Heip!

"Kiirettä" on pitänyt, oon juossut pitkin turuja ja toreja. Vähän aikaa sitten tulin vasta edellisestä reissusta ja voin sanoa että ihmisiä pyörii joka paikassa ihan helvetillisiä määriä...Ruokakaupassa alkoi jopa tehdä mieli tupakkaa mutta en kuitenkaan polttanut - ainoastaan siitä syystä että olin sillä hetkellä ruokakaupassa ;)

Ukkeli lähtee kohta tuomareiden pikkujouluihin(klo 18-n.23?) ja jättää mut tänne yksin siivoamaan ennen huomisia synttäreitänsä... No, kai mä pärjään mutta yhtä ja toista pitäis tehdä tässä eikä apukaan olisi ollut pahitteeksi. Tervetuloa vaan munkin puolesta kaikki juhlimaan, jotka osaa suunnistaa paikalla jollakin avulla :D Olis kyllä ollut kiva että O tai joku muukin munkin kaveri olisi tullut huomenna mutta sisko ja sen mies tulee kanssa että eiköhän mullekin juttuseuraa löydy. Ja sitten tulee pari muuta paria... Ukkeli kutsui aika paljon porukkaa juhlimaan niitä kolmekymppisiään mutta eipä ne kauempana asuvat näin joulun alla sitten päässeet lähtemään. No, mahtuupahan ainakin kaikki tulevat sisälle tänne pieneen loukkoon. Tottakai sitä miehen pitää nyt juhlia kun tulee oikeaan miehen ikään...vai mitä.

Että sellasta täällä on järjestelty. Meidän jääkaapin sisusta on tällä hetkellä pääasiallisesti alkoholipitoista mutta eiköhän tilanne korjaannu huomenna. Pitäis vielä imuroida, pestä lattiat, järjestellä paikkoja, viedä tavaraa kellariin, jopa leipoa vähäsen...ja mielellään kaikki tänä iltana. Huomenna aion ottaa rennosti, minäkin. Luulis että se on sitten jopa "ansaittu"?

Oilishan tässä ollut vaikka mitä asiaa taas tilitettävänä mutta pakko pistää hihat heilumaan...Paitti ekaks koiran kanssa ulos(monesko kerta liekään tässä elämässä...) Tai ei kai se pakko ole mutta olen luvannut...prhnnn...

T: kotiorja

P.S. Anteeksi kirjotuksen kuppanen sisältö, mä lupaan yrittää antaa itestäni seuraavaksi jotain parempaa. Ok? Muimui, nähellään ja mukavaa viikonlopun alkua :)

...Niitä matkakuvia omalla sivullaan sivupalkissa, olkaa niin hyvät :)
Tää valmistautuu lähtemään mummolaan, sitä ennen pitää vielä käydä - no arvaa - toki koiran kanssa ulkona. Harvinaista herkkua satunnaiselle lukijalle kun hepoliini ei ehdi nyt kirjoittaa kuin näin lyhyesti.

Nähellään.

Olen palannut kotiin.
Matka meni ok paitsi että en voittanut kymppitonnia bingosta... Eläimet haettu kotiin ja isää onniteltu isänpäivän johdosta. Väsyttää. Taidan jatkaa huomenna kirjoittelua, pitää mennä otuksen kanssa ulos eikä unetkaan pahaa tekis varmaan... Seuraavat kolme päivää onkin sitten trukkikoulutusta ja autoilla (rekka, bussi) ajelua(mitäköhän siitä tulee...). Mutta huomenna teoriapäivä. Ystäväiseni tulee myöhässä "kouluun" koska menee aamulla "tapaamiseen" koska lääkäri löysi jotain häikkää jostain. Ei viitti sanoa enempää kun taas tulee se tunnistamisongelma vaikka ei näitä kukaan mun tuttu luekaan...

Huomiseen tai jotain.

Mitähän tässä voisi sanoa. Järkyttävän päätöksen sai muuten niin hieno ja mukava päivä, kun kotiin saavuin ja informaatiotulva hyökkäsi vastaan. Kaikki varmaan tietävät mitä tänään on tapahtunut. Kamala tragedia, hepoliini ei halua ottaa kantaa asiaan sen enempää, vaikka jokaisella varmaan herääkin ajatuksia tapahtumista... Surulliseksi se tietysti mielen pistää kun tuollaista tapahtuu. Totta kai. Vaikea sanoa mitään. Siksi tyydynkin nyt raportoimaan vain siitä minkä paremmin ehkä osaan eli ihan omista päivän tapahtumista. Jos mä vaikka yritän olla kiroilematta tällä kertaa...

Aamu alkoi ihan hyvin. Vähän silmät ristissä heräilin samoihin aikoihin kuin eilenkin. Kahvit kahvinkeittimeen ja siitä veskissä käymään. Sitten tekemään eväsleipiä ja aamupalaa, kahvia odotellessa; katsos hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Jossakin välissä kai sitä jotain vaatettakin tuli vetäistyä niskaan. Sitten muki kahvia ja leipä käteen ja aamu-tv:n eteen napottamaan. Koira tuli siihen viereen yhä väsyneenä lepuuttamaan päätänsä mun olkapäätä vasten. Ei ole karvainen kaveri tottunut "aikaisiin" herätyksiin. Noo, sitten toppavaatetta päälle koska meillä oli ohjelmaan luvattu autonlaittoa hallissa...->bussille ja matkaan.

Kurssipaikalla mä olin ekana, taas. Siellä meidän vieraileva tähti Jalasjärveltä oli jo silti vielä aiemmin paikalla. Mä olen oikeasti oppinut tänään yhtä ja toista autoista, ensin nääs oli teoriatunteja ja iltapäivällä vietiin halliin sellaisten ihmisten autoja, jotka nyt olivat sattuneet autolla tulemaan paikalle ja katsottiin niitten konepeltien alle kaikenlaisia juttuja. Ja hulluna pommitettiin "pohjanmaan miestä" kaikenlaisilla kysymyksillä. Yhdessä vaiheessa se "ope" kysyi että tietääkö joku mistä voisi johtua että laturin merkkivalo palaa. Mä sanoin että jos kyseessä on meidän auto niin todennäköisesti siitä on laturi paskana(;)). Se sano että joo, voi olla yksi vaihtoehto. Mä sitten kysyin että voisinko mä esimerkiksi vaihtaa johonkin autoon vaikkapa kannen tiivisteen niin ope sanoi että jos sen teet parissa tunnissa niin pääset heti heille töihin. Mä sanoin että jos harjoittelen vaikka vuoden ensin niin katotaan sitten uudestaan sitä vaihtoa... Vitsit. Sen erikoisalaa taisi olla tuo auton maalauspuoli. Siitäkin opin vaikka mitä uusia juttuja. Mua on jo aiemmin kiinnostanut tuo kynäruiskulla(ja muutenkin) auton maalaaminen ja kysyin että opetetaanko heillä siellä Jalasjärvellä sellaista. Kuulemma opetetaan ja kehoitti hakemaan toki jos kiinnostaa. Kuulemma sillä voi tulla ihan päivätyönä toimeen, kertoi kun kysyin. Eli nyt mä tiedän mikä musta tulee isona: mä menen Jalasjärvelle 9kk opiskelemaan automaalausta ja alan tehdä sitä. Siinä pitää olla "taiteellista" silmää, mutta eikö mulla ny vähän edes ole sitä, eikö olekin? Onhan? Ja parasta siinä olisi että opiskelu tapahtuisi työvoimakoulutuksena eli liiton raha juoksisi(ainakin toistaiseksi jos pian hakis). Mun pitäis vaan hommata sitten joku kuningataarillinen auton siirtelijä, joka siirtäisi autoa pisteestä A pisteeseen B, koska mullahan ei ole sitä ajotaitoa... mutta se ei kuulemma pitäisi olla ongelma. Se heppu lupas jopa muistaa mut ja yhen toisen tytön, joka haluaa autoasentajaksi jos haetaan sinne. Meillä oli kuulemma asenne jotensakin kohdillaan, kai se oli kohteliaisuus :) Mut saa nyt nähdä kun pitää vissiin ottaa muittenkin näkemykset huomioon kun nyt kuitenkin sattuu olemaan siinä parisuhteessa vaikka ei kai sen pitäisi olla mikään este mun muuttaa Jalasjärvelle opiskelemaan... :D Oletetaanhan toki että mä tietty pääsisin sinne...Ja ajamisesta: Mähän maalaisin, en ajaisi.

Kysyin siltä opelta kun tuli tilaisuus siitä että mikä siinä on kun jarru jumittaa. Meidän autossahan se nyt jumittaa kai edelleen. Se käski että ottaa renkaan pois tunkin päälle ja hakkaa sitä sydeemiä siellä alla (miksikä sitä nyt kutsutaan)jollain isolla lekalla ja pyörittää. No, pätevänä ja auttamisenhaluisena sitten aloin kotona tuoda julki näitä neuvoja, joita olin muutenkin saanut niin saatiin ukkelin kanssa kauhia huuto aikaiseksi siitä että kannattaako moinen toiminta vai ei. Sen mielestä ei vissiin kannata ees yrittää koska epäili että ei korjaantuisi sillä. Ilmeisesti mä olin liian optimistinen sen lekalla hakkaamisen suhteen. Eli riidellään sitten auton jarruista kun ei muuta keksitä... Lopulta mä huusin että älä huuda mulle ja ukkeli huusi vielä kovempaa ja se loppui sitten siihen. Rupes vaan niin paljon ärsyttämään kun miksi ei voi edes kokeilla. Ei kai se nyt voi ottaa jotenkin luonnon päälle jos mä alan suoltaa jotain neuvoja vai... No, se meni ohi mutta mä sanoin ukkelille että mä oon sitä "oo akka hiljaa-tyyppistä(vaikkei niin sanoiskaan)" huutoa kuunnellut etten enää jaksaisi. Kai se tajusi tai sitten ei. Kyllä kai. Kai.

Juu. Pitänee nyt paketoida tämä teksti. Tästä tekstistä olisi salettiin tullut aivan eri tyyppinen ellei joku olisi saanut päähänsä leikkiä teloittajaa koulussa(no sanoin sitten). Eli mulla oli kotiin tullessa oikeasti sellanen olo että olipa kiva päivä(niin kuin olikin) ja jees, pääsee kirjoittamaan hauskoja juttuja lokiinkin. Mutta ei jaksa nyt repiä huumoria sen enempää...
Kurssi jatkuu huomenna normaalisti, voisin ajatella että jokin hiljainen hetki pidetään joka puolella jossakin vaiheessa. Ainakin huomenna liputetaan surulle. Me mennään tutustumaan Schenkerille ja johonkin muualle. Perjantainakin on "retkipäivä". Ensi viikolla oli muistaakseni trukkiajelua ja sen sellaisia sen lisäksi että teemme linja-autoretken sinne Tuuriin torstaina. Jees. Pitänee nyt lopettaa, iltatoimia ja sellaisia. Jos kattelisi vähän töllöä vielä, kävisi suihkussa ja menisi nukkumaan. Aamulla kello soi taas vähän ennen seitsemää.

Hyvää yötä. Wish you a better tomorrow.

Hyvää tiistaita. Eilenkin olisi ollut vaikka mitä kerrottavaa mutta koska vuodatus ei jostain syystä toiminut enää illalla niin jäi kirjoittamatta eli palaan eiliseen nyt vielä.

Eilen alkoi sitten kurssi. Kuljetusta ja logistiikkaa jos vielä muistetaan että mihin olen siellä tutustumassa. Edeltävänä yönä en tietenkään saanut unta. J kävi hakemassa mut täältä aamulla ja matkasimme yhdessä kurssipaikkaan. Siellä meitä oli sitten kasassa sellainen 15 "tytön" (kuten "pojat" meitä leikillisesti tarkoituksella siedätysmielessä(?)kutsuvat) porukka ja pari kolme ohjaajaa ja kuski. Eli ihan ekana meidät lastattiin linja-autoon ja vietiin muumikaupunkiin tutustumaan FinnLinkin toimintaan. Aamukaffetkin juotiin pullan kera talon piikkiin ja sitten saimme mennä tutustumaan laivaan, samaa reittä mitä autot sinne ajavat. Pääsimme jopa komentosillalle! Ne kuulemma tähtää sinne laituriin senttien tarkkuudella. Miten ihmeessä se voi onnistua.

Loppupäivän oli sellainen mukava mieshenkilö puhumassa jotain asiaa. Hauskoja juttuja. Ja totta kai meillä oli sellainen pirun esittelykierros. Se mies kysyi että kävisikö pienet esittelyt ja mä ehdotin että ei mentäisi perinteiseen tylsään tyyliin järjestyksessä vaan jokainen voisi esitellä ittensä sitten kun huvittaa. Koska se on niin vittumaista(en sanonut sitä noin) odottaa omaa vuoroaan. No se sopi sille kuulemma mainiosti. J totta kai käytti tilaisuuden hyväkseen ja esitteli itsensä etunenässä, tosin "yllätys yllätys" sen nimi oli jo open tiedossa ennen sitä. Ja mäkin sain esitellä itseni siinä samalla kún "ope" kysyi että mikäs sinun nimesi on joka ehdotit tätä järjestelyä... Kumpikin "mustalla listalla" ekana päivänä. No ei oikeesti, ollaan vaan oltu ehkä keskimääräistä enemmän äänessä. Jopa minä, joka mielestäni olen aika hiljainen. Pitänee tarkistaa sitä käsitystä.

Ihan mukavan tuntuisia ihmisiä siellä. Eilen olisin ollut paljon paremmassa kirjoitusvireessä, asiaa olisi tullut kuin luonnostaan kun nyt pitää melkeen pakottaa kirjaimet ulos. Väsyttää vähäsen vaikka tänään meillä alkoikin päivä vasta yhdeksältä, kuten vissiin melkein kaikkina muinakin tulevina päivinä. Siitä huolimatta kotoa piti lähteä jo tunti ja vartti aiemmin lähtevällä bussilla että ehti ajoissa koska eihän sinne perkele perille asti samalla autolla pääse. Mutta mä koitan olla saamatta siitä mitään traumaa. Ukkeli haki mut eilen sieltä ainoastaan todetaksemme että autossa ilmeisesti hirttää jarru kiinni. Sillä ei sitten kyytejä ainakaan toteuteta. Taas voi todeta että olisipa se ajokortti niin ei menisi vajaan 10 kilometrin matkaan yli tuntia... Huomenna meillä on ohjelmassa jotain auton tuunausta hallissa, kuulemma pitää laittaa lämmintä päälle. En mä tiedä mitä me siellä oikein tehdään, ilmeisesti opiskellaan auton anatomiaa. Täytyy muistaa udella jarruista kaikki mahdollinen, jospa mä sitten osaisin vaikka korjata meidän auton :O Ja todellakin täytyy muistaa pukea lämmintä, ainakin toppahousut vähintään jalkaan; tänään vaikka olimme koko päivän siististi sisätiloissa niin ihan perse jäässä siellä sai istua. Mutta mulla onkin se huono ääreisverenkierto.

Tuli mainittua siitä tytöttelystä kun on miehillä tapana tytötellä naisia. Sanon siksi kun joitakin naisia se tuntuu harmittavan aika tavalla(varsinkin jos ei ole enää tyttöiässä todellakaan). Mua se ei ainakaan haittaa mutta mä olenkin varmaan lähempänä sitä tyttöä kuin naista(?!). Eikä se haittaa niin kauan kuin mä voin sanoa miehiä pojiksi. Eikä niin kauan kuin tyttö ei ole mikään "juoksutyttö", joka keittää kahvit ja toimii työpaikan "äidinkorvikkeena". Sellaistakin kuulemma on mutta ei sellaiseen pidä suostua, voi syyttää myös itseään jos alkaa juosta poikain asioilla. Entisellä työpaikalla missä 90% työntekijöistä oli miehiä ei tällaista ollut oikeastaan havaittavissa työkavereitten kesken, työnjohdon suunnasta joskus kylläkin...

...Mun puhelin soi eilen illalla joskus kahdeksan jälkeen. Katsoin ensin että piru, taas varmaan joku lehdentilauttaja soittaa kun näkyy olevan joku yritysnumero. Vastasin sitten kuitenkin sukunimellä ja puhelimesta kuului ääni että "niin täälläkin". Toinen isoveljistähän se siellä soitteli. Oli kuulemma yrittänyt soittaa muutaman kerran aiemminkin mutta en ollut vastannut. Sanoin että lehdentilauttaja ahdistelee mua ja oon luullut että siellä on soittanut sellainen. Mitäs soittelee työnumerostaan ;) Mä sitten puhelun jälkeen ohjelmoin isovelin työnumeronkin mun aina kattavaan puhelimen nimiluetteloon. Puhuttiin taas yli tunti kaikista asioista ja tapahtumista ja utelin että tuottiko sen viime kesäinen tyttöviritys mitään vakavampaa. Ei se ollut johtanut sen vakavampaan suhteeseen sitten, oli kuulemma hieman liian tosikko hänen makuunsa... Terkut kaikille tytsyille että mun äärinirso mutta tumma, pitkä ja komea isoveljeni on edelleen vapailla markkinoilla :) Vitsit, sillä on kyllä samankaltainen ääni kuin jollakin.

