Moi.

 

Välillä tuntuu aika pirun typerältä kirjoitella näitä jaarituksia, kun kukaan ei koskaan inahdakaan mihinkään mitään. In mai ääs blokit on jotakin sosiaalisia kammioita... Mutta toisaalta siinä on se hyvä puoli, että jos ei saa palautetta ollenkaan (no, O..:)), niin ei saa myöskään negatiivista palautetta. Eli oikeastaan pitäisi olla vaan tyytyväinen blogin nykyiseen elintilaan. Mutta kuka nyt aina jaksaa pelkkiä monologeja pidellä. Minä.

 

Olen sairaslomalla. Tai en kutsuisi sairaslomaksi sitä armollista aikaa, jonka terveydenhoitaja mulle vastaanotollaan tänään kirjoitti. Pikemminkin yksi ylimääräinen "vapaapäivä", jota sitäkään ei voi kyllä kovin vapaasti käyttää, kun pitää homehtua sisällä ja sairastaa. Meidän työnantaja näetkääs (no mitä tässä turhaan monikkoja käyttelee) on antanut tekkarille luvan kirjoittaa vain kaksi saikkupäivää kerralla. Joten kun tänään lähdin kesken työpäivän - että osasin olla idiootti, päivän päätteeksi kai olisi saanut kaksi SEURAAVAA päivää saikkua? - niin huomisen olen varsinaisesti saikulla, ja keskiviikoksi olisi tarkoitus parantua. Niin kuin lupasin terveydenhoitajallekin, joka hänkin, luonnehdittuaan kurkkuni loistavan "influenssan sateenkaaren värisenä" (??), näytti hieman pahoittelevalta saikun lyhyyden suhteen. Eihän tässä maailmassa nyt työnantajan piikkiin mitään sairasteta saatana.

 

Hyvältähän (melkeen) tää olo tässä jo tuntuu, kun saa olla hiljaa. Kun ei tarvitse puhua, ei kurkkuakaan kutita, jolloin ei ala yskittää, mikä on aika vittumaista puhetyöläisen kannalta. Ainakin kesken asiakastapahtuman. Siksipä mä luovutinkin kesken päivän, kun ei vaan enää huvittanut kitkutella sairaan ja terveen välimaastossa. Päätin että olen enemmän sairas kuin terve. Poskia särkee, ja otsaa polttelee oudosti, ja kyllä tuota kurkkuakin kutittelee vaikkei ole moneen tuntiin tarvinnut sanoa sanaakaan. T:kin lähti töihin melkeen saman tien kun mä tulin viettämään syntistä sairaslomaani.

 

Mutta eihän sitä saikullakaan nyt vaan maata, eihän. Jo kohta päätin tarttua imurinvarteen kun rupesi pölynnieleminen vituttamaan sen verran. Aika veemäistä tuollaisesta villamatosta imuroida puoliksi norjalaisen pumpulikarvaisen kissan pumpuleita. Kun ei niitä nyt karvoiksi voi sanoa hyvällä tahdollakaan, sellaista pirun villaa. Ärrä-kissa ei vaan oikeen tykkää imuroinnista, ja tässä uudessa luukussa se aina ensin menee mikron taakse piiloon, ja kun mä etenen keittiöön (keittokoppiin) niin sitten kauheassa kaaressa hyppää sieltä ja juokseen kylpyhuoneeseen (vessakoppiin) piiloon. Senkin turkki kai olisi vähän pesun tarpeessa, mutta ei sitä hommaa ilman verj´nuarmuja kykene tekemään. Paitsi tukevassa niska-perse- otteessa, mitä en usko kenenkään eläinystävän suosittelevan. Vai? Siihen oli kuitenkin männä vuonna pakko turvautua kun otus siinä yhdessä vaiheessa ripuloi oikeen kunnolla. Nam.

 

Kauhean äkkiä on menny nää viime kuukaudet. Siitä alkaa kohta olla jo vuosi kun ukkelin kanssa päätettiin lähteä eri reiteille. Mä olen tyytyväinen kun ei kuitenkaan erottu sillä tavalla ovet paukkuen, ettei voitaisi väleissä olla. Itellä kun ne parin aikaisemman pitkähkömmän suhteen erot eivät menneet aivan yhtä kivuttomasti, vaikka ei ero R:stä missään nimessä millään tavalla kivutonta ollut, ei pidä käsittää väärin.

 

T sai mut yksi ilta miettimään aiempaa elämää ja eksiä, kun muistutti mua siitä, miten joskus aikoinaan seurustelin itseäni aikakin paljon vanhemman ihmisen kanssa, ja totesi itse olevansa tyytyväinen, kun on kuitenkin kunnolla saanut olla nuori. Mä en koskaan varsinaisesti ole myöhemmässä elämässä jäänyt katumaan mitään mennyttä elämää ja elettyä (kun ei niille mitään voi), mutta pari päivää sitten tupakalla työpaikan pihalla mietin, että missäköhän mäkin mahtaisin nyt olla, jos en olisi alkanut sakkolihaisena (joku kutsuisi sitä alaikäiseen sekaantumiseksi) seukata sen vanhemman työtävieroksuvan pitkätukan (P) kanssa. Nykyään koenkin lievää vastahakoisuutta pitkiä mustia miesten hiuksia kohtaan.Paljon mä kyllä siltä opinkin elämästä, paljon myös kantapään kautta, eikä kaikki hyvää. Ehkä musta ois voinu tulla jotain ihan muuta. Kuitenkin selvää on se, että ellen olisi tutustunut - ja viettänyt kuutta ja puolta vuotta sen kanssa - P:iin, niin en olisi salettiin tavannut seuraavaa eksääni, joka muutoin oikein reippaana nuorena (isä kutsui mua silloin kehdonryöstäjäksi) sarjakuvaintoilijana (M) päätyi lopulta mätkimään multa naaman mustaksi muutamaankin otteeseen. Ei sen äiti kyllä ihan tainnut uskoa, että rappusissa voisi sillä tavalla kaatua. Meidän isä ei ainakaan. Se sanoi, että jos se tekee sen kerran, niin se tekee sen toisenkin kerran. Mites se meni, että isä on aina oikeassa? No mutta M jäi sitten runsaan parin vuoden yhteiselostelun jälkeen taka-alalle, kun törmäsin Ukkeliin. Se oli siinä vanha suhde ja uusi myös. Ehkä tälleen jälkikäteen mietittynä vedettiin kamat yhteen pikkasen liian ripeesti, koska aika karikkoista oli meidän alkuaika jo aika piankin. Mä taisin viedä omat vanhat traumani siihen soppaan mukaan, ja ukkelilla oli sitten omat murheensa siihen aikaan... No mutta tämän seurustelujanaani koskevan lyhyen referaatin tarkoituksena oli sanoa, että Ukkeli on eka ihminen, jota mua oikeesti edes kiinnostaa joskus nähdä vielä tulevassakin elämässä. Että kai me yhdessä jotain oikeinkin tehtiin, tuli (ja jäikin kai) meistä kuitenkin hyviä kavereita. Vai?

 

Että sitten mietin uudestaan sitä, että olenko mä sössinyt koko tähän astisen pienen elämäni vain elämällä kaikenlaisia parisuhteita unohtamalla kaiken muun mitä elämässä "kuuluisi" ja voisi tehdä. Mutta ei kai musta olisi tullut sitä mikä mä nyt olen, ellen olisi kaikkia niitä koukeroita käynyt läpi, mihin niidenkin tyyppien kanssa joutui. En mä silti sano että olisin täysin tyytyväinen siihen mitä mä nyt olen. Kuitenkin tyytyväisempi kuin koskaan ennen. Luulisin. Muistelisin. Ehkä. Että kiitos kaikille eksille että olette opettaneet NIIN paljon tästä elämästä. Mut ois se köykänenkin laps...nuoruus ollu ihan jees silti (terkut niille parille ekalle). ;)

 

No mutta nyt mä olen taas puhunut ihan tarpeeksi, sain riittämiin avautua ja monoilla. Mukavaa viikonalkua kaikille entisille, nykyisille, ystäville ja sydänystäville. Heippa.

