Eilen illalla taistelin tämän blogin - nyt se kirottu sana jota inhoan on sanottu - kanssa. Tyhmä kun on tyhmä, ei sille mitään voi. Ei auta vaikka älykkyystestissä saat paremman tuloksen kuin 95% ihmisistä, älykkyystestissä kun ei ole "kuinka perustat ja hallinnoit blogia"-testiosiota. Hakkasin siinä sitten päätäni seinään, tuntui ettei selkeistä ohjeistakaan ymmärtänyt puoliakaan. Pakko oli vaan kokeilla, kokeilla ja kokeilla. Vaikeuksia oli ymmärtää mikä on "laatikko" tai miten "kuvagalleria" pelittää. Voi luoja mikä palikka mä olen! Oliskohan tuolla saralla elämä helpompaa jos olisi syntynyt vaikka kymmenen vuotta myöhemmin, tai ylipäätään kiinnostunut hieman aiemmin tai ylipäätään olisi ollut kiinnostunut näistä tietokonejutuista...=D

...Ukkeli hyörii tuossa mopin kanssa ympäri kämppää. Sitä ennen imuroi ja sitä ennen tiskasi. Mä oon päässyt kotitöissä viime aikoina yllättävän helpolla. Aika vaan valuu eteen päin... Kaippa se purkaa sitten omaa ahdistustaan hyörimällä kuin mikäkin. Puuhakkuus pitää pahat ajatukset loitolla? Aktiivisaktiivista agressiivisuutta? Mä en kyllä ala potea huonoa omaatuntoa tekemättömyydestäni, perkele nyt on mun vuoro istua perseelläni tämän koneen edessä vuorostani. Eihän tässä valmiissa maailmassa mihinkään kiire ole... Nyt se luutii olkkarinpöytää, pyyhkii pölyjä. Siitä huokuu jotain joka vaatii mua pyytämään anteeksi olemassaoloani. Nyt se huokailee ääneen. Järjestelee tavaroita. Prkle, olis hetken aloillaan, mä en kuule ajatuksiani sen hiljaisuudelta ja toiminnalta. Tervetuloa parisuhteeseen.

Isukki joskus sanoi että yksin tänne synnytään ja yksin täällä kuollaan. Aika hyvä elämänohjeen antoi tyttärelleen;) Siltä ainakin tuntuu juuri nyt. Puhelin on hiljaa. Ei tipu sähköpostia eikä postilaatikko kolahda. Ei tule oven taakse kutsumattomia toivottuja vieraita. Kakskytneljähoo vankina työttömänä luuserina tässä kerrostaloneliöiden keskellä. Kuulostaa itsesäälipaskalta mutta mä olen luopunut itsesäälistä, mä olen ihan liian kyyninen sellaiseen paskaan. Se oli vaan toteamusta miten asiat noin suunnilleen on. Mitä hyötyä oli pitkistä "taide"-opinnoista ja opintolainoista kun lopputulos on se ettei niillä papereilla tee muuta kuin pyyhi perseensä ellet ole superlahjakas ja joku bongaa sinua "kuuluisuuteen" jo kesken opintojen. Perustapa siinä sitten vaikka joku nyrkkipaja ja tee konkurssi vuoden päästä koska toiminta ei ole kannattavaa? Ei kiitos. Ammatinvalintapsykologilla tässä sitten rampataan ja mietitään kouluttautumista uudelle alalle. Harkitsen sieluni myymistä markkinavoimille. Tosin ammatinvalintapsykologi totesi mulle että hän ei näe minua missään myyntityössä tms., kuulemma olen sen oloinen ihminen etten ainakaan häntä saisi ostamaan yhtään mitään =D Varmasti totta, mua ei kiinnosta myydä ihmisille yhtään mitään. Ihmiset ostaa muutenkin ihan liikaa kaikkea turhaa shittiä, jota eivät koskaan tarvitse tai tulekaan tarvitsemaan. Sitten lopulta hukumme jätteeseen eivätkä ruumiimme maadu koska olemme liian myrkytettyjä ;) Toivottavasti kukaan ei lue näitä. Ei varmaan ainakaan lue sen jälkeen jos tämän erehtyy lukemaan. Ajattelee, että liian hullu akka. Ottaisinko sen kohteliaisuutena? En tiedä. Oikeastaan mulle on nykyään melkein ihan sama mitä muut musta ajattelee. Kaiken tämän keskellä olen löytänyt palasen kadonnutta itsetuntoani. Mä en ole mikään kynnysmatto, perkele! :P

Päivä jatkuu Radio Aallon aalloilla keinuen.