Jaahas. Uhkaa tulla taas sikapitkä tästä jaarituksesta enkä ole edes saanut tyhjentää koko mielensisältöäni vielä ulos ja parhaat ajatukset tunnetusti tulevat vasta jälkikäteen.
Meillä on siellä kurssipaikassa sellainen kahviautomaatti, jota tänään J:n kanssa ekaa kertaa testailtiin. J kysyi toimintaohjeita yhdeltä toiselta kurssikaverilta joka neuvoi: Ensin laitetaan raha, valitaan mitä haluaa ja sitten painetaan START. No, J sai siinä oman kaakkaonsa ja mä päätin että mähän haluan kanssa kaakaota. Hain luokasta euron ja tungin sen koneeseen. Eli raha ja sitten valitsin "kaakao" ja painoin "start". Kone alkaa suoltaa kaakaota ulos kuten kuuluu mutta mä kysyn että mikä multa unohtui?! No, enpä muistanut laittaa mukia sinne alle ollenkaan ja kaikki hyvät kaakaot valu hukkaan. Arvaa oliko idiootti olo ja siinä vaiheessa pääsi pari äänekästä kirosanaa. Vähän liian keskittynyt noudattamaan toimintaohjeita;)? No, ei siinä auttanut kuin muki alle ja sama uusiksi. Tietty piti heti juosta koko luokalle kertomaan miten idiootti olin ollut ja vetää blondipisteet kotiin. Mutta kaikkihan tietää että blondeilla on aina hauskempaa. Siitä tuli mieleen että eilisellä esittelykierroksella se ukko ensin sanoi että jokainen voi vaikka kertoa itsestään montako miestä tai harrastusta jne. jokaisella on. Mä kerroin itsestäni: "mä olen "hepoliini", koulutukseltani "se ja se" ja töissä olen ollut "siellä ja siellä" ja nyt olen työtön. Mulla on vain yksi mies - tällä hetkellä sekä kissa ja koira. En ole varma riittikö kaikkien huumorintaju mutta se ei ole mun ongelma. Mä koitan keskittyä olemaan ihan oma hilpeä itteni. Ei näitä juttujakaan ihan totisena kirjoitella meinaan. Mutta nyt täytyy lopettaa hetkeksi ennen kuin venyy kauheasti.

Huomenna sitten taas kurssille 9 reikäreikä ja kotio pääsee varmaan joskus ehkä kolmelta, tänään päästiin jo kahdelta. Mutta korkeintaan 7 tuntisia päiviä on meillä. Niin ja paljon mielenkiintoisia retkiä tiedossa, ensi viikolla menemme käymään keskisen Kyläkaupassa. Aika pitkä matka. Ja sitten paras viimeisenä: Mä pääsen ens viikolla muiden mukana ajamaan ihan oikeaa rekkaa! Se ei kuulemma ole mikään rasite että mulla ei ole ajokorttia kun ajetaan suljetulla alueella. Siistiä! :)

P.S. Radiosta soi Juha Tapion(?) biisi missä lauletaan "ohikiitävää". Kaunis. Moi. Niin ja tupakkalakko on yhä pitänyt, ravaan silti J:n kanssa tauolla tupakkipaikalla. Saa happea.

Mennääs välillä "pirteämpiin aiheisiin" ettei aina ole sitä valitusta. Kai siihen erkkikin kyllästyy...

Tulipas käytyä sitten siellä Pohjanmaalla. Tarkemmin sanottuna Seinäjoella. Aamulla kello herätti viiden aikaan ja kuudelta startattiin pihasta matkaan. Otus joutuikin nyt tilavan takatilan sijaan makoilemaan takapenkillä koska tämä nykyinen auto ei ole mikään farmari (eikä edes punainen...Ja oikeastaan autonhan sitä voisikin myydä...hmn, jos olisi mun...hmn..). No A oli ihan tyytyväisenä siellä takana, nukkui melkein koko matkan siihen suuntaan jos ei katsellut maisemia. Mielellään on autossa.

Siinähän niitä meni hieman tuntemattomampia paikkakuntia ohi ja pienet järvet höyrysivät aamupakkasessa kun päivä alkoi valjeta. Hiljaista oli teillä, sai ihan rauhassa ajella niin ei tarvinnut pelätä. Vähän jänskätti että oliko se Seinäjoki sellainen minkälainen se ajatuksissa on ollut kun tuo muisti tuppaa hieman unohtamaan ellei ole nähnyt paikkaa 10 vuoteen. Ja sama pätee kai ihmiseen. En mä tiedä onko se kuitenkaan sillä tavalla että riittäisi että tietäisi että ystävillä ja muilla sellaisilla olisi kaikki ok ja he olisivat hengissä. Mieluummin sitä kyllä näkisi ja kuulisi ihmisistä enemmän...että tosiaan tietäisi heidän olevan olemassa. No, nyt mä harhauduin kuuleppa ihan aiheesta kun lähti mieli luikertelemaan mutt ehkä siinä oli jotain pointtia(?). Voiko kakkua syödä ja säästää samaan aikaan...

No sitten saavuttiin sinne Seinäjoen Areenalle. Meidän piti A:n kaveriksi ottaa yksi rotutoveri "hoitoon" joksikin aikaa kun sen emäntä näytti toista koiraansa eikä sillä olisi ollut muuten peräänkatsojaa. Sellanen hassu narttuversio A:sta. A oli ihan kiimankiilto silmissä että "jee tyttökaveri!". Mä pidin ensin Aata ja sitten "tyttökaveria". Mutta kun olimme menossa halliin sisään "tyttökaveri" teki stopit ja olisi jäänyt ulko-ovelle. Siispä siirsin vastuun takaisin ukkelille, joka oli lupautunut tähän hoitohommaan ja otin oman A:n takas itelle(joo, oma napa lähinnä napa ;)). Sitten mä raivasin etunenässä meille tietä kehään, joka oli melkein toisella puolella hallia. Siellä sitten jouduttiin odottelemaan jonkun aikaa. Ehti siinä jopa miettiä että mikä ihmeen vimma ajaa ihmisiä kokoontumaan ja puunaamaan koiriaan jonnekin halliin ja juoksentelemaan jossakin kehässä...no, kullakin huvituksensa. On se ihan mukavaa, kai. Vaikka itseäni ainakin ahistaa joskus tuollaiset massakokoontumiset. Mutta ei nyt.

A oli oikein kivasti siellä kehässä ja nappasi itselleen erinomaisen ja sertin. Lisäksi oli rotunsa paras! A sai kolme hienoa ruusuketta ja kaksi pokaalia ja jotain koiranmuonaa namiksi siihen päälle. Vielä olisi pitänyt osallistua "ryhmän paras"-arvosteluun mutta meillä oli kiire kotia...muka. Ukkeli esitteli sen, mä en siihen pystyisi, ei oo oikein haluja ja kokemusta. Toisaalta kokemusta ei tulekaan ellei sitä hanki.
Ei nähty ketään tuttuja koiraihmisiä (tai muitakaan...) mutta sen tyttökoiran muiden rotukavereiden kanssa juteltiin vähäsen. Mä sanoin suoraan että mulle on hieman auki nää näyttelysydeemit, ei oikein vielä ole selvillä niistä.

Sitten kun oltiin haettu palkinnot niin alkoi kotimatka. Siinä Seinäjoelta ajaessa tuli muistoja mieleen monessakin mielessä. Ajettiin ohi siitä paikasta missä hepoliin kuustoista kesäsenä käveli paljailla varpailla sen joen yli...ja kaikkea muuta mahdollista taivaan ja maan välillä. Aurinko paistoi koko matkan silmiin ja mä vuorotellen vihelsin ja lauloin radio Novan hiaanoja kappaleita, joita kasettimankka suolsi ulos. Sunrise Avenue - Forever Yours....ynnä muuta, ym... Takasin päin onnistuttiin ajamaan toista kautta, Porin kautta. Siinä yhdessä kohdassa oli sellainen "kivipatsasjuttu", joka näyttää ihan siltä kuin kivet, no - harrastaisivat seksiä. Silleen takaa päin tyyliin :D Oikeesti. Ja sitten oli ihan hulvaton huoltoaseman nimi - Ydinportti. Olkiluodon ydinvoimala nääsen lähellä. Ja yhdessä kohtaa navigaattori sai päähänsä - aika alkupäässä paluumatkaa - ajattaa meitä sellasen ympyrän jotain hiekkateitä niin siellä oli tosi hieno musta linja-auto, jonka kylkiin oli maalattu isot pääkallot, vau :) Ja sitten kun oltiin Laitilassa niin alkoi tulla sekä vastaan että ohitettavaksi näitä "jokkis-autoja" eli autoja, joilla ajetaan kai jossakin "jokamiehenluokassa". Ukkelin yks kaveri harrastaa jollakin tavalla sitä. Mä kysyin ukkelilta että onko se jotain romurallia niin se sanoi että ei kai ole, että ei siinä saa tahallaan ajaa toista "iholle". Mutta miksi ne kaikki autot on sitten aina ihan paskana?

Jeps. Täytynee päästää ukkeli koneelle kun kuitenkin haluaa. Kai mä voisin(?) siitäkin kiltimmin aina puhua(täällä), saa liian ykspuolisen kuvan ihmisestä. Tai tarkoitan sitä että ei mun tarvitsisi repostella kaikkea mahdollista vaikka harmittaakin. Ei se nyt periaatteessa mikään "paha ihminen" kuitenkaan ole. Ainakin se on ihminen :D... Oliskin "se" vaan just niin yksinkertaista niin elämä ois helppoa, tiedäthän. Kyllä sä tiedät. Sano että sä ymmärrät mitä tarkotin! ;) jeps.

P.S. Lisäsin tuonne sivupalkkiin sellasen halijutun, no kato itte :)
Ja Pohjanmaalla oli kaunista ja aistittavissa sellainen mukava ilmapiiri. Mä tykkään. Voisin veikata että pohjanmaalaisilla menee taloudellisesti hyvin, ainakin ne on parhaiten keksineet rahastaa parkkipaikoista tähänastisista näyttelyistä. :) Silloin kun olin pieni tyttö niin meillä oli iskän kanssa samanlaiset jussipaidat muuten. Pitäisköhän homaata taas sellanen? Joo. Olis kiva kuulla taas.

Mä sain eilen postia mun oikeusavustajalta. Joo, mulla on ilmainen oikeusavustaja, joka hoitaa valitusprosessia mun karenssiasiassa. Kyllä, tarkoitan juuri sitä kolmen kuukauden karenssia, minkä sain n. kaksi vuotta sitten kun "ilman pätevää syytä" otin loparit työpaikasta. Nyt sitten riidellään vakuutusoikeudessa asti että oliko se muka ilman pätevää syytä. Hitaasti narskuu noi rattaat eteen päin.

Soitin sitten oikeusavustajalleni koska papereissa käskettiin niin tehdä. Liitteenä oli kopiot niistä papereista, jotka työttömyysturvalautakunta oli vuosi sitten lähettänyt vakuutusoikeudelle. Siellä on mm työkkärin tiedostoista otettuja mun henkilökohtaisia tietoja sisältäviä kopioita. Mua sitten rupes vituttamaan taas takautuvasti koko paska ja puhelimessa kysyin oikeusavustajalta että onko niillä oikeus tuosta vaan liittää sinne jotakin musta kerättyjä tiedostoja, joita en ole itse edes nähnyt. Avustaja siihen vaan että niillä on oikeus viitata siellä ihan mihin niitä lystää. Se ei halunnut vastata mun kysymykseeni asian laillisuudesta. Sillä muijalla on kyllä huonoimmat sosiaaliset taidot, joihin olen pitkään aikaan törmännyt. Tuntui että mun pointti ei meinannut mennä sille millään jakeluun. Tai sitten sitä ei kiinnostanut. Kai sille pitäisi puhua joidenkin lakipykälöiden kautta että osaisi vastata. Saakelin kuiva ihminen, kerran ollaan naamatusten oltu tapaamisessa ja mä ehdin miettiä että miten sellasia voi olla olemassa. Mä kun oisin halunnut jonkun sellasen ajamaan mun asiaa kuin "Alan Shore", yhyy :D Kun mä sanoin sille että mun persoonaa loukkaa että ne liittää sinne mitä tietoja huvittaa niin ei se sitäkään ymmärtänyt... No, en oo varma ymmärränkö itekään näin tänään mietittynä mutta mä olin vaan niin väsynyt.

J soitti tänään kun olin lukemassa tuoreinta akkainlehteä. Oli käynyt työkkärissä haastattelussa sitä kuorma-autokoulutusta ajatellen. Kai siellä oli ollut kolme haastattelijaa, vissiin kaksi miestä ja yksi nainen ja se toinen mies kai "vähän tosikko" jos nätisti sanotaan. Olivat kysyneet J:lta että ei vissiin ole ihan täältä päin kotoisin kun puhut eri tavalla, että oletkos tuolta pohjanmaalta. J ei ollut myöntänyt olevansa pohjanmaalta vaan eräästä muusta paikasta poissa täältä. Työkkäri-ihmiset olivat sitten sanoneet että on kuulemma kamalan kuuloista jos joku pohjanmaalainen yrittää puhua turun murretta(!). J oli siihen sitten sanonut että on se turun murre sen verta hirveän kuuloista ettei sitä kylä huvita puhuakkaan. Vähänkö mä nauroin :D Kuulemma oli se hapannaamainen ollut ihan möks tuon kommentin jälkeen mutta se nainen ja toinen mies olivat jopa nauraneet. Ihmekös jos turkulaiset ei aina oo niin kovassa huudossa... Mun mielestä on ehkä vielä kamalamman kuuloista jos turkulainen yrittää puhua jotain muuta murretta! ;) Eikä sitä ole mitään yhtä oikeaa tapaa kai puhua mitään murretta, kieli elää.

J:llä on vähän terveysongelmia, en sano enempää jos joku vaikka tunnistaisi. Jännä vaan kun se uskoutuu mulle siitä. Mä otan sen luottamuslauseena, paitsi se on kyllä niin avoin ihminen ettei taida muutenkaan asioitaan hirveästi salailla(?). Toivotaan vaan ettei se ole mitään vakavaa, ettei meidän lupaavasti orastava ystävyys tyssähdä alkumetreillä, toivoo hepoliini ehkä hieman itsekäs oma lehmäkin ojassa. Ja tietysti ennen kaikkea J:n itsensä vuoksi. Meinaan ettei olisi kuolemaksi. Voimia J:lle...

Nyt iski oikeen klassinen naisille tuttu asia vasten kasvoja: Ei ole mitään päällepantavaa sinne vakin laivalle! Kävin äsken "kaukaaviisaasti" valmiiksi suihkussa kun aamulla pitää herätä niin aikaisin ettei silloin enää ehdi. Kun pitää viedä se koirakin hoitoon...

Täytyy vielä tyhjentää kameran muistikortilta kuvat tietokoneelle niin voi ottaa typötyhjän kameran sinne laivalle mukaan ja kuvata vaikka saaristoa siinä ohessa kun nauttii litran tuopista (niin, siellä on kuulemma joku octoberfest...huhhuh..) olutta ja koittaa yrittää vältellä tupakan houkutusta... Muuten en meinannut kyllä sikailla mutta jos lehdessä lukee että joku nainen hämärästi kahden ja kolmen kympin väliltä on kadonnut niin suurella todennäköisyydellä se voisin olla minä. Jos meinaan loikkaisi Ruotsin puolelle jonkun rikkaan Birgitan olkalaukussa puudelin tilalla salamatkustajana. Eläkeläisiä siellä meinaan lähinnä vissiin näin viikolla on.

Mulla on jokin hämärä tunne siitä että mä olen taas onnistunut suututtamaan erinäisiä ihmisiä puolihuolimattomilla sinänsä pahaatarkoittamattomilla loppuunastimiettimättömillä töksäytyksilläni. Se johtuu sitten ihan siitä että mua on niin helppo provosoida ja silloin sanotaan mitä sylki suuhun tuo :D Sori vaan. Koko ajan saa olla anteeksipyytelemässä...*sytyttää tulitikun ja tuikkaa taas yhden sillan takanaan palamaan*... :/
Tänään on jotensakin hieman ahdistanut olotila. Ulkona kun kävin koiran kanssa iltapäivälenkillä, joku nuori mies oli juoksulenkillä tien toisella puolella. Se selvästi katto mua ja alko hymyillä. Katto uudestaan ja hymyili ja muakin alkoi jostain syystä hymyilyttää ja seuraavat 500 metriä piti nauraa hihaan. Toivottavasti se ei ainakaan ollut tunnistanut mua täältä lokista...Kamalaa jos "lähinaapurusto" alkaisi olla tunnistettavasti perillä mun sielun elämästä. Jos näin on niin parempi pitää tieto omanaan, mutta se on varmaan "toiveajattelua" :D

Voisko Joku näpäyttää(anna palautetta, pliis! :))hieman mua jos olen "puhunut ohi suuni"... Tää rupee nyt valmistelemaan "ulkomaanreissua" ja menee pohtimaan että laittaisko tämän vai tuon paidan ja mitkä hiton ihmeen kengät sopis sen paidan ja niitten housujen kanssa... Ihan niin kuin olisi valinnan varaa niin kauheasti..
Eli huomenna matkoilla, keskiviikkona palataan laatikolle raportoimaan jos matkasta selvitään ilman uimareissua 4 asteisessa vedessä...

Hyvää yötä! murh! :)

P.S. Ennoo polttanu tupakkia...

P.P.S Octavius: Oikeesti mä otinki sen kohteliasuutena jos näin myönnetään. Seuraavana yönä mietin että vihdoin, pitkästä aikaa musta tuntuu että kuulun johonkin porukkaan: Naisiin :) Kiitos :)

"En kadu ketään heistä, joita syliini suljin, heitä sentään..." Se oli Timo Rautiaista ja vastatkoon siihen hairahdusaiheeseen, joka tuntuu herättävän kuumia tunteita :D Jokainen voi toki tulkita miten haluaa.

Hitto että väsyttää. Unirytmi on ihan persiillään. Niin kuin uhosin toissailtana puristavani ukkelista totuuden ulos siitä asiasta...mutta lopputulos oli hieman toisenlainen. Eilen ylipäätään puhuttiin (taas) toisillemme varmaan noin kymmenen normaalihkoa lausetta niitä näitä. Muuten ukkeli käyttäytyi niin loukkaantuneesti kuin vain hän osaa. Sitten mä kysyin ukkelilta että oliko se asia oikeasti niin kuin hän sanoo ja ukkeli vakuutti että kyllä se näin on. Johon mä sitten että okei sitten... Se on katsos taparikollista vastaan pitäisi olla niitä "vahvistuksia" ja viimeiseen asti tehtyä taustatutkimusta, elikäst todistusaineistoa että voi mustaa valkoisella pitää esitelmän niistä "syytetyn rikoksista", muuten on ihan turha alkaa riitelemään. Eli annetaanpa asian olla. Tietysti jos mä jaksan jossakin vaiheessa, voin toki alkaa penkoa asiaa syvällisemminkin mutta annetaan nyt ukkelin olla siinä uskossa että selitys meni läpi 10-0. Ei jaksa nyt taas repiä kaikkea auki, hädin tuskin selvinnyt tervejärkisenä edellisestä koittelemuksesta...Itsesuojelua? Ja onhan siinä se mahdollisuus toki että hän puhuu totta, mutta hitostako mä sitä voin tietää.

Toissailtana oli ne "keskustelut" sitten hieman avoimempia. Mä muistelen huutaneeni että "on se niin saatanan kamalaa kun olen *:n kanssa nussinut mutta itse herra saa tehdä mitä huvittaa!" Johon ukkeli että "Perkele piä huoli että en saa tietää että olet yhteydessä vielä siihen maalaisjunttiin!" Hyi kamala mitä kielenkäyttöä. En muista mitä siihen olen vastannut mutta voisin jopa kuvitella puolustaneeni tätä "maalaisjunttia". Ei se kuule ihmiset ulkopuoliset ole niin yksinkertaista kuin joku voisi haluta kuvitella sanojeni perusteella...

Asiasta kuudenteentoista. Kauppa jossa suoritamme suurimman osan päivittäistavaraostoksistamme lahjoi meitä jokin aika sitten risteilylahjakortilla. Huomenaamuna on tarkoitus lähteä käyttämään tuo ilmainen matka. Perkeleen kauppa minkä teki, mä en edes erityisemmin pidä laivoista. Jotenkin ahdistavaa kun tietää ettei vuorokauteen pääse ulos sieltä purkilta. Äitin kanssa soiteltiin tuossa vähän aikaa sitten koska koira menee heille hoitoon. Äiti siinä sitten alkoi muiden asioiden ohella pohtia että minkähän lämpöistä merivesi mahtaa tällä hetkellä olla jos sattuisimme joutumaan veden varaan. Siinä mulla äiti! Mä siihen sanoin että toivottavasti olemme silloin vielä saaristossa että voi tällaisen sattuessa uida lähimpään saareen (toiveajattelua). Muutenkin aina kun on laivalle joutunut ei kykene kunnolla nukkumaan kun tulee kuunneltua jokaista rapsahdusta ja kolahdusta josko laiva olisi uppoamassa. On vielä aika tuoreessa muistissa kun helikopterit tuolla taivaalla Estonian aikaan pörräsivät... Toissakerralla kun oltiin laivalla, juttelin erään baarimikon kanssa, joka kertoi olleensa silloin töissä kun Estonia upposi. Jollakin tavalla oli joutunut olemaan osallisena siinä hommassa.... Että kivaa lähteä laivalle.

Ja sitten. Saa nähdä, onko äiteekin kohtapuoleen työtön. Pikkasen meinaan tohdin epäillä että hoitsut saisivat sitä vaatimustaan palkankorotuksesta läpi mutta on se aika kova juttu jos 12800 hoitajaa kävelee hommistaan ulos. Äitiltä lauanataina kysyin että eikö yhtään hirvitä kun oot kuitenkin virkasuhteessa siellä töissä. Kuulemma vähän hirvittää mutta mä lohdutin sitä että ei varmaan tule työstä olemaan pulaa vaikkei samalle osastolle "pääsisikään" takaisin. Homma taitaa paremminkin mennä silleen että sormella vaan osoittaa että "tuonne mä haluan" . Hoitajat tuntuu kuitenkin olevan aika haluttua tavaraa. Oikeestaan mä odotan innolla sitä näytelmää kun nämä entiset "nössö-hoitajat" (jotka vaan myöntyy ja myöntyy kaikkeen paskaan) kävelee oikeesti ulos niiltä työpaikoiltaan. Vähän R.E.S.P.E.C.T. hei nyt!!! Mä luulin ettei niistä oo mihinkään mutta näyttää niillä munaa olevan kuitenkin. Toivottavasti eivät ala mitään peruilemaan. Sitä mä en kestäisi katsoa ilman että pitäis vetää perseet olille... :D

Toimintasuunnitelma muotoiltiin uusiksi viime yönä: En lukenut Sinuhea aamu kahteen. Menin sänkyyn jo ennen yhtä, yritin saada unta, yritin ja yritin mutta eihän siitä mitään tullut. Eli toimintasuunnitelman kohdat 3-5 toteutuivat juuri niin kuin pelkäsin. Olin nukkunut ennen kolmea varmaan kymmenen minuuttia ja sitten ukkeli tuli, koira ulvoi ja mä heräsin siihen kun ukkeli komensi koiraa. Sitten ukkeli tuli nukkumaan, nukahti ja mä jatkoin pyörimistä myötäpäivään peiton alla. Neljän aikaan en ollut nukkunut silmäystäkään. Viiden aikaan en ollut nukkunut melkein silmäystäkään. Kuudelta olin nukkunut silmäyksen ja viittä vaille seitsemän heräsin siihen kun koira oksensi ja ponkaisin ylös katsomaan että onko se perkele tehnyt sen olohuoneen uudelle matolle mutta ei onneksi ollut vaan ainoastaan olkkarin lattialle... Samalla kissa alkoi vinkua ruokaa ja ruokin sen siinä samalla ja painuin sänkyyn takaisin pyörimään herätäkseni yhdentoista jälkeen toteuttamaan toimintasuunnitelman vaihetta 6 sekä 7. Kohta 8 menee kiroillessa ihan muita asioita. Ja toimintasuunnitelman vaiheeseen 9 siirryn tuossa neljän jälkeen kun ukkeli heittää mut porukoitten luokse. Armon kummipoika on jo siellä kuulemma. Hyvä niin, saapahan äiti palluutella sitä nyt rauhassa niin mä voin leikkiä sen kanssa sitten loppuillan.

Oikeastaan väsyttää yllättävän vähän. Pikkasen on silmät ristissä ja rintaan pistää mutta ei sen kummempia. Ukkeli meni puhaltamaan jonkun päiväpelin. Sillä tuntuu tuota ohjelmaa nyt riittävän. Mä taidan kohta raahautua suihkuun puunaamaan naamataulua ja muita ruumiinaukkoja, hahahahahahahaha....Joo olipa hauskaa. Jospa sitä menisi tässä väsysumussa tämä päivä. Mihinköhän aikaan puolitoista vuotiaat menevät nukkumaan?

Mä odotan ihan innolla että pääsee leikkimään :)

P.S. Kommentoida saa edelleen mielellään. Mieluiten tietysti nimellä mutta kyllä mä niille anonyymeillekin päätä auon takasin tarpeen tullen tietysti ;)

"Baby, with cream or chocolate sauce?"
"You know me, I manageeeee"

Ou jees. Selasin tuossa aikani kuluksi mitä oikein on tullut lyhyen mutta tuotteliaahkon (laatutakeita ei anneta) alkutaipaleen aikana kirjoitelluksi ja muistin että, perhana, mullahan on se Sinuhe egyptiläinen vielä kesken! Itse asiassa mä olen vasta sivulla 216 eli tätä menoa leskenlehdet kukkii keväällä ennen kuin kirja on luettu!

Siispä toimintasuunnitelma:
1. Koiran kanssa kohta puoleen ulos
2. Armotonta pakkopulla-lukemista ainakin aamu kahteen asti
3. Silmien lumpsimista aamukahdelta ja sen toteamista että oikeasti ei (vittu) edes nukuta
4. Huomataan että ukkeli on jo tullut kotiin puolentoista tunnin päästä nukkumaanmenoyrityksestä
5. Aamulla herätään silmät ristissä ja ihmetellään miksi aina väsyttää
6. Koiran kanssa ulos
7. Aamukahvia.
8. Kirotaan että pitää perkele kirjoittaa niin paksuja kirjoja että nykyihminen ei saa edes rauhassa nukkua
9. Illalla terapoidaan mieltä leikkimällä puolitoista vuotiaan kanssa ja unohdetaan että sellainen käsite kuin vitutus on koskaan keksittykään

P.S. Hyvää yötä ja viikonloppua kaikille tutuille ja tuntemattomille

P.P.S (kello 0:09)Vaihe 1 suoritettu onnistuneesti. Orastava pään jomotus saattanee haitata siirtymistä vaiheeseen 2...

Jaahas. Taas yksi yksinäinen perjantai-ilta vietettävänä. Ukkeli lähti juuri töihin, tulee sieltä sitten joskus yöllä takaisin. Mitäköhän sitä oikein kehittelisi itsensä kanssa... jaa-a. Varmaan jotain niinkin kiinnostavaa kuin vaikka lokiin kirjoittelua :D

Meille tuli tänään uusi eläin. Tekokuituinen seepramatto. Sen osti ukkeli kaupaareissullaan äitin mulle antamilla hilusilla. Oli oikein edullinen jopa. Äitee tuossa eilen illalla laittoi tekstiviestin, jossa kertoi lahjoneensa mun pankkitiliä niinkin suurella summalla kuin sata euroa! Ou la laa, se oli kuulemma palkkiota siitä että kävin hoitamassa heidän kotiaan ja kastelemassa kukat. Lue suomeksi että kastelemassa kukat kerran ja siinä sivussa lajittelemassa postit. No eipähän pääse kukaan sanomaan halvaksi, tosin en ollut kyllä mitään rahaa siitä odottamassa. Sukulaisia yleensä autetaan ihan ilmaiseksi. Mutta kiitos äiti. Muuten ois jääneet viikonlopun ruokaostoksetkin tekemättä, mutta sitähän mä en sulle kerro.

No, oikein kiva matto on vaikka mulla onkin hieman ollut epäluuloisuutta tuollaisia eläinkuvioita kohtaan. Yllättävän hieno. Näyttää hieman tuftatulta villamatolta vaikka taitaa olla vain ihan tekokuitua. On se ainakin parempi kuin se entinen matto, mikä mun mielestä oli ihan kamala. Elukatkin kävi heti hinkkaamassa itteään siihen, otin jopa muutamia kuvia siitä uutuudenkarheana, eipä se kauaa sellaisena pysy. Imuroin ennen kuin se iskettiin lattiaan mutta taitaa olla jo täynnä A:n karvoja... Haaveissa olisi karvaton huusholli mutta eläinten kanssa eläessä se on vain kaukaista toiveajattelua. Niin kuin elämässä moni muukin asia...

...Käytiin A:n kanssa koirapuistossa pikaseen tuossa iltapäivällä. Aivan syötävän lutunen 3kk vanha rotikan pentu oli siellä meidän sessen kaverina. Muita siellä ei sitten ollutkaan. Mulle on tullut paha tapa jutella koiralle kotona niin kuin se tajuaisi. Ennen koirapuistoon menoa "selitin" sille että kaikki alkoholistit on perjantaina ryyppäämässä ja koirapuistossa on vain terve-elämäntapaisten koirat silloin. Ja siinähän se perkele nähtiin, kaksi koiraa parhaaseen ulkoiluaikaan, A ja rotikanpentu ;) Joo. Kyllä mulla viiraa vähän päässä, jos heräsi sellainen kysymys. Senkin kanssa oppii elämään :D

Kauheasti on tehnyt mieli taas tupakkaa välillä mutta en ole sortunut. Vielä ainakaan. Mietin tuossa että kaipa on mahdollista sekin vaihtoehto että hermot viiraavat vielä sen lopettamisen takia vaikka sitä ei osaisikaan heti yhdistää siihen. Meinaan kun on pinna ollut aika kireällä viime aikoina useammin kuin keskiverrosti...

Jees. Piristäkää joku mun iltaa vähäsen niin mä voin yrittää tehdä saman? Pliis :) Joo...toiveajattelua. Mä alan leikkiä nyt niillä mattokuvilla niin pitää laittaa sitten sellanen kohta kun kerkeän.

Hepoliini kiittää ja palaa taka-alalle

P.s. Mulla on soinut yks biisi päässä eilisillasta. Siinä lauletaan jotain "...mä saavuin aikaan paikkaan odotetun, o-oooo-oooo, en koskaan saata tietää, minne määränpääni tieni vie tää" tai jotenkin noin. Mikä se on? En saa päähän.

Ukkeli lähti katsomaan jääkiekkopeliä, joka alkaa puoli seitsemältä. Varmaan sillä menee siellä taas jonnekin yhdeksään asti. Saan viettää siis laatuaikaa itseni kanssa sen aikaa. Olisinhan minäkin tietysti voinut mennä katsomaan peliä mutta kokemuksesta tiedän että en kykene seuraamaan peliä kuin tv-ruudulta. Kerran olen tainnut olla SM-tason pelissä ja hieman oli vaikeuksia silmillä seurata sen kiekon perässä... ei sillä että jääkiekko hirveästi kiinnostaisi mua muutenkaan. Sitä paitsi ne liput ei ole mitään halpoja. Ukkelilla nyt on hyvä käydä siellä kun pääsee ilmaiseksi. Tai mistä mä periaatteessa tiedän missä se luuraa, hahahaha....joo.

Osallistuin taas kissakuvahaasteeseen ja koirakuvat-viikkohaasteeseen. Tuollahan ne ovat omissa kategorioissaan että jos kiinnostaa niin sieltäpä nuo löytyvät. Mitäköhän muuta sitä olisi tehnyt... Katselin tuossa vanhoja valokuvia lapsuusajoilta, väkisinkin alkaa hymyilyttämään. Pitäisiköhän laittaa yksi kuva näytille ihan piruuttaan kun tuntuu että tämä tekstin suoltaminen on nyt jotenkin erityisen hankalaa. Mistä tuli mieleen yläasteen äidinkielen opettaja. Kerronpa pienen tarinan:

Meillä oli yläasteella äidinkielen opettaja, niin kuin nyt kaikilla on ollut. Äidinkielen opettaja oli kusipää. Äidinkielenopettaja inhosi mua. (Onko äidinkielen opettaja muuten yhdyssana? Mulla on vaikeuksia yhdyssanoissa) Mä inhosin äidinkielen opettajaa. Mutta tykkäsin kirjoittaa ainekirjoituksia, jolloin jos aineessa oli puheosuuksia niin helposti multa lipsahti niihin puhekieltä. Ja pilkut meinas unohtua... Yhden kerran opettajamme palautti aineita ja tuli mun luo ja antoi mun aineen henkilökohtaisesti mulle kun oli ensin kaivanut jostakin sen esille. Mä katsoin ainetta, huomasin että siinä ei ollut ollenkaan numeroa ja huomautin opettajalle asiasta. Kysyin ääneen opettajalta että miksi mun aineessa ei ole ollenkaan numeroa, johon opettaja vastasi koko luokan kuullen että se oli niin huono ettei sitä voinut edes arvostella. Opettaja oli pitänyt mua jo tätä ennen silmätikkunaan ja yritti hiillostaa mua erityisoppilaiden ryhmään jonne mä en kuitenkaan suostunut menemään. Meillä oli koko yläasteen ajan sukset ristissä ja ilmeisesti tämä haaskalintu onnistui kääntämään suuren osan muistakin opettajista mua vastaan. Ihan niin kuin mä olisin muka ollut muuta kuin normaali teini-ikäinen. No sitten kun menin lukioon, sain ihanan äidinkielen opettajan, joka uskoi muhun ja kostoksi yläasteen opettajalle kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa äidinkielestä Laudaturin. Ihan vaan vittuillessaan. Hyvä mä. Terkut vaan yläasteen äikänopelle että revi siitä perkele erityisopetusta, saatanan kurppa :P

Kamala miten joskus helpottaa purkaa vanhojakin paineita :D Täytyis varmaan seuraavaksi kertoa miksi hain aikoinaan opiskelemaan juuri sinne minne hain. Onkohan se edesauttanut mun elämän "pilaantumista". Toisaalta, ellen olisi mennyt sinne silloin, niin olisi jäänyt tutustumatta moniin ihaniin ihmisiin kyseisessä kaupungissa :) Jäi siitä siis jotain hyvääkin käteen. Mutta kaikella on hintansa.

Pääsinhäs mä koneelle tänään ainakin. Ukkeli sanoi eilen että ostaa kohta mulle oman koneen kun kysyin muutamaan otteeseen, josko mullekin liikenisi sitä käyttöaikaa ees hitusen verran. Ihan kuin sillä olisi varaa sellaiseen... Viime vuonna sain veronpalautusta yli 500 euroa. Alun perin olin suunnitellut että käytän sen autokouluun. Miksei sillä olisi voinut ostaa vaikka omaa kannettavaa tietokonettakin mutta rahat menivät vuokranmaksuun...joo, elämä on.

Voi luoja miten kaunis biisi tulee nyt radio Novasta: Andrea Bocelli & Sarah Brightman - Time to say goodbye. Oh so beautiful... *nyyhkis*... Tässä on sitä Tunnelmaa...
Time to say good bye... Pakko mennä fiilistelemään kun ajatus katkesi ihan kokonaan ja iho on kananlihalla. Olenpa säälittävän tunteellinen taas :D

Radiosta soi äsken Lauri Tähkä&Elonkerjuu, se biisi missä se laulaa "hetkeksi en sulle rupia, iäksi en sulle kelepaa"... Kädet melkeen tärisee ja pala on kurkussa, sydän tykyttää, silleen niin kuin vähän hermostunut olo. Se on varmaan tämä nälkä kun tekee tepposet elimistölle...

Lueskelin tuossa salakuunneltua.fi-sivustoa, hauskoja juttuja. Tukka on märkä, kävin suihkussa ja sen kuivaminen kestää aina kauan. Pitäisi ehkä imuroida mutta ei tälleen nälkäkuoleman partaalla pysty mitään tekemään. Mun on pakko päästä täältä neljän seinän sisältä elämään. Pakko saada joku päivähoitopaikka jota myös työksi kutsutaan, tai ihan mitä tahansa että saisi hieman ulottuvuutta tähän elämään ettei olisi niin yksipuolista ja oman navan ympärillä pyörimistä. Oikeastaan, mä taidan alkaa nyt imuroida nyt sittenkin. Voinpa olla jotenkin hyödyllinen ja siinä ehkä nälkäkin unohtuu hetkeksi. Ukkeli lupasi käydä kaupassa tullessaan uudella vanhalla autollaan ja tuoda jotain ruokaa.

Mulla on nuppi nyt ihan sekoittunut, täytyy jatkaa toiste ;)

p.s. *huokaus*

Mä en ymmärrä miten taas voi näin väsyttää. Ei pitäisi valittaa kun oikeasti ei ole siihen aihetta. Meinaan että eri asia jos päivät pitkät olisi töissä vaikka jossakin liukuhihnalla niin sitten saisi kyllä ihan oikeasti väsyttääkin. Mutta kai tämä mun elämä on vaan niin henkisesti raskasta muuten :D

Joo. Mä kävin eilen siellä Jiin luona. Ukkeli vei mut sinne autolla, mikä oli ihan jees koska muuten perille olisi pitänyt mennä kahdella bussilla ja kävellä vielä loppumatkasta ainaski kilometri mikä olisi nyt tietenkin ollut maailmanloppu ;). Menomatkalla mä sitten näin auton ikkunasta eksän. Entiseni(ensimmäisen), jonka piti asua kuuleman mukaan Oulussa ja joka suunnittelee kuuleman mukaan muuttoa vielä pidemälle. Entinen ajoi pyörillä rinnatusten jonkun punapäisen naisen kanssa näyttäen jotenkin kärsivältä. En ole nähnyt vilaustakaan hänestä vuosikausiin, kerran tai pari olen tainnut olla samassa baarissa sitten vuoden -99, mutta siitäkin tosiaan on jo vuosia. Hyvä että on löytänyt jonkun. Toivottavasti on onnellinen. Me ei oltu enää sitä yhdessä silloin kauan sitten. Tai ainakaan mä en ollut. Eksä kulutti aikaa enemmän alkkomahoolin kuin mun kanssa loppuaikoina mutta ei siitä sen enempää. Joku voi tunnistaa hänet tai minut enkä ala repostella suhdettamme täällä todellakaan. Kaikki on menneisyyttä kuitenkin niin mitä hyötyä siitä on. Jos entinen sattuisi joskus lukemaan jonkin kohtalonoikun kautta tämän niin mä kerron nyt tässä että mä olen pahoillani kaikesta. Ja hyvää jatkoa sen punapään kanssa :) Jees se siitä.

Mihis mä jäinkään oikeasti. Niin, menin sitten Jiin luokse ja lähdettiin heti käymään läheisessä marketissa kun hän ei ollut jaksanut käydä vielä kaupassa. Samalla sitten juteltiin ja Jii kertoi asioistaan ja sen sellaista. Mähän olen tainnut joskus mainita että mä inhoan kaupassa käyntiä? No inhota on ehkä liian vahva ilmaisu mutta en pidä kuitenkaan siitä mitenkään erityisesti. Ja ukkelin kanssa kaupassa mene aina sata vuotta ja kaikki rahat... No, Jiin ostoslistassa oli varmaan n. 10 artikkelia ja meillä meni valehtelematta siellä kaupassa vähintään tunti. Ei muistettu lukea listaa kun juteltiin samalla kun piti tehdä ostoksia. Ja olihan siellä ilmainen pullakahvitarjoilukin :)

Sitten kun kaupasta selvittiin, mentiin tietysti takaisin Jiille. Tehtiin muutamia kurssihakemuksia ja Jii sai, en tiedä miten, mutkin ilmoittautumaan kolme viikkoa kestävälle naisille suunnatulle logistiikka- ja kuljetusalan(?) tutustumiskurssille. Siellä on mahdollista ajaa trukkikorttikin(!). Voi jumalauta, mitä ihmettä mä siellä taas sitten mahdan tehdä jos kutsu kurssille kuuluu. Sitä paitsi mulla on se trukkikoulutus jo povarissa vaikka ajokorttia ei olekaan. No, samapa kai tuo kun on vaan sellainen tutustumisjakso mutta meillähän oli jo siellä kurssilla kevättalvella tutustumista logistiikkahommiin. Sitten Jii ilmoittautui vielä jollekin osa-ammattitutkintoon valmistavaan kuorma-autojutskaan ja mä sanoin sille että tehdään se hakemus sitten sen perusteella sellaiseksi että miten kovasti hän sinne haluaa. On meinaan työkkäri ahdistellut Jiitä ja taitaa hänellä olla joku pakkorako mennä nyt jonnekin. Jii sitten alkoi pohtia että uskaltaisikohan hän ajaa jollakin niin isolla kuin kuorma-autolla, että vähän voisi hirvittää liikenteen seassa. Mä kysyin Jiiltä että hirvittääkö häntä sitten ajaa tavallisella autolla, johon Jii vastasi että no hirvittää :D Mä sitten nauroin että onkohan se kuorma-autokoulutus ihan hänen paikkansa. Huvittavaa.

Mäkin olen oikeasti joskus miettinyt että ajaisi ajokortin ja sitten kuorma-autokortin ja alkaisi ajaa autoa:) Täytyy tässä välissä mainita että äiti lainasi ukkelille ne rahat siihen autokoulun kakkosvaiheeseen. Varmaan ajatteli että se on aika hyvä sijoituskohde tulevaisuuteen. Että jos ukkeli pääsee sinne linja-autokuskin kurssille, niin varmasti pääsee sen jälkeen pian töihin, kun niistä kuskeista taitaa olla jopa pulaa ainakin täällä päin, niin saa äitee sitten sijoituksensa takaisin. Äiti ehdotti sitä itse ukkelille. Mä ja ukkelikin oltiin vähän silleen että hetkonen, ei se nyt näin pidä mennä, mutta köyhyys opettaa nöyräksi ja ottamaan välillä tarjottuakin apua vastaan. Mulla ainakin tekee pahaa kun pitää joskus lainata rahaa...se on jotenkin niin persiistä. Varsinkin jos ei pysty maksamaan takaisin...satasen lainaa. No siksi mä en yleensä lainailekaan rahaa. Mutta mitä mä nyt olin selittämässä. Niin, käytiin sunnuntaina äitin ja isän luona ja silloin Ä tarjosi ukkelille tätä mahdollisuutta. Mä sitten siihen leikilläni että epistä, ukkelille maksellaan vaan autokouluja että mäkin haluan rekkakuskiksi, johon äiti sanoi olkapäälle samalla taputtaen että "eihän me tuollaista hentoa tyttöstä minnekään rekkaa ajamaan päästettäisi". Mitä hittoa :O. Hentoa tyttöstä :D No, jos mä joskus ajan sen ajokortin niin mä voin sanoa että sitä ei toedellakaan maksa meidän äiti eikä kukaan muukaan kuin minä ite. Never say never mutta niin mä sen ajattelen. Mut ukkelin asia on tietty vähän eri asia, kai...

Joo. Jiin luona olin jonnekin seitsemään asti ja sitten sen seurustelukumppanikin tuli paikalle jonkun kaverinsa kanssa siinä vähän ennen kuin lähdin. Mitäköhän sekin musta ajattelee. Viimeeksi kun hänet näin niin se oli kesäkuun kuudestoista päivän ilta kun baarissa nähtiin ja hepoliini oli silloin vähän huppelissa. Ja sanottakoon että Jii ja kumppanisa olivat selvin päin. Saivat kuunnella mun tilityksiä ilman unohduksen suomaa mahdollisuutta. Se oli silloin se... ;)

Ukkeli on nyt siellä autokoulun arviointiajossa ja tulee varmaan pian jo kotiin sieltä. Saa nähdä miten hyvin on onnistunut pitämään vitut ja perkeleet mahassaan, heh. Eilen sanoi että meinasi sanoa autokouluopettajalle että jos ei ystävällisesti sitten kertaakaan painaisi sitä jarrupoljinta hänen ajonsa aikana. Mä tiiän että sillä menis hermot ainakin vähän siitä jos niin kävisi. Ei tykännyt siitä meinaan ykkösvaiheessakaan. Olin kerran kyydissä ajotunnilla kun niin kävi. Mutta ei kai ne kakkosvaiheessa sellaista enää tee vai tekevätkö? Enhän mä voi tietää.... Mut ihan sama. Mitä mä siitä jauhan.

Mä kävin tuossa aamukävelyllä koiran ja kameran kanssa kun täällä maisema muuttuu sitä tahtia että pakko ikuistaa viimeiset peltopläntit ennen kuin rakentavat kaiken umpeen. Perkele. Mun mielestä ihan perseestä kun ei voi yhtään jättää mitään peltojakaan rakentamatta. Onko se sitten kiva kun taloa on kylki kyljessä? Onko? Mä kysyn vaan. Ei ole! Mutta nyt on aikeena ottaa niitä valokuvia aina sitä mukaa kun maisema muuttuu ja laittaa niitä tännekin. Näkeepähän kaikki että missä loukossa se hepoliini oikein pyörii. Eli mä menen säätämään niitä kuvia nyt ja palaillaan taas. Taisi tulla aika sekava teksti mutta sekava on kirjoottajakin :D

p.s. Periaatteessa nuo kategoriatkin vois heittää melkeen romukoppaan koska en osaa enää asettaa näitä kirjoituksia mihinkään kategoriaan. Vai pitäiskö sitä kirjoittaa aina vaan yhdestä aiheesta, pitäiskö?
Niin ja kaikenlainen kommentointi on edelleen tervetullutta mutta ei toki pakollista mutta silti toivottavaa mutta ei silti päätarkoitus...;) Hei mä meen ennen kuin tää menee ihan pipariksi.

Hassua, nyt ne kuvat vuorotellen ilmestyy ja katoaa. Menee yli mun ymmärryksen tai yliluonnollisen puolelle. No se siitä, toivotaan nyt että ilmestyivät jäädäkseen.

Aamulla oli ihan pirun väsynyt olo taas kun heräsi. Varmaan johtuu siitä että yöllä ei meinannut saada unta kun erinäiset asiat vaihteeksi pyörivät päässä. Lisäksi sen jälkeen kun olen alkanut kirjoitella tänne lokiin niin ajatukset päässäni ovat yhä enemmän sanoja kuin kuvia. Eli aiemmin ajatukseni ovat olleet melko kuvapainotteisia mutta nyt päässä kaikuu sanoja ja lauseita. Mä en tiedä onko se hyvä vai huono. Huono varmaan jos se estää unentulon mutta tiukan paikan tullen jos pitää avata suunsa jossain tilanteessa siitä on varmaan hyötyä jos löytäisi oikeat sanat. Ei niin kuin aiemmin että ajattelee vaan kuvana että miltä tuleva tapahtuma tai asia voisi näyttää :D

No sitten heräsin juuri kesken pahimman painajaisen kun puhelin soi. Nykyään jos puhelin soi niin siellä on yleensä joko äiti tai se lehdentilauttaja Oulusta. Terveisiä vaan Ouluun. Jatkoin kuitenkin unia koska ei kiinnostanut nousta sängystä ja juosta puhelimeen aamukarhealla kurkulla. Jonkin aikaa pyörittyäni nousin sitten kuitenkin ja raahauduin käsilaukulle kaivelemaan puhelinta. Siskohan se olikin ollut. Samalla kun hain luurista siskon numeroa, pärähti puhelin soimaan ja sisko soittikin jo uudestaan. Hampaansa oli kuulemma niin kipeä että oli yöllä viiden aikaan istunut sohvalla ja toivonut että kipu menee ohi. Ei pitäisi nauraa mutta näen sen päässäni kuvana ja pakko nauraa. Sori sisko :D Siskon piti päästä siis hamppilääkäriin ja halusi mut vahtimaan silmäteränsä päiväunia. No tottahan mä sitä toiseksiainoaa kummipoikaani aina vahdin mielelläni kun tilaisuus tulee. Vaikea vaan saada tilaisuutta yleensä kun mummot on niin innokkaita että suorastaan kilpailevat kumman vuoro on saada poika hoitoonsa...he onnekkaat. Poika kuulemma olisi päikkäreillä kun menisin vahtimaan häntä. Sanoin sitten siskolle että tulen tarpeeksi ajoissa että ehtii briiffata mulle toimintaohjeet sille varalle kun muksu herää :D Mä en tiedä oliko se siskosta hauskaa. No perhana, mistä mä voin tietää puolitoista vuotiaan päivärutiinit...

Oli siinä sitten aikaa pohtia niitä toimintaohjeita ja muutakin sohvalla istuen kun sisko oli lähtenyt ja odottelin että pikku-prinssi heräisi uniltansa... Se tapahtui siinä kahdelta, kuten sisko oli ilmoittanut sen tapahtuvan. Mistä se sen saattoi tietää? Sisko varoitti mua briiffauksessa että poika herää ja itkee sitten jonkin aikaa heräämisen jälkeen ja tällöin haluaa istua sylissä. Sieltä alkoi tosiaan kello 14.10 kuulua pinnasängyn suunnalta kitinää ja mähän ponkasin sinne saman tien. No heti kun se näki tätinsä niin itku loppui kuin seinään :) Sitten "me heräiltiin" vähän aikaa yhdessä ja kerroin pojalle että äitin hamppi on nyt vähän kipeä ja äitin piti mennä hammaslääkäriin mutta äiti tulee kyllä takaisin ja täti on sun kaverina täällä sen aikaa :D Me tullaan kyllä hyvin toimeen. Taidetaan olla vähän samasta puusta tehty, mekin :)

Sisko tuli sitten kotiin onneksi jo aika pian. Onneksi siksi koska mä en ollut varma pitääkö sille vaihtaa vaippa :D Okei, kai sen nyt tietää jos vaippa pitää vaihtaa mutta ei mun toimintaohjeissa mainittu siitä mitään ;) Joo, emmä oikeesti ole niin avuton. Mitäköhän sisko ajattelisi jos kertoisin olevani niin hajamielinen että välillä unohdan ruokkia eläimetkin...mutta kyllähän se mut tietää, ollaan kuitenkin eletty saman katon alla 15 yhteistä vuotta.

En muista olenko kirjoittanut mutta sisko kertoi kesällä että on suunnitellut tekevänsä lasten runokirjan. Eli  hän kirjoittaa runoja ja meinasi kuvittaakin ne itse. Musta se on tosi hienoa. Sisko onkin meistä se joka niitä runoja rustailee. Mutta pointti oli se että mä sain lukea tänään niitä kun juotiin kaffea ja syötiin aschanin mustikkaleivoksia, joita sisko toi tullessaan. Ne oli tosi kivoja ja hyviä ja hauskoja ja oivaltaviakin. Parista löysin pari kaksimielisyyttä, joita sisko ei ollut ajatellut niin mutta on sillä sitä huumorintajuakin onneksi eikä loukkaantunut :D Harmi etten voi kertoa tässä että mitä mutta jos se kirja joskus tulee maailmaan, joko omakustanteena tai jonain muuna, niin sitten sieltä voi sen katsoa. Ehkä. Ajatella että mullakin on runoilija lähipiirissäni. Kyllä mulla on ollut aavistus että sisko jotain kirjottelee mutta ei me sellasista koskaan oikein olla mitään puhuttu. Olenhan mäkin haaveillut että kuvittaisi joskus lastenkirjan tai jotain muuta mutta enhän mä voi sitä nyt siskolle sanoa kun hän on esittänyt oman ideansa. Tai itse asiassa taisin mä jo jossain vaiheessa sanoakin :D Samankaltaisia on siskosten haaveet :) Siellä oli yksi hieno runo mm kaipauksesta...harmi tosiaan etten voi sitä tänne laittaa. Niin vaan ei tehdä.

Muistinko mä sanoa että mä riehutin siskonpoikaa oikein olan takaa. Nyt kun on oppinut juoksemaan niin mä "jahtasin" häntä pitkin kämppää ja poika kikatti ihan onnessaan ja juoksi karkuun. Ja välillä mä menin piiloon jonnekin oven taakse tai keinutin poikaa käsillä isolla kaarella eestaas. Sisko ihmetteli miten mun selkä kestää sellasta mutta se on kai asennosta kiinni. Tai sitten mulla on skolioosin(?) lisäksi vahva selkä. Niin, ex-työpaikkalääkärin mua koskeviin papereihin oli kirjotettu skolioosi ja sen perään kysymysmerkki. Ei kukaan mulle koskaan muistanut siitä mitään mainita, perkele. Että sellanen olisi mahdollista. Perkeleestä tuli mieleen että huomasin taas kiroilevani huomaamattani lapsen seurassa. Tuhma täti! Musta tulis varmaan kamala tarhantäti un kohta koko penturyhmä huutaisi kilpaa perkelettä. Täytyy yrittää kiinnittää huomiota asiaan. Ei oo kauhean kivaa jos puolitoista vuotias ottais tutin pois suusta kiroilun välillä ja laittais tutin suuhun jatkaakseen sen syömistä. Näinkin tiedän olevan ;)

Joo, että sellasta mm tänään. Lapsenhoitoa... Vitsi kun meinaa teksiti venyä että eihän tällaisia jaksa kukaan lukea mutta pakko kirjoittaa vielä kun tuli mieleen. Sisko on virallisesti työtön ja hoitaa poikaansa siis kotona. Kertoi että kun oli käynyt työkkärissä haastattelussa(kaikki työttömät tietää ainakin kuvion)niin työkkäritäti oli kysynyt että mitäs nyt suunnitelmissa. Sisko kertoi sanoneensa että hän hoitaa nyt poikaa kotona ja ei aio mennä mihinkään ellei ole pakko. Ja siihen vielä että jos hän haluaa töitä, hän kyllä saa töitä, on aina saanut. Ei ollut työkkärivirkailija kuulemma sanonut edes vastaan. Mun idoli. Noin niitä kuuluis käsitellä eikä vaan nöyristellä ja suostua "alamaisen" asemaan ja potkittavaksi. Mut sellasia ne  isosiskot on. Niillä on munaa =D

Katellaan taas. Jookos kookos. No hyvä sit ;)

Nyt on sitten valokuvatorstai hoidettu pois alta. En tiedä mitä tuli mutta tulipas jotain kuitenkin. Aika spontaanisti otettu kuvatus. Onko lasisi puoliksi täynnä vai tyhjä...hmn

Meidän äiti ja isä kävivät äsken pikavierailulla. Olivat olleet jollakin markkinoilla eräässä kaupungissa sadan kilometrin säteellä ja kysyivät ensin tekstiviestillä haluanko että tuovat rinkelin. No tottakai mä viipurinrinkelin halusin. Eihän ne tietty maistu oikeastaan oikein miltään mutta kai sitä nyt palan Karjalaa aina tilaisuuden tullen maistaa, vai maistaako... Tuolla se nyt nököttää tiskipöydällä.

Koiralla on edelleen se kamala karvanlähtö päällä. Etenkin isä vaikutti erittäin tyytyväiseltä kun koira pyöri niitten välissä sohvalla... Se nyt on aina sellanen hätähousu että valehtelematta, kun rinkeli oli isketty käteen, he viipyivät vain vajaan kymmenen minuuttia. Oli isällä kuulemma kauhea nälkä ja kiire syömään. Parempi sitten olikin että lähtivät, mä tiedän millainen siitäkin tulee kun verensokerit laskee alle kriittisen rajan. Se on mullakin veressä tullut perintönä. Tai olisiko ihan ihmislajille tyypillinen ominaisuus että pinna kirenee kun sokeri vähenee? Itse asiassa munkin varmaan pitäisi syödä jotain...Söinhän mä aamulla banaanin ja mitä kello on nyt, puoli kolme. Eli aika kriittistä aikaa taas kirjoittaa yhtään mitään. Silloin alkaa keskittymiskykykin huonontua potenssiin kymmenen ja tekstistä tulee sekavaa eikä missään ole päätä eikä häntää. Eilen mä join varmaan liikaa kahvia ja söin suklaapapanoita(sokerin yliannostus) kun tuli vähän levoton olo ja joku kysyi multa että onko mulla jokin piilevä adhd. Mä sanoin että ei se mikään piilevä ole...

Jeah. Ehkä parempi että mä menen nyt syömään. Alkaa huikomaan ja vähän niskaakin kiristää kun tämä tuoli on liian matala ja epäergonominen ja kaikki huonekalut suunnitellaan jollekin keskimittaisille. Ei sillä että mulla olisi mitään keskimittaisia vastaan. Ei toki. Mutta kun perkele kaikki pitää aina veistää kuin yhdestä puusta. Huonekalutkin. Tottahan toki mä haluan istua polvet suussa joka paikassa, niin että ryhti menee ja joka paikkaan alkaa särkeä. Mut kai se on oma vika kun pitää vääränlaisia huonekaluja...Vai olisko niin että ei ole oikein valinnanvaraa "köyhät"-hintaluokassa...joo. Syömään etten pilaa suht hyvää mielentilaani.

p.s. Kiitos rinkelistä, ä+i

Kiva ilma ulkona ja kauhia hiki on päällä kun juuri tulin ulkoa koiran kanssa. Ihan "aamulenkillä" taas oltiin vaan mutta eksyimme lähimetsään tekemään syntiä, eli juoksentelemaan vapaana. Sehän on jos joku arkielämänpoliisi sattuisi näkemään niin onhan se toki maailman kamalin asia jos koira saa joskus juosta vapaana. Mä olen päätellyt sen sillä tavalla että jos ketään muuta ei ole lähimaillakaan näköpiirissä niin ketä se haittaa jos me vähän irrotellaan siellä "poissa silmistä"? Ai että kun joku koiranvihaaja näkisi. Tuntuu että ne oikein hakemalla hakee jotain tilannetta että pääsee sanomaan. Mistä tuli mieleen se kun jokin aika sitten lähistöllä olevasta rivarista näytteli jo mummoikää lähestyvä naishenkilö mulle kaksin käsin keskisormia kun oli ensi valittanut mulle, joka kävelin yleistä kulkutietä koira hihnan päässä, että enkö mä näe mikä kyltti siinä aidassa meidän välissä on. Mä olin siis toisella puolen aitaa ja hänen kohdallaan aidassa, joka erotti kävelytien yleisestä piha-alueesta, oli kyltti missä kielletään koirat. Kun sitten erehdyin sanomaan että eiköhän se kyltti tarkoita aidan toista puolta eli piha-aluetta(jälkikäteen tuli mieleen että varmaan henkilö on itse asentanut kyltin)niin sitten alkoi tulla sitä keskaria sieltä. Mä olin ihan huuli pyöreänä ja sanoin että ole hyvä sitä samaa vaan ja jatkoin matkaa. Jälkikäteen suunnittelin tekeväni pienen vandalismikeikan naisen pihamaalle mutta se kai olisi mennyt jo rikoksen puolelle ja luovuin ajatuksesta. Ei oikein "tässä iässä" pitäisi enää mutta niin paljon keitti päässä moinen röyhkeys :D

No mutta äsken juostiin siis metässä. Koira oli niin innoissaan kun sai juosta sydämensä kyllyydessä ja pyöriskellä suontapaisessa. Välillä mä juoksin karkuun ja annoin sen etsiä mut jostain puun takaa. Nyt se makaa sohvalla väsyneenä tai oikeastaan nyt siirtyi lattialle. Varmaan tuli kuuma ja energiat lähti. Ihan hyvä koska ukkeli on taas peliä puhaltamassa ja silloin koiralla on yleensä tapana käyttäytyä kuin uhmaikäinen eli keksii kaikkea puuhaa että juoksisin komentamassa sitä. Nyt se ei jaksa tehdä sitä. Hyvä homma.

Ehkä pitäisi käydä suihkussa mutta josko sitä lämmittäisi saunan vaikka illalla... Yöllä mietin taas että pitäisiköhän vaihtaa lokin nimeä kun on se yksi alkuperäinen "tuuliviiri"(aika tunnettu vielä?) niin ei tulisi mitään sekaannuksen makua suuhun. Siinä sitten sängyssä silmäluomia tuijottaessa keksin parikin varteenotettavaa nimeä mutta jos laittaisi kerralla koko paketin sitten joskus uusiksi, pohjia myöten niin pärjätään näillä eväillä siihen asti että opettelen koodaamaan sivupohjia...eli hamaan kuolemaan asti, hmn.

Joku jossakin puhui hymiöiden käytöstä. Musta hymiöt on ihan okei ja aika hyväkin keksintö näin sähköistä viestintää(etenkin lokit ja vastaavat) ajatellen, ellei kyse ole jostain virallisesta yhteydestä. Silloin eivät hymiöt sovi. Vai miten olisi että Matti Vanhanen sanoisi vaikkapa että "tuloveroa nostetaan ;)"? Aika vakuuttavaa :D No, kuitenkin. Ja sama koskee mun mielestä käsinkirjoitettua tekstiä tai mitä tahansa asiatekstiä missä muodossa tahansa. Blokeissa hymiöt on hyvä koska silloin ei todellakaan tarvitse alkaa selittää että oliko tosissaan vai leikillään vai mitä oli koska kukaan ei välttämättä tunne kenenkään persoonaa tai tapaa ajatella asioista niin hymiö on helppo tapa alleviivata(?). Joo, emmä jaksa selittää koska en osaa. Se yks lokinpitäjä oli kirjottanut aiheesta oikein hyvän tekstin mutta koska mä olen niin lahopää(!) niin en muista edes henkilön nimeä että voisin laittaa linkin. Olen pahoillani.

Nyt menen "aamupalalle" ;)

Kamala kun kello on jo paljon. Haaveilin taas hienoista sivupohjista ja kävin selailemassa useankin eri tekijän sivuja, oikein hienoja sivupohjia löytyi. Mutta silti jäi kaipaamaan jotain ihan omaa. Voi, miks en mä osaa tehdä... Mun aivot eivät vain käsitä miten jokin koodi voi yhtäkkiä muuttua kuvaksi ja päin vastoin. Sellaista se on kun on syntynyt piirtoheitinsukupolveen eikä ole heti lapsena tarvinnut, saanut, käyttää tietokonetta. Ehkä jos mä maksaisin jollekin niin joku voisi tehdä mulle itseni näköisen sivupohjan, jonka olen itse suunnitellut? Unohdin taas että eihän mulla ole varaa sellaiseen. Lähtöpisteessä ollaan ja saa tämä ou mai laavli red plok riittää toistaiseksi.

Kauniita unia kaikille yökyöpeleille ja niillekin, jotka menevät nukkumaan pikku kakkosen jälkeen.

Päivä on mennyt jo melkein niin kuin yleensä illalla on tapana. Justiinsa tulin yrittäjäkurssilta, aihe oli tällä kertaa ihan mielenkiintoinen, markkinointiviestintää ynnä muuta mukavaa. Takarivissä tietty taas tuli istuttua. Luennoitsijatäti näytti meille sitten Benettonin vanhaa mainosvalokuvaa, missä vaalea nainen ja tumma mies(?) ja kiinalainen lapsi olivat kietoutuneet pyyhkeeseen. Käski meidän sitten kertoa miten kuvaa voisi tulkita. Mä sitten heitin että siinä on "Jeesus-lapsi". Täti sanoi että joo, hyvä. Sitten yks kikkarapäinen graafikkopoika heitti siitä edempää rivistä että hän ei oikein näe onko se musta ihminen mies vai nainen, että josko se olisikin nainen? Eli tällainen lesbotulkinta. No sitten se opettaja yleisti että yleensä sellaiset vanhoillisemmin ajattelevat näkevät siinä mm. pyhän perheen ja mm. nuoremmat sen lesboparin. Mitä hittoa?! Mäkö muka vanhoillisesti ajatteleva, minä sukupolvemme suvaitsevaisin ja modernein(ja yksi sana vielä, jota en saa mieleen mutta on kielen päällä) ihminen :D Perhana, aika paha mennä yleistämään tuolla tapaa. Ehkä mä näin siinä Jeesus lapsen koska mulle tuli mieleen siitä sellainen maalaus mutta eihän sitä kukaan multa kysynyt miksi näin mitä näin mutta ihan sama. Olkoon sitten vaikka lesbopari ja adoptiolapsi mutta vaikka se näytti naiselta niin nykyäänhän miehet alkaa ulkomuodollisesti muutenkin muistuttaa niin paljon naista että paha mennä sanomaan enää kenenkään sukupuolesta mitään? :P

Nyt paistuu uunissa Fazerin Vuoksen piirakoita koska niissä on oikea ruiskuori. Eihän sellaiset vaaleat pullamössövehnäkakkarat ole mitään oikeita karjalanpiirakoita vaan nimenomaan riisipiirakoita. Jos ei ole itetehtyjä niin edes jotain melkeen kunnollista sitten! Mä taidan alkaa kehittää itselleni karjalaisidentiteettiä kun tuntuu olevan nuo juuret tällä aikaa niin kovassa nousussa. Ja onhan mut äidinmaidon lisäksi kasvatettu karjalanpiirakoilla, munavoilla, perunapiirakoilla ja mummon ruisleivällä että kai sitä voi hyvällä omalla tunnolla vetää hieman siihenkin suuntaan ;) Mä olen varsinais-karjalainen :D Eiku vitsivitsi... Mut silti sitä palautusta odotellessa. Mummo voisi siteerata Häkämiestä: Venäjä, Venäjä ja Venäjä ;) Ja mummo ei iskisi silmää edes siihen loppuun. Kysykää vaikka mummolta.

Ja kiitoksia kommentoijille, kiva saada palautettakin!

Huomenta päivää.

Alkaa aika syksyistä olla ulkona, maisema kellastuu ihan silmissä. Mun hommaa on aina aamulla käyttää koira ulkona, ainakin siinä irtoaa hyvin unihiekat silmistä kun antaa tuulen tuivertaa. Sitten kun tullaan sisälle niin vuorossa on aamukahvia. Tai miten sen aamun nyt ottaa mutta mun mielestä kaikki mikä tapahtuu ennen kahtatoista on vielä aamua. Äsken kattelin koiran kanssa vieretysten sohvalla telkkarista ohjelman "Animals are people too"...siis mitä hitsiä, eläimet ovat ihmisiä myös... No mutta ihan hauskoja eläinjuttuja siinä oli ja koiruuskin jaksoi katsella melkein koko ohjelman kunnes simahti sohvalle. Aina jaksaa kiinnostua kun eläimiä näkyy telkkarissa. Nyt se nukkuu, kisukin taitaa olla saunassa päikkäreillä.

Eilen illalla keitti hieman päässä mutta ei keitä onneksi enää. Olikohan sitä jotenkin väsynyt tai jotain. Yöllä heräsin kun vedet valuivat silmistä, näin jotain unta kai, en vain muista siitä unesta mitään. Sisko laittoi jokin aika sitten viestiä ettei tarvitse käydä tänään hoitamassa kissoja, palaavat jo kotiin eli mun osuuteni hoidosta kutistui vain eiliseen päivään. Mikäs siinä. Oli muuten tuonut pikku tuliaisen sieltä Göteborgista, suklaasaippuaa :) Tuoksui ihan syötävän hyvältä.

Nyt jotenkin pää tyhjeni ihan kokonaan eli paras lopettaa tältä erää... Ai niin. Tänään on veljen syntymäpäivä, täytyy muistaa onnitella.

Toiset syntyy ja toiset kuolee. Ralliautoilija Colin McRae on kuollut helikopterionnettomuudessa 39 vuotiaana, aivan liian aikaisin... otamme osaa :(

p.s. Tupakinlopetus on yhä pitänyt vaikka eilen illalla melkein rupes tekeen mieli. Olen seonnut laskuista, oliskohan nyt 23. päivä repsahduksen jälkeen?

Kävin tänään hoitamassa pyhän velvollisuuteni kissanruokkijana siskon luona. Kisut marssi vastaan, etenkin se nuorempi katti, jonka kanssa ollaan aina oltu kavereita ja joka aikoinaan puri multa letin päästä poikki kun nukuin siskon luona yötä siskonpetissä. Piti vähän kuurata heitin ruokailupaikkaa ennen kuin saattoi ladata kuppiin lisää tavaraa. Hyvällä ruokahalulla vetivät muonat naamaan. Sitten oli jompikumpi kiitollinen eläin kussut vessan lattialle, että tuli siinä sitten leikittyä myös kotisiivoojaa ja pestyä vessan lattia, eihän sitä nyt silleen olisi voinut jättää. Muistelen että sisko joskus sanoi että nuorempi katti pissaa veskin lattialle jos hiekkalaatikko ei hänen arvoisuutensa mielestä ole tarpeeksi säädyllisessä kunnossa. Eli tyhjensin sitten hiekkalaatikostakin pahimmat moskat pois ja kippasin uutta hiekkaa tilalle. Ehkä meillä kuopuksilla on tapana sikailla enemmän kuin esikoisilla;) Siskolla varmaan olisi tuohon paljon hyviä juttuja lisättävänä?

Pidin sitten jonkun aikaa kissoille seuraa siellä siskolassa. Eihän niitä nyt hennonnut jättää sinne heti kaksistaan. Yritin katsoa telkkaria mutta joko johtuen vieraasta toosasta tai digiboksin puutteesta(?!) en saanut kuvaa näkymään. Voisiko muka olla etteivät he ole hankkineet digiboksia...ei, tarkemmin kun mietin niin kyllähän niillä sellainen pitäisi olla eli ilmeisesti en vaan osannut valita niistä neljästä kaukosäätimestä oikeaa ja laitteiden tuntemus on jostain takapuolesta. Ilmeisesti se vehje, mikä oli dvd-soitin toimii myös digiboksina. No, ihan sama. Radion sain sentään pienen pähkäilyn jälkeen kuulumaan ja viihdytin kisuja imitoimalla idolssien lahjaa maailmalle, hoilaamalla korkealta ja kovaa. Toivottavasti naapurit eivät häiriintyneet kauhean pahasti ja sisko perheineen joudu muuttamaan häädön saattelemana muualle. Toisaalta harvemmin kai taloyhtiön puheenjohtaja saa häätöä... Lueskelin myös Vauva(!)-lehteä ja opin mm. että puolivuotiaalle voi antaa jo valmiita pehmeitä hedelmä- ja vihannespaloja käteen mutusteltavaksi. Opin myös, ja kai sen järkikin sanoo(?), että alle kolmevuotiaan paras paikka on vanhempien tai muun tutun hoidossa. Oh, so interesting... Tietty se on oma valinta miten niitä pentujansa kasvattaa mutta luulisi että suurin osa ainakin ekan tai tokankin vuoden haluaisi antaa lapsen viettää ihan perhepiirissä. Niin mä ainakin tekisin. Perkele! Perkele!

Tietty helppohan mun on sanoa kun olen kotonakasvatettu vesa mutta olisihan se omassa tapauksessa ollut ihan hullua pistää mut päiväkotiin kun äiti toimi perhepäivähoitajana. Tosin viisivuotiaana jouduin sitten esikouluun ja muistan valittaneeni äitille että miksi mun pitää mennä esikouluun kun muutkin lapset on meillä kotona. Olin mustis hoitolapsille. Aamuisin aina esikoulun portilla minä ja yks Mikko oltiin sellasia jotka marmatti että onko mun pakko mennä tuonne. Yleensä Mikko kannettiin kainalossa esikouluun mutta mä halusin välttyä vastaavalta nöyryytykseltä ja menin ihan "vapaaehtoisesti". Senkin muistan että aamulla piti hoitajat aina kätellä ja mulle tuotti hieman vaikeuksia aina muistaa tarjota sitä oikeaa kättä vasemman sijaan. Esikoulussa sain myös elämäni ensimmäisen pusun pojalta poskelle(tai ainakin sen muistan)tosin ihastuksen kohde oli joku ihan muu :D Seuraavaan pusuun taisi kuluakin sitten aika kauan aikaa. Viimeisenä esikoulupäivänä yksi hoitajista kutsui mut toiseen huoneeseen ja antoi mulle kyynelsilmin punaiset pitkät muovihelmet :) Taisi jäädä itse silloin eläkkeelle vielä. Mä olin ihan otettu, varmaan on ne helmet vieläkin tallessa jossain. Kai mä olin sen joku pikku suojeluslapsi kun muuten mulla taisi se ryhmään sopeutuminen olla hieman hankalaa. Hankala jo pienenä? Jees, pitää joskus aina muistella vanhojakin asioita kuten esikoulua :)

Täytyypä tehdä jotain muuta välillä, josko ehtis sitten saman päivän aikana kirjotella vaikka vielä lisää kun ukkeli ei ole valtaamassa konetta vaan pelissä. Jos vaikka leikkis kuvankäsittelyä.

Tänään koitti se päivä, jota olen odottanut jo pitkään: pääsin hiekkalaatikolle tekemään hiekkakakkuja:) Kävin siskon ja siskonpojan kanssa kaupungilla mutta perinteisen kahvilassa istumisen sijaan veimme kummipojan puistoon leikkimään. Siinä matkan varrella jotain iloisia teinejä oli keinuissa keinumassa ja kun ohitimme kohdan, siskonpoika alkoi itkemään koska ei mentykään keinuille. On kovin innostunut keinumisesta. Sisko kertoi hänellä olevan jo erittäin kovan oman tahdon; ilmaisee kuulemma selvästi jos jotain haluaa tai jos ei saa sitä mitä haluaa:) Sanoin siskolle että mistäköhän lie perinyt tuon ominaisuuden, olisikohan vaikka äidiltään. Vihaisena kuulemma kurtistaa kulmia ihan samalla tavalla kuin siskokin :D Olenpa tuon kerran nähnytkin tuossa kesällä kun istuimme joenrannassa ja sisko näytti kummipojalle miten hän "leikkii tätin kanssa" samaa leikkiä kuin heillä on tapana leikkiä keskenään niin jumankauta että lapsi katsoi mustasukkaisen näköisenä meidän pelleilyä ja taisi jopa itkeä hieman. Aika suurpiirteinen kasvattaja muuten tuo siskokulta, ihan hyvä että saa vekara tutkia paljon maailmaa.

Siskonpoika oli oppinut sitten viime näkemän(n. 2kk sitten!)kävelemään oikein kunnolla:) Voi että sentään miten se oli niin herttanen ja sulonen kun huojui leikkipuistossa hiekalla loivaa mäkeä ylös. Vähän sellaista haparointia kuitenkin vielä se meno että kun poika lähti alamäkeen niin ei oikein vauhdinhidastus vielä toiminut ja muksahti kumoon mutta hyvin se tepasteli ympäriinsä. Ja pääsihän tuo keinumaankin. Oli siellä muitakin pieniä lapsia, ilmeisesti jokin perhepäivähoitoryhmä. Hiekkalaatikolla sitten tehtiin niitä hiekkakakkuja ja siskonpoika ja joku yhtä pieni suomenruotsalainen(?) tyttö hajottivat niitä sitä mukaa kun tehtiin. Sisko sanoi yhessä vaiheessa pojallensa että kerätäänkö tätin kanssa kiviä ja keppejä. Siis mitä? Niin, he kuulemma hauskuuttavat itseään keräämällä kiviä ja keppejä koska sisko ei koskaan muista ottaa leluja mukaan mihinkään. Huono äiti :D! No sitten alkoivat ne kivet löytää tiensä jo pojun suuhun ja päätettiin jatkaa matkaa takaisin kaupungin hälyyn. Vesseli tirautti pienet protesti-itkut mutta rauhoittui sitten kun rattaat lähtivät liikenteeseen. Matkalla puistossa oli sellaisia erikorkuisia rekkitankoja ja sisko tietty yllytti että täti näyttää nyt miten heitetään olympiatason kiepit siinä. No tottakai mä viihdytän mun toiseksi ainoaa kummipoikaani ja pyörähdin vähän rekin ympäri ja vilkuttelin pojalle, joka katteli vaan hiljaa ja huuli pyöreänä. Se taitaa olla vähän sellanen pohdiskelijaluonne tuo siskonpoika. Sisko kertoi että kameraliikkeessä, kun olivat otattamassa pojasta passikuvaa, oli kehuttu poikaa helpoksi kuvattavaksi kun yleensä muksut kuulemma joko nauravat tai itkevät mutta siskonpoika oli ollut vaan ihan perusilmeellä ;) Sillä on asenne kohdillaan jo pienestä pitäen. Sitten sanottiin heipat ja mä jatkoin matkaa yrittäjäkurssille. Ja sainhan mä sen avaimen että pääsen ruokkimaan niitä kisuja kunhan sen asian aika koittaa. Jeps.

p.s. Kahdestoista savuton päivä repsahduksen jälkeen takana. Hyvä mä. Ja mitä tulee lukemisiin, meinasin seuraavaksi lukea uuden tiiliskiven: Sinuhe egyptiläisen. Vain 779 sivua, kirja "pöllitty" aikoinaan äidiltä, homehtunut kaapissa ja nyt uudelleenlöydetty. Ko kirja on painettu vuonna 1945 ja on toinen painos...olisikohan sillä jotain arvoa. Muutettais äiteen kirja rahaksi. No jos ei kuitenkaan. Käytiin muuten viime keväänä Egyptissä, saa nähdä nouseeko kirjan myötä Egyptimuistoja mieleen. Ehkä olisi ollut mielenkiintoista lukea kirja myös ennen sitä matkaa. Oli hieno reissu, ehkä pitäisi kirjoittaa siitä ja muista matkoista joskus muutama sana tänne. Pääsin käymään pyramidin sisällä mikä oli ihan mielettömän hieno kokemus. No ehkä niistä joskus toiste, alkaa tää peeässä venyä. Hyvää yötä.

Tulinpa juuri suihkusta kun pitää valmistautua kaupunkiinlähtöön. Aamulla kun käytin koiruutta ulkona törmättiin parkkipaikan kulmalla pikkukoira W&omistajaan. Meitin koira alkoi sitten haukkua louskutella kamalalla äänellä, se tekee sitä nykyään tutuille koirille, jotka alkavat ilmeisesti jo haistaa ettei koiruus ole enää mikään ihan vauva. W ei ollut yhtään kiinnostunut koiruudesta mikä innosti sitä kahta kauheammin(tyypillinen mies?). W:n omistaja sitten totesi ääneen että pitäisköhän koiruudelle hommata naru kuonon ympärille tai sitruunapanta että haukkuminen loppuisi ja samalla ihmetteli että miksi se nykyään on alkanut haukkua kun ei ennennkään sitä ole tehnyt. Mä mutisin jotain murrosiästä...

Silloin kun mä olin pieni, meidän äiti teki perhepäivähoitajan töitä, ilmeisesti ajatteli että meidät oli kätevä hoitaa siinä sivussa. Tuli vaan tuosta W&omistajasta mieleen kun musta tuntuu että Ween omistaja on yhden meidän entisen hoitolapsen isoveli ja myös mun vanha esikoulukaveri. En vaan ole viitsinyt ottaa puheeksi ettei meidän niin neutraalit "koiratuttavuus" välit muuttusi vaivaantuneiksi :D Olen vaan joskus bongannut ko kaverin vanhemmat ulkoiluttamassa Weetä kun omistaja on ollut töissä ja voisin panna pääni pantiksi että samat ovat vanhemmat kuin hoitolapsellakin. Voihan se tietty olla hoitolapsikin se Ween omistaja, olivat aikoinaan ainakin niin samannäköisiä, mutta en usko kummiskaan. Ei passaa mainita äidille, se kummiski pakottais mut jonkin lahjuksen voimalla paljastamaan itseni ja kysymään mitä hoitolapselle kuuluu. Ja mistä mä sitä tiedän vaikka Ween omistaja muistaiski mut mutta ei myöskään halua mainita asiaa :) Huvittavaa. Sen minkä taakseen jättää niin edestään löytää.

Joo mutta kohta puoleen kaupungille mun lempi-isosiskon ja sen maailman sulosimman pikkupojan kanssa. Oikeesti, siitä lapsesta tulee isona varmaan oikea sydäntenmurskaaja, sellaset isot siniset silmät ja hurmaava hymy :) Taitaa tulla sukuunsa :D Paitsi että meidän suvussa ne siniset silmät eivät ole mitkään yleisimmät. Isältänsä on tainnut vekara ne periä. Mulla oli mielessä joku muu aihe mistä meinasin kirjottaa mutta kirjotetaan nyt sitten vaikka silmistä. Meidän äitin puolen suvulla varmaan 2/3ihmisistä on vihreäsilmäisiä ja isän puolen suvusta noin puolet on sini- ja puolet ruskeasilmäisiä. Isän äiti oli ruskeasilmäinen ja kuulemma mustatukkainen ja isän isä sinisilmäinen ja ruskeatukkainen. Ja isä on sinisilmänen ja ruskeatukkainen. Äitin äiti on sinisilmäinen ja ruskeatukkainen ja äidin isä oli vihreäsilmäinen ja vaalea(?) tukkainen. Ja äiti on vaaleatukkainen ja vihreäsilmäinen. Niin kuin minäkin. Sisko on vaalea ja merenvihreä(vaikea sanoa ovatko vihreät vai siniset)silmäinen. Eli pitäisikö päätellä että isä on tullut isäänsä ja äiti isäänsä ja me äitiimme ja siskon poika sekä isään että äitiinsä koska on myös blondi mutta isänsä ruskeatukkainen? Menee sekavaksi. Toisaalta siskon pojalla on kihara tukka kuten isälläänkin. Niin on muuten meidänkin isällä... Joo, ketä kiinnostaa. Mut jotenkin kiinnostavaa nuo perinnöllisyysjutut, siinähän voisi olla se mun tulevaisuuden opiskeluala. Joo, nyt kahville;)

Eilen oli taas yrittäjävalmennusta, aiheena verotus ja etenkin arvonlisävero. Tuli kurssin jälkeen huomattua että kykenemme halutessamme "riitelemään" ukkelin kanssa vaikka siitä onko oikein että eri alan yrittäjät joutuvat välittämään verottajalle prosentillisesti erisuuruisia arvonlisäveromääriä. Mä olin sitä mieltä että väärin on ja ukkeli ei nähnyt siinä mitään väärää että kampaajien palveluihin lisätään vain 8% arvonlisävero kun vaikka kuppikauppias joutuu lisäämään hintaan 22% veroa. Mä väitän että kuppikauppiaan edun mukaista olisi että vero olisi myös vain 8% koska se näkyy hinnassa. Onhan se kuluttajan näkökulmasta ihan eri asia jos kahvikuppi maksaa 10 euroa + alv22% eli 12,2 euroa tai sitten 10 euroa + alv8% eli 10,8 euroa. Selvemmin eron näkee siinä jos kertoo kuppimääräksi vaikka kymmenen kahvikuppia, jolloin kakskytkaks prosenttiset kupit maksaa 122euroa ja kaheksan prosenttiset 108euroa(aika kalliita muuten:)). Tarkoitan vaan että se voi jonkun kuluttajan kohdalla vaikuttaa ostopäätökseen vaikka se ei olekaan yrittäjän pussista pois vaan nimenomaan sen asiakkaan(jos yrittäjä on osannut laskea hinnan oikein). No, erimieltä tietty saa aina olla. Voi kai sen asian jotenkin muutenkin nähdä ilmeisesti. Jooh, todella kiinnostavaa :D

No oikeastaan mun piti vaan sanoa että eilen oli taas yrittäjävalmennusta ja laitoin siksi puhelimen äänettömälle ja sen vuoksi huomasin vasta tänään että isosiskolta oli tullut sekä puhelu että tekstiviesti, jo eilen illalla. Tekstiviestissä kysyi josko lähtisin huomenna kaupunkiin hänen ja kummipojan(siskon poika)kanssa hakemaan kummipojalle passia poliisilaitokselta. Samalla antaisi mulle avaimen koska olen lupautunut käymään ruokkimassa heidän kissojaan sillä välin kun matkustavat Göteborgiin koko perhe. Tällä kertaa meinasivat siis ihan hankkia lapselleen jopa passinkin ulkomaille matkustaessa. Sattui meinaan sillä tavalla viime keväänä että sisko, siskon mies ja kummipoika olivat lähdössä Kanarian saarille kunnes vasta lentoasemalla tajusivat että pojallekin pitäisi olla nykykäytännön mukaan passi! Siskolle oli pukannut pientä paniikkia(ja muutenkin taisi olla aika lomantarpeessa)että siihenkö matkanteko nyt tyssäsi. No, mä tiedän mun siskon, se osaa olla vakuuttava halutessaan. Se nimittäin puhui jälkikasvunsa maasta ulos ilman passia. Mä olin silloin ihan luukku auki että häh, ei voi olla mahdollista mutta niin se vaan teki. En tiedä miten tyypillistä on että lapsen annetaan poistua maasta ilman mitään papereita mutta niin kuin mä sanoin, sisko osaa olla vakuuttava. Mä yksinkertaisesti luulen että passintarkastajat eivät uskaltaneet tehdä muunlaista ratkaisua ;) Jees, nyt kahville välillä ja jatketaan tarinointia myöhemmin.

Sitä on tullut oltua kotosalla jo pidemmän aikaa maalta paluun jälkeen eli noin kaksi viikkoa. Hyvät helteet oli maalla ollessa ja paljon tuli oltua ulkona. Ei tiedä oikein pitäisikö, viitsisikö tai jaksaisiko sitä kirjoittaa vähemmän tarkemmin vai tarkemmin menneessä aikamuodossa joskaan sitä edes muistaa mitä on tapahtunut mutta jos nyt jotain...

Silloin kun menimme pohjosen suuntaan niin oli aika lähellä ettei tosiaan tullut siirryttyä enkelikuoron jatkoksi. Oltiin ohittamassa rekkaa ohituskaistalla, noin puolivälissä sen pituutta kun rekkakuski saakin päähänsä alkaa ohittamaan hänen edessään hitaammin ajavaa rekkaa. Ei varmaan tyyppi katsonut ollenkaan mihinkään suuntaan kun alkoi puskea meidän kylkeä kohti sieltä kaistaltaan. Sanotaanko että pikkasen pukkas kylmää hikeä. Ei siinä mitään mutta kun vastaantulevien kaistaltakin oli tulossa vastaan rekka. No onneksi se törttö huomasi kuitenkin että meinasi kiilata meidän päälle ja palasi ruotuun omalle kaistalleen. Siinä meinas tulla hepoliinipannukakkua kerta heitolla. Hyvin tuntu vielä tunnin päästä sellanen jännä tunne käsissä ja jaloissa kun adrenaliini oli niihin pinkassut siinä tilanteessa... Sitä vaan aatteli että tää tais nyt olla tässä. Mut onneksi ei sitten ollut kuitenkaan.

Sitten kävimme koiranäyttelyssä Kajaanissa. Vaihteeksi oli tuomarina kuulemma ihan oikea rodun asiantuntija joten kai sitä pitää arvostaa sitä erittäin hyvä arviotakin.

Isukkikin kävi maalla, "Tiekokouksessa". Okei, se oli ihan joku oikea kokous mutta loppuhuipentumana pääsin todistamaan, kun olivat edenneet "meidän" tontin reunaan, miten isä riiteli yhden naapuritilan omistajista kanssa siitä missä heidän välinen raja oikeasti pitäisi olla...hohhoijaa. Siinä sitten tilitettiin kaikki traumat viimeisen sadan vuoden ajalta, etenkin naapurin rouvan suunnalta. Meidänkin isältä sitä temperamenttia löytyy tarvittaessa että ihan mielenkiintoisen esityksen järjestivät. Naapurin eukko väitti että oikeasti meidän isän kaivo, jonka mummi ja ukki joskus(50v sitten?)rakensivat olisi oikeasti heidän puolellaan ja että rajat pitäis tarkistaa :D Toisen puolen rajanaapuri otti siinä vaiheessa tupakkivehkeet esiin ja seurasi kiinnostuneena, heh. Olihan siinä sitä porukkaa. Mummi ja naapurieukon edesmennyt äiti eivät olleet oikein väleissä ja isä sitten myöhemmin selitti hieman taustoja mutta en ala edes tässä selostamaan siitä sen enempää että miksi. Jooh, se siitä.

...Kävin jopa uimassa kerran, hurrr, oli aika kylmää.
Mustaherukat olivat kypsiä.
Kitkin kasvimaata ja leikkasin nurmikkoa...

Yhden kerran riitelimme järvellä aika äänekkäästi muiden ihmisten iloksi, jotka onkivat myös vähän matkan päässä. Mahtoi niillä olla ihmettelemistä, vielä oli oikeen sellanen tyyni ilma että kuiskaus kuuluu 20 kilometrin päähän. Ukkeli halusi yhteen tiettyyn kohtaan koska viimeeksi olimme saaneet siitä isoja ahvenia, taisi olla valmiiksi huonolla tuulella. Mä sitten pohdin ääneen että onko kaloilla jokin viisi kertaa viisi metriä reviiri, minkä sisäpuolelta ne eivät poistu. Emmä tiedä muuten, onko? Voihan se olla mahdollista.. No lopulta siinä kun kinasteltiin niin multa meni jo hermo ja ehdotin ukkelille että kävelee rantaan koska ollaan niin matalalla että sen pitäisi olla mahdollista ;) Siinä vaiheessa ei toisesta veneestä kuulunut paljon ääniä enää :D No siiten ku rauhotuttiin puolin ja toisin ni saatiin isoja ja enemmän kaloja ku ne toiset, perhana. Jeps. Kalastaessa sielu lepää ja mieli rentoutuu.

Kaikkea sellasta. Vähän tuntuu siltä että sitä oli siellä taas enemmän kotonaan kuin täällä "suuressa kaupungissa". Mä lohduttauduinkin sillä että ainahan voi muuttaa maalle jos haluaa. Emmä oikeesti niin paljon täällä tykkää asua etten voisi muualle muuttaa jos asiaa oikein pohtii. Emmä ollu että jee, täällä taas. Paremminkin että ei ollut mitään kiirettä tulla takasin. No joku joskus kysyikin että mikä on mun lempipaikka...ja kai se edelleen on siellä - maalla

Täytynee tyytyä tähän punaiseen perusblogipohjaan. Yritin sen pohjalta luoda jotain omaa mutta liian monimutkaisia nuo koodit mun aivoituksille tai keskittymiskyvylle. Tai sitten liian yksinkertaisia=D joo, ei todellakaan liian yksinkertaisia. Hikoilin varmaan viisi litraa ja onnistuin vain muuttamaan otsikoiden väriä ja blogin nimen taustaväriä, mikä sinänsä on jo saavutus, hurraa. Plus että onnistuin jollakin ilveellä siirtämään yhden kuvan taustaan sivuille mutta joka monistui tuhanneksi kappaleeksi ja näytti typerältä. Jokin kaukainen aavistus on että pitäisi jotain kokoasetuksia muuttaa mutta en jaksanut tutkia asiaa sen enempää. Varmaan auttaisi jos perehtyisi asiaan kunnolla mutta ei nyt jaksa oikein keskittyä. Täytynee käydä tupakilla ja yrittää uudestaan. Onkohan mulle jäänyt jokin piilevä aivovamma siitä kun sain pahasti turpaani silloin kauan sitten. Kun ei mitään perkele tajua.

Tupakille.

Viime yönä meinasin saada sydänhalvauksen. Heräsin koiruuden hillittömään ulvontaan ja voin sanoa että kyllä säikähdin. Ilmeisesti koiruus heräsi kun ukkeli tuli töistä neljän jälkeen tai sitten se ilmoitti nukkuvalle mulle että nyt joku epäilyttävä pyrkii taloon sisään. Olin hereillä varmaan sekunnissa. Ei enää sellaisia kiitos.

Autoprojekti jatkuu, tosin tässä vaiheessa mä voin jo sanoutua irti siitä ja jättää homman niille, jotka asian päälle ymmärtävät. Ukkeli lähti ostamaan jotain hiiliä akkulaturiin, kun yöllä oli ilmennyt että ehkä laturissakin on kuitenkin jotain vikaa. Vissiin toivoo että sillä hiilisydeemillä korjaantuu koska koko laturin vaihtaminen olisikin jo kymmenen kertaa kalliimpi projekti. Ottaiskohan ne mut ammattikouluun autopuolelle pariksi vuodeksi kun ärsyttää kun ei osaa mitään itse tehdä. Tulee munkin kukkarolle aina lovetusta näistä hommista vaikka ei mun auto olekaan ja eihän mulla ole edes sitä ajokorttia. Jonkun pitää opettaa mua ajamaan...;) Jooh.

Mietin eilen että mulla on jokin lukko mikä estää kirjoittamasta asioita siten kuin haluan. Kaikki parhaat ideat tulee aina jälkikäteen. Ehkä se johtuu siitä että kirjotan vaan mitä sylki "suuhun" tuo miettimättä sen kummemmin. Ehkä pitäisi paneutua enemmän sisältöön mutta onko sillä toisaalta väliä koska en ole mikään toimittaja jolle maksettaisiin tästä. Oikeinkirjoituskin(mun lempilapsi) on varmaan vähän niin ja näin koska en yleensä jaksa oikolukea näitä jaaritelmiani mutta joskus joku opetti että ensin opetellaan tekemään asia niin kuin se kuuluu tehdä ja kun osataan se, tehdään se niin kuin halutaan. Eli mun puolustus on se että mä olen siinä vaiheessa että teen sen niin kuin haluan. Sanon mä, ja jätän kirjaimia välistä, koska mä haluun:) Nyt meni taas tyhjän puhumiseksi. Taidan käydä tupsulla ja sitten pitäisi varmaan ottaa imuri käteen vaikka inhoankin imurointia koska koiran/kissan karvoja on niin vaikea poistaa. Mutta se nyt on asioita jotka on vaan pakko joskus tehdä. Saapahan laittaa eteisen lattialle uuden hiaanon vihreäraidallisen maton, jonka ostin alennusmyynnistä erittäin halvalla. Hassua miten paljon on tullut viime aikoina ostettua tavaraa vaikka inhoankin ostelua noin ylipäätään. No ne vaatteet vaan oli niin halpoja, ja sisustaminen on aina tärkeää varsinkin kotihiirelle:)

Jees, vi ses.

Käytiin tänään ajelulla tuolla jossain saaristossa päin. Tykkään todella niistä maisemista, merta, puita, kivoja taloja. Paluumatkalla radio himmeni...sitten ajettiin paikalliseen varaosaliikkeeseen ostamaan akkua, koska akku oli työntänyt jotain sinistä mönjää ulos sieltä ja niin edelleen.

Nooh siinä sitten hankittiin erinäisillä puhelinsoitoilla työkalua ynnä muuta apujoukkoa paikalle. Akku saatiin vaihdettua. Ei kuulu kuin naksetta. Joku puhuu jostain soleidista(?) jotain. Koitetaan antaa johdoilla virtaa kun ensin kävin ostamassa ne johdot sieltä varaosaliikkeestä koska omat johdot olivat kotona kaapissa(!). Ei onnistu. Kuluu aikaa. Joku ukko pysähtyy siihen avuksi ja lopulta päädytään työntämään vehje käyntiin. Onnistuu.

Ukkeli sopi kaverinsa kanssa että käydään näyttämässä autoa sen luona jossakin "autonlaittopaikassa", kattovat sitä yhdessä. No, ajetaan sinne. Miestä lappaa nurkan takaa paikalle ja parhaimmillaan tätä autoihmettä pällistelee noin 7 enemmän tai vähemmän autoalan ammattilaista ja ihmettelee missä vika. Kunnes lopulta joku viksu tajuaa että toinen punainen johto ei ole kiinni...Siinä vaiheessa ukkeli oli vähän punanen ja mä vetosin syyntakeettomuuteen koska en autoista "mitään" tajua...mut ei sitä tainnut kukaan edes kuulla kun autoista on kyse automiehet uppoavat omaan maailmaansa... Kyllä mää yhes vaihees ihmettelin päässäni et miks musta johto on paljon paksumpi ku see punanen johto ;) Auto lähti käyntiin ja kaikki oli tyytyväisiä. Aikaa tähän operaatioon kaikkinensa kului alusta loppuun noin kuusi tuntia.
Kuluu se aika näinkin ja sattuuhan sitä elämässä yhtä ja toista.

Vatsahaava. Musta tuntuu että saan kohta vatsahaavan liiasta murehtimisesta ja hermoilusta. Sen lisäksi olen taas alkanut narskutella hampaita, mikä ei ole kovin hyvä merkki. Viimeeksi yritin kunnolla purra hampaita palasiksi ex-työpaikka-aikoina varmaan, niinä loppuaikoina. Hampaiden narskuttelu kertoo mun kohdalla stressistä joka ei osaa purkautua muuta tietä ulos. Se taas johtaa siihen että posket ja niskat on kipeenä mikä aiheuttaa lisää narskuttelua, ja kierre on valmis. Kaikki ihmiset joiden kanssa olen nukkunut ovat kertoneet että harrastan sitä myös unissaan. Yksikin joskus sanoi että luuli että kohta hampaat hajoaa kun olin purrut niin kovaa yhteen niitä. Tarttee sellasen purulelun yöksi suuhun ;)

Nyt on köyhilläkin ollut varaa shoppailla! Kiitos erään nimeltä mainitsemattoman(okei, seppälä)vaateliikkeen, joka tarjosi netistä kopioitavaa kuponkia vastaan yhden ale-vaatteen per asiakas yhdellä eurolla. Toissapäivänä ja eilen olin sitten asiakas kymmenen kertaa eri seppiksissä ja haaviin tarttui kymmenellä eurolla kahden ja puolen sadan euron vaatteet. Eli köyhällä todella oli varaa shoppailla. Sain valkoiset caprit, joissa oli paljon taskuja ja yksityiskohtia(+), valkoiset pitkät "merimieshenkiset" housut, vaaleanpunaisen lyhythihasen kauluspaidan(koristeilla), vaaleanpunasen sikasöpön paidan, jossa edessä korsettityyppiset hakaset;) ja vaaleanpunaiset verkkacaprit. Toisena päivänä hamstrasin sinivaaleanpunaraidallisen tiukan t-paidan, vaaleanpunaisen topin, jossa on pieniä kukkia ja pitsiä ja koristenauha(josta joku sano että näyttää ihan aluspaidalta=D), kullanvärisen juhlatopin, ihaaanaan punaisen hameen ja pisteenä iin päälle valkoisen niskalenkillisen kirjaillun kesämekon...dreamdress;) Sitä tosin pitää jonkun fiksata vähäsen istuvammaksi koska yläosa oli hieman liian väljä. Tiedän kyllä miksi. Niin, juuri siksi. Onpahan jotain päälle pantavaa ensi kesäksi, tämä kesä kun ei koskaan loistavasta alusta huolimatta tuntunut alkavankaan... Water, give me some water eli vettä on vaan satanut, satanut ja satanut...muun muassa.

Täytynee vaihtaa kategoriaa jos vaikka pukkais jotain muutakin tiä piä ulos. Eli nyt meiltä meni kuva, toivottavasti kohta menee äänikin =D

Tänään kävin taas ammatinvalintapsykologilla. Aamulla ennen sitä vihdoin sain ilmoitettua itseni sille yrittäjäkurssille, sainpahan sanoa että juu, tehty on nyt. Psykologi totes että tosi vaikeeta jotenkin saada kiinni mun tapauksesta kun nouse sillä tavalla mikään asia ehdottoman innokkaasti pintaan. Mä sanoin että olen pahoillani;) Ja että mä tiedän. Mutta sen se sanoi ettei mun kannattaisi heittää hukkaan taiteellista ja muuta lahjakkuutta kun sitä kuulemma kuitenkin löytyy, ja löytyyhän sitä...vissiin. Pohdittiin siinä sitten että esim. media-ala voisi todella olla sen mun juttu missä saisi toteuttaa itseään mutta samalla työskennellä itsenäisesti...;)

Sitten se kysyi että olenko miettinyt koskaan voisiko musta tulla vaikka arkkitehti. Kerran tein sen testin työkkärin sivulla ja se antoi eniten tähtiä juuri arkkitehdille. Psykologi haki sitten yhden testin, jossa testataan kolmiulotteista/matemaattista hahmottamista kun totesin että eikö arkkitehdin pidä olla hyvä matikassa ja mähän en ole. Siinä piti kuvion paloista muodostaa neliö jakamalla kuvio yhdellä viivalla osiin. Aikaa oli 12 minuuttia. Sain siinä ajassa tehtyä 29kuviota, jotka oli kaikki oikein, yhden jätin väliin. Kuulemma oli oikein hyvä tulos, parempi kuin keskimääräisesti itseni ikäisillä. Psyko sanoi että olisi ihmetellyt jos testi ei olisi mennyt hyvin kun ottaa huomioon alan, jolle mulla on jo koulutus... Perhana, mussahan elää piilevä matemaatikko =D Nyt tää tyttö alkaa insinöörin opinnot. Niissäkin kuulemma pärjäisin varmasti ihan ookoo. Lopuksi kysyi että mitäs nyt(sanoin että musta tuntuu etten osaa mitään, johon sanoi että ei se niin ole vaan osaan varmasti paljon) ja luvattiin palata astialle 14. syyskuuta.

Ai niin, psykologinen kartoitus antoi mulle tulokseksi "korkea S"(ellen väärin muista)mikä on melko harvinainen, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Täytynee tutkia intäärnetistä :) Sen jälkeen tietänen kannattaneeko kyseinen tieto poistaa tästä kirjoituksesta. Heh.

Ahistaa. Varmaan vielä hieman krapulanpoikasta kropassa perjantai-iltasen röpöttelyn jälkeen. Ne on ne alkoholistigeenit kun pystyy halutessaan juomaan ihan liikaa...Eilen teki mieli taas sanoa "ettei enää koskaan" mutta never say never. Ei ole kuitenkaan oikein toleranssia alkkomahoolille kun aika harvoin ottaa kunnolla kuitenkaan. Tuntuu niin kuin olisi jyrän alle jäänyt. Eilen vaan väsytti ihan pirusti, ettei kuitenkaan sen pahempaa.

Käytiin perjantaina sitten ukkelin kanssa kaupungissa yhessä, katsomassa Anna Eriksonia, en tiedä kirjotetaanko se sukunimi noin mutta kummiski. En oo koskaan ennen nähnyt livenä, melkeen tuli tippa linssiin kun se alotti...olinkohan jotenki herkässä mielentilassa tai jotain :D Mutta hyvä se oli. Hyvin laulaa. Kaunis... Ukkeli sano että se on ihan samannäkönen kuin se yks tyttö, jota joskus treffaili, joka sittemmin kuoli eräässä onnettomuudessa parisen vuotta sitten...

Joskus tuntuu ettei koskaan törmää kehenkään tuttuihin. Johtuukohan se siitä että liian moni ihminen on syystä tai toisesta jäänyt menneisyyteen. Nyt sitten tein tuttavuutta menneisyyden kanssa melkein olan takaa, oman mittapuuni mukaan. Annan keikan jälkeen kun pyrittiin olutostoksille kuulin jonkun huutavan mun nimeä. K:han se siinä:) Ekan pitkäaikasen exäni vanha kaveri ja samalla myös siskoni vanha opiskelukaveri. K ei ollut muuttunut yhtään, mä ihmettelin että mut vielä tunnisti niin sanoi että totta kai. Jutusteltiin siinä sitten pidemmänkin aikaa, tai lähinnä K puhui, on ollut aina kova puhumaan mikä sinänsä on ookoo koska silloin kukaan ei huomaa miten hiljanen mä oikeasti olen eikä siitä tarvi kärsiä;) Kertoi kysyttäessä että ex asuu nykyään Oulussa ja suunnittelee muuttoa Berliiniin. Taitaa olla ihan yhtä seko vieläkin...?

Sitten törmäsimme ihmiseen, jonka tunnen jo lapsuudesta. E. Ihan sekaisin. Ei se varmaan heti tajunnut kuka mä olin, eikä varmaan myöhemminkään, välttämättä. Ukkeli fiksas sen puhelimen(ystävällistä)kun se ei meinannut saada sitä pelittämään. Toivottavasti E:llakin menisi joskus paremmin.

Käytiin tsekkamaassa muutamat kuppilat siinä ja sitten nähtiin S baarin edessä jonne olimme mekin menossa. Hieno sattuma kun juuri olin lehdestä lukenut ko herran nykyisestä projektista. Vanha opiskelukaveri. Perkele olivat vieraslistalla, epistä;) Me tavalliset tallukat, joista ei koskaan tullut mitään, joudumme kyllä maksamaan ihan rahalla. Mutta olen iloinen että hällä menee(?) hyvin, mukaville ihmisille toivoo mukavia asioita tapahtuvaksi. Onnea ja menestystä, jos sitä tulee, johtuu se ihan siitä että S oikeasti on todella lahjakas. Kuulette vielä hänestä, sanokaa mun sanoneen;)

Eli kolme miestä, joiden kanssa mulla ei ole koskaan ollut mitään peliä(kyllä, heitäkin on todella olemassa). Eli mäkin osaan kyllä olla ihan kaverinainenkin, uskokaa tai älkää =D

Olen kesän aikana huomaamattani onnistunut kasvattamaan hillittömän pitkät kynnet itelleni, eli tuo otsikko saattoi olla hieman harhaanjohtava. Kyseessä ei ole mikään tilitys ko. bändin hyvyydestä tai huonoudesta vaan ylistys mun luonnolta lahjaksi saamilleni Kynsille=D Parvekkeellä sitten musiikkia kuunnellessani ja kipua hoitaessani päätin antaa Kynsilleni arvoisensa ulkoasun ja lakkasin ne kauniiksi. Yleensä ei ole tapana kiinnittää edes moisiin pikkuseikkoihin huomiota mutta kun alesta tarttui jo kesäkuun lopulla pari kivaa "väriä" mukaan niin pitihän nuita kokeilla. Ensin lakkasin "musiikilla"(kirkas lakka) alle ja sitten innostuin vielä vetämään kerroksen "Kohtaamisella" (vaalea läpikuultava helmiäinen). Aikast hiaanot tuli vaik ite sanonki :) Kyllä mäkin osaan leikkiä naista kun sille päälle satun, perhana. Varpaatkin laitoin, tosin pelkällä "Kohtaamisella" kun en jaksanut kohdata niitä sen kauempaa. Että sellasta. Kyllähän kai ne kynnet kasvaa kun ei "mitään" tee. Mutta siitä päästäisiin jo siihen aiheeseen mihin en halua tässä hilpeässä yhteydessä ottaa kantaa. :)

"Samoin kuin kriisin kulussa, suremisessakin on yhteisiä piirteitä, vaikka jokainen suree omalla tavallaan. Hämmentävintä surussa lienee, että kaipauksen ja ikävän lisäksi joudumme läpikäymään monenlaisia muita tunteita syvästä vihasta syvään rakkauteen.

Surun vaiheet
1. Järkytys
Miksi tämä tapahtui? Emme usko tapahtumaa todeksi ja kyselemme selitystä.
2. Suru
Kaipaamme menetettyä. Nostamme hänet jalustalle ja muistamme hänestä vain myönteisiä asioita.
3. Kiukku ja viha
Menetys paranee ainoastaan, kun sallit sen synnyttämän vihan ilmetä täysin vapaasti. Viha on terve reaktio ja välttämätön tunteiden tasapainon kannalta. Viha on suunnattava ulospäin, jotta voisit vapautua.
4. Tyhjyys
Elämän merkitys häviää, mielen valtaa synkkyys ja masennus.
5. Halu mukautua
Vähitellen alkaa näkyvä valoa ja huomaa synkkyydessä pienen hyvän asian. Myönteiset asiat alkavat voittaa tilaa.
6. Uusi luova tapa elää
Hyväksymme menetyksen, uusi tasapaino löytyy ja elämä saa uusia merkityksiä.

Jos tuska on liian suuri, jätämme vaikeuksien selvittelyn kesken, koska emme jaksa tuskaista oloamme. Hetken helpotusta voimme löytää alkoholista ja lääkkeistä, mutta tuskan ja kivun turruttaminen ei selvitä itse kriisiä. Jos emme suostu suremaan menetystämme, voimamme hupenevat tosiasioilta puolustautumiseen.

Kukaan ei voi pakottaa toista muuttumaan, suremaan tai muuttamaan elämäänsä. Sen voi tehdä vain jokainen itse. Pidätetty suru riistää surijalta koko elämän. Sanotaan myös, että suru, joka ei löydä tietä kyyneliin, purkautuu muuta kautta. Kun psyykkinen kipu on liian suuri kestettäväksi, turvaudumme ruumiillisiin oireisiin: kanavoimme tuskan jonkun elimillisen kivun kautta."

Lähde: Heiskanen, Tarja ja Salonen, Kristina: Miten hoidan mielenterveyttäni. SMS-Julkaisut 1997.

...kotona taas. Päässä hieman pyörii kun on istunut autossa koko päivän ja seurannut liikennettä - pelkääjän paikalla. Ei vaan osaa keskittyä etupenkillä tekemään jotain muuta kuin kuunnella radiota ja katella maisemia. Etenkin tarkkailla että pysytään tiellä. Varmaan jokin lapsuudentrauma isän ajotyylistä... Ohitustilanteet on hirveimpiä. Näet että vastaan tulee autoja mutta hullu(sori ukkeli ;)) vaan kiihdyttelee. Mutta hengissä tässä ollaan ja hyvin kai se ajaa, mä taidan vaan ylireagoida, ehkä. Mutta pointti oli se että mieluummin kohtaan kuoleman silmästä silmään(vaikka toiseen autoon törmätessä)tietäen siitä kuin vaikka lukien Cosmopolitania ja viivaillen kynsiä autuaan tietämättömänä =) vitsivitsi...

Kaikista rasittavin on se tyyppi, jonka olen kuullut tänään ainakin 500 kertaa naukuvan pehmeällä äänellään "huomio", "huomio" - siis nainen navigaattorin sisällä. Tiedätkö mitä tarkoittaa kun hän sanoo "huomio - vaaranpaikka", no tietysti nainen varoittaa liikennevalvontakamerasta!! Mikä hiton vaaranpaikka?? Sitten se eukko on tosi joustamaton. Erehdypä ajamaan vahingossa ennaltasovitulta reitiltä ulos...:"Jos mahdollista - tee - U-käännös - 150metrin päässä"..."Tee - U-käännös - NYT"...gggr!!! Mietin siinä maiseman vaihtuessa että onkohan se koko ajan valppaana siellä koneen sisällä jakamaan noita käskyjä. Miksei siltä mene hermot jatkuvasta ylinopeudesta? Miksi se ei voi tasapaksun hyrinän sijaan vaikka huutaa, kuiskia tai flirttailla kuskille? Jos ajaa ojaan, huutaako navigaattori "APUA!"?... Juu, täytyy "miettiä" kaikkea turhaa ettei muut ajatukset ota ylivaltaa.

Maalla oli ihan mukavaa oleilla. Velikin tuli kaverinsa kanssa sinne eilen myöhään illalla. Ja koiruus oli tietty myös mukana. Eipä tullu hirveesti viime yönä nukuttua kun meidän keskenkasvunen läähätti koko yön kun tiesi että toinen keskenkasvunen läähättää toisessa huoneessa ja vain ovi esteenä välissä. Kuudelta aamulla katoin kelloa ja tuntu ettei ollu tullu nukuttua koko yönä. Kaheksalta soi fakin herätyskello ja kymmenen jälkeen lähettiin ajamaan kotia kohti, Kuopijon kautta jopa. Aika runsasta oli liikenne paikotellen. menomatkalla oli muutamia kolareita matkan varrella mutta nyt ei näkyny mitään pahempaa. Onneks. Koiruus taitaa olla masentunut kaupunkiin paluusta. Näyttää ainakin tosi surkeelta. Kyllä minäki mieluummin juoksisin aamulla suoraan ovesta paljain jaloin pihanurmelle kuin hilaisin itteni hissillä kaikkien muitten kerrostaloneliöitten ohi alas pihalle ja lähtisin hihnan päässä kulkemaan... :( Nooooo, on jo aika myöhä, ajatuskin katkoo, täytyy jatkaa raportointia vaikka virkeämpänä huaamenna.

:)

Kävin tänään taas ammatinvalintapsykologilla. Aamulla oli hieman nousuvaikeuksia, herätyskello soi ekan kerran kahdeksalta mutta sängystä pääsin ylös vasta yhdeksän jälkeen. Siinä sitten nopea aamupesu tyyliin silmien huuhtelu ja kahvia naamaan. Kupin pohjalle jäi tosin taas legendaariset puolen mukin pohjat, joita olen niin hyvä tuottamaan. Tsykolookilla käynti on aina mielenkiintoista. Tosin olen sitten edelliskerran onnistunut, tai olemme onnistuneet, laajentamaan hänen työnkuvaansa käsittämään myös henkilökohtaisia ongelmiani parisuhteessa ja muuten ;). Psykologi tosin sanoi että kaikki vaikuttaa kaikkeen, minkä myös allekirjoitan. Siinä sitten taas vierähti kevyesti puolitoista tuntia erinäisistä asioista jutellen myös niistä työasioista toki. Päätimme että seuraavaa kertaa ennen yritän saada ilmoitettua itseni syksyn yrittäjäkurssille sekä kyselen mahdollisuuksia käyttää parin eri paikan työtiloja oman alani hommiin että pääsisi sitäkin lukkotilannetta purkamaan toiminnan kautta vaikkapa näin ensi alkuun. Jäi taas niiden psykologisten testien läpikäynti kesken mutta jospa sitten ensikerralla...oikeastaan sovimme että ensi kerta käytetään vain ammatillisten asioiden puintiin, jees =D

Nyt olemme lähdössä "maalle". Koiruus lähtee mukaan mutta kissuus menee hoitoon mummolaan eli minun vanhempieni luokse ja nyt olisi jo hieman kiire pakata kamat kasaan joten en ehdi kirjoitella enempää. Ne on nämä äkkilähdöt tällaisia... Saas nähdä milloin sitä palaillaan ja saas nähdä onko veli siellä kaverinsa kanssa, kun ei vastannut viestiin milloinka majoittaa majapaikkaa;) Mutta sopu sijaa antaa ja musta se olisi oikeastaan ihan kiva jos häntäkin näkisi, en tosin tiedä onko tunne molemminpuolinen =D

Eli näihin kuviin ja tunnelmiin, palaillaan kun palaillaan.

Jottei menisi ihan marmatuksen puolelle - mitään sanomaani en ala perumaan vaikka kai se on tuuliviirinä olemisen perusoikeuksia - niin päätän päivän kiittämällä jostain hyvästäkin, mitä tänään kuitenkin on tapahtunut.

-Söin puoli litraa todella hyviä mansikoita, kiitos siitä tälle päivälle, jonka elin koska heräsin myös tänä aamuna muunlaisistakin toiveista huolimatta ;)

-Kiitos etten kastunut läpimäräksi koiraa ulkoiluttaessani

-Kiitos että säin syödä, juoda kahvia ja polttaa tupakilla keuhkoni karrelle

-Kiitos etten saanut vieläkään totaalista hermoromahdusta tai vaipunut epätoivoon

..Ja kiitos etukäteen että huominen on kuitenkin parempi kuin tämä päivä. Siihenkin on vain pakko uskoa :)

Öitä.

Eipä mennyt tämäkään päivä putkeen - nimittäin heräsin. Pitkän aikaa oli aamuisin se tunne "voi vee, täällä taas" mutta nykyään kun usein mikään ei tunnu miltään niin herääminenkin menee vaan siinä sivussa? Unetkin meni ihan perseelleen. Yöllä en ensin meinannut saada unen päästä kiinni kun alavatsaan sattui jotenkin tosi kipeällä tavalla. Varmaan sukupuolielimet sanoo lopullisesti vuokrasopimuksensa irti tästä ruumiista mistä tuli mieleen se kun eilen kävin siellä sukupuolitautipoliklinikalla tämän "kesäkuun kuudennentoista" takia...Ei sillä, että mitään oireilua olisi ollut, ukkeli vaan jotenkin sai mut vakuutettua siitä että varmuuden vuoksi kannattaisi käydä. Ja itselläni on aina ollut niin huono "arpaonni" että kyllä ihan sen takia pitää pelätä että sen ainoan kerran elämässä kun harrastat ns. suojaamatonta seksiä niin arpa osuu kohdalle... Tämä ei ole mikään kannanotto vastakumppania kohtaan mutta kun usein ihmiset saattavat kantaa jotain tautia, kuten klamydiaa, tietämättäänkin vuosia ;) Sinänsä jännä oli sen lääkärin asenne: Hän melkein ihmetteli miksi olin tullut testeihin, enhän kuulunut mihinkään riskiryhmään, kuten ollut harrastanut seksiä ulkomaalaisen kanssa :O Tunteeko esim. HIV kansallisuuden, kysyn vaan. Aika outoa ihmisten luokittamista mutta ei siitä sen enempää.

Eilen käytiin ukkelin kanssa parisuhdeterapeutilla tämän tilanteemme takia. Kahdestaan "keskustelu" kun tuppaa menemään vaan huutamiseksi tai mökötykseksi tai molemmiksi. Itse en kyllä ole mitään mököttäjätyyppiä mutta ukkeli on. En kyllä toisaalta ole mitään huutajatyyppiäkään mutta pakko korottaa välillä ääntä jos haluaa sen kuuluviin kun toisen huutaa kuin palosireeni :-D Kaippa siitä käynnistä jotain hyötyäkin oli. Ukkeli ei tykännyt kun kritisoin hänen rahankäyttöään. Myöskään ei tainnut tykätä siitä kun sanoin etten vieläkään tunne mitään katumusta tämän "kesäkuun kuudennentoista-miehen" vuoksi, tai siis siitä että otin häneen yhteyttä...no ei kai sellaista halua kuullakaan. Eräs terapeutti sanoi että minun pitäisi yrittää selvittää myös tunteeni kk-miestä kohtaan mutta se on aika vaikeaa kun toinen asuu toisella puolella Suomea etkä oikein mitään muutakaan voi tehdä kun asut suurennuslasin alla muttet "kuumassa pisteessä"... :-/ Sanotaanko vaikka että juuri nyt tunteet ovat sekavat mutta kai se on jollakin tavalla ymmärrettävää tässä tilanteessa?

Niin ja unessa olin ekaluokkalainen ja ukkeli haki mua koulusta pitäen samalla moraalisaarnaa :-D Eli se siitä unesta. Palaillaan myöhemmin, pakko lähteä koiran kanssa ulos. Mui.

Tässäpä sitä ollaan, hengissä edelleen. Pitkään pähkäilin tohtisiko tällaista sivua pistää edes pystyyn kun en näitä tietokonejuttuja vieläkään oikein kaikkien vuosien jälkeen ymmärrä. Otin kuitenkin sitten itseäni eilen illalla niskasta kiinni ja perustin tämän. Onnea minä! Elämäni tuuliviirinä on varmaan ihan sopiva nimitys tälle jutustelulle, pelkästään sen nimen keksiminen oli aikamoista tuuliviireilyä :-D Harmittaa vaan kun on niin käsi näissä tietoteknisissä jutuissa että pakko käyttää tällaista valmista pohjaa vaikka pää olisi täynnä vaikka mitä hienoja ideoita(ja kaikilla muilla on tietysti superkauniit sivut) mutta ehkä minäkin voin vielä kehittyä vaikka miten upeaksi html-editoijaksi...onko se sana? Harkitsin jopa opettelevani koodaamaan sivuja mutta siitä jäi vain käteen summittainen käsitys mitä sellainen toiminta on. Mut onneks mä oon lahjakas muilla alueilla...ehkä :-) Että nyt on alku saatettu tähän maailmaan, lisää tulee jos opin käyttämään näitä sivustusjuttuja! Muiii.