 

<3Hepoliini

 

P.S. Toissa yönä näin unta että istuin Laurin Tähkän kyydissä autossa, etupenkillä. Lauri tietty ajoi. Mentiin sellaisia pieniä sivuteitä pitkin jossakin pienellä paikkakunnalla. Mä sitten kysyin Laurilta että "Voitaisko me ajaa jonkun marketin kautta, että kaikki näkis kenen kanssa mä oon liikenteessä?", johon Lauri Tähkänen vastasi että "Totta kai voidaan.".

Siis miten noloja unia sitä voi nähdä? "Voitaisko me ajaa jonkun marketin kautta...", jesus sentään! :)

 

 

Heisp...

Heräsin aamulla taas siihen tunteeseen kuin olisi pieni tonttulauma hyppinyt koko kehon päällä, koko yön. Tuli nukuttua aika pitkään, tai oikeastaan ei kiinnostanut vaan nousta yhtään aiemmin eli ummistin sitkeästi silmiä siitä huolimatta että kissa pyöritteli tikkaria pitkin olkkarin lattiaan ja ukkeli rohisi nenä tukossa omalla vyöhykkeellään sängyn toisessa reunassa... Sitten se heräsi ja kysyi haluanko mä kahvia. Pakko kai se on aina herätä sitten kun ei voi muutenkaan valita. Ihan vaikka vaan siitä syystä että koiran pitää päästä ulos.

Mä näin yöllä (taas) unta The Pohjanmaalaisesta... Liekö osasyy aamuiselle murskatun oloiselle olotilalle, tiedä häntä. Kai se menee taas kategoriaan henkisesti raskaat (ja mitä ilmeisemmin myös fyysisesti) unet...

Unessa tapasin siis Pohjanmaalaisen. Olimme ilmeisesti sopineet tapaavamme ja niin myös tapahtui. Muistaakseni olimme täällä Turussa mutta ympäristö oli tyyliin jotain heinälatoa tai muuta vastaavaa. Olimme siis jossakin rakennuksessa sisällä. Pohjanmaalainen hymyili leveästi... Me halimme pitkään ja suutelimme...(sori ne mahdolliset(lähinnä ukkeli, jos sattuu lukemaan), jotka vetää hernettä nenään, mutta unet on unia) Oli sellaista jälleennäkemisen riemua... Pohjanmaalainen näytti siinä vaiheessa vähän Ari Koivuselta, tältä Idols-voittajalta, tai ainakin hänellä oli samanlainen pitkä tukka, mutta muuten oli kyllä ihan oma itsensä. Sitten ukkelin kaveri, joka näytti unessa ihan ekan eksän yhdeltä kuopiolaiselta kaverilta, yllätti meidät ns. "itseteossa" paikan päältä ja uhkasi kertoa ukkelille. Siinä vaiheessa kello oli jotakin yksi päivällä ja Pohjanmaalaisen piti lähteä takaisin kotiin niin kuin hän sitten lähtikin.

Unen seuraavassa vaiheessa menin itse kotiin ja nukkumaan. Menin sänkyyn pitkäkseni. Kohta ukkeli tuli sen aiemman kaverinsa ja kuuden naisen kanssa meille "jatkoille", olivat olleet viihteellä. Yksi niistä naisista kävi mun pään yläpuolelle sängyn päätyyn pitkäkseen ja pari muuta ukkelin ja mun väliin. Mä sitten kysyin että kuka sä ja sä ja sä olet. Ne oli jotakin venäläisiä huoria, ihan kirjaimellisesti. Mä sanoin tytöille että "Nyt alkakaa vetää täältä ja ukkeli myös!" Sitten ne alkoivat kerätä tavaroitaan. Ympäri kämppää oli myös jotain ihme huumeneuloja että vissiin leidit oli jonkin sortin narkkareita myös. Sitten ne häipyivät, koko porukka.

Seuraavaksi juoksen jonkun kaupungin keskustassa ja kuljen erään ravintolan terassin ohi. Siellä on noin kymmenen miehen porukka ja lähistöllä poliisi, jolle miehet alkavat huutaa että "tuo on se tyttö, joka riuhui siellä!", "Tuo tuossa kun juoksee!", tarkoittaen minua. Mä sitten otin jalat alleni koska muistelin tosiaan vetäneeni hieman ranttaliksi jossakin paikassa humalassa ja juoksi poliisia karkuun. Onneksi poliisi ei tajunnut kuka mä olin, joten hidastin vauhtia liikennevaloissa ja jatkoin matkaa muualle. Jossakin vaiheessa olin linja-autossa, joka yritti kääntyä risteyksessä siinä onnistumatta ja linja-auto pyöri vaan ympäri, ympäri ja ympäri. Lopulta löysin itseni vaeltamassa jonkun ravintolan ulkopuolelta pelkät sukat jalassa vaikka taivaalta satoi lunta ja maa oli jäässä.

Se oli siinä, muuta en muista. Ei kai ihme, jos oli olo kuin jyrän alle jäänyt...vai...? :/

<3 henkisesti itse (alitajunnallaan) itsensä jyrännyt:

Uni viime yöltä.

Unessa elettiin joulukuuta, ihan nykyhetkeä, sillä erotuksella että ulkona oli kamala helle ja aurinko paistoi. Ei lumesta tai pakkasesta tietoakaan. Ajattelin unessa että tämä on nyt tätä nykyaikaa, että varmaan turha odottaa että saataisiin ns. valkea joulu.

Ukkeli oli siinä unessa jossakin tavauskoulussa ja meinasi ottaa osaa suureen tavauskilpailuun... Sitten muistan jotain pätkiä että tällainen kilpailu olisi ollut mutta ukkeli ei ollut jaksanut harjoitella ja se taisi mennä käsille. Itse seurasin tavallaan vaan katselijana tapahtumia mutta osaltaan olin myös paikalla. (Huom. Voiko olla ja ei olla samaan aikaan jossakin?)

Minä puolestani olin samaan aikaan lähdössä automatkalle isän, äitin ja siskonpojan kanssa Kajaaniin ja pohjoiseen. Oltiin siinä autossa ja äiti pohti ääneen että onko nyt varmasti kaikki tavarat mukana mitä tarvitaan siellä kunnes mä tajusin etten ollut pakannut vaatteita ollenkaan mukaan ja päällä mulla oli vaan shortsit ja T-paita. Sitten eikun käännyttiin takaisin ja mut vietiin pakkaamaan tavaroita. Yritin unessa löytää kotoa (joka oli ihan erinäköinen kuin oikeasti) vaatteita mutta kaikki oli niin sekaisin etten meinannut löytää mitään. Ja muistan miten ahdistuin siitä kun en osannut päättää ottaisinko mukaan kesä- vai talvivaatteita, koska ulkona oli helle mutta kuitenkin joulukuu. En löytänyt edes matkalaukkua, joten pakkasin ne tavarat mitä sain haalittua (parit housut, sukkia, takin) muovikassiin, jossa eilen (oikeassa elämässä) kannoin valohoitolampun kotiin.

Seuraavassa kohtauksessa asuin isossa kerrostalossa, jossa oli sisäpiha, jonka muodosti neljä kerrostaloa. Asuntoja oli sekä "sisäpiirissä" että talon ulkosyrjällä. Mulla (meillä?) oli asunto sieltä ulkosyrjän puolelta, mistä ei nähnyt kivalle sisäpihalle ja oli muutenkin "ulkona" talon tapahtumista koska kaikki naapurit kaveerasivat siellä sisäpihan puolella. Ja kesä jatkui.

Muuta en muista.

P.S. Nyt järjestelemään kämppää musiikin tahdissa.
Lauri Tähkä&Elonkerjuu - Rakkaus Ei Oo Pysyvää, soi nyt...

Heip ja huomenta. Tässä uni viime yöltä. Luulin jo saaneeni hetken "rauhan" näiltä unilta mutta taas on "the pohjanmaalainen" palannut uniin. Ei siinä nyt sinänsä mitään, ihan jees nähdä monenlaisia unia mutta voisivat ne mukavampiakin olla sisällöltään. Mutta uneen:

Olin ukkelin kanssa käymässä eräässä K-kirjaimella alkavassa paikassa pohjanmaalla. Kävelin jossakin joen rannassa ja joen rannassa oli toinen toistaan suurempia monikerroksisia maalaamattomia mutta koristeellisia puutaloja. Ihmettelin siinä sitten jollekin että miten paljon näitä taloja oikein on, ja tämä joku(en tiedä kuka) sanoi että niitä on koko kylä täynnä kumpaankin suuntaan silmänkantamattomiin. Erästä taloa ihailin muita pidempään koska se oli niin hieno mutta talon asukkaat olivatkin pihalla ja nauroivat mulle ilmeisesti siksi että olin heidän mielestään typerä kun tuijottelen taloja...

...Siitä sitten päädyin taas ukkelin luo. Olimme jossakin bussipysäkillä siellä samassa paikassa. Sitten tapahtui taas jotain en muista mitä.

Seuraavaksi olimmekin ulkomailla. Olimme lähdössä tästä maasta (jossakin Aasiassa) takaisin Suomeen, olimme bussilaitureilla, missä oli bussilastillisia ihmisiä ja laiturikin täynnä populaa. Tiesin että * oli siellä myös. Jonkinlaiset festivaalit tai tapahtuma oli käynnissä tässä paikassa. Lähdin kävelemään täpötäyttä laituria pitkin jättäen ukkelin odottamaan laiturille, josko törmäisin *:een. Mulla oli meidän koira hihnassa. Kuin ihmeen kaupalla näin *:n pään edessäni, jolloin huusin hänen nimeänsä. *:llä oli sinimusta takki päällä ja kamala parransänki, taisi olla myös krapulassa. Mä sanoin *:lle että "Sä näytät kamalalta". (huom.todella kohteliasta ;)) Mutta * vain hymyili ja siinä vaiheessa koiran hihna sotkeutui jonkun miehen takin hihaan ja ilmeisesti * hävisi siitä samalla jonnekin. Sitä ennen * sanoi että komenna sitä koiraa mutta mä sain vain vaimeaa pihinää suustani ulos...

No sitten löysin itseni jostakin kukkulalta ukkelin kanssa ja ohi kulki noin kuuden miehen porukka. Siellä seassa oli myös *. Mä aloin sitten huitoa ja huutaa niiden perään että odottakaa. Ja ukkelikin ryhtyi mukana huitomaan niiden perään mikä oli siinä unessa jopa musta huvittavaa. No viisi niistä miehistä alkoi huitoa kauempaa takaisin ilmeisesti tajuamatta mun tarkoitusperiäni. He näyttelivät lopulta keskareita ja minähän näyttelin tietysti(!) takaisin. Kuudes miehistä, eli *, jatkoi matkaa sellaiselle isolle muskeliveneelle ja porhalsi ohi kuin ei olisi tuntenutkaan ja jatkoi matkaa.

Sen jälkeen löysin itseni joltakin kesäiseltä hiekkarannalta, ilmeisesti paikka oli sama. Joku ampui haulikolla jossakin kolme laukausta (metsästys käynnissä, saattoi tapahtua jo aiemmin en ole varma) ja mä kävin maahan makaamaan. Kuulin helikopterin ääntä ja näin helikopterin lähestyvän. Kun helikopteri oli siinä kohdassa, missä makasin rannalla, se lakkasi toimimasta ja putosi veteen. En ole varma mutta sillä helikopterilla oli jotain tekemistä Nylon Beat-bändin tyttöjen kanssa, olisiko ollut heidän koneensa.

Sen pituinen se. Olo herätessä oli sellainen "voi ei taas" mutta minkäs sitä unilleen mahtaa. Vai mitä. Unet on unia...

Lyhyestä virsi kaunis:

Näin viime yönä unta että Maskun kalustetalon ja IdeaParkin luoja Toivo Sukari haastatteli mua töihin Turun Sanomiin toimittajaksi lomakkeella, jonka kysymyksiin piti vastata kirjallisesti. Kysymykset olivat oudohkoja eivätkä varsinaisesti liittyneet haettavaan työhön. Kysymyksiin piti vastata lyhyesti. Lopulta paperi piti palauttaa Toivo-sedälle, jonka kanssa kysymykset käytiin läpi. Sen muistan etten osannut vastata oikein mitään, jokaiseen kysymykseen vain n. yhdellä sanalla. Muuta en muista.

Mutta jos Toivo Sukari (katso myös tv:stä ohjelma "Leijonankita") lukee tämän: Sijoita mun yrityksen perustamiskustannuksiin saat alle 50 prosenttiä yrityksestä. Mä oisin niinku se päättävä elin :). Mutta sä voittaisit silti, hepoliiniin kannattaa sijoittaa, se maksaa itsensä takaisin.

Ei muuta.

Mulla oli alun perin kunnianhimoinen tavoite kirjoittaa tänne ylös kaikki unet sitä mukaa kun niitä näen. Siinä on vain ollut vikana se, että paras hetki unien kirjaamiselle olisi tietysti heti kun silmänsä aukaisee ja voin sanoa että ei siihen oikein pysty. Mulla on muodostunut rutiiniksi heti sängystä noustua pukea, pukea ulkovaatteet ja pyrähtää koiran kanssa ulos. Sitten kun tulee sisälle niin keittää kahvit ja syö ehkä aamupalaa jopa ja koneen käyttö tulee sitten joskus myöhemmin...

Mutta. Nyt kun vielä muistan niin lyhyesti uni viime yöltä.

Mä olin jossakin bussissa matkalla jonnekin. Yhtäkkiä huomaan että Olavi Uusivirta sekä muita vastaavia muusikoita istuu myös siellä bussissa. Aikovat heittää spontaanin keikan. Mä sitten katselin että, jippii, kerrankin mullekin tapahtuu jotain kiinnostavaa ja odottamatonta. No, pojat siinä vähän esiintyivät ja jäivät myöhemmin jollakin pysäkillä pois, menivät jatkoille. Huomasin että linja-autossa oli myös vanha luokkakaverini peruskoulusta, K. K taisi selvästi tietää minne pojat olivat menossa ja hän jäikin kohta jonkun muun kanssa pois kyydistä aikeenaan mennä jatkoille. No perkele, eihän mulle mitään kerrottu...

...sitten löysin itseni jalkapallokentältä. Siellä oli joku näytös/koulutusluonteinen tilaisuus menossa, jossa olin jostain syystä osallisena. Puolella porukasta oli jotkut harjoitusvaatteet päällä ja puolella porukasta verkkarit mutta mulla oli vain omat vaatteet eikä mua ilmeisesti jaksanut oikein edes kiinnostaa mitä siellä tapahtui. Vähän palloa potkittiin kunnes joku potkaisi pallon mulle. No enhän mä osaa potkia palloa! Sitten huomasin kuka oli potkaissut mulle sen pallon: Jari Litmanen :D No, tilaisuus alkoi olla lopuillaan ja oltiin siirtymässä pukuhuonetiloihin kentältä, joidenkin porataiden alapäässä. Siinä se Litti seisoi ja mä vaan tuijotin sitä haavi auki. Litti huomasi mun tuijotuksen ja ojensi käden kättelyyn ja kiitti hyvästä pelistä. Mun käsi oli ihan veltto ja mä otin littiä uudestaan kädestä kiinni ja sanoin "anteeksi mun kädenpuristus oli nyt niin heikko kun oon ollut vähän sairaana mutta puristetaan uudestaan". Sitten me juteltiin jotain ja Litti teki sellaisia nopeita paikallaanjuoksuaskelia siinä samalla. Sitten mä seurasin sitä yläkertaan ja Litti meni keittiöön tekemään itselleen välipalaa jonkun muun jalkapalloilijan kanssa ja mä menin vaihtamaan vaatteita (vaikka olikin ne omat vaatteet)

Sellanen. En muista enempää. Mutta kuka kättelisi Litmasta oikeasti kahteen otteeseen :O

Pari yötä sitten näin hauskan unen, tai muistan siitä vain pätkän.

Unessa oli ihan oikean kokoinen ja oikea vedessä kelluva vene, josta tökötti pystyssä ihmisen kokoisia "hengissäsäilymisveitsen" osia. Eli sellaisen kapistuksen, joka Ihmemiehelläkin oli sekä myös Sveitsin armeijan kavereilla kai ;). Oli isoa linkkuveistä, korkkiruuvia, viilaa ja muuta sälää, ja ne olivat kiinni veneen kannessa tasaisin välimatkoin ja sojottivat suoraan ylös päin. Niiden välissä seisoi joku mies, en tiedä kuka.

Muuta en muista. Aamulla kun muistelin unta, piti melkein ääneen nauraa että mitä kaikkea se pää tuottaakaan öisin.

p.s. pitänee hankkiutua hoitoon

Tämä uni oli jatkoa siihen mihin edeltäjänsä jäi. Näin se suunnilleen meni:

Olin tullut ulos talosta ja olin kai jonkinlaisessa puistossa. Puistossa siskoni pieni poika leikki hiekkalaatikolla jonkun yhtä pienen tuntemattoman tytön kanssa. Siskon poika alkoi puhua paljon, josta olin hämmästynyt, enhän ollut kuullut hänen puhuvan aiemmin niin paljon. Siskon poika muuttuu yhtäkkiä pieneksi tytöksi, jota kannan sylissäni. Olen kai kävelemässä bussipysäkille(?). Samalla kun kannan lasta yritän kirjoittaa puhelimella tekstiviestiä V:lle, jolta olin aiemmin saanut viestin missä oli punaisia sydämiä... Lapsi kysyy keneltä se viesti on ja yrittää kurkkia. Minä kerron keneltä viesti on mutta valehtelen ettei sillä ole mitään merkitystä minulle. Lapsi sanoo että kertoo T:lle(minun serkulleni), johon minä sanon että ei kannata kertoa koska se ei merkkaa mitään...

...Hyppään linja-autoon, joka kulkee vanhempieni luokse tarkoituksenani mennä heidän luokseen. Matkustan kohti vanhempieni kotia samalla kirjoittaen yhä sitä viestiä ja yritän itsekin laittaa siihen niitä sydämiä(!). Meinaan ensin istua bussin etuosaan mutta näen takavasemmalla V:n istumassa ikkunapaikalla yksinään. Menen istumaan hänen taakseen mielissäni että hänkin on autossa. V sanoo että luuli minun tulevan jo aiemmassa autossa. Samassa huomaan että V:n eukko istuukin hänen vieressään. Eukko kääntyy katsomaan minua tietämättä kuka olen, minä sanon hänelle moi. Eukko ei sano minulle mitään, puhuu V:lle alkaa pussailla ja kiehnätä tämän kanssa vaikka V näyttääkin tosi vaivaantuneelta... Minulla oli ollut tarkoitus ajaa bussilla V:n kanssa sen aikaa kun hänen täytyisi lähteä mutta nyt päätän jäädä seuraavalla pysäkillä pois. Alan kirjoittaa V:lle - yhä heidän takanaan istuen - viestiä, jossa kerron olleeni maalla ja lisäksi jotain mitä en muista. Tein myös sätkän autossa mutta päätin olla kuitenkin polttamatta sitä koska olin menossa vanhempieni luokse ja muuten haisisin tupakalle...ja hehän eivät tiedä että poltan.

Siinä noin suunnilleen kaikki mitä muistan.

Viime yönä tuli taas nähtyä unta kun ensin pyöriskelin sängyssä aamuyöhön saakka saamatta sitä unta koska aivot kävivät ylikierroksilla. Anteeksi jos joku, joka tunnistaa itsensä unesta(tai sen jatkosta) loukkaantuu mutta en kuulu ihmisiin, jotka osaavat valita unensa siispä näin se meni suunnilleen:

Olin menossa äitini, isäni ja ukkelin kanssa katsomaan yhtä taloa. Talo oli suuri valkoinen kaksikerroksinen puutalo vehreiden puiden keskellä. Kun kävelin lähemmäs huomasin että talo oli vuolaana virtaavan joen rannalla. Vesi oli ruskeanvihreää mutta kuitenkin niin kirkasta että pohjan kivet näkyivät. Kauhistelin äidilleni että näin lähellä taloa oli runsasvetinen joki. Ajattelin mielessäni että jos myöhemmin on vaikka lapsia niin saattavat hukkua jokeen... Äitini sanoi että suurin osa hänen tutuistaan ja työkavereistaan, jotka asuvat joen rannalla ovat vain tyytyväisiä joen läheisyyteen.

Menimme sisälle taloon. Ulkoa päin se oli näyttänyt paljon uudemmalta. Kävelin tuvassa. Talolla oli ohuet seinät kuten mökillä. Mietin että seinät tarvitsisivat lisäeristystä tai talvella tulisi kylmä. Muutenkin paikat olivat hieman kunnostusta vailla. Harkitsimme ostavamme talon. Kävelin talossa eteen päin. Huomasin että talossa oli paljon huoneita. Talossa oli vielä entisten asukkaiden tavaroita. Yhdessä huoneessa oli ihan lasiset seinät, se oli talon perheen pienen tyttären huone. Sitä ennen olin käynyt takkahuoneessa, jonka sisustuksesta ajattelin: tästä täytyy päästä eroon. Jossain vaiheessa tajusin että talo oli mökkinaapureiden talo. Kävelin talossa yhä eteen päin ja huomasin yläkertaan menevät puiset portaat. Aloin nousta yläkertaan ja kipusin portaita. Kun pääsin portaiden yläpäähän huomasin että yhdessä sängyssä nukkui joku peiton alla. Huomasin toisen sängyn, jossa oli pariskunta alasti peiton alla myöskin. He huomasivat minut ja kävelin nolona alakertaan. Alhaalla taloa esittelevä henkilö selvitti että yläkerran porukka tulisi jatkossakin asumaan siellä ja kulkevat alakerran takaoven kautta ulos. Tämän kuultuani en enää halunnut taloa...

Joskus tuntuu että sitä elää öisin enemmän kuin päivisin, siis unissaan. Liian tylsä elämä? Minua ei ole paljon millään(?) siunattu tässä elämässä mutta unia olen aina nähnyt ihan hirveän paljon. Olen siitä ollut jopa kiitollinen. Enemmän on poikkeuksellista jos aamulla herätessään ei yöllisellä uniseikkailulla ole tapahtunut mitään kummallista tai kiinnostavaa. Olisi pitänyt jo ajat sitten alkaa kirjoittaa unipäiväkirjaa mutta laiskuus kai on estänyt sellaista harrastamasta. Jos nyt tähän Unikuvia-osastoon koittaisin niitä raapustella vaikkapa tulevassa tulojärjestyksessä, vanhojahan en ala kaivelemaan, ainakaan tässä aihepiirissä ;) Tosin joskus unet ovat niin kummallisia että niitä on vaikea selittää sanoin mutta yrittää voi kuitenkin aina, siispä yritetään. Jos ensi yönä putkahtaa jokin mehevä yötarina päässä valloilleen niin täytyy heti aamulla kiiruhtaa koneelle kirjottamaan, niillä kun on taipumus useimmilla haalistua ajan myötä. Siispä uneksimaan :)