"Samoin kuin kriisin kulussa, suremisessakin on yhteisiä piirteitä, vaikka jokainen suree omalla tavallaan. Hämmentävintä surussa lienee, että kaipauksen ja ikävän lisäksi joudumme läpikäymään monenlaisia muita tunteita syvästä vihasta syvään rakkauteen.

Surun vaiheet
1. Järkytys
Miksi tämä tapahtui? Emme usko tapahtumaa todeksi ja kyselemme selitystä.
2. Suru
Kaipaamme menetettyä. Nostamme hänet jalustalle ja muistamme hänestä vain myönteisiä asioita.
3. Kiukku ja viha
Menetys paranee ainoastaan, kun sallit sen synnyttämän vihan ilmetä täysin vapaasti. Viha on terve reaktio ja välttämätön tunteiden tasapainon kannalta. Viha on suunnattava ulospäin, jotta voisit vapautua.
4. Tyhjyys
Elämän merkitys häviää, mielen valtaa synkkyys ja masennus.
5. Halu mukautua
Vähitellen alkaa näkyvä valoa ja huomaa synkkyydessä pienen hyvän asian. Myönteiset asiat alkavat voittaa tilaa.
6. Uusi luova tapa elää
Hyväksymme menetyksen, uusi tasapaino löytyy ja elämä saa uusia merkityksiä.

Jos tuska on liian suuri, jätämme vaikeuksien selvittelyn kesken, koska emme jaksa tuskaista oloamme. Hetken helpotusta voimme löytää alkoholista ja lääkkeistä, mutta tuskan ja kivun turruttaminen ei selvitä itse kriisiä. Jos emme suostu suremaan menetystämme, voimamme hupenevat tosiasioilta puolustautumiseen.

Kukaan ei voi pakottaa toista muuttumaan, suremaan tai muuttamaan elämäänsä. Sen voi tehdä vain jokainen itse. Pidätetty suru riistää surijalta koko elämän. Sanotaan myös, että suru, joka ei löydä tietä kyyneliin, purkautuu muuta kautta. Kun psyykkinen kipu on liian suuri kestettäväksi, turvaudumme ruumiillisiin oireisiin: kanavoimme tuskan jonkun elimillisen kivun kautta."

Lähde: Heiskanen, Tarja ja Salonen, Kristina: Miten hoidan mielenterveyttäni. SMS-Julkaisut 1997.