Viime yönä tuli taas nähtyä unta kun ensin pyöriskelin sängyssä aamuyöhön saakka saamatta sitä unta koska aivot kävivät ylikierroksilla. Anteeksi jos joku, joka tunnistaa itsensä unesta(tai sen jatkosta) loukkaantuu mutta en kuulu ihmisiin, jotka osaavat valita unensa siispä näin se meni suunnilleen:

Olin menossa äitini, isäni ja ukkelin kanssa katsomaan yhtä taloa. Talo oli suuri valkoinen kaksikerroksinen puutalo vehreiden puiden keskellä. Kun kävelin lähemmäs huomasin että talo oli vuolaana virtaavan joen rannalla. Vesi oli ruskeanvihreää mutta kuitenkin niin kirkasta että pohjan kivet näkyivät. Kauhistelin äidilleni että näin lähellä taloa oli runsasvetinