidiä vaivaa, ja ilman mitään tutkimista tai hutkimista länttäsi kolme päivää ylimääräistä lomaa...siis anteeksi, sairaslomaa. Nuhaa parantelin juomalla rommikaakaota ja lepäilemällä sisätiloissa, mikä tuotti toivotun(?) tuloksen ja olin jälleen työkykyinen, eikä tarvinnut mennä hakemaan lisäsaikkua.

Sen jälkeen viime viikko menikin pääasiassa todellakin töitten ja kodin väliä rampaten. Iltavuoroakin pukkasi ihan kivaa tahtia, niin ei paljon kerennyt kotikolossa homehtumaan. Maanantai oli sitten vapaa taas (ai miten niin taas..) kuten on muuten ensi viikonloppukin, vuhuu.

Nyt kun tuntuu että työstähän tässä vaan osaa puhua, niin pitää samaan syssyyn todeta, että hommat uuden laajentuneen työnkuvan parissa ovat menneet oikein kivasti, vaikka alussa pukkasikin paniikkia että miten sitä osaa ja pärjää. Kaipa sitä heppasessa elää jossakin piilossa (ai miten niin piilossa) sellanen pieni stressaaja, että pitää turhaan hermoilla ja menettää yöunensa joidenkin pikkuasioidenkin takia. Ja välillä työhommat tulevat ihan uniinkin saakka, ylläri.

Edeltävästä tuli mieleen että viime yönä - tai aamua se (taas) kai jo oli - kissa päätti taas herättää mut ja unikaverini (köh) hyppimällä päämäärätietoisesti telkkarin päälle. Siis voiko olla ärsyttävää. Ei siinä muuten mitään mutta mulla on kirjahylly siinä telkkarin vieressä ja joskus on siitä pompannut sen päälle. Ja ei siinäkään muuten mitään, mutta kun siellä on kaikkea särkyvää tavaraa, niin ei sitten saisi poimia lasinsiruja silmäpussit täristen kesken kauneusunien vaikka siihenhän ne unet tänäkin aamuna jäivät, ja tunnin pyörin vielä unen rajamailla peiton alla ennen kuin kello "herätti" kakskyt yli kuus ja piti alkaa aamupalalle ja siitä pomppia bussipysäkille ja vaihteeksi - arvaatteko jo minne? - töihin! No, töissä on ihan ok olla, kun rahaakin kerta virtaa, ei siinä mitään.

Ulkona sataa vettä, on satanut jo pari päivää, sanoi naapurintyttö kun tupakkapaikalla tavattiin. No, niin kai se on, eilen muistaakseni taisin kastuakin kun kipitin pysäkille ilman sateenvarjoa koska en löytänyt sitä mistään. Tänään löysin sen olohuoneen (hei, täälä on yksi huone..) patterin vierestä, joten tänä aamuna ei tarvinnut nauttia aamusavuja kostutetusta syöpäkääryleestä.

Ukkelistakin kuulin pitkästä aikaa maanantaina, ihan kiva sinänsä, vaikka aihe minkä merkeissä viestitti nyt ei ollutkaan mikään kovin pirteä. No, ei kukaan kuitenkaan missään hengenvaarassa ole, mutta vähän tuntui kuitenkin pahalta ukkelin puolesta. Toivottavasti hän saa sen asian järkättyä parhain päin kuitenkin, ennemmin tai myöhemmin, niin kuin varmasti saakin. Kärsivällisyyttä se vain vaatii.

Mitäs muuta, no vaikka mitä, mutta ei nyt niistä sen enempää. Ajattelin vain pihahtaa että täällä sitä ollaan, vaikka ei aina lokissa suutaan auki saakaan. Mutta onhan sitä välillä liikkeellä paremmissakin piireissä, vai mitä. Se on moro.

<3Hepoliini

Heippa.

Nukuin viime yönä ihan piruskelin katkonaisesti ja huonosti. Mietin koko ajan etten katsoisi kelloa, mutta kun lopulta luovutin ja katsoin sitä, niin kello oli yhdeksän aamulla! Mä olin ihan että mitä hittoa, kun tuntui ettei ollut nukkunut yhtään, mikä ei kuitenkaan varmaan ole totta koska pakko mun on nyt ollut silmäni ummistaa kun jotakin untakin ehdin taas näkemään. Sängystä viitsin nousta vasta lähempänä puolta kahtatoista, ei ollut mikään kiirus nouskennella kun töihinkin menen vasta kolmeen.

Liekö sitten katkonaisten unien syytä - kissa kyllä nukahti yöllä erittäin hyvän tuhinan säestämänä kainalooni - vai mistä mahtaa johtua kun tuntuu että ahistaa ihan pirusti. Periaatteessa ei olisi mitään syytä, mutta eipä se sitä syytä koskaan kyselekään jos niikseen tulee. Mutta kaipa tämä tästä sitten taas. Eikä töihinmenokaan oikein kolmen vapaapäivän jälkeen maistu niin kovin hyvälle... Nyt sitten piisaa sitäkin "iloa" taas senkin edestä, "jee".

Mutta kivaa päivää vaan kaikille, katellaan myöhemmin taas lisää, josko ois jotakin kerrottavaakin...

<3Hepoliini

Heipppa.

Mä olen huppelissa. Eihän noita sukujuhlia kestä selvin päin vaikka miten olisi ihania sukulaisia. Kävin meinaan mummon merkkipäivillä päivällä. Selvisin suhteellisen vähin kyselyin nykytilanteestani. Kotia tultuani imuroin ja siivosin kissanhiekkalaatikon, ja niitä jätöksiä viedessäni törmäsin siskoon ja sen mieheen poikineen tuolla pihalla. kahta kertaa ei tarvinnut kehoittaa, kun sisko informoi että viiniä olisi tarjolla...

Kävin sitten heikäläisillä juomassa "pari" viinilasillistä ja vähän vielä sen päällekin. Minkä sitä vanha juomahuuli itselleen mahtaa tilaisuuden tullessa, hahhah. Siskonpoika siinä unilletekoa teki monta kertaakin mutta ilmeisesti herättävä ja häiritsevä musiikki tuli loppujen lopuksi kuitenkin ihan jostakin muualta. Mehän vain kuunneltiin ihan hiljaa...

Töissä on mennyt aivan putkeen, ei mitään valittamista. Olen jopa lähentynyt muutaman työkaverin kanssa aika paljon, joskin työjärjestelyt hieman rajoittavat tätä lähentymistä. Uudet hommatkin menevät siinä ikään kuin pienenä pakollisena sivuaskeleena, koska kokeneemmilta voi aina kysyä apua tarpeen tullen.

Mä juon kossua appelsiinimehulla. Joo, otin pikkupullon  mukaani siskon luota, minkä sitä vanha lörppähuuli itselleen mahtoi. No, jätin pöydälle vaivasta 10 euroa, että josko homma olsii sillä korvattu, vaikkakin ihan suullisesti asiasta jo sovittiinkin. Riittääpähän perheelle ainakin vähän ruokarahaa viikonlopun yli.

Puolukkakin on taas irronnut, joten en olen kokenut yllätysraskautta. Tämän kerron ainoastaan siitä syystä, etten omista lainkaan kalenteria, ja tarpeen tullen voin lokista tarkistaa milloin olisi taas aika liata pöksynsä ilman jotakin suojusta. Köh..  Mutta kuten aiemminkin, olen täysin vakuuttunut että kuukautinen kierto kohdallani on pelkkää luonnon vittuilua.

Juteltuani taloyhtiön hallituksen jäsenen kanssa olen täysin vakuuttunut siitä, että polttaminen asuntoni parvekkeella on täysin sallittua, eikä varsinkaan kiellettyä taloyhtiön säännöissä, joten aion mennä polttelemaan oikein pitkän ja nautinnollisen tupakin partsiltani ja samalla ajatella seinänaapurini "astmaa" sydämellä ja lämmöllä....

Kauniita unia.

<3Hepoliini (huppelissa)

Howdy.

Hyi hitto kun jännittää ja hermostuttaa - elämme mielenkiintoisia aikoja. Tänään alkaa sitten "totinen" työteko jälleen koulutusjakson jälkeen, pelottavaa, mutta enköhän mä selviä. Ainakaan en siihen kuole vaikka miten pahasti mokaisin, kun en ole tähänkään asti kuukahtanut. Koulutusparini vaan eilen totesi kämmättyään mielestään oikein kunnolla (ei se musta niin paha ollut) että hän menee kyllä kiikkuun kotiin päästyään. Mä sitten pyysin ettei menisi niin voidaan yhdessä tänään tutista uuden haasteen edessä. Että eiköhän se siitä kun pääsee alkuun ja saa tehdä niitä uusia tehtäviä.

Ulkona sataa vettä vaihteeksi. Viime yönä nukuin ihan hyvin sitten kiitos armollisen kissan, joka naukaisi vasta kun käänsin kylkeä kellon soidessa varttia yli yhdeksän. Joo, käänsin puoli tuntia lisäaikaan kelloon ja jatkoin unen ja valveen rajamailla keikkumista.

Kamala kun on jännittynyt olo, mutta eikö se niin ole että se lisää vaan suorituskykyä ellei sitten satu menemään totaalisesti lukkoon. Eilen huomasin että taloon oli tullut läjäpäin taas uusia ihmisiä, että jos nyt kuitenkin miettii realistisesti, niin tuttua hommaahan tuo työ jo alkaa mulle sillä tavalla olla, ettei tarttis mitään paniikkia vetää. Mutta sanoppa se pääherneen toiselle puoliskolle, hahhah.

Tupakanpolton lopettamistakin olen miettinyt, viimeeksi tänä aamuna kun puhaltelin aamusavuja huulien välistä sisäpihalle naapureiden iloksi. Varmaan parempi kuitenkin hieman viivyttää sitä, niin kai sitä sanotaan että tupakanpolton lopettamista ei kannata ainakaan ajoittaa mihinkään "kriisitilanteeseen", tai ehkä nyt on hieman liioiteltua kutsua nykytilaa kriisitilanteeksi, mutta sitä kai ne tarkoittaa että lopettaa sitten sen tupsuttelun kun elämä(ntilanne) on tasaista ja "tylsää" (eli en todellakaan osaa sanoa milloin ;)).

Kuuntelen vaihteeksi Turun radiota koska mun yhdistetty dvd-radio-tiesmikälaite teki sellaisen tenän että ei suostu hakemaan mitään muuta kuin Ylen kanavia. Ihme sensuuria, oisko jollakin vinkkiä että mistä moinen mahtaa johtua? No, joka tapauksessa, siellä ne pohtivat jotakin vesijuttua, että mistä turkulaisille vettä tulevaisuudessa. Nythän vesi tulee ihan tuosta "nurkan takaa"... En ota kuitenkaan kantaa joka asiaan, kaipa ne osaavat hoitaa asiansa, kaupungissa, jossa kierrättäminen on sitä, että polttokelpoiset roskat poltetaan tuhkaksi taivaan tuuliin...köh. Mutta en ole mikään asiantuntija, kai se sitten on ihan kierrättämisen hengen mukaista sellainen polttelu. T: korsteeni korsteenikaupungista

Joo, hermostuttaa, menen hakemaan teetä ja sitten menen tärisemään sohvalle tuijottelemaan kelloa että millos se töihinlähtö oikeen olikaan. No ei sentäs, kaippa mä saan koottua itseni taas aikuiseksi ihmiseksi tässä tunnin aikana. Ehkä. En kyllä mitään "rahat takaisin"- takeita siitä anna silti.

<3Hepoliini

Heippa.

Tulin juuri töistä kotiin täyteenpakatun bussin kyydissä. Hermotkin on jo hieman löysemmällä kuin aamulla. Anteeksi vain kaikilta, jotka saivat maistaa osansa lukemalla hepoliinin aamuista ajatusvirtapaskaa, paitsi Anonyymiltä, jolle voisin myös suositella työntekoa muiden laatikoiden likaamisen sijaan. Vissiin ei siellä suunnassa ainakaan ole kukaan käskenyt mennä töihin... *köh&sädis*

Siinä aamuteetäni juodessa ja tupakkaa varastoon polttaessa selasin syrjäsilmällä muiden blokeja ja silmään tarttui joku positiivareiden teksti, jonka sisältö nyt noin suunnilleen oli se, että jos pelkää että paskaa sataa niskaan niin sitä sataa. Mun täytyy nyt kyllä olla taas hieman eri mieltä. Tänäänkin lähdin NIIN vittuuntuneena töihin ja ajattelin ettei siitä koulutuksesta tule paskaakaan mutta annas olla kun päivä oli pulkassa niin tuntui että sitä oli jopa tajunnut jotakin. Eli kun varustautuu pahempaan, niin mahdollisuus yllättyä positiivisesti kasvaa huimasti? Tai sitten se johtui siitä, että koitin keskittyä kunnolla tekemääni. Huomenna sitä onkin sitten ihan omillaan uuden työnkuvansa kanssa. Tai omillaan ja omillaan, apua voi ja saa aina pyytää.

Mitä tulee siihen eksien pompotteluun...niin ehkä mä vähän kärjistin nyt sitten. No jos ajatellaan vaikka mua ja ukkelia - eksiä toisillemme - niin ei tässä mitään kauheaa kontrollia ole toistemme suuntaan ollut havaittavissa. Ja ei kai sitä silloin tulekaan, ellei tarvitse olla/ole toisen kanssa tekemisissä säännöllisesti jostakin syystä. En tiedä mistä tulikin moinen mieleen taas, hohhoijaa. Taas yksi malliesimerkki siitä että pitäisi koittaa vähän miettiä sanomisiaan joskus ennen kuin aukaisee suunsa. Tosielämässä olen kyllä kovinkin hiljaista sorttia sille päälle sattuessani, mutta tietyt jutut vaan pistävät vituttamaan enemmän kuin toiset. Turhaan taisin kuitenkin leipäluukkuani availla aamulla. Varmaan kaikki kuitenkin ymmärtävät eron eksän ja nykyisen välillä, siis niin kuin teoriassa... Vaikka silti on pakko sanoa (voi hitsi mun pääni kanssa!) että jotkut eksät eivät sitä tunnu kuitenkaan ymmärtävän niin kovin hyvin.

Joo, että se siitä aamuisesta. Huomenna saan (ainakin mahdollisuuden) nukkua pitkään koska menen vasta iltavuoroon tai muuten vaarana on, että huomisaamuna heppalasta löytyy jotakin yhtä tasokasta tuubaa lukemiseksi kuin tänäkin aamuna. Joku tuolla ehdotti kisulle nappia ottaan, mutta koska en omista minkäännäköisiä aseita (vielä)(Kuopion poliisille edelleenkin tiedoksiantona(ja kiitos vieläkin tyhjästä): Fiskarsin leipäveitsi ON lähinnä tarkoitettu leivä leikkaamiseen??) niin ainoa kissanotsannapitus mahdollisuus on ommella siihen nappi, joko käsin tahikka koneella... Itselleni voisin kyllä jotakin unettavaa rohtoa hankkia (ja ne korvatulpat(jotka ei pysy korvissa)), mitäköhän se nyt oli kun Irene suositteli...mahtaako saada ilman reseptiä? Toisaalta olen kyllä vahvasti ollut tähän asti luonnollisen unen puolella, mutta onkohan se kovin uskottava lausunto henkilöltä, joka aikoinaan toimi "lääkäreiden koekaniinina" milloin millekin mielialalääkkeelle. Nyt onkin lääkitys taas ihan kunnossa - ei ole mitään. Ja Anonyymille voin jo etukäteen todeta, että itse olet lääkityksen tarpeessa, senki Anonyymi!

Mä meen nyt keittämään päiväkahvia, koska elämä on kuulemma kuitenkin parasta huumetta.


<3Hepoliini

Huomenta.

Isitaksi toi minut juuri kotiin töistä. Olen syyntakeettomassa väsymystilassa, jossa väsymys ei tunnu enää edes väsymykseltä vaan enemmän humalatilalta. Toistaiseksi sellaiselta pieneltä nousuhumalalta. Sitten jos huomenna kysyisin multa (siis kuka kysyy ja keneltä??), että mikä on olo, hepoliini, niin varmaan vastaisin, että alkaa olo lähennellä jo kolmen promillen humalan jälkeistä krapulaa. Mutta me (minä&minä) kiitämme isitaksia ajopalveluksista(ihan itse tarjoutui hakemaan mut aamulla), pääsi kivan nopeasti tänne kotipesälle turvaan ja elpymään(No, kohtuuden nimissä tunnustan, että itse kuitenkin kerjäsin eilisillaksi isipapalta kyydin sinne työpaikan ovelle asti). Siis sikäli kun viime valvomisen jälkeistä päivää muistuttavaa toisintoa ei tule tapahtumaan, ja silloinhan täällä siis naapuri ystävällisesti (itse ilmoitti rapussa niin lapulla)remontoi "päiväsaikaan"... murh!

Yövuoro meni oikeastaan tosi nopeasti. Perseet siinä ehti hieman puutua ja jalat on turvoksissa, mutta muuten selvisi sen kummempia sieluparan kolhuja ja hermonmenetyksiä. Sitä paitsi mulla on oikeesti tosi pitkä pinna, vaikka joku taho nyt kuitenkin tuon sanottuani nauraa kippurassa ja huutaa omaa vastalausettaan jossakin, hehheh. Mutta ei sitä tietty kaikkea tarvii napaansa niellä.

Ukkelin kanssa eilen vaihdettiin parit tekstarit, sillä kun oli asiaa yhdestä laskusydeemistä. Homma hoidossa, hyvä juttu.

Nyt mä harkitsen unille menoa, mutta sitä ennen meinasin rikkoa asuinvuokrahuoneistoni sääntöpykäliä ja kessutella ranskalaiselta parvekkeelta oikeen kunnon aamusavut pihamummojen (jo siellä yksi äsken pomppi kissaa ulkoiluttamassa) ihmeeksi. Joskus tuntuu, että ne oikeen kerääntyy tuonne pihakeinuun katselemaan ikään kuin vaivihkaa, mitä ihmisten ikkunoista näkee sisään... Ja koska mä satun omistamaan kiikarit (terkkuja vaan kaikille kiikarinystäville), niin harkitsen niiden tarjoamista lainaan, jotta näköyhteys olisi sujuvampi sekä esteettömämpi.

Puspus, mä lopetan nyt tähän. Katellaabn sitten taas myöhemmin lisää, sitten kun olen joskus herännyt, siis sikäli, kun toivon ensin kuitenkin nukahtavani.

<3Hepoliini

Heisp.

Ja terveisiä kesäretkeltä. Suuntasin nenukkani kohti pohjoisrannikkoa, ja oikeen mukava ja onnistunut retki olikin. Olen ollut kotosalla jo muutaman päivän, mutta ei vaan ole saanut aikaiseksi raapustella mitään sen kummempia, en edes pahemmin ole katsellut tietokonetta kohti.

"Retkelleni" suksutin junalla. Onko kukaan muuten huomannut, että vanhoissa kunnon junissa on paljon paremmat penkit kuin uusissa intercityvaunuissa, joissa se istumaosa on ihan älyttömän lyhyt ja penkitkin pirun kovia? No, se nyt tietty on vaan mun mielipide, mutta tykkään enemmän näistä vanhoista junista. Sellaisessa sain istuskella silloin viime viikolla Tampereelle asti, mutta siellä junanvaihdon tuloksena löysin itseni uudenmallisesta radankuluttajasta. Ja kaiken kukkuraksi "pääsin" johonkin ihme mammavaunuun, joka oli täynnä imeväisikäisiä, joiden äidit kilvan vaihtoivat kesken informaatiota purkkiruokien pahuudesta ja muista vauvaelämän ihmeellisyyksistä. Sitten yksi pirpanoista alkoi parkumaan, ja mun aamuviidestä hereillä olleelle päälle se oli liikaa, ja pakenin ravintolavaunun rauhaan vetämään siideriä ja katselemaan pohjanmaalaisia maisemia loppumatkaksi.

Perillä asustelin sitten "uuden tuttavuuteni" luona. Oltiin ja ihmeteltiin olemista, sekä käytiin vähän rokkaamassa paikallisessa rokkitapahtumassa. Tuli siinä parina päivänä vedettyä vähän höppänääkin pitkästä aikaa. Kivaa oli, oikein kivaa. Ja muutenkin oli ihan mielettömän hienoa päästä täältä Turusta käymään jossakin muualla välillä, viime poistumisesta kun olikin jo vierähtänyt aikaa. Mutta ihan mukava oli myös palata takaisin (tavallaan), en mä sillä. Paluumatkan pääsinkin rokkilaisten kimppakyydillä. Tiivistä oli takapenkillä, perse puutui, mutta ihan hyvässä seurassa siinä matkusteltiin, että en ala valittamaan, varsinkin kun varta vasten koukkasivat tätä kautta ihan heppasen Turkuun pääsyn merkeissä. Kiitoksia vaan sinne suuntaan, vaikkei kyyditsijällä tiettävästi ole hajuakaan tällaisesta hepoliinin lokituspaikasta.

Että sellasia siellä. Siinä oli sitten varmaan pisin "loma" mitä tämän kesän aikana sain/saan pitää, ellen ala taas järkkäilemään työvuoroja. Tuntui, niin kuin olisi ollut kauemmin töistä poissa, vaikka olinkin vain neljän päivän turneella...

Eilen haistelin oikeen kunnolla ulkoilmaa, kävin kaupungilla, ja jokilaivallakin tuli siinä istuttua. Tietenkin käräytin nahkani kun eihän se ole tottunut auringossa oleilemaan kun sisätiloissa on pitänyt melkeen kaikki kauniit päivät vietellä. Mun vapaapäiväthän ovat pääsääntöisesti osuneet sadepäiville (perkele!). Että jos liimaisi nännien päälle jotku ihonväriset lipuskat, niin näyttäisi että olisi toppi päällä. Punotus muuttunee kuitenkin rusketukseksi jossakin vaiheessa, vaikka ihosyöpäkertoimille tuollaiset kärähtämiset eivät teekään silti kovin hyvää. Mulla kun olisi noita luomiakin suojeltavana...

Täällä pitäisi siivota, mutta kun pukkaa iltavuoroa, niin ei oikeen kerkiä (ja ei muutenkaan, köh..). No, kunhan mahtuu kävelemään, niin se riittää mulle. Kissan voisi opettaa imuroimaan. Käytin sitä muuten eilen ulkona, mutta se kun on sellainen säikky, niin ei se siellä kauan viihtynyt.

Nyt taidan lopetella, ja ruveta rauhoittumaan yöpuulle, tai jotain... Halusin vain julistaa, että palattu on. Hyvää yötä. Puspus!


<3Hepoliini

Heips.

Pidän loppuviikon paussia hepoliinilästä. Koittakaa(te tuhmat siellä piiloissanne!) pärjätä ilman mua sillä välin(ihan niin kuin se muutenkaan olisi kovin vaikeaa, hahhah)

Nähdään taas ensi viikolla. Pitäkää itseistänne huolta. Niin minäkin koitan tehdä... :)

Hyvää yötä.


<3Hepoliini

Helou.

Kahvi ei taida oikeen sopia mulle. Sisko ja sen miniperhe kävi täällä kahvittelemassa, ja mä join kaksi kuppia kahvia, ja nyt olo on niinku jollaki paikoilleen nykiväksi jääneellä Duracell-pupulla. Parempi varmaan pysyä teelinjalla jatkossa. Tuntu että siskon poitsu oli kasvanu ihan silmissä. Hyvin tuli muuten lattiatkin luututtua kissan karvoista kun vesseli pyyhki pitkin lattiaa pitkällään, hehheh. Mä lupasin imuroida ennen niiden seuraavaa vierailua(kun ei tässä ole kerennyt/jaksanut oikeen siivoilla viime päivinä). Nyt ne leikkii tuolla pihalla, mulla on suora näköyhteys tästä "blokkausasemalta" tuonne sisäpihalle.

Mä näin viime yönä ihan pimeetä ja inhottavaa unta, ja aamulla kun heräsin niin olin ihan että huhhuh, onneksi oli vain unta. En muista tarkemmin, mutta siinä unessa mä olin kamalassa kännissä ja jostakin sattuman oikusta, tai muusta järjettömästä syystä ajauduin jakamaan persettä(anteeksi kaunis ilmaisu...) siskon miehelle! Ja sen jälkeen oli ihan, että voi vittu sentään, mitä tuli tehtyä, ja kamala morkkis. Ja kamalinta siinä oli se, että mä vissiin olin sitten raskaana, eikä ollu varmaa kenen se lapsi oli lopulta. Ja siinä unessa mä aattelin, että mun on pakko tehdä abortti, etten vaan saisi siskoni pojalle samalla sekä veljeä että serkkua...köh. Sanottakoon nyt vielä, että tosielämässä en yhtään(!) himoitse siskoni miestä, tai muutakaan toimintaa hänen kanssaan. Vähän on kuin oma sukulainen. Sitä paitsi siskojen ja veljien(kumppanien siskot ja veljet painii samassa sarjassa...)partnereiden kanssa ei vaan vehdata, se on vähän kuin kirjoittamaton sääntö, ainakin mulle.

En muista, olenko jo aiemmin maininnut, että musta tuntuu, että MUN työvuoroja tehdessä se tekijä on vähintään soittanut ilmatieteenlaitokselle ja pyytänyt saada kaikki pilviset ja sateiset päivät listattuna, ja sitten iskenyt mun vapaat niille päiville. Siis ihan oikeasti, nytkin on taas ihan pilvistä - vaikkakin kyllä lämmintä - ja mulla on vapaapäivä. Toisaalta olisin varmaan joka tapauksessa suurimman osan päivästä sisällä, kun eihän mulla mitään menoja/menohaluja sen kummemmin löydy. Kai mä olen aika paha kotihiiri, tykkään rauhasta, ja olla vaan. Kaupungissa ei ainakaan paljon kiinnosta kierrellä, siellä kun on niin meluisaakin. Uuden hajuveden mä kyllä tarvitsisin, ja dödön(köhköh) kanssa, joten pakko kai tässä on joku päivä uhrautua käymään jossakin liikkeessä, vaikka se onkin niin tuskaa. Mulla tyhjenee pää tuollaisten "päätösten" edessä, sitä paitsi sitä maailman parasta tuoksua ei saa tiettävästi enää perkele oikeen mistään(jos joku tietää mistä saa Joop - All about Eve- tuoksua, niin kertoo HETI!). Jos mulla olisi luottokortti, niin voisin varmaan tilata sitä suoraan jostakin netistä, mutta kun ei ole, niin ei ole. No kamoon heppa, se on vaan yksi TUOKSU, senkin prinsessa...

Radiosta tulee Doorssia. Harmi ettei mulla ole vinyylisoitinta, mulla kun olisi tuolla kellarissa useampikin The Doorsin levy, joita voisin huudatella täällä naapurintätien iloksi. Pitääpä katsoa, löytyisikö netistä jotakin, niin voisin kuunnella vaikka heti.

Jotenkin levoton olo(no se kahvi). Oli mulla ehkä jotain asiaakin, mutta en nyt muista. Tällasta tää on, heppaelukan elämä, aika tasasen tappavaa. Taidan kaivaa Gimpin esiin, ja piirrellä vähäsen jotakin suttuja juttuja. Siijuu. (mutta sitä ennen röökille T: tupakkalakkoaluerikkuri)

<3Hepoliini

Heippa.

Ja huomenta, heräsin juuri. Vissiin nuo yövuorot vievät sitten mehut ihmisestä vähän pidemmäksikin aikaa, koska vieläkin on niin jyrätty olo. Mä en ole edes ihan varma, mikä päivä tänään on, mutta kaippa se on sunnuntai, toivottavasti, meinaan jos nyt ei ole sunnuntai, niin mun pitäisi olla töissä.

Viime yönä en meinannut saada unta. Yöllä kahden aikaan kävin pihalla vielä tupsulla. Olin eilen iltavuorossa, koska olin vaihtanut yövuoroa seuraavan vapaapäiväni yhden tytsyn kanssa että se pääsi katsomaan Iron Maidenia. Mä vastaavasti sain siltä ensi viikon lauantain vapaaksi, mikä yhdistettynä siihen, että kinusin&ruikutin eilen yhdeltä toiselta typsyltä vielä sen ensi viikon perjantainkin vapaaksi, tarkoittaa että mulla on ruhtinaalliset neljä(!) päivää vapaata putkeen silloin! No sehän kuulostaa jo melkein kesälomalta... Että jos musta ei silloin kuulu välillä keskiviikko-sunnuntai paljon mitään (taaskaan), niin olen vaihtanut maisemaan, koska suunnittelen lähteväni "kesäretkelle"(sopii kysyä, että minne)... Jos en olisi saanut sitä perjantaita vapaaksi, niin enhän mä olisi täältä päässyt/ei olisi kannattanut mihinkään liikahtaa parin päivän takia.

Ukkelikin kävi sitten täällä, kuten jo varmaan totesin. Kävimme torstaina ennen mun työvuoroa Naantalissa kahvilla ja jutustelemassa. Sitten se heitti mut töihin, ja aamulla myös ystävällisesti haki ja toi koiran takaisin hoitoon kun lähti itse asioille. Sen takia tuollainen edestakaisin vekslailu koiran kanssa, koska alun perinhän A:n piti olla mulla hoidossa koko ukkelin Turussaoloaika, mutta koska sillä peruuntui pari menoa, niin parempi oli, että otti koiran sinne yöksi, ettei sen tarvinnut olla täällä yksinään vieraassa paikassa kun mä olin töissä. Mulla olisi aiemmin varmaan ollut enemmänkin sanottavaa tuosta ukkelin tapaamisesta näin ekaa kertaa eron jälkeen, mutta jotenkin tuntuu että nuo pirun valvomiset syövyttävät aivoja vieläkin, niin en osaa nyt oikein laittaa ajatuksia pakettiin. Sorry. Mutta musta tuntuu, että ukkelilla menee kuitenkin ihan hyvin. Ja hyvä niin.

Emmä tiedä, väsyttää(valivali). Pitäisi varmaan syödä aamupalaa, juoda aamuteetä ja tukkia keuhkoputket aamusavuilla, ei mulla tässä sen kummempaa ollut sydämellä. Halusin vaan sanoa teille huomenta ensin - huomenta. :)

<3Hepoliini

Heips.

Hyvää yötä ja kauniita unia. Tää kaivautuu nyt pesäluolaansa nukkumaan palatakseen tilittämään taas joskus tuossa hieman iltapäivemmällä kaiketi. Siis jos saa unta. Siis koska naapuri ystävällisesti ilmoitti rappukäytävässä roikkuvalla lapullaan, että tekevät sitä pirun remonttia PÄIVÄSaikaan. Ajattelin, että voisi käydä kiittämässä moisesta huomioonotosta nimimerkillä "väsynyt yövuorolainen vm-78".

Yö meni nopeasti, vaikka alkuun väsymyksen taso tuntui siltä, että teki mieli vetää melkeen ranteet auki. Loppuyötä/aamua kohden surku vaihtuikin sitten yliväsyneeksi kikatukseksi. Nyt ei tosin enää taas nauratakaan, ainakaan ihan kamalasti. Väsyttää vaan. Kaipa sitä pienet nokkaunet on ansainnut.

Mutta kaikenlaista sitä mahtui taas siihenkin työvuoroon... Mutta kuten sanoin (vai sanoinko?), tilitystä lisää myöhemmin. Öitä.

*Pukee yöpaidan ylleen ja kirjoittaa jo valmiiksi nimimerkillä "Univajeinen" lapun rappukäytävään Snoopy-paitasillaan vietäväksi, siltä varalta, että vasaran napsutus käy liian rytmikkääksi*

<3Hepoliini

Huomenta!

Heräsin juuri. Aika kamala olo, yöksis! Melkein tuntuu niin kuin olisi krapula, vaikka ei siis todellakaan ole, olen vain tehnyt töitä aamuseitsemään asti iltayhdeksästä, ja käynyt nukkumaan aamulla hieman ennen yhdeksää. Ensin tuntui että "kylläpä uni maistuu nyt ihan pirun hyvältä", mutta noin pari tuntia nukuttuani heräsin tasaiseen jumputukseen, naputteluun ja ryskeeseen, joka kuului epämääräisestä suunnasta jostakin tämän paperitalon asunnoista. Harkitsin mielessäni ryntäämistä rappukäytävään vaaleanpunainen Snoopy-yöpaituli päälläni(kyllä, heppa käyttää sellaistakin, vaikkei ehkä uskoisi...köh)vainuamaan, että mistä äänet kantautuvat, ja sen jälkeen availemaan äänijänteitäni, että meinasivatko ne roistot ja herättävät valvottaa mua koko päivän, vai saisinko armollisesti nukkuakin muutaman silmäyksen ennen seuraavaa kymmenen tunnin yörupeamaa. No, en kuitenkaan rynnännyt rappikseen, vaan nousin hetkeksi ylös ja lämmitin ruokaa. Tarvitseeko edes sanoa, että remppaporukkaa vissiin piti samaan aikaan ruokataukoa, ja jyske loppui siinä samassa. Kun olin syönyt, ja palannut nukkumaan, niin siitä se sitten taas jatkui, aika ajoin... Hohhoijaa. Nyt on naama turvoksissa, ja silmät ristissä. Harkitsen raahautumista keittiöön liottamaan t-pussia...köh.

Onneksi koira sentään antoi mun nukkua. Niin, siis en ole kertonutkaan vielä, että ukkeli tuli käymään eilen illalla, kun haki sen avaimen itselleen. Sanotaan nyt tähän väliin, että todennäköisesti naapurit saavat maistaa unettomuuden lääkettä itse ensi yönä, koska koira jää mulle yökylään, ja se on kuulemma alkanut ulista ja vonkua yksin ollessaan, ukkeli oli saanut siitä palautetta naapureiltaan. Itse asiassa ukkeli harkitsee luopumista siitä, koska työpäivänsä ovat niin pitkiä, että koira joutuu olemaan yksin ihan liian kauan. Mä voisin ottaa A:n mielelläni vaikka heti, mutta tää kämppä on ehkä vähän liian pieni yhdelle hepalle ja kahdelle muulle karvaturrille...?

No mutta sitten siihen ukkelin näkemiseen. Illalla juotiin kahvit siinä, ja vähän jutusteltiin. Mä olin jotenkin odottanut hieman erilaista kohtaamista, mutta tapaaminen meni oikein hyvin, eikä kumpikaan udellut toisen elämästä uusia puolia varmaankaan liikaa. Ei se siinä kauan kerennyt olemaan, kun piti lähteä töihin, ja se mut sinne sitten nakkasi, uusimmalla vanhalla menopelillään. Kuulemma uusi puhelinkin on taas tilauksessa(no köh...ja heh). Ja aamulla se kävi hakemassa mut pois töistä, koska toi koiran siinä samalla mulle nyt siis hoitoon siksi aikaa, että saa viettää Turussa sellaista aikaa, kuin nyt ohjelmaan sille on ympätty. Käytiin siinä yhdessä, koko vanha porukka, aamukävelyllä(koiraa kusettamassa) joen suunnassa ja juteltiin niitä näitä, lähinnä kumpikin pulisi omista työasioistaan ja miksi sitä sitten muuta utelemaankaan. No, puheeksi kyllä tuli, että ei se mun kaveria ollut nusassut kummiskaan sitten kai. Mutta oikeestaan, jos mä nyt sanon, niin ihan sama mulle, vaikka olisivatkin olleet yhdessä. Ukkeli lähti siitä sitten omiin menoihinsa, ja mä rupesin nukkumaan.

U vissiin suunnittelee muuttoa takaisin Turkuun. Sille on kuulemma tarjottu töitäkin täältä. En tiedä milloin tällainen muutto olisi ajankohtainen, itse asiassa en tiedä, onko se ajankohtainen ollenkaan, koska U ei osaa päättää kaiketi, mitä tekisi asian suhteen... No, toivottavasti miettii tällä kertaa kaksi kertaa, ennen kuin pakkaa kamoja banaanilaatikkoon. Mutta eiköhän Turku ole kuitenkin sen verran iso kaupunki, että meidän kummankin elämät mahtuisivat kulkemaan limittäin samoissa maisemissa, vai mitä? Musta tuntuu, että Ukkelillakin menee jo paljon paremmin henkisesti, vaikka jotakin lukiessa olen saanut hieman toisenlaisen käsityksen. Hyvä niin. Mutta oppisi kuulostelemaan vähän omia tuntojaan, ettei suin päin juoksisi vaan johonkin satunnaiseen ratkaisuun.

Nyt mä käyn hakemassa teetä vähän, oottakaas. Teepussissa luki "Leijona on mahtava, mutta muurahaiset puhdistavat sen luut", mitä sekin nyt sitten tarkoittaa? Ei jaksa miettiä, edelleen olo on niin kuin promillen humalassa/kahden promillen krapulassa. Antaa pussin hieman liota tuolla, mutta ei sentään puolta tuntia, kuten välillä käyn, kun unohdun kesken teen valistuksen tekemään välillä pari muuta pikku askaretta. Ja kohta mä lähden käymään koiran kanssa ulkona, pelottelemassa muita ihmisiä sen suurella olemuksella. Olinkin jo unohtanut miten paljon siinä on voimaa. Ihmekö, jos mullakin on parissa kuukaudessa habat hieman pienentyneet, kun en ole treenannut koiralla.

Jeps. Katellaan, josko sitä jossakin vaiheessa heräisi, ja saisi jopa jotakin järkevääkin suusta ulos.

(Puspus) Aamuteelle --->

<3Hepoliini

Heips!

Pitkästä aikaa ehtii tässä oikein kirjoituspuuhien ääreen. Tai kyllähän sitä tulee töissä hakattua näppistä pitkin päiviä ehkä jopa enemmän kuin laki sallii, mutta ei se ole laisinkaan sama asia. Ja töistä puheenollen, siellä on tullut vieteltyä taas tähän päivään asti melkeen koko viikko. Tai olihan mulla viikon alussa vapaata, mutta siitä nyt on jo aikaa. Huomenna on sitten yksi vapaapäivä ja sitten taas töitä kolme päivää(tai yötäkin) ja sitten taas yksi vapaa ja sitten taas töitä ja sitten taas vapaa ja... Niin että töitä pukkaa ja hyvä niin. Vaikka edelleen olen sitä mieltä että kahdeksan tuntia persiillään alkaa lähennellä jo kipurajaa kaikin mahdollisin kuviteltavissa olevin tavoin, niin silleen sitä tuli taas tänään oltua kymmenen(ou-mai-gaaaad!)tuntia töissä.

Päivän alussa mietin että ei vittu, ei tälle rupeamalle näy loppua, ja seurailin taas työaikapalkin hidasta ja epävarmaan lipumista eteen päin, ja jopa rustasin paperille ruudukon, jossa oli 20 ruutua, joista jokainen ruutu vastasi yhtä puolituntista, ja aina kun puoli tuntia oli kulunut, niin mustasin yhden ruudun. Sanottakoon, että noin kolmen tunnin kohdalla menin sekaisin laskuista. Miten huono laskupää voi ihmisellä oikein olla? No mutta onneksi ei tarvitse laskea itse, kun tyuöaikapalkki tekee sen puolesta, vaikka välillä tuntuu että se palkki yrittää kusettaa aikaa ns. kotiin päin.

Ja sitten yhdessä vaiheessa päivää alkoi mystisesti tuntua vatsassa "siltä". Kiiruhdin niiltä sijoiltani pikapikaa vessaan ja totesin akuutin tamponintarpeen. Ja eihän mulla tietenkään ollut mitään välineitä mukana tällä kertaa, muutenkin oli jo menkat myöhässä puolitoista viikkoa, että ajattelin jo melkein sii'inneeni neitseellisesti(ahhah) jostakin todella pyhästä hengestä. No en ollut, joten ei siinä muu auttanut kuin kovalla äänellä mennä huutelemaan työkavereilta että "OISKO JOLLAKIN HEITTTÄÄ TAMPPOOOONIA?". No onneksi oli, joten sain tukittua vuodon. Särkynappiakin löytyi jostakin toimiston nurkasta, kun ensin onnistuin jättämään peukalot yhden pirun liukuovikaapin liukuoven väliin, missä vaiheessa harkitsin lääkeannoksen tuplaamista peukaloparkojen puuduttamisen toivossa. Hyvin siirtyi kipu alapäästä jonnekin muualle. Köhhöh.

Onneksi päivä loppui joskus, ja sitten polkaisin pyörällä kotio normireittiä joenrantaa viilettäen. Mun pyörä varmaan kaipaisi jotain huoltoa, kun ei siinä taida lamppukaan toimia, ja ihme kirskuntaa ja hankaamisääniä kuuluu matkaa tehdessä. Siis jotakin muuta hankaamisääntä kuin takapuolen ja satulan yhteenliittymäkohdasta, pervot! Niin kauan kuin sillä pääsee eteen päin, niin riittää mulle(ja kunhan jarrut toimii). Lapsena nimesin muuten polkupyöräni mun lempiponin mukaan. Mun pyöräni nimi oli siis Petteri. Pitäisköhän nimetä nykyinenkin pyörä jonkun mukaan? Hmn, pitää pohtia asiaa. Oishan se kiva polkea jotakin jolla on nimikin. Ja eihän mulla kyllä sitä paitsi olekaan koskaan ollut tapana "polkea" ketään, jolla ei nimeä olisi ollutkaan. Sen verta kiltti kaikesta tuhmailusta huolimatta olen aina ollut kuitenkin. Eikö olekin tosi kilttiä.

Ja siitä polkemisesta tuli mieleen, että lueskelin hieman uteliaisuuttani ukkelin blokia tuossa illalla. Taitaa olla siellä vähän vilkkaammat harrastukset kuin täällä heppalandiassa. Että "poljettu on". Kunhan vaan muistaisi käyttää kondoomia, niin ei tulisi mitään ylläreitä jälkeen päin, vai mitä ukkeli. Ei heti, eikä yhdeksän kuukauden päästä. No, hehheh, oli aika huono vitsi(tai aika hyvä, mun mielestä). Ukkeli on muuten tulossa käymään täällä päin Suomea ensi viikolla, vissiin mä saan sitten koirankin hoitoon vähäksi aikaa. Mulla on vaan silloin yövuoroa, että toivottavasti saan nukuttua A:n kanssa täällä, ellei U sitten meinannut hakea sitä jo heti kohta pois, en tiedä. Viestiä sieltä vaan tuli tänään. Sanoi jopa, että voisi heittää mut töihin silloin keskiviikkona ja aamulla hakea, ja samalla tuoda koiran sitten aamulla mun luokse. No kaippa se käy niinkin, se järjestely, ei tarvitse koiran olla täällä yksin sitä ekaa yötä. Ukkelihan majoittuu meinaan muualla, ei täällä mun luona. Varmaan aika outoa nähdä sitäkin, kun ei olla nähty sitten toukokuun.

Muutenkin on mennyt oikein hyvin. Ukkelin ilmaisua siteeratakseni, mulla on uusi tuttavuus elämässäni. Hän ei asu täällä päin Suomea, itse asiassa asuu kovinkin kaukana. Tässä aika hiljattain ollaan tutustuksittu toisiimme, mikä on ollut oikein mukavaa, niin kuin on uusi tuttavuuteni itsekin. Jännää, miten sattumallisesti ihmiset voivat tutustua toisiinsa, vai mitä luulette. Jaaha, nyt mä NÄIN että jonkun uteliaisuus heräsi siellä! Hehheh ;)

Että sellaista. Nyt nautin huomista vapaapäivää edeltävän illan ihanasta rauhasta(kun ei tarvitse huomenna kiirehtiä mihinkään), ehkä juon vähän teetä vielä ja käyn tupakilla, ja jos oikeen tuhmaksi äidyn, vedän loput lohtunamit(sirkusaakkosia)naamariin ja hankin siten pahan olon itselleni. Sitten myöhemmin käperryn peiton alle johonkin monista nukkuma.asennoistani ja painun tummasävyisten unieni pariin. Niissä on melkein aina meinaan yö.

Hyvää yötä mussukat.

<3Hepoliini

Heip.

Ja hyvää jussia kaikille tahoille. Hepolandiassa on ollu vähän krapulaa ilmassa tänään. Kävin eilen grillaamassa siskon miniperheen kanssa tuolla jossakin Raision suunnalla. Otettiin vähän siskon kanssa siinä vinkkua eli punkkua ja muuta juomaa, sen mies meitä siinä kuskaili autolla ja muksukin oli messissä. No sinne grillipaikalle, joka oli ihan metsän keskellä, tuli sitten jotain sellasia aika elämäänähneitä ukkeleita ja yks nainen. Niillä oli ilmapistoolo mukana, ja mäkin pääsin näyttämään mun "Hepoliini- mestariampujan" taitojani siinä taas. Ammuin jopa yhden kympin, johon köörin ensimmäisessä aallossa paikalle ilmaantunut mies totesi että se olikin tämän vuoden ensimmäinen kymppi. Mutta hetken mietittyään se keksi että joku heppu olikin jo saanut kympin tänä vuonna. Sitten se antoi mulle sen taulun muistoksi, heh. Aika vanhoja setiä ne kaikki oli. Ykskin oli kuulemma ollut vuosia merellä, ja epäilen että muukin osa porukasta on kokenut elämässään yhtä sun toista.

No jätettiin kiljunlipittäjät sinne keskenään juhlimaan toivotettuamme jussit puolin ja toisin, ja jatkettiin Merimaskuun. Siellä törmäsin heti ensimmäisenä autosta ulos astuttuani mun entisiin koiranulkoiluttajanaapureihini. Olivat tulleet veneellä sinne, ja koiruuskin oli mukana. Mä siinä totesin niiden hauvelia rapsutellessani että olen muuttanut ja ukkeli on vienyt koiran mukanaan. Eipä siinä sit oikeen muuta ihmeitä puhuttavaa ollutkaan, ne kontaktit kun on aina pyöriny niiden elukoiden toiminnassa. Käytiin siinä venesataman terassilla yksillä sidukoilla, sekä syöttämässä muksulle vähän evästä. Sieltä ajeltiin Naantaliin, missä jalkauduimme siskon kanssa (sille korkealle mäelle, josta näkee Kultarantaan) kun siskon mies jäi nukuttamaan muksua autoon. Sisko rupes siinä puhumaan, että jos mä haluan tässä elämässä vielä lapsia, niin mun kannattais harkita munasolujen tallettamista johonkin fakin munasolupankkiin. Iän myötä kun hedelmällisyys kuulemma heikkenee(juu, en ollutkaan koskaan kuullut...). Mä katoin sitä ensin, että onko toi v**** ihan tosissaan, en mä nyt NIIN vanha kuitenkaan ole, että vielä pitäis jotain paniikkia tollasesta vetää(ehkä). Ja varsinkaan siskon ei tarvitsisi vetää paniikkia mistään mun lisääntymispoliittisista propleemoistani.

Noh. Siitä paineltiin kukkulalta takasin autoon ja jatkettiin Turun hehkeään yöhön. Siskon mies nakkasi meidät siihen kirjaston kulmalle ja jatkoi itse poitsun kanssa kotiin nukkumaan. Käytiin vähän huudattamassa jukepoksia viskipaarissa ja sit mentiin toiseen niistä paikallisista baariloista, jotka sattu enää näin jussina olemaan siihen aikaan auki. Siellä juotiin vähän drinksua ja ihmeteltiin, miten kansainvälisennäköistä porukkaa Turun yössä nykyään käy. Paljonhan täällä onkin ulkomaalaisia. Loppuilta mulla onkin sitten aika sumuista muistikuvaa. Taksilla olimme ajaneet kotio, mutta ei MITÄÄN muistikuvia. Seuraava muistikuva onkin sitten sellainen jossa yöllä yökin veskissä pahaa oloani... Mutta ehkä se oli sen arvoista, aika harvinaista herkkua tuo siskon kanssa rilluttelu onkin ollut tässä elämässä, syystä tai toisesta. Onneksi ei sentään ollut enää herätessä paha olo. Kännissä mä taisin olla vielä iltapäivälläkin, ainakin vähän, ja toiminta on ollut myöskin tänään sen mukaista(lue: kotihiireilyä(ei poikkea normipäivästä). Aika tuhmaa?

Että sellaista täällä on ollut eilen ja tänään noin tiivistettynä. Nyt mä keitän lopulta kupin teetä, kun olen sitä koittanut tehdä jo pariin otteeseen. Ekalla kerralla liotin vahingossa pussia noin puoli tuntia ja nyt on se uusi vesikin, jota sen jälkeen keitin, varmaan jäähtynyt. Sitten voisi käydä vielä yhdellä tupsulla. Jees ja huomennakin on vielä vapaapäivä, vuhuu!

<3Hepoliini

Heippa!

Viikonloppu vierähti sitten töitä tehdessä. Huhhuijaa. Huomenna on vielä hommapäivä, mutta sitten on vapaapäivä taas. Tänään olikin sitten aikainen herätys mutta vielä kukun ylhäällä.

Sisko poikkesi duracelpupunsa kanssa kylässä tänään. Laittoi ensin tekstarin että jos oot kotona niin kurkkaa ikkunasta. Ne olivat pihalla leikkimässä. Mä sitten ranskikselta huhuilin alas että tulee käymään jos haluaa, ja nehän tuli. Joka paikkaan se vesseli kyllä ehtii nenänsä työntämään, heh. Ja hepoliinitädin armasta läppistäkin se kävi näpyttelemässä heti kun silmä vältti. Laittelein siinä ruokaa, ja tarjosin sitten siskollekin kun itse kävin eilen sen luona illalla kahvilla, ja söin sen luona päivän ruoka-annokset kun tarjosi.

Kun tulin töistä niin bussipysäkillä istui joku vanha mies, joka alkoi puhumaan mulle jostakin sairaudestaan. Sanoi saavansa jotain poissaolokohtauksia aina aika ajoin. Jutusteltiin siinä vähäsen keskenämme odotellessa. En muuten muista, milloin olisin nähnyt yhtä sinisiä silmiä viimeeksi. Sitten tuli sellainen jännä tunne, että olin tavannut sen jossakin aiemminkin, vaikka en melko varmasti olekaan. Kun bussi tuli, se jäi istumaan sinne pysäkille, ja toivotti mulle hyvää matkaa. Aika jännä paappa.

Äsken kävin testaamassa ekaa kertaa mun omaa pikku kylpyammettani, ja uitin siinä kylpyankkoja kylpyvaahdon keskellä. Olipa kyllä ihan pirun mukavaa, ja hyvin rentoutti kipeitä jäseniä. Tuntuu meinaan että jalat painaa ainakin sata kiloa ja niskatkin olivat hyvin jumissa päivemmällä kun napotin työpisteessä. Hyvin pystyy istuma-ammeessakin upottamaan itsensä veden alle kun käyttää hieman mielikuvitusta asettelun kanssa, heh. Sitten kellotin siellä selälläni ja pidin jalkoja seinää vasten ja nautiskelin veden keventävästä voimasta. Huhhuijaa.

Kohta varmaan pitäisi mennä nukkumaan että jaksaa vielä huomisen päivän painaa hommia. Toivottavasti aamulla ei sada koska haluaisin taas polkea jo pyörällä tuon välimatkan, että saa persiissä veret kiertämään istuskelua ennen ja sen jälkeen. On meinaan tuota vettä tullut viime päivinä taivaalta, eikä oikein ole houkuttanut ajatus märissä vaatteissa töissä olemisesta.

Mietin että vapaapäivänä käyn kaupungilla siskon kanssa katsomassa verhokangasta mun makuusoppeni reunamilla sijaitsevaan verhohommeliin. Siinä meinaan kulkee sellainen verhokisko, ja siihen kun virittää jonkun kivan systeemin niin saisi hyvin erotettua "makkarin" tästä muusta koirankopista. Aattelin että joku läpikuultava punainen/punaiseen vivahtava kangas voisi olla aika passeli. Jos siitä näkyy läpi, edes hieman, niin vaikutelmasta ei ehkä tule liian raskas ja eristävä? Tietty jokin muukin väri voisi olla ihan ookoo, täällä kun tuota punaista on jo muutenkin aika paljon.

Eipä tässä sitten oikeen muuta ihmeitä ole taas tapahtunut tällä rintamalla. Jospa sitä menisi hetkeksi sohvalle napottamaan, joisi kupin teetä, kävisi tupakilla ja menisi peiton alle nukkumatin maahan odottamaan unihiekkoja.

Sellaasta. Muimui&hyvää yötä!!

<3Hepoliini

edit.P.S. Mitä vithua. Mä en ilmeisesti osaa lukea mun työvuorolistoja kun olen koko ajan ollut siinä uskossa että olen koko jussin töissä, mutta äsken huomasinkin että mulla on ens vkoloppu vapaata - ja eikös se ole juhannus silloin, eikö olekin? (mitäköhän hittoa sitä sit oikeen tekee, olin jo psyykannut itseni tekemään töitä...kun muutakaan ohjelmaa ei oikeen ole tarjolla(paitti se lesbojuhannus)...hmn. En tiiä, näkee sit..)

Heippa pupuset.

Olin tänään iltavuorossa, ja tulin kotiin vasta tässä tunnin sisään. Kävelin työpaikalta torille, kun bussi oli juuri ehtinyt mennä menojaan. Aika raikas ja kesäinen ilma oli, joten piti sekin ilo pilata polttelemalla hieman tupakkia siinä matkaa taittaessa. Istumisen jälkeen tekee ihan hyvää pistää persiit liikkeelle liikkumalla omilla jaloillaan. Käytännön syistä(päivällä satoi vettä...)en mennyt tällä kertaa pyörällä töihin.

Siinä käppäillessä muistin että eihän mulla ole(ylläri) mitään syömistä kotona, joten poikkesin torilla Kallun grille ostamaan pienet "iltapalapullat", siis kasvishampparin. Sellasta se on hepoliinin elämä kun ei ole kukaan muistuttamassa että kaupassakin voisi käydä ja ruokaa tehdä. Teen virallisen tunnustuksen: olen huithapeli. Ja tää kämppäkin on ihan KAUHEASSA siivossa, ei muka ole kerennyt siivoilemaan ja laittelemaan. Puhtaat (lempi)vaatteetkin alkavat loppua, joten kohta pitää kävellä jatkojohtokaupoille että saa UPOn jyyskyttämään pöksyjä ja muita rättejä puhtaaksi.

Varmaan tässä pitäisi kohta mennä jo nukkumaankin taas, mulla kun sattuu olemaan huomenna sitten aamuvuoro. Millastakohan ilmaa sinne on luvattu, olisi ihan kiva herätä polkaisemalla pyörällä töihin... Joo, aika työpainotteista on tainnut olla hepan ulossuolto viime aikoina, mutta eiköhän tässä jotain muuta elämääkin kuitenkin ole olemassa ehkä, kuka tietää.

Äitiä näin eilen tuossa pihamaalla kun se oli siskonpojan lapsenvahtina. Huomenna menen niiden kanssa moikkaamaan itsensä fyysisesti murtanutta kummitätiäni työpäivän päätteeksi. Koska pääsen jo ajoissa, niin huomenillalla varmaan vihdoin ja viimein koitan ottaa itseäni sen verran niskasta kiinni, että saisi tämän luukun asuttavan näköiseen kuntoon. Jotenkin oli se muutto sen verran intensiivinen ja raskas, ettei energiat enää riittäneet heti sen jälkeen siirtelemään hepoliinin pikku tavaroita. Siskoa näin  myös yksi päivä tuossa pihalla(sehän asuu ihan naapurissa), ja edeltävästä asiasta mainittuani se sanoi, että psykologisesti en ole niin kauan kotonani tässä koirankopissa kuin tavarat ovat laatikoissa. Mä meinasin sille sanoa, että paremminkin laatikoiden purkamattomuus johtuu siitä, että mä en jaksa enää katella sitä kaikkea roinaa, mitä olen itselleni näinä vuosina hamstrannut. Ehkä kantelen siis huomenissa avaamattomia lootia kellarin perukoille. Saa nyt nähdä. Aika vähin rojuin sitä kuitenkin näyttäisi tulevan toimeen; pesuvehkeillä ja puhtailla vaatteilla pötkii jo aika pitkälle.

Viittisköhän juoda enää näin myöhään kupillisen teetä, hmn. Taidanpa juoda. On ollut jotenkin sen verran pitkä päivä, että kaipaa hetken olemista hereillä, ennen kuin edes suunnittelee nukkumaanmenoa. Mutta hyvää yötä nyt valmiiksi jo kummiskin. Niin joo, ja lumppuihin täytyy muistaa taas kirjoitella ja piirtää, kunhan saan kunnon inspiksen siihen ensin(ja sen kameran lainaan).

Kisu istuu ikkunalla ja katselee pihalle. Aika hämärää alkaa olla. Mä meen nyt teelle&tupakille, katellaan taas. Ja viikonloppuja niille joilla on vapaata, ja heille joilla ei ole syystä tai toisesta, ehkä vielä enemmän. (p.s. Pitäiskö muuttaa lokin nimi "Elämäni työtuuliviirinä"ksi? ;))

<3Hepoliini

Heippatirallaa!

Mulla oli tuossa kuuden päivän työputki takana, maanantaista lauantaihin, ja eilen sain viettää oikein vapaapäivää(vuhuu, tehkää aalto!). Kävin muuten jopa ensimmäistä kertaa uimassa eilen yhdessä järvessä tuolla noin jossakin, aika kylmää vettä oli muuten, mutta ei kummiskaan mitään hyytävää.

Viime yönä ei oikein meinannut tulla uni silmään, kun olin reissustani kotona vasta joskus yhdeksän aikaan illalla ja sitten tuntui että kävi ihan ylikierroksilla vaikka olinkin aika saakelin väsynyt(sitä se lauantai-iltainen/öinen kupittelu sitten teetti). Tuli käytyä ystäväin kanssa vähän "maalla rentoutumassa", ja yöhänhän se venähti pitkälle ennen kuin unet tulivat simmuihin. Eilen yöllä se sitten kostautui pienimuotoisena henkisenä ahdisteluna ja unettomuutena. Ensi yönä täytyy muuten muistaa laittaa mun ranskiksen ovi kiinni, koska nuo perkeleen vaahterat havistelevat lehtiään niin kovaa ettei täällä pysty ihminen nukkumaan saakeli kunnolla.

Aamulla olin ihan raato kun raahauduin bussipysäkille muiden työurpojen pariin odottamaan bussia. Polkupyörän jätin lauantaina työpaikan pihalle odottamaan, ja tänään poljin sen kamalassa turkulaisessa tuulessa kotiin, ja itseni myös. Töissä siinä availin silmiäni ja aloin laskemaan minuutteja työpäivän loppuun noin viiden minuutin työssäolon jälkeen. Onkohan se ihan normaalia toisena työpäivänä, hahhah. Mun piti lotota viime lauantaina, ja kun mainitsen sen tässä yhteydessä, niin päätelkää itse, että minkä takia.

Kisu istuu tuossa pöydällä mun naamarin edessä ja katselee pihalle. Siellä näyttäis olevan sen joku mustavalkoinen lajitoveri. Soitin muuten siskolle ja nakitin sen kastelemaan äitimuorin kukkasia, joista äityli eilen soitteli ja nyyhkytti että kuolevat kohta muuten ellet hepoliini käy kastelemassa niitä kuten lupasit. No...en mä jaksanut, parempaakin tekemistä(no ei äiti oo...ehkä) työpäivän jälkeen.

Olin muuten saanut ekan palkankin tuossa, ohhoijaa, peräti kolmelta päivältä, mutta onpa rahaa tilille näyttänyt kertyneen jostakin syystä muutenkin vähäsen. Täytyypä muistaa tarkistaa että onko se pirun takuuvuokra tullut jo tilille. Hitto! Nyt tulee kiirus käydä kaupassa ostamassa tupakkia. Sori paskahko ulosanti, ja nähellään taas, kuten huomaamme, työnteko kutistaa aivosoluja(ja sitä ulosantia). Ja sanottakoon vielä, että siinä hommassa pitää kasvattaa vittuilunsietokykyä hieman entistä (vielä) paremmalle tasolle(äärimmilleen). En kerro enempää, T: salamyhkäinen. :)

Mukavaa viikonalkua kaikille papanoille ja rusinanmussuttajille!! Puspus.

<3Hepoliini

Sitten kauppaan, kipikipi ---->>

Heissan!

Viime kerrasta onkin jo aikaa, siis blokkauskerrasta(I'm still aliveeee!!!). Mä en todennäköisesti osaa (niin kuin en osaakaan/ole koskaan osannutkaan) enää edes kirjoittaa, varsinkaan tällä läppärillä (jota en ole edes avannut kohta viikkoon), koska töissä käytän tietokonetta normaalin näppiksen kera, ja aika nopeasti sitä on siihenkin tottunut vaikka alussa tuntui että sormet menevät minne sattuu...(plaaplaaplaa)

Jees. Nyt on työrintamalla koulutusjakso takana päin ja huomenna olenkin töissä jo sitten ihan oman onneni nojassa eli suomeksi sanottuna ilman kouluttajan läsnäolevaa tukea. Joku tosin kertoi tupakkikopissa että lauantait ovat normaalisti rennompia päiviä kuin arkipäivät, joten ehkä huominen on ihan hyvä päivä aloittaa "raskaan työn" raataminen...

Olen muuten pyöräillyt töihin täältä melkein joka päivä. Ihan hyvin herää kun polkaisee Aura-jokivartta pitkin ja karistelee sadettimien alla unihiekkoja silmistään. Paluumatkalla vaan saa olla silmä tarkkana ettei aja jonkun päälle kun ihmiset kävelevät/pyöräilevät/vaeltavat/juoksevat(perkele) miten sattuu. Kypärää ennoo jaksanut käyttää koska on muutenkin niin pirun kuuma. Hyvin muuten huomaa että aika nopeasti sitä alkaa kunto nousta kun antaa perseelle kyytiä polkupyörän kanssa.

Työkavereihin olen tutustunut sen verran että "pojan" kanssa ollaan lähinnä tauoilla juteltu, koska olemme olleet "harjoittelupari". Tai ehkä paremminkin Poika on jutellut ja minä kuunnellut...noo, olen mä kanssa puhunut. Se lupasi ladata mulle muistitikulle jotain hyviä ohjelmia ynnä muuta hyödyllistä. Aika ystävällistä. Tänään oli puhetta että olisi mahdollista nähdä vaikka kaupungissa illemmalla, mutta päätimmäpä pitää ihan rauhallisen(?!) kaavan mukaisen illan ehkä lähempänä kotikontua.

Kuopion eks-työkaverikin soitteli eilen ja juteltiin aika pitkät tovit. Sillä oli ollut joku mieskuviokin, jolle oli sanonut morot sen jälkeen kun tyypistä oli paljastunut muutamia hieman hämäriä luonteen piirteitä, ei siitä sen enempää...köh. No tietty se uteli onko mulla tässä jotain mieskuviota, johon mä sanoin että "ei oo".

Jeps. Mä juon tässä nyt lonkeroa ja mietin että mitä sitten. Tulipas aika paskaa tekstiä mutta jostakin se on taas aloitettava... Ja jospa jatkossa en katoaisi päivätolkuksi jonnekin "puskiin"(ehkä). Seuraavaksi meinasin katsoa mitä sähköposti mahtaa oikeen näyttää. Huhhuh. Täällä on KUUMA!!! Uloskin voisi ehkä mennä. Palaillaan muruset! Puspus!!

<3Hepoliini

Heissan!

Täältä kirjottelen uudesta kodista ensimmäistä kertaa. Aikamoista hulinaa on ollut viime päivät, ei voi muuta sanoa. Eilen suoritin muuttotoimenpiteitä käytännössä katsoen aamukymmenestä iltayhteentoista. Ja välillä meinasi tulla uskonpuute että saa kaiken valmiiksi. Yhdeltätoista tosiaan kannettiin viimiset tavarat tänne sisään isän kanssa ja sen jälkeen kävin siskolassa iltapalalla ja raahauduin kotiin nukkumaan.

Oli muuten aika hauskaa se nukkumaan meneminen kun ensi töikseen piti etsiä peitto ja tyyny, ja sen jälkeen vielä raivata runkopatjalle sen mentävä aukko. Mutta kylläpä nukutti hyvin(kai sitä nukuttaa kun bodaa koko päivän). Sori muuten jos ulosanti on ihan suolesta ja sekavaa, mutta olen myös koko tämän päivän siirrellyt tavaroita; kantanut kellariin kamaa ja purkanut säkkejä ja paketteja. Mä en muuten tajua, miten mulla voi olla roinaa noin paljon, onkohan se ihan normaalia, T: hampsteri?

Töissäkin on hommat lähteneet rullamaan ihan hyvin ja huomenna jatkuu. Eipä tullut paljon levättyä tämän viikonlopun aikana, ja melkeen voisi hieman vituttaa kun on joutunut tekemään tätä muuttoa kun ulkonakin on ollut niin saakelin nätti ilma koko viikonlopun, mutta jospa niitä kelejä vielä tulisi myöhemminkin. Säätiedotusta en ole kuullut(nähnyt) ainakaan kahteen viikkoon ja ilma on todettu aamulla ikkunasta katsomalla.

Nyt sais kyllä joku hieroa mua päästä varpaisiin. Aamulla kun heräsin, niin ensimmäinen ajatus oli "auts", tuntui meinaan siltä kuin olisi saanut jonkun neliraajahalvauksen. Mutta siitä kun reippaana jatkoi eilisiä puuhia, niin paikat alkoivat pikku hiljaa kestää taas liikkumista. En uskalla edes ajatella, minkälainen olo huomenaamuna on. Taitaa olla varminta mennä bussilla töihin. En ole tainnut sanoakaan, että torstaina ja perjantaina pyöräilin töihin. Hyvin karisivat unihiekat silmistä siinä.

Jees. Eipä oikeen järkeviä ajatuksia. Mukava olla uudessa koirankopissa. Aika vähän kaappitilaa täällä on, että osa romusta on pakko viedä kellariin (vai myisiköhän koko irtaimiston(paskan) kerralla pois?). Mutta katellaan taas ja kivaa viikonalkua kaikille. Tää lopettaa nyt tähän, koska päässä pyörii vaan tavarat. ;)

<3Hepoliini

Heipsan.

Se on sitten eka työpäivä koulutuksen merkeissä takana päin. Vuhuu, olen silti hengissä! Pääherne tursuaa uutta tietoa ja silmät vähän seisoo päässä, ja pää kaipaa ehkä jotain kahvintapaista, mutta muuten oikein onnistunut ensimmäinen päivä. Jos kaikki päivät olisivat samanlaisia, niin työelämässä ei kenelläkään olisi mitään ongelmia, siis niin kuin yleisellä tasolla tai jotain.

Aamulla reippaana ponkaisin sängystä ylös siinä puoli kahdeksan aikaan. No, huomenna menen jo kahdeksaksi, että samaa heräämiskaavaa noudattaen se tarkoittaisi että huomenna herään sitten, mitä, puoli kuudelta? I don't think so(seitsemältä lähtevään bussiin pitää ehtiä, että kai sitä ehtii ittensä valmiiksi räplätä, jos herää vaikka kuudelta, tai myöhemminkin). Noooo, mutta olin aika ajoissa jo paikan päällä tököttämässä juuri sen takia kun nuo bussit eivät oikein kulje yksiin(perhana). Kohta poistuu sekin ongelma, koska uudesta kämpästä pääsee suoraan bussilla sinne työpaikan kulmalle. Jee.

Päivä meni siinä uutta oppiessa. Ei nyt oikein voi kertoa että mitä tuli opittua ja mitä tehtyä, mutta ihan jänskältä se tuntui, ja ehkä saan jopa taottua ne asiat pääkoppaani tämän koulutusjakson aikana. Yllättävän äkkiä se kuusi tuntia vaan siinä pyörähti. Muutenkin mietin tuossa aamulla kun luin Suosikkia(näytenumero!) olkkarin sohvalla ja söin aamusämpylöitä, että ajan kulku tuntuu kiihtyvän jotain mystistä kaavaa noudattaen mitä vanhemmaksi sitä tulee...

...Mistä tulikin mieleeni, että tauolla ponkaisimme "pojan"(on sillä nimikin, heh) kanssa ostamaan tupakkia lähikaupasta, kun kumpikin oli  meinannut pummia röökin toiselta lainaan, heh. Paluumatkalla koulutusjakson työparini, eli poika, kysyi että miten vanha mä sitten oikein olen, jos saa kysyä. Ja mähän vastasin, ja totesin kysymykseen "The kolmenkympinkriisistä" että mulla alkoi se jo varmaan kakskutosena ja tuntuu että on jo menneen talven lumia mokona kriisi. Olihan mulla kahden kympin riisiki jo 18veenä, että siltä pohjalta.

Sitten isitaksi (juu, olin tuhma ja tilasin taas isitaksin) tuli hakemaan mua, ja käytti kaupan kautta. Lähikaupassa on kyllä ihan kiva asioida, mutta jos tarvii ostaa jotain muitakin tarvikkeita, niin valitettavasti tulee halvemmaksi käydä isossa marketissa... Aim sou sori, lähikauppias mutta kyllä meidän tiet muutenkin kohta erkanee, T: tuleva Siwan kanta-asiakas(lähikauppa kai sekin).

Söin tuossa pitsaa ja poltin pari tupakkia melkeen putkeen ja nyt voisi juoda vaikka sitä kahvia, ja käydä taas tupruttelemassa. Ei nyt oikeen tule mitään muuta järkevää mieleen, joten lopetan tähän kohta. Toivottavasti ensi yönä saa paremmin unta, viime yönä kun heräilin vähän väliä ja neljältä tuntui etten ollut nukkunut paljon paskaakaan(vaikka oli lelunorsu kainalossa unileluna(kehtaanko edes myöntää;D)). Jees. Mukavia iltahetkiä itse kullekin. Pakatakin tässä kai taas voisi/pitäisi, mutta eipä taida huvittaa/jaksaa, kun pitää sulatella päivän tapahtumia. Moikka!

<3Hepoliini

Heippa!

Onpas ollut aika puuhakas päivä. Aamulla heräsin joskus siinä, mitähän se oli, kymmenen maissa. Nukutti aika pitkään, kun yöllä en meinannut saada unta kissan takia. Ensin kävin sänkyyn, ja kissa tuli mun rinnan päälle ja käpertyi siihen unille tyytyväisenä, kuolasi ja kehräsi. No sitten kun muakin olisi juuri alkanut väsyttää, niin kissa päätti piristyä ja alkoi istuen hangata yhdellä tassulla seinää. Se on sen tapa saada huomiota. No mä muutaman kerran pamautin tyynyllä lattiaa aika kovaäänisesti ja sitten kisu luovutti ja häippäsi johonkin. Mä olin siinä vaiheessa aika pirteä, ja siinä sitten mietiskelin kerralla koko maailman asiat läpi kunnes nukahdin.

Yöllä näin jotakin aivan pimeää unta. Hitto kun ei oikeen muista, mutta siinä olin eronnut juuri ukkelista, ja jostakin syystä päätynyt yhteen yhden tyypin kanssa, jota joskus - hmn, miten sen nyt sanoisi... - no, vaikkapa "tapailin" aikoinaan. Mä olin ihan järkyttynyt siinä unessa sen takia, että piti sitten olla sen henkilön kanssa yhdessä taas. Yöksis! No mutta en muista siitä enempää, ja sitten olin jossakin oudossa kaupungissa, ja etsin vessaa ja päädyin johonkin ihan hävyttömän törkyiseen suureen vessakompleksiin, jossa oli kusta ja paperia pitkin lattioita. Eikä ovissa ollut lukkoja, mutta pakko oli mennä yhteen kopperoon hädälle... Yöksis siitäkin!

No mutta sitten päivän päätapahtumaan. (Siis sen lisäksi että näin aamulla kolme pääskystä kun nostin katseeni taivaalle aamutupakilla). Mä kävin siellä työpaikkahaastattelussa. Soitin "isitaksin" ja kysyin voisko se jeesiä sen verran että heittäisi mut sinne, ettei se homma ainakaan tyssäisi siihen, etten löydä ajoissa perille, tai eksyisin jonnekin. No ne ois muutenkin pyytäneet mua johonkin mikro-ostoksille, joten homma sopi niille. No mä olin siellä ihan sovittuun aikaan, ja yhden toisen onnekkaan kanssa napotettiin aulassa odottamassa että joku tulisi korjaamaan meidät siitä oikeaan osoitteeseen. Haastattelu ei ollut yhtään pelottava! Ja mä kun olin varautunut mielessäni johonkin Lahden Taideinstituutin pääsykoehaastista (aivan kamala) vastaavaan tilaisuuteen, heh(hain sinne "pikkutyttönä"). Siinä jutusteltiin kolmestaan, haastattelija, minä ja "poika". Se haastistäti sano, kun tuli iästä puhe, että MÄ saan ikäni puolesta sanoa sitä tyyppiä vaikka pojaksi jos haluan :D. Ihan rentoa ja asiallista menoa oli se haastis. Ja parasta siinä on se, että mulle (ja pojalle) sanottiin asia siinä muodossa että ensi keskiviikkona tavataan!! Jeee!!! Eli siis mä saan sen homman! Mutta tietty mun pitää vielä odottaa vahvistussoittoa rekrytoijataholta. *puhelin soi*. Nonni, nyt se vahvistusoitto sitten tulikin ihan tässä juuri nyt! Jännää! Mutta niistä työkuvioista mä en sitten pysty täällä kertomaan mitään sen tarkempaa, pitää olla hyshys, koska mua sitoo vaitiolovelvollisuus niitä hommia kohtaan. Jeps.

Joo, nyt ajatus lahosi ihan kokonaan, heh. Oottakaas kun mä kokoan itseni. Niin joo. Kävin sitten ostamassa mikroaaltouunin, oli tarjouksessa Mustassa Pörssissä. Siinä samassa puljussa, jossa joskus kävin ukkelin kanssa telkkariostoksilla... No siellähän se fakin pitkätukka oli heti kun ovesta sisään mennessä mulkaisin oikealle. Mä nostin nenän pystyyn ja "yhteisten muistojen" kunniaksi nostin nenän niin pystyyn kuin osasin. Sille jätkälle voisi joku suositella jotain muuta alaa oikeesti... No hain mikron ja siitä sitten suunnattiin kattilakaupalle, koska mulla ei ollut kunnon kattilaa. No nyt on. Ja samalla reissulla tarttui hihaan ihan vahingossa kahdet uudet farkut, kun ei ne postimyyntifarkut koskaan saapuneet tänne asti, ja tarvitsin uusia. Hitto, maksoivat yhteensä vain 30 euroa, ei paha mun mielestä. Toiset on sellaset aika kapeat (päätin uhrautua muodin edessä) tummansiniset, joissa on jotain ihme koristeniittejä(aika makeet musta), ja toiset hieman vaaleammat ja väljemmänmalliset, tosin persiistä ne istuu ihan kivasti, vaikka ei olekaan tapana tuijotella omia persiitä (ehkä). ;) Mutta mikä tärkeintä, kummissakin on tarpeekis pitkät lahkeet, yllättäen.

Jeps. Nyt vähän teetä ja tupsua eli tupakkia ja sit jotain, en tiedä mitä. Jospa ostais huomenna kuoharipullon ja juhlisi uutta työpaikkaa! Piru, alkaa kohta raha juoksemaan tässäkin osoitteessa, perskeles :) Vuhuu!! Puspus!

<3Hepoliini

 

Terveisiä Hepoliinilasta.

Olen tänään ollut kotosalla vain, kuten nyt oikeastaan muutenkin (siis olen paljon kotona). Äiti kutsuskeli vähän käymään siellä päivällä kun olivat siskon ja kummipojankin pyytäneet sinne, mutta meni tuo herääminen aika hitaan ja pitkän kaavan kautta, joten jätin väliin. Ja muutenkin tullut nähtyä niitä lähiaikoina aika paljon, että kaipasi ihan vaan omaa hengitystilaa vaihteeksi.

Tänään oli jääkaappi sen näköinen, että se tiesi 800metrin kävelymatkaa lähikauppaan. Olisi mulla ollut ruokaa, mutta unohdin sen (taas jälleen kerran) liedelle eilen, eikä oikeen viitsinyt testata saako ruokamyrkytyksen vai ei, joten lähdin ruoan hakuun. No menomatka meni ihan jouhevasti, mutta paluumatka täyden kauppakassin (jee, tililtä löytyi vielä rahaa!) ja kissanhiekkapussin kanssa oli aika hauiksiakasvattava. Saipa vähän hyötyliikuntaa ainakin, ellei muuta. Kassalle tuli joku tosi vanha mummeli mun jälkeen, joka alkoi selittää kaupan vaaleatukkaiselle ja sinisilmäiselle kassapojalle jostakin vatsan toiminnasta, ellen väärin kuullut. ja sitten se sanoi, että oli saanut raahattua itsensä pitkästä aikaa ulos kun oli ollut kotona kaatumisen jälkeen. Mä sitten sille sanoin, että koittaisi mummu pysyä jatkossa pystyssä, heh. Ja sitten se jäi sinne kassapoikaa jututtamaan.

Mulla on huomenna työpaikkahaastattelu. Mietin yön yli asiaa, ja soitin että musta saa huhuilla sinne varsinaiselle työnantajalle mielellään. Sitten kurssityyppi soitti tsemppaussoiton, osaa se olla aika kannustava vaan, kiitos siitä hänelle. Just kaipaski sillä hetkellä positiivista potkua persiille, tosin oli jo sitä ennen soittanut sinne "esikarsijalle", ettei hänen soittonsa nyt varsinaisesti siihen päätökseen vaikuttanut. Ja sitä paitsi huomennahan se todellinen näytönpaikka sitten vasta on... Ja voihan siinä käydä niin, etten mä kelpaa niille sinne, tai että on joku enemmän sopiva henkilö tarjolla siihen, mutta sen näkee sitten. Perjantaina kai saa kuulla, onko hepoliini kelvollinen siihen hommaan. MUTTA. Se on joku ryhmähaastattelu, ja mä en ole koskaan ollut sellaisessa. Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää. Toivottavasti en nyt sössi sitä haastattelua jotenkin (kuten yleensä...).

Mä rankaisin ROCKYA(se imuri) tänään ja imuroin koko kämpän koiran karvoista(ja kissankin). Juuri olin saanut imuroitua (ja siinäkin välissä puhunut äitin kanssa puhelimessa asioista)ja tehtyä kasan voileipiä  ja olin mennyt parvekkeelle syömään niitä auringonpaisteeseen, kun näin ikkunasta että kukkapurkki (jonka olin pätevänä laskenut kissa raapimispuun päälle) heilui uhkaavasti. Myöhästyin noin kolme sekuntia, joten koko paska rysähti juuri siivotulle lattialle paskaksi. Multa pääsi suusta "VOI PERSE!!", ja melkein kuulin alakerran naapurin hengityksen siinä vaiheessa omalta parvekkeeltaan. Ei siinä sitten, harjaa ja rikkalapiota käteen ja Rocky kaapista ulos uusintaa varten. Meni purkkikin rikki ja kuiva multa (kastelu vähän unohtunu vissiin) pölisi pitkin lattiaa. Kiitin kissaa ohjelmanumeron järjestämisestä mutta siivosin kiltisti, koska kissa ei valitettavasti osaa (vielä) siivota. Nyt se nukkuu kai saunassa, on nukkunut melkeen koko päivän... Varmaan sillä on ikävä koiraa ja ukkelia.

Että sellaisia. NIIN ja en voinut sitten välttää törmäämästä naapurin uteliaaseen tätiin, joka heti kysyi että "sekö sun kaverisi(mikä vitun KAVERI) muutti nyt pois täältä?". Mä sitten annoin oikeen pohjamultia raapivan luonnehdinnan siitä miten itse muutan kohta halvempaan(perkele) kämppään kun alkoi inisemään miten täällä asukkaat vaihtuu niin tiuhaan ja sanoin, ettei mulla olisi ollut varaa tähän yksin jäädä asumaan. Perhana, MITEN uteliaita ihmiset voivat olla oikeen? Mulla ei ole koskaan mennyt jakeluun, että naapuri koetaan ikään kuin yhteiseksi omaisuudeksi.

Nyt vähän teetä ja sympatiaa, ja huomista koitosta (kello 13) odottamaan. Hyvin on muuten unohtanut, että jotain sellaista saatanallista välinettä, kuin televisio, on koskaan keksittykään(ehkä). ;)

Tänään on ollut (henkisesti) vähän parempi päivä vaihteeksi. Voimia!


<3Hepoliini

Howdy.

Kuka haluaa oppia tehokkaan (ja pakotetun) tavan treenata etenkin ylempiä vatsalihaksia? No ootappa, niin yskäisen pari kertaa siihen suuntaan: "Köh...KÖÖÖÖH!!". Nyt pitäisi yskän, eli vatsalihastreenin siemen olla kylvetty sisuskaluihinne, joten onnea vaan valitsemallanne tiellä. Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että ulkonäkö tai kuntokaan ei ole kaikki kaikessa, eli olikohan nyt ihan saakelin järkevää antaa mun köhiä päälle, häh?

Sillä vaan, kun mulla on oikeasti vatsalihakset ihan lopussa tämän köhimisen johdosta, ja asiasta jotakin positiivista etsiessäni, totesin saaneeni samalla aika kovan vatsalihastreenin yskiessäni. Harmi vaan, ettei mulla ole vapautta valita, haluanko nyt treenata vai en.

Äiti kipaisi päivällä tuomassa mulle setin erinäisiä lääkkeitä. Ihan oma-aloitteisesti halusi käydä apteekissa. Poteekohan se jotakin (uudelleen) herännyttä hoivaviettiä mua kohtaan, kun koko ajan pitää olla hyysäämässä. No, sitten se pölähti tuonne eteiseen kesken parhaiden tietokoneellisten sessioiden, mukanaan pussillinen lääkepaketteja. Mä niitä paketteja siinä katselin, ja kun en nähnyt yhtään pulloa siellä, kysyin että missäs mun yskänlääke (joka oli se pääasia sieltä apoteekista) oikeen on. "Nämä tabletit ovat yskänlääkettä", sanoi äiti reippaasti ja sairaanhoitajamaisesti (sellaisen sairaanhoitajan tavalla, joka pääsee vuoden päästä eläkkeelle). No kerta se on ensimmäinenkin, kun näkee yskänlääkkeen tiivistettynä pillerin muotoon. Sitten sain myös nenäsumutetta, jonka haittavaikutuksiin kuuluu mm. "näön sumenemista"(!!!) ja vaikka mitä. Ja ensin se piru oli meinannut ostaa mulle KODEIINIpitoista yskänlääkettä, kunnes oli "muistanut" että mä olen sille allerginen. No KÖH! Tai sitten se vaan ajatteli, että säästyispä sillä "harventamisella" muutama euro kukkarosta eläkepäiviäkin varten...mutta tuli kuitenkin toisiin aatoksiin.

Ja sitten. Ukkelilla oli se "koe" tänään ja se ei päässyt siitä läpi... Aika surkeaa, jos näin nyt vaan todetaan, se kun pahimmillaan voi vaikeuttaa aika montaa muutakin asiaa (myös mun elämässä, ehkä). Tosi kurja homma. Muuten sillä oli mennyt ihan hyvin, mutta sitten oli töpännyt aika pahasti tavallaan, ja se oli sitten siinä. Jooh. Ei viitti tilittää siitä nyt enempää...ettei mennä "yli rajan" (taas). Kuhan nyt sanoin. Mutta toivottavasti se homma selkiintyy pian...

Jeps, tässähän tämä. Mä menen nyt syömään ja yskimään yskänappia naamaan. Puspus. Niin joo, tänään on taas Suomen peli, joten täällä huudetaan taas, arvon naapurit. Mä tosin (ehkä) hakkaan vaan käsiä reisiä vasten... :D (ja kiljun)

<3Hepoliini

Huomenta.

Istun täällä tuppo nenässä. Olin juuri aloittamassa näpyttelyurakkaa, kun (taas) erehdyin niistämään nenäni, ja vertahan sieltä taas alkoi tulla ihan purona. Tällä kertaa toisesta nenäreiästä kuin viime kerralla. Ei kai nuo rööritkään mitään loputonta paineaaltoa kestä. Pitäisköhän käydä vaihtamassa tuppo, niin ei mene läppäri pilalle verenpaisumuksesta... Hetkonen. Nonni, nyt on uusi patukka tukkimassa nenäaukkoa. Mietin veskiiin kävellessä, että mahtaiskohan tamponi ajaa saman asian.

Tänä aamuna heräsin puhelimen ääneen. Kello oli hädin tuskin yhdeksää, ja sanomattakin on selvää, että olin vielä nukkumassa. Olenhan kipeä (ja Suomen peli tuli i niin myöhään...). No en ehtinyt vastaamaan siihen ajoissa, joten reippaana (elin toivossa, että se olisi ollut yhteydenotto siitä "unelmakämpästä") soitin takaisin. Siellä joku naishenkilö sanoi soittaneensa siitä asunnosta, jolloin mä heti olin että "ai siitä sen ja sen kadun?", johon tää nainen että "eikun siitä teidän kämpästä". Jeps. Mä sitten pahoittelin että räkä on vallannut mun aivoja pikku hiljaa, ja olen vähän sekaisin, kun juuri heräsin kipeänä sängystä. No se halusi tulla katsomaan tätä asuntoa, ja kysyi että milloin mulle sopisi. Sanoin pimulle, että voi tulla ihan koska vaan, kyllä mä täällä olen. No, ensin se ois tullut jo vartin päästä, mutta sovittiin, että tulee puolen tunnin päästä (mulla kiilui suihkun kuva silmissä meinaan). Sitten se tuli, katsasti paikat ja kehui asunnon kuntoa, tämä mukavantuntuinen nuori naishenkilö. Mä luulen, että se varmaan ottaa tämän. Sitä se vaan ihmetteli, kun ensin kämpän piti vapautua jo 15. päivä, mutta aamulla olivat toimistolta sanoneet että vapautuukin vasta kuun alussa... Mä sitten selitin sille, mistä johtuu. Jees.

Näin taas viime yönä jotain outoa unta. Joskus "hankalina/stressaavina" aikoina mä näen usein unta, että olen mummolassa. Ja yleensä silloin mummolan vintillä onkin asuinkerros (ei oikeasti ole) ja ulkona vaanii joku petoeläin, yleensä karhu. No, viime yönä olin taas mummolassa. Tällä kertaa asuinkerroksia olikin kolme, ja ulkona vaani iso tiikeri. Siellä ulkona oli myös paljon jotain tuntemattomia ihmisiä, ja eno käski kaikkien olla aivan paikallaan, ettei tiikeri vaan kävisi kenenkään kimppuun. Siitä se jumalattoman kokoinen kissaeläin munkin ohitse pyyhälsi haistellen. Ja arvatkaa vaan, olinko paikoillaan. Riittävästi kai kuitenkin, koska iso kissa ei käynyt kimppuun... Sitten menin sinne mummolan kolmanteen kerrokseen, ja tapasin yhden serkuistani, heistä toiseksi nuorimman. Ja siellä kolmannessa kerroksessa oli rekkikaupalla pelkkiä vaatteita, vähän niin kuin jossakin kaupassa. Ja sitten en muista muuta, kai.

Toisessa unessa olin käymässä lapsuuden kotitalossani, kerrostalo tyypiltään se rakennus. Siinä unessa oli yö, ja muistelen että kävin kellarissa, ja tapasin lapsuudenkaveri S:n äidin, joka on oikeasti nykyään jo vissiin kuollut.

Se unista, pompitaan nyt pokkana aiheesta toiseen. Eilen tuli siis jääkiekkoa, tarkemmin sanottuna Suomi-USA peli, ellen nyt ihan väärin muista. Mä joskus saatan katsella nimenomaan noita Suomen MM-pelejä, muuten en niin mistään urheiluista perusta. Pitäisköhän vetää jotakin syväluotaavaa (ja todella asiantuntevaa...) analyysiä tässä JÄÄKIEKOSTA, hah.
No ensinnäkin, tuomareiden päätökset olivat välillä aika hanurista. Olli Jokisen ulosajo oli munkin mielestä vain plussaa Suomelle(miettikää itse, miksi). Ja Salmelan turpaansaanti lopussa teki pahaa, ja toi mieleen omat turpaansaamiset. Siinäpä se noin pyöreästi sitten olikin. Eiku ai niin, se verkon läpi tehty maali, ahahaha!! Aika kiva. Ei kuulemma sen ratkaissut tuomari tuomitse enää tuossa turneessa. (damn)

Eipä tässä kai muuta, jatkan niistämistä. Ukkelilla on tänään "loppukoe", lähtee sinne yhdeksi, ellen väärin muista. Toivottavasti pääsee läpi. Jep..

<3Hepoliini

Heissulivei!

Tulin juuri yhdistetyltä huonekalujen etsimisreissulta/vanhempien luona vierailulta. Ensin ajattelin, että kun pääsen kotiin, heittäydyn vaan sohvalle nukkumaan loppuillaksi, on meinaan sen verran kipeä olo. Nyt istun tässä kuumemittari kainalossa. Jaaha, katsotaas tulos...no, 37,3 astetta, ei kai sitä voi kuumeeksi edes sanoa. Mutta muuten olo on aika paska, todella järkevää oli lähteä tässä tilassa ramppaamaan pitkin kyliä. Nuha jatkuu, nyt on tullut boonuksena kehiin myös yskä ja makuaisti on muisto vain. Ylähuuli ja nenä on ihan rohtuneita, ja aivotoiminnasta ei ole tietoakaan, jotenkin ihan höntti olo (varmaan heijastuu kirjoitteluunkin sit taas vaihteeksi).

Löysin sängyn ja löysin pöydän. Äiti maksoi...köh(T:luuseri). Tiistaina tuovat kotiinkuljetuksena. Sänky on aika kapea, mutta ei kai sitä mitään parisänkyä voi mihinkään koirankoppiin edes harkitakaan, ja kissa tykkää muutenkin nukkua mun tyynyllä, että siltä pohjalta... No, on se sänky hieman normaalia leveämpi, oisko joku metrinen. Runkopatja ja silleen. Pöytä on pyöreä, puinen, valkoiseksi maalattu. Ison peilin saan porukoiden luota (pitäähän sitä lumppuhepan saada ihastella nuutunutta olemustaan ja mahdollisia itkusilmiään koko vartalon pituudelta). Aika edullisia löytöjä, ettei se "mammabetaalarin" kukkarokaan köyhtynyt ihan kamalasti. No, jospa mä joskus vielä korvaan kaiken (eli jospa mulla joskus vielä olisi sen verran rahaa). Sain äidiltä myös joitakin haarukoita ja veitsiä, plus upouuden hienon keittiöveitsen, se kun oli saanut sellaisen setin jostakin kylkiäisinä. Mä luulen, että sen veitsen varsi on ehkä bambua(??).

Joo, jos en olisi näin raato (mulla ei ole edes hajuakaan mitä olen kirjoittanut), niin voisin vaikka taas ahdistua "näistä ajoista". Porukoiden luona makasin vähän aikaa sohvalla, ja erehdyin miettimään asioita, ja tuli hetkeksi taas jotenkin saakelin pelokas ja ahdistunut olo. Meidän äitin mielestä mä olen ollut oikein reipas, ottaen olosuhteet huomioon(ja ukkeli kans). No, miten sen nyt ottaa. Mä sanoin sille, kun vähän kirppiskierroksella (juu, käytiin taas sielläkin) jutusteltiin, ettei tämä ratkaisu missään nimessä ollut mulle mikään helppo, vaikkakin kuitenkin se eniten oikea varmasti. Siis munhan takia se ukkeli sinne muuttaa itsekseen. Eilen otettiin kumpikin sormukset pois sormista. Niin, mehän oltiin kihloissakin, ellen koskaan ole sanonut (en ole tainnut sanoa), en muista olenko.

Ostin (äiti osti) kirppikselta sellaisen hienon kultakehyksisen peilin, jollaista en koskaan varmaan olisi saanut laittaa elämässä ukkelin kanssa seinälle. Mä ihastelin sitä siellä kirppiksellä, ja äiti sanoi, että ostaa sen mulle, jos haluan, "pitäähän sitä jotakin krumeluuriakin olla". Kiitos äiti. Inhottavaa kun se on maksanut kaikenlaista. Mun logiikalla kun pitäisi tämän ikäisenä pystyä olemaan jo omillaan... Mutta ehkä tää on nyt joku poikkeustila, mitä elellään.

Sori, mä alan vihata kohta itteäni, kun ulosanti on niin kamalan takkuavaa ja kökköä, että taidan lopettaa ja mennä niistämään nenun noin sadannen kerran tänä päivänä. Jaksaiskohan sitä istua, vai menisköhän maaten. Nyt tarttis oikeen kunnon vierihoitoa yskänlääkkeen lisäksi. Mutmut, ei taida sellaista olla nyt vähään aikaan saatavilla. Siksi meinasin uhrata ainakin osan seuraavista rahoista johonkin isoon pehmonallekarhuun pumpattavan "Ken-nuken" sijaan. Ehkä.

<3Hepoliini

P.S. Toivottavasti en jatkossa saa kauhean usein päähäni tilittää tänne enää huppelissa (kuten eilen)...

Heippatirallaa!

Olen tässä koittanut puuhailla kaikenlaista tulevaa elämänmuutostani silmällä pitäen. Kävin muun muassa siellä nykyisen vuokranantajan toimistolla iskemässä paperiin nimeä. Se nainen siellä muistutti mua siitä, että tämän ja tämän verran on vuokria sitten ladattava tiskiin siihen ja siihen mennessä. Mä sitten reippaana totesin, että "no mä koitan lainata jostakin vaikka". Se kun voi olla aika vaikeaa saada sitten uutta kämppää, ellei ole maksanut entiseenkään kaikkia vuokria. Ei sillä, etten itse olisi nyt tähän mennessä maksanut osaani, mutta ukkelin jouduttua maksamaan Kuopioon kerralla yksin koko kuun vuokran, on sillä vähän rahat vähissä...ja viime kädessä ne varmaan koittaa sitten periä multa niitä rahoja, ellei muuten näy.

Just äsken bongasin netistä oikeen "unelmakohteen". Kakskytäkaheksan neliöö, yksiö ja keittökomero, tokassa kerroksessa, ihan hyvällä alueella aika lähellä keskustaa mutta riittävän kaukana, vuokra kohtuullinen. Mutta arvatkaa mitä. No, sitten jos siihen pääsisin asumaan, niin ei tarvitsisi sitä megafonia, että voisi siskolle huudella tamppoonipyyntöjä, nimittäin se kämppä olisi SAMASSA talossa kuin siskon ja sen perheen koti!! (:D) No, mä soitin sinne asunnonvälittäjälle, ja kysyin että pääsiskö sitä katsomaan, ja se nainen siellä neuvoi että laita netin kautta "katsastuspyyntö" sinne heille, se kohde kun on vissiin niin tuore, ettei sille ole määritelty edes mitään näyttöaikoja vielä. Tein työtä käskettyä ja laitoin vielä siskolle tekstarin että haittaisko niitä saada mut naapuriksi. Ei ole vielä vastannut... Hyvä puoli siinä olisi, että häätöä tuskin ainakaan saisi kovin helpolla. Arvatkaa minkä takia. No...siskon mies on sen taloyhtiön puheenjohtaja, ja eikö ne valitukset kulje aina jotenkin sitäkin kautta, vai...? Ja sitä paitsi, millä mä mitään varoituksia saisin, kun siellä itestään kissan kanssa napottaisin, ja näpyttelisin blokia - eihän mulla ole kohta enää edes musiikkilaitteita (eikä toimivaa telkkua), joita voisin huudatella naapureiden iloksi.

Nuha jatkuu. Mä alan kanssa epäillä, oisko tämä jotakin enemmän allergista sorttia tosiaankin. Jokin aika sitten olin juuri alkamassa syömään, kun ajattelin ensin niistää nenäni, mutta ei olisi pitänyt, koska sen johdosta alkoi tulla nenästä verta ihan hulluna. Eipä tarvitse mennä luovuttamaan verta sitten lähiaikoina, kun varmaan puoli litraa (juujuu...) tuli oikein hyvännäköistä kirkkaanpunaista verta purona ulos. Että joskus vuotaa sitten ylä- ja alapää samaan aikaankin...kuin seula. Kohta tulee perkele anemia tästä vuodattamisesta.

Jaaha. Sisko laittoi tekstarin, ettei niitä tietenkään haittaisi, jos mä saisin sen kämpän vuokrattua juuri niiden talosta. Ei ollut kauhean kaukaa vissiin haettu se AU-PAIR-ajatus, jota joskus taannoin täällä väläyttelin...

Jeps. Että sellasta täällä. Ai niin, kävin oikeastaan aika hetken mielijohteesta hakemassa yhden viinipullon (punkkua, Villa Anna) Alkosta kauppareissun yhteydessä. No ei voinut olla totta, mutta se myyjä kysyi multa HENKKAREITA. Mä olin jo melkeen raha kädessä siinä, kun se sano että "saiskos paperit". Mä sanoin täyttäväni tänä vuonna 30(ja heh), mutta toki annoin auliisti passin sen tarkasteltavaksi. Sitten se tilitti jotakin tyyliin "meillä on nyt tämä kampanja, että kaikilta alle 25 vuotta näyttäviltä kysytään paperit" ja sitten se sanoi, että eikö se ole hyvä että näyttää nuoremmalta. Sitä taisi jostakin syystä alkaa vituttamaan kun lätkäisi sen kuitin tiskiin aika voimallisesti. Minkä mä sille voin, että näytän(???) lapselta... :D Saanks mä sorin. Vähän rupes varmaan naama punottamaan siinä mullakin, on se kuitenkin vähän noloa, kun tässä iässä kysellään vielä papereita...hmn. Ehkä. :)

Puspus! Katellaan, mukavaa viikonlopun alkua!

<3Hepoliini

Iltaa.

Tulin juuri vähän aikaa sitten lapsenvahtiduunista, palkattomasta tosin, mutta kyllä se aika työstä käy silti kipitellä kaksvuotiaan kanssa muutama tunteroinen. Mutta noista sukulaisten paapomista nyt ei vaan edes haluta ottaa mitään maksua, kiesus sentään. Pelkästä ilostahan sitä tekee.

Vähän rupes siinä ahistamaan, kun sisko sanoi, että muksu tykkää katella valokuvia, ja osaa luetella hyvin keitä kuvissa on, niinku nepoliini-täti (tai pelkkä täti), ja tukkeli (tai kukkeli)(siis juuri nuo etukirjaimet oikeiden nimien eteen vähennyslisäiltyinä)... Sitten sisko sanoi, että olisi kiva, jos ukkeli pitäisi muksuun yhteyttä jatkossakin, sehän kun on tavallaan kuitenkin sen kummi, joskin vain epävirallinen, kun ei kuulu kirkkoon. Huhhuijaa.

No siinä jutusteltiin jonkin aikaa siskon kanssa, sitten se lähti menoihinsa, ja mä jäin leikkimään kummipojan kanssa. Aika menopakkaus se on. Ensin vielä siitä, kun tulin sinne, niin se juoksi mua oikeen iloisesti vastaan ja hyppäs syliin. On se niin sulonen, *huokaus*... No, me leikittiin kaikkea kivaa ja riehuttavaa. Ja mä tietysti lennätin sitä, mikä aiheutti pojassa oikeen kunnon kikatuskohtauksen, heh. Ja sitten kateltiin ikkunasta kuuta, jota ei valitettavasti nyt näkynyt. Palloakin heiteltiin naapureiden iloksi. Sitten joku alkoi näyttää siltä, että on varmaan kakka pöksyssä, mutta ensin ei tunnustanut. Siskolle vaan terveisiä, että kannattaa varmaan kurkistaa suihkukopin lattiakaivoon - mä kun latasin muksun sinne seisomaan, ja huuhtelin koko paketin kerralla, mun järki kun ei riitä selittämään, miten muuten sen siivouksen olisi voinut tehdä :D *punastus*. No kai sen pyllyn olisi voinut pyyhkiä ensin, tai jotakin, kun siskonpoikakin katteli sinne suihkun lattialle ja osoitteli että "kakka, kakka"...köh... No, hitto, ei voi kaikkea tietää, pääasia kai, että lapsi selviää hengissä mun hoidosta, vai mitä häh??

No sitten sisko tuli kotiin ja juotiin kahvit, ja muksu pisti oikeen uhmateatterin äitillensä pystyyn, eli teki kaikkea mahdollista mitä ei saisi. Mun kanssa oli kyllä ihan kiltisti, aina on ollut, mutta kaippa se tuossa iässä protestoi just sille läheisimmälle ihmiselle, tosin avaimen käydessä ulko-ovessa, muksu ekana totesi että "isi, isi". Sanoin sen siskollekin. No isi kai se on se, jota siellä yleensä kotiin odotellaan. Nythän pojan isi oli reissussa, sen takia mutkin sinne oli hälytetty.

Hyvä kun puhelimeen tuli pari tekstiviestiä siellä ollessa, niin siskonpoika sano joka kerta "piippaa". Sitten se olisi halunnut rämpyttää mun luuria...no en antanu, ja sovussa siitäkin selvittiin.

Ja sitten iski pienimuotoinen ahdistus taas. Kattelin muuten sieltä siskon ikkunasta kadun toiselle puolelle sillä silmällä - siellä kun olisi yksi kämppä kesäkuun alusta asti vuokrattavana. Mainitsin siitä siskollekin, eikä sillä ollut yhtään mitään sitä vastaan, että saisivat kiikarilla tiirata, kuka mun luona oikeen käy kylässä...köh! Joo, taitaa se toinen syy olla se, että lapsenvahti löytyis läheltä...vitsivitsi.

Että sellasta. Ei nyt muuta ihmeitä, vähän kipee olo on ollut, kurkku kipeenä, nyt on myös jo nuhakin (ehkä kuumettakin), ja "alapakkikin" taas vuotaa ku seula, mutta hengissä tässä ollaan kummiskin. Ja sehän on pääasia, vai onko. Onneksi (tai "onneksi") siskonpoikakin oli itse valmiiksi vähän kipeä, etten sitä ainakaan tartuttanut. Paremminkin, ehkä mä sain tämän siltä, kun se synttäreillään koitti juoda mun mukista mehua...heh.

Puspus.

<3Hepoliini

Heip.

Tänään olen käynyt kaupungilla parissa kolmessa asuntovälitystoimistossa, plus oman nykyisen vuokranantajani toimitiloissa, jossa mulla meinasi mennä asiakaspalveluämmän kanssa hermo - se kun ei osannut selkeästi sanoa mulle sitä, mitä mä halusin tietää. Ihan pakko oli mutista siitä lähtiessä itsekseni ääneen jotta "mulkku". Ihan vaan kato pikkasen silleen suupielestä, ettei kukaan voi olla varma, sanoinko oikeasti jotakin, vai sainko vaikka sylkeä väärään kurkkuun... Oikeesti vituttaa sellaset akat, jotka ei osaa suorittaa työtänsä kunnolla, siis ASIAKASPALVELUA. Sä eukko siellä toimistossa(!), sä et ole mikään jumala, joka jakaa tai ei jaa armopaloja, nih! Huh, sainpas sanottua. Jäi paska maku suuhun siitä, tosin vain hetkeksi. Pitäiskö käydä lahjoittamassa sille symbolinen ilmanraikastataja sinne?

Nooh, siitä mä sitten isipapan kyydillä (joo, mua kyydittiin pitkin kaupunkia kuin parastakin prinsessaa...) hurautin toiseen puljuun, jonka kautta kävin katsomassa Portsassa yhtä ihan lupaavaa pikku asuntoa. Siinä oli jopa lautalattiat, vaikka oli kerrostalo! Näköala olisi ollut Kakolalle päin! Mutta. Siinä oli yksi mutta: ei kunnon kylppäriä. Siis se suihkuhommelikin oli sellanen, että olisi saanut peseytyä yhdessä vessanpöntön kanssa...joten ei puhettakaan, että olisi joku pesukone sinne mahtunut (tai siis että olisi mahtunut edes suihkuun...). Outoa. Varmaan jälkikäteen värkätty viritys. Harmi, kun muuten oli niin kiva, jopa jääkaapissa oli sellaisia runomagneetteja valmiiksi, mikä toki oli aivan valtava plussa, ja melkeen ajoi ohi sen kylppärivessan puutteellisuuksien. Mutta vain melkein, joten kiikutin avaimet takaisin ja kiitin kauniisti. Siis ne antoivat toimistolta mulle avaimet käteen ja sanoivat, että sinne vaan tutkimaan, omin päin. Aika luottavaista näin nykyaikana! Vai?

No, sitten nakattiin mun asunnonvaihdon(lainaa vuokratakuuseen, jos tarvis) virallinen sponsori (siis äiti) töihin ja sen jälkeen isä heitti mut kotiin. Olin ollut kotona varmaan varttitunnin (?) kun puhelin jo soi, ja äiti siellä huhuili (taas). Mä joskus olen epäillyt, että sillä on joku adhd, kun on niin pirun vilkas ja puhetulva massiivinen sille päälle sattuessaan. Jos rehellisiä ollaan, niin se on välillä aika rasittavaa, mutta on se joskus (ehkä) hiljaakin... ahahaha!! Joo, siis on (silloin kun se nukkuu, paitsi että se kyllä kuorsaa...). Äiti vaan tarjoutui tulemaan mukaan, jos käyn katsomassa jotakin huonekaluja. No, kyllä mulle seura kelpaa, joten alustavasti sovittiin, että lauantaina mennään kattelemaan kaluja...

Hitto, kurkku on vieläkin kipeä, tai sitä polttelee tuolta nielusta. Sitten päätä on jomottanut ja silmät ovat tuntuneet rasittuneilta. Koiran kanssa iltalenkiltä sisään tullessani tajusin, etten ole juonut kahvia koko päivänä, joten siinä on ainakin selitys tuohon pään jomotukseen. Ja niskat on tietty ihan jumissa, niin jumissa, että huomaan taas pitkästä aikaa kiristeleväni hampaita yhteen (kumpi sitten onkaan syy, kumpi seuraus). Tulkee hieromahan! Pitää varmaan keittää vähän teetä kohta.

Tupakkaakin on mennyt joku viisi kappaletta...

Muuten on henkisesti ollut parempi päivä, kuin esimerkiksi eilen. Kamalaa, miten nää mun tilitykset on nykyään vaan tätä raportoimista, että sitten tein sitä ja tätä ja tota ja tunsin ja näin ja plaah. No, ehkä sitten joku kaunis päivä huomaan taas ajattelevani jotakin muutakin, kuin arkisia askareita... Mä lopetan nyt. Huomenna illalla menen vahtimaan siskonpoikaa viideltä, ihan itekseen. Kivaa :) (vaikka se viekin mehut) Jos laittas sille hihnan ja veis sen ulos...vai käytetäänköhän lapsilla nykyään enää valjaita?? ;)

Puspus.


<3Hepoliini

Heissan!

Ihan pirun tuulinen päivä ollut ulkona tänään. Onneksi ei sentään ole ollut ihan kamalan kylmä, etteivät puut jäädy pystyyn. Näin muuten sisiliskon tuolla erään tien varressa kun tein koiraeläimen kanssa iltapäivälenkkiä.

On taas tullut suoritettua operaatio omaisuudenjakoa, kun ukkelillakin oli vapaapäivä. Tänään olivat vuorossa keittiövälineet ja astiat... Ja mä huomasin, että mä en omista edes YHTÄ kattilaa, en paistinpannua, en haarukoita, en veitsiä, no muutaman lusikan sentään! Ukkeli oli kuitenkin sen verran reilu, että sain mm. kakkuvuoan ynnä muuta pikku härpäkettä, mitä keittiössä joskus voi tarvita. Onneksi mulla sentään on laseja, mukeja ja lautasia. Mutta eipä ole kahvinkeitintä, vedenkeitintä tai mikroa, ne kaikki kun sattuu omistamaan ukkeli nimeltään ukkeli. Kai sitä uunissakin voi vettä teetä varten lämmittää, vai mitä häh? T: kotitalousihme ;)

Jooh, sitten katselin netistä taas asuntoja, ja soitin erääseen toimistoon, jonka kautta näyttäisi olevan aika edullisiakin(??) asuntoja, tosin sitten vastaavasti hyvin pieniä, mutta tuskin tässä tilanteessa tarvitsen mitään kotia, jossa voin sanoa meneväni nautiskelemaan drinkkiä talon länsisiipeen? Toisaalta, pienikin kaksio olisi mukavampi, kuin suuri yksiö, voisi sitten kävellä sentään huoneesta toiseen, jos seinät alkaa tuntua kaatuvan päälle. Yksiössä kun pitää sitten kiertää niitä "häkin" seiniä vaan. Mutta en mä sillä sano, että jotenkin tässä nyt kranttuilemaan alkaisin, kun todellakaan ei ole siihen millään mittapuulla varaa, vaan ihan vaan sen takia, mikä nyt kotona viihtyvästä ihmisestä tuntuISI mukavalta.

Sitten laitoin kurssimiehelle sähköpostia, etten aiokaan muuttaa Kuopioon. Olisin tietysti voinut soittaa, mutta kun muutenkaan en pidä puhelimessa roikkumisesta, ja netistä maksaa muutenkin kk-hintaa, niin aattelin lähestyä kirjallisesti. No sitten se kysyi, että mistä moinen suunnanmuutos... Ja huomenna menen paikan päälle keskustelemaan tästä tilanteesta, siis ihan työllisyyden näkökulmasta katsoen. Ajattelin, että sen jälkeen pölähtää menen sinne asuntopuljuun kattelemaan, että oisko niillä tarjota mun kukkarolle sopivaa koppia. Paska juttu vaan, että ne vaatii kahden kuukauden vuokraa vastaavan takuusumman, ja mä saan tästä kämpästä takuurahat (jos saan) ulos vasta, kun isännöitsijä on käynyt tarkastamassa että kaikki on ookoo. Koitin myös soittaa nykyiselle vuokranantajalle, mutta sieltä ei jostakin syystä vastattu koko päivänä. Outoako ehkä?!

Tietysti voisin raahata kamat häntä koipien välissä joksikin aikaa vaikka vanhempien luokse, mutta jos en vielä sanonut, niin ei ne taida mua sinne ensisijaisesti haluta edes väliaikaisesti...Enkä kyllä todellakaan itsekään sinne haluaisi. Äiti reiluna kyllä tarjoutui lainaamaan mulle asunnonsaamista varten raakaa rahaa (onkohan ne voittaneet lotossa??), kuten taisin jo mainita jossakin välissä.

Tänään sitten heräsin siihenkin, että asunnon puutteen ja rahan puutteen lisäksi pitäisi varmaan olla jokin väline, jolla noita kamoja siirtelee, sitten kun on jokin osoite, MIHIN niitä siirtelee. Pesukone jää meinaan mulle, ja ei kai sitä oikeen bussissakaan voi kuljettaa, vai voikohan?

Täytyy varmaan pitää jotkut tupaantulijaiset. Jos askartelisi oikeen hienot kortit ja kirjoittaisi niihin, että jos haluatte tuoda jotakin, niin tuokaa kattila, paistinpannu tai paistokasari(mieluummin), että saan laiettua ruokaa. Eikös se joskus ole ollut tapana, että tupareihin tuodaan jotakin tuollaista sälää tullessaan? Ai ei? Joo? No, kuhan heitin. Tai sitten voisi tehdä lahjalistan sinne Elegian "suosittelemalle" Stckmannille. Vitsivitsi...(ehkä) ;)

Ihan suht hyvin on mennyt tämä päivä noin "hengelliseltä" puolelta katsoen, vaikka on se aika raastavaa tavallaan tuo tavaroiden lataaminen pakettiin, kun toisissa laatikoissa lukee "hepoliini" ja toisissa "ukkeli". Mutta elämä on. Puspus.

<3Hepoliini

Heips!

Arvaa kuka istui eilen illalla ekaa kertaa läppiksen kanssa parvekkeella. No, minä tietysti. Tuli siinä juotua olutta, poltettua tupakkaa, ja kidutettua naapureita kaksinkertaisella ulinalla, siis siinä mielessä, että läppäri huudatti musiikin alkuperäisesiintyjien ulinaa ja mä huudatin omaa lauluääntäni. Onneks rappukäytävässä oli jonkun naapurin laittama lappu, jossa pahoiteltiin, että eilen saattoi olla hieman meteliä. Menköön sitten vaikka niitten piikkiin, ja sitä paitsi ihan sama jos vähän vetää serenadia tuolla Nightwishin taikka Sarah Brightmanin tahtiin, kun kohta tästä muuttaa kuitenkin pois. Ei kukaan ainakaan valittanut(ei kuulunut huutelua muilta parvekkeilta), joten siitä pitänee päätellä että ehkä naapurit olivat salaa kuitenkin ihan tyytyväisiä mun esitykseeni. Naapurit?

Niin joo, mä viheltelin myös. Kitarasoolot on meinaan helpompi viheltää kuin laulaa, jostakin kumman syystä.

Sitten piti katsoa jääkiekkoa. Ukkeli nyt tietty vanhana kiekkoaktiivina kattoo vähintään jokaisen Suomen pelin, ja oonhan mäkin tässä aikojen saatossa seurannut noita MM-kisoja enemmän tai vähemmän. Tosin sen ekan pelin aikana ukkeli katteli sisällä yksin kiekkoa ja mä kiljuin parvekkeella. Mieshenkilö sitten tuli sinne tupakille jollakin erätauolla, ja ääneen alkoi epäilemään mun mielenterveyteni laitaa ja kuntoa, kun jonkin hevimmän kappaleen tahtiin iskin nyrkkiä kohti taivasta. Ei kai musisointi nyt kenestäkään hullua vielä tee, eihän, vai häh?

Tänään olen käynyt koiran kanssa lenkillä. Aika perkeleen hyvä asia muuten, että ukkeli tuossa yksi päivä muisti kuristuspannan olemassaolon, joten nyt sesse liikahtaa ulkoilmaan vain ja ainoastaan se kaulassaan, niin kauan kun taas menee jakeluun miten kävellään rimpuilematta. Aika nopeestihan tuo on näyttänyt palautuneen muistiin.

Sitten tein ruokaa, ensin siivottuani keittiön. Tuli siinä mieleen, kun en ollut hetkeen jaksanut pyyhkiä edes tiskipöytää (pariin päivään), että eipä se näytä pyyhkiytyvän kenenkään muunkaan (ukkelin) toimesta. Tuli siinä sitten mieleen, että miten aikoinaan, kun menin eksän luokse Jyväskylään ekaa kertaa kylään sen jälkeen kun se oli muuttanut sinne opiskelemaan, niin ensi töikseni tein keittiössä totaalisiivouksen. Vain ja ainoastaan siitä syystä, että siellä oli ihan vitun törkyistä ja mä halusin syödäkin sen viikonlopun aikana, ja sen tilan saavuttaminen valitettavasti edellytti sen läävän perusteellista pesemistä ennen ruoanlaittoa. Hyi vittu, miten sotkusta siellä oli, vieläkin puistattaa melkeen. Muuten ei kyllä ole tapana puuttua toisten kämppien siisteystasoon, jos mun ei tarvii viettää siellä aikaani...

Nyt mä mietin, että meniskö tupakille, vai eikö menisi. Sitten meinasin katsoa "Hercule Poirot, Kuolema Niilillä" puoli kolmelta ykköseltä. Toivon mukaan se on sitten kuvattu oikeasti siellä Egyptissä. Muistaakseni Agatha Christie kirjoitti sen Luxorissa, voi olla, että muistan väärin mutta viime keväänä siellä käydessä muistelen oppaan näyttäneen hotellin, jossa Christie siellä majaili. Tai sitten se oli joku muu kirja. Joku kirjoista enemmän kiinnostunut voi varmaan valaista asiaa.

Mukavaa päivänjatkoa!! Puspus.

<3Hepoliini

Howdy stranger.

Tässä on päivä vierähtänyt siskonpojan syntymäpäivillä tuolla tois pual kaupunkii. Mä annoin lahjaksi kirjan, ja ukkeli antoi auton. Ukkeli ei tosin tullut edes paikan päälle, koska ei halunnut tulla, siitä syystä, ettei olisi tullut mitään kiusallista tilannetta...

..No. Mä sitten otin vastaan sen kiusallisen tilanteen, kun kummatkin isovanhemmat olivat lähteneet, ja toinen isoveljistä päätti kysyä, että milloinkas se muuttopäivä TEILLÄ sinne Kuopiohon mahtaa olla. Hetken aikaa olin mielessäni, että voi saatana, mutta sanoin sitten, että mä en ole muuttamassa mihinkään, vaan ukkeli muuttaa yksin. Se oli hyvin pitkälti siinä.

Kotiin päästyäni sisko päätti vielä soittaa, ja kysyä, että mikä meininki. Mä en nääs ollut sille vielä itse ehtinyt sanoa mitään, vaikka se (yllätys) oli jo kuullutkin siitä asiasta. Kuulemma oli osannut odottaa sitä muutenkin. Kertoi myös, että oli hieman kouluttanut miedän äitiä noista jutuista (plus viime kesästä...köh), ei siitä sen enempää... Mutta hyvä oli, että olivat puhuneet, ja kiva oli myös kuulla että olivat keskustelleet.

Musta tulee varmaan tätä menoa joku juoppo, mutta taas on tullut juotua. Muun muassa eilisiä kuoharijämiä, ja sen sellaisia... Tupakkaakin vedän taas kuin vanha tekijä. Veljeltäkin pummasin - kun se heitti mut kotiin - yhden, ja siinä samalla juteltiin, tosin vain aika vähän. Harmi, että se asuu vähän kauempana, musta kun olisi kiva nähdä tuota nuorempaa isoveljeä vähän useamminkin. Se sanoi siinä kun kyytsäili mua, että tervetuloa hoitamaan sen koiraa, jos tulee koiranhoidosta vieroitusoireita. Mä uhkasin, että muutan sitten sen luokse asumaan, johon se, että pitää sitten joku telttavuode mua varten hommata. Mikä ihme on sitä paitsi edes joku telttavuode??

Jooh. Taidan mennä tupakille. Kuuntelen Lauri Tähkä&Elonkerjuuta tässä samalla. Sitä samaa, mitä olen huudattanut aika ajoin pitkin talvea tuolla pitkin lenkkipolkuja...

<3Hepoliini

Heippa.

On ollut vähän kuumetta tänään, vain 37,6 tosin (mitatessa), mutta kuitenkin. Luulen, että johtuu ainoastaan jonkinlaisesta henkisestä patoutumisesta, ei mistään muusta. Ehdin jo siskollekin laitta viestiä, että heppa on nyt vähän sairas, joten sopiiko mennä kipeenä sinne syntymäpäivää viettämään mutta nyt näyttäis, että se meni jo ohi. Ehkä. Mä tunnustan. Mä TAAS juon täällä. Tosin vasta parisen kappaletta on hulahtanut kurkusta, mutta ei oikeen tähän nykyelämämalliin ole kuulunut mitkään säännölliset viikonloppuryypiskelyt. Toisaalta toleranssi kasvaa (ja maksa hajoaa), eikä krapulasta ole ollut pitkään aikaan tietoakaan. En ole varma, onko se hyvä vai huono asia.

Ollaan tänään suoritettu "omaisuudenjakoa" ukkelin kanssa. Vaikka toisaalta en haluiasi täällä puhua koko asiasta, niin mun elämäänhän se on, joten liipataan kuitenkin sitä kautta hommeleita myös. Alussa oli cd-levy. Eli heti aamupäivästä löysin itseni istumasta olohuoneen lattialta lajittelmassa sulassa sovussa yhdessä tämän kuuden vuoden aikana hankkimiamme ceedeitä. Ei paljon tarviinut vääntää, ei oikeastaan yhtään. Ukkeli sai mitä halusi(?), mä sain mitä halusin, ja kaikki olivat hetken aikaa tyytyväsiä. Pikkasen tietysti joutui tekemään kompromissia suuntaan ja toiseen, mutta pääsäänstöisesti musiikkimaut erkanee just sen verran, ettei niistä kaikista kivoimmista levyistä  tarvinnut alkaa vääntää. No osa vedettiin vähän "sulle mulle"-tyyliin, mutta muuten kaikki meni ihan ookoo.

Sitten olivat vuorossa kirjat. Mulla nyt oli omasta takaa kirjoja vähän enemmän (ei silti paljon) kuin ukkelilla, ja sitten oli muutamia, joita piti raakasti vaan jakaa puoliksi. No ihan hyvin sekin meni, heppalla näyttäis olevan kolme banaanilaatikollista kirjoja sitten. En tiedä, onko paljon vai vähän - ehkä vähemmän mitä itse soisi.

Sen jälkeen jaoimme liinavaatteet ja pyyhkeet. Ja sitten soi ovikello, ja ukkelin kaveri, ihan noin ilmoittamatta (kiitti vaan sillekin) pölähti paikalle. Sama kaveri, kun oli täällä vappuna, ja joka kukkui täällä yömyöhäseen asti. Ja joka multa tenttasi, että miksi mä en halua sinne Kuopioon, ja koska mä olen kuitenkin suht kiltti (ai?) ihminen, mä en viittinyt sille silloin sanoa, että "vittuako sä siinä utelet kun asia ei sulle KUULU".

Että sellaasta täällä tänään. Otin siinä vastaan myös vastapuolen pienimuotoisen aika surkean mielenpukauksen, kun sitä alkoi lopulta jako ahdistamaan, todeten, että en vieläkään osaa itse itkeä...

Tupakkaa on myös palanut, enemmän kuin olisi hyväksi. Hyihyi mua. Mutta jos se sitä vaatii, niin sitten se vaatii. Nytkin on iltapäivällä ostetussa askissa jäljellä vain viisi tupakkia...

Ja viime yönä näin unta, että olin kutsuttu standup-koomikoksi(ei kai sitä noin kirjoteta?) jonkun motoristikerhon kerhotiloihin ja pelkäsin, että nirri lähtee, ellei naurua irtoa. Hauskaa.

Jeps. Nyt tupakille ja jotakin. Jospa avaiskin jo tänään sen kuoharin? T: alkoholisti?

<3Heppa

Huomentapäivää.

Se on sitten vissiin vappupäivä tänään. Oikeestaan ei vois paljon vähempää kiinnostaa koko juhla. Sitä paitsi parisen vuotta sitten vappu sai vielä uuden merkityksen kun siskonpoika putkahti maailmaan. Silloin oli vielä siskon luona kunnon juhlat edeltävänä iltana. Äkkiä se aika menee...

Huomasin juuri, että eräs bloki, jota olen seuraillut, on pantu salasanan taakse. No, minkäs sille mahtaa, jääpä lukematta nekin tilitykset sitten. Ei voi mittään.

Pikkasen heikossa hapessa tässä ollaan, tai ei nyt varsinaisesti, koska kykenin käymään koirankin kanssa lenkillä jo ajat sitten, mutta kai se tuntuu poskionteloissa ja kurkussa (ja keuhkoissa), jos polttaa illan aikana ison askin (siis sellaisen jättiaskin) tupakkaa. Mä en muuten koskaan edes päässyt siihen kuohuviinipulloon asti noissa juomisissa. Onpa sitten pahan/hyvän päivän varalle tuolla odottamassa. Jos vaikka korkkaan sen sitten, kun tästä kerrostalokuutiosta matka jatkuu jonnekin.

Että ei nyt mitään krapulaa. Eilen oltiin ihan täällä meillä, inä, ukkeli ja sen kaveri. Istuskeltiin parvekkeella kun aurinko paistoi niin nätisti. Kaupunkiin en oikeastaan olisi lähtenyt melkeen mistään hinnasta, ei sillä tavalla nappaa noi väentungokset meinaan. Ja samasta syystä pysyn tänäänkin kotona, onhan noita vapputouhuja nähty sen verta, että tuskin sitä kuolee epätietoisuuteen, että miten sitä vappua oikeen juhlitaankaan sityssä.

Väsyttää. Niin joo. Eilen oli se pirun sossukäynti. Mä perun sanani siitä "miesämmästä", tai siis, kun sanoin, että se virkailija on kummiski taas joku miesämmä. No, ei se ollut. Se oli jopa yllättävän ymmärtäväinen asioiden suhteen, ja lopulta lupasi iskeä raakaa rahaa niitä muuttokustannuksia varten tiskiin, käytännön syistä, vaikka yleensä tekevät vain maksusitoumuksia. No, mulla pääsi siinä muutama vittukin suusta, tosin ukkelin suuntaan. Ja muutenkin mun pääherne meinasi posahtaa sen tunnin aikana, mikä siellä istuttiin. Hyvät ukkelille sitten. Perseestä oli vaan se tosiseikka, että se virkailija sanoi, että "harmi että olette (minä lainasin ukolle!!) maksaneet jo takuuvuokran koska hän olisi voinut kirjoittaa sitä varten maksusitoumuksen". No niinpä! Harmi! Ja nyt sitä ei sitten katottu menona ollenkaan...perkele. Mä sanoin ukkelille, että siinä käy just tolleen, mutta eihän se malttanut odottaa, saakelin hätähousu.

Joo, en jaksa valittaa. Aika väsynyt olo. Hieman tuli äsken sellanen pelokas olo, että mitenköhän tässä tulee jatkossa oikeen selviämään kaikista käytännönasioista, mutta päätin ottaa vaan ihan päivän kerrallaan. Jep.

Mukavaa vappupäivän jatkoa. Katellaan.

Rakkaudella Hepoliini <3

Heip.

Mä oon siis niin poikki, jos tuolleen teinitavalla asian ilmaisen. Käytiin tuossa kaupassa, mieshenkilö ei paljoa puhunut eikä pukahtanut, latasi oman mieltymyksensä mukaan tavaraa kärriin, jota mä työntelin, kuten aina, ja minä latasin oman kauan kadoksissa olleen mieltymykseni mukaan tavaraa kärriin, jota työntelin. Laskun loppusumma: 49 euroa. Siitä sitten varmaan syö jo tovin. Luulisin.

Mieshenkilö valmisti omat pöperönsä (ranskalaisia ja kepappia) ja minä omani: spagettia jauheliha(nauta! hei ostin nautaa! Ihan itte valitsin!)-kidneypapu-Arrabiatakastikkeessa. Mieshenkilö ei pidä pavuista, joten ne pavut voisi halutessaan varmaan ottaa vittuilunakin. Sen verran iso satsi sitä ruokaa tuli tehtyä, että syön siitä varmaan seuraavat kaksi päivää vielä. Lisäksi ostin irtona myytäviä suolakurkkuja ja suunnittelin, että jossakin vaiheessa iltaa otan kurkun sellaisenaan kouraan ja rouskuttelen ainakin yhden sellaisenaan tässä koneen äärellä napottaessani. Senkin voisi varmaan ottaa halutessaan vittuiluna. Perhana, mustahan on tullut uhmakas. Niin joo, ostin myös teelajitelman, ihan vaan, koska pystyin ja siltä tuntui.

Sitten mulla on oma aski tupakkaa. Mitä sitten, jos poltan vähäsen. Keneltä se on pois, paitsi multa itseltäni. Juuri äsken kävin polttamassa. Varis istui oksalla ja kyyhkynen maassa.

En meinannut mennä koiran kanssa ulos. Ei huvita. Eihän se ole edes mun koira, niin mitä sitä ramppaamaan turhaan. Lopussa kiitos seisoo, jos ja kun meishenkilön auton takavalot vilahtaa pihasta kohti parempaa huomista iso vaalea takapenkillä kyydissä istuen. Ja isolla vaalealla en tässä yhteydessä tarkoita sitten itseäni. Niin että menköön vaan itse oman koiransa kanssa ulos miettimään kenen vika se onkaan, jos koira ei osaa käyttäytyä.

Mä olen kuulemma järjestänyt mieshenkilön asiat nyt erittäin vittumaisella tavalla. Joutuu kuulemma pahimmassa tapauksessa kadulle MUN takia. No, kohtuutonta olisi kai kysyä ääneen, että mihin se luulee, että mä itseni sitten järjestän. Toisaalta, kyllä mulla on ollut tapana aina pudota jaloilleni ennen pitkää vaikka onhan tässä jo muutama elämä tullut käytettyäkin.

Taidan mennä taas tupakille. Sitten saan varmaan kohta kuulla lisää siitä, miten paska tyyppi mä olen. Ellen sitten mene vanhempilaan, kuten mieshenkilö ehdotti. Se olisi kuulemma hänen mielestään ehkä parempi. On taas nähty, että toisen parempi ei aina ole myös toisen parempi, ja päinvastoin - asiassa jos toisessa...

<3Hepoliini

Terve!

Kamalat vieroitusoireet!! Blogista meinaan. No ei oikeesti edes ole. Mä oon ollut menossa kahdestatoista asti ja nyt ehdin istua ja rauhoittua alas tämän pienimittakaavaisen harrastukseni pariin. Kunnon sättibokseina alkanu nuo kommenttilootat toimia, ja muistaakseni eilen jossakin totesinkin, että blokin nimeksi voisi kohta vaihtaa "Elämäni chatemäntänä"...jooh. Ei sillä, ihan kiva, että läppä lentää ja niin pois päin.

Tosin mä jo aamulla ehdin kotvaseksi istahtaa tuolille tähän koneen ääreen herättyäni. Sitten äitimuorilta tuli tekstiviesti että lähdenkö niiden kanssa käymään Virusmäentien kirppiksella. No, mähän lähdin. Isä meitit sinne kyyditsi, mutta ei tullut kirpputorille, vaan kävi katsastamassa, vieläkö "rantojen miehet" pitää siellä yhdessä paikassa toisen paikan vieressä kotia. Kuulemma siellä oli ollut neljä sammuneena ja kaksi hereillä... Varmaan isä on käynyt niitä jututtamassakin, vaikkei se sitä sanonutkaan.

No, me äitin kanssa (juu, tosi söpöä: pikkuheppa ja äiti...) vietimme kulutusjuhlaa muiden ihmisten hylkäämien vaatteiden ja tavaroiden parissa. Löysin tosi söpön punaisen froteehupparin, aivan hurmaava, sitä voin sitten pitää kesällä vaikka kun olen tullut uimasta tai onkimasta ja paistan kaloja nuotiolla, kuka tietää. Mua alkoi hippasen siinä lapsettaa. Löysin nimittäin sieltä "lastenosastolta" sellaisen PowerPuffGirl-pehmolelun(menikö oikein?), sen mustatukkasen. Parasta oli, että kotimatkalla autossa, kun olin käynyt vanhempien luona syömässä ja tappamassa äitin nauruun, huomasin, että se puhuu! Juuh, kun sitä painaa vatsasta, se sanoo vaikka mitä! Ja maksoi vaan euron! No, paras löytö (joo, nyt mä häpeän) oli sellainen hopeinen prinsessatiara, jossa on "timantteja". Ja kaikista parasta oli, että äiti maksoi koko paskan (yhteensä vissiin 5,50euroa...) ja kirppiksenmyyjää taisi hieman huvittaa tämä äiti-lapsipari ostoksilla... *punottaa*. Kiva siinä oli kassalla taantua, kun myyjä totesi jotakin tyyliin että nyt sait sitten vihdoin ja viimein sen kruunun, tai jotain...aika noloa. Rupes vaan lapsettamaan (en ole hullu). Ja sitä paitsi, aina voin vedota, että ne tulee "Lumppuihin" kirjoitusmateriaaliksi! (juu, tulee, ihan varmasti tulee...)

Että sellasta. Sitten tulin kotiin ja kävin tupakalla! Hyi mua syntiätekevää! Oli vaan niin nätti auringonpaiste parvekkeella, että ikään kuin vanhasta muistista vaan käveli sinne. En nyt jaksa sanoa, mitä "the diktator" siihen sanoi, mutta mun mielestä aika paha moralisoida kun itellään palaa syöpäkääryle suupielessä siinä samalla?

Äiti on nyt innostunut tekemään vaihteeksi jotain helmiaskartelujuttuja, ja mullekin latasi kamalan määrän helmiä ja kuparilankaa mukaan, kun sanoin - siinä vaiheessa kun puoliväkisin löysin itseni vääntämästä rannekorua niiden olkkarinsohvalta - että "täähän on oikeastaan ihan kivaa!" Että jos jotakin kiinnostaa "askartelun lahja maailmalle"n helmityöt (siis minäminän!!), niin eikun vaan vinkkiä, niin katotaan millanen ranteenaukaisija täältä lähtee siinä postipaketissa itse kullekin. Oli meillä myös puhetta siitä (pirun) muutosta äitin kanssa siellä kirppiksellä hiimaillessa. Se sanoi, että oli meinannut pitää suunsa kiinni, mutta ei sitten osannutkaan(ylläri). No, se halusi vaan sanoa (viime kesään pohjautuen ilmeisesti) että päätin mä sitten asua missä vaan, niin ne on kyllä mun puolella (aina). Ja tukena, ja niin pois päin. Kyllähän mä isänkin varovaisista (sillä ei ole tapana ottaa kantaa kauheesti) kommenteista taas seuloin lävitse "tarvetta haulikolle"- äänenesävyn, heh. No, oli ehkä vähän kärjistettyä, mutta kuitenkin. Jännä juttu, miten nuo asiat kuitenkin koskettaa niin monia. Mä en kai vaan aina muista sitä (että mäkin olen(?) tärkeä joillekin).

<3Hepoliini

Heippa!

Tänään on ollut aika menokas päivä noin kaikin puolin. Aamulla heräsin pirteänä hepoliinina jo kahdeksan aikaan ja siittä pomppasin sitten ylös ja kuten jokaisen pienen "netti"riippuvaisen kuuluu, ryntäsin melkein heti toitokoneen ääreen. Kuinkas nyt muutenkaan, herraisä sentään. Siinä sitten rämpytin koneen kanssa erinäisiä juttuja kunnes huomasin, ohhoh, nyt pitäis varmaan jo alkaa valmistautumaan siskon ja siskonpojan kanssa lähtemään puistoon leikkimään. En muista oliko siitä puhetta täällä, mutta sellaista oli tänään päiväohjelmassa.

Kaivelin sitä varten polkupyöränkin pyöräkellarista talviteloilta. Mähän en meinaan polje talvella(loka-maaliskuu) yhtään mihinkään. Ensinnäkin silloin ei tarkene ja toisekseen mä en halua halkaista mun kalloani. Voisi meinaan just sillä kertaa, kun liukastuisi, kaatuisi ja löisi päänsä johonkin, olla se päivä, kun ei ole huvittanut laittaa pahkaa, eli pyöräilykypärää päähän. Juu, vietän vaarallista elämää, ja pelaan venäläistä pyöräilyrulettia. Tänäänkin oli rulettipäivä ja ainakin toistaiseksi pääherne on ihan hyvässä turvassa kallon sisällä.

Siskon porukat asuu toisella puolella kylää, ja päätettiin, että lähdetään kumpikin polkemaan kymmeneltä ja sitten tullaan toisiamme vastaan, ja kohdataan kun sen aika on. No, siinä sitten törmättiin ja mä heti ensitöikseni valittelin että "en ollut löytänyt kypärää, ja että olen nyt HUONO esimerkki". Se oli vale!! Mä valehtelin! Trauma!! Sinnehän se kypärä jäi eteisen pöydälle kun mielestäni ei oikeen natsannut tämänpäiväisen "luukin" kanssa. Joo, mä tiedäm, todella typerää. Saanko anteeksi? Kaiken lisäksi siskonpoika alkoi toistelemaan sitä "huonoa esimerkkiä" omalla hieman vielä takkuavalla puheellaan. Ja kyllähän heppatädiltä taisi muutama "perse" ja "perkelekin" siinä lipsahtaa suupielestä, kun vietiin poika elämänsä kolmannelle hampurilaiselle mäkkäriin, kun olimme tehneet riittävästi hiekkapyramideja ja nälkä yllätti koko porukan, ja siskoksilla alkoi sanainen arkku aukeamaan yhdestä sun toisesta asiasta. Juuh, mutta ei niistä asioista sen enempää. Taisi multa lipsahtaa, että kirjoitan nykyään blokia. Sisko heti uteli, että minkä tyylistä mä kirjoitan, mutta en viitsinyt sanoa että "paskaa"(kun oli se lapsikin siinä), joten totesin vaan että "mitä milloinkin päähän tulee", mikä kyllä on myös ihan totta sekin. "Tajunnanvirtapaskaa!" ;oD

Jooh. Sitten pyöräilimme vielä vähän aikaa Aura-joen rantamilla "tällä puolella" (tässä tapauksessa se tarkoittaa sitten kirjaimellisesti tällä puolella...) jokea, kävimme siinä sen ison ristin luona ihailemassa maisemia, sisko otti musta muutaman kuvan mun kännykän kameralla, että "voin sitten haikailla Turkuun, kun muutan sinne susirajalle...". Joo, niin voin. Ihan perseestä! Keväinen Turku voi kuitenkin olla aika viehättävä! Sitten mua harmitti - mulla oli kamera mukana - kun kamerasta loppui akku, enkä saanut otettua kuvaa Valokuvatorstaihin rautatiesillan kupeesta, kun sain mielestäni hyvän idean. Perskl! No, onpa ainakin sieltä leikkipuistosta kivoja kuvia siskosta ja sen pienestä murusta. Siitä on rappion estetiikka kaukana, usko mua.

Nyt tässä juuri lenkiltä tulleena sitten istun koneella, kuuntelen tiskikoneen loiskuntaa, ja odotan montako kertaa TÄMÄN illan aikan ukkeli itkee mun blokiharrastuksestani. On se jo ehkä kolme kertaa ehtinyt kotonaolonsa aikana siitä sanomaan. Mutta mä tunnustan! Mä käytän kyllä konetta paljon, en mä SITÄ kielläkään. Jeps. Sellasta. Ihan kiva päivä on noin kaikenkaikkiaan ollut. Ulkonakin linnut laulaa, valko- ja sinivuokot kukkii ja aurinko on paistanut ja suunsa on saanut täyteen katupölyä. Hyvä etten tukehtunut paluumatkalla, sen lisäksi että peppu ja polvet olivat polkemisesta ihan hellinä. Moro.

<3Hepoliini

Heippa.

Tulin vähän aikaa sitten sieltä synttärireissulta takaisin kotio, ja pikkasen on nyt "hepoliinista puristettu mehut pois"-olo. Se on meikäläisellä yleensä ihan normaali reaktio tuollaisten kekkereiden jälkeen, varsinkin kun pitää istua suuntaansa ennen ja jälkeen melkeen pari tuntia autossa.

Aamulla siinä vielä viimeistelin "asukokonaisuutta", mikä oli aika hankalaa, koska en meinannut löytää mitään normaaleja sukkiksia sen armeijanvihreän(joo, punanen vaihtu vihreään, en halunnut olla liian "porno"(kevyt liioittelu..) mun kiltin pienen kaksmetrisen veljenpoikani synttäreillä) hameen kanssa. No, löysin kuitenkin laatikon kätköstä yhdet mustat pitsisukkikset ja päätin, että sopi tai ei niiden vaatteiden kanssa, niin ne pannaan jalkaan. Kyllähän nuo veljet hieman kuittaili mun pitsiksistä, mutta on kai ne tottuneet jo siihen vuosien varrella, että mulla on päällä aina vähän mitä sattuu...  Mutta ainahan mä voin vedota siihen, ettei "tämän alan"(mitä se sitten meinaakaan, tulkitse itse..) ihmisen tarvii niin sovinnaisesti pukeutunut ollakaan, ahaha. Vaikka mun mielestä kokonaisuus oli kyllä ihan siedettävä kuitenkin. Ai niin, eihän tää ollutkaan se tyylibloki, shit...

Siellä sitä kuulkaa istuivat sulassa sovussa niin isän entinen kuin nykyinenkin vaimo(äiti), vierekkäin sohvalla rupattelemassa. Äiti siinä sitten siitä veljien äidillekin totesi jopa ääneen, miten kiva on, kun nuo pojat ovat aina hänetkin kutsuneet joka paikkaan, ja ollaan kaikki hyvissä väleissä. No, kai sitä 35 vuoden aikana luulisikin olevan tottunut moisiin järjestelyihin. Ja niin edelleen... Mutta tosi jees.

Veljenpojat ne vaan kasvaa ja komistuu. Pieninkin on perhana jo pidempi kuin mä, ja mähän en ole mikään tappis kuitenkaan... Pysähdyin siinä sitten ihailemaan mun kummipoikani aikaansaannosta elikäst löytykauhaa. Veli käski kysymään kummipojalta että saisinko mä sen kauhan mutta ei mun tarvinnut itse kysyä, kun poitsu siinä ovella pyörähti ja lupasi että "hepoliini-täti" saa sen ottaa. Sisko paluumatkalla sanoi (tulin niiden kyydissä takaisin), että poikien äiti oli ollut lievästi traumatisoituneen näköinen kun tajusi, että hänen pikku murunsa löylykauha lähtee heppaliinin matkaan sieltä. No, mä lupasin, että mä lähetän jonkinlaisen lahjuskirjeen pojalle vastalahjaksi tästä ennenkuulumattomasta eleestä. En muista, että olisin saanut kummipojalta meinaan koskaan mitään ennen tätä. Kiitos.

Siinä sitä sitten katselin taas veljiä ja vanhempia ja siskoa perheineen, ja mietin että mitäs minä tässä näin. Onneksi kukaan ei sentään alkanut kysellä miksi ukkeli ei tullut mukaan. Se on meinaan aika perseestä alkaa selitellä toisen puolesta sellaisia, kun ei kuitenkaan kehtaisi sanoa suoraankaan, että toinen ei vaan jaksanut tulla. Ja onneksi joku oli niillekin jo rallattanut siitä hepon muuttohommelista, niin sitten saattoi senkin asian ohittaa vaan myöntelemällä että "sinne sitä vissiin sitten juu...". Joo. Väsyttää. Musta tuntuu että viljelin taas vähän liikaa hepoliinihuumoria veljenvaimon kuullen, meinaan että se taitaa liikkua noissa hauskuutusjutuissa vähän korrektimmalla tasolla kuin heppa itte. En mä tiedä. Mutta ei mitään pahaa, ihan kivaa oli ja kaikki tullaan toimeen keskenämme ja se on pääasia. Ja synttärisankarin mielestä varmaan myös se, että tilipussi karttui muutamalla rahalla, heh.

Että sellasta täällä tänään. Ei tässä jutussa ollut varmaan mitään tolkkua, mutta ei kai sitä voi aina ollakaan, varsinkaan jos pääherne on lepotilassa. Mä ehdotin muuten siskolle, että ne joko ottais mut AU-pairiksi niille, tai sitten adoptoisivat mut siskonpojan kaveriksi, kun niillä oli aikast hyvä palvelu siinä paluukuljetuksessa; oli Dumlea ja juomakin tarjottiin taukopaikalla, kun vesselin piti päästä välipalalle. No, tuli sellanen olo, ettei ne mua halua adoptoida, perkele. Kai mä oon sitten jo liian vanha sellaseen. Vai, häh?? Ottaisko joku mut AU-pairiksi? (joo, en olisi ahkera ja nöyrä)

<3Hepoliini

Huomenta.

Tulipa äsken ulkona koirun kanssa huomattua, että villapaita(sen alla vielä pitkähihainen ja toppi) yhdistettynä pipoon ja lumpputumppuihin, oli "lievää" määrällistä liioittelua. Pikkasen meinas tulla kuuma, mutta enhän mä turkulaisena nirppanokkana VOINUT ottaa (ja siis, hei kamoon, TYYLIblokkaajana(!!)) pipoa päästä, kun oli aika huono tukka-aamu. Se paska puoli näissä ylipitkissä hiuksissa meinaan on, että juuret ja latvat elävät ikään kuin eri planeetoilla. Ja sitten kun nuo hiustenhoitotuotteet eivät oo mun mikään vahvin ala (voiko joku suositella jotakin??), niin ei varmaan pitäisi edes pitää pitkää tukkaa senkään puolesta. Mutta mutta, kun on tuo identiteetti aika vahvasti "pitkätukkainen", niin en mä voi niitä laikata, enkä sen puoleen haluaisikaan.

Joo, huomaa taas, että eilen illalla tuli pistettyä nuo välittäjäaineet ynnä muut endorfiinit taas liikkeelle, siis sillä vaan, kun muutaman (ihan vaan muutaman...) olusen join ja pari siideriäkin. En tiedä mikä siinä on, mutta viime aikoina on tuo olut alkanut maistua. Ihan outo juttu. Toisaalta, mulla on niin herkät hampaat, että aina siideriä/lonkeroa juodessa oikeen kuulen, miten mun hampaat itkee suussa, kun niitä vihloo. Että sen puolesta oli varmaan ihan kohtuullista verottaa ukkelin "salkusta" muutama. Mähän ne maksoinkin siellä kaupassa kuitenkin, ahahaha... :O

Oli muuten taas hyvä siellä ulkona kun kävin. Oli joku pieni perhe, isä ja äiti ja pikkutyttö, yhden parkkipaikan reunassa. Isi laittoi kyykyssä autoa, ja perheen naiset siinä sivussa oottelivat ja nauttivat auringosta. No tuo koira alkoi sitten haukkua vähän sille miehelle, kun kokee kai epäilyttäväksi kaikki tuollaiset maassakykkijät. No, onneksi ei kukaan säikähtänyt, vaan päinvastoin äiti ja tyttö tulivat moikkaamaan Aata. Hyvä oli taas seurata, kun meiän koira on ihan hulluna noiden lapsien perään, siis sillä tavalla, että tietty tykkää niistä ihan kamalasti. Siinä ne olivat pikkutytön kanssa kotvan aikaa puolen sentin rako nenien välissä kunnes A antoi oikeen hellän ja herkän pusun tälle pikku prinsessalle, joka oli ihan otettu tästä kunniasta. No, vielä kotiin tullessa näki oikeen, miten koira leiju onnellisena, kun oli taas päässyt pussailemaan pikkutyttöjä. Juuh.

Viime yönä näin painajaista. Olin meidän isän kyydissä autossa. No, tuokin jo itsestään on aikamoinen painajainen (selviikö hengissä vaiko ei), ja huomenna pääsen sen taas kokemaan, kun menen äiti&isän kanssa veljenpojan synttärikakkukahveelle veljen perheen luokse. Ukkeli ei meinaan lähde (taaskaan), sitä ei kiinnosta, tai se ei jaksa. Ei se oikeen koskaan ole ymmärtänyt noiden juhlien päälle, ja aika paljon olen kaiken maailman bileissä saanut (joutunut?) käydä ilman sitä. Sitten on "kiva" aina selitellä että miksi hepoliini taas on itestään liikkeellä... No mutta se uni. Me oltiin menossa tekemään jotakin työhommaa siinä unessa, oltiin isän kanssa kai jotain remonttimiehiä(heh!). Isä ajoikin jostakin syystä harhaan, ja päädyimme paloasemalle, joka oli täynnä palomiehiä. Isä "karkasi" sinne, sisälle, enkä mä ehtinyt sanoa sille, että paikka oli ihan väärä, mutta juoksin perään. Löysin itseni "palomiesten oikotien", eli 18-kerroksisien huojuvien metallirappujen yläpäästä. Isä oli mennyt niitä alas. Ne raput olivat sellaisessa kuilussa ja ylhäältä näki ihan sinne alas asti. Mulla on korkeanpaikankammo(ihan oikeestikin), ja jalat menivät ihan veteliksi ja itkus tuhertaen tartuin oven kahvaan (sen oven, josta olin rappukuiluun tullut) ja kampesin itseni takaisin paloaseman tiloihin. Isällä oli siinä unessa dementia...

Lisäksi näin unta, että näyttelin jossakin näytelmässä, jonka "kulissien takana"(ihan symbolisesti, mutta myös konkreettisesti) ja mun selän takana oli kaikkea hämärää ja outoa kuviota, kateellisuutta ja panettelua, joista mä kuitenkin tavallaan olin aivan tiedoton. Nih.

Nyt mä meen ottamaan kahvia(tee on loppu, nyyh). Mukavaa viikonlopun alkua!! :)

<3Hepoliini

Heips!

Tämähän on harvinaista herkkua arvon hepoliinin jutuista kärsiville (mutta silti riippuvaisille, mä paljastan mistä se johtuu; se on se "hepoiini"...!) satunnaisille ja ei niin satunnaisille seuraajille. Siis meinaan se, että hepoliini on vasta tässä vaiheessa päivää blokkaamassa omaan blokiin. On nääs ollut kaikenlaista pikku puuhastelua, jota on pitänyt hommata ensisijaisesti...

...Kävin tuossa kirppiksella viemässä lisää tavaraa. Koska mä olen vasta pienen pieni hepoliini, niin tietty (ketkäs muutkaan) isä ja äiti kävi mut täältä hakemassa, ja kiikuttivat ihan paikan päälle asti. Toivat siinä samalla myös joitakin omia tavaroitaan, joita saan myös armollisesti käyttää niin ohuen rahapussukkani täyttämistoimissa. Voin sanoa, että säälin niitä, jotka sattuivat tänään olemaan jossakin Länsikeskuksen suunnalla kirppuostoksilla. Selviteltiin meinaan aika äänekkääseen (mutta ystävälliseen) sävyyn asioita siinä hinnoitellessa kaikenlaisia lumppuja (terkkuja vaan "lumppulaan";)) ja tavaranyssäköitä. Mulla jotenkin taitaa ottaa tää kaikki hermopaineen päälle, ja päässä jotenkin napsahti, kun menin syyttämään äitiä tuen puutteesta viime kesän tapahtumien aikaan. Tai syyttämään on kyllä aika vahva ilmaisu, mutta totesin, että olisin kiitollinen ihan jatkoelämää ajatellen, että vanhemmat voisivat olla mun puolella ilman mitään ehtoja ja poikkilausumia...no ei siitä sen enempää. Saatiin sekin homma puettua sanoiksi vihdoin ja viimein, kai mä olin alitajuisesti kantanut siitäkin jutusta (en ala tarkennella tässä) jotakin taakkaa tuolla pääkopassa.

Äiti siinä ehdotti, että laitettaisiin sellainen paljettijakku "silmämagneetiksi" siihen mun halpojen ryysyjen rinnalle. Ehdotti, että jos laitetaan vaikka 10 euroa hintaa, niin sitten ne mun vaatteet (mainos: 2-3euroa, ihan hyväkuntoisia) näyttää toooosi halvalta siinä rinnalla. Mä siinä samalla kysyin(kun sen vaatteen käsite oli hieman epämääräinen tavallaan) hinnoitellessani, että mitä pistetään lappuun lukemaan, "paljettijakkuko?". Äiti kuuli väärin, että mä sanoin "magneettijakku", ja totesi, ettei meidän salaista myyntijuonta kannata nyt kai siihen lappuun kirjoittaa, ja sitten me naurettiin vatsat kippurassa (joo, tosi hauskaa:)), ja asiakkaat katto meitä varmaan ku jotain hulluja, heh. Ei oo tainnut omena pudota kauas omenakuormasta, vai miten se meni.

Just kun olin kävelemässä kassoille päin, äitimuori heilutteli kädessä jotakin pipontapaista. Mä katoin heti, että vou, tuosta saa varmasti väännettyä materiaalia, kantilta jos toiselta, mun tulevaan "Lumppuja ja Lureksia"- juttuuni (mainos 2)! Mutta eipäs kerrota siitä vielä sen enempää...täällä se kuitenkin valmistuu pikku hiljaa... :)

Että sellasta. Ja sitten ukkeli vielä kehtaa väittää etten mä tee muuta kuin blokkaan(no nythän mä blokkaan ja (epä)MUOTIblokkaan, eli blokkaaminen on noussut asteen ylevämmälle tasolle;)). Mä kun sille innoissani koitin esitellä mun tulevaa ideaani tuota edellistä varten. Mutta ei kai nuo miehet (joo, kamala yleistys) niin ymmärräkään sitten muodikkuuden päälle, vai, täh?

Hitto, olisi mulla ollut taas vaikka mitä mielessä, mutta varmaan pakko mennä koiran kanssa lenkille. Se kohta masentuu, kun mä en enää tee sen kanssa mitään. Paitsi käyn kaksi kertaa päivässä ihan hyvänpituisella lenkillä. Mutta sitä muuta höttöä sitten myöhemmin jos palaa mieleen. Sanon nyt vielä että korvat on ihan lukossa ja nenä melkeen tukossa, että en ala, jos tässä koko talven ilman flunssaa sitkuteltuaan saa vielä jonkin kamalan räkätaudin. Yyh!! Nähellään.

<3 Hepoliini

Huomenta!

On taas silmtä ristissä. Ette ikinä arvaa, minkä musiikin tahdissa viime yönä tuli laskettua lampaita (vai pitäisikö sano hepoliineja..). No, pääherne soitti tällä kertaa "Minttu ja Ville"ä! Siis tätä Jonnan 1980-luvun musiikillista mahtavuutta. Mistäköhän sekin tuli päähän.

Jii tuossa äsken soitti mulle, ja ehdotti että tulee käymään. Mä sitten toivotin sen tervetulleeksi banaanilaatikoiden täyttämän asunnon keskelle, ja tultiin siihen lopputulokseen, että se käy hakemassa mut täältä kotoa, ja mennään käymään kirppiksella, ja katsotaan, onko tavaroita mennyt. Joo, se oli sen ehdotus. Jii kertoi sunnuntaina käyneensä siellä ja paikka oli ollut aika tyhjillään! No, ukkeli kaikessa huomaavuudessaan antoi mulle täksi päiväksi tehtäväksi katsoa lisää niitä kirppistavaroita, mutta jos mä kohta (puolen tunnin sisään ehkäpä) menen jo sinne kirppikselle, niin koko systeemi tulee tehtyä tavallaan ihan käänteisenä. Mä jo kuulen ukkelin äänen korvissani, miten se "antaa kurinpalaustusta" mulle siitä, etten osannut hoitaa asiaa eri tavalla. Mutta pitäiskö mun muka sanoa Jiille, että "odotappa täällä vaikka kolem tuntia, kun hepoliini katselee tavaroita, ja sitten mennään sun kyydillä käymään siellä kirppiksellä"? No, ei mun mielestä, eihän Jii ole mikään mun "kuski". Niin.

Eli kohta kirppikselle silmät ristissä. Ei oo kyllä taaskaan yhtään edukseen, mutta mitäpä väliä tuolla on. Tehdään nyt "suuri tunnustus" ja kerrotaan, että hepoliini ei yleensä jaksa nähdä paljon vaivaa "naaman laittamiseen", vaan kulkee pitkin hevoshakoja ilman meikkiä tukka korkeintaan ponnarilla (muita kampauksia ei nääs oikeen oo hallussa...paitsi ehkä nuttura, ja letti, ja...;)). Todella "kaunis" visio? Eikun mä vaan yhtenä kauniina päivänä tajusin, etten mä tarvii mitään hirveää meikkipanssaria kestääkseni omaa naamataulua peilistä, ja huomasin kasvaneeni "aikuiseksi" ;D!

Joo...todella kypsää. Illalla menen vahtimaan siskon ja sen miehen mukulaa niiden luokse tuonne toiselle puolen kaupunkia. Ette ikinä arvaa minkä takia. No, ne käyvät YHDESSÄ tanssitunneilla! Mä oon siis NIIN kateellinen. Milloin joku veisi MUTkin tanssitunneille. Ois vähän niinku tarpeessa, osais sitten sen valssinkin vaikka joskus hurauttaa, jos sellaisen tarvetta tulisi. Persettä kyllä osaan pyörittää, mutta ei kai sitä tanssimiseksi voi sanoa?!! :D

Jees. Pitää varmaan pukea ja vähän koittaa siistiytyä. On se kyllä kun tullaan toisen päiväohjelma sotkemaan tuollaisilla sosiaalisilla tapahtumilla, perhanan Jii. ;) Katellaan sen jälkeen lisää. Kai.

<3 hepoliini

Iltaa.

Mä en kyllä hirveästi nyt tykkää itsestäni kun pukkaan jo kolmatta tekstintynkää tämän päivän aikana, määrä kun ei aina korvaa kuitenkaan laatua, heh. Mulla on vaan taas pää täynnä liikaa sanoja, liikaa musiikkia, liikaa tunteita ja liikaa kaikkea, niin on pakko purkaa sitten jotain hajanaisia ajatuksia ja tapahtumia vaan ulos. Sitten se johtaa toivottavasti sisäiseen rauhaan, ja elämä jatkuu tyytyväisenä ja Taotao kuuntelee iltaisin äitipandan satuja...jooh.

Käytiin tuossa Honkapirtillä kahvilla hepoliinin isän ja äitin kanssa. Eipä se sisko perheineen sitten tullutkaan paikalle... Auton ikkunasta näin sinisenä viivana ohimennessä valtavan määrän sinivuokkoja. Niitä sieltä aina löytyy, Ruissalosta. Honkapirttihän on kuulemma tuotu paloina aikoinaan Syväristä, ja äiti siinä alkoi samalla "tilittämään", kun (jälleen kerran...) tuli Karjalasta puhetta, että meidänkin äitin isän suvulla oli siellä Vuoksen rantamilla niin paljon maata, että pelkkää rantaviivaa oli neljä (4!!) KILOMETRIÄ! Miettikää, tsiisus, nyt vähän, miten rikas Bitch mäkin nyt voisin olla, herran jumala sentään. Ei varmaan tarttis pohtia, että oisko sitä omenapuutarhaa ja hevosta, vai ei. No, pois se minusta, että nyt rahan päälle ahne olisin... Mutta meidän suku kuitenkin asutti niitä samoja kulmia 1500-luvulta lähtien. Siitä on hyvä repiä. Joo, en mä ala taas tilittämään. Menetetty mikä menetetty, that's it. Sovittiin kuitenkin äitin kanssa, että tehdään vielä joku päivä retki sinne sukujuurille. Täytyy vaan pitää kiirettä, vielä kun on hengissä porukkaa, jotka osaa näyttää sekä äitin isän että äitin äitin kotipaikat siellä. Nehän on naapuripitäjistä kotoisin kai.

Ihan kiva oli nähdä niitäkin. Mä luulen, että meidän isä on vähän surullinen kun sen "pikku pupunen" (mun lempinimi lapsena...*punastuu*) lähtee taas kauas pois asumaan. Mä oon aina ollut kai "se isän silmäterä", kuopus kun olen. Ja muistelen isän joskus ekseksälle vihjaisseen the haulikonkin olemassaolosta! ;D

Eilen mietin muuten ääneen, että mitä sitä vielä veisi kirpputorille ja samalla pengoin mun rintsikka ja pikkuhousulootia makkarin kaapista todeten että niistäkin kai voisi jotain vanhoja heittää joskus menemään. No ukkeli siihen ehdotti, että eikun vaan vanhat pikkuhousut kirpputorille myyntiin. Mä sitten sille sanoin, että ei oo tosissaan, ties mitkä pervot niitä sieltä oikeen ostaisi runkkumateriaaliksi. Arvatkaa mitä tämä siihen sanoi?! "No, eihän ne tietäisi että ne sun pikkuhousuja siellä materiaalina käyttäis!" teki mieli sanoa, että oletko ihan varma...

Jep. Mä meen nyt ottamaan kupin kahvia. Ihan niin kuin ei muutenkin olisi maha ihan perhosia täynnä. En kyllä tiedä, miksi.. Outoa. Varmaan se on nyt se vatsahaava.

<3 Hepoliini

p.s. Viimeisellä rannalla

Päivää.

Blogblogblog...Pitää varmaan kohta askarrella iitselleenkin jotkut (blogi)hullun paperit. Mietin tuossa, kun yksi päivä joku eduskuntatäti telkkarissa valitti että ihmiset vaan "syrjäytyy" netissä, ja plaaplaaplaa, katsovat liikaa telkkaria ja plaaplaplaaplaplaaa. No, mä sitten mietin, että "ei siinä voi olla mitään pahaa, jos se tuntuu hyvälle" ;). Ja sitä paitsi, jos kaikki ihmiset tällä pallolla keskittyisivät vaan "tutkimaan asiallisuuksia", niin kuka täällä ehtisi nauttia niistä kaikista tieteen hedelmistä sitten, jos aina vaan pitäisi keskittyä lukemaan jotakin tietokirjoja tms.. Vaikka toki tykkään tiedosta, ei siinä mitään. Mutta kai täällä saa jokainen elää parhaaksi katsomallaan tavalla, perkele. ja miettikää, ne telkkarinkeksijätkin/netin keksijät olisivat tehneet ihan turhaa työtä, ellei kukaan niitä käyttäisi. Niin! Perkele.

Meidän isällä on tänään syntymäpäivä ja lähden kohta käymään yllätyskahvilla "tuolla jossakin", sisko ja sen porukat tulee kanssa. Isä ei tiedä siitä mitään, äiti vaan vie sen paikalle ja me ilmestytään sinne sitten. Siis ihan vaan kaffella käydään, ei oo mistään "yllätysjuhlista" kyse. Isä itse sanoi, ettei halua mitään mutta kai sitä voi jotain pientä kuitenkin joskus aina järkätä. Jees. Mitenköhän mä pärjään ilman blokia ne tunnit, ahahahahaha :D (sairasta).

Sii juu! <3 Hepoliini

EDITTI!P.S. Mä voisin vaikka vannoa, että kirjoitin tään peeässän jo kerran tähän...mutta siis: musiikkia...

Heipparallaa!

Täällä on Hepoliinin viinimaistajaiset vol 10778 käynnissä. Kamalaa juopottelua, mutta tuli vaan sellanen olo, että pieni viikonloppunollaus olisi taas paikallaan, kun täytyyhän sitä pitää välittäjäaineet pääherneessä liikkeellä. Nyt mulla on vielä lasillinen viime viikonloppuista Etelä-Afrikkalaista valkkaria nenän edessä (tai läppärin vieressä) mutta tuolla keittössä jo odottaa äsken suurella lämmöllä ja huolella Alkosta valitsemani samaisesta maailmankolkasta kotosin oleva punkku. Mä oon oikeesti enemmän noita punkkutyttöjä, tuo valkkarinmaistelu oli vaan ohimenevää(?) vaihtelua. Puolustukseksi sanottakoon, että tässä viime vuosina on tuo juominen ollut muuten niin hillittyä ja harvinaista(köh..) herkkua, että saa kai sitä välillä vähän ottaakin. Vai saako...

Kasvaa ainakin toleranssi, ellei sitten mikään muu kasvakaan. Nytpä tuli mieleen että mahtaisko tuolla juomisen yleistymisellä olla mitään tekemistä sen kanssa että krapulat eivät ole niin hirveitä? Ei passaa vaan kamalasti tänään ottaa (joo, ei) kun huomenna pitää pirteänä olla laittamassa kirpputorille niitä tavaroita, joita eilen ja tänään olen lajitellut ja hinnoitellut. Kumma vaan miten sitä kiintyy kaikenmaailman rätteihin ja lumppuihin. "En mä näitä housuja viitsi myydä, jospa ne vielä joskus mahtuis päälle" tai "Tämä mulla oli silloin ja silloin päällä, liikaa hyviä muistoja tässä paidassa, ei sitä voi myydä". No, pari kertaa kävin samat tavarat läpi ja toisella kierroksella raaskin laittaa jo vähän enemmän tavaraa syrjään. Ja ne kamat, mitkä eivät matkusta huomenna (krapularaato)hepoliinin kanssa kirpputorille, päätyvät sitten jonnekin pelastusarmeijalle tms.. Vaikka niillekään ei tunnu nykyään mikään kelpaavan. Kauheat vaatimukset sen tavaran suhteen? Pitäis olla ehjää ja puhdasta ja priimaa jne., vaikka sanottakoon, etten mitään paskaa olekaan sinne tunkemassa (mielestäni). Jospa siitä joku ropo sitten menisi johonkin hyväänkin tarkoitukseen, eikä vaan jonkun pomon takataskuun...

*Täydentää lasia* ("jos täytätte mun lasini, niin tahdon kertoa...")

Niin. Ukkeli pääsi tänään jo hyvissä ajoin, niin ei voinut edes löysäillä sen orjapiiskurin katseen alla. Taas se pakkasi jo muuttoa ajatellen jotakin seedeitä ja muita, jos sitä vauhtia jatkaa, niin mun ei tarviikaan kohta pakata yhtään mitään...:) No, en mäkään siinä kattoon syljeskellyt, vaan laitoin kaiken mielikuvitukseni liikkeelle kun loin A4:n kokoisen koneella kirjoitetun tilityksen soskuun siitä, miksi meille tulisi antaa ihan sikana avustusta sitä muuttoa varten. Ja MUN (huom. mun) laskelmien mukaan meille jaa tulojen ja menojen jälkeen vajetta yli 1000euroa(!). Mutta kun sosku laskee ne jutut uusiksi niin voitte kuvitella, ettei sieltä mitään tonnia posahda tilille. Kyllä ne sen pykälän löytää, minkä perusteella voivat evätä kaiken mahdollisen. Ja mun suulauden tietäen olen taas tilittänyt kohtuullisen sijaan kaiken mahdollisen ja liian siihen paperiin, mitä ne voivat sitten käyttää sekä rahallisena että henkisenä aseena minua ja ukkeliakin(joka kiittää siinä vaiheessa) vastaan. Mutta kun ukkeli oli sitä mieltä, että multa noi sanahommat sujuu paremmin niin käytin sitten kaikki mahdolliset rahaa ja rahan puutetta kuvaavat sanat siihen hakemukseen. Nyt vaan sitten ootellaan että miten käy. Mä koitin vääntää NIIn rautalangasta sen asian niille, ettei jää mitään epäselvää KUKA maksaa MITÄ maksaa PALJONKO maksaa ja MILLOIN maksaa KENELLE, MISTÄ ja MITEN. Huhuh, ilmankos tekikin viinaa mieli sen jälkeen.

Jeps. Mä meen nyt täyttämään sitä lasia oikeesti, kun äsken unohtui. Kivaa (viikon)lopunalkua kaikille, nähellään laatikoilla! :)

<3 Hepoliini

P.S. Rednex - Wish you were here

Iltaa!

Tää päivä on ollut sekavuudessaan ja pirstonaisuudessaan aika takapuolesta, jos ottaa kaikki osatekijät huomioon, niinku vaikka sen, että on aika vittumaista hallita tsiljoonaa asiaa kerrallaan jos elimistö kärsii...

No mutta itkut sikseen, ja katsotaan mitä kaikkea mä olen täällä saanut tänään aikaiseksi (mm. niistä ukkelin mulle taas langettamista "päivätehtävistä"(hiton natsi!)! Ihan niinku mä nyt voisin SILLE koskaan sanoa, mitä SEN pitäisi tehdä tai olla tekemättä..). 1. Olen tämän päivän aikana, huonohkosta hapestani (joka tosin on jo parempi) huolimatta kiikuttanut koiran kaksi kertaa lenkille, vaikka olisi vituttanut jos olisi kiinnostanut. Mutta sitähän ei multa kukaan koskaan kysy, että kiinnostaako(vaikka se ei periaatteessa ole toi eläin edes mun hankinta). 2. Siitä tuli mieleen, että olen paimentanut koiran ja kissan välisiä tappeluita noin 12 kappaletta(arvio). Lisäksi olen kaksi kertaa kaivanut "suojan"(päätelkää mikä suoja on kyseessä) koiran suusta, kun se on sen jostakin kaivanut suuhunsa. Viimeeksi mm. äsken kun istuin vessassa niin muina poikina käppäsi siihen viereen ja nappasi suuhunsa ohi mennen kun en ollut kerennyt...no se siitä. Joo, en pidä vessan ovea kiinni kun ukkeli ei ole kotona. 3. Olen pessyt erinäisiä vaatteita kirpputoria varten. Olen pessyt yhden talvitakin ja yhden maton. 4. Olen penkonut pitkästä aikaa blokiani ja todennut miten paljon mulla on ollut varsinkin aiemmin tapana täällä valittaa. Mutta se johtui varmaan myös siitä sieluntilasta, missä silloin elin (ja tupakkalakon aloittamisesta). 5. Olen tehnyt ruokaa ja pessyt astioita. 6. Olen kaivanut kaapeista kaikenlaista roinaa kirppistä varten. 7. Olen puhdistanut kissanhiekkalaatikon. 8. Olen imuroinut perse pystyssä huoneita koirankarvoista; koiralla on karvanlähtöaika, varmaan se tekee siten paremman vaikutuksen kiimaisiin narttuihin, vai luopuvatkohan nuo koiruudet karvoistaan samasta syystä kuin ihmiset? 9. Olen imuroinut ja paketoinut(Si! ;)) olkkarin ison maton muuttoa ajatellen jo valmiiksi. 10. Ja siinä sivussa blokannut, blokannut ja blokannut, ja 11. puhunut tunnin Jiin kanssa puhelimessa, kun soitin sille ja kerroin muutosta. Jii ei yllättäen ollutkaan huomenna menossa Klubille, kuten yleensä, vaan jonnekin "mummolaakson"(??) bileisiin. Sovittiin että 9.5. tai 10.5. mennään juhlistamaan mun lähtöä yhdessä jonnekin baariin. Jii kertoi myös että sen kaveri oli kuollut ihosyöpään... :(

Että sellasta. Niin ja sitten Jii pakotti mut lupaamaan, että kirjaan itseni Facebookiin. No, saa nyt nähdä, milloin sen teen. Pakko kai se on lupaus pitää, eijjoo meinaan tapana lupailla mitään sillä mielellä, että valmiiksi jo tietää, ettei tule koskaan sitä lupausta pitämään. Niinku oon huomannut että joillakin nimeltämainitsemattomilla on tapana, *kiillottaa sädekehää*.

Miksi musta silti tuntuu etten ole saanut tänään aikaiseksi oikeastaan yhtään mitään?! En ole täyttänyt sossuhakemusta, en ole hinnoitellut tavaroita, en ole sitä ja en ole tätä. Ja pystyykö muka normaali-ihminen hoitamaan kaiken tuon yhden päivän aikana? Varmaan joku pystyykin, mutta ilmeisesti mä en kuulu siihen porukkaan. Joo. Onneks ei sentään vattaan satu enää tällä hetkellä, hyviä lääkitysohjeita sain myös tuolla laatikolla muun muassa Kaalikselta. Kiitos niistä ja muistakin "piikitysohjeista" ;D!

Kai se täytyy taas ladata vaikka pesukone täyteen, niin voin sitten ukkelille pokkuroida ja esittää, miten ahkera pikku-emäntä mä olenkaan täällä ollut (joojoo...köh). Varmaan se tekee jonkun tupatarkastuksen täällä ensi töikseen. No ei sentäs, ei pidä ukkelia mollata. Minkä se sille voi, että omien sanojensa mukaan on niin siisti luonne. (Mä oon sitten vaan se, joka yleensä sen hänen siisteydentarpeensa tyydyttää, eikä ko. herra itse...) Varmaan se on ihan happy happy, joy joy, kun on puhdasta taas. Ainakin sietäs olla! (ja taas mä valitan, mutta se onkin yksi niistä oikeuksistani/tarkoituksista täällä omalla laatikolla). Sii juu leitör, ool mai bloglovers! :)

<3 Hepoliini

p.s. Väsykin on, tarttis halin. :/

Huomenta.

Pikkasen on Hepoliini tänä aamuna heikossa hapessa. Ei oikeen tullut nukuttua kunnolla viime yönä, tai tarkemmin sanottuna aamuyönä. Suurin osa naissukupuolisista ainakin tajunnee, mitä tarkoitan sillä kun heräsin neljän aikaan epämääräiseen tunteeseen ja käväisin veskissä. Nonni, nyt mä TIEDÄN, että joku miespuolinen siellä jo kehitteli jotain pervoa mielikuvaa, mutta SIITÄ ei siis ollut kyse. Jos mä väännän sen verta epäsuoraa rautalankaa, että sanon PMS-oireiden loppuneen nyt. Ja taas ainakin suurin osa naispuolisista tietää ainakin kuulopuheista mitä ne PMS-oireet on. Miehet kutsuu niitä tiettävästi myös hullunlehmäntaudiksi...

Noo. Raahustin siinä silmät ristissä veskiin ja kirosin mokoman ajankohdan ja samalla kiittelin että vatsa-selkäalue oli antanut pienen vinkin heräämistoimenpiteeseen, ettei tarvinnut herätä minkään roiskintaelokuvaa muistuttavan kohtauksen keskeltä aamulla. Samalla muistelen kiitelleeni kroppaani siitä, ettei sen enempää ollut mitään kipua, mutta käväisin siitä huolimatta kaapilla nappaamassa kuussatasen Ibumaxin lättyyn ja palasin sänkyyn. Tulipa sitten kiiteltyä pikkasen turhan aikaisin; siitä meinaan alkoin sellaiset tuskakivut, ettei se perkeleen nappikaan auttanut yhtään. Pyörin sängyssä seuraavat kaksi tuntia odotellen että milloin se särkylääke alkaisi vaikuttaa. No ei se alkanut, tai en ole varma, alkoiko vaikuttaa ja nukahdin vai menikö multa taju kankaalle silkasta tuskasta. Päätin taas jälleen yhden kerran, että en yhtään lasta tule tähän maailmaan synnyttämään, kun pelkät menkkakivut on niin hirveetä tuskaa.

Asentoa vaihdoin varmaan kaksi kertaa minuutissa, mutta ei sekään auttanut. Koitin rentoutua ja jopa tihrustaa väkisin itkua (mikä toiminnan logiikka!), onnistumatta kummassakaan. hetken helpotusta sain siitä, kun yhtäkkiä aivoni alkoivat kehitellä ideaa siitä, minkänäköiset "blokihullunpaperit" askartelisin SusuPetalille. Uhkasin meinaan tehdä sille sellaiset, se kun seuraa kahta sataa(!!) blokia ja itse totesi jotain siihen suuntaan, että hullu kai sitä täytyy olla. No hitto kun en nyt muista, mä keksin jo pienen esittelytekstinkin siihen, mutta sitten taisin siirtyä tiedottomaan tilaan. Kyllä mä voisin joskus haluta olla vaikka 1/4 kuukaudesta mies.

Meidän talouden miespuolinen roudasi äsken kaupasta viisi banaanilaatikkoa muuttotavaroita varten. Jotta mä aina pääsisin aukomaan päätäni(?) niin totesin että toivottavasti niiden mukana ei tule mitään banaanikärpäsiä... Sitten, ukkeli lähti Helsinkiin, sillä on taas joku kouluun liittyvä matkustus. Mutta sitä ennen, kun sillä oli lähtöön noin 20 minuuttia, se alkoi pakata(!) kirjahyllyn sisältöä yhteen laatikkoon. Mä aattelin että sanonko jotakin, mutta en viitisnyt olla ilonpilaaja. Mua vaan vituttaa, että aloitetaan jotakin siellä sun täällä, eikä voida kerralla tehdä valmiiksi sitä mikä aloitetaan. Siis jos puhutaan vaikka tuosta pakkaamisesta. Varmaan meidän kirjahyllystä on seuraavan kuukauden ajan yksi hylly pakattu laatikkoon, ja loput kirjat löytyy hyllystä siihen saakka kun MÄ(?) pakkaan ne laatikkoon. Tai kyllä ukkeli varmaan ite ne pakkaa, mä saan pakata kaiken vittumaisen tavaran sitten sen sijaan. No ei kai sentään...

Ja nyt mulla vatsa huutaa kun tungin sinne lisää Ibumax 600:taa. On se perkele kumma kun ei meinaa särkynapitkaan auttaa. Vatsan vaan saa kipeäksi mutta pakko tässä on pysytellä jaloillaan, mun kun pitäisi vääntää sitä sossuhakemusta (vaikka pää ei oo nyt oikeen toimintakuntoinen), ja katsoa tavaroita kirpputoria varten (alkaa jo lauantaina..)(vaikka pää ei oo nyt oikeen toimintakuntoinen), ja imuroida, koska täällä tukehtuu muuten koiran karvaan (vaikka pää eikä ruumis oo oikeen toimintakuntosia), ja tehdä sitä sun tätä ja tota: vaikkei ole miltään kantilta oikeen toimintakuntoinen. Nyt joku pikku apuri tänne pikaseen helpottamaan vähän hepoliinin urakkaa, kiitos.

Olikohan mulla vielä jotakin asiaa, ei voi muistaa. Taidan keittää kupin teetä ja sanoa siinä sivussa "voi luojan kiitos", kun särkylääke on kuitenkin vienyt vähän tuskaa matkustaessaan tekemään reikää mun herkkään vatsalaukkuuni. Joo. Eli teetä, sitten hidasta mutta epävarmaa puuhastelua ja sitten aina välillä blokiin hoitamaan riippuvuutta, heh. Viimeistään illalla pitää kunnon antaa raportti, että mitä oon saanut aikaseks tään kirotun päivän aikana. Ukkeli tulee vasta myöhään, joten ei oo sekään täällä auttamassa, eikä toisaalta vahtaamassa montako minuuttia(:D) päivässä upotan blokien parissa. Siitä se jaksaa meinaan välillä huomauttaa ja sitten mulla palaa pinna (mutta vain salaa). Mä oon meinaan aika pitkään katellut sen omaa tietokoneriippuvuutta sivusta, kun mulla ei ollut vielä tätä omaa rakasta läppäriäni. :)

Jees, nähellään.

<3 Hepoliini

"Huomenta"!!

Mä olen ihan täpinöissäni täällä. Sain puhelun Kuopiosta VVO:lta, ne tarjosivat meille kämppää! Tai oikeastaan muutamaakin vaihtoehtoa. Ja jos sieltä saa asuntotarjouksen, niin ei ole epäilystäkään siitä (jos jollakin on niitä epäilyksiä vielä ollut, kuten vaikka mulla itelläni), etteivätkö Hepoliinin luottotiedot olisi kunnossa. Mä siinä kirjasin pikavauhtia osoitteita ja asuntojen kokoja paperille sitä mukaa kun henkilö puhelimessa mulle niitä tarjoili. Huomiseen saatiin lupa pitää varattuna kolmea asuntoa, kaikki kolmioita. Vuokrien hinnat vaan pisti hieman miettimään, että miten niistä selvitään mutta ei kai sille mitään voi, pakko sitä on jossakin asua ellei halua olla taivasalla...

Soitin sitten melkeen saman tien (tuossa välissä mun oli PAKKO käydä kahdella hermosavulla, anteeksi vaan keuhkot) entiselle vuokranantajalle, jossa myös on hakemus vetämässä. Ennen kuin muutettiin Turkuun niin meillä oli kämppä sitä kautta. Siis soitin sen takia kun niillä ovat vuokrat aika paljon edullisempia, että mitkä mahikset meillä olisi saada sitä kautta asunto siihen toukokuun puoleen mennessä. Ettekä arvaa mitä se sanoi. "No täällä olisi siinä osoitteessa kaksi asuntoa vapaana, missä asuitte silloin aikaisemmin, ja muuta ei sitten olekaan ennen kesäkuuta". Mä sitten ukkelilta kysäisin että josko me ei kuitenkaan muuteta samaan taloon(!!) kuin silloin. Monestakin syystä. Kiitin ja sanoin heipat vuokratädille ja päätettiin että otetaan sieltä VVO:n kautta se "paras" niistä mikä on tarjolla.

Vaikkakin se asunto on aika kallis, ja huomasin miten mun aivot loivat alta aikayksikön kauhukuvan siitä, miten istun uudessa kodissa kynsiä purren kun ei ole muuta syötävää koska vuokra on vienyt kaikki rahat. No siihen tulee varmaan kyllä helpotusta sitten kun ukkeli pääsee todenteolla palkalliseksi työntekijäksi. Sillähän on vielä ainakin ekat kaksi viikkoa tavallaan "koulua", eli on työharjoittelussa sen kaksi viikkoa, ja jos se menee hyvin, ja se pärjää siinä duunissa itekseen, niin sitten alkaa palkka juoksemaan ihan normaalia tahtia. Ja mainittakoon, että jos ukkeli olisi käynyt Turussa sen koulutuksen loppuun, sen olisi pitänyt olla koko kesä "työharjoittelusssa" eikä olisi saanut palkkaa siltä ajalta.

Huhhuh. Mulla käy oikeesti pää nyt ihan ylikierroksilla. Varmaan siitäkin syystä kun pääsin vasta nyt blokin ääreen :D!! joo, mä tunnustan: en voi koskaan mennä säännölliseen päivätyöhön, olen hepoliini - blokiriippuvainen. Käytiin tuossa asioilla sekä kaupassa (ukkelilla on vapaapäivä), ja autossa istuessa mietin, että tää blokkailu on toiminut ihmeellisenä terapiana hepoliinin pääkopalle. Mä oon kelannut paljon vähemmän reaalimaailmassa mitään "pikku"-ongelmia; kun tänne suoltaa kaiken (melkein kaiken) mahdollisen soopan niin voi siirtää nenän eteen päin, eikä jäädä ajatustasolla niin paljon pyörimään paikoilleen. Toki rehellisyyden nimissä sanottakoon, ettei blokkailu toki kokonaan sitä arkikelaamista ole poistanut, mutta vähentänyt huomattavasti kuitenkin. Mulla kun on ollut paha tapa(?) huolehtia aina kaikesta ihan liikaa.

Nyt se oon sitten minä joka toitottaa sisäisestä tyyneydestään(joojoo..köh) ukkelille että "kyllä kaikki järjestyy". Tänä aamuna ukkeli alkoi panikoimaan siitä, että mitä jos me ei saadakaan sitä kämppää. Mä sitten sille koitin puhua että varmasti sitä jonkun luukun ehtii kuukaudessa hommata, että mitä sitä turhaan etukäteen murehtimaan, murehtii sitten jos sitä asuntoa ei oikeasti saa. Ihan vaan sillä, kun tuolla hermoilulla on tapana tarttua vaikka nykyään koitan välttää sitä tartunnan saamista. Tiedän meinaan, ettei se tee hyvää mun pääkopalle. Siksi tämä uusi "murheeton" (joojoo...köh) asennoituminen asioihin. Tai ainakin yritys siihen suuntaan. Miksi murehtia sellaista, mikä ei ole vielä tapahtunut? Varmaan se pahin tapahtuu, jos sitä koko ajan pelkää? Asioilla kun on tapana mennä siihen suuntaan, mihin ne ajattelee...ainakin joskus(hyvässä ja pahassa). Tämä ei kyllä päde sitten niihin työasioihin:D! Nytkin mulla oli ihan selkeä visio siitä, että mistä sitä asuntoa tullaan tarjoamaan. No, ollaan taas rehellisiä ja sanotaan että pikkasen meni vikaan, mutta alue ja talo oli kuitenkin samantyyppinen mitä ajatuksenvoimalla kerjäsinkin/pelkäsinkin;).

Nyt soitti ihan äsken sieltä vuokrayhtiöstä se nainen ja lyötiin lukkoon sen asunnon varaus. Kiva vaan olisi keksiä, että mistä repii kasaan ensinnäkin rahat tämän nykyisen kämpän ensi kuun puoleen vuokraan plus uuden kämpän yhtä kokonaista vuokraa vastaavan summan rahaa(pitää maksaa ennen kuin muuttaa, en edes viitsi sanoa paljonko) plus 250E vuokratakuuta (ei paha sinänsä) ja sitten vielä muuttoautot ynnä muut siihen päälle. Ei oikeen tulot riitä! Haluasiko joku ostaa vähän *****ttä? No, vitsi vaan, sensuroitu. Nopeasti laskettuna ylitttää meidän kummankin yhteen lasketut tulot aika huimasti. Pakko laittaa soskuun joku avustushakemus, josko sieltä saisi edes vähän apua sen muuttoauton vuokraamiseen. Vaikka taannoisen kokemuksen perusteella Turun sosku on aika nihkeä antamaan apua minkään asian suhteen... Onneksi ei ole tarvinnut siellä asioidakaan siis pitkään aikaan, mutta nyt varmaan on pakko nöyrtyä, perkele.

Että tällasta täällä. Asunto, raha ja pärjääminen pyörii mielessä. Käytiin varaamassa mun ehdotuksesta kirppispaikka, niin voi myydä vanhaa romua, tavaraa ja vaatteita pois, niin eipä tarvii turhaa ylipainoa kantaa muuton mukana; säästää nääs diisselikustannuksissakin, ja ehkä mahtuu kamat pienempään autoon. Se on sitten kuudes muuttokeikka hepoliinille kymmenen vuoden sisään noin nopeasti laskettuna. Niistäkin voisin kertoa monta mukavaa tarinaa. Ja vähemmän mukavaa, heh. Mutta jätetään ne toiseen kertaan, tää lopettaa tältä erää ja menee hyppimään seinille (ja kohta uloskin)!

<3 Hepoliini

Huomenta!

Tai ei kai se enää mikään huomen ole. Heti ensinnäkin lausuisin pari sanaa aiheesta kommentointi. Olen tässä iskenyt päätä seinään ja purrut nyrkkejäni todettuani että turha on yrittää vastata tällä hetkellä kommenttilaatikkoon tulleisiin kommentteihin käyttämällä Firefox-selainta. Se herjaa vaan koko ajan: "Kommentointi epäonnistui. Kommentin lisääminen epäonnistui. Yleisin syy tähän on evästeiden (cookiesin) kieltäminen selaimen asetuksissa. Vuodatus.net-järjestelmä vaatii evästeiden tuen jotta kommentointi on mahdollista. Salli evästeet selaimessasi ja yritä uudestaan." Että jos joku ihmettelee, mistä se johtuu, niin mulla ei ole harmainta hajuakaan. Sitä paitsi mulla kyllä on ne pirun evästeet sallittu, että siltä pohjalta. Asian on pakko liittyä tuohon Vuodatuksen uuteen julkaisumoottoriin, tai sitten mun bloki on joutunut jollekin ennakkosensuurilistalle, ja epäilyttävien Firefoxia käyttävien henkilöiden kommentointia on rajoitettu?!

Jep. Ja nyt mä käytän sitten tätä explööreriä(perseestä, en jaksaisi nyt opetella yhtään mitään uutta). Pikkasen maistuu kakkeli suussa kun tuli eilen "hieman maisteltua" tunisialaista valkoviiniä. Ja pari olutta...ja muutama tupakki. Mä oon varmaan tullut vanhaksi kun alkoi väsyttää jo joskus ihan liian aikaisin ja nukkumassakin olin jo puolilta öin. Ja selkeä merkki vanhuudesta on se, että vetää kotona drinkkiä. Ennen ei olisi tullut kyseeseenkään jotkut "kalsarikännit", mutta nykyään kyllä maistuu vaikka sitten vähän vähemmässäkin seurassa. Vaikken tietenkään mikään alkoholisti olekaan. Herranjumala sentään, pois se minusta. *Kiillottaa sädekehäänsä* Koirankin kanssa kävin reippaana ulkoilemassa. Löytyi kerrankin (ihan väärään aikaan) siitä elukasta etenemistehoja(normaalisti pitää kiskoa perässä kun itse tekisi mieli saada sitä liikuntaakin..), joten kun ennen lenkkiä ei päätä yhtään jomottanut, niin sen jälkeen kylläkin, kun piti kamalaa vauhtia laukata sen perässä. Mä alan uskoa, että se koira oikeesti VIHAA mua!

Rupes vähän ahistamaan eilen se muuttoasia, mutta eiköhän se taas siitä. Joku kiltti ihminen tuolla "boksissa" oli tajunnut huomioida sen asian, ettei olisi välttämättä mun pääasiallinen tehtävä hoitaa sitä rahaa muuttoa varten, vaan sen, joka sinne on halunnutkin. Tavallaan ihan hyvä pointti.

Joo. Mulla alko just jumittaa päässä sen verran että taidan siirtää loput kirjoittelut myöhemmälle ja siirtyä piirtelemään Gimpin kanssa jotain höttöistä krapulapäivän mielenmaisemaa. Sori. Ei voi aina olla niin skarppina(no koskas oon sitten, nii-i).

Toivotaan, että se hiton kommentointiongelma korjaantuu ja pääsee taas työskentelemään "oman" selaimen kanssa. Jep.

<3 Hepoliini

 

Huomenta!

Päässä pyörii vain yksi asia: Työ, työ ja työ! Soitin äsken työkkäriin kun meillä oli ukkelin kanssa pientä erimielisyyttä siitä, onko sillä/meillä mahdollisuutta saada sitä Kuopioon muuttamista varten niin kutsuttua liikkuvuuavustuksen osaa nimeltään "muuttokustannusten avustus". Ukkelin mielestä meillä ei olisi ollut siihen oikeutta ja mä puolestaan kerroin sille, että kurssiohjaajan kanssa katsottiin netistä, että kyllä on mahdollista saada siinä tapauksessa kun muuttaa työn perässä. Se rahahan on niinkin suuri kuin 700 euroa. No arvatkaa perkele mitä. Ukkeli oli ihan oikeassa (trauma)! Se muuttoavustus on tarkoitettu ainoastaan niille työttömille, jotka ovat oikeutettuja työmarkkinatukeen. Eli vissiin järjestelmän mielestä kaikki ansiosidonnaisella perseensä leveyttä kasvattavat ovat ihan liian rikkaita tarvitakseen mitään apua muuttamiseen?! Sanokaa mun sanoneen, että me ollaan vielä kusessa sen asian kanssa, että mistä saadaan raavittua kasaan kaikki tarpeellinen raha. En uskalla edes ajatella mitä yksistään muuttoauto kaikkinen diisseleineen tulee kustantamaan. Että helvetin hyvin menee, erästä biisiä lainatakseni.

Ja sainhan mä toki ensin jonottaa sinne työvoimatoimistoon puhelimessa noin puoli tuntia ja kuunnella jotain todella mautonta virren pätkää sieltä luurista kunnes kyllästyin, ja soitin suoraan "Työlinjalle". Varmaan pitää jatkossa soittaa sinne muutenkin jos tulee jotakin kysyttävää mieleen, koska se vastaus kysymykseen tuli kuin apteekin hyllyltä, eikä silleen kuin normaalisti työkkärissä että "En tiedä, mutta odotappas, käyn kysymässä Leenalta. No, ei Leena tiennyt, Leena käy kysymässä kohta Jussilta. No, Jussi ehkä saattaa tietää vastauksen, mutta on ruokatunnilla, joten jospa minä soitan sinulle kohta takaisin, jos annat numerosi?"

Nyt ukkeli pääsee sitten sanomaan että "olinpas oikeassa". Me saatiin eilen varmaan ainakin viisi huutokohtausta aikaiseksi mm. rahasta, laskuista, säästämisestä, tuhlaamisesta ja siitä, mitä on tarpeellista ostaa kaupasta ja mitä ei(kenekin mielestä). Meillä ei meinaan ääntä säästellä sitten kun kumpikin sattuu sopivasti sille tuulelle ja kokee tulleensä väärinymmärretyksi. No mulla on (olisi kyllä ihan oikeasti..) aika pitkä pinna, mutta ei munkaan hermot perkele ihan mitä vaan jaksa mukisematta niellä. Ja sitten vituttaa kun toinen tuntuu ymmärtävän tahallaan väärin mitä mä sanon. Mun mielestä olisi meinaan ollut kohtuullista että ukkeli maksaa tällä kertaa nettilaskun, koska mulla jäi viimeeksi kaikkien laskujen jälkeen käteen ne maagiset 14 euroa. No sen mielestä se oli ihan kohtuuton pyyntö, kun epähuomiossa satuin vahingossa sivulauseessa vihjaamaan, ettei ukkeli maksa mun mielestä tarpeeksi laskuja. Sitten mä sanoin, että mä olen vaan huolissaan siitä, miten meidän rahat riittää sitä muuttoa ajatellen, että voisiko kenites kauppalaskuista hieman nipistää. No siitähän se riemu ratkesi kun erehdyin erinäisissä yhteyksissä vilauttelemaan sanoja "limppari" ja "tupakka", ja puolestaan itse vedin pultit siitä kun herra Ylimys kehtasi arvostella sitä jos joskus haluaa ostaa vähän namia kaupasta. Muita paheita kun mulla ei tuolla suun kautta vedettävällä puolella tuppaa nykyään olemaan. Kehtasi vielä verrata MUN maitolitrojani (joita kyllä kuluu ahkeraan) niihin saakelin limppareihinsa! Perhana, maito on elintarvike, eli välttämättömyys, ja limppari menee siihen osastoon "karkit ja muuta namit".

No sen tietää, että kun meillä mennään tuolle tasolle niin oikeasti homma mättää jossakin muussa asiassa. Ja tässä tapauksessa varmaan se tuleva muutto vetää hermoja tiukille kummallakin(tai ainakin mulla). Ja tietysti, mähän voin halutessani aina (ihan aina) puolustaa käytöstäni hormooneilla(:P). Sitten ukkeli kehtasi vielä väittää että mä nalkutan (mikä on kuin punainen vaate mulle) ja kimitän(?!). Ja mähän en mitään nalkuta; silloin avaan suuni kun jotain merkittävää asiaa on. Muuten olen hiljaa. Perhana, mun mielestä nalkuttaminen on sitä että joku vaikka urputtaa "kun taas on nuo sukat tuossa ja tuo on jäänyt tuohon ja sekin on siellä ja kääkääkää". Eikä sitä että ystäväälisesti uskallat tiedustella, että missä niissä raha-asioissa oikein mennään. Mä sanoin ukkelille (yhden niistä neljän välirauhan aikana), että mitätöi vielä kerran mun puheita leimaamalla ne nalkuttamiseksi niin vedän siltä silmän mustaksi. No, se sanoi, enkä vetänyt. Vaikka eikö se ole niin että uhkauksensa täytyy pitää. Vastakiitoksena mä tituleerasin sitä "mulkunjatkeeksi".

Joo. Oon tässä taas niissä työnhakupuuhissa, enemmän ja vähemmän. Prosessi on ns. "vaiheessa". Olen tässä kovasti pohtinut, että onko se ala, jolle harkitsen hakevani oppisopimukseen todella sitten sellainen jossa mä pärjäisin ilman että mulla menisi hermot jossakin vaiheessa syystä tai toisesta. Toisaalta, mä luulen ettei sellaista hommaa ole vielä keksitty, jossa ne hermot eivät ennen pitkää menisi, mutta kun se työ olisi sellainen että ei siinä passaa hirveästi mitään latinoluonteenpiirteitään tuoda esille. Kuka arvaa, mistä työstä puhun? Toisaalta, eikö erilaisuus ole rikkaus ja se hyvä asia etteivät kaikki olekaan samalaisia? Ja en mä sitä, kyllä mun hermot kestää, jos mua kohdellaan kuten ihmistä, ja silloin vastapuoli saa samaa kohtelua, mutta auta armias, jos joku erehtyy luulemaan että mun yli voi kävellä mennen tullen, niin silloin ei hyvää heilu.:

Lainaus kiinalaisesta horoskooppikirjasta: "...Ja yhtä seikkaa kannattaa korostaa. Jos Hevosen haluaa suhtautuvan asiaan vakavasti, sille ei pidä jankuttaa. Jankuttaminen ärsyttää Hevosta eniten eikä ärsyyntynyt Hevonen peittele tunteitaan. Paras siis valmistautua siihen että tulee nolatuksi. Vielä vaarallisempaa on keskeyttää väittelyyn joutunut Hevonen sanomalla jotakin vasta puoliksi ajateltua hölynpölyä. Silloin Hevonen saattaa jopa suuttua. Ja vaikka Hevonen on yleensä aika pitkämielinen niin suuttunut Hevonen on pelottava. Eikä sitä suuttumusta unohda jouduttuaan kerran sen kohteeksi. Vaikka Hevonen katuukin pian usein aika lapsellisia raivonpuuskiaan, niin koskaan sitä ei voi pitää enää samanlaisena. Sen seurassa ei viihdy enää yhtä hyvin. Eivätköhän ratsastajat, jotka pillastunut hevonen on heitäänyt selästään, tiedä mitä tarkoitan."

;)

<3 Hepoliini

Huomenta!

Aloitetaanpas siitä, kun kerroin eilen nähneeni suden yöllä lähipellolla (vai kerroinko, ehkä näin vain unta?). Se oli siis hepoliinin erittäin huono aprillipila, koska kukaan (nyyh) ei edes noteerannut sitä. Tai sitten tälläkin seudulla susi on tullut jo niin normaaliksi ilmiöksi laiduntaessaan kerrostaloin välisillä peltoaukioilla, että kukaan ei pitänyt sitä millään tavalla arveluttavana havaintona? Tai sitten siinä on tietysti vielä se (epätodennäköinen;)) vaihtoehto että mun pilani oli niin läpinäkyvä, ettei valveutunut arvon lukija edes pitänyt tarpeellisena mennä halpaan. (Muhun kyllä joka kerta uppoaa se "Katso, meillä on hirvi takapihalla!"- huijaus), No jos luontohavainnoista puhutaan, niin eilen näin oikeasti kevään ensimmäisen kiurun (ja kuulin)(kuu kiurusta kesään), yhden muurahaisen ja kasapäin lisää leskenlehtiä. Ja aivan äsken oli kärpänen ikkunan välissä. Mulla oli muuten lapsena lemmikkikärpänen, sen nimi oli Veera.

Ja jatketaan taas itsensä ylistämisellä: Mä olen ollut tänään jo todella puuhakas. En tosin ole vielä suorittanut ukkelin mulle antamaa (WTF??) ns. päivätehtävää, joka tänään on siivoaminen - eilen se oli kissanhiekkalaatikon puhdistaminen - vaan olen tehnyt jotain muuta paljon hyödyllisempää. Joo, mä kuulin! Nyt siellä joku hihkaisi että "nyt se varmaan kertoo että se on käynyt jo koiran kanssa aamulenkillä...", mutta ei. Tai siis kyllä olen käynytkin, en vaan sitä pidä minään merkittävänä saavutuksena. Soitin meinaan meidän isännöitsijälle, että miten pitää toimia, kun rakas kissamme (jota myös hylkeeksi nykyään kutsutaan sen puikulamaisuuden takia..) on käyttänyt osaa meidän makkarin tapeteista vitutuksenpurkuväylänä kynsilleen, eikä mua huvittaisi moisen karvakollin takia menettää viittä sataa euroa takuuvuokraa (kun uuteen kämppääkin tarvii rahaa). Tarjouduin myös itse tapetoimaan koko paskan. No. Se isännöitsijä kysyi että onko täällä jotakin muuta paikattavaa ja mä kerroin että jotakin pientä rappauksen karinaa joissakin huoneen kulmissa löytyy. Sitten se sanoi, että ellei ole muuta, niin ei meidän tarvitse alkaa tapetoimaan itse sitä makkaria, hänen työmiehensä kuulemma laittavat sen ammattimiehinä nopeasti. Ja se sanoi vieläpä, että se voi olla etu(!)heidän kannaltaan, ettei tapetointikokematon asukas ala tapiseeraamaan omin päin... Vissiin mä en puhelimessa oikeen vakuuttanut sitä mun tapetointikokemuksellani. Mulla ei varmaan sitten ole tapetoijan ääntä. Enkä mä edes kerennyt sanomaan sille tapetoineeni edellisen asunnon makkarista toisen seinän! Toinen seinä jäi tapetoimatta kun äkillinen innostus hiipui yllättäen...heh. Mutta hieno siitä tuli vaikka itse sanonkin. :)

Sen jälkeen mä soitin oppisopimustoimistoon ja kyselin hieman niistä kuvioista. Kyllä, mä päätin että jotakin pitää nyt kehittää ja oppisopimus olisi aivan oiva tapa saada uusi rahakas ammatti, tai siis sellainen, jossa voi joskus tehdäkin niitä töitä, ja mikä tärkeintä: saada palkkaa. En sano itsesuojelusyistä mitä alaa olen ajatellut. Eilen laitoin myös vetämään hakemuksen erääseen paikkaan, joka hakee työntekijää koulutettavaksi ja sitä kautta töihin. En myöskään kerro mistä alasta tässä on kyse, itsesuojelusyistä. Jos mun potentiaalinen tuleva työnantajani meinaan sattuisi eksymään tänne blogiin, niin en välttämättä saisi mitään lisäplussaa siitä että puran tänne PMS-oireitani (ja muita elämän aiheuttamia henkisiä vammoja)huutaen vittua ja perkelettä. Köh! Ja nyt tässä vaiheessa, kun se mun tuleva työnanatajani jo lukee tätä, niin totean hänelle, että mä olen oikeasti todella rauhallinen, asiallinen ja sovinnainen ihminen, joka tunnollisesti puurtaa päivät yöt riisipalkallansa.

Me käytiin eilen äiti&isän luona. Sisko, sen mies ja kummipoika olivat myös paikalla. Meidän isä oli päättänyt säästää multa muutosta kertomisen vaivan, huomasin sen, kun siskon mies totesi että "alatte sitten taas savolaisiksi". Sisko siinä "kysäisi" ukkelilta että "meinaat sitten raahata meidän hepoliinin taas sinne hevonkuuseen" ja "eikö sitä muka olisi lähempää töitä saanut", mutta muuten ne otti sen aika hyvin. Eikä siskokaan sitä nyt pahalla sanonut. Kyllä mustakin olisi kiva asua hieman lähempänä niitä ja mun kummipoikaani, jonka vuoksi uhrauduin myymään itseni kirkolle taas. Tai mähän siitä maksan kai jotain kirkollisveroa...(pitänee taas erota) No, siskon mies siinä jo pohti, että kiva tulla kesällä käymään, ja todettiin että onhan noita erilaisia yhteydenpitovälineitä keksitty. Jos mä olen käsi näissä tietokoneellisissa jutuissa, niin sisko on "vielä kädempi". Mä pyysin että siskon mies opettaisi siskoa käyttämään messengeriä, niin voitais sitten joskus vaikka mesetelläkin, vaikka muuten mulla on kyllä jäänyt nykyään noi mesejutut aika nollaan.

On tää jotenkin haikeaa myös. Juuri alkaa ulkona tulla kevät, eilen tuoksui mun mielestä ilma ensimmäistä kertaa keväälle. Mä en tiedä, miten mä taas kestän niitä Kuopion kylmiä talvia. Pitää varmaan ostaa lämpimämpiä vaatteita ensi talveksi, en vain keksi minkälaisia ne voisivat olla kun nytkin vielä kuljen(!) välillä ulkona topatuissa housuissa (siis mä tulen vielä kärsimään siellä kylmyydestä, sanokaa mun sanoneen). Jos jotain positiivista pitää siitä Savon talvesta etsiä, niin suurella todennäköisyydellä mun luistimille tulee ainakin enemmän käyttöä siellä.

Jees. Näihin tunnelmiin. Täytynee jatkaa työnhakuprojektia(ja keittää teetä), välillä meinaa vaan iskeä uskonpuute, että sitä osaisi tehdä yhtään mitään tai kelpaisi yhtään millekään vaativalle savolaiselle työnantajalle pesemään edes niiden kengänpohjia. Katellaan myöhemmin lisää. Moro!

<3 Hepoliini

P.S. Pitäisikö laatia tänne blokiin oma työpaikkailmoitus? ;)

Huomenta!

Mä olen tainnut vihdoin keksiä krapulattoman juomisen salaisen reseptin! Voin sen teille kuitenkin paljastaa: ainakin siihen kuuluu 1-2 lonkeroa, yksi siideri (maku vapaa), kaksi olutta ja pari lasia viiniä. Siihen päälle suositellaan vielä nautittavaksi jättilihapiirakka (nyt kaikenmaailman pervot siellä; kyseessä siis ihan oikea lihapiirakka...) kahdella nakilla, pepperonilla ja perunasalaatilla, joka huuhdotaan alas vähintään kolmella desilitralla rasvatonta maitoa. Sitten mennään nukkumaan ja aamulla herätään raikkaana ja virkeänä nauttimaan kahvi, joko mustana tai sitten, kuten hepoliini, maidolla ja ehkä sokerilla (vähän lipsunut se kahvisokerilakko...). Siinä on salaisen krapulattoman juomisen resepti!

Piti meinaan vähän ottaa taas eilen, minkä sitä alkoholistigeeninen ihminen luonnolleen mahtaa, kun maistuu niin silloin se maistuu. Nääs, meillä oli eilen se kurssitapaaminen, tarkemminsanottuna "välipalaute", joka siis annetaan internetin kautta käsittääkseni työvoimatoimistoon nimettömänä. No, meidän vääräleukainen ja mukava kurssiohjaajamme totesi mulle että "hepoliinikin voi sinne sitten kertoa omin sanoin että miten perseestä kurssi on, hehheh". Mä olin että "hehheh, kyllähän mä saatan sata kertaa päivässä sanoa että se ja se on perseestä mutta en mä tuollaisiin virallisiin juttuihin sitä niin sanoisi". Siihen kurssiohjaaja sanoi jotain tyyliin että "sanoisit sen vaan eri sanoilla". Mä sanoin että "niin". Ja sanotaan nyt että se oli sellaista leikkimielistä pikku sananvaihtoa ja lopuksi totesin mielestäni riittävän selkeästi että ei mulla ole mitään aikeita haukkua kurssia pystyyn. Annoin ihan asiallisen ja hyvän palautteen, ei mulla ole kurssipaikasta sinänsä mitään pahaa sanottavanakaan. Sitä mä vaan jäin miettimään että käytänkö mä todella niin paljon ilmaisua "perseestä" että kurssiohjaajakin jo ajattelin sen sopivan melkeen mun uudeksi keskimmäiseksi nimekseni?

No mutta siis, kurssipaikka oli järjestänyt meille kaikille siihen loppukevennykseksi hieman tarjoilua; olutta, siideriä ja viiniä sekä pikkupurtavaa! Aika yllättävä veto mutta positiivinen. Itsekin siinä jonkin aikaa nautiskelin antimista kunnes totesin että oma elämä kutsuu toisaalla ja piti lähteä (lue: kauppaan ukkelin kanssa...). Ajattelin että parasta on etten jää sinne siihen asti että hepoliini alkaisi humaltua, ja että paras olisi jatkaa humaltumista kotioloissa. Käytiin kaupan kautta Alkossa hakemassa mulle oma perjantaiviinipullo. Ukkeli oli ihan ihmeissään kun mä kerroin että meillä oli sitä tarjoilua siellä. Ja illalla vielä mun Kuopion ekstyökaveri-ystävä soitti kysyäkseen että onko ukkeli saanut sen työpaikan ja sille myös kerroin että meille oli järjestetty sellainen kiva pikku perjantai-iltapäivän kurssikevennys, niin se oli ihan että hänkin haluaa tuollaiselle kurssille, jossa oleminen on suht vapaata ja vielä drinksuja tarjoillaan. Mä sitten lupasin käydä vielä ainakin tusinan verran erilaisia kursseja ihan vaan sen takia, jotta voin suositella hänelle niistä sisällöltään parhaita.

Ukkelin kanssa sitten napotettiin täällä kotosalla. (Ukkeli juuri äsken sanoi että pitäisiköhän sen taas välillä lukea mun lokia että tietää missä mennään ja mä sanoin että ei kannata, ei siellä mitään ihmeellistä ole :D). Ukkeli siinä hieman avautui, että on miettinyt asioita paljon viime aikoina, stressiäkin on ollut. Sitä kuulemma oli pohtinut myös(!) paljon, että ellei "se viimekesäinen" olisi/olisi ollut varattu, niin olisinko mä lähtenyt sen matkaan sen sijaan että jatkoin ukkelin kanssa elämistä. Sitten se kysyi multa (mun oman vakiokysymykseni, perhana!), että miksi mä olen sen kanssa, johon mä esitin vastakysymyksen. Sitten se sanoi että jos mulla on yhtään epäilyksiä mun tunteista sitä kohtaan niin sanoisin sen, ettei tarvitsisi turhaan vatvoa sitä muuttoasiaakaan. No, sitten lopuksi se pyysi mua muuten listaamaan plussat ja miinukset Turusta ja Kuopiosta. Mä keksin Kuopiosta plussaksi ukkelin mahdollisen uuden työpaikan ja miinukseksi, kotvasen juteltuamme, Kuopion bussien lippujen hinnat. Eli plus-miinus-nolla!

Että sellaasta täällä eilen ja silleen. Mä juon tässä kahvia, koirankin kanssa kävin jo ulkona. Aurinko paistaa mutta kylmä tuuli vei siitä vähän sädevoimaa. Jep. Ai niin. Katselin aamulla ohjelmaa "Kirppis", jossa joku nainen (hitto kun en muista nyt sen nimeä!) esitteli kasseja, joita se valmistaa vanhoista kirjoista. Ja mä voisin vaikka vannoa että olen käynyt sen (tai jonkun muun?) blokissa jossakin välissä, mutta nyt en muista että mikä se bloki oikeen oli. Mä tykkäsin ihan hirveesti niistä sen tuotteista, mutta tuntui että sillä Kirppiksen toimitajalla oli pieni piilevä asenneongelma niitä veskoja kohtaan. Tosin se taisi onnistua peittelemään sen asennevammansa aika hyvin. Tai sitten mä vaan kuvittelen, eikä sillä ollutkaan mitään ongelmaa sen kanssa, että tää leidi oli keksinyt niin kivan idean kierrättää kirjoja. Joku sitä tätiä tuntui kuitenkin nyppivän. Se kassinvääntäjä vaikutti muuten oikein miellyttävältä persoonalta; sellaiselta, jonka kanssa voisi joskus käydä oluella. Minä olisin hiljaa ja kassinvääntäjä puhuisi. Niin sen täytyisi mennä. Siis että mä vaan kuuntelisin ja ihmettelisin. Ihan vaan siksi, että yleensä kun avaan suuni niin  puolet asioista käsitetään kuitenkin väärin, tai ei ollenkaan. Kippis! ;)

<3 Hepoliini

P.S. Jostakin putkahti mieleen vaan suositella kaikille vaihtelunnälkäisille vaatefriikeille ja muillekin tätä. :)

Moi.

Vielä kerran pojat. Tällaisina päivinä on meinaan ihan pakko laittaa ainakin neljä eri blokipostia liikenteeseen, vaikka kai ne viisaat sanoo jotain tyyliin että liika on liikaa. Mutta enhän mä sellaisista horinoista ole koskaan välittänyt muutenkaan, niin miksi nyt.

Mä olen leikkinyt tässä viimeiset (just ne haki sen pois) kolme tuntia hoitotätiä siskon vajaa kaksivuotiaalle energiapakkaukselle, jota myös lapseksi kutsutaan. (Vaihtanut jopa kaksi kakkavaippaa!!) En mä tiedä, mulla kävi siinä ohessa mielessä - kun kipitin tämän hyperaktiivisen kääpiön perässä - että ehkä mä olen jo liian vanha edes koskaan hankkimaan mitään jälkikasvua. Toista olisi ollut joskus parikymppisenä mutta... Totesin siinä puoliksi itsekseni, että jossakin vaiheessa voisi tietysti tilata jostakin Kiinasta jonkun valmiiksi melkeen kouluikäisen lapsen, jos lapsikuume joskus vielä iskee. Kuten jo aiemmin olen todennut, niin aikoinaan nuorempana (nyt kun olen niin "vanha" jo) haikailin jo jälkikasvun perään (tai ellen ole todennut, niin nyt totean). Mutta mitä enemmän aikaa kuluu ja haikaraa ei näy (eikä ole kutsutukkaan aikoihin, sen puoleen), niin sitä vähemmän sitä on enää mitään kakaroita osannut kaivatakaan.

Mutta siskon vesseliä on aina ihan kiva nähdä. Jos tietäisin varmuudella ettei sisko koskaan tulevaisuudessakaan tulisi tätä lukemaan, niin sanoisin että yksi syy on se, että lapsi on vaan lainassa ;). Oonpas mä nyt kauhea, varmaan saan kaikkien "äiti- ja isäblokkajien" vihat niskaani. Mutta kuten totesin, ei kolmeakymppiä kolisuttelevalla ole enää energiaa kuten pikkulapsella. Se on syy.

Ukkeli käytti koko "lapsenhoitoajan" aika tehokkaasti epäsosiaalisena tietokoneen ääressä (kuten aina muutenkin), mikä sai taas jonkun rakennuspalikan hiertämään ajatusnystyrää tuolla mun aivoiksi kutsutulla alueella. Meinasin sanoa jotakin, mutten sano kuitenkaan.

Sen kanssa tuli vaihteeksi huudeltua muutama sana tänään tuossa ihan tuttavallisesti rahasta. Sitten se totesi jotakin mun "kotona lusmuamisesta", jossa vaiheessa mulla paloi käämi hillitysti ja totesin tyynesti - mieli raivoa palaen - että jollei meno miellytä, hän tietää kyllä mitä tehdä. Siitä se jatkoi paapattaen tupakalle. Se on meinaan sellanen homma että mä en vittu ala mitään ininää kuunnella enää omassa kotonani siitä että mulla ei ole töitä. Oli se syy sitten mikä tahansa. Joo, arvostellakin saa (kyllä jopa! Asiallisesti!), mutta vastapainona pitäisi tarjoilla myös "tukea" ja "respectiä". Kuten olen jo todennut niin mua ei yksikään tule käyttämään minään sisalmattona enää, missään muodossa. Perkele. Ei edes sanallisesti. Muistui siinä mieleen mummon suusta kuultu lausahdus jostakin puolison kunnioittamisesta... Liekö sellaista enää olemassakaan, edes käsitteenä, tässä nykymaailmassa? Enkä nyt väitä olevani itse mitenkään täydellinen. Todellakaan.

Mä luulin että tästä tulisi positiivinen kirjoitus mutta huomaan sen salakavalasti kääntyneen jo negan puolelle, perhana. Siispä on aika lopettaa ennen kuin puhun liikaa väärässä mielentilassa. Ehkä.

Naiti nait.

<3 Hepoliini

Heippa!

Ettepä ikinä arvaa minkä löysin tänään. No huomasin tuolla ulkona kevään ensimmäisen leskenlehden pilkottavan lumikerroksen keskeltä, kun koira kesken kävelylenkin kellahti penkalle tekemään koiraenkeleitä lumeen. Sanoisin että aika varhaista, vaikka en kyllä tiedä mikä sitten olisi normaali ajankohta kevään ensimmäisille kukkasille. Mutta nyt kävi toteen se mun ennustus siitä etten saa luettua Sinuhe egyptiläistä loppuun ennen kuin leskenlehdet kukkii keväällä. Damn! Poimin kukkasen talteen, nyt killuu vedessä minimaljakossa.

Pohdiskelin siinä samalla ulkona ollessa (kun olin ensin yrittänyt heikolla menestyksellä ylipuhua ukkelia viemään koiran ulos) että tulipa taas tuhlattua rahaa kankkulan kaivoon. Eksyttiin meinaan eilisten vieraiden kanssa (taas) baariin, he kun halusivat. No piti sekin ihme nähdä että ne ihan baariin saakka lähtevät. Mutta sitten mä sanoin itselleni että raha on vaan rahaa eikä mitään arvotavaraa, kuten henki ja elämä, heh. Ilta sujui ilman suurempia draamoja, mitä nyt ukkelin kaverin vaimo veti jotain pientä mustista kehiin, mutta mun onnekseni se tällä kertaa kohdistui johonkin ihan vieraaseen naiseen, joka kuulemma yritti iskeä ukkelin kaveria. Mielestäni pienoista dramatiikkaa oli myös siinä, että istuessani baarin vessassa (onneksi olin siellä vessassa), alkoi nenästäni vuotaa ihan hulluna verta. Joo, en kaivanut nenää. Siinä sitä sitten koitin tyrehdytellä ja puolen minuutin välein vaihdoin uutta paperia nenukan alle. Onneksi se lopulta lakkasi (kun olin vuotanut varmaan puoli litraa verta...) ja pääsin takaisin tanssilattialle nolaamaan itseäni. Muutama nuori kolli siinä kävi hepoliini-tätiä yrittämässä (!) tanssin pyörteissä mutta näissä olosuhteissa tyydyin kertomaan kyseisille lapsille että mä olen aivan liian vanha niille. Sen jälkeen sain melkeen olla rauhassa. Ukkeli mulkoili siinä vaiheessa pöydästä jo aika pahalla silmällä ja myöhemmin valitti miten sitä harmittaa kun kaikki (hieman liioiteltua mun mielestä) äijät aina kuolaa mun perään. Kai sekin jokin murheenaihe voi sitten olla... Joo, en mä tiedä.

Me tehtiin eilen "sovinto" ukkelin kaverin vaimon kanssa. Tai mä otin puheeksi sen "synttärisen" tapahtuman ja totesin että eiköhän jatketa eteen päin ihan puhtaalta pöydältä ja totesin siinä kaikkien korvien läsnäollessa että kyseinen episodi oli valitettava ja aivan aiheeton sinällään mutta naisena ymmärrän kyllä mustasukkaisuuden tunteitakin (ja kai niitä miehilläkin joskus on...). Ja se oli sitten siitä, tai siihen uskoon mä nyt haluan tuudittautua.

Jos joskus eksyt tämän kaupungin yöelämään ja illan päätteeksi sinut yllättää nälkä, niin lämpimästi voin suositella torin reunalla olevaa kiinalaista pikaruokapaikkaa. En tiennyt ennen eilistä sellaista paikkaa olevan olemassakaan. Pikkasen erikoisia olivat ne annosten kuvaukset, ja ihan uteliasuuttani päädyin ottamaan annoksen "kanaa ja kanaa bambulla ja sienillä". Siis kanaa ja kanaa. Pitihän se kaksinkertaisen kanan ihme kokea. Kotona selvisi että osa kanasta oli sellaisia friteerattuja palleroita ja osa kastikkeessa bambun ja sienien kaverina. Mun vatsa meinasi räjähtää halki kun ahdoin koko soosin naamaani kerralla. Mutta oli vähän nälkä kun taksia joutui odottamaan varmaan tunnin siellä torin kulmalla. Onneksi taksijonossa oli takana nuori tyttö, jonka juttuja sivukorvalla (ja samalla kommentoiden) kuunnellessa aika kului siivillä. Se tilitti miespuoliselle kaverilleen jotain omia mieskuvioitaan ja sen miespuolisen kaverin naamasta näki miten se kuolasi tätä "ystäväänsä". No kllä mä näin ;). Mä sitten sanoin niille että kannattaisi nyt ottaa tilanteesta vaari ja laittaa hynttyyt yhteen ettei viiden vuoden päästä tarvii haikailla toistensa perään kun huomaa tehneensä väärän ratkaisun...mutta ne vaan nauroivat mulle, että ei siinä niin tule käymään. No, sen näkee varmaan viiden vuoden päästä.

Jeps. Että sellaista täällä. Pohkeet on hiukan kipeenä kun kävin ihan piruuttaan kuluttamassa tanssilattiaa, vaikken osaakaan tanssia. Siksi ilmaisu "piruuttaan". Koko ilta meni Vegasissa, joka on samalla paikalla, jossa aiemmin oli ravintola nimeltään Haarikka, jonka joku voi tietääkin. Siinä vieressä on sitten paikka, josta äitimuori aikoinaan kävi alaikäistä hepoliinia hakemassa kotiin aina silloin tällöin. Ne järjestyksenvalvovat siinä paikassa taisivat aikoinaan tuntea äiteen melkeen jo nimeltä, kyllä se niin useasti siellä vieraili mun varhaisteineyttäni hävetyttämässä. Nääs kun mulla oli tapana pienenä ajanjaksona tässä elämässä aina kadota omille teilleni, kaipasin hieman lisää pituutta talutushihnaan silloin. "Oi niitä aikoja".

Mutta ketä kiinnostaa...sorgenmorgen, piti vaan vähän jaaritella. Ei muuten ollut krapulaa, hieman väsy vaan. Se taas kai on ihan normaalia kun valvoo puoli viiteen asti aamulla? Nyt kahvia, sitten makaamaan (väsyttää...) sohvalle ja ehkä vielä saunaan. Kiitos että sain jälleen vuodattaa ja sinä jaksoit kuunnella.

<3 Hepoliini

Heippa!

Eksyinpäs eilen kaupunkiin. Ihan jopa niin sanotusti viihteelle, sitä ei satu meinaan mun nykyelämässä kauhean usein (riippuu tietysti mihin vertaa) että baareissa kävisi. En tiedä mikä siinä nykyään on kun ei meinaa millään tulla krapulaa vaikka miten lipittäisi. Tänä aamunakin oli ainoastaan kurkku kipeä ja nenä (ihan saakelin) tukossa vaan sen takia kun tuli "hieman" polteltua tupakkia. Oisko päässyt sitten käymään niin että hepoliinikin olisi oppinut ottamaan kohtuudella, kuka tietää.

Ensin menimme käymään The Castlessa. Kai se on jonkin sortin irkkubaari ja sen hengen mukaisesti nautiskelin siinä pari Irish Coffeeta, en tosin sen paikan takia vaan ihan siksi että satun pitämään kyseisestä juomasta aika kovasti. Mukavasti purasee suussa se makuyhdistelmä. Ovella oli aika reippaanoloinen poke, joka heitti vähän läppää. Se puhui jotakin opiskelijaristeilyistä, johon mä sanoin että en mä niistä tiedä kun mä olen vasta seitsemäntoista. Poken silmät laajeni hetkeksi, johon mä sanoin että se oli vitsi. No se mokoma sanoi että kyllä se sen tajusi. Mä sitten valitin että joko se alkaa näkyä pikku hiljaa naamasta etten ole mikään alaikäinen (tai sitten se johtuu siitä että osaan käyttäytä(??) paremmin (no en osaa...joissakin asioissa)). Ihan kiva paikka se Castle, mutta ei mikään hirveä menomesta.

Sitten mä sain matkaseuralaiseni ylipuhutuksi että mennään käymään Tinatuopissa, aikoinaan kun kannoin yhden jos toisen markkani siihen baariin, josko käytäis verestämässä vanhoja muistoja. Totesin vielä baariseuralaiselle ettei Tinis ole mikään homomesta vastoin kaverinsa väitettä, ainakaan ei aikoinaan ollut. Musiikki siellä silloin (ja olut) oli ainakin pääasia eikä mikään seksuaalinen suuntautuminen. Mulle nyt periaatteessa on ihan sama vaikka olisikin homopaikka, ei se menoa haittaa. No, ei me menty Tinikseen kummiskaan, ikkunasta näkyi ettei siellä ollut paljon ketään paikan päällä ja kaivattiin vähän äksöniä.

Seuralaiseni sai päähänsä että "mennään Onnelaan!?". Mä olin ihan että "voi luoja, ei taida olla oikeen munlaiseni paikka se Onnela..." mutta elämässä pitää tehdä myönnytyksiä, joten huomasin käveleväni torin poikki kiltisti kohti Onnelaa käytyäni ensin automaatilla verottamassa pankkitiliäni. Tavallaan Onnela oli ihan positiivinen yllätys. Siellä oli meinaan "osastoja" moneen makuun; pintaliitolasta kasaribaarin kautta rokkibaariin. Mä löysin itseni sieltä kasaribaarista tanssimasta itsekseni. Tai olihan siellä tanssilattialla toki muitakin mutta seuralaisesta en seuraa toimintaan saanut. Mä siinä päätin että mä olen ihan riittävän vanha että kehtaan nolata itseni yksinkin tanssin pyörteissä. Eikä ne lapset siellä pahemmin tällaiseen "vanhaan käpyyn" kiinnittäneet huomiotakaan kai(;)). Suurin osa taisi olla korkeintaan 20vee meinaan...
Onnelan yhteydessä oli baari nimeltään Poro, siellä kävimme myös. Ehkä se Poro oli niistä looseista se missä eniten kuitenkin viihdyin tässä massivisessa baariviritelmässä jota myös hyväksi bisnesideaksi voisi kutsua.

Onnelassa päätimme ettemme olleet vielä riittävästi tuhlanneet sisäänpääsymaksuihin rahaa ja menimme käväisemään vielä Hamburger Börssissä (ei myöskään ihan hepon tyyliä) eli tuttavallisesti "Börssissä". Poketin olivat jo tainneet unohtaa meidän ukkelin synttäripäivänä harjoittamamme sisällä polttamisen, joten sisäänpääsy ei tuottanut muuta kuin henkisiä tuskia, koska kukkarosta oli kadonnut viistoista(!) euroa jo ennen kuin päästiin baaritiskille... Siellä sitten oltiin ihan riittävän vähän aikaa, ja sieltä matka jatkui lopulta taksilla kotiin, kotoa koiran kanssa ulos, ulkoa sisälle syömään ja siitä sänkyyn nukkumaan. Ja aamulla heräämään. Ja siitä kauppaan nojailemaan ostoskärryihin ja toivomaan ettei pökertyisi. Saavutus jo sinänsä.

Joo, ei varmaan ketään kiinnostanut hepoliinin tylsähkö baarikuvaus mutta tylsähkö oli itse baarikierroskin (kerroin silti). Nyt pitää mennä suihkuun koska ukkelin kaveri on vaimoineen kutsunut itsensä tänne kylään (ja sitähän ei kestä selvin päin, joten taidan korkata Kuopiosta ostamani viinipullon ja nauttia siitä) ja ukkeli lähti juuri hakemaan niitä. Täytyy toivoa että tällä kertaa eivät järjestä mitään kohtausta. Kyseessä on meinaan sama pariskunta, jonka naispuolinen sai ukkelin synttäreillä päähänsä että mulla ja sen ukolla on jotain vipinää. Voin jälleen toistaa: Ei ole ollut vipinää, ei ole vipinää, eikä koskaan tule olemaankaan vipinää. Voi, minkä takia mun arkielämästä puuttuu tyydyttävä määrä tervejärkisiä/tunne-elämäisiä ihmisiä? T: paraskin sanomaa. Onneksi on oma bloki, jolle voi tilittää kaiken. Korjaan: ainakin melkein kaiken. :)

<3 Hepoliini

Hei!

Mä olen jo kotona taas. Me palattiin jo viime yönä. On siihen syynsäkin. Viittaan asiaan että muistaakseni jossakin raossa sanoin jotain sen suuntaista että itse pitää asiat suunnitella, jos haluaa että asiat toimii. No joskus olen ainakin moista todennut säkenöivää rinkulaani - joka pääni päällä aina vaan hohtaa - kiillottessani.

Oltiin meinaan jo Kuopiossa paikallisen AD:n kahviossa Kolmisopissa kahvilla verestämässä muistoja siitä miten monta kertaa jokin ukkelin numero 1-30:sta romuautosta oli saanut hoitoa seinän takana AD-korjaamolla. No oikeesti vaan tapettiin aikaa siinä. Mä sitten kaakao naamarini edessä kysyin ukkelilta että "no, kerroppas nyt että mitä meillä on seuraavaksi ohjelmassa, että ei kai me loppuiltaa vaan odoteta "sunkaveris" luona että päästään nukkumaan?" Ukkeli katsoi mua lievästi sanottuna hölmistyneneenä ja ihmetteli että mistä mä olin saanut päähäni että me oltaisiin "sunkaveris" luona yötä. Mä siinä välissä yritin tukehtua pöyristyneehkönä kaakaomukilliseeni ja ihmettelin että muistelen kyllä keskustelleeni jonkun ukkelia hämärästi muistuttavan hahmon kanssa siitä että yötä ollaan nimeomaan "sunkaveris" luona. No ei kuulemma oltu mitään sellaista lyöty lukkoon. Ukkeli oli elänyt siinä uskossa että me oltaisiin yötä "munkaverin" luona siitä ainoasta syystä, että olin jossakin välissä maininnut sen olevan mahdollista. Mutta lyhyesti: lopputulos oli se, että lähdimme jo illalla ajamaan takaisin kotiin. Ja tarinalla on varmaan jokin opetuskin...

Matka lyhyydessään oli kyllä muuten ihan onnistunut. Ukkeli sai käytyä haastattelussaan ja käytiin moikkaamassa ukkelin vanhaa mummoa, joka jaksaa aina epäsuorasti syyllistää ukkelia siitä että tämä käy niin harvoin. Eihän se suoraan sitä sano mutta rivien välistä voi lukea jotain kuitenkin. Ja kyllähän se varmaan yksinäinen onkin mutta ei sitä pitäisi yhden ihmisen niskoille kaataa. Onhan ukkelilla kaksi siskoa siellä kaupungissa. Mikseivät he sitten kelpaa seuraksi? Ja kai se ukkelin syyllisyyttä kalvaa, siinä on varmaan yksi pääsyy miksi Kuopioon haluaa takaisin. Että voisin sanoa: Kiitos ja kumarrus!

Sieltä jatkoimme matkaa kaverini ja hänen pikkumiehensä luokse. Aivan mahtavaa oli nähdä pitkästä aikaa. Tuli vaan huono omatunto siitä, etten ole aiemmin käynyt jo katsomassa kaverin pientä ja kovin suloista poikaa. Tuliaisena vein lapsoselle pienen sini-keltaisen Plasto-kuorma-auton, mä kun olen niin rakastunut noihin kuorma-autoihin... Ja lapsen äitille kävin hakemassa Alkosta pullon vaaleanpunaista kuohuviiniä. Pitäähän sitä yksinhuoltajan arjessa olla joskus juhlaakin. Tosin mä saatesanoiksi totesin ettei sille varmaan enää sellaiset maistu...;) Luulen, että saattaa korkata sen tänään jo(?). Kaverin äiti ja isä siinä tekivät juuri lähtöä kun saavuimme kaverilaan, ja sanoivat tänään ottavansa pojan hoitoon. Harmi että me lähdettiin jo sieltä (tavallaan), olisi voinut mennä kaverin kanssa vaikka verestämään "tanssitaitoa"(köhköh, mitä taitoa..) Amarillon tanssilattialle. Samaisen baarin, jossa vietimme iltaa eräänä keväisenä, aivan tavallisena viikonloppuna, jolloin kaverin elämän muuttuminen sai alkunsa... No mutta tällä kertaa ei nyt verestetty muistoja. Eiköhän me vielä ehditä sitäkin tekemään. Oli se lapsi kyllä suloinen ja paljon jo osaa ikäisekseen. Mun mielestä on ainakin melko saavutus, jos kaksivuotias tiskaa omatoimisesti tiskialtaan edessä tuolilla seisten! Ja tyhjentää oman potan ja on sisäsiisti! :)

Sieltä läksimme yönselkään ajamaan kohti Turkua. Mä viihdyn auton kyydissä jotenkin paremmin yöllä kuin päivällä; silloin on hyvä vaan antaa ajatusten kulkea katsellessa vastaantulevia autoja ja rekkoja... Siinä hepoliininkin mieli välillä herkistyy, varsinkin jos radiosta tulee jotain oikein hyviä kappaleita... Harmi vaan ettei ole omaa ajokorttia niin voisi ottaa noista automatkoista kaiken irti ja mikä parasta, ajaa vaikka yksin minne huvittaa. Ehkä mä vielä joskus saan sen verran oravannahkoja kasaan että mulla on varaa mennä autokouluun.

Menomatkalla muuten pysähdyimme kahville Lievestuoreen Shell-asemalle (terveisiä vaan sinne). Mä tunsin pitkästä aikaa miten mua "katseltiin". Siellä ei meinaan ollut muita kuin ilmeisesti kahvitauollaolevia miehiä. Ukkelille sitten totesin autoon takaisin mennessä että se saisi musta täällä Lievestuoreella varmaan aika monta kamelia enemmän kuin jossakin Turussa. Meinaan että voisi mullakin olla jossakin edes vähän "markkina-arvoa"... Tai sitten kaikki naiset on lähteneet kaupunkiin ja ne miehet eivät vaan olleet nähneet vastakkaista sukupuolta miesmuistiin? Kai sekin on yksi selitys, miksi katsoivat vartaloanuoleskelevin katsein?

Ja paluumatkalla pysähdyimme kahville Pirkanhovissa että silmät olisivat pysyneet auki. Siinä sitten kahvia siemaillessani jäin tuijottamaan tyhjyyteen kun ukkeli kysyi mitä mä niin mietteliään näköisenä ajattelen... Nooo...ajattelinhan paljonkin mutta sillä hetkellä ajattelin näin: "Mä tuossa huomasin Iltalehden kannessa tuolla telineessä Kari Tapion naaman ja siitä mulle tuli mieleen että sen Euroviisukappaleen oli tehnyt joku, jolla oli hyvin tuttu sukunimi. Siitä mulle sitten tuli mieleen Kuopion kaverin sukunimi ja se miten sen nimiset harvoin on keskenään välttämättä sukua koska sitä nimeä on paljon otettu käyttöön aikoinaan kun ihmisille piti keksiä sukunimiä. Mutta toisaalta esimerkiksi sun ja mun sukunimet ovat kummatkin "alkuperäisiä" Suomalaisia vanhoja sukunimiä, joita ei ole "keksitty" silloin kun piti saada sukunimi. Että tällaisia mietin." Ukkeli mulle sanoi siihen: "Kaikkea säkin mietit keskellä yötä..." Ja mä sihhen että "sitä se väsymys teettää, harhailevia ajatuksia." Ja voin sanoa, että suuntaan ja toiseen ne ajatukset jälleen kerran siinä matkan aikana ehtivätkin harhailla... Mutta ei siitä sen tarkemmin.

Halusin vaan sanoa että Turussa oon jälleen. Olisi mulla ollut muutakin asiaa mutta ehkä kirjoitan siitä toisen jutun ettei tää veny ihan hirveeksi. :)


<3 Hepoliini

Heippa,
nähellään uudestaan parin/muutaman päivän säteellä. Tää lähtee reissuun huomenna. Pitäkää huolta hepolandiasta mun puolesta(?). :)

Heips ja hyvää yötä sinne jonnekin!

<3 Hepoliini

Heips!

"...Vähän kun tiskasin ja lakaisin..." Terve. Mä tuossa imuroin kun ajattelin että olisi mukavampaa palata siistiin kotiin reissunpäältä. Oon meinaan huomenna lähdössä käymään Kuopiossa, ukkelin kanssa. Se menee sinne työhaastatteluun. Nyt tässä välissä, jos voisit nähdä mut, niin näkisit mut tekemässä ristinmerkkiä...No, oli miten oli, maiseman vaihto aika ajoin on varmaan ihan terveellistä. Meinaan että käy jossakin välillä, siitä en sitten osaa sanoa onko terveellistä muuttaa muutaman vuoden välein tai jatkuvalla syötöllä laittaa muuten kuvioita uusiksi. En siis kommentoi matkustamisen syytä sen enempää vaan annan virallisen lausunnon, jonka mukaan on kiva lähteä käymään kalakukkokaupungissa pitkästä aikaa.

Laitoin tuossa kaverilleni, joka on myös entinen työkaverini (ei se jota kuksin...), viestiä että kelpaisko tavata tällaista maanpakolaista vielä monen vuoden jälkeen. Se sieltä soitti kohta perään ja sanoi että olipa hyvä että soitin, koska sen kaksivuotias oli onnistunut räpeltämään sen puhelimesta numerot pois jo jokin aika sitten. Mun numeron siinä ohella. Mukavia nuo lapset. No, me nähdään huomenna! Ja hauska nähdä pikkumieskin. Jännittää vähäsen, onhan viime kerrasta jo kohta kaksi ja puoli vuotta. On se niin persiistä, kun nämä välimatkat on suuntaan jos toiseen ihan liian kamalan pitkiä.

Hauskaa nähdä, onko se kaverin muksu tullut äitiinsä vai isäänsä. Kerrottakoon pienenä kuriositeettinä asiaa tietämättömille että molemmat olivat entisiä työkavereitani. Kysyin sitten että onko "isiä" näkynyt ja ei kuulemma ollut. Ei taida välinpitämättömyys maailmasta loppua vielä tänään eikä ihan huomennakaan. Mulla ei meinaan mene vieläkään jakeluun että mitä sellaisen miehen päässä liikkuu, joka ei ole ollut edes (käsittääkseni) yhtä kertaa kiinnostunut näkemään lastansa. Kai joku voi siihenkin jonkun puolustuksen keksiä. No, ehkä kaverini löytää vielä jonkun kunnollisen miehen, jolle kelpaa samassa paketissa sekä äiti että muksu. Voisi se mies vaikka adoptoida lapsen itselleen ja koko porukka saisi haistattaa vitut sille välinpitämättömälle siittäjälle. Vitusta tuli muuten tässä välissä mieleen, että kaverini kertoi kyseisen sanan jo kuuluvan pojan sanavarastoon (hyihyi!! *sormella tsootsoo*). Kai se toistelee mitä äiti huutelee, heh. :)

Aamulla pikaseen vilkasin sivusilmällä aamutelkkaria. Siellä oli kai joku nainen, jolla oli ollut syöpä. Nainen totesi, että viimeeksi viime yönä kun oli hikoiluttanut, oli pelännyt syövän uusiutumista. Hikoilu kun kuulemma kuuluu syöpään. Siinä vaiheessa mulla nousi hiki päähän. Mitä jos mullakin on syöpä! Olikohan viimeeksi eilen kun jossakin propagandalähetyksessä syöpään sairastuneita ihmisiä epäsuorasyyllistettiin siitä, että on oma vika jos saa syövän. Vai miten muuten voi käsittää lausahduksen että "ihmiset sairastuvat syöpään myös(!) välinpitämättömyyttään" (syyllistys,syyllistys). Kai kun ei huolehdita terveydestä? Mä sitten aloin miettimään että kun mullakin noita luomia on tullut - niin pieniä kuin isoja - kuin sieniä sateella ikään, että jos se onkin merkki ihosyövästä. Oikeesti, niitä tulee ja tulee, lisää ja lisää. Normaalia? Ja tuo hikoilu...no, kai sitä hikoilee kun käy lenkkipolulla mutta... Kai se olisi parasta mennä luomineen lääkäriin niin ei ketään pääsisi sanomaan että se on mun oma vika kun sain syövän kun en mennyt lääkäriin ajoissa?

Meillä ei kyllä suvussa ole rasitetta noihin juttuihin, mutta eipä se sitä katso. Luomista puheen ollen, niin serkkujen isällä on/oli(mikä lie taas tilanne?) melanooma, ja sillä on aina ollut paljon luomia.
Ja joskus varhaisteiniaikoina mä pelkäsin kuollakseni että mulla olisi imusolmukesyöpä. Meidän talonmies aikoinaan kuoli siihen ja se tuli sillä tavalla yllätyksenä että kai se lapsen mieleen jätti jonkun "aukon". Muutenkin oli lapsena ahdistavaa kuunnella kaiken maailman vanhojen akkojen ja ukkojen sairaskertomuksia, mä sain aina vähintään hengenahdistusta niistä, kun ne akat ja ukot liioittelevaa kauhistuneisuutta tavoittelevilla äänensävyillään vertailivat milloin mitäkin ruumiinvammaa. Oliko se sitten ihme, että löysi itsestään samoja oireita kun tarpeeksi kauan niiden oireiden kuvauksia kuunteli. Ja varsinkin, kun kaikki aina siinä sivussa äitiltä kysyivät neuvoja sairauksiinsa, onhan se pätevä sairaanhoitaja. Ilmankos mä tiedänki "niin paljon" sairauksista. :)

Mutta ei tässä luomiasiassa ole mistään luulosairaudesta kyse, kunhan alkoi pelottamaan, kun ei se mikään kirkossa kuulutettu asia ole kuitenkaan, että sitä itsekään mikään sairaudeton loppuelämäänsä olisi! Eli: lääkäriin. Tosin musta tuntuu että niiden papereissa lukee jotain sellaista mikä estää niitä ottamasta vakavasti mua. Tai jos siellä on se sama pillerinjakelija, niin voi olla varma että löytää itsensä nopeampaa tahtia ruumishuoneelta kuin muuten. Eihän sitä sovi mennä lääkärin nenuskalle meinaan hyppimään.

Jooh. Oli mulla jotain muutakin asiaa mielessä mutten nyt muista. Kai mä tänään vielä eksyn tänne laatikolle jotain kuvia laittamaan mutta sen jälkeen hepoliini vaikenee (eipäs olla siellä liian kiitollisia!!) ainakin kahdeksi päiväksi, ja jos hyvin käy niin kolmeksi päiväksi. Tai hyvin ja hyvin. Mutta saattaa olla että tullaan takaisin lauantaina. Tai sitten perjantaina, ei oo tuo diktaattori vielä ilmoittanut meille alamaisille tarkemmasta matkaohjelmasta. ;) Eli pitäkeehän peukkuja että selviän matkan vaaroista ilman että tarvii anoa jäsenyyttä enkelikuorosta. Ellen selviä, niin se on sitten heippa, ja rakkaudella seuraavaan elämään näkemisiin <3!


<3 Hepoliini

P.S. Mikä ois hyvää matkamusaa? :)

Hai!

Jos joku kommentoija nyt jäi ilman vastakommenttia niin se johtuu siitä että ensin hallintasivu näytti "3 uutta kommenttia" ja sitten kun olin katsonut vasta yhden niin jäjellä olikin vain "1 uusi kommentti". 3-1=1? No nyt mä en siis tiedä että missä se mahdollinen kommentti on ollut... eikä tää ollut mun mielestä eka kerta kun kävi noin. Pitäisiköhän itkeä asiasta ylläpidon uuteen tiedotusblokiin.

Eilen, kuten niin monena muunakin päivänä tässä kurjassa elämässä, jossa on pakko käydä kaupassa (no ylläri tuon jälkeen mitä aion sanoa), kävimme ukkelin kanssa kaupassa. Sittarissa vielä tarkemmin sanottuna. Jälleen voimme huomata miten satunnaiset tapahtumat voivat joko johtaa johonkin tai sitten eivät. Ukkeli ehdotti että syötäisiin makkaraa ja ranskiksia, joista kummatkaan eivät kuulu mihinkään lempiruokavalioon mutta koska kello oli jo melkeen puoli kahdeksan illalla niin ehdotus kuulosti jopa hyvältä. Siksi ettei siihen aikaan jaksa mitään kokkaamaan alkaa enää. No mä totesin siinä ketsuppihyllyllä että pitäisköhän sitten hakea kurkkusalaattia ja läksin hakemaan jättäen ukkelin pohtimaan kumpi on parempaa merkkiketsuppia, Felix vaiko Heinz. No mun mielestä nykyään Heinz... Felix on liian makeaa. Vaikka nythän siitä on tullut joku vähäsokerinen vaihtoehto markkinoille (mulle ei makseta tästä)... No anyway, matkasin siinä kurkkusalaattipurkki ja pari ananastölkkiä sylissäni takaisin lähtöpisteeseen ja päätin hetken mielijohteesta oikaista karkkihyllyn vierestä. Ja siellä ne oli, mun ensimmäinen poikakaverini ja joku ihan yhtä mustatukkainen naishenkilö. Hehän olivat kuin kaksi marjaa... Sen tytön selän takaa mun eksäni katsoi muhun päin ja mä voisin melkeen vaikka vannoa että joko se ei tunnistanut mua tai sitten se leikki ettei tunnistanut. Kuitenkin sen seurauksena se tyttö (nainen), joka oli selin muhun päin, kääntyi katsomaan että mitä se katsoi... Täytyy kyllä sanoa että pulssi nousi hetkellisesti varmaan kaksinkertaiseksi. Mä oon meinaan viimeeksi nähnyt eksän vilaukselta monta vuotta sitten ellei laske sitä kun se viime syksynä polki sen punatukkaisen tytön kanssa polkupyörillä kun ajoimme ukkelin kanssa autolla ohi. Joko se oli se sama nainen, jolloin tää nainen vaihtaa tukan väriä tiuhaan (veikkaan että seuraava väri on blondi...köh) tai sitten eksä vaihtaa naista tukan värin mukaan tiuhaan.

Jollakin tavalla se oli aika ahdistava kokemus. Se sai mut miettimään uudestaan sitä mun ja eksän (ihan kamalan raskasta) eroprosessia. Ja sitä tapaa, jolla mä lähdin lätkimään silloin. Tai en lähtenyt lätkimään vaan laitoin eksän lätkimään toiseen kaupunkiin, jos nyt kukaan voi toista pakottaa sellaiseen... Varmaan eksä oli oikeessa siinä kun aikoinaan haukkui mua välillä "ihan lapseksi", enhän mä mikään vanha ollut meinaan. Jos nyt olisin samassa tilanteessa kuin silloin aikoinaan niin varmasti osaisin tehdä tai ainakin yrittäisin tehdä monta asiaa paremmin ja fiksummin. Mä olin suoraan sanottuna aikamoinen kusipää eksälle. Että ei ihme ellei se halua tunnistaakaan mua mutta siltikin se aikoinaan tuntui aika pahalta jos vaikka satuit samaan baariin ja ihminen, jonka kanssa kuitenkin vietit 6-7 vuotta oli niin kuin ei olisi koskaan nähnytkään. Niin, mä olen aloittanut tuon seurustelun aika nuorena vakavasti. Varmaan siinä on yksi syy miksi mun ja eksän juttu ei sitten kestänytkään. No, eilen illalla, ensimmäisen kerran moneen vuoteen mietin että miten sillä mahtaa mennä. Ainakaan en usko että se siellä Oulussa asuisi... Mun tekisi mieli soittaa sille ja pyytää anteeksi (koska en sitä koskaan ole tehnyt) nyt vieläkin. Mutta tuskin sitä teen, en halua aiheuttaa mitään draamaa. Mistä sen tietää miten mustasukkainen sen mustatukkainen nainen on. Ne onkin enemmän sävy sävyyn, meissä oli silloin joskus enemmään kontrastia... Pessi ja Illuusia, totesi mun yksi kaveri meistä kerran kun Ruisrokkiin kolmistaan käveltiin. Ehkä oltiin ehkä ei, se on kuitenkin menneisyyttä jo. :)

Liekö ollut edellisen seurausta kun unissakin palasin ajassa taakse päin. Näin meinaan unta että opiskelin vielä ja opinnot olivat viittä vaille valmiita. Kunnes tajusin etten ehtisi tehdä lopputyötä ajoissa päivämäärään mennessä. Unessa sitten anoin lisäaikaa tehdä kesällä koulun tiloissa lopputyötäni, ja ihmeekseni sain siihen luvan vanhalta opettajalta. Myös ammatinvalintapsykologini vilahti siinä unessa. Koulun tilat olivat ihan erinäköiset kuin opiskeluaikoina ja siellä olevat oppilaat vieraita. Jouduin kyselemään että mistä löytää mitäkin ja mulle tuli sellainen olo että "tältäkö tuntui niistä, jotka joutuivat tulemaan kouluun pari vuotta myöhässä valmistamaan lopputyötä ja kukaan ei tiennyt keitä he olivat". Ahdistava uni. Joku hullu mustatukkainen heilutteli siinä lopuksi vielä viikatetta pään ympäri sellaisessa kaaressa että sai pelätä pään menetystä.

Jees. Voisin kirjoitella vaikka mitä putkeen mutta sitten tää vaan venyisi ja venyisi. Ja kai mulla on jotain tekemistäkin. Mä oon meinaan kotona "etätehtävissä" (enkä tiedä että milloin on taas tapaamisia?!)... Ja mä kun luulin että kurssin kautta saisi vähän sosiaalistakin toimintaa. Pitäisiköhän kohdata tosiasiat, kävellä johonkin ihmiskauppafirmaan ja kerjätä jotain töitä, ihan mitä vaan, nyt ja heti. Ei tästä mun "käsityöurastani" kuitenkaan mitään tule koskaan tulemaan. T: realisti.

Bai!

Howdy!

Mä täällä juon kaljaa ja poltan tupakkaa. Juu, kuulit oikein. Nyt loppu maitotyttöleikit tyyliin "mä käyn vaan koiran kanssa lenkillä ja vietän terveellistä elämää". Kattelin telkkarista (joltakin kanavalta, mikä lie ollutkin) ysärimusiikkimuistoja englanniksi ja rupes niin maan perkeleesti tekemään mieli jonkin sortin elämää(tään paskan sijaan!) että karjapullon puoleen piti kääntyä.

Huomaan, että oon tässä kovasti yrittänyt ylläpitää jonkinlaista positiivista harhakuvaa siitä että tämä elämäni olisi jotenkin hauskaa ja siedettävää. Mutta eihän erkkikään jaksa tällaista mummoelämää viettää kovin pitkään; jotain äksöniä saisi jo tulla eteen ennen kuin kuihtuu kiikkustuoliin kokonaan. Eli olutta ja tupakkaa, siinä ratkaisu. Nyt tietty pitäis kaivata sitä alkolukkoa tähän tietokoneeseen mutta eipä jaksa kaivata. Joka lauseen välissä hörppy tölkistä ja katse tiukasti näppäimistössä niin hyvin menee. Vittu, positiivisuus on perseestä, voisi joku sanoa.

Käytiin ukkelin kanssa hieman saunomassa ja keskusteltiin siinä samalla joistakin tietyistä jutuista. Tukka on nutturalla märkänä keränä ettei roisku vettä uuden hienon koneen päälle... Ukkeli siinä sitten taas alkoi pohtimaan miten se ei oikeestaan ollenkaan viihdy täällä Turkkusessa. No, eipä tuo kauheana yllärinä päässyt tulemaan mutta liekö sille jäänyt joku trauma viime vuoden tapahtumista(?), niin oikeen varta vasten tähdensi ettei mistään samasta ole nyt kyse kuin silloin. Varmaan pelkää että taas juoksen jonnekin muualle...siis että hän näkisi asian sillä tavalla. Mä kyllä sanoin sille etten ole sitä ihmistyyppiä, joka vaan pettämisen ilosta pettäisi jotakin. Ne on muut asiat jotka painaa vaa'assa... Hyvin selväksi tuli kuitenkin ettei se taida kauheasti luottaa muhun kuitenkaan ja ehkä tunne voi jopa olla molemminpuolinen. Pohjosempaan siis tekee miehen mieli, näin naistenpäivän kunniaksi.

Mullakaan mitään pohjoista kohtaan ole negatiivista mutta siellä asuneena tiedän että on kovin kiva kuitenkin asua niiden muiden läheisten ihmisten lähellä. *hörppäys tölkistä*. En mä tiedä. Mulla oli tuossa aiemmin kovin selvät sävelet että mitä tänne kirjoittaisin mutta nyt en enää osaa sanoa. Ukkeli vaan vois jo päättää että lähteäkö vai jäädä. Niinku ihan muun muassa. Ihan reiluuden merkeissä ja viime vuoden kidutuksiin viitaten. Mä kuitenkin päätin jäädä tänne hillumaan. Tai jotain, "päätin ja päätin", vittu, helppoahan se on näin jälkikäteen sanoa, kun ei kuitenkaan ole niin kauhean kauan aikaa siitä kun kovasti koitin keräillä hepoliinin palasia kasaan ilman että ketään (asianosaista, tai asiaan nokkansa työntäneitä) sanan varsinaisessa merkityksessä kiinnosti mitä MÄ olen joutunut käymään läpi. "Hyviä" neuvoja vaan sateli joka puolelta, mutta vastuunkantajia ei niinkään. Kai se on niin että helppo se on neuvoa muita muiden asioissa jos ei tarvii ite sitä elää?

Perkele, ennoo katkera, en yhtään.

Mä meen nyt juomaan lisää ja olkoon sitten krapula tai ei niin kai sitä saa vielä ainakin juoda kun on nuori, villi ja "vapaa". Niin, kuulit oikein. Nuori, villi, vapaa, ja yksinäinen, "kiikkustuolissa kissa sylissä". Perkele! Sama kai se missä aikaansa viettää.

Hepoliini. Not a maitotyttö!

Tervehys kanssaeläjäiset!

Kävin tänään kirppiksellä äitin kanssa. Se sponsoroi mulle sieltä muutaman "arvolasin", joiden yksikköhinta oli vain puoltoista euroa kun todettiin että olisi ihan vaan sijoituksena hyvä (ja kun olin todennut ääneen että mulla on kaksi euroa rahaa kun äiti ihmetteli mun ostoskorin tyhjyyttä..), eli suomeksi mahdollisuus tienata muutama lantti jos myy teen päin. Tietty vois pitää ne itsekin, ehkä pidänkin, mutta ruskea värilasi ei oo mitään ehdotonta kärkisuosikkikastia joten saa nyt nähdä mitä teen. Tuli taas vaan siinä ostostenteon jälkeen sellainen "mamma betalar-olo"... No, kuusi euroa mä siltä kaikenkaikkiaan nyysin että ehkä se maailma ei vielä siihen kaadu. Ehkä.

Sitten siellä oli oikeen kiusaksi asti kaikkia hienoja vanhoja puisia lipastoja ja kirjoituspöytiä, joiden tyylisiä mä olen himoinnut suurinpiirtein siitä asti kun osasin lausua sanan antiikki. Vituttaa vaan kun kaikki maksaa niin pirusti että voi ainoastaan haaveilla omistavansa sellaisia hienouksia. No mutta sainhan mä niitä laseja. Mulla meinasi silmät pudota päästä kun näin yhdellä pöydällä sellaisen Arabian Emilia-sarjaa olevan ihanan ison mukin. Sitten katsoin hintaa, joka oli mielestäni törkeä siihen nähden että se ei ollut edes ehjä. Toisaalta ne on ehjänä vielä kaks ja puol kertaa kalliimpia. Paljonkohan saisi siitä mun rikkinäisestä Emilia-lautasesta, jos korjaisin sen, hmn...

Mä en oikeestaan oo vieläkään oikeen kovin hyvällä tuulella ja siellä kirppiksella kierrellessä äiti kysyi taas niin hankalasti muotoiltuja kysymyksiä että hermo meinasi mennä vastausta miettiessä. No mutta eihän se sen vika ole jos mulla on kireä pinna. Kaikkea se kyseli kurssista ja miten mä olen viihtynyt siellä ja mitä me tehdään siellä ja minkälainen tehtävä mulla odottaakaan kotona jne... Teki mieli sanoa että kaikki on ihan perseestä ja kurssi on perseestä ja tehtävä on perseestä mutta en sitten viitsinyt koska kai se oli mun mielentila, joka paremminkin oli sieltä perseestä. Tyydyin siis vain toteamaan että yrityssuunnitelmaa tehdään ja voin todeta että ihan turhaan kun voi jo valmiiksi sanoa ettei ole mahdollista mitään yritystä perustaa. Mä olen sellainen realistinen optimisti - pessimistinen taivaanrannanmaalari, ja kaikkea siltä väliltä, koostumus vaan vaihtelee. Sitten mä iskin pääni johonkin saatanan metalliseen lampunhökötykseen kun kumarruin katsomaan alahyllyltä jotakin. Aika äänekkäästi totesin että "Perkele!" ja "Kaiken maailman paskoja sitä pitää ripustaa silmäkorkeudelle". Äiti vähän katteli että, heh. Mulle ihan sama mitä ihmiset ajattelee mutta sitten hävetti että piti mun herkän äitini seurassa mennä sillä tavalla möykkäämään ääneen. Ihan vaan äitin takia.

Äiti osaa aina yllättää. Nyt tuli puhetta euroviisuista jonkun mutkan kautta, taisi olla että äiti totesi jostakin kirppisesineestä että se on teräsbetonia, ja katsoi mua iloisen näköisenä, tajusinko sen letkautuksen. Mä sitten kysyin että kattoiko ne euroviisuja ja äänestikö. Äiti sanoi että "Teräsbetonia", johon mulla ei heti auennut vastaus vaan uudistin kymyksen, johon äiti vastasi uudelleen "Teräsbetonia". Sitten mulla valaistui pitkissä piuhoissa että mun pikku hiljaa harmaantuva ikinuori äitini oli euroviisukarsinnoissa äänestänyt Teräsbetonia! Mä siihen heitin pienen "Missä miehet ratsastaa"- imitaation, ja äiti totesi että se kappale on vaan jotenkin niin kiva. En olisi meiän äitiä ekana uskonut Teräsbetoni-faniksi. Muuta huomautettavaa sillä ei pojista ollut kuin kaino toivomus että voisivat ehkä pitää joskus paitojakin päällä :D

Äiti on ihan jees mutta rehellisyyden nimissä sanottakoon että kyllä hepoliini mielellään viettäisi aikaa joskus ikäistensäkin (tai edes +-20 vuotta haitarilla...) parissa. Ukkelikin on taas alkanut naukumaan että ei ole saanut täältä kunnon kavereita ja kaikkea sellaista, ei tosin samalla intensiteetillä kuin viime keväänä mutta kuitenkin. Pitääkö mun koko ajan sitten olla varpaillaan kunnes se joku päivä vaan ilmottaa että muuttaa takaisin pohjoisempaan? No, se on tietty yks vaihtoehto mutta epävarmuus ei "arjen pohjana" ole mikään toivottavin vaihtoehto. Siinä ukkeli on kyllä ihan samanlainen kuin mä: se on tosi valkki sen suhteen missä seurassa aikansa viettää eli kenen kanssa kaverustuu. Mä oon tosin koittanut näin vanhemmiten oppia tiettyä avoimuutta muiden ihmisten suhteen mutta samalla tuonut sen ajatuksen mukaan että ei kaikkien kanssa tarviikkaan ystävystyä, joskus riittää vain se että moikataan kerran viikossa kadulla. Mulla kun on sitten se "yksinäinen (susi) hepoliinikin" tuolla takaraivossa kuitenkin. Se on sellainen että parempi kivasti yksin kuin paskasti porukassa, viitaten edelliseen.

Jees, kivaa päivänjatkoam, meen tekeen niitä fakin läksyjä ja laskelmia vaikken osaakaan. Mä en ole mikään laskutoimitusten hallinnan lahja maailmalle.

<3: hepoliini

P.S. Leikin tänään salapoliisia, hyi mua (mitään rikollista/epäilyttävää ei asiaan liittynyt, siis tutkimustapoihin meinaan;)). Tuotti jopa tulosta, ei siitä nyt enempää... Sanotaan vaan että sain selvennyksen yhteen mieltä askarruttaneeseen asiaan (Lopulta. Ehkä.)

Herranjumala sentään. Tajusin juuri että olen kirjoittanut blokia viimeeksi noin about keskiviikkona?! Sitä se teettää, se uusi tietokone. Olen tässä muutaman päivän melkeen vaan leikkinyt uuden leluni kanssa. Olen jopa ekaa kertaa elämässäni onnistunut lataamaan itse (ihan yksin!) ohjelman tietokoneelle siten että se ohjelma jopa vielä toimii. Ohjelma kantaa nimeä Photoshop, ja voin sanoa että varmaan tulee itku silmään sen kolmenkymmenen kokeilupäivän jälkeen mitä sitä saa ilman maksua käyttää. Jos joku tietää onko mahdollista hommata kyseinen ohjelma jollakin muulla tapaa hyvin halvalla (lue: ilmaiseksi), niin kertokoon toki.

Mä olen oikeesti ollut niin kuvien pauloissa etten ole edes kuin pikkuriikkisen kaivannut blokiani, mutta eiköhän sekin korjaannu kunhan saan sen netin toimimaan omalla tietokoneellani. Kuulostaa ihan pirun hyvältä sanoa "omalla tietokoneella" :). Tätä menoa musta tulee vähintään puoliaivokuollut, toisaalta silloin pitää takoa kun rauta on kuuma. Tarkotan vaan sitä että meni vuosikausia kun ei huvittanut tehdä mitään kuvallista ilmaisua läheisesti liippaavaakaan, ei ollut vaan mitään inspiraatiota. Jotenkin nyt tuo kurssillaolo on saanut tsemppaamaan senkin puolesta kun siellä on mahdollista kasata oma portfolio kasaan; joko esimerkiksi nettisivujen muodossa (joku tulee koodaamaan ne) tai sitten vaikka ihan perinteisesti paperimuodossa. Ja mähän ajattelin että tietty se kannattaa tehdä oma portfolio vaikkei nyt luovan alan hommia juuri nyt hakisikaan (eihän niitä oikeen ole meinaan). Ehkä joku päivä tulee joku tilaisuus, jossa pitää olla jotakin näytettävää. Turha sitä sitten sellaisessa tilanteessa on alkaa väsätä mitään, vaan parempi on että olisi jotakin jo valmiina. Sori, ehkä sekavaa tekstiä, ei oikeen taas sana kulje kun pyörii vaan kuvat ja värit verkkokalvoilla...

Mitäs muuta reaalimaailmaan. No ei mitään. Kotona olen ollut, kuten tuli jo todettua, mitä nyt tietysti koirulin kanssa välillä juossut pitkin metsiä. No siitäpä tulikin heti mieleen. Päästin otuksen metsässä vapaaksi eilen aamulenkillä niin eikö se perkele juossut jonnekin omille teilleen! En muista että olisi ennen tehnyt vastaavaa. Onneksi oli satanut lunta joten saatoin leikkiä Pocahontasia ja seurata kurittoman tassunpainaumia perässä. Siellä se perkele haisteli muina miehinä lenkkipolun varressa jotakin saakelin pissejä. Sitten kutsuin sitä luokse, ja ensin  A jopa näytti siltä kuin tulisi mutta sitten muisti että oli omilla teillään ja kääntyi rauhallisin askelin päinvastaiseen suuntaan. Tosin jäi ikään kuin odottelemaan että käyn noukkimassa hänet sieltä mukaani... Saapahan odottaa seuraavaa vapauskertaansa. Perhele!

Jospa tähän loppuun laitan vielä yhden "konepiirroksen" näytille ettei satunnainen lukija epäilisi että selittelen vain poissaoloani ja MUKA olen vaan piirrellyt viime päivät jotakin. Sori, koitan olla ottamatta tavaksi kadota päiväkausiksi. Jos kukaan nyt on huomannutkaan. :D Jatketaan huomenna, silmät kaipaa jo lepoa. Mukavaa viikonalkua!

Haudi hou!

Ette ikinä arvaa mitä posti toi mulle eilen. Vihjeenä voin kertoa että testi nimeltään "hei, me testataan luottotietojen olemassaoloa" tuotti positiivista tulosta. Eli nyt mulla on ihan ikioma kannettava tietokone! Jo oli perkele korkea aikakin. Paitsi nyt on vielä hieman säätämistä että saa sen koneen toimimaan kuten pitää. Niin, nimenomaan sen, koska tällä hetkellä kirjoitan ukkelin koneella. Mun koneessa kyllä periaatteessa toimii langaton yhteys mutta koska mulla ei ole langatonta modeemia niin se sitten toimii vähän miten sattuu. No tietty sen voisi kytkeä tähän kaapelimodeemiin (missä tämäkin kone on) mutta eipä ole sopivaa piuhaa siihen. Sitten tarvitsisin kaikenlaisia ohjelmia mun koneelle että voin leikkiä kuvilla ja kaikkea mahdollista.

Olen myös keksinyt aivan uuden tarpeen itselleni ja upouudelle läppärilleni, nimittäin hankintalistaan on lisätty objekti, joka kantaa kansan suussa nimeä "kynähiiri". Yhden kurssikaverin kanssa tuli puhetta moisesta vehkeestä ja hänen näytettyään vielä ikään kuin kiusaksi omia hienoja töitään, olin vakuuttunut kynähiiren tarpeellisuudesta. Ikävä puoli asiassa on taas se että kynähiiret on ihan fakin kalliita (jos kerrankin käytän f-sanaa vitun (hupss) sijaan ;))

Eli edellisestä ei ole kauhean vaikea päätellä miten hepoliini vietti eilisillan. Ihan kiva tietää että luottotiedot on siinä kunnossa että on mahdollista tilata osamaksullakin. Voiskohan autokouluun mennä osamaksulla, hmn, pitääpäs ottaa selvää. Voisikohan muuten sen kynähiirenkin saada tilattua jostakin osamaksulla, pitää ottaa siitäkin selvää. Ukkelille eilen hehkutin kynähiiren upeudesta ja tarpeellisuudesta mutta ei se tainnut oikeen tajuta että mihin mä sitä tarvitsisin, tai sitten sen piti vaan periaatteesta olla eri mieltä... Mutta eihän me (hepoliini&toinen hepoliini..) siitä välitetä. Ehkä ukkeli pelkää että jos musta tulee oikeen taitava tietokoneella piirtäjä niin loikkaan jonkun taiteilijan matkaan. Joskus on moinen skenaario pyörinyt keskustelun aiheenakin aikoinaan meinaan, uskokaa tai älkää. ;) Mutta ei kai ihmisten kanssa olla niiden ammatin takia...vai onko joku muka?

Ukkelista tuli mieleen. Nythän on sittareissa (K-Citymarket) taas ne jumalattomat hamstrausjuhlat, joita myös leikkisästi mammuttimarkkinoiksi kutsutaan (lue: painajainen). Se kävi meinaan tänään ilmi kun pohdittiin että käytäiskö Prismassa vai Sittarissa ja ukkeli sitten valaisi mua kertomalla että sittariin mennään kun on mammuttimarkkinat. Eli ei me siis mitään neuvoteltu edes siitä kaupasta, periaatteessa mulle onkin kyllä ihan sama jos ne kaksi on vaihtoehtoina... No mä jo valmiiksi ajattelin että mahtaa palaa taas rahaa siellä markkinoilla. Ei sen puoleen että itselleni tuottaisi mitään vaikeuksia kävellä laput silmillä kaikenmaailman "turhien" tarjouksien ohi vaan sen takia koska tunnen kuitenkin ukkelin mielenlaadun näiden vuosien pohjalta suhteellisen hyvin. Ja jos ukkeli saa päähänsä ostaa jotakin niin kyllähän se mun kukkaroa verottaa kuitenkin. Se on meinaan oikeen markkinamiesten unelmakohde sen puolesta miten helposti se menee kaikenlaisien uutuuksien ja muiden perässä. Mä taas oon sitä kastia, joka ei kiusallaankaan osta mitään ellei itse halua. Nyt onkin se tilanne että puhelinmyyjät varmaan kilpailee siitä että kuka saa ensin myytyä sen lehden mulle koska koko ajan sieltä joku pommittaa ja joka kerran vieläpä eri henkilö. Viimeeksi ne tarjosi jo kylkiäisinä jotain viinisettiä, mutta mä pysyin tiukkana, enkä tilannut. Moni ois varmaan jo siinä vaiheessa sortunut. ;)

Jepskukkuu. Mulla on nyt tiistaihin asti vapaata mutta lonkkaa ei auta siitä huolimatta vetää koska etätöitä pitäisi kuitenkin tehdä. Tarkoituksena on kerätä mahdollista portfoliota varten materiaalia ja lisäksi niiden, joita kiinnostaa yritystoiminta, pitää tehdä alustavasti liiketoimintasuunnitelmaa samalle päivälle. Periaatteessa meidät on siis jaettu portfolio- ja yritysryhmiin, mutta koska mä en koskaan osaa päättää mitään (olen vaan yksinkertaisesti liian utelias?), niin osallistun kumpaankin ryhmään. Tietysti pääsisin helpommalla jos valitsisin jommankumman mutta kurssin tarkoituksena ei varmaan olekaan helpollapääseminen, että siltä pohjalta.

Pikkasen on oikea käsivarsi kipeä, mutta siitä huolimatta aion nyt hieman leikkiä kuvilla. Ja sitä paitsi pitäisi täältä ukkelin koneelta siirtää kuvia mun koneelle ennen kuin se menee ja vielä hävittää ne... Nythän mulla on aikaa koska se menee taas katsomaan peliä (vai mihin sitten meneekin). Moro.

<3 Hepoliini

No hei.

Terveisiä vaan lenkiltä, kävin ison Aan kanssa pyörimässä tuolla lähikulmilla ja vähän kauempanakin tutkimassa hajuja ja ylläpitämässä hihnan toisessapäässäolevan kuntoa. Siinä sivussa testattiin myös uusien koiranvaljaiden toimivuutta ja hyvinhän tuo näytti niissä heti liikkuvan. Valjaissa on sellainen kahva siellä koiran selkäpuolella mistä on hyvä pitää kiinni jos nelkytkilonen saa päähänsä alkaa tempomaan johonkin suuntaan. Eli suosittelen koiran hankkimista myös habaa eli hauista kasvattavana erityistoimenpiteenä...

Nyt koskee vähän alaselkään, tuossa päivemmällä jo melkeen niksautin sen suihkusta tullessa kun kumarruin kuivaamaan sääriäni. Sellanen mukava vihlaisu siellä tuntui ja voin sanoa että kumartelu loppui kyllä ihan siihen. Ei sentään jäänyt mitään noidannuolta vai mitä ne nyt onkaan nimeltään. Joskus aikoinaan kun piti eks-eksää aina paapoa - herra kun järjestelmällisesti sattui aina sammumaan baari-iltoina - niin naksautin alaselkäni aika kipeästi kiskoessa sitä jaloillensa erään kaupungin torilla. En muista onko siitä ollut joskus puhettakin, on varmaan, mutta tänään taas muistui mieleen siinä vessan lattialla seistessä.

Oottakaas, mä käyn laittamassa teepussin hautumaan, keitin meinaan vettä. Varmaan ihan mukavasti lämmittää tuon ulkoilun jälkeen, loppumatkasta alkoi satamaan aika kylmää vettäkin taivaalta niskaan. Nonni, nyt on pussit mukissa ja sitten vaan ootellaan.

Teetä odotellessa mun on ihan pakko kertoa yksi juttu. No tässä työttömänä oltuani (no nyt voin rintaaröyhistellen todeta olevani tosin kurssilla, mutta...köh) on tullut katseltua telkkaria iltaisin paljon. Päivisin oon kyllä kevyesti keksinyt parempaakin tekemistä, mutta iltaisin kun oon voinut valvoa aika pitkäänkin, koska seuraavana päivänä ei ole ollut yleensä mitään menoja, niin olen seurannut monia ohjelmia aktiivisehkosti (eikö ollut loistava ilmaisu...). Olen katsellut myös sarjaa "Heroes". Sarjan henkilöillä on mitä erikoisempia erityislahjoja; kuka osaa lentää, lukea ajatuksia ja kuka taas on vahingoittumaton ja osaa parantaa pahatkin vammat itsestään (kuten käydä palavassa talossa ja kävellä ulos sieltä, jolloin iho silminnähden parantuu siinä samassa...). Ei siinä mitään, ei varmaan tosielämässä tapahtuisi vastaavaa, mutta ainoa minkä kanssa mulla on ollut oikeasti uskottavuusongelmia on se, kun yksi niistä tyypeistä maalaa maalauksia tulevaisuudesta. Ei siinäkään mitään - ihan menee läpi ainakin mulle 10-0 - mutta mua häiritsee kun sen silmät muuttuvat valkoisiksi aina kun se maalaa. Siis todella epäuskottavaa! Kenen silmät nyt muuttuu valkoisiksi kun maalaa taulua, jonka tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen?! Pitäisiköhän lähettää palautetta että voisivat ottaa vähän realistisemman otteen tuohon juonen elävöittämispuoleen, ja muuttaa ne silmät normaaleiksi?

Jes, tee on valmista. Alan juomaan sitä varmaan sitten. Ukkeli on katsomassa peliä, itsehän se ei nyt sattuneesta syystä pysty luistimille nousemaan kun fyysinen puoli ei oikeen anna myöten. Toivotaan että pääsee "hoitoon" mahdollisimman pian. Mä meen nyt katsomaan että mitä koira duunaa makkarissa kun niin epäilyttävän hiljaa hiipi sinne. Mukavaa viikonloppua vaan kaikille.

<3 Hepoliini

Ette muuten usko miten vaikeaa legendaarisen jo eläessään, eli cv:n kirjoittaminen voi olla. Tänään kurssiohjelmassa oli nimittäin valmistaa oma Curriculum Vitae, jota kansankielellä myös ansioluetteloksi kutsutaan. On muuten aika haastavaa koota ansionsa yhteen jos ei koe koskaan saavuttaneensä oikein yhtikäs mitään. Kai se niin on että itse näkee parhaiten muiden kyvyt ja omille - jos niitä on(??) - tulee oudolla tavalla sokeaksi.

Saimme muiden kurssilaisten kanssa tänään maistaa liukuvaa työaikaa. Eilen saimme ohjeet että ne joiden kurrikuluumi on hieman huonommalla tolalla saapuvat paikalle aikavälillä 9-10 reikäreikä. Sitten ne muut joilla omat työt on dokumentoitu valmiiksi jo asialliseen muotoon saapuvat viimeistään kello 11. Noo, arvatkaa kuka saapui ensimmäisenä paikalle. Tai oli siellä jo yksi eilen poissaollut piipahtanut ennen mua, heh.

Uskokaa tai älkää niin väänsin A4:n kokoista cv-arkkia yli kolme (kyllä 3!!) tuntia vaikka eilen illalla olin tehnyt jo pohjatyön ja laittanut kaiken periaatteessa aikajärjestykseen ihan tavalliselle ruutupaperille. Kyllä sitä helposti - no, välillä ei niin helpostikaan aina - vääntää sivutolkulla blokitekstiä mutta kun pitää iskeä raakaa faktaa aikajärjestykseen luettelonomaisesti niin heti menee luu kurkkuun. Kaikista pahinta oli keksiä kohtaan "erikoisosaaminen" yhtään mitään mutta lopulta koitin yrittää (eli oikeen yrittämällä yrittää ;)) kehua itseäni muutamalla sanakäänteellä ja kirkkain silmin näpytin word-asiakirjaani että piirrän ja kirjoitan hyvin. Vetäköön tässä vaiheessa jokainen sitten omat johtopäätöksensä hepoliinin hyvyydestä... En mä tiedä, tuntuu vaan ettei oikeasti ole missään superhyvä! Varmaan helpottaisi arviointia jos tapaisi enemmän ihmisiä ja vertaisisi ceeveitä? Joo, mahtiajatus.

No eilen sitten askartelin tietokoneella niitä paljon mainostamiani piirroksia. Hitto, mä melkeen hetkisen ryvin itsetyytyväisyydessä kun olin mielestäni tavottanut pienen palasen sitä tunnelmaa, jota siitä runosta välittyi. Siis siitä SusuPetalin runosta, jota nyt huvikseen kuvitan. Mutta itsetyytyväisyyteen on helppo hukkua, joten pyristelin takaisin maan pinnalle. Varmaan viimeistään jos ja kun laitan tänne blokiin kuvaa näytille, tulee joltakin taholta palauttavaa palautetta. Se on ihan ookoo, saada palautetta meinaan.

Jepskukkuu. Päästiin tänään jo niin ajoissa että olen kahden kieppeillä menossa siskon ja sen pojan kanssa käymään siskonpojan mummolassa eli suomeksi äiti&isän luona. Niin ja ukkelilla on taas auto. Eilen osti vanhan Audin. Sellaista tässä talossa ei olekaan vielä ollut. No nyt on. Huomenna mulla on vapaata ja perjantaina vain henkilökohtainen tapaaminen kurssitajan kanssa eli aika löysin rantein mennään.

Pistetään liput liehumaan! Tää piirtäis nyt hetken. :)
<3 Hepoliini

Heippa!

Yksi kurssipäivä takana. Mä kirjoitan nyt ruokatunnilta, pitää vaan varoa ettei vieruskaveri hirveesti kuikuile että missä kirjoitan, mielellään en meinaan paljastuísi ainakaan ihan heti kättelyssä. Takanaolevista ei ole huolta koska istun takarivissä, T: ikuinen takarivin kriminaali. Ruokatunti kestää sellaset nelkytviis minuuttia (suomeksi varttia vaille kahteentoista), eikä meidän päivät ole muutenkaan pituudella pilattuja. Tänäänkin päästään varmaankin jo viimeistään kahdelta(?). 

Eilen en päässyt kotona raportoimaan ensitunnelmia, mikä on harmi koska fiilareita on kuitenkin vaikea dokumentoida jälkikäteen. Ensin ukkeli varasti tietokoneen, koska yritti löytää autoa entisen tilalle koska meni myymään vanhan eilen jollekin tummalle englantia puhuvalle kaverille. Joo, mä tiedän. Meillä on ollut varmaan kaksikymmentä autoa tähän mennessä - tai ukkelilla on - mullahan on ollut vain kerran oma sähkönsininen opintolainalla ostettu Toyota. Juup, sei nou moor.

Täällä on kyllä todella luovanoloista ja taiteellista porukkaa, jossa tuntuu olevan paljon potentialia. Paitsi mussa, siltä ainakin tuntui eilen illalla kun mietin että mitä ihmettä oikein teen tällä kurssilla näiden taiteilijoiden ja taiteilijattarien joukossa. Olo oli kaikkea muuta kuin taiteellisesti lahjakas (korkeintaan hitusen verran luova) ja tuntui että on nyt joutunut ihan väärään porukkaan. Vanha tuttavani ulkopuolisuudentunne pilkisti päätään jostakin jälleen pitkästä aikaa, terve vaan sillekin. Täällä on kaiken maailman teatteri-, nukketeatteri-, elokuva-, musiikki-, jneihmisiä ja sitten olen minä, hepoliini, keramiikka-alan vääntäjä, joka en ole koskenutkaan saveen kohta viiteen vuoteen. Että hyvin erotun joukosta, sekä ammatiltani että kokemattomuudeltani ammatiani kohtaan... Tai sitten mä vaan luulen niin, tai sitten muut markkinoivat itseään ja kykyjään vallan mainiosti paremmin?

Eilen mietin että oon kyllä aika "tavis" koska tuli niin tavallinen olo näiden ihmisten rinnalla, Toisaalta, en mä koskaan ole luullutkaan olevani jotenkin extraerikoinen. Mä hillun jossakin sellaisessa mystisessä ihmisryhmässä, joka harvoin kohtaa kaltaisiaan (joo, todella harvoin...). En mä osaa selittää. No, perhana yritetään. Tässä ihmisryhmässä ollaan keskinkertaisesti ei hyviä, ei huonoja, ei missään ja kaikessa... Tai jotain, en mä tiedä. Hyvä yritys? Hehheh.

Sitten täällä kurssilla on näitä ihmisiä jotka tuntevat toisensa jo entuudestaan. Mä en ole niin seurankipeä että pakolla alkaisin vääntää tuttavuutta, ja kai tässä on se suurempi missio löytää itsensä työelämästä kuin hoitaa sosiaalista elämää, vai? Tarkoitan vaan että siitä raosta on aika vaikea lyödä itseään ainakaan seuraan läpi. Jos äkkiä vaihtais alaa niin ei tarviis enää miettiä että "onko musta siihen, siihen ja siihen vai eikö ole", heh...heh.

Ja plaa plaa. Sori, vähän negatiivisella tuulella, toivottavasti se paistaa läpikin :P Nyt me ollaan tutustuttu markkinoinnin ja cv:n teon ihmeisiin sekä portfolion valmistamiseen. Muistatkos O, jos siellä oot, meidän yhteiset kouluprojektit kuten lasinsulattamisen ja muut sellaset ;) Niin, me ollaan Oon kanssa käyty yhdessä kouluakin... Huominen kurssipäivä menee sitten cv:tä vääntäessä, mulla ei tällä hetkellä meinaan ole sellaista ja jos oikeen rehellinen olen niin ei ole koskaan kunnollista ollutkaan! Päivän positiivisin asia (niitä kun pitää aina yrittää löytää) on se, että saimme jokaikinen oman muistitikun kurssin järjestäjätaholta. Siihen mahtuu perhana 1 GigaBittiä! No eikö oo muka hienoa. Mä olen ainakin todella kiitollinen.

Eipä tässä muuta, ystäviä on (taas ja yhä) ikävä :/

<3 Hepoliini

 

Muutaman rivin tässä väännän vielä että tulee viikko paketoitua asiallisesti. En oo koko viikonloppuna saanut minuuttiakaan istua tietokoneen äärellä (vaikka mieli ois tehnyt) koska ukkeli oli niin hyvin pesiytynyt tekemään omia juttujaan tämän ääreen. Ja mähän en ala kerjäämällä kerjäämään mitään armopaloja... Eilen kyllä hienovaraisesti vihjaisin että mahdankohan kohta saada ylläpitää blokianikaan kun aloitan sen kurssin enkä enää voi päivisin harrastaa lokeilua. No kyllä se lupas että mullekin aikaa järjestyy. Toivotaan että se kurssi johtaa työpaikan saantiin että voin rahoittaa oman tietokoneen itselleni.

Muuten viikonloppu meni aika rauhallisesti, sellasta tyyliin koiran kanssa ulkoilua... Paitsi eilen taas kunnianhimoisesti otin paperia ja kyniä käteen ja aloin tehdä kuvituksia muutamaan nimeltämainitsemattomaan runoon, heh. Niitä - siis piirroksia - kyllä lupaan laittaa sitten näytille kun aika on kypsä. Oikeestaan ihan hyvä ettei ollut tilaisuutta päästä laittamaan niitä kuvia koneelle koska se pakotti mut jatkamaan niitä käsinpiirtämällä mahdollisimman pitkälle. Mä kun nykyään en tyydy mihinkään pelkkään kädenjälkeen kun tietokonetta pitää tunkea joka rakoon. Ja näin sanoo minä joka kymmenen vuotta sitten olin ajoittain koko tietokonehapatusta vastaan. Mutta kai se niin on että vaan sopeutuvat selviävät evoluution rattaissa eteen päin?

Mua oikeesti pelottaa se, että mua ei jännitä tällä hetkellä yhtään mennä sinne kurssille huomenna. Mistä se kertoo? Normaalisti olisin jo luonut mitä kamalampia kauhukuvia kaikista mahdollisista ja mahdottomista tilanteista mitä siellä voisi sattua. Tunnustan että olen parin henkilön naaman onnistunut visualisoimaan jo mielikuvituksena aivoihini. Yleensä ne kauhukuvat liittyy jotenkin siihen että mut koettaisiin jotenkin ikävänä tyyppinä ja jäisin ulkopuolelle kaikesta... no, what ever, kyllähän se on nähty että mä pärjään tarvittaessa yksinkin. Ehkä se ettei jännitä johtuu juuri siitä tiedosta. Huomenaamuna tunne on todennäköisesti(!!) jotain aivan muuta. Luulen että se on jossakin tuolla pääkopassa taustalla odottamassa vaan. Jännitys meinaan.

Iso A pääsi tänään käymään illalla koirapuistossa. Siellä olikin sitten isoa seuraa kuten pyreneitten(vai tiibetin??)mastiffi, joka painoi vaivaiset 70 kiloa eli enemmän kuin mä painan! Herranjumala sentään kun sen koiran rinnalla mun pikku muruni näytti ihan rääpäleeltä. Lisäksi A oli ihan peloissaan häntä koipien välissä ekat pari minuuttia kun teki tuttavuutta koirajätin kanssa, mutta se onkin mammanpoika. Todettiin siinä mastiffin omistajan kanssa että siinä taas nähtiin laumanvartijakoirien vaarallisuus, heh.

Jeps. Mä taidan nyt lopettaa tähän, huomenna on jännittävä päivä edessä kuitenkin ja pitää valmistautua yöpuullekin. Ai niin. Katsoin tv:stä dokumentin "Ponitytöt" ja kyllä se niin on että pakko jossakin vaiheessa taas aloittaa ratsastus; kerran heppatyttö, aina heppatyttö. Ja ehkä mullakin on vielä joku päivä oma hevonen, miksi mä en voisi jos muutkin pystyvät siihen? Mä mietin että olisi tosi upeeta kasvattaa oma hevonen varsasta lähtien mutta kokemusta mulla ei kyllä siihen ole. Vielä. Mutta ehkä joskus on, sitten kun olen kasvattanut oman liinaharjan. Kai sitä jotain tavoitteita pitää elämässä olla. Tavoite se on hullumpikin tavoite, perhele. :)

Hyvää yötä ja mukavaa viikonalkua jo valmiiksi nyt kun se päiväblokkaamisen loppuminen on todella edessä (siirtyy vaan iltaisempaan). Piti vaan sanoa (näinkin monisanaisesti) että hengissä täällä ollaan, ei muuta. Kerron sitten vaikka kuulumisia että miten eka päivä meni. Moi moi!

<3 Hepoliini

Kauniita unia!

Guten morgen!

Laivareissu on tehty ja takana. Itse asiassa me kyllä lähdettiin sinne jo lauantaiaamuna ja palattiinkin jo eilen aamulla mutta en ole vaan saanut tilaisuutta raportoida elämäni pienistä ihmeistä sen jälkeen. Tai varmaan olisin vaatimalla saanutkin "koneaikaa" mutta oikeestaan väsytti eilen niin pirusti että hyvä kun jaksoi muutenkaan pitää aivotoimintaa yllä, eli vietin päivän telkkaria katsellessa. Tulihan sieltä kaikkea hyvää sunnuntaihömppää, tai hyvää ja hyvää mutta sopivan brainsoffia kuitenkin.

Sehän on vanha viidakon sanonta ettei laivalla kannata välttämättä olla ainakaan kokonaan selvin päin. Ihan vaan oman mielenterveytensä takia. Ajattelin tällä kertaa kokeilla miten voi vetää viinaa yhtä paljon kuin normaalisti mutta ilman krapulaa, eli tässä olisi se känni ilman krapulaa resepti. No se tietysti perustuu siihen että venytetään juoma-aikaa mannermaiseen tissutteluun normaalin perseet olalle toiminnan sijaan. Mäkin jo hyvissä ajoin puoli yhdentoista aikaan aamulla huomasin istuvani baarissa lonkero nenän edessä. Sitten siinä menikin noin kellon ympäri nautiskellessa erinäisiä alkkomahooliannoksia. Illalla käytiin seisovassa pöydässä ja sen jälkeen oli niin pirun väsynyt että tapahtui simahdus ja nukkumaanmeno sillä seurauksella että aamulla heräsi - no ei nyt virkeänä, niin kuin ei melkeen koskaan muutenkaan, mutta - ilman krapulaa. Minkäänlainen vanha rotta ei maistunut suussa. Nyt mä ymmärrän miten ne voi jossakin "Emmerdalessa" koko ajan (ja joka päivä) vetää viinaa ja pysyä vielä tolpillaan. No just sen takia kun ne tekee sitä koko ajan.

Mutta hengissä säilyttiin ja silleen. Ja voi perkele kun pakko taas tunnustaa oma täydellisyydettömyytensä kun menin polttamaan yhden tupakan ihan vaan hetkellisessä mielenheikkoudessa kun keskusteluaihepiiri sivusi hetkellisesti alitajuntaa piinaavia aiheita. Tietoisestihan mä olen niin cool, ettei mikään liikauta, joo joo... Ei kun ukkeli vaan mainitsi "ohimennen" taas jotain inhostaan täällä asumista kohtaan. Ja vähän muustakin. Mutta ei siitä nyt enempää, ei jaksa miettiä. Harmittaa vaan se tupakki, mutta toisaalta jaksoin koko päivän olla ilman vaikka oli drinksu nenän edessä. Siis siihen asti kun en enää jaksanut.

Joo, ei kauhean virkeällä tuulella ehkä nytkään. Taidan käydä tässä välissä hakemassa kupin teetä kun tulin vasta ulkoa aamukävelyltä enkä ole vielä ehtinyt tehdä mitään sellaisia aamutoimenpiteitä. No nyt on tee valmistumassa. Se on muuten jännä että vaikkei ollutkaan krapulaa niin silti nyt on sellainen olo fyysisesti kuin se tonttulauma olisi taas käynyt hyppimässä päällä koko yön ja vielä mennessään nakelleet pienillä vasaroilla mun lihaksia. Kai mä alan tulla vanhaksi... :)

Jees. Mä taidan mennä juomaan ne aamuteeni nyt kun ei tästä kirjoittamisesta muuten tule yhtään mitään. Mutta pointti oli vaan se että täällä sitä ollaan taas. Hyvää viikonalkua!

T: nuutunut hepoliini <3

Päivää immeiset.

Mä ensin ajattelin etten jaksa tänään kirjoittaa yhtään mitään. Ensinnäkin väsyttää ihan - kauniisti sanottuna - perheesti (uusi kirosana(mulle uusi ainakin..) syntyi kuin luonnostaan aamukoiralenkkipolulla) ja toisekseen mun perse on ihan puuduksissa koska olen istunut koneella ja piirtänyt. Tai paremminkin parannellut au de natural-piirroksiani, jotka skannasin koneelle. Huhhuh! Paljon olen työtä tehnyt, toivottavasti on sen arvoista sitten... :)

Sitten mähän kävin siellä haastattelussa työkkärissä sitä huuhaa-kurssia varten. Taas nähtiin miten kannattaa aina varautua pahimpaan. Koska jos varautuu pahimpaan niin ei voi kuin yllättyä positiivisesti. Taas mun pitää vetää sanojani takaisin niiden työkkäri-ihmisten olemuksesta, meinaan se toinen haastattelija, joka taisi olla vielä ihan talon puolesta töissä, oli niin mukava ihminen, että ihan vaikka vaan sen takia myönnän että on väärin leimata kaikki työkkärivirkailijat kuspäisiksi. Ja sitä paitsi mä luulen että ne on joutuneet pakolla jollekin käyttäytymiskursseille sitten 90-luvun, jolloin ekan kerran sain siinä puljussa paskaa niskaan.

Mua jännitti ihan KAMALASTI matkalla sinne haastatteluun. Bussissa kun istuin niin tuntu että kohta lentää vähintään yrjö tai sitten paskon housuuni. Ja sitten varmaan oli jotain pientä hyperventilaatiota kun tuli sellainen tukehtumisen tunne, heh. Mutta pahinta on aina se odottaminen, en mä niinkään sitä itse tilannetta sitten pelännyt. Ei vaan ole kauhean hauskaa kun elimistö ylireagoi tuollaisiin... Jos nyt tunnustan niin melkeen koko ajan kun olin Kuopiossa siinä nimeltämainitsemattomassa paikassa töissä niin aamuisin jännitti mennä töihin. Mutta se nyt olikin sellainen paikka että oliko tuo nyt ihmekään, tavallaan. "Lopputyöurallani" tuotantotyöntekijänä sitten ei paljon jännittänytkään kun olin niin poikki ja vihanen ettei moisia jännityksiä edes muistanut. Ja yks päivä mun oli vaan pakko kävellä kesken päivän pois sieltä kun ahdistus kävi sietämättömäksi. Mutta onneksi mun ei tarvii palata sinne enää. Koskaan! Osa työkavereista oli kyllä niin kivoja että hieman harmi oli lähteä mutta lähimmät työkaverit, joiden kanssa tein joka päivä hommia, oli vähän eri maata...jos nyt sanotaan sitten kiertäen mitä tarkoitan. No vittu, sellasia ylitallojia, perkele. Ei, kiitos kysymästä, ei mulla mitään traumaa ole :D

Mä luulen kuitenkin että se haastis meni ihan hyvin. Pikkasen piti kysellä että meinaavatko ihan uloskouluttaa taidealoilta ihmisiä ja viittasin siihen ensimmäiseen versioon siitä kurssi-ilmoituksesta, joka myöhemmin ainakin työkkärin nettisivuilla oli siistitty hieman kauniimpiin sanamuotoihin. Mä niille haastattelijamiehille sanoinkin että kysyn senkin uhalla että se vaikuttaa mun valintaan sinne. Ne vaikutti ihan asiamiehiltä ja onneksi jopa huumorintajuisilta, tai sitten ne olivat ottaneet vaan sellaisen asenteen tälle päivälle että parempi niille "taidehörhöille" vaan hymyillä ja myötäillä kun ovat kuitenkin hieman arvaamatonta porukkaa. No vitsi vaan. Mä kysyin että montako hakijaa sinne oli ollut niin kuulemma 70, aika paljon mun mielestä kun ottaa huomioon että kyseessä on kuitenkin "vaan" työvoimakoulutus. Ja 25 henkilöä oli otettu haastatteluun. Ja vissiin sitten 15 valitaan. Muutaman tyypin siinä jo näinkin ennen ja jälkeen tulleita, ihan noin ulkonäöltä ainakin ihmisen näköisiä.

Toivotaan nyt että pääsis sinne edes kortistosta pois vähäksi aikaa (ai "vähäksi") ja jos lykky kävisi niin sitä kautta saisi jalan oven väliin ihan mihin vaan. Huomenna lähtee kirjeet valituille, niin mulle kerrottiin. Mä niille ukoillekin sanoin että kyllä tässä alkaa jo mieli jotakin tehdäkin pikku hiljaa kun utelivat mun työhalukkuudestani. Jostakin ne sieltä papereista taas kaivo mun työhistoriani ja taas sain selvittää että mitä hittoa mä siellä tukussa oikeen tein. Jotenkin varsinkin miehet taitaa aatella ettei tällaisen "hentoisen tyttösen"(alkuperäinen lainaus äitiltä) paikka ole missään "miestyöpaikassa". No, asioissa on puolensa, hehheh...no ei mitään hehheh. Kyllä mä olisin ihan tyytyväinen ellei seuraavan työpaikan seinillä roikkuisi mitään pornokalentereja kun en henkkoht ole kuitenkaan mikään suurin pornon ystävä. Olisikohan aikoinaan pitänyt tehdä joku haaste seksuaalisesta ahdistelusta työpaikalla sillä perusteella että niitä kalentereita sikisi seinillä kuin sieniä sateella, kun tuntuu ihmiset vähemmästäkin saavan syytöksiä aikaan nykyaikana. Mutta jos tosissaan ollaan niin kyllä munkin mielestä niitten mimmikalentereiden paikka on jossakin muualla kuin työpaikan seinillä, varsinkin jos talossa on naistyöntekijöitä. Tietty jos jossakin - missä kaikki työntekijät OVAT miehiä - kaikki miehet (tai naiset) on yksimielisiä siitä että kalenteri tulee seinälle niin mikäs siinä sitten. Kai se pillu on joillekin normaali arkikulutustavara, hah ja pah. Mutta kun ei se ole kaikille kuitenkaan...ainakaan töissä. No tuliko pointti sanottua tarpeeksi selvästi? :)

Joo, sorry, pikkasen väsyttää ja teksti sen mukaista. En taida jaksaa lukea edes läpi. Pitää varmaan vielä tehdä niitä kuvia ja sitten vois syödäkin jotakin. Viikonloppuna on taas "pakkoristeily" edessä kun ukkeli oli saanut jonkun ilmaisen risteilyn. En tiedä mikä siinä on mutta en vaan pysty rentoutumaan ennen kuin olen tukevasti mantereella. Ei varmaan pidä koskaan suunnitella purjehtivansa valtamerialuksella Amerikkaan esiäitein tavoin.

Vi ses, <3 Hepoliini

Niin ja kiitos kommenteista :)
Ja hali kaupan päälle. :)

Huomenta huomenta hoo!

Eipäs perskutarallaa eilen riittänyt henkistä energiaa lokikirjoitteluun mutta ei kai se niin vaarallista ole. Mä siivosin meinaan koko päivän: Imuroin, pesin lattiat, pesin pari koneellista pyykkiä, vaihdoin lakanat ja imroin patjat, tuuletin erinäisen kasan tekstiilejä, tyhjensin astianpesukoneen ja pesin kaksi täyspitkää kapeaa räsymattoa kylppärissä, mikä sinänsä on jo aika suoritus mun mielestä. Ne matot meinaan. Nyt ne haisee märälle tuolla saunassa. En mä tiedä olenko mä jotenkin hidas siivoamaan vai miksi tuhraantui niin kauan aikaa. En edes pitänyt lakisääteistä kahvitaukoa siinä välissä, perhana. Mä oon sitä mieltä että jos sitä siivotaan niin sitten siivotaan kunnolla eikä hutaisten. Mitä hyötyä olisi jostakin puolihuolimattomasta juostenkusten tehdystä siivouksesta. No ei yhtään mitään ja sen takia sitä kai siivotaan että tulee puhdasta eikä saman tien juokse maton alle lakaistut villakoirat takaisin lattioille pyörimään. Nyt täytyy taas puolivittuuntuneena todeta että kyllä pyörii jo karvaa joka paikassa, mutta minkäs teet kun on näitä eläimiä.

Ja ukkeli haluaisi vielä toisen koiran. Niin että toinen koira vielä tänne sotkemaan ei kiitos. Nyt voimme kaikki yhteen ääneen vastata kysymykseen että  "Kuka tätä uutta koiraa opettaisi sisäsiistiksi ja  juoksuttaisi ulkona?". Nonni huudetaan: HEPOLIINI käyttäisi ulkona ja opettaisi sisäsiistiksi!! Meinaan vaan että kun ukkelin oma polvi on ihan paskana niin millä se sitä uutta koiraansa oikein voisi hoitaa, mun niskaanhan se kaatuisi. Mä ukkelille sanoin jo että en ala kahden koiran kanssa käymään ulkona samaan aikaan koska yhdessäkin on jo tekemistä. Ja erikseen en todellakaan ala käymään, koska mulla on muutakin tekemistä kuin lenkkeillä koirien kanssa. Kuten vaikka elää ja ajatella... Sitä paitsi tämä kämppä on ihan liian pieni jo edes kahdelle ihmiselle. Ja ihan IHAN liaan pieni kahdelle ihmiselle, koiralle ja kissalle, mikä siis on nykytilanne. Saatika että vielä joku tunnin välein paskova kakkamasiina tulisi sotkemaan kuviot niin ei kiitos. Voisinhan mäkin ilmoittaa että mä ostan shetlanninponin lemmikiksi ja se muuttaa ensi viikolla parvekkeelle asumaan? Siis jos tänne joku elukka tulee niin muistuttakaa joku pliis mua että se ei ole sitten mun vastuualuettani, okei? Jos pääsis vaikka unohtumaan. Eikä sen puoleen tässä mitään ylimääräsitä suuta tarvita enää syömään näitä tämänhetkisiä pieniä tuloja. Eri asia sitten jos joskus saan sen maaseutukartanoni.

Eilen illalla viihdytin itseäni katsomalla telkkaria. Tykkään katella kaikenlaisia dokumenttejakin, johon ukkeli yksi ilta totesi että "Mikä dokumenttihullu susta oikeen on tullut". Mä sitten sille vastasin että ei musta ole mitään tullut vaan olen aina ollutkin. Musta on ihan hauska nähdä kaikenlaisia ohjelmia. Uusi lempparini, jota voin suositella kaikille lämpimästi, on "Nynne". Se on tanskalainen sarja, jota esitetään perjantaisin noin yhdeksän aikaan illalla. Kanava taisi olla FST(Onko se edes kanava(??), no joku ruottinkielinen kummiskin). Siis Nynnehän ei ole mikään dokumentti, todellakaan, hahahaa, mutta piti nyt mainita kun tuli mieleen...

...No eilen siis päädyin katsomaan "Inhimillistä tekijää", ainakin muistelen että se se oli. Aiheena ohjelmassa oli jännittäminen. Mähän olen itse aina ollut ihan hirveä jännittämään että oli kyllä todella helppo samaistua niihin henkilöihin, jotka ohjelmassa kertoivat omasta jännittämishistoriastaan. Sitten mä koin myös sellaisen ahaa-elämyksen että ehkäpä lääkärin (josta kerroin tässä jokin aika sitten) ei olisi pitänytkään määrätä mulle aikoinaan mitään mielialalääkkeitä masennukseen. Sen sijaan sen olisi pitänyt määrätä mullekin (kuten ohjelman naisille) beetasalpaajia jännittämiseen! Mähän perkele kuvailin sille ukolle miten sosiaaliset tilanteet pelottaa mua. Siinä ohjelmassa sen vanhemman haastateltavan vuosikausia kestänyt jännittäminen meni lopulta niin pahaksi että se sairastui oikeen kunnolla ja masennus oli jännittämisen seuraus, ei sen syy.

Mulle eilen loksahti sitä ohjelmaa katsoessa joku palanen päässä. Mä aina kysyn ukkelilta kun sillä tiedossa jotain tyyliin työhaastattelu tai tärkeä peli tai muuta vastaavaa että jännittääkö sitä. Ja aina se vastaa että ei jännitä. Mä olen sitten ihmetellyt että miten kylmähermoinen voi ihminen olla kun sitä ei moiset tilanteet yhtään jännitä. Sitten ne puhuivat siinä ohjelmassa siitäkin, että kun saa tietää vaikka että viikon päästä on joku tärkeä tapaaminen, niin alkaa jo kahta viikkoa ennen pelkäämään sitä tilaisuutta. Ja viikon jälkikäteen pohtii paniikissa että miten se meni. Siis aivan oli kuin omasta elämästä paitsi että mulla ei koskaan ole käynyt mielessä että moinen jännittäminen olisi jotenkin epänormaalin suurta. Kiduttavaa se kyllä on, mutta mä oon aina vaan jotenkin alistunut siihen että se nyt vaan on niin. Perhana, mä meen nyt lääkäriin ja se saa luvan määrätä mulle sellaset salpaajat että uskallan mennä tilanteeseen kuin tilanteeseen ilman että pää tyhjenee. Nyt täytyy meinaan tunnustaa että yksi syy täällä kotona olemiseen varmaan löytyy edeltävästä, jos olen ihan rehellinen itelleni...

Se pään tyhjenemisen tunne ei ole kyllä mikään mukava. Mä voin kertoa oikeen kouluesimerkkitapauksen moisesta tyhjenemisen "autuaasta" tilasta. Oikeestaan se oli varmaan eka kerta kun jännittäminen oikeen pääsi käsistä, siihen saakka olin tuntenut itseni vaan hieman ujoksi mutta sen jälkeen myös ikuiseksi jännittäjäksi ja esiintymispelkoiseksi.

Mä olin varmaan joku neljäs tai viidesluokkalainen ja olin soittanut selloa varmaan vuoden tai pari. Koko syksy siinä oli mennyt paria kappaletta esiintymiskuntoon harjoitellessa ja osasin ne ulkomuistista. Sitten hieman ennen joulua sello-opettajani (joka oli maailman ihanin ihminen) ilmoitti että nyt on musiikkikoulun oppilasilta, jossa kaikkien on tarkoitus soittaa jotakin. Opettajan silloinen poikakaveri toimi mun pianistisäestäjäni kaikissa tositilanteissa. Tosi mukava heppu hänkin. No mä olin ajatellut että se on vaan joku pienimuotoinen tilaisuus, jossa oppilaat soittaa ja muutamia vanhempia olisi paikalla. Sitten kun mentiin sinne sain kauhukseni huomata että mua ei oltu informoitu tilaisuuden hirveydestä riittävästi koska siellä oli sali täynnä väkeä. Mä meinasin että mä lähden kotiin mutta muistaakseni joku aikuisihmisistä "tsemppas" että ei nyt voi enää perua. Ei siinä perkele sitten itkut auttaneet vaan lavalle oli mentävä. No alku meni ihan hienosti, näytin pianistille merkin että nyt meinaan aloittaa. Loppu menikin sitten ihan vituiksi. Siis mä en muistanut nuottiakaan kummastakaan niistä kappaleesta, joita mä olin hinkannut mun minisellolla koko loppuvuoden! Mun pää oli ihan totaalisen tyhjä. Pianistikin oli ihan ihmeissään, oltiinhan me harjoiteltu jo ennenkin yhdessä ja ihan hyvin oli soitot menneet. Muutaman kerran yritettiin aloittaa soittamista mutta sitten mun piti todeta ettei siitä mitään tule koska en vaan muista yhtään mitään. Kaikki ihmiset katto kun mä palasin kyyneleet poskia pitkin valuen sieltä lavalta omalle paikalleni.

Opettaja oli siitä ymmärtäväinen nainen että kiikutti mut ja poikakaverinsa välittömästi tilaisuuden jälkeen musiikkikoululle saliin soittamaan ne kappaleet läpi, ettei jäisi mitään traumaa. No kyllähän mä sitten taas osasin ne soittaa mutta trauma jäi kyllä ihan eliniäksi varmaan. Luulisin että siinä oli se hetki kun aloin pelätä kaikenlaista esiintymistä, tai alkusysäys sille ainakin. Tai loppusysäys alulle. Tai jotakin. Liekö tuo nyt ihme jos jäi kammo esiintymiseen. Pakko (Pakko ja pakko..) on silti ollut esiintyä senkin jälkeen, paljonkin. Olen soittanut ja laulanut jopa konserttisalissa (yhdessä muiden kanssa tosin) ja vieläpä (kaikki ei tätä tiedä) esiintynyt kaupunginteatterin isolla lavalla meidän luokkalaisten kanssa nukketeatterimusikaalinäytösessä. Silloin mun piti laulaa yksinkin. Lisäksi on ollut monenmonituisia muita kuoro-, orkesteri- ja yksinsoittoesiintymisiä vielä siihen päälle. Aika hyvin esiintymiskammoiselta, vai? Ja ihan ilman mitään pillereitä. No lopultahan mä lopetin soittamisen kyllä osittain juuri jännittämisen takia vaikka en mä sitä silloin kellekään kertonut. Ehkä olisi pitänyt kertoa, koska se meni sitten vaan hankalan murrosiän piikkiin ja mua jopa "rankaistiin" moisesta äkillisestä lopettamisesta. En suostunut kävelemään soittotuntirakennukseen sisälle enää sillä kerralla... Mulla on kyllä oma sello vieläkin, mutta haaveena on aina ollut että joku päivä mä ostan viulun ja alan soittaa sitä. Sitten kun mä olen jossakin töissä niin meinasin toteuttaa viuluhaaveeni.

Jeps. Palataanpas turvallisesti nykyhetkeen. Siskonpoika on menossa tänään hoitoon vanhempien luokse ja mua pyydettiin sinne myös ja ajattelin mennä. Se on niin virkistävää viettää aikaa sellaisten kanssa, joita ei vielä paljon maalliset murheet huoleta. Ja vielä kun se on niin pieni niin hepoliini-tätikin on aika kovassa suosiossa. Yks ilta juttelin pojalle puhelimessa, se kuunteli ja välillä vastasi omalla kielellään takasin. Sanastakaan en saanut selvää mutta hauska keskustelu meillä oli. Se tykkää puhelimista niin kovasti että varmaan siitä tulle isona joku puhelinmyyjä, ellei sitten valmiiksi ala kouluttaa (aivopesemään) sitä haluamaan johonkin "oikeaan" suuntaan kuten vaikka muusikoksi. ;) No ei, tietty jokaisen pitäisi saada valita ihan itse oma tiensä ja muitten pitäisi tajuta olla sillä tiellä tukena.

Haudihou! <3: Hepoliini

Heippa!

Eilen ei tullutkaan sitten kirjoiteltua taas yhtään mitään, varmaan ihan vaan sen takia etten saanut tilaisuutta päästä koneelle koska ukkelin mielestä mulla on muutenkin kaiket päivät aikaa istua täällä tietokoneella, mikä nyt tietty on ihan totta, vaikka en sitä teekään. Mutta tilaisuus olisi. Mutta niinhän sekin toisaalta istuu itse kaiket illat varaamassa tietokoneenedustuolia. Pyöriiköhän kummankin meidän talouden jäsenen elämä liikaa tietokoneen ympärillä. Ukkeli pelaa pokeria ja sen sellaisia ja mä harrastan blokia. Muuten en hirveästi oikeestaan netissä pyöri paitsi jos täytyy/huvittaa etsiä jotain tietoa tai "tietoa" sieltä.

No, perjantaina käytiin siellä mummolassa, oli ihan hyvä reissu. Mummo siellä ompeli serkun vanhojentanssipukuun natsaavaa iltalaukkua, itse puvun oli saanut valmiiksi jo aiemmin. Siellä se roikkui seinällä pussin sisällä ja mä sekä äiti vaadittiin saada nähdä se. Juuri ennen lähtöä mummo sitten komensi mut kiipeämään sängyn päälle ja noukkimaan sen maan tasalle. Siis voi luoja mä sanon miten upea se puku on! Vaikea kuvailla sanallisesti mutta se on punaista (tumman) luonnonsilkkiä, jonka yläosassa on vielä läpinäkyvää mustaa sametintapaista siinä punaisen kankaan päällä. Leveä pitkä helma jonka alle on ympätty 12 (!) metriä punaista tylliä kohokkeeksi. Se on tosi hieno. Aloin siinä miettiä että olisinpa mäkin vaan mennyt vanhojen tansseihin aikoinaan niin mummo olisi ommellut mullekin hienon puvun, en meinaan mennyt, koska en halunnut. Oikeesti, sillä puvulla voisi surutta mennä vaikka linnan juhliin.

Sitten mummo puhui että pitäisi varmaan hommata ennen pitkää itselleen edunvalvoja, vielä kun on sielun voimissaan, että kun aika hänestä jättää niin on asiat hoidettu. Äiti sitten siihen että "älä nyt tuollaisia puhele", johon mummo että "Herrajestas, se o vaa normaalii!". Ja jopa karjalan murteella. On se hauska kun se vaan on ja pysyy, siis se karjalan murre, siinä on vielä sellainen jännä sointi siinä puheessa. No kyllä te varmaan ootte kuulleet...
...Serkku oli nähnyt neljä sutta siellä ihan niitten kotinurkilla. En tiedä pitäiskö edes mainita kun kohta siellä on joku sudentappopartio paikalla mutta enhän mä toisaalta ole sanonut tarkalleen missä meidän mummola sijaitsee, että siltä pohjalta. Tuntuu vaan että nykyihmiselle se on maailmanloppu jos muutama susi asuu samoilla kulmilla. Kuulemma se on ihan yleisessä tiedossa että niitä susia on siellä. On siellä ilveksiäkin. Ja nyt puhutaan siis ihan rannikosta, paljastetaan sen verran ellen ole jo aiemmin sanonut. Varmaan olen sanonut, ei voi kaikkea muistaa.

Muistaakseni sanoin perjantaina että mummo on ihan hyvissä ruumiin voimissa, eli heti kun pääsi sanomasta niin nyt sillä on sitten olkapää kipeä. Mutta eihän se sitä estä iltalaukkua ompelemasta, virkkaaminen kuulemma vaan ei onnistu juuri nyt. Näinpä siinä sitten osaa serkuistakin kun valuivat opinnoista kotiin. Ja yksi on armeijassa ja yksi "asuu" tyttökaverin luona. Mistä tuli mieleen että mummo alkoi kysellä jotain tyyliin että "hän on jo vähän odotellut että milloinkas niitä hepoliinin häitä vietetään". Mä aattelin että voi vitura sentään, kauanpa sainkin olla rauhassa mutta tyydyin vaan toteamaan että "sitten kun on samanlainen puku kuin serkullakin", johon mummo vaan pyöräytti silmiään päässä vähäsen. Lisäsin mä siihen että "vaikka JOS haluaisikin mennä naimisiin niin se on nykyään niin kallista että ei edes olisi varaa". Siis oikeesti, ei mulla ole mitään hinkua mennä naimisiin mutta tarvinneeko sitä mummolle sanoa. Ja sitä paitsi se on niin kallista että vaikka jos haluaisikin niin ei siihen ole köyhillä varaa. Köyhillä ei ole varaa mihinkään. Kohta tässä maassa asuu vaan rikkaitten kakaroitakin kun köyhillä ei ole varaa edes lisääntyä...

Eilinen päivä meni sitten siinä. Sisko laittoi tekstiviestin, jonka ansiosta täällä syntyi riita. Siinä tekstiviestissä sisko kysyi että ollaanko me ukkelin kanssa tulossa sinne Iron Maidenin keikalle, "siskonmiehenkaverintyttökaveri" olisi meinaan kanssa kiinnostunut niistä lipuista. Mä sitten ukkelilta kysyin että haluaako se sinne keikalle vai ei. Se sitten siihen sanoi ettei se tiedä, mikä on tilanne silloin kesällä. Mä siihen sitten sanoin että se pitäisi nyt tietää ja että ilmoitan sitten siskolle että ei mennä. No ukkeli veti siitä herneet nenään (en tajua oliko muka syytä) ja suuttui. En nyt jaksa joka lauseenkäännettä selvittää mutta lopputulos oli että ukkeli möksähti oikeen kunnolla - mun mielestä ilman syytä - ja meni makkariin mököttämään. Mua taas vituttaa kaikenlaiset marttyyrileikit, joten painuin ulos purkamaan kiukkuani koiralenkille, kävellen pitkin peltoa Lauri Tähkä korvilla potkien lumikikkareita ja laulaen ääneen. Ja silti vitutti vielä palatessa. Ukkeli oli siinä vaiheessa jo leppynyt ja pyysi anteeksi. Mä en vaan oikeen osaa suhtautua siihen että suututaan mulle ilman syytä (ja puretaan se esineisiin...). Mielestäni en tehnyt mitään väärää kysyessäni voisiko hän ilmoittaa haluaako keikalle vai ei.

Laitoin sitten siskolle tekstiviestin että myyvät vaan liput sitten "siskonmiehenkaverintyttöystävälle" jos tämä haluaa sinne lähteä. Kavereilleenhan se siskonmies alun perin niitä lippuja kuitenkin osti ja mä tykkään just sen verran kaikesta säätämisestä että parempi olla menemättä ollenkaan. Alkoi meinaan jo haiskahtaa puolen vuoden säätörulijanssilta: Ei kiitos sellaiselle. Ja sitä paitsi aika selkeä vinkki oli kyllä se tekstiviestikin että haluavat sen tyttökaverin sinne mukaan. Tekevät sitten sillä toisella lipulla mitä lystää, perkele. Enkä mä edes tykkää Iron Maidenista niin paljon että olisi ollut pakko päästä sinne. Menen sitten katsomaan jotain bändiä mitä on pakko päästä katsomaan jos sellainen joskus tulee Suomeen. Aikoinaan teininä mä olin jonkinsortin Suede-fani (The London Suede, sittemmin), matkustin kerran jopa päätevasite (varta vasten) Seinäjolle Provinssirokkiin katsomaan ainoastaan sitä. Joo, ihan hullua, mutta muistaakseni oli vaivan arvoista. Sittemmin innostus kyseistä bändiä kohtaan on jo hiipunut.

Ja mitäs tänään. Kävin koiran kanssa aamulenkillä ja tutkittiin taas uusia ja ennenkäymättömiä metsiä. Ihan saatanan liukasta on ulkona noilla kävelyreiteillä nyt kun ensin oli se lumimyrsky ja sitten tuli sulakeli ja sen jälkeen pakastui. Mietin vaan että olisko se niin saatanan vaikeaa käydä auraamassa ne loskapaskat sieltä sulana pois koska helpottaisi huomattavasti kulkemista siinä tapauksessa. Mutta ei, sitten käydään höyläämässä etukauhan kanssa (ja heitetään perästä soraa) jään pintaa vasta silloin kun se paska on jo jäätynyt siihen tein pintaan, eli siitä pitänee päätellä että sellaista kalustoa ei ole keksitty jolla saisi siivottua loskapaskan pois? Kiva kun saa jokaista askelta vahtia. Pari kertaa olen melkeen lentänyt perseelleen mutta onneksi on ihan kohtalainen tasapainoaisti. Eri asia sitten joillakin haurailla osteoporoosi-mummoilla, joiden luut napsahtaa poikki pienimmästäkin.

Siitä tuli vielä lopuksi mieleen erään vanhemman koiranomistajamiehen kanssa käymäni keskustelu tuossa pari päivää sitten. Sillä on sellainen pieni pullea koira, joka kulkee ilman hihnaa. Pysähdytään aina silloin tällöin vaihtamaan pari sanaa. No viimeeksi se mies sanoi että oli vaimolle puhunut A:sta (siis meidän koira) joskus silloin kun ekaa kertaa nähtiin, ja että olisi mukava jos heilläkin olisi taas iso koira, mutta että siinä olisi sitten se ettei viitsi ottaa oikeen kerrostaloon, kun sitä pitäisi siiten ulkoiluttaa muuten niin paljon. Mä sitten sanoin sille että "mekin asutaan kerrostalossa mutta onneksi ite kun on vielä suht nuori ja kunnossa niin jaksaa painaa tän koiran kanssa täällä pitkiä lenkkejä". Se mies sanoi siihen että ei se ole jaksamisesta (iästä) kiinni vaan siitä että selkä on leikattu eikä kestä välttämättä niin paljon. Mä sitten siitä häivyttyäni vasta aattelin että dorka hepoliini! Menee vanhemmalle ihmisille sanomaan (epäsuorasti tosin) että se on iästä kiinni jaksaako lenkkeillä vai ei. Siis en mä oikeesti ees aattele niin, se vaan lipsahti suusta :D Se mies on varoivaisesti arvioiden ehkä jotain 70 ainakin ja täytyy sanoa lohdutukseksi että siitä näkee kyllä vieläkin että on nuorena varmaan ollut oikea sydäntenmurskaaja... ;)

Nyt mä lopetan tään piinamisen, oli aika tuskallista kirjoittaa, ei tullut helpolla tällä kertaa sanat "suusta". Muuta sehän oli yksi tämän blokin monesta tarkoituksesta, oppia puhumaan meinaan. Muut syyt on sitten asia erikseen. Mukavaa viikonlopun jatkoa ja kiva jos joku jaksoi lukea loppuunkin vaikka ulosanti olikin aika hirveää...taas. :)

T: hepoliini

P.S. Sori kirjoitusvirheet ja tekstin kömpelyys. Vaikeaa, se on niin vaikeaa...

Huomenta (rakkaat blogitoverit ja muut satunnaiset kulkijat)!

Nyt voisitte nostaa mulle vaikka hattua, olen ollut erityisen puuhakas tänään jo heti aamusta. Tietysti olen herännytkin jo kukonlaulun aikaan taas, tällä kertaa en herätyskelloon vaan kissaan, joka päätti että 6.22 on mitä mainioin aika herätä kun alkoi hinkata tassulla sängynpieltä. Se ei ole mitenkään kova ääni mutta ilmeisesti uneni on niin pinnallista (vaikka muuten olenkin, ah-niin-syvällinen, juujuu) että moinen karvanhankausääni tuo mielen tajunnan tilaan. Sitten mä nappasin mokoman karvapallon kainaloon, missä se makasi selällään jonkin aikaa kunnes saimme alkaa kuunnella ukkelin puhelin/herätyskelloherätystä vuorotellen. Ensin piippasi puhelin, jonka ukkeli laittoi torkulle. Sitten soi herätyskello, jonka ukkeli sammutti. Sitten soi puhelin vielä ainakin kaksi kertaa, missä vaiheessa mä kyllästyin kuuntelemaan piipitystä (kuten kissa myös) ja menin keittämään kahvia kissa ja koira vanavedessä. Ilmeisesti ukkeli ei ole vielä tajunnut että ellei yksi herätyskello herätä sitä (pelkää että patterit loppuu) niin mä kyllä teen sen ennenpitkää kuitenkin.

No mutta oli mulla tällä kertaa ihan syykin herätä ajoissa, yleensä herään muuten vaan vaikka ei olisikaan pakko juuri nyt tässä elämäntilanteessa. Mulla nimittäin oli kiire sinne kohdunkaulan syövän joukkoseulontaan. Ja tottakai siellä on juuri nyt ihan kauhea lumimyräkkä, onneks se ei ollut vielä alkanut siinä vaiheessa kun jäin bussilla kirkkopuistossa pois ja kävelin loppumatkan Itäiselle pitkäkadulle koska olin liian laiska ottamaan selvää mikä bussi sinne menisi. Ja sitä paitsi sinne nyt muutenkin oli naurettavat muutama sata metriä matkaa. No pääsin sisään heti kun löysin sinne, ei meinaan ollut numeroitu sitä mokomaa taloa ollenkaan. Melkeen sanoin siitä jotakin mutta sitten mä aattelin että ei se sen hoitajan vika ole jos sen työpaikkaa ei ole numeroitu ja onneks mä osasin navigoida niitten viereisten talojen perusteella. En mäkään nyt IHAN blondi ole kuitenkaan.

No. Kyllä ainakin naispuoliset tietää mitä papa-kokeen ottaminen merkkaa, eli housut pois ja sitten lihatiskille makaamaan haarat levällään ja sitten hoitaja työntää sun sisälle välineitä, joita on parempi olla katsomatta. Ainakin mä olen tullut siihen tulokseen vuosien varrella. Mulla on ollut jotain ikäviäkin kokemuksia noista näytteenottotilanteista mutta onneksi tämä kokenut hoitaja osasi ottaa sen näytteen ilman suurempaa vahingoittamisenhalua ja tuskanaiheutusta. Mun ei tarvinnut sitten käyttää mun etukäteen tilannetta varten harjoittelemaa fraasia näytteenottajalle: "ootko muuten kuullut että jotkut osaa ottaa sen näytteen ilman että sattuu noin saatanasti?!". Harkitsin myös huutavani jo ovelta että "oothan sä tehnyt tään aiemminkin mun alapäällä ei meinaan sitten (perkele) mitään harjoitella!" Todellakin onneksi ei tarvinnut. Kyllä se vähän kirpas mutta sen verta vaan että sen kesti kun ajatteli että voisi joutua kokemaan suurempaa tuskaa ellei kävisi noissa kokeissa. Itse asiassa se hoitsu sanoi että mä olin toinen kuudesta aamulle kutsutusta nuoresta naisesta (juu, mä olin nuori sen mielestä), joka tuli paikalle. Se sanoi että tosi moni jättää tulematta. Mä siihen sitten sanoin että kai ne luulee ettei se kolahda omalle kohdalle ja tuudittaudutaan siihen. Tai sitten niillä jotka eivät mene kokeisiin on jotain traumoja noista näytteeottotilanteista.

Joskus kun olin melkeen yhdeksäntoistavuotias niin kävin Turussa papa-kokeessa vanhemmalla naistentautien lääkärillä. No, menin sinne kyllä ihan muusta syystä ja sovittiin että sillä kertaa ei papa-koetta otettaisi mutta tää mulkku alkoikin ottaa sitä multa ilman ennakkovarotusta. Sitten sillä oli joku hoitajaharjoittelija siinä mukana. Ja voi sanoa että jos et osaa varautua siihen niin kyllä meinaan sattuu. Tai jälkikäteen olen ajatellut että se varmaan tahallaan teki jotakin huonosti koska koskaan ennen sitä tai sen jälkeen ei ole sattunut niin paljon se näytteenotto. No mulla alkoi siinä pöydällä valua kyyneleet silmistä silkasta kivusta ja vitutuksesta ja se lääkäri vaan jotain että "mitäs sä nyt, höh". Se hoitaja oli ihan paniikissa melkeen. Sitten kun mä pääsin siitä pöydältä alas niin mua vitutti niin paljon etten saanut hetkeen sanaa suustani, mä vaan itkin, siinä vaiheessa puhtaasti vihasta ja kiukusta. Sitten se lääkäri vaan siinä aukoi naamaansa että "eihän tässä nyt ole mitään hätää" ja plaaplaaplaa, ollen koko ajan ylimielinen ja töykeä(paistoi läpi). Siinä sitten kokosin itseni ja annoin ämmän kuulla mitä mieltä mä olen siitä että otetaan näytepala mun sisukaluista vaikka ensin sovitaan ettei oteta. Voi vittu mä sanon että jos joskus törmään siihen henkilöön ja vielä tunnistan hänet niin tikullakaan ei kyllä muhun koske. Jos olisin tehnyt oikein niin olisin tehnyt valituksen siitä kusipäästä. Mutta vissiin ne luulee että nuoria tyttöjä voi kohdella kuin jotain paskaa. Ja kaupan päälle se ämmä kirjoitti väkisin mulle ehkäisypillerireseptin vaikka sanoin että meinasin lopettaa niitten paskojen syömisen, niin kuin sitten lopetinkin.

Kun papat oli takana, tulin kotiin ja ekana piti lähteä koiran kanssa ulos. Käytiin vähän metsässä pyörimässä kun nyt hetken aikaa on luntakin. Mette-meteorologi kyllä uhkasi että se lauhtuu taas eli eipä kauaa saada nauttia valkoisesta ja valosta täällä lounaassa ainakaan. Mielenkiintoista nähdä mitä tuo myrsky tuo taas tullessaan. Varmaan ainakin paljon kolareita, mikä on kurjaa mutta todennäköistä kun ihmiset palaa töistä kotiin. Ukkelillakin on tänään ajoharjoittelua mutta ne ajaa vielä suljetulla alueella eli ei tarvii lähteä seikkailemaan liikenteen sekaan.

Jeps. Ai niin. Mä tilasin nyt vihdoin ja viimein sen SusuPetalin "Taikkarin mäellä" -runokirjan. Nyt täytyy taas jatkaa tunnustusten sarjaa mutta en ole ennen ostanutkaan runokirjaa, en ainakaan muista, ja kyllä mä luulen että muistaisin jos olisin ostanut. Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää. Mä oon aina vaan aatellut että sitä pitäisi olla jotenkin älyttömän tiedostava ja syvällinen persoona että ymmärtää jotain niin hienoa kuin runoja. Tai en mä tiedä oonko mä edes ajatellut niin mutta ehkä se on siinä kun itse en osaa luoda runoja niin tuntuu siksi vaikealta aihepiiriltä. Toisaalta harva runo on niin vaikeaselkoinen ettei siitä saisi mitään tolkkua ja onneksi meitä palikoita varten on keksitty haikut, joissa on niin selkeä rakenne että iskee vaan tavua paikallee niin avot! Ja tähän väliin rukoilen mielessäni että "Taikkarin mäellä" ei ole mikään haikukokoelma, ihan vaan edellisen lausonnon perusteella ja pääni säilyttääkseni. Siis mähän sanoin että mä oon oikea "runoasiantuntija" :D

Ja aiheen innostama pieni haiku lopetukseksi:

Huomenta.

Se on taas viikonloppu vierähtänyt ja mäkin olen ollut hereillä nyt tätä aloittaessa jo kaksi tuntia. Kuka helvetti oikeen on saanut päähänsä että aamulla pitäisi herätä aikaisin. Perkele, unta mun itsekeskeiselle sielulleni lisää, kiitos! Väsyttää (ja väsyvituttaa/kiukkuilututtaa)... Lisäsin tuonne "sivuihin" uuden sivun, josta löytyy hepoliinin ottamia "ympäristökuvia", vähän siihen tyyliin että siellä ja siellä on nyt tullut käytyä silloin ja silloin. En mä edes yritä väittää että osaisin ottaa mitään laadukkaita kuvia. Yhtään millään mittapuulla mitattuna. Eikä kai mun tarviikkaan osata koska en tee sitä työkseni vaan ihan omaksi huvikseni. Toisaalta ei yhtään pöllömpi ammatti varmaan se valokuvaajan homma. Kai.

Perjantaina kävin ukkelin ja isän kaverina katsomassa isälle uutta (uutta vanhaa) autoa tuolla Forssan suunnalla. Ukkeli oli ikään kuin kuljettamassa isäpapparaista sinne, että pääsee takaisin ilman että tarvii jättää yhtä kappaletta autoja sinne. Meidän äiti sitten valtuutti mut mukaan naistarkkailijan ominaisuudessa. No, kysyin mä siltä myyjältä ettei varmaan ole mitään sellaisia reikiä auton pohjassa että maa paistaa läpi ja että kaikki ikkunat toimivat. Eteen päin se näytti liikkuvan ihan hyvin että sitä ei tarvinnut kysyä. Jonkinlainen silmä mullekkin harjaantunut niitäkin kaikkia romuja katsellessa mitä ukkeli on tuonne pihaan ajanut vuosien mittaan... Itse asiassa olen niin pätevä autoasioissa että voisin antaa peräti ajo-opetusta vaikka päivääkään en ole ajanut (kokonaan), puhumattakaan tulevasta autojobbarin ammatistani... No, isä osti sen FIATin ja tuntui ihan tyytyväiseltä. Vuosimalli oli -98 ja siihen nähden hinta oli aika naurettava mikä taas pistää miettimään että mikä vika siitä kohta oikeen paljastuu. Toivottavasti ei yhtään mikään vika.

No lauantaina ukkeli sitten raahasi mut Helsinkiin Matkailumessuille. Tämän informaation sain perjantaina Forssaan ajaessa kun ukkeli totesi että isä&äiti on luvannut hoitaa A-koiraa silloin lauantaina. Mä sitten kysyin että mitä lauantaina tapahtuu. Kyllä mä muistelen että jotain puhetta oli niistä messuista mutta en mä muista että olisi mitään sinne menemisestä lukkoon löyty... No, ei voi muistaa kaikkea ja siispä mentiin sinne messuille. Pikkasen tykkäsi vettä tulla koko päivän, ja jopa räntää välillä, ja perillä ei saanut autoa edes sinne messuhallin parkkiin vaan auto piti jättää Hartwall-areenalle ja kävellä loppumatka sinne messukeskukseen. Hieman oli uitettu koira-olo sen jälkeen. Ihan hirveästi oli ihmisiä siellä, niin paljon että suunnittelin taas pyörtyväni ensimmäistä kertaa elämässä. Oon varmaan sanonut ennenkin että inhoan kaiken maailman massatapahtumia ellen ole vähintään kuuden promillen humalassa. Mutta kun psyykkasi itsensä siihen niin kyllä siellä oli ihan ok käydä. Sekä ulkomaat että kotimaan kohteet olivat ihan hyvin esillä. Varmaan enemmän olisi vielä saanut kyseisestä tapahtumasta irti jos suunnittelisi matkustavansa lähiaikoina jonnekin. Mutta ihan mielenkiintoista. Muutama julkkis ja tavisjulkkiskin tuli siinä nähtyä, muun muassa Big Brother-ohjelmasta Farbod, Niko ja Sauli. Niko ja Sauli oli pestattu jonkinlaisen onnenpyörän vetäjiksi. Sitten luulen että Tomi Metsäketo (se laulaja) pyyhälsi editsemme yhdessä vaiheessa. Täytyy sanoa, että mä luulin sen olevan paljon pidempi. So not my type, anyway :D Eipä siellä kai sen kummempia, ei jaksa nyt muistella kun väsyttää.

Eilen käytiin pienellä ajelulla räpsimässä kuvia äiti&isän vanhasta autosta, laittavat sen nettiin myyntiin. Sen jälkeen pyörähdettiin Ruissalossa ja räpsin muutamia kuvia sekä otin peräti videokuvaa. Illan vietin niiden videoiden parissa. Hitto, mulla on musiikkiongelma! Uskallanko vaan röyhkeästi käyttää jonkun muun musaa vai pitääkö mun kaivaa vanhat sellovideot kaapista ja alkaa äänittää niistä musiikkiraitaa. Yksi Beatlesin biisi sopisi yhteen pätkään ihan kivasti mutta voinko mä laittaa sen siihen? Tai tokihan mä voin tehdä mitä vaan mutta ei kai niin SAISI tehdä? Joku tietää?

En mä jaksa nyt kirjottaa enempää, jotenkin vetämätön olo. Aamuteeveessa joku patu sanoi että "rentoutumista pitää harjoitella" ja mulle tuli mieleen että sitähän olen tässä tehnyt jo parisen vuotta ja silti ei ole kovin rento olo. Toisaalta yhtenä päivänä eräässä ohjelmassa eräs HIV-positiivinen mies kertoi että aikoinaan oli ollut 10 vuotta (ilmeisesti) HIVin takia eläkkeelläkin mutta nyt oli taas työelämässä. Kyseinen mies totesi myös että harva kolmekymppinen saa tilaisuutta pysähtyä miettimään ja kasvamaan rauhassa aikuiseksi kuten hän siinä vaiheessa oli saanut(joutunut). No, pakostakin tuli mieleen ihan kuin oma napa siinä taas. Toisaalta pirun nastaa että on saanut tässä myös minä-itse-hepoliini rauhassa kasvaa, jollakin tasolla. Siis tarkoitan tätä työttömyysjaksoa. Mutta toisaalta se on sitten ollut jostakin muista asioista pois ja en mä menisi väittämään että tää on mitenkään puhtaasti oma valinta ollut. Asioilla on silti puolensa....niin.

Jeps. Pakko kai alkaa mennä koiran kanssa ulos vaikka vituttais jos kiinnostais. Toivotaan että mä herään jossakin vaiheessa tähän ankeaan viikkoon. Taas vaan tuntuu että alkaa sellainen "musta ei ole mihinkään"-olo hiipiä. Ja eihän musta välttämättä olekaan yhtään mihinkään. Onko se muka sanottu että kaikista olisi muka johonkin? Joskus toivoisin että sitä voisi olla ihan täyspäinen Maija Mehiläinen...eiku Meikäläinen, mitä ikinä se sitten onkaan. Joskus vaan tuntuu ettei mistään tule mitään ja joskus tuntuu että tulee. Ja joskus tuntuu että ihmiset ajattelee että se on aina sen ihmisen oma vika, jos asiat kusee. Mitkä tahansa asiat. No, ehkä ne ite huomaa joskus sitten että ei se välttämättä ole niin simppeliä... Ja joskus tekis mieli toivottaa kaikille että suksikaa vittuun (varsinkin hiihtäjille) ja joskus tekis mieli tehä se ite. Se on tää väsymys kun tuottaa moisia ajatuksia. Tai paremminkin tunnetiloja, hahaha... Mäpäs käyn haukkamassa sitä happea nyt, lupasin lopettaa jo monta riviä sitten. Jos mä osaisin taas käyttäytyä (henkisesti) sen jälkeen niin kuin pienten hepoliinien kuuluu :D. *Kiillottaa sädekehää*

Heippa!
<3: hepoliini

P.S. Voimahali!

Huomenta!

Ei ole pariin päivään oikein huvittanut kirjoitella. Tai ehkä olisi jopa huvittanut mutta ei ole vaan viitsinyt eikä jaksanut (eli huvittanut). Ei sen puoleen, että tässä nyt olisi mitään maailman mullistavaa tapahtunutkaan vaikka jotenkin sitä lapsellisesti jaksaa kuitenkin uskoa vielä siihenkin päivää kun jotakin hillitöntä ja radikaalia - positiivisella tavalla - tapahtuu, jotakin, mikä olisi ihan kaikkea muuta kuin normaali arkielämä. Eilen illalla koin hetken aikaa suurta tuskaa työttömyydestäni mutta se meni onneksi nopeasti ohi :D No, tosissaan, kyllä sitä voisi alkaa kaivata jotakin muutakin sisältöä tähän elämään kuin tämän näin mitä nyt on. Olen selannut työpaikkoja ja työvoimakoulutuksia mutta ei sielläkään oikein ole mitään järkevää ollut. Puhelinmyyjäksi musta ei ole koska mua ei kiinnosta myydä ihmisille mitään, joka varmaan näkyisi provisiossa. Toinen vaihtoehto olisi siivoaminen. Siis niistä paikoista, joita tällainen 17 vuotta kouluja käynyt voisi näillä tiedoilla tehdä. Olen koittanut selvittää paljonko siivoojat saavat palkkaa, meinaan jos se on yhä yhtä pieni kuin vaikka silloin kun O teki niitä hommia niin eihän siinä ole mitään tolkkua. Sitten yksi vaihtoehto olisi edelleen se uudelleenkouluttautuminen, vaikka oppisopimukselle mutta siinäkin on se että ensin pitää saada se työpaikka koulutusta varten eli... No mä oon nyt päättänyt että katson mitä se tuleva huuhailukurssi (kesto 80 arkipäivää ->liiton pvraha+8euroa/pv) tuo tullessaan. Jos siis sinne pääsee ja jos vaikka tuottaisi jotain uutta. Siinä mielessa se kuulosti hyvältä että sitä kautta voit periaatteessa ponkaista mihin suuntaan tahansa. Ja sinä aikana liiton päivät ei kulu joten saa vähän lisää "armonaikaa". Voi miksi(?!) sitä ei aikoinaan ole osannut valita oikein. Sen takia mun pitää elää vähintään 120 vuotiaaksi kun olen tällainen "myöhäisherännäinen" tämän elämän suhteen, että saan tehtyä kaiken, minkä normaali ihminen tekee normaalin mittaisessa elämässä. Sori kun jauhan taas näitä mutta mun on pakko muistuttaa itseäni tasaisin väliajoin noista jutuista. Ja jos kurssi ei tuota mitään niin sitten teen ihan mitä vaan...paitsi myyn "parempaa puoltani"...ehkä ;D. T: puoliksi epätoivoinen, puoliksi huoleton

Näin eilen Isosiskoa kaupungilla, että onhan mun normaali arkirutiini sentään jollakin tavalla rikottu. Nyt kaikki Iron Maiden-fanit korvat hörölle. Siskon mies oli tuossa aiemmin varannut ja ostanut ison nipun(no joitakin) lippuja Iron Maidenin heinäkuiselle Suomen keikalle, joka on siis 18.7. Helsingissä. Siskon miehellä on iso kaveripiiri ja näitä varten (ja siippojansa) oli niitä lippuja varaillut. Mä sitten aiemmin sanoin että jos tulee peruutuksia niin mä olen sitten jonotuslistalla heti ekana kiinnostunut niistä lipuista. Toissapäivänä sisko sitten laittoi viestiä että vieläkö mua kiinnostaa lähteä sinne meidenin keikalle, nyt olisi kaksi lippua tarjolla. No hitto! Tottahan toki kiinnostaa. Mä oon kyllä kiertänyt kaikenmaailman festareita paljonkin aikoinaan mutta koskaan en oo millään suuremman mittakaavan räätälöidyllä keikalla ollut. Ukkelille tarjottiin sitä toista lippua mutta se oli hieman epävarma siitä, sen takia että ei voi muka tietää onko silloin koulutus oikeasti päättynyt vai onko jopa töissä silloin. No, en mäkään tiedä olenko mä vaikkapa hengissä silloin enää, ei kukaan tiedä. Mä haluaisin oikeati mennä sinne, aika kallishan se lippu on, en sitä toki ilmaiseksi saa, mutta kummiskin. Kuka lähtee mukaan ellei ukkeli halua sitä lippua? :)

Käytiin siinä kahvilla siis siskon kanssa ja kummipoika oli mukana myös. Sisko on nyt sitten virallisesti hoitovapaalla koska hoitaessaan kummipoikaa virallisesti työttömänä, alkoi työvoimatoimisto hiillostaa siskoa erilaisilla työpaikkatarjouksilla. Ja sisko kun haluaa olla pojan kanssa vielä jonkin aikaan kotona niin paljon ei vaihtoehtoja ollut. Aika kiva tulojen pudotus liiton rahasta hänelle kun nyt saa sitten jotain 280 euroa kuussa. Musta se on (vittu) törkeetä että tuo "lastenkotihoitoraha" on pienempi kuin pienin työttömyyskorvaus! Ihan perseestä, rupes ihan melkeen vituttamaan siskon puolesta. No niitten onni on se että siskon mies tienaa ihan mukavasti, vaikka sekin on yrittäjä eli on ihan työtilanteesta kiinni paljonko liksaa tulee, mutta hyvin on kuulostanut hommia piisaavan. Käytiin sitten kirjakaupassa kun mainitsin siskolle että pitää mennä tilaamaan yksi kirja jolloin suuntasimme Akateemiseen. Kävin seuraavanlaisen keskustelun tiskillä myyjättären kanssa:

Hepoliini: Hei! Olisin halunnut tilata yhden kirjan.
Myyjä: Hei! Saisinko kirjan nimen.
H: Se on runokokoelma nimeltään "Taikkarin mäellä".
Myyjä: Kiitos. Taikkarin mäellä (näpyyttelee tietokoneelle)... Ei täällä kyllä näy mitään tietoja, että sellaista kirjaa olisi... Muistatko vielä sen kirjailijan nimeä.
H: Öö, se on oikeastaan nimimerkki.. (ja neljä silmää, ajattelin) Se on Susupetal (miksi sen sanominen tuntui niin oudolta, tunsin olevani piilokamerassa)ja sen kirjan pitäisi kuulemma olla kyllä tilattavissa...
M: SuusuuPeetaal (tavaa ja kirjoittaa samalla nimeä)... Toistaisitko vielä sen kirjailijan nimen.
H: SusuPetal... Kirjoitetaan Äs Uu Äs Uu Pee Ee Tee Aa Äl... (piilokameraolo ei hellitä)
M: No nyt täällä kyllä näkyy tiedot mutta ei hintaa eikä mitään muuta. Minäpä teen kyselyn tästä jos annat vielä tietosi niin lähetämme sitten haun tulokset sinulle.
H: Okei (en ala väitellä myyjän kanssa siitä että haluan tilata enkä tehdä mitään hakua) (annan tiedot)
M: Selvä, ilmoitamme sitten sähköpostilla
H: Okei, kiitos ja hei.
M: Näkemiin.

Menkää itse kokeilemaan, jollakin tapaa oli hieman oudolta tuntuva kokemus hokea SusuPetalin nimeä akateemisen tiskillä. Oli hyvä etten tietoja pyydettäessä esitellyt vieläpä itseäni hepoliiniksi ;) Yksi päivä esitin ukkelille ehdotuksen että muuttaisin etunimeni Hepoliiniksi, ilmoittaisin vain äitille että ristimänimi on nyt tuunattu uudeksi ja paremmaksi ja sain hillittömän naurukohtauksen. Mä oon tullut siihen lopputulokseen että suurimman osan ajasta kukaan ei ymmärrä mun "hienovaraista" ja omalaatuista huumorintajuani(??). Ei meinaan aina tunnu oikeen menevän jakeluun. Mitä ilmeisemmin mulla on vieläpä kamalan huono huumorintaju? No joka tapauksessa mä oon enemmän elämäntilannekomiikkaihmisiä kuin vitsinkerrontaihmisiä. Ja kai sitä itse kukin vetää komiikkaa asioista parhaaksi katsomallaan tavalla.

Oli mulla mielessä ihan jotain asiaakin mutta pääsi jotenkin unohtumaan kun pikkasen väsyttää koska olen taaas herännyt liian vähäisten yöunien jälkeen (N. 6 tuntia). Mutta muuten ihan jees-olo. Pitää koittaa nauttia siitä niin kauan kuin kestää. Yksi päivä tuli sellainen ohjelma, jossa kokeiltiin ruokavalion vaiktusta naisihmisten kuuluisiin PMS-oireisiin (kyllä, olen diagnosoinut itselläni samoja oireita; oma diagnoosi, paras diagnoosi). Kokeilivat, miten vähänrasvaisten maitotuotteiden ja rasvaisen kalan lisääminen vaikuttavat naisten mentaalipuoleen. Ja kyllä ne vähensivät oireita! Mistä voidaan johdatella kysymys että mitenkä pahoja mielenmyllerryksiä mulla olisi ellen joisi noin puolesta litrasta litraan rasvatonta maitoa päivässä (jo nyt). Pitäisköhän puolestaan tehdäkin oma tutkimus: "Tutkimus rasvattoman maidon vähentämisen vaikutuksista ruokavaliosta premenstruaalisen syndrooman mentaaliseen puoleen ja miksei fyysiseenkin", hepoliini2008".

Oih, pakko mennä kai ulos koiran kanssa. Ja tiedättekö mitä. Nyt se alkaa olla muutenkin kokonaan mun vastuulla koska ukkeli kävi eilen lääkärissä kipeän polvensa takia ja lääkäri määräsi sille mahdollisimman paljon lepoa ja kielsi liikunnan. Sillä on vissiin kierukka (tai joku muu tsydeemi) paskana siitä ja kyllä se aika kamalaa rutinaa pitääkin, ei sen puoleen. Seuraavaksi menee röntgeniin ja sitten varmaan tähystykseen tutkimuksiin ja jos siinä löytyy jotakin niin leikkaavat sen samalla siinä tähystäessä. Turun terveydenhuollon tietäen tuossa prosessissa kuluu kyllä aika kauan aikaa. Toivottavasti ukkelin opinnot ja sen jälkeinen (melkeen varma) työelämä ei kuse sen polven takia. (Miten sitä joillekin ihmisille aina kerääntyykin esteitä elämänpolulla etenemiseen muita yksilöitä enemmän. Vai tuntuuko se vaan siltä.) Toisaalta se lääkäri oli sanonut että Turun kaupunkia uhataan 10000000euron uhkasakolla ellei ala jonot lyhenemään eli saattaa päästä jo nopeampaan tahtiin sisälle kuin aiemmin. Toisaalta mä varasin hamppilääkäriajan kaksi vuotta sitten enkä ole vieläkään käynyt hammaslääkärissä. Tai kyllähän ne lähetti ostopalvelulähetteen vajaa vuosi sitten mutta en onnistunut saamaan (3kk voimassa) aikaa ajoissa. Eli nyt en tiedä miten edetä koska en ole todellakaan mikään käytännön ihminen, kaikki tuollaiset tuottaa kamalaa päänvaivaa. Varmaan pitäis soittaa sinne ja itkeä että mä haluun hammaslääkäriin ja odottaa toinen vuosi (tai kaksi) uutta lähetettä? Ai niin, pitää soittaa Kelaan, haluavat periä liikaa maksettuja asumistukia takaisin. Siis aiemmin maksettuja, nythän me ei sieltä mitään saada. Pitää soittaa heti, kun vielä muistan, muuten se unhoittuu. Tein sinne maksusuunnitelman (30euroa/kk) mutta nyt tuli 290 euron kertalasku, perkele. Ei nekään mitään voi tehdä niin kuin pitää. :P

Heippa, nähellään myöhemmin :)
T: hepoliini

P.S. Koin äsken kauhun hetkiä painettuani näppäimistöstä ctrl ja +. Kirjaimet vaan suureni ja suureni -> paniikki. Ensin mä luulin että se johtui jotenkin siitä kun korjasin tekstiä mutta se olikin sitten vaan jokin toiminto, jolla saa tekstin näytöllä suuremmaksi. Yritin meinaan saada plus-merkkiä enkä muistanut mistä se tulee ja miten. T: tietokonenero ;)

Hei ja,

Hyi mikä ilma, vettä sataa ja niinku turkulainen sanois ni mä kastusin. Mä tässä mietin kun jaoin jo (ainakin) Madonreikä-Ollille, SusuPetalille, Nurolle, Androgyynihullumiehelle, Kaalimaankakaralle ja tietty Irenelle, jolta sain ekan kimpun että nyt on niin salettiin jäänyt jakamatta kaikille, joille pitäis. Mutta mulla lyö tyhjää päässä, en osaa yhdistää nimiä ja osoitteita. En meinaan pidä mitään "suosikkilistaa" missään, oon luottanut siihen että tarvittaessa löydän kyllä kaipaamani mutta ilmeisesti niin ei ole. Joten tasapuolisuuden nimissä - mehän ei tykätä täällä hepomaassa mistään syrjimisestä - tässäpä ainakin jokaiselle hepoliinin lukijalle ja kommentoijalle mitenkään yksilöimättä se tunnustus. Olkaa hyvät! Ei jää sitten kukaan ilman eikä kenellekään tule paha mieli. Kaikki ollaan yhtä tärkeitä ihmisinä, eikös jeah. Ja sitten kun alkaa pulpahdella niitä osoitteita (joskus muistamisessa menee kauemmin ja joskus vähemmän aikaa) päästä niin laitan vielä puskia. Muuten tämä jää nyt mun osaltani tähän, en ala vetää mitään stressiä täällä yötä myöten että "jäikö nyt tosiaan joku ilman" (vaikka vedän kuitenkin koska se on tapana ;)). Hyväkkeet, vielä (ainakin kerran):



Toivoo:

Hyvää uuden vuoden aaton aamua. Mä lähden kahdeltatoista hautaamaan pikku-Emmaa...kamalaa mutta väistämätöntä.


Eilen tuli mieleen että joskus (aina) oikeasti kannattaa pelastaa toisen elävän olennon henki. Vaikka eihän sitä tiedä, olisiko äitin ja isän elämä edennyt juuri samaa kaavaa ilman Emmaa; kaikki teot kun tuntuvat loppujen lopuksi vaikuttavan kaikkeen... Mutta ilman pikku-Emmaa mulla ei välttämättä olisi vanhemmat enää hengissä.
Isällä on sen vanha lapsuuden kotitalo tuolla jossakin Kainuun mailla. Yhtenä keväänä olivat siellä käymässä, äiti ja isä sekä Emma, ja tapansa mukaan lämmittivät puullalämpiävää taloa heti alkajaisiksi. Eihän siellä mukava ole palellakaan. Myöhemmin sain kuulla että yöllä Emma oli herättänyt sitkeästi äitiä ja isää kunnes olivat nousseet ja noustessaan huomanneet että olivat melkein pökerryksissä: Isä, vaikka onkin kokenut talonlämmittäjä, oli laittanut pellit kiinni hieman liian kärsimättömän aikaisin ja taloon oli mitä ilmeisemmin muodostunut häkää. Äiti sanoi että se oli luojan lykky että Emma herätti heidät silloin.  Koko porukka oli mennyt ulos ja sitten he olivat odottaneet että häkä hälvenee. Kyllä hieman pukkas kylmää hikeä kun kuulin siitä myöhemmin. Meidän pieni sankarikoira, kiitos paljon!

Heissan taas.

Noin puoli tuntia aikaa rapustella ennen kuin ukkeli aloittaa taas pokerinpeluut eli siihen nähden kirjoitan nyt mitä kerkeän. Tulin justiinsa taas koiran kanssa ulkoa ja täytyy sanoa että joskus tuntuu että elämä on yhtä saatanan koiran juoksuttamista. Kyllä sitä kaipais välillä muutakin. Toki tuohan nyt taisi olla jo kaikille tuttu asia, mutta sanoin nyt kummiskin, ettei pääse unhoittumaan. Menee vaan hermot sen eläimen kanssa kun ei taas halua tehdä oikein yhteistyötä...toisaalta, se voi johtua mun tämänhetkisestä milentilastani, joka on jotain (ainakin äsken vielä oli) raivon partaan, tukahdetun agression ja kiukun välimaastossa. En tiedä mistä kenkä puristaa; joskus on kai vaan vaikeaa "näytellä oman elämänsä naispääosaa"...vai olikohan se sivuosaa... Kai nyt saakeli saa joskus olla vihanen ilman mitään syytä, ainakin silloin kun ei osaa sanoa mikä se syy on?

Asiasta purkkapalloon. Ukkelin synttärit sujuivat ihan railakkaasti. Mäkin nautin boolia ja kuohuviiniä oikein vissiin olan takaa mutta täytyy sanoa omaksi puolustuksekseni että ei ollut mitään yrjökrapulaa sunnuntaina. Täällä oli yhteensä yhdeksän ihmistä käymässä ja varmaan puolet enemmän oli kutsuttu. Mutta tosiaan, mahtuipa paremmin. Nähtiin täällä hieman draaman poikastakin kun ukkelin ex-työkaverin vaimo(josta oli aiemmin puhetta, joku muistaa) alkoi ihan ääneen itkutilittää että hän luulee että mulla ja sen miehellä olis ollut jotain keskenään. Voi luoja... No mä sitten koitin takoa sille päähän että ei ole ollut, ei ole eikä tule koskaan olemaankaan mitään. Mitäs luulette, onko mussa joku "vika" kun tahtomattani olen tämän elämän aikana onnistunut tuottamaan mustasukkaisia vaimokkeita ilman mitään syytäkään? Lukeeko mulla otsassa että kaatakaa kaikki traumanne mun niskaan? Eli taas pääsen siihen että on niin ihanan helppo tunkea ihminen(mut) johonkin kategoriaan vaan joidenkin tekojen takia. Kai mä sitten olen sen vuoksi automaattisesti kokonaan paska ja potentiaalinen "aina ja kaikkialla"-pettäjätyyppi? Sori, piti vähän purkaa. No, ne lähti kotiin eivätkä jatkaneet iltaa meidän muiden kanssa kaupunkiin.

Sitten mentiin baariin ja oltiin aika hyvässä vauhdissa kaikki. Mä, sisko ja ukkelin toisen ex-työkaverin tyttökaveri käytiin tanssimassa, paljon. Tai mähän en osaa tanssia, mä osaan vaan...hyppiä, heh :D Loppuillasta päädyttiin paikallisen "kylämme" pahimpaan legendaariseen pintaliitopaikkaan, joka kyllä on ihan siisti mesta jos haluaa juhlia jossakin muualla kuin...räkälässä. Vaikka mua ei henkkoht mitkään pintaliitopaikat viehätäkään. Mutta ne olikin ukkelin synttärit. Mun täytyy tunnustaa että taisin hieman kaivaa ns. "verta nenästäni" kun haastoin(?) riitaa naapuripöydän satakiloisten kaappien kanssa. Muistan vaan sanoneeni sille yhdelle että "sanoinko mä SULLE jotakin" ja myöhemmin ukkeli pokekaverinsa kanssa oli kai niitten kanssa joutunut sen takia sanaharkkaan...hyvä hepoliini. Mutta ei siinä ny sen pahempia sattunut. Piti kai vaan yrittää olla maineeni vertainen kusipää... Loppuillasta ukkeli ja sen pokekaveri sai nerokkaan idean: sytytetäänpä tupakat sisällä niin saadaan takit nopeammin narikasta... No, oltiin sitten neljästään siinä ringissä tupakit huulessa ja tokihan se poke tuli hoputtamaan meitä ulos päin... Luoja. Sitten ukkeli nerokkaana teki sen vielä toisen kerran ja poke sano sille ettei tarttis sitten tulla ehkäpä pariin kuukauteen uudestaan...Nukkumaan pääsin joskus viiden aikaan aamulla. Onneksi tuollaisia ei ole liian usein.

Nythän tässä on ollut näitä joulupäiviä. Aattona käytiin vanhempien luona. Sisko, sen mies ja kummipoika oli siellä myös. Kummipoika oli ihan innoissaan uudesta Plasto-autostaan. Meni istumaan sen lavan ja nupin väliseen tilaan silleen että se lava oli ylhäällä. Kyllä sen vaan tietää että pieni ihminen on poika kun sen suusta alkaa jollakin ihme automaatiolla tulemaan autonääni-imitaatiota :)
Muuten tässä oon ollut sitten ihan kotosalla. Mikäs se pahan tappas ellei paha ite. Telkkarista katellu elokuvauusintoja, siitä mutten tietää olevansa riittävän vanha kun on nähnyt melkeen kaikki elokuvat ainakin kahdesti, mitkä töllöstä tulee. Tietsikkakin oli eilen koko päivän pois päältä(oho). Mutta ei enää tänään.
Mun täytyy kyllä sanoa, että jos rehellisä ollaan niin mulla ei ole hajuakaan mitä tällä elämälläni tekisin seuraavaksi. Mä oon pihalla kuin mikä. Eli kamala luuseri. Jos jollakin on hyviä ideoita niin otetaan vastaan. Jotain ajatuksia on että mitä sitä voisi "haluta" mutta ei hajuakaan miten päästä niihin tavoitteisiin. Ei keinoja. Olenko sitten ehkä tyhmä ihminen? Todennäköisesti. Mutta jos pitää valita että makaako sitä mullan alla vai elää tätä elämää niin kai se elämän puolelle kääntyy, jos noin karkeasti saa sanoa ilman että joku käsittää hepon (väärin) hautovan jotain itsetuhoista. Jotain sitä kaipaisi vaan tähän elämään lisää sellaista mitä ei ole. Enkä osaa sanoa mitä se "jotain" voisi olla. Jotain.

Kauhean sekava teksti mutta olen kirjoittanut suoraan päästä mitä on tullut mieleen. Niin kuin nyt yleensäkin. Nyt on vaan kiire ettei kerkeä miettiä edes sen pienen vertaa mitä yleensä. Kohta on uusi vuosikin, saa nähdä mitä silloin tekee. Siskon mies kertoi että he menevät hänen yhden kaverinsa - jonka mäkin olen "tuntenut" jo 13 vuotta varmaan - luokse silloin ja sanoi että voi kysyä päästäänks mekin sinne. En tiedä, viitsiikö sitä sillä tavalla tuppautua. Ei ehkä. Ehkä sitä on vaan kotona tai jossakin. Kuka tietää.

Mutta nyt loppuu aika. Mukavaa illanjatkoa, joulunjatkoa, viikonjatkoa ja sen jatkoa mitä ikinä oottekin tekemässä. Mä meen katsomaan vaikkapa telkkaria... Tai sitten laitan kirkasvalolamppuni päälle, panen silmät kiinni ja kuvittelen olevani jossakin kaukana, vaikka Dominikaanisessa Tasavallassa :)

Nähellään taas, mui mui
<3:lla hepoliini

Yömoiks!

Tässäpä sitä olen sitten laitellut kämppää kuntoon; imuroinut, pessyt ne fakin lattiat, pessyt kylppärin lattiasta kattoon, laittanut puhtaita pyykkejä kaappiin, leiponut juustorullia ja pipareita ja niin edelleen jne... Ukkelilta tuli juuri äsken viesti, "ollaan täällä ja en tiedä miten pitkään menee, hyviä tyyppejä kasassa jne. No vittu. Tekis mieli sanoa jotakin mutta jätänpä sanomatta. Sanon kuitenkin. Mua VITUTTAA että yks on vittu riekkumassa jossakin saatanan pikkujouluissa kun MÄ olen valmistelemassa YKSIN täällä SEN synttäreitä. Mutta koska mä olen (joo en todellakaan ole) kiltti ja kiva ihminen niin en viitsi pilata sen synttäriä motkottamalla moisesta sille(tai saa nyt nähdä, riippuu miten asiat etenee... ;)). Mutta mulla on jalat ihan paskana kun on "jumpannut" täällä pitkin nurkkia. Kyllä mullekin perkele jo alkais se drinkki saatana maistua :D

Ja ei pidä luullakaan että täällä olisi tehty kaikkea mitä pitää. Mutta on pitäny yrittää ainakin. On tää munkin koti ja mä en halua että ihmiset ajattelee että mä asuisin jossakin läävässä... Niinku joku taso sentään siinä siisteydessä pitää olla... Parveke näyttää kuin kaatopaikalta mutta ukkeli saakin huomenna kyllä ihan ite raahata merkkipäivänsä kunniaksi niitä romuja tuonne kellariin että mahtuvat vieraansa mustuttamaan keuhkojensa sisustoja sinne. Mäkään EN ehdi ihan kaikkea tekemään kummiskaan. Mielestäni olen tehnyt jo tarpeeksi kun ottaa huomioon että jos haluaa tarjota niille vieraille esim. kakkua niin mun pitää vielä kasata se huomenna sekä pari kolme muuta asiaa muistaa sen lisäksi. Siis sehän EI ole ihan yhden tekevää mitä moskaa (olkootkin sitten "vain" kavereita) ihmiset täällä nenän eteensä saa jonkun kolmekymppisillä. Siis eihän sitä nyt pelkkää viinaa tarjota ja koska mä en halua menettää kasvojani tässä taloudessa asuvan naishenkilön(juu, kunnon emäntäasenne, perkele...pois se musta) ominaisuudessa niin jotainhan tässä on perhana tehtävä (vaikkei huvittaiskaan välttämättä) :D Kai se ukkelikin jotain saisi riivittyä kasaan mutta...no, ei ainakaan sitä täytekakkua saisi. Liian ukkelipainotteinen teksti? Sori...

Ja onhan tässä se joulukin tulossa. Kaikki siihen nähden on tehty minkä nyt tehdä melkeen voi... Tietty tuli taas muutama ihminen mieleen joita olisi voinut muistaa jollakin tavalla mutta mutta...kai se on nyt myöhäistä ellei sitten loppuja häiriköi tekstiviesteillä... Saa nähdä alkaako hepoliinin puhelin taas laulaa huomenna kunhan ilta kääntyy myöhemmäksi illaksi. Mulla on joskus pahasti tapana sellainen, varsinkin tietynlaisessa mielentilassa eli kun iskee pakonomainen tarve juuri sillä sadannen sekunnilla saada yhteys johonkin juuri tiettyyn ihmiseen. (No mitäs eivät ite koskaan ota yhteyttä tänne päin...:/) En tiedä onko se välttämättä hyvä asia... mutta ei nyt toistaiseksi ole haukkujakaan tullut koskaan mistään. Ja siitä tuli jotenkin epäsuorasti mieleen että mietin tuossa yksi päivä että johtuuko hepoliinin lokin kommenttien "vähäisyys" (suhteellista) siitä että hepolla olisi tapana puhua jotenkin "turpa tukkoon"-tyyliin, ettei kukaan uskalla sanoa mulle mitään? Oonko mä niin pelottava? En halua olla, en ala jos olen, ei ole ainakaan tarkoitus olla *möksis*. Ja joskus jos olen hieman "äkänen" niin se nyt ei armolliseen satunnaiseen lukijaan ole mitenkään kohdistettua...No kyllä sää tiiät.

Väsyttää. Varmaan pitäis mennä (taas vittu) koiran kanssa ulos ja sitten ehkä jopa nukkumaan, ellen ala vielä katsomaan päälle pantavaa huomista varten. Saas nähdä, kompiiko se yks sieltä kotiin ennen huomista aamua...

Katellaan ja hyvää yötä!

P.S. Anteeksi kirosanojen runsaus mutta kun se helpottaa jos päästelee vähän ärräpäitä (kuten imuroidessa saatoin taas huomata 5000:n koiran karvan, jota nypin matosta, kohdalla) :)

Heip.

Sanottakoon vielä edeltävään kirjoitukseen viitaten että mulla ei ole sitten mitään pitkätukkaisia, ässävikaisia, mustatukkaisia tai tatuoituja miehiä vastaan. Se nyt vaan sattui olemaan sellainen...

Äiti&isä kävi hakemassa mut kaupoille tänään mukaansa. Ensin kiertelimme kirpputorilla, samaisessa paikassa, jossa mullakin oli kirppispaikka viime keväänä. En oikeestaan sieltä löytänyt mitään kivaa tai oli siellä yks vaalea mokkatakki, joka oli muuten sopiva mutta hihat olivat vain noin 10 senttiä liian lyhyet...se on tätä kun on pitkät raajat. Sinänsä harmittavaa kun se takki olisi maksanut vaan 10 euroa ja siinä olisi ollut sellainen ihana teddyvuori. Mä haluisin teddyvuorisen takin... Juu, rahaa on taikoontunut vähän hepoliinin kassaan...

Sitten me kierrettiin parissa paikassa katsomassa sitä valohoitolamppua. Isä tosin katosi kotiinsa välillä, toimi vaan kuskina... Mä yritin äitille puhua että ostaisi sen lampun vaikka heille itselleen tai sitten jotain muuta itselleen; se olisi ollut mulle ihan hyvä joululahja. Mutta eihän se ottanut kuuleviin korviinsa. No ei niissä parissa paikassa ollut yhtään sellaista pyöreää lamppua jäljellä ja mentiin vielä yhteen paikkaan. Sieltä sitten löytyi ja kun äiti sanoi myyjälle että "tämä otetaan" niin eikö se ollut se näytekappale viimeinen laatuansa. No, saatiin 25% alennuksen(olivat muuten jo tarjouksessa)jälkeen vielä vähän alennusta kun haluttiin viedä kuitenkin se näytekappale. Vaikka mä vielä siinä yritin puhua että mulle tulee huono omatunto siitä kun äiti tuhlaa muhun rahojaan... Se vaan siihen sitten sanoi että mulle ei pidä tulla siitä huono omatunto jos HÄN HALUAA antaa mulle jotakin joululahjaksi. Se on HÄNEN OMA päätöksensä. No, niinhän se tietty on mutta... Eli sitten mä sain sen hienon valohoitolamppuni. On sellainen pöytämalli, pyöreä, jonka tarvittaessa voi kiinnittää seinällekin. Halkaisijaltaan se on 40cm. Tässä kuvassa syklaami(kukka, jos joku ei tiedä) ottaa valoa juuri paikoilleenasennetusta lampusta pöydällä. Syklaami on kuolemaisillaan, saa nähdä tehoaako valohoito siihen(kin) (T: antiviherpeukalo). Hieman hämärä tuo valokuva, koska ympärillä oli oikeasti tosi valoisaa mutta niin kai se kamera reagoi kun kuvaa suoraan vastavaloon. Ainakin tuollainen palikkamallinen kamera. No katsos, ja tervetuloa hepoliinin valohoitopiiriin joskus :) Ja KIITOS äiti&isä. :

Huomenta murut!

Mun pitäisi varmaan opetella lausumaan meidän koiran rotu oikein. Äsken kun kävin silmät ristissä perinteisemmällä aamukävelyllä (tuonne ja takas) sen kanssa niin joku täti käveli vastaan, pysähtyi ja alkoi ihastelemaan A:a. Sekä kysyi minkä rotuinen se on. Mä sitten mumisin sille koiran rodun ja koska en todellakaan ole vieläkään varma miten se lausutaan, jätin loppuosan vähän epämääräisemmäksi "cvzzmmm..."-ääneksi. Täti sitten otti kuuloketta korvilta pois ja toisti kysymyksensä ja mä sitten tarjosin sille ainakin kolme eri ääntämysvaihtoehtoa koiran rotunimestä, johon täti sanoi että "Aaaa! En ole koskaan kuullutkaan mutta sehän on niin kuin kultainennoutaja mutta vaan isompi ja NIIN KAUNIS!" Juu. Ei varmaan ole kuullutkaan, koska en osaa lausua sitä nimeä. Ja että kultaisennoutajan näköinen... Merkataan muistikirjaan "harhaluulo nro 1120, 18. joulukuuta 2007". Siihen piti sitten selostaa että koira on laumanvartija ja nää tavalliset lässytykset. Sitten se silitteli A:a ja A näytti just niin kiitolliselta että tietämättömämpi voisi luulla ettei koira saa silityksiä koskaan kotona... :)

Arvaa mistä muuten tietää että asuu koiran kanssa? No siitä että kun käyt sohvaan makaamaan niin meinaat saada reiän ohimoon koska sohvatyynyn alle on piilotettu possunkorva...

Eilen tuli muuten se mun trukkikortti postissa. Vähänkö mä olen ylpeä nyt. Siinä lukee oikein että "Trukinkuljettajatodistus" ja "Trukkiluokat: Vastapainotrukki" ja toki mun nimi ja syntymäaika ja myöntämispäivä sekä kortin numero. Oppis vielä ajamaankin sitä rukkia niin voisi tehdä sitä vaikka työkseen vähän aikaa muunlaisista suosituksista huolimatta. Niin mutta eikös se kortti tarkota että osaat ajaa sitä. No, joo, ja ei...

Eilen meinasin myös kuolla nauruun kun katsoin uutisia. Oliko se nyt peräti itse Hjallis Harkimo kun on lanseeraamassa tuttujen ja turvallisten "Otto-automaatien" rinnalle uusia, ei enempää eikä vehempää kuin, "Anna-automaatteja"! "Herra antaa ja herra ottaa" :D Aivan mahtavaa ja sitä paitsi Annamaatit ovat kuulemma siitä armollisia että Annat antavat myös kymppejä, joita ainakin me vähävaraisemmat luuserit aika ajoin automaateista olisimme kaipailleet. Mutta Anna onkin armollinen ;)

Eilen myös leikin iltapuhteena putkinaista ja avasin meidän kylppärin lavuaarin putket ja putsasin ne, ei meinaan jaksanut oikein vetää. Aikamoista kökköä sieltä purkaantui ja onneksi ei ollut edes kumihanskoja mutta enpä siinä sen pahemmin paskannut kätösiäni... Sen verta perusteellisesti jynssäsin ne palaset että nyt ois parempi pysyä röörien auki vähän aikaa. Eihän siinä mennyt kuin melkeen tunti...

Vieläkin on hepolandia-uutisia eiliseltä päivältä. Laitoin O:lle tekstiviestiä että meinasiko tulla ukkelin syntymäpäiville lauantaina; tottakai O:kin piti kutsua, muunlaista järjestelyä en olisi voinut hyväksyä :) O on muuten syyllinen siihen että mä ja ukkeli ylipäätään ollaan tutustuttu toisiimme, että kiitti vitusti O! ;)

No O sitten vastasi ja sanoi ettei pääse tulemaan koska menee kotiseuduille... Nyyhkis:( Pienoinen pettymys mutta eiköhän me vielä nähdä. O kysyi samalla että mitä mä nykyään puuhailen(mielenkiintosia käänteitä?), johon vastasin että "juoksentelen koiran kanssa ulkona ja kirjoitan blogia "salanimellä"". Se kuulosti O:sta mielenkiintoiselta ja lopputulos oli se että mä annoin O:lle mun lokiosoitteen ja sillä meni(?) tenttiinluvut ihan sivusuun kun oli kuulemma jumittunut vaan lukemaan mun kirjotuksia täällä. Hyi O! Mites sun akateemisen uran nyt käy?! ;) Ja jos nyt uskaltaa siteerata näin julkisesti omaa ystäväänsä kun tietää että hänkin näitä ehkä lukee silloin tällöin jatkossa niin paras oli kun O:lta tuli eilen tekstiviesti, jossa muun ohella luki että "Tää on mielenkiintosta...Mä oon sun pään sisällä..!", joka oli kommentti uudesta blogielämyksestä. Sori, pakko oli sanoa, se oli niin hauska :)

Ja mä jatkan kirjottelua ihan entiseen tapaan. Miksiköhän mä panttasin tätä blokia O:lta tähän asti vaikka aiemmin jo ajattelin että voisin kutsua hänet tänne katselemaan mitä hepoliinilla milloinkin on noin suurinpiirtein meneillään? Pelkäsinkö mä tosiaan että ajatuksieni takia tulisin hylätyksi tms.? Ja mitä se kertoo musta ystävänä että olen sellaista pelännyt? Periaatteessa, mitä menetettävää mulla on jos annan itsestäni vähän sitä "päänsisusta" O:llekin. Mulla on vaan kestänyt näin pitkään tajuta että ystävät tosiaan voivat tehdä niin, ilman että se karkottaa ketään mihinkään...välttämättä. Toisaalta eilen illalla tuli vähän kylmä hiki kun ajattelin kaikkea mitä tänne olen kirjoitellut, ja sitä että O oli vaihtanut tenttilukemiset "Elämäni tuuliviirinä"n lukemiseen, taas tuli kylmä hiki. No ei tosissaan. Ehkä mun pitää tosiaan alkaa opettelemaan "antamaan" itestäni enemmän ihmisille(ystäville, joihin O:kin kuuluu), olkoon tämä sitten vaikka tällainen tietynlainen askel siihen suuntaan. Mutta on O toisaalta poikkeus, en meinaan meinannut kutsua suoraan tänne ketään muuta tuttua ihmistä... Löytävät sitten itse jos ovat löytääkseen ja lukevat jos ovat lukeakseen.

Mitäs tässä vielä olisi. Sain eilisen tilapäisen jouluahdistuksen kuriin jollakin ihmeen konstilla. Mielenhallinnalla? ;) Voisiko tosiaan olla totta että hepoliini olisi edes hitusen kasvanut henkisesti sillä tavalla että osaa jo vähän hallita niitä ihan kamalimpia tunteita etteivät pääse valloilleen. Niitä toisen ääripään tunteita onkin sitten vaikeampi hallita :D Hepoliinilla kun on verissä kokea asiat niin voimakkaasti, mikä voi olla sekä siunaus että kirous ja koska se voi olla kirous niin on hyvä että tunneskaalaa on saatu tasoittumaan(siis ihan ilman mitään lääkityksiä - tällä hetkellä ;D). Niinku että "normaaliasteinen tunne-elämä mulle tänne kiitos" on osittain saavutettu ja tuon sanottuani joku luulee mua kummiski ihan hulluksi. Mutta eihän me siitä välitetä eihän. Kai sitä vähän hullu saa ja pitääkin olla :)

P.S. ...nurkkaaan tuuuuuulilasin kyyneleet, jääksi muuttuu niin kuin itsestään.... Teleks, jälleen kerran. :)
Telekstapia? ;)

Yöääh!

Mä olen kamala porsas. Söin äsken vajaaseen varttituntiin pussillisen mikropopkorneja sellaiseen kunnon mättötyyliin ja nyt on suu ihan puutunut ja huulet turvoksissa kun olivat niin suolaisia. Mutta kai sitä saa välillä herkutella, ja sitten kun herkutellaan, niin herkutellaan kunnolla eikä lasketa mitään kaloreita. Kaloreista taas tuli mieleen se että meidän äiti on ollut laihiksella melkein koko ajan niin kauan kuin mä muistan. Tai jos nyt ei kroonisella laihiksella, niin ainakin muistaa joka ikisestä paketista, mikä sisältää jotain syötävää, tarkistaa myös sen sisältämän energiamäärän. No. Jokainen tyylillään. Mä oon sitä mieltä että peili kertoo sen mitä pitää. Ja sitten toimitaan sen mukaisesti. Ihme että äitiä sivusta seuratessa ei ole heposta tullut syömishäiriöistä. Kai se on ollut tarpeeksi varoittava esimerkki mitä jatkuva syömisen vahtaaminen ihmiselle tekee. Ei ainakaan hyvää. Eli kippis vaan ja poppareita naamaan.

Taas lähti ajatus harhailemaan. Mun piti kirjoittaa kyllä ihan jostakin muusta. Niinku vaikka siitä kun että...joku saattaa muistaa kun kerroin joskus tuossa syssyllä vähän antaneeni pihan pikkupojille palautetta niiden pelipaikasta (ulko-oven edessä)? No. Nyt yksi niistä pojista, joka asuu meidän talossa, avaa mulle (ja koiralle) ulko-oven aina kun näkee että mä oon tulossa tai menossa, ja sattuu samaan aikaan paikalle. Se oikein odottaa mua. Ja mä tunnen joka kerta omantunnon piston siitä mesoamisestani silloin syksyllä mutta sanon vaan kiitollisella äänellä "Kiitos!". Jos mä olisin kunnon ihminen niin pyytäisin anteeksi moista käytöstä mutta siinä olisi se vaara että ko pentu ei edes muistaisi mistä mä puhun ja sitten vaan saisin omituisen naapurin leiman ottaan kun se juoksis kotiin kertomaan että "Naapurin täti puhui mulle jotain outoa" ja sitten sen iso isi tulisi meidän oven taakse huutamaan että "Mitä sä olet meidän pojalle oikein selittänyt?!", tai jotain tuontyyppistä. Ja sitä paitsi nykyään kun on kaikenmaailman pedofiilejä niin parempi ettei olekaan muitten lasten kanssa tekemisissä sen enempää tai kohta löytää ittensä jostakin käräjiltä? Kai se on sekin sitä nykyaikaa...hmn. Ja taas lähti ajatus harhailemaan.

Mitäs mä olisin puuhaillut. No en paljon mitään, mitä nyt juossut koiran kanssa ulkona ja vähän laitellut joulukoristeita ja sen sellaisia tänne. Ja välihuomautuksena että se suolamäärä, minkä äsken vedin, taitaa nyt nostattaa mun verenpainetta kun rupes nuppia kuumottamaan. Huhhuh. Ei kauhean terveellistä...
Sitten mä olen katellut niitä työpaikkoja ja miettinyt että lähtis sinne oppisopimukseen. Siinä on vaan se paska puoli että pitäs ensin löytää se työpaikka, mihin pääsis tekemään sitä oppisopimusta...pitäisköhän laajentaa hakualuetta vähän tätä kotikylää kauemmas. Paitsi sitten pitäisi olla ajokortti. Ja auto. Ja ensin töitä että sais sen auton ja ajokortin...kun ei ole halukkaita opettajia tullut muodostamaan jonoa oven taakse toisenlaisista odotuksista huolimatta :) Ja plaaplaaplaa..tämä menee nyt taas tähän samaan jauhamiseen, anteeksi.

Mähän uhkasin(vai lupasin?)joskus tuossa aiemmin että joku kerta pohdin sitä täällä että mitä mulla on ollut ajatuksissa (aikoinaan) tehdä tai saavuttaa ennen kuin täytän kolmekymmentä. No tässähän on aikaa nyt sellaiset vajaa 12 kk tähän H-hetkeen eli pikkasen kiirus alkais tulla näiden kanssa. En ainakaan suoraan muista että olisi ollut puhetta aiemmin näistä asioista, mutta mulla onkin se lahopää. Ja kertaus on sitä paitsi opintojen äiti. Tässäpäs muutama:

1. Ajattelin että olisin ainakin töissä jossakin. Niinku mani mani mulle tänne säännöllisesti, kiitos. Elättäis itse itsensä (eikä eläis millään korvausrahoilla...).
2. Päätin jossakin vaiheessa että ostan hevosen ennen kuin täytän 30. Enkä tarkoita mitään "My little ponyä" vaan ihan oikeaa hevosta
3. Päätin myös että ajaisin ajokortin ennen kuin täytän 30.
4. Ja hankkisin auton. Mieluiten punaisen
5. Ajattelin joskus myös harhaisesti että minulla olisi siihen mennessä kelpo mies ja pari lasta. Mutta nuoruus taitaa tosiaan teettää kaikenmaailman harhakuvitelmia...
6. Mulla olisi oma "mökki" ja omenapuutarha =D

Niin. Kai ei haaveilu ole vielä koskaan ollut kiellettyä, eikä tuossa nyt mitään ihan hirveitä vaatimuksia ollut... Eka vaihtoehto olis nyt ihan realistinen vieläkin. Kakkosella, kolmosella ja nelosella tulee kiire ja vitonen ei nyt kaikkineen tule ainakaan onnistumaan ennen sitä eikä todellakaan kuutonen. Mutta en mä siihen kuole. Onpahan vielä mitä tavoitella tai jotain...

Mulla ei nyt taas oikein ajatus juokse. Sitä se teettää kun ei kirjoittele lokia parhaan vireystilan aikana. Ehkä pitäis tehdä sitten jotain muuta (kuten odottaa että suolaturvotus laskisi ;)). Pitäisköhän pukea kaapista jotain nättiä päälle ja koittaa ottaa sellaisia WinterSuperGirl-kuvia, joissa se ei oo ihan revästyn näköinen. Vähän säärtä ja muuta vilauttelis ;D. No, jää nähtäväks... Mä menen juomaan nyt vettä, janottaa vähäsen. Toivottavasti en pitkästyttänyt kärsivällistä satunnaista lukijaa enkä ketään muutakaan kuoliaaksi näillä jorinoilla. Toivottavasti viikonloppu on mennyt hyvin kaikilla. Onkohan mussa jotain vikaa kun odotan että arkipäivät alkaa, joskus se oli toisin päin... Mutta, kohtahan on joulukin.

Nähellään ja katotaan nyt tuleeko niitä supersankarikuvia vielä vai ei ;)

Love, hepoliini(suolainen hepoliini, maistiaisia ei tarjoilla paitti harvoille ja valituille ;)) <3

Huaamenta! (vai onko se jo päivä?)

Nyt sitten olisi taas hetki viettää laatuaikaa yhdessä tietokoneen kanssa mutta pää on jotenkin totaalisen tyhjä...emmä kyllä tiedä onko noita aiempiakaan tekstejä missään täysipäisyyden tilassa väännetty toisaalta, että siltä pohjalta ;)

Ulkona on pakkasta, näyttää hyvinkin lupaavalta sen luistelun suhteen, ellei sitten ota takapakkia ja sula taas kuramössöksi koko syrjä-Suomi. Sitähän tämä alue kuulemma on, syrjässä, jossakin kaukana kaikesta ja lähellä ei mitään. Mutta eihän me siitä välitetä, kyllä meri-ilma on ennenkin kasvattanut ihan suht täysjärkisiä ihmisiä. En vaan ite taida kuulua siihen joukkioon. Ja olenhan mä elänyt seitsemän vuotta savolaisten vaikutuspiirissä että kai se on sekin jonkun jäljen jättänyt, henkiseen elämään ellei sitten muuhun ;) Että en mä ihan täkäläiseksi itseäni täysin enää tunne. Mutta paremmin jo sopeutunut kummiskin olemaan täällä taas...tavallaan.

A:n kanssa käytiin aamulenkillä, tuli jopa hieman kuumahko siinä peltojen läpi tarpoessani. Kävin meinaan tsekkaamassa millä tolalla Ikean rakennusmaalla oltiin ja siitä sitten peltojen läpi oikaisin takaisin kodin suuntaan. Tai emmä tiä, oikasko se nyt yhtään mitään, halusinpa vaan vähän jotain jännitystä elämään. Heikkohermoinen saa vissiin sitten jännitystä siitä että pääseekö pellon yli puhtain jaloin että onko maa jäätynyt riittävästi kannatellakseen höyrypäisen kävelijä tyttö-naisen. Ja olihan se. Lisäjännitystä toi se että saattoi seurata (jos muisti seurata missä se kulkee) että päätyykö koira uimaan 1-4(?) metrin levyiseen hyiseen puroon(onko se puro?) vai ei. No ei se päätynyt mihinkään ojaan vaan päästiin ehjinä tutulle lenkkipolulle (niin, sellaiselle isommalle pururadan tapaiselle). Siitä sitten takaisin kotia ja voin sanoa että ihan kiitettävästi punottaa posket vielä nytkin. Kai lähti sitten veret uusintakierrokselle sen lenkin aikana... Endorfiiniryöpsähdys :)

Ukkeli on koululla mutta varmaan palailee pian kotia päin. Lupas tarjota mulle tänään pullakahvit kun kysyin eilen illalla että miten meinas korvata mulle sen että käytin koiran viime yönä vaikka olisi ollut ukkelin oma pyhä velvollisuus... mut ihan sama.
Oikeastaan mä tykkään kyllä öistä ja öisistä kävelyistä. Joskus voisi lähteä oikein yökävelylle jonnekin metikköön vaikka koiran kanssa kattelemaan tähtiä ja nauttimaan hiljaisuudesta (harvinaista herkkua kaupungissa) mutta mun pitää(ai pitää vai?) leikkiä sovinnaista ihmistä niin eihän sellainen nyt tule ikinä yleistymään että juostais pitkin kyliä yötä myöten=D...vai... 
Tähdet ois vaan niin erityisen kirkkaita pakkasöinä, vois bongailla avaruusolioita :)

Mä unohdin sanoa että mä sain mummolta niiden virkattujen kassien lisäksi ainakin villasukat, lapaset, myssyn ja - pannulapun :D Kaikki virkattuja myös, paitsi ne sukat. Ihan vaan nyt sanoin kun tuli mieleen vaikkei tuollainen nyt mikään kiinnostava tieto sinänsä olekaan. Mutta jos mä joskus tulevaisuudessa alan vaikka miettiä että mistäs ja milloin tällaisetkin on mulle ilmestyneet niin sitten vaan lokiin ja sieltä katsomaan. Se on vähän niin kuin "kaikkea sanomaasi voidaan käyttää sinua vastaan" ja silloin ei passaa hirveästi valehdella. No, mistähän toi nyt tuli. Varmaan siitä että ei tään lokin sisältö noin pääsääntöisesti ole mitään mielikuvituksen tuotetta paitti sitten ne jutut jotka on...no olipas taas selkeä :D Siis ne jutut ei ole, missä sanotaan jotain että "sitten hepoliini meni sinne ja tänne ja..." mutta sitten vaikkapa jotkut piirrokset - niin ihan ovat mielikuvituksen tuotetta eikä mitään tositaltiointeja *vääntää aina niin rakkaasta rautalankerästä lisää lankaa väännettäväksi*. ;) Tuosta voisi saada sen käsityksen että mä pitäisin mahdollista lukijaa jotenkin tampiona, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa. Rili! Mun pitää vaan opettaa itseäni aika ajoin T: se toinen hepoliini

Onkohan mulle muodostunut jotain univelkaa kun tuntuu taas jutut olevan joltain toiselta planeetalta, jossa elämä on bakteerikannan tasoista... Niin ja miten nyt TYÖTTÖMÄLLE muodostuisi jotain fakin univelkaa, herranjumala sentään. No, viime yönäkin nukuin ehkä sellaiset kuusi ja puoli tuntia. Ei se riitä tainnuttamaan mun ajatustoimintaani normaaliin vireystilaan... Varsinkaan jos sattuu olemaan jotenkin virkeämpi henkinen kausi =D

Mistä pääsee jotakin aasinsiltaa pitkin siihen että kattelin taas ihan itteäni kiusatakseni eilen uudet työpaikkailmoitukset... Pakko vaan sanoa, että johonkin nyt olisi päästävä oppimaan tekemään jotakin että pääsisi johonkin edes vähän siedettävään hommaan. Niin se vaan on. Vaatimukset kasvaa ja sitten niitä paikkoja mihin ei ole mitään kummempia vaatimuksia - niin ei niitä vaan ole! Ainakaan täällä. Ja sitten sillä omalla koulutuksellahan nyt ei tehty yhtään mitään vissiin...ainakaan siitä ei ole apua työnsaannissa...grr...mur... Mä tiedän, taas pyörii sama levy mutta jotain nyt pitäisi keksiä ja äkkiä. Mä en haluu olla mikään työtön luuseri enää. The times of looseriness are over!! =D Siis en mä sano että työttömät olisivat joukkona jotenkin luusereita, en todellakaan. Mä puhun nyt ihan vaan itsestäni. Mutta ei kai se kokonaan mun vika oo, vai...että oma tarjonta ja kysyntä ei oikeen kohtaa...hmn. Eli vaikka oppisopimukseen jonnekin jollei ala muuta löytymään. Sitähän se lukija-Kristiinakin taisi muistaakseni joskus suositella kun samoista asoista ahistuin jossakin vaiheessa. Nyt on vaan se ero että mua ei ahista se asia, mulla ois energiaa nyt just tehä mitä vaan. Ottakaa mut joku jonnekin!! :)

Juuh. Tästä tulee taas liian pitkä. Mä lopetan ja menen katsomaan jos söisi jotain ja sitten kidutan itseäni käymällä taas mol.fi:ssa.

Muimui, oli kiva rupatella, kiitos ajastanne (teitittelee arvon satunnaista lukijaa) :)

T: Hepoliini

P.S. Johanna Kurkela - Marmoritaivas

Heisp!

Eipä ole kauan aikaa kirjotella, mutta eipä tässä ole kyllä mitään ihmeitä tapahtunutkaan oikeastaan. Ja yläselkälihakset/hartiat tai joku ruumiinosa, mikä siellä nyt sijaitsee on ihan jumissa että särkee eikä oikein jaksa istua. Voisko joku pikkukiinalainen tulla kävelemään mun selän päälle? (Voiko noin sanoa olematta rasistinen...hmn...)

Ja nyt äiti soitti kesken kaiken... Pyysin siltä tekstiviestinä paria osoitetta joulukortteja varten. Täytyy muistaa katos sellaisia yksinäisiä sukulaisia ja muita. Mä tarviin oma tietokoneen että saa rauhassa kirjottaa lokia sillon kun huvittaa. Pokerihullulla alkaa meinaan joku peli taas tasalta ja senhän ny tietää mitä se meinaa...

No täytyy varmaan sitten huomenna raportoida lisää kun ukkeli vissiin menee jo yhdeksäksi koululle tekemään jatkosuunnitelmia kurssista. Niillähän oli siinä kurssissa sellainen alkukarsinta, mistä se tänään sai kuulla päässeensä jatkoon. Onnea ukkelille! Ihan parhailla pisteillä veti homman jopa.

Se on tää "kiire" tai kun kelloa vastaan yrittää jotain kirjallista sanoa niin ei meinaa oikein ajatus luistaa. Pätee muuten muihinkin ns paniikkitilanteisiin elämässä; sitä jotenkin lamaantuu. Kuten toissailtana kun pimeällä polulla tuli kaksi isoa doopermannia vastaan. Siis en mä doopermanneja pelkää(en ainakaan myönnä) mutta kai se oli joku alkukantainen pakorefleksi mikä syntyi sekunnintuhannesosan ajaksi ;D Mutta en mä piiloon toki juossut...

No. Täytyy lopettaa, höh... Mutta mukavee illanjatkoa, katellaan taas.

T:hepoliini :)

P.S. Sunrise Avenue - Diamonds

Huomenta kultaset!
The times of shortness are over = tuli kamalan pitkä kirjotus, koitahhan kestää :)

Tässä on keretty olla hereillä jo kaksi ja puoli tuntia. Kai se tekee ihan hyvää työttömänkin totutella normaalihkoon päivärytmiin ettei tule nukuttua vahingossa syntisen pitkään. Tiesitkö muuten että - en ole nyt luvuista ihan varma mutta tarkistan myöhemmin jostakin - alle 7 tunnin ja yli 8,5 tunnin yöunet lyhentävät ihmisen elinikää? Eikä sitä tiedetä miksi näin on. No, varmaan aiemminkin olen hehkuttanut miten "pikku hepoliini" tarvitsee vähintään sen kahdeksan tuntiansa, ehdoton minini (ellei halua olla olotilassa, joka vastaa promillen humalaa+vatsakivut kaupan päälle) on varmaan jotain seitsemän tuntia tosiaan.
No, kuvitellaan että hepoliini olisi saanut töitä jostakin. Tottakai se työ olisi jotain tyyliin 3-vuorotyötä ja aamuvuoro alkaisi kuvitteellisesti(ja suurella todennäköisyydellä tosielämässäkin) joka kerta aamukuudelta. Ja sinne töihin pitäisi lähteä viimeistään ehkä joskus kello 5 aamulla kun kulkee bussilla. Se tarkoittaa että jos joutuisi käyttämään koiran siinä aamulla plus syömiset ja heräämiset, niin vähintään pitäisi herätä joskus neljältä aamulla. Ja itseni tuntien, että ehtisin tehdä tuon kaiken, mieluummin jo puoli neljältä. Sitten laskee siihen vaikka sen ihanteellisen 8 tuntia unta päälle niin nukkumaan pitäisi mennä..öö (päässälaskee*raksutiraksuti*)...puoli kahdeksalta illalla?! Kyllä, puoli kasilta. Ja kuka menee nukkumaan puoli kasilta illalla. Mä luulen että hyvin harva. Mutta elämä on. Tuolla tavalla monet kerryttää sitä univelkaa, kun pakko sitä on joskus olla hereillä ja elääkin, varsinkin jos pitää huolehtia muistakin kuin itestään :) Milloinkohan työnantajat alkavat maksaa palkanlisää nimeltä "eliniänlyhennyslisä", jonka saa siitä että pitää raahata persiinsä epäinhimillisen aikaisin töihin. No, tuo aamuherääminenkin onnistuu kyllä hepoltakin tiettyyn rajaan (ja rajaa on koeteltu, usko pois) asti mutta entä sitten se kolmivuorotyö...en ala edes jauhamaan. Yksi sellainen säännöllisen työajan sisällään pitävä kokoaikatyöpaikka mulle tänne kiitos, mieluiten sellainen 8-16...maksimissaan, vähempikin toki käy jos palkasta sovitaan ;D T: työtön luuseri...

Mutta nyt mä ajauduin ihan harhapoluille ajatuksieni kanssa. Mihinkäs mä eilen jäinkään...ai niin. Mä lupasin kertoa jotakin siitä mummolanreissusta.
No meitä ensinnäkin lähti sinne minä, ukkeli(halusi sittenkin tulla), äiti, isä, sisko, siskon mies ja kummipoika. Siskon porukka meni omalla autollaan ja me muut mentiin ukkelin autolla. Sen takia että ukkeli ei muka uskalla tulla enää meidän isän kyytiin. Vissiin ei oikein luota isukin ajotapaan. No, mä olen sitä mieltä että isä kyllä voisi vähintään käydä silmälääkärissä mutta se nyt on sellainen - "tyypillinen" suomalainen mies. Ei voi pakottaa.

No muttahan. Siellä meitä oli sitten kasassa yhteensä 15 ihmistä. Muuten olisi ollut 16 mutta kun vanhin serkku oli ulkomailla kaveriporukassa, jossakin thaimaassa kai. Tai oikeastaan se vanhin poika ei ole mulle edes mitään oikeaa sukua, se on enon vaimon ekasta avioliitosta mutta ihan se tuntuu kuitenkin serkulta, niin kuin muutkin. Se oli vasta jotain vuoden pari vanha kun eno ja vaimonsa menivät naimisiin. Kai enokin on sille vähän kuin isä. Ei siellä olla tehty mitään pesäeroa lasten välillä. Niillä on kyllä niin hyvä(-henkinenkin jopa) porukka kasassa siellä. Tummatukkaisia ovat kaikki ja vihreäsilmäisiä, kerrotaan nyt kaikkea epäolennaista. Mulla on siis yhteensä kuusi serkkua siinä perheessä. Nuorinkin niistä on jo viisitoista, sillä oli silloin maanantaina syntymäpäivä. Harmittaa, kun asuin siellä susirajalla niin tuli nähtyä enon perhettäkin ihan liian harvoin. No en mä kyllä nykyäänkään siellä ole kovin usein toisaalta käynyt. On sinne kummiskin jotain 75 kilsaa matkaa tuonne itään päin kun rannikkoa lähtee ajelemaan. Jui, kamalan pitkä matka ;) Eno on mun kummi, vähän lisää nippelitietoa, ole hyvä.

Mummo sitten kaiveli niitä käsitöitään sieltä kaapeista. Mun antamista langoista, mitä silloin vein sinne kylpylään sille, oli tehnyt kolme kassia. Pitää pistää vaikka valokuvaa tulemaan kunhan ehdin kuvaamaan. Mun olisi sitten pitänyt valita niistä kai yksi. Enhän mä osannut valita. Lopulta sitten sain kaksi, musta-oranssin ja harmaa-kirjavan. Kai se oli mielissään että kelpasi. Mummo tykkäsi itekin siitä musta-oranssista. Mä sanoin sille että pitää sen itellään ja mä sitten perin sen joskus kun...no aika koittaa. Mummo siihen sitten sanoi että "ei, vie vaan se heti tai muuten sie alat uotella että millon se mummo kuolee!" :D Tehtiin sitten niin.

Niitä serkkuja on neljä poikaa ja kaksi tyttöä. Pojat on vissiin aika ahkeria metsästämään ja kalastamaan, laittoivat pyörimään videon, jolla olivat sorsastamassa. Ja peuroja ampumassa... Mä sitten sanoin siskon miehelle että "That WAS Bambi". Se sentään tajuaa mun huonoa huumoriani, ainakin sitä nauratti. Se oli siihen tilanteeseen jotenkin lohkaistu. Että tämän tyylinen "luontoelokuva" ;) Mutta se on kun ne ovat saaneet kasvaa siellä maalla ja mut on pakotettu tänne kaupunkiin...*kateellinen vähäsen* Ihan yhtä hyvin meidän äiti olisi voinut aikoinaan jäädä sinne asumaan ja ostaa muut siitä tilasta ulos. Tai sitten ei. Meidän äiti, vaikka onkin maallakasvatettu hetelmä, ei taida olla kuitenkaan mikään maalaissielu. Ainakin se muistelee kaikki juurikkaanharvennuksia ynnä muita töitä hampaat irvessä. Kai siitä onkin romantiikka ollut kaukana. Mutta kyllä mä ainakin mieluummin sellaista tekisin kuin olisin päivät  jossakin pimeässä loukossa seisomassa liukuhihnalla viiden asteen lämpötilassa(perse ja kädet jäässä), missä ei näe edes päivänvaloa (lue: ex-työpaikka). Mitenkö mä nyt taas päädyin valittamaan tukkutraumaani, höh :) No mä kutsuin niitä serkkuja käymään joskus täälläkin. Tytöt sitten sanoi että "katotaan, jos ne päästää meitä". Hmn...ei kai ole tytöt olleet pahoilla teillä kun olivat käyneet Helsingin(Espoon) serkkumme luona syksyllä. Hyihyi! Ne on varmaan kuitenkin enkeleitä kun vertaa heitä muhun siinä iässä. Toivottavasti vanhemmat ei halua pullottaa niitä loppuiäkseen...
Ja mä (siis niin ;)) kuolen jos joku heistä eksyy tänne mun blokiin joskus. Mulla kävi se siellä ollessa mielessä. Mä joutuisin häpeämään silmät päästäni. Tai viimeistään silloin, jos mummo jostakin sattumanoikusta joutuisi lukemaan mun sadattelemat 10000 kirosanaa täältä, joutuisin oikein tosissaan kiillottamaan sädekehääni sen jälkeen =D Mä nyt korkeintaan sanon mummon kuullen jotain "perhana" tai "suoraan saatanasta". No en ehkä jälkimmäistä edes käytä. :)

Tuli taas sanottua paljon ja ei oikein mitään. Heh. Kai mä innostuin jotenkin, ehkä sain liikaa raitista ilmaa kun kävin A:n kanssa metsässä tuossa ennen kirjoittelua. Siellä oli vaihteeksi jopa pari astetta pakkasta. Ja sitten mä mietin että miten on mahdollista että koira onnistuu kuraamaan itsensä mudalla jopa pakkasilmalla! Onko muittenkin koirat yhtä lahjakkaita löytämään sen viimeisenkin kostean ja likaavan läiskän lätäköstä jopa jään alta. Että jouduttiin sitten vaihteeksi taas tassun pesulle kotiin tullessa. Ihan musta oli koiraeläimen ruumis kainaloihinsa asti... Nyt sitten toivoisi että pakkaset pysyis niin mäkin pääsisin joskus luistelemaan. Hain luistimet kellarista varmaan jo joskus kuukausi sitten, nyt sitten mielenkiinnolla odotan että onko niille käyttöä tänä talvena. Tää menis harjottelemaan piruetteja. J on lupautunut tulemaan mukaan, tosin se ei varmaan jääkiekkoluistimillaan mitään piruetteja tee. Sillä on kuulemma sellaiset ja sanoi että "sitten voidaan pelata", johon mä sanoin että "pelata mitä?..." Okei, voinhan mä yrittää mutta ei kai kaunoluistimet ole mitkään parhaat peliluistimet, ehkä mä keskityn paremminkin ensi alkuun pysymään taas pystyssä niillä kapistuksilla.

Jeps. Pakko taas kirjata mun ja ukkelin eilisiltainen sananvaihto ylös. Älä järkyty ;)
MÄ: Mennääks käymään koirapuistossa? (kyydin toivossa, puisto kauempana)
U: Ei mennä... (miettii samalla) ...tai oikeastaan, siellä voisi törmätä johonkin uuteen, nuorempaan muijaan...mut ei nyt mennä...
MÄ: Ai mitä? Ai meinasit vaihtaa nuorempaan?
U: Niin, kun nuorempi todennäköisesti olisi enemmän käytetty...
MÄ: Siis mitäh?
U: Ei mitään...
MÄ: No sano
U (lopulta): No siis kun nää nykyajan nuoret on niin vapaamielisiä niin todennäköisesti olisi enemmän käytetty...
MÄ: Ja se olisi - hyvä asia? Mitäköhän miehen logiikkaa tuo nyt taas on....
-hetken hiljaisuus-
MÄ: Emmä kyllä tiedä että jos sä ulkonäön takia meinasit vaihtaa nuorempaan, että kannattaako se..
U: Ai mitenniin?
MÄ: Nokun pelkällä ulkonäöllä ei asioissa kuitenkaan loppupeleissä pitkälle pötki. Onhan se nyt nähty jo sun kanssa...:P
U: haha

Että näin täällä, mites siellä.
Nymmä lopetan, ennekun venahtaa ihan kauhean pitkäksi eikä kärsivällinenkään lukija jaksa enää lukea. :)

<3:lla hepoliini

Heip!

Tsek! "Elämäni tuuliviirinä" on nyt virallisesti (juu, tosi virallisia ollaan...) "tupakkalakkoalue". Ihan ite askastelin tuonne sivupalkkiin sellaisen kuvatuksen, no kato ite. Tuossa viikonloppuna kun oli hieman vissiin tylsää niin tein myös sellaisen kuvan, jossa lukee että "Passiivinen tupakointi sallittu", olisko se ollut parempi? :) Tuollaisia syntyy kun ei polta tupakkia...ja joskus tekee mieli. Loppupeleissä varmaan ollut pinna aika tiukalla sen tupakan lopettamisen takia nyt syksyllä vaikka sitä ei aina ole mieltänyt siitä johtuvaksi, tosin ei se aina ole siitäkään johtunut, mä tiiän sen... Mutta myös siitä. Nyt kun miettiin, niin varmaan oli (taas) pahin mahdollinen ajankohta aloittaa jotain tupakkalakon tyyppistä toimintaa kun nyt miettii että aikamoista myllerrystä ja säätämistä oli silloin lopettamisen aikaan tämä elämä. Emmä kyl tiä mitä se nyt sitten on =D Mutta että henkisesti aika raskasta oli hepoliinilla silloin, en tiedä onko se paistanut läpi mistään kirjoituksista. Jos ei, niin ihmettelen. Jos paistoi niin toivottavasti ei ole ollut ihan hirveää sittiä ne tekstitykset;) Mitenhän taas tuli mieleen...no, aika lähellä on vielä ne kaikkein kriittisimmät ajat ja vieläkin välillä pohtii että mitä oikein tapahtui...ja miksi ollaan nyt juuri tässä missä nyt ollaan. Kai se on ihan normaalia sellaisen myllyn jälkeen että sitä miettii asioita vieläkin nyt. Eikä mulle mitään lobotomiaa ole tehty, kai ne tuonne muistiin yhä jää - asiat. Juuh. Kyllä mä jaksaisin tilittää enemmänkin (ja vaikka mitä) mutta aika ei nyt riitä... :)

Vielä on vähän hiki hatussa kun tulin justiinsa lenkiltä. Tosiaan vähän aika kortilla kun pokerihullulla alkaa kohta tournamentti mutta jos nyt pari riviä vielä ehtis. Ja huomenna sillä on vissiin taas koulua niin ehdin silloin varmaan raportoimaan vaikka siitä mummolanreissustakin, oli ihan kiva nähdä kaikkia heitä, ketä siellä nyt asustelee. Meinaan mummo asuu enon (yhteensä) 8 henkisen perheen kanssa saman katon alla. Vilinää riittää:) Oli joskus puhetta niistä vihreistä silmistä ja siitä että kulkee meillä suvussa. No, kävi nyt eilen ilmi että niillä onkin kaikilla vihreät silmät. Jännä juttu (joka ei ole kestään muusta jännä kuin musta)! No mutta siitä reissusta lisää vaikka huomenna. Sain yhden kassin sijaan kaksi kassia ja vaikka mitä muuta(pakko oli leuhkia;)).

Sain tänään uudet kengät! Vuhuu! Oli jo muuten aikakin. Mut nyt on pakko lopettaa :/

Niin ja tervetuloa takaisin, "mystinen Katri"! Muistahan sitten kommentoida sinäkin, prhna ;)
Måste gå, men vi ses. Tuitui!

Nähellään!!
T: hepoliini <3

Heips!

Varmaan kukaan muu kuin minä ei saanut traumaa eilisestä vuodatuksesta - kai se on lahja se itsensä julkisesti nolaamisen taitokin sitten. Paitti että täällähän ei niitä lukijoita käynyt :D... joo joo, mä lopetan sen itkemisen nyt. Kamalaa sellainen, varsinkin kun tietää että viihtyy parhaiten kuitenkin omissa oloissaan, kai sitä on sitten ne heikot hetkensä itse kullakin kun tekisi mieli käpertyä ymmärtävän lukijan kainaloon - siis noin kuvaannollisesti...:) Joo, mä oon oikeesti herkkä vaikka esitänkin niin pirun isoa tyttöä.

Mennääs sitten päiväjärjestyksessä jo eteen päin ja jätetään nolot tilanteet taka-alalle.
Tänään aamulla oli suht aikainen herätys koska piti kiiruhtaa Helsinkiin kansainväliseen "Voittaja 2007- koiranäyttelyyn". Meinasi vähän tulla kiire kun autosta kesken kaiken loppui tuulilasinpesuneste ja koska oli kurakeli, niin sitä piti käydä ostamassa. Ei tietenkään ekasta paikasta, joka vastaan tuli...
No siellä paikan päällä oli sitten oikein läjäpäin valkoisia koiria; sekä saman rotuisia että niitä, mitähän ne olikaan, podhalanskeja? Ne "podhalanskit" on melkeen samannäköisiä kuin nämä A:n rotuiset, joitakin ulkonäköjuttuja on erilaisia, taitavat olla suurempia kuin "Iso-A":t. A:lla meni ihan ookoo se näyttely, tuomari oli vissiin joku ulkomaalainen ja ukkeli ite esitteli A:n - sehän sen virallisesti papereissa omistaa vaikka tuntuu että A on kyllä leimaantunut muhunkin hyvin vahvasti. Onhan se mun perheenjäsen. Lapsenkorvike tai mikä lie? :) Tuomari sano että "erinomainen" ja sitten se oli uroksista neljänneksi paras. Ja uroksiahan oli siellä yhteensä viisi... Mutta erinomaista että on erinomainen, tosin sen mä jo tiesinkin, on se niin pirun kiva kaveri. A on vähän sellainen hätähousu eikä olisi millään jaksanut juosta nätisti siellä kehässä vaan pää kurottautui reunustoilla olevia koiria kohti. Tottakai sitä nyt lajitoverit kiinnostaa otusta, perskele. Kasvattajakin oli "tyttöineen" siellä. Meiän A on kasvanut mammastakin ihan ohi. Vissiin suunnittelevat A:n äitillä lisää pentuja muuten jos jotakin kiinnostaa ko rotu ;)

Sitten kun oma koitos oli ohi ja vähän aikaa oltiin juoruiltu muiden kanssa (mä nyt lähinnä leikin autistia aina(ei kai noin saisi sanoa...), tai en mä tiedä edes leikinkö - napotan omassa rauhassani) niin palailtiin kotia kohti. Oikeesti. En mä vieläkään ymmärrä, miten ne kuviot noissa näyttelyissä menee, eikä kyllä näyttänyt ymmärtävän ihan kaikki muutkaan. Yksikin mies, aina kun tuli kehästä, kysyi joltakin ruusukkeet kädessä että "Onko tämä nyt sitten hyvä asia?". Hieman rupes huvittamaan, yhtä huulipyöreänä. Ja niin kuin olen sanonut, en myöskään harrasta (paria poikkeusta lukuunottamatta) koirasmalltalkia ihmisten kanssa. A-koira on mikä se on, ei se puhumalla siitä muutu. Ei mua sen saavutukset tai saavuttamattomuudet paljoakaan hetkauta. Se ON kuitenkin, ainakin mulle, eniten kaveri ja perheenjäsen. Ja etenkin ULKOILUkaveri. (paras kaveri...säälittävää =D). Jännä miten sitä jaksaa kuitenkin KIRJOITTAA siitä...hmn. Pitäisköhän tarkastaa asenteita. Apua! Onko musta tullut koiraihminen?! Mutta mähän olen KISSAihminen, enkö olekin, olenhan?!

Napsin muuten paluumatkalla kameran täyteen kuvia ja mietin että jos laittaisi niille kuville tuonne sivupalkkiin ihan oman sivun pystyyn. Voisi sitten satunnainen lukija sieltä ihastella, minkälaista jälkeä kameralla saa sateista etelä-Suomen tienvarsistosta liikkuvasta autosta käsin aikaan. Kuvien määrästä voi päätellä ettei hepoliinin kameraan mahdu paljon mitään mutta se onkin sellainen "vanha" palikka, jossa on vain pienen pieni muistikortti. Voin laittaa vielä kuvatekstitkin, ehkä joku tunnistaa joitakin paikkoja jopa. Niitä ei sitten voi kommentoida, mutta jos jokin kuva herättää jotain ajatuksia niin eikun pokkana vaan jonkun muun tekstin kommenttilaatikkoon ajatuksia, ole hyvä.

Mutta niitä vähän myöhemmin, vaikka illalla jos kerkiän. Toisaalta, voi olla, jos nyt nostan persiini tästä tuolilta ja lähden A:n kanssa iltalenkille, että en tule enää pääsemään koneelle tänään vaan sen valtaa mies, jolle pokeri tuntuu olevan nykyään jo enemmän elämäntapa. Mutta jos sitä ei huvita pelata pokeria koko iltaa, niin laittelen sen kuvasivun sitten valmiiksi. Eiks oo kivaaa, sano että on :)

Mutta nyt mä lähden ulos pimeään ja sateeseen koiran kanssa. Huomenillalla menen ehkä käymään mummolassa vanhempien kanssa, saas nyt nähdä, mutta hyvinkin todennäköistä se on. Meinasin hakea kotio sen kassin, minkä mummo on virkannut mulle. Mielenkiinnolla odotan millainen siitä tuli.
Päivän mittaan kävi taas mielessä yhtä ja toista mutta en jaksa nyt alkaa miettimään mitään syvällisiä, väsyttää... Mutta jossakin vaiheessa täytyy kirjoittaa aiheesta "Mitä kaikkea minun pitikään tehdä ennen kuin täytän 30 vuotta ja mitä en koskaan saanutkaan tehtyä". Juu, kyllä, "The kolmenkympinkriisi" on ohi, ihan oikeesti... lastenoikeesti... ;)

Heippa! Today I Love You ALL. Mutta vain hetken.
T: hepoliini tuuliviirinä

He-iii!

Piirustelin tuossa aikani kuluksi piirustuskirjaan (samalla manaten miten se voikin tuntua niin vaikealta taas...)kuulakärkikynällä sohvalla istuen. Samalla odottelin josko Jiiltä tulisi viestiin vastausta. No nyt se on päässyt kotiin toipumaan, todella hienoa!! :)

Ukkeli siitä sitten käveli ohi mennessään parvekkeelle tupakille. Välihuomautuksena sanon että olin eilen jo parvekkeella tupakka kädessä kun ukkeli kysy että "Mitä sä teet?!" ja otti tupakin pois. Haukkasin sitten lopulta vaan raitista ilmaa. Mutta kiitti. Se oli ihan kivasti tehty kun otti pois. Miten meinasikin sillä tavalla livetä taas...
Mutta siis ukkeli meni ohi kun piirustin. Mä sitten ukkelilta kysyin jotta "Kato onks hieeno?", johon ukkeli että "Onks se eskimo?". Siiis, mitäh. Ei, ei se ole eskimo. Se on teini. Tai joku muu satuolento.

Heisp!
Tulinpas sitten kesken imuroinnin hieman kirjoittelemaan. Talouden kaksilahkeinen halusi katsoa salkkareita niin piti keskeyttää...

Mitäpäs tässä ois tullu pohdittua ja tehtyä. No sanotaan että vaikka mitä ja ei oikein mitään. Nuorempi isoveli soitteli eilen. Se asuu Nokialla. Mä laitoin sille toissapäivänä viestiä että vieläkö henki pihisee niin soitti sitten eilen ja kertoi, ainakin toistaiseksi, säästyneensä vatsataudilta. Hyvä niin. Sitten vaihdettiin koirakuulumisia ynnä muuta. Silläkin oli synttärit tuossa (13.11.) taannoin, mä olin kuulemma ainoa, joka äitinsä lisäksi oli sen muistanut. Mä sitten sanoin että pointsit siitä mulle. Miten se aina osaakin soittaa juuri silloin kun mulla on mieli hieman maassa.

Joskus ärsyttää kun ukkeli tietää tämän mun lokin. Jos ei tietäis niin voisi paljon vapautuneemmin pohtia "ääneen" kaikenMAAILMAN asioita mutta olen silti koittanut olla mahdollisimman rehellinen pohdinnoissani. Toki täytyy myöntää että tietyt asiat tulee sanottua hieman - no, pehmeämmin...tai jotain. Tai jotain.
Ukkelin kanssa oli taas mielenkiintoinen minikeskustelu tänään...Ukkeli kysyi multa, en nyt muista mistä asiasta, "Mitäs luulet, bitch?". Siihen mä sanoin että "Mä en haluu olla sun kanssa - kun sä vaan haukut mua". Siihen ukkeli sanoi että "No senhän me jo tiesimme (ettet halua olla mun kanssa)". Niin, aika normaalit keskustelut, joo myönnetään :D... :O

Jotkut ihmiset on vähän kuin villihevosia. Ne suhtautuu joihinkin asioihin kuten villihevoset (voisivat suhtautua, tää luulis ;)). Ei passaa taputtaa käsiä yhteen äänekkäästi villihevosen selän takana. Se voipi säikähtää ja juosta karkuun. Pitää olla hienovarainen. ? :)

Joo toi oli nyt tuollanen... heh.

Koiraotus kävi tänään rokotettavana. Siellä eläinlääkärissä oli samalla käymässä vajaan vuoden ikäinen irlanninsusikoira. Vähänkö se oli suloinen. Se painoi melkein yhtä paljon kuin mä, ihan hullua! :) A onneksi ei pelkää eläinlääkäriä hirveästi. Ihan kiltisti (melkeen) jaksoi odottaa omaa vuoroaan. Kun oltiin jo poislähdössä niin joku täti hivutti sisään doopermannia, joka ei olisi millään halunnut tulla sinne. Voi pientä. Sitten ainakin kaksi ihmistä toi sinne kissansa lopetettavaksi sinä aikana kun ooteltiin A:n vuoroa. Jotenkin tuli huono olo niistä. Siellä ne ihan hengissä omissa kopeissaan oli vielä sillä hetkellä... No, elämä on luopumista?

Jotenkin taas henkisesti hieman vaikeaa. En ala nyt erittelemään sattuneesta syystä että miksi niin on. Mutta mä mietin tänään että olen mä ehkä jossakin vaiheessa ns. kasvanut hieman ihmisenä. Mä osaan jo kerätä hepoliini-palapelin palaset tarvittaessa kasaan ja pistää pään kainalosta paikoilleen ja yrittää suhtautua asioihin. Siis PAREMMIN. Ehkä. No okei, mä taas valehtelen itelleni varmaan :D Mutta ei kai sitä ole mitään vaihtoehtoja. Vai onko. Hmn. En mä tiiä, en jaksa miettiä.
Mua alko vituttaa tuossa imuroidessa mystisesti. En mä tiedä onko mun oma 30-riisi ohi sittenkään kun joskus tuntuu siltä että voisi heittää kaiken vanhan pois ja aloittaa ihan puhtaalta pöydältä. Mutta ei se välttämättä mitään kolmenkympinvaihdelaatikkoa merkkaa, eihän. Kai sitä itse kukin joskus miettii yhtä sun toista. En mä nyt osaa selittää. En mä jaksa selittää. Päätelkää itse :D T: Elämäni tuuliviirinä hepo

Jooooh. Ehkä on parempi että mä jatkan sitä imurointia, kohta loppuu ne salkkaritkin niin saa taas luvalla metelöidä, perkele. Eikä tarvii hengitellä pölyjä (meinasin sanoa savuja :D). Ukkelilla on vittumainen tapa aina silloin tällöin alkaa häiritä mua just sillon kun yritän keskittyä lokin kirjotteluun vaikka muutoin ajoittain tuskin puhuu mulle koko päivänä. Okei, hieman liioteltu mutta pidetäänköhän mua itsestäänselvyytenä...ja toisin päin... Sitä sietää ehkä miettiä. Taas. Niinku se muuttuis ja sitten menis taas samaan kaavaan, you know. Kyllä sää tiiät.

Huomenna sitten itsenäisyyspäivä. Mietin, että pitäiskö sen kunniaksi tehdä jokin nostalgiapläjäys tänne lokiin, saa nyt nähdä. Mut nyt mä lopetan, ei oo mitään järkevää mielessä. Onko siellä koskaan ;) No on. Jotain ainakin.

P.S. Roy Orbison - se misä se ajaa koko yän :)
P.P.S. ...ja vielä henki pihisee, mikä se hepoliinin tappais. Tää menee sinne imuroimahan, muii --->

Huomaa taas että hepoliini on siirtynyt kurssimaailmasta kotimaailmaan ja siten blogimaailmaan... Eli aikaa piisaa. Enhän mä sitä Ceeveetä saanut päivitettyä (lue: tehtyä) mutta kävin työkkärin sivuilta katsastamassa avoimet kurssit ja työpaikat vain todetakseni ettei siellä ollut oikein MITÄÄN hepoliinin kyvyille (joo, ei niitä oikeasti ole...)soveltuvaa. Varmaan täytyy katsoa vielä se kohta tarkemmin missä oli "myyntityö" mutta muuten näytti aika heikolle. Miesalat jyllää. Toisaalta, eihän nykyään saa ajatella että olisi "mies- tai naisaloja" mutta sanotaan nyt sitten vaikka niin että perinteisesti miesten hommiksi miellettyjä hommia kyllä piisaa.

Ukkelilta tuli aikast mielenkiintoinen tekstiviesti kursseilta. Mä odotan että viritettäis jotain oikeaa keskustelua kun se tulee kotiin. Ainakin se viestin sisältö aiheutti sellaisen ajatuksen että voisi olla ihan hyvä jutella. Oikeesti, kyllä mulle SAA puhua. Mä voin jopa yllättää ja osata ymmärtää... Ehkä se tosiaan luulee että kaulin pamahtaa jos sanoo jotain...en nyt osaa sanoa mitä se voisi olla. Mutta on tässä nyt itsekin nähnyt jo tähän ikään mennessä yhtä ja toista niin kokeilla ainakin kannattaa. Mikä siinä onkin niin vaikeaa puhua joistakin asioista...itse kullakin?


Ideaalitilanne tietysti olisi jos voisi toiselle kaiken mahdollisen tilittää. Tai ainakin ettei tärkeitä ja etenkin vähemmän tärkeitä asioita tarvitsisi sensuroida siinä pelossa että tekee joko itsensä typeräksi tai sitten suututtaa toisen. Mä ainakin annan nykyään palaa jos saan päähäni kysyä vaikka joltakin jotakin... Olkoonkin sitten typerää ja turhaa kysellä, sitä sun tätä. En mä siihen häpeään kuole kuitenkaan, että toinen vastata ei haluaisi. Onpahan ainakin yrittänyt saada vastauksia johonkin mieltä askarruttavaan asiaan. Niitähän löytyy. Tietty, kaikkeen ei aina OLEkaan vastausta. :)

Mutta mutta. WinterSuperGirl lopettaa nyt(joo, mua lapsettaa jälleen). Sillä pyörii päässä. Ehkä se keittäis kahvia ja yrittäis sitten uudestaan tehdä sitä ansioluetteloa. Ehkä onnistuis jopa siinä. Sitten se jäis odottamaan että ukkeli tulis kotiin ja osais avata sen suunsa eikä alkais jänistää. Kai sitä kaikilla on niitä omia luurankoja kaapeissa? Paitsi enkeleillä...

Pärjäillään.

P.S. Nightwish - Eva

Heisp! :)

Ukkeli lähti (varmaan jo kohta tuleekin) aamulla peliin ja mä lähdin vähän sen jälkeen koiran kanssa ulos. Sukat kastu! Kengät kastu ja housut kastu polviin asti. No sitten voisi kysyä että mitä sä hepoliini oikein olet siellä ulkona tehnyt kun paikat on märkänä. Siis ne sukat, kengät ja housut - niin ja lapaset. No me vähän Aan kanssa peuhattiin lumella kun oli niin pirun sopiva koostumus että pakkohan siitä oli vähän palloja pyöritellä. A juoksi tuolla kallioilla ihan innoissaan. Mä tamppasin jaloilla sinne sellaisen jättisydänkuvion ;) Sitten paluumatkalla vaan huomasin että oho, mähän olen ihan uitettu. Plussan puolella on mittari meinaan jossakin kolmen asteen kohdalla. Paluumatkalla myös törmättiin jo legendaksi muodostuneeseen M-koiraan, kultaiseennoutajaan, jolle on ollut vaikeaa etenkin toisten koirien ohittaminen. Nyt se sai ihan luvalla vähän peuhata Aan kanssa. Me sitten Aan kanssa jatkettiin matkaa kun A kyllästyi, kaippa se M-koiran omistaja sai sen sitten siitä liikkeelle. En jäänyt katsomaan :)

Nyt ihan tässä kotona taas olla möllötän. Ukkeli sai tuossa syksyllä kunnianhimoisen idean ilmoittaa koira "Voittaja 2007"-koiranäyttelyyn, joka vissiin meidän otuksen kohdalla tapahtuu sunnuntaina 9.12. Jollakin tutuilla on muuten nimpparipäivä silloin. No, koiraanhan ei vissiin kannata pestä ihan näyttelyä edeltävänä päivänä joten äsken päätin sitten (koska kissakin joutui) kauaskatseisesti pestä Aan. Eihän se siitä kamalasti tykkää...mutta pysyy kyllä suihkun alla kun laittaa pannan kaulaan ja sitoo hihnan suihkuun kiinni. Turha kuvitella edes kokeilevansa mitään muuta järjestelyä, siis että herra suostuisi ilman mitään kiinnikkeitä pysymään paikoillaan. You wish! Eihän se mitenkään kamalan likainen edes ollut mutta eihän sitä kai nyt Voittaja-näyttelyyn voi mennä turkki syksypaskassa, vai voiko? Tosin mentiin sitä Seinäjoen näyttelystäkin hakemaan serti pesemättömällä turkilla. A vaan pysyy kuin ihmeenkaupalla valkoisena vaikka missä rypisi. Kaikki aina ihmettelee miten valkoinen koira pysyy puhtaana eli kysellään pitääkö sitä pestä koko ajan. No ei kai se siitä VÄRISTÄ ole kiinni. Tuleepa taas koira-asiaa, ihan kuin mä nyt olisin muka joku asiantuntija. Koira on nyt muuten arestissa eteisessä, se joutuu sinne nykyään jos alkaa riehua liikaa kun mä olen yksin kotona. Sitten mä aina unohdan sen sinne... :D T: natsi-hepoliini kävi täällä.  Mutta mäpäs laitan pari kuvaa märästä koirasta. Ootappas, täytyy käydä taas lataamassa kun en muistanut tehdä sitä ennen kirjoittelun aloittamista enkä ala kokeilemaan mitään ihmesäätöjä, eli hetki.

(11:50 tietokoneaikaa) Hei taas, tässäpä niitä "märkäkoirarätti"-kuvia pari kipaletta.:

Miljoonasade - Meitä jyrätään

Poskia jotenkin mystisesti kuumottaa, varmaan aika lämmin täällä sisällä tai jotain... Kuuma pakkaus? :)

Tuli tuo (Meitä jyrätään) Miljoonasateen biisi mieleen jostakin sopivasti. Tai oikeastaan, päivällä kun olin koiran kanssa menossa ulos niin yhtäkkiä alkoi soida se kertosäe päässä.."Mutta rakas, rakkain, rakkaimpani, me kyllä pärjätään, kun vain elämän juoksuhaudassa, saan sun syliisi painaa pään, kuin kypärään, kun meitä jyrätään"...


Mistäköhän sekin putkahti päähän. En ole kuullut kyseistä kappaletta ties milloin viimeeksi. Aikoinaan kuuntelin Miljoonasadetta paljonkin, kai se pää sitten löytää sopivat sanat jokaiseen tunnetilaan vaikkei itse sitä tajuaisikaan. Koira sai olla kohdeyleisönä ;D Ou mai gaad. Nyt se mun "rakas" nukkuu eteisessä niin suloisena ja niin pienenä. Ei kuitenkaan pidä tällä kertaa meteliä unissaan, ainakaan ei vielä ole vinkunut tai kitissyt... Kyllä kelpais Aallekin jos saisi hieman enemmän liikkumatilaa kuin tällainen kaupunkikoti nyt voi tarjota. Mä yritän vastapainoksi "juosta" (ja juostakin) sen kanssa mahdollisimman pitkiä ja kiinnostavia lenkkejä ettei joku kerta ulkona liimaudu jonkun vieraan ihmisen lahkeeseen, ala puhua ja sano että haluaa pois hullun hepoliinin luota asumasta.
Kaikessa on puolensa. Elämä opettaa ainakin kärsivällisyyttä jos ei (mitään) muuta... Mitenhän se taas sopi tuohon mutta tulipas mieleen vaan. Itsekin olen aikoinaan ollut hieman kärsimättömämpää sorttia meinaan. En taida olla enää (en ainakaan myönnä;)). Mutta elämä opettaa, onneksi on vielä aikaa. Ainakin luultavasti. Ainakin todennäköisesti. Sitten on vasta myöhäistä kun naula on arkussa. Siihen asti vain taivas on rajana. Kun vaan muistettais se aina. :)

Ei muuta nyt. Kivaa lauantai-illanjatkoa!!

T: hepoliini

P.S. Tupakkalakko on yhä pitänyt, niitä paria repsahdusta lukuunottamatta. Suosittelen muillekin, helpompi hengittää. :)

Moi.

Ei huvituttanut eilen oikein kirjoitella mitään järkevää, niin kuin nyt ei yleensäkään kyllä kai mitään kovin järkevää tule sanottua...

Siskolla oli eilen syntymäpäivä. Äiti sanoi edellispäivänä, kun pistäytyivät isän kanssa mun synttäripäivänä illalla kaffella, että menevät yllätysvierailulle siskon luokse (eilen). No mä eilenaamuna, kun ukkeli oli lähtenyt kurssille, heti laittamaan viestiä äitille että voisin lähteä osallistumaan tähän yllätykseen. Ja sehän sopi. Ja mähän tiedän mitä sisko tykkää sellaisista yllätyksistä että puoli sukua tai vaikkapa anoppi seisoo yllättäen oven takana... ;)

No. Oltiin sitten siskon kotitien varressa autossa (lahjoinemme) istumassa kun äiti päätti että soitetaan kuitenkin ensin varoitussoitto että olemme tulossa:
Ä: "No HEII, se on äiti tässä"
S: "No moi" (siskon ääni kuului luurista takapenkille asti, hyvät säädöt äitin puhelimessa...)
Ä: "Ensinnäkin, hyvää SYNTYMÄpäivää!"
S: "Kiitos"
Ä: "Mitäs tuumaisit jos tulisimme kohta puoleen käymään pikaisesti onnittelukäynnillä?"
S: "Ai millon?"
Ä: (innokkaasti) "Heti!"
S: "Mullon yöpuku päällä..."
Ä: "Ei se haittaa"
S: "Mis te ootte?"
Ä "Täällä pihalla"
Minä(huudan takapenkiltä): "Mäkin olen täällä!!"
Ä: "hepoliinikin on täällä"
S: "No. Oottakaa 5 min ni puen päälle jotain..."

Sitten me odotettiin viisi minuutia, jonka aikana mun pitkäpinnaiselta isältä meinasi jo kärsivällisyys loppua. Mikäköhän sitäkin taas vaivaa. Oli jotenkin niin masentuneen oloinen tai jotain. Aina se on kuitenkin ollut hätähousu.
Sisko oli ihan mielissään kuitenkin kun mentiin käymään. Siskonpoikakin oli ovella vastassa ja siltä sai oikein riemukkaan vastaanoton. Kun näki keitä oli tulossa, päästi oikein kunnon riemunkiljahduksen tutin pielestä. "Tyyyyyyiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!!!" tai jotain vastaavaa. Hänhän osaa kyllä puhua jo ihan sanojakin mutta ei niistä oikein meinannut saada selvää kun tuppasi puhumaan tutti suussa. Mä sitten räpsin hieman valokuvia ja siskonpoikahan on ihan hulluna kaikkien kameroiden ja puhelimien perään. Olisi halunnut ottaa mun kameran mutta laitoin sen pöydälle. Sitten siskonpoika meinasi ruveta kitisemään kun ei saanut siskonkaan kameraa ja kun äitinsä vielä erehtyi kieltämään poikaansa niin siskonpoika (ei ole temperamentti kauas pudonnut puusta) veti kunnon raivarin ja paiskasi sellaisen lasten muovisen leikkiratittinsa, missä on ääninappuloita, kaksin käsin lattiaan kauhealla voimalla. Mä olin ihan huuli pyöreänä. Ainakin sen pentu tuntuu tietävän mitä haluaa, ihan kuin siskokin :D Muuten se oli kuin pieni enkeli ja mä leikin sen kanssa piilosta ja lennätin käsivarsilla. On se vaan niin jumalattoman kaunis lapsi, kun miettii että se on kuitenkin poika ja poikiahan ei yleensä vissiin sanota kauniiksi. Ei ole kuulemma vielä kuitenkaan aloittamassa lapsimallin uraa kun kysyin siitä siskolta ;)

Juotiin siinä kahvit ja sitten palauduin kotiin. Siskonmies ei ollutkaan kotona kun oli Tanskassa työmatkalla. Myöhemmin illalla sain toiselta työmatkalaiselta eli vanhemmallta isoveljeltäni puhelun ulkomailta. Kertoi olevansa Skotlannissa, siellä missä lentskari oli joskus pudonnut keskellä jotain kylää. Mä sitten sanoin sille että varmaan aika mielenkiintoista hommaa saa työkseen tehdä niin lähinnä koki olevansa (hyvinpalkattu, hepoliinin huomatus) joku, joka vastailee sähköposteihin. Kaippa sekin on sitten DI:n työnkuvaa. Mutta en mä valittais, luulen ettei siinä hommassa pelata millään pikkukolikoilla...
Sitten veli kysyi että mitäs se hepoliini, kun tuli puhetta veljenpojan ammatinvalinnoista. Mä siihen sitten sanoin että ihan ite on aina saanut hakata päätään seinään, että olisi joku joskus voinut opastaa niihin aikoihin kun uraa mietti teininä. Paitsi että isä sanoi että "meidän hepoliinista tulee ainakin lakinainen": No ei tullut. Veli sitten sanoi että jos olisi lukenut lakinaiseksi niin siinä pitäisi jaksaa kuluttaa koulunpenkkiä. Kevyttä vittuilua? MÄ olen kuitenkin meistä kaikista se, jonka mm. ylioppilas/lukion päästötodistuksessa NÄKYY että koulussa on tehty muutakin kuin oltu. Vaikka ei edes ollut mikään hikari (mutta mä oonkin luonnonlahjakkuus;)). Olkoonkin vittu itsekehua mutta mullehan ei vittuilla(varsinkaan isotveljet). Isä tietty on aina ollut ylpeä vanhemmasta veljestä kun se on sentään DI(vau!). Kuka on mua onnitellut alanvalinnasta koskaan - ei ketään. Korkeintaan suruvalitellut.

Oishan tuota asiaa enemmänkin mutta ei nyt kerkeä.

Ruokaa. Nälkä.

Moi :)

Aamulla heräsin puoli kahdeksalta. Heräsin siihen kun kissa tuli herättämään. Oikeasti olisin saanut nukkua tunnin pidempään kuin normaalisti mutta ilmeisesti olin unohtanut kertoa siitä kissalle. Siispä sain sen herätyksen(puskemista ja tassulla huitomista) tuntia liian aikaisin. En kuitenkaan viitsinyt vielä nousta vaan pyörin sängyssä ja rapsuttelin vatsan päällä makaavaa kissaa. Vietettiin yhdessä oikeen laatuaikaa. Siitä se meinasi koko ajan pyllähtää kainalon puolelle, missä sitten lopulta makasikin kylkeäni vasten tassut kohti taivasta... :)

No seuraavaksi piippasi puhelin ja mä ajattelin että mitä hittoa, kuka viestii siihen aikaan aamulla. Sitten kun jaksoin katsoa niin N:han se oli, muistutti vaan että "laita hame päälle:)" Sitten mä muistin että niin joo, yksi päivä meillä oli puhetta M:n ja N:n kanssa että viimeisenä kurssipäivänä eli tänään laitamme joka likka hameen päälle. Aloin siinä sitten pohtia että joo, pakko pistää se punainen rimpsupuolihame, minkä ostin kesällä Seppälästä eurolla. No sukkahousuthan tarvii ja kengät... Lopputulos: Musta tiukka kauluspaita, missä taskut tissien kohdalla; mustat "pitsikuviosukkahousut"...; ja punainen hame; mustat Vagabongin kengät, jotka ovat varmaan 10 vuotta vanhat mutta näyttävät melkeen uusilta. Ja päälle punainen uusi toppis(ja punainen lasinen sydänkaulakoru mustassa nauhassa):) Voin sanoa että kyllä hieman herätti asu ansaitsemaansa(?) huomiota siellä koululla, ei varmaan ihan tyypillisin koulupuku kuitenkaan. JP sanoikin että hänkin on asullaan panostanut tähän päivään silittämällä itse aamulla puhtaan kauluspaidan päälle. Hullu mies;) N oli kanssa laittanut pitkän hameen, munhan oli puolipituinen. M teki "oharit" pukeutumalla housuihin mutta annettakoon se anteeksi: hame oli kuulemma revennyt saumasta. Selitys hyväksytty, oli sitten totta tai ei - no tietty se oli totta ;)

Meille tarjottiin ihanaa täytekakkua ja vaihtoehtoisesti joko glögiä tai kahvia. Mä otin vuoden ensimmäiset glögit. JP(ope) sanoi että se glögi olisi muka terästetty M:n "Kovalaiselle" eileiseltä reissulta ostamalla minipullolla mutta en mä ainakaan huomannut mitään ;) Nyt se sitten sai sen kossupullonsa jota leikillään vaati sieltä kyläkaupoilta tuliaisiksi meiltä. Siis M toi sen hänelle...taitaa M vielä tykätä "Kovalaisesta".

Saimme todistukset ja - ruusut! Voitteko kuvitella, ne olivat hommanneet meille jokaiselle yhden pitkävartisen ihanan ruusun. En mä ainakaan joka päivä saa ruusuja. Niin ja trukkikortti tulee postissa jälkikäteen. Sitten meiltä kyseltiin jokaiselta että mitä ollaan tykätty kurssista ja mikä oli parasta. No, tarviiko vielä sanoa mikä oli parasta. Tietysti se kun pääsi ajamaan niin jumalattoman suurta rekkaa! Se oli todella Kivaa.
Vähän kurjaa kun kurssi nyt loppui, oli niin hyvä porukka. Sovittiin kuitenkin muutamien kanssa että pidetään yhteyttä ja ainahan sitä voi sieltä kurssipaikalta udella ihmisten yhteystietoja jos joku tuppaa katoamaan kokonaan...Eri asia onko niillä lupa antaa niitä. Opettajatkin sanoivat että heitä saa aina käydä moikkaamassa siellä ja kun mä sanoin että yksi vaihtoehto mulle on opiskella koristeautomaalariksi niin JP sanoi että jos joskus laittaa auton oikein hienoksi niin tuo sen sitten mulle maalattavaksi, ei kun vuan ;D
Sitten mä menin möläyttämään M:lle, J:lle ja Kovalaiselle(kun tehtiin palautelomakkeita nettiin)että harrastan blogin pitämistä. Eivät tainneet oikein ymmärtää blogin pitämisen päälle vaikka yritin kovasti puhua harrastukseni hienouksista. Se pitäisi vaan itse kokeilla, tykkäiskö vai ei. Mä sanoinkin että samalla tavalla mä en ymmärrä sitä miten jotkut käyttää vapaa-aikansa vaikka pelaamiseen. Joku nyt vaan tykkää äidistä ja joku tyttärestä. Pahin on että tulin sanoneeksi käyväni vuodatuksessa, onneksi en sentään kertonut nimimerkkiäni. Saa nähdä vaan miten innostuvat tekemään salapoliisityötä, ties vaikka joku niistä eksyisi lukemaankin tätä. Hui mikä ajatus. Mulla on kuitenkin syyni miksi en tätä osoitetta ihmisille jakele: mäkin haluan että mulla kuitenkin säilyy edes pari kaveria ;) Mutta ehkä ne antaa mulle anteeksi että olen näin suulas jos tänne eksyvät. Ne vitsaili kyyläävänsä vuodatuksen etusivulla milloin tulisi joku multa näyttävä kirjoitus, ou mai gaaaad.... :D

Jeps. Mä meen kahville, en viitti kuluttaa kallisarvoista nettitilaa nyt tämän enempää. Tuli vaan yks kerta kamala ajatus mieleen että jos Vuodatus yht'äkkiä lopetettaisiin niin minne kaikki kirjoitukset häviäisivät! Apua! Tai sitten kun (ei jos vaan kun...) vuodatus menee pörssiin ja tästä tulee kallista ja maksullista toimintaa. Apua! :)

No. Moi sitten. Älkää ny kaikki mua hylätkö(M ja J perkele jos eksytte tänne;)). Hyvää viikonloppua :)

Heips!

Vitsit, eilen jäi kirjoittelu hieman vähemmälle: en osannut muuta kuin tuijotella uutta hiaanoa blogipohjaa. Tuli vaan mieleen että pitäisiköhän mun panostaa nyt enemmän sisällönkin laatuun kun ulkokuorikin kohennettiin SusuPetalin (niin, armollisesta ;)) toimesta uudeksi ja hienoksi? Nykyään ja aiemmin kun on ollut tapana kirjoitella sitä mukaa vaan mitä sylki suuhun tuo sen enempää miettimättä. Ehkä sen on voinut jopa huomata :D

No, jos jatketaan toistaiseksi vanhalla turvallisella öö-luokan tyylillä. Eilisestä vielä ensin. Meillä oli oppilaan ohjausta, opettajana sellainen todella mukava (öö, oliko Tampereelta) heppu. Se oli meillä aiemmin yhtenä toisena päivänä aivan kurssin alussa. Silloin kertoi että aikoinaan oli tullut muijan kanssa ero ja oli muuttanut joiksikin ajoiksi telttaan asumaan. Aika katu-uskottava asenne, mun mielestä ainakin, muuttaa telttaan pohtimaan asioita. Sieltä käsin se sitten oli käynyt töissä. Niin siistiä :)
No eilen sitten juteltiin kaikista aiheista, en nyt oikein osaa kuvata edes mistä. Rupateltiin niitä näitä elämästä ja tehtiin sellainen rentoutusharjoituskin musiikin tahdissa. Ja sitten minä ja M jäätiin lopuksi tekemään sellaiset oman elämän kartoitustehtävät (kun muita ei kiinnostanut) ja käytiin ne sen opettajan kanssa läpi. Huomasin taas että meillä on M:n kanssa paljon yhteisiä piirteitä siinä millaisia (ongelma-)asioita on elämässä ollut...
Niin joo, yritin opettaa M:aa puhaltamaan purkkapalloja kun tarjosin sille sellaista purkkaa, mistä on hyvä puhaltaa palloja. Ei meinaan rassukka osaa. Voi pientä. Ei se kyllä oppinut eilenkään. :)

Tänään kävimme siellä GNT:llä Tampereella tutustumismatkalla. Kamalan harmaa ilma taas ja sateinen mutta ei kai sillä väliä ole kun melkein koko päivän on taas pyörinyt sisällä paitsi kun kävin koiran kanssa ulkona. No, siellä oli aika pitkälle automatisoitu kaikki systeemit hyllyhommia myöten. Sellaiset robotit viiletti siellä isojen ja korkeiden hyllyjen välissä siirtämässä tavaraa. N(eräs kurssilainen) totesi että "hitto niillä roboteilla täytyy olla hyvä muisti kun muistavat kaikkien tavaroiden paikat!". Jeah, aika pätevä kommentti musta :). Mutta ihan mielenkiintoista oli päästä moiseenkin paikkaan vierailulle. Olikohan ne valinneet naamakertoimella porukan sinne varastoon töihin, hmn... Ei kun M vaan kehui että oli niin kuolattavia miehiä siellä mutta sillä onkin se "teinihormoonisyndrooma" ;) Ei millään pahalla M jos joskus eksyt lukemaan tätä. Kiva tyttö oot edelleen.

Paluumatkalla käytiin lyhyehköllä (puoltoist tuntii) vierailulla IdeaParkissa, liekkö tuo nyt Lempäälässä vai missä. Mun veli muuten asuu aika lähellä sitä paikkaa, toisella puolella moottoritietä ja hieman eteen päin vielä. No siellä kiertelin M:n ja N:n kanssa paikkoja. Eksyttiin sellaiseen "krääsäkauppaan", mistä M osti noin 80 eurolla (!) kaikenlaisia lohikäärme- ym. aiheisia koriste-esineitä. Sitten käytiin sellaisessa "huuhaa-kaupassa" elikäst kivikaupassa, tiedättehän, missä myydään kiviä. Mä sitten näin siellä sellaisen sormuksen, mikä vaihtaa väriä "mielialan mukaan" ja päätin ostaa sen itselleni synttärilahjaksi. Siinä tuli ohjeet mukana:

"MIELIALASORMUS
Musta - hermostunut, stressaantunut
Keltainen - jännittynyt
Punainen - rauhaton
Vihreä - ei suurta stressiä
Tummanvihreä - tyyni
Sininen - rakastunut, iloinen
Tummansininen - rentoutunut, onnellinen
Violetti - rakastunut, herkkä"

Siis aivan ihana kapistus ja tällä hetkellä se helottaa tummansinisenä :) No joo, varmaan sillä värillä on oikeasti jotain tekemistä lämpötilan kanssa mutta eihän me sitä niin ajatella vaan tunteiden mukaan se väri vaihtuu, eikö vain. Ostin sellaisen, joka mahtuu vasemman käden etusormeen, siinä on mun tunnekeskukseni ydin vissiin sitten nykyään.

Vielä siitä ostelusta. Kävimme tyttöjen kanssa sitten europehousessa... No, M sai sielläkin rahaa palamaan varmaan toiset 80 euroa... Mä sitten sanoin sille että takavarikoin siltä lompakon ettei tuhlaa kaikkia rahojaan ja M antoikin sen rahapussinsa mun olkalaukkuun jemmaan. Melkeen yritti vielä pari kertaa että ostaisi jotain mutta kielsi mua kuitenkin antamasta sitä kukkaroa itselleen. Raasu taitaa olla shoppaholisti. Mua rupes teinityttämään siellä Europehousessa ja ostin laukkuun sellaisen kunnon "teinimerkin". Punainen, missä lukee "lost Emily" ja siinä on kissapääkallo, jolla on siivet. Eikös se ole joku juttu mitä nää nykylapset harrastaa, se Emily... T: mummos kävi täällä. ;)

Sitten paluumatkalla juteltiin kaikista asioista akvaariokalojen ja miehien kokkaustaitojen väliltä, plus psyykattiin M:aa olemaan olematta (sanotaanko se noin) eksänsä (jonka kanssa asuu vielä) kynnysmatto ja rahallisesti hyväksikäyttämä. Se on vaan liian kiltti, just niinku mä joskus :D Eli ei osaa sanoa ei... Jokaisen pitäis opetella sanomaan ei tiukan paikan tullen. Mutta mukava reissu. Ukkeli kävi sitten hakemassa mut sieltä koululta ja kun oltiin melkeen päästy kotipihaan niin ukkelin kaveri soittaa että hän on täällä teidän parkkipaikalla ja tulee kahville... No, ei kun vuan mutta mieluummin sitä hengähtäisi ihan rauhassa sillä hetkellä kun palaa päivän päätteeksi kotiin. Ei ukkelikaan hirveän mielissään ollut toisaalta. Mä en voinut olla kysymättä että tuliko sille kaverille sapiskaa kun ei mennyt viikonloppuna kotiin yöksi. Ei kuulemma tullut, mutta ei ollut avokko sille toisaalta mitään puhunutkaan...hmn. Sanoisko jotain vai ei. Niin ja sitten kun nähtiin se tuolla parkkipaikalla niin kysyin siltä että onko puoliso laittanut sen ulkoruokintaan vai mikä laittaa miehen haahuilemaan pitkin kaupunkia työpäivän päätteeksi... Ota nyt hänestä selevää.

Nyt ukkeli on pelissä ja mä saan viettää rennon hetken itseni seurassa täällä kotosalla. Koirankin tein rauhalliseksi kun laitoin hänet hetkeksi eteiseen arestiin kaulapannassa kun meinasi taas riehaantua ihan villiksi ukkelin mentyä. Jos se mököttää. Se parka oli taas odottanut mua täällä kun tuli niin surkeana ja toisaalta innoissaan vastaan kun tulin kotiin. Ei se mitään hypi yleensä vasten tai mitään, lähinnä korvat roikkuu rättinä ja kuuluu vaimeaa valitusta. Huvittavan säälittävä. Sai A-koirakin tuliaisia reissulta: kaksi possunkorvaa. Pitäähän sitä "lasta" muistaa. :) Meidän koiralapsi on muuten niin suuri että jos hyppää tassuillaan vaikka mua vasten niin se pystyy nuolemaan mun naamaa vaikka seison ihan suorana. Saa myös tassut melkeen olkapäille. Ei pieni, eihän?

Jeps, uhkaa taas ylimitoittua pituudeltaan tämä teksti, ei näitä varmaan jaksa taas kukaan lukea loppuun mutta onpahan raapustettu "viiva" taas seinään tämänkin päivän kohdalle. Huomenna on viimeinen kurssipäivä, ihan liian äkkiä loppui jo. Ja ukkelilla alkaa maanantaina se bussikuskin koulutus, kai mä olen muistanut kertoa että pääsi sinne? No, pitää pitää yhteyttä ainakin M:aan ja N:aan ja tietysti J:aan, se on jo selvä. Jiikin lupasi tulla huomenna hakemaan todistuksen vaikka on varmaan vieläkin kuumeessa. Toivottavasti tokenee, muistaakseni sillä piti olla tiistaina jotain missä olisi syytä olla terveenä ilman flunssaa...

No nyt mä lopetan, nähään taas ja mukavee loppuilitoo!! :)
Ihailemaan lokipohojaa----> ;)

Heippati ja hyvää maanantaita!

Kurssipäivä on pulkassa, päästiin tänään aikaisemmin, luulen sen johtuvan siitä ettei tämän päivän aiheen vetäjä jaksanut meitä kauempaa. Meillä oli asiakaspalvelukoulutusta(lue:aivopesua) ja näkemykset hieman menivät paikoitellen ristiin. Toki munkin piti olla siellä suuna ja päänä kun ajoittain löydän sen puhekykyni niin sitten sitä kanssa käytetään. En tiedä onko se hyvä vai paha asia mutta yritän tuoda ajatukseni julki kuitenkin mitenkään sensuroimatta niitä. Eipähän kadota ainakaan sitä kuka on ja ainahan jokaisella on oikeus muuttaa mieltänsä jos huomaakin ajattelevansa yhtäkkiä eri tavalla. No, se ukkeli kysyi että mikä teidän mielestänne on asiakaspalvelun tulevaisuus, johon mä sanoin että olen kuullut visioista, joissa hehkutetaan että tulevaisuudessa kassojen paikoilla kaupoissa olisi koneet, joita asiakkaat itse käyttävät. Se mies varmaan luuli että se oli joku vitsi koska sen jälkeen sanoi että "jos vakavissaan puhutaan niin...jne..". Siis, mitä hittoa. Taas mua ei otettu tosissaan. Eikö kukaan muu ole kuullut muka vastaavasta? Ja muutenkin se ei YHTÄÄN kuunnellut meidän opiskelijoiden näkemyksiä oikeasti, tai siitä huokui sellainen asenne että meidän puheemme olivat vain kärpäsen surinaa hänen korvissaan, lainatakseni ilmaisua kirjasta nimeltä Sinuhe Egyptiläinen. Joka sekin on unohtunut pölyttymään yöpöydälle... :)

J laittoi mulle aamulla viestiä ettei tule kouluun koska on kuumeessa. Sitten se soitti siitä minuutin päästä ja muutti mielensä puhelun aikana ja päätti tullakin koululle. Kamala tuuliviiri...;) No, ei kauhean järkevää mutta sitkeä sissi. Hän lähti kesken päivän sitten lääkäriin näyttämään itseään (arvauskeskukseen). Viimeeksihän se lääkäri teki suoraan sanottuna sille melkeen hoitovirheen kun ei ottanut J:n vaivoja tosissaan. Nyt se on loppuviikon sairaslomalla. Yhyy. Meillä on torstaina retki Tampereelle, ei pääse sinnekään.

Näin sitten M:n tänään koululla ja heti ekana piti kysyä että saiko jonkilaisen trauman siitä meidän lauantaisesta näkemisestä. Ei kuulemma saa traumoja niin pienistä. En muista sanoinko mutta M oli vähän ihastunut yhteen meidän opettajaan, jolle toi pienen nallen tuliaseksi sieltä kyläkaupoilta. Tänään sitten antoi sen sille opettajalle ja mä hymyilin nätisti vieressä, pitinhän sekin ihme päästä näkemään. Siis en mä millään pahalla vaan se on just suloista kun joku tuolla tavalla huomioi ihastuksensa kohdetta, olkoonkin sitten varattu pienen lapsen isä...Mutta jos se katsos ei mene siitä eteen päin se juttu. No, ihan kiva mieshän se opettaja on, itekin tykkään vaihtaa sen kanssa kuulumisia vaikka en TODELLAKAAN ole siihen ihastunut M:n tavoin. Eikä ole M:kaan enää, kysyin asiaa meinaan ulosmennessämme ja sanoi että se meni jo ohi...oiskohan noin;) No, sillä on nyt "se vaihe" varmaan. Kamala tuuliviiri myös hän :) Mun tuttavapiiri tuntuu koostuvan tuuliviireistä, pitäisiköhän perustaa joku yhdistys sille asialle? Turkulaiset Naistuuliviirit ry;)

Ukkeli kävi hakemassa mut kursseilta. Sain jo aiemmin hältä tekstiviestin, jossa kertoi päässeensä siihen linja-autokuljettajan koulutukseen. Todella hieno juttu ukkelin kantilta. Siinä on vaan vielä sellainen karsintavaihe, joka pitäisi läpäistä ennen kuin varsinainen koulutus alkaa. Siinä karsintavaiheessa puolet porukasta tippuu vielä pois. Vähän huLLu systeemi mun mielestä mutta kyllä mä uskon että se pääsee jatkoon asti. Täytyy sanoa että ihmettelen jollei pääse. Se suunnittelee jo nyt taulu-tv:n ostamista kun ensi vuoden heinäkuussa valmistuisi ja pääsisi töihin. Jotenkin...mitenhän sen sanoisi, no en mä osaa sanoa. Huvittavaa ehkä? Mä sille leikillään sanoin jo aiemmin että jos pääsee sinne kurssille ja saa siitä ammatin niin sitten sillä ei ole mulla mitään käyttöä kun voi elättää itse itsensä. Ukkeli sanoi että "ei olekaan" ja hymyili leveästi. Miehiin voi aina luottaa, T:paraskin puhumaan.

Jeps, mitäköhän vielä. Harmi että mun kurssi loppuu jo tällä viikolla, olen tykännyt kovasti olla siellä ja huomaa että kaikki pelot kamalista ihmisistä oli taas aivan ylimitoitettuja. Kaikkien kanssa olen tullut toimeen, eikä kukaan ole ollut kamala ihminen. Voi tietty olla että kun mä olen tällainen törppö, joka viimeiseen asti haluaa uskoa ihmisen hyvyyteen (niin, kuitenkin) niin selän takana mustakin puhutaan vain paskaa. Mutta se ei ole sitten mun ongelma. Mun mielestä sellainen kuluttaa vaan turhaa energiaa jos alkaa käyttää kaiken vapaa-aikansa muiden ihmisten puutteiden setvimiseen joillekin kolmansille tahoille.

Juu, nälkä! Mutta ihan hyvät fiilarit olleet tänään kun ottaa huomioon että viime yön unet olivat melko katkonaiset, viiden aikaan aamulla mm. löysin itseni korjaamasta koiran oksennusta eteisen lattialta. Taisin nukkua koiran unta ja vähän on vielä ollut höntti olo lauantaisen juomisen takia. Ei voisi kuvitellakaan enää että kävisi viihteellä joka viikonloppu niin kuin joskus parhaimpina aikoina, tai pahimpina. Ei vaan kunto kestäisi jos koko viikko menee toipumiseen edellisestä. Eikä muutenkaan kiinnosta. Mutta. Ai niin hitto. Taas mun piti muistaa lähettää se "heppa-kuva" eteen päin, enkä ole muistanut. Nyt täytyy koittaa. On vaan jotenkin ollut muka niin "kiireinen", ou loord sentään:) No ei sentäs, ei musta saa enää kiireistä tekemälläkään - mun täytyy pitää huolta mun mielenterveydestä, en halua enää mitää "burn out-masista" tyyliin kaks vuotta sitten.

Mui! :)

Mui:)

Huhhuijaa! Nyt punottaa posket ja pikku hiki on pinnassa, tulin juuri A:n kanssa lenkiltä. En ole varma mutta taidettiin taas osittain juoksennella naapurikaupunginkin puolella, todella hämärää missä se kaupunkien raja paikoitellen kulkee. Ja, mä juoksin myös oikeasti, enkä vain kävellyt. Kaippa mulla jonkinlainen kunto on jo olemassa kun en edes hengästynyt ihan kuoliaaksi:) Veri on laitettu kiertämään.

Aamulla heräsin kerrankin pirteänä. Meillä oli täksi päiväksi sovittu vapaapäivä koska eileisessä meni myöhään iltaa asti. Nukuin ruhtinaallisesti yhdeksään asti ja illalla simahdin telkkarin ääreen joskus puoli yhdentoista aikaan eli sellaset kevyet normaalit 10 ja puolen tunnin yöunet tuli vetäistyä. Ehkä oli vähän univelkaakin... Jännä juttu miten viime aikoina ei ole vituttanut paljon yhtään *koputtaa puuta*. Siis ei ole vituttanut aamuisin herätä vaan on ollut mukava mennä sinne kurssille, niin kivaa siellä on ollut. Ja elämä ylipäätäänkin on tuntunut ihan miellyttävältäkin aika ajoin, olen ollut niin hyvällä tuulella että oikein hirvittää nähdä milloin se olotila loppuu. Harmi vaan että sekin loppuu kohta, siis kurssi. Mitäköhän sitä sitten keksisi...

Mutta eilen kävimme "retkellä" siellä Tuurin kyläkaupassa Töysässä. Aamulla starttasimme linja-autolla seitsemän aikaan matkaan. Taas oli ihan hulvattomat jutut siinä ja nauru raikasi. Yksi kurssikaveri "M" valitti että hänellä ihan poskiin särkee kun on nauranut niin paljon. Mä sanoin sille että sun pitää nauraa vähän useammin niin posket tottuvat. M on vähän nuorempi, vasta jonkun pari vuotta päälle parinkympin. Jotenkin tulee ajoittain mieleen itteni siinä iässä...ihastuu kaikkeen mikä liikkuu kahdella jalalla :D No ei sentäs...kai.

Siellä paikan päällä meille pidettiin esittely paikasta ja kierrätettiin ympäri tiloja varastoja myöten. Jopa itse Vesa Keskinen piipahti paikalla ja esittelijä sanoi että nyt saatte kysyä Vesalta mitä haluatte. No mulla jotenkin mystisesti suu meni suppuun siinä vaiheessa mutta J kysyi siltä että "se on varmaan ajoittain aika rankkaa olla julkisuuden riepoteltavana" ja Keskinen sanoi jotain siihen sitten. Kauhean möreä ääni sillä miehellä. On se kyllä ihmejakumma miten se kauppa oikeasti on saatu pyörimään siellä. Kai se on jonkin sortin bisnesnero sitten.

Opastetun kierroksen jälkeen meillä on neljä(!) tuntia aikaa kiertää siellä ihan vapaasti. Minä, J, M ja pari muuta lyöttäydyttiin yhteen ja alettiin "shoppailla". Mä en ole valovuoteen käynyt naisporukassa kaupoilla, mikä sinänsä oli ihan piristävää kun kuului aina välillä sellaisia ihastuneita huudahduksia kun joku näki jotain kivaa. Varmaan oltiin aika naurava ja äänekäs porukka. Välillä mä hoin M:lle että "mä en tunne sua, mä en tunne sua" käsi silmillä(selvennys:vitsi toki), mutta se onkin vielä niin "lapsi" että saakin riehaantua hyvällä omalla tunnolla ;) Mukava tyttö on M.

Yksi mun heikkouksistani on värillinen lasi sekä kynttilälyhdyt. No, ostinpa sitten ihan piruuttaan vielä pari lisää entisten lisäksi. Toinen on sellainen violetti, lasinen ja tähdenmallinen, jossa on kyljessä luukku mistä tuikku sujautetaan sisään. Ja toinen vihreä, lasinen ja sellainen kuppimallinen, mikä roikkuu sellaisessa ketjussa ja sitten siitä roikkuu vielä sellaisia lasipalloja tai jotain. Se tähti oli myös roikkuva malli. Laitoin toisen makkarin ikkunaan yhden punaisen ja violetin kaveriksi ja toinen päätyi toistaiseksi parvekkeelle. En ole vielä kokeillut miltä näyttävät kun niihin panee kynttilän palamaan. Täytyy kohta kokeilla. Kivoja ne kuitenkin ovat.

Paluumatkalla sitten takana istuva kurssikaveri tarjosi pari olutta. Ja tällä kertaa se pari oli ihan oikeasti kaksi. No, kyllähän mä otan kun tarjotaan niin ei tavinnut sen yksin nauttia. Tai otti M ja J kanssa. Mä en kyllä pidä edes oluesta mutta kyllä se alas menee. Taas riitti juttua koko matkaksi ja etupään ihmiset välillä kääntyivät katsomaan että mikä niillä taas on niin hauskaa. Enemmän ja vähemmän syvällisiäkin kuulumisia vaihdettiin siinä sivussa... Puhuttiin myös että kurssin päätteeksi pitäisi kehittää jotain pientä illanistujaista, ehkä.
Lunta satoi melkein koko matkan mutta eihän sitä tänne saakka tultaessa ollut enää maassa. Kuski-opettaja sai ajoneuvon pysymään tiellä eikä sillä mennyt (ainakaan nähtävästi) hermot akkalaumaa paimentaessa. Tai ei kai sitä aikuisia ihmisiä tarvii enää paimentaa. Perillä oltiin vasta yhdeksän maissa eli melkoisen pitkä päivä oli vaikka ei yhtään siltä tuntunutkaan. Mulla olisi ollut kamerakin mukana mutta en ottanut kuvan kuvaa. Onneksi J räpsi senkin edestä eli jos se joskus saa lähetettyä ne mulle sähköpostissa kuten lupasi niin ehkä voisin tännekin laittaa jonkun kuvan jos saan luvan. Toivottavasti J ei ala sitten kiristää mua että kertoisin sille mihin kirjoitan lokia, se ei meinaan tiedä sitä. Parempi vaan ettei tiedä, pysyypähän kaveruussuhteet kunnossa :D

Sellaista. En muista olenko jo sanonut mutta autokin on taas kunnossa. Ukkeli ja kaverinsa vaihtoivat siihen jossakin autopaikassa jotain jarrujuttuja. Hyvä niin.
Huomenna menen kahden aikaan iltapäivällä äitin, isän, siskon ja siskonpojan kanssa katsomaan mummoa sinne kylpylään. Tulevat hakemaan mut silloin. Ukkeli menee samaan aikaan peliin, joten hän ei lähde mukaan. Eikä lähde siskon mieskään koska on jossain muualla, en tiiä missä. Kiva nähdä taas siskoa ja kummipoikaakin, edellisestä kerrasta on jo taas aikaa. Ihan liian vähän tulee nähtyä ihmisiä, joita oikeasti haluaisi nähdä... No, elämä on... Ai niin, eilen oli NIIN lähellä etten sortunut tupakkaan kun katsoin vierestä muijain polttelua ringissä. Vähänkö rupesi tekemään mieli mutta olin kovana ja vältin kiusauksen sillä kertaa. Vähän vaan passiivista hönkäystä otin siinä sivussa, hyi mua :)

Jeps. Varmaan taas olisi ollut vaikka mitä asiaa mutta uhkaavasti venyy ja venyy tämä teksti eli taidan päättää tähän. Eiköhän tätä juttua sitten taas ilmaannu ja jos oikein hyvin käy niin voin laittaa kuviakin. Niin ja sitten pitää muistaa lähettää se "hepoliini"-kuva eteen päin, hitto, olin jo ihan unohtanut.

Mut nähään taas, viikonloppuja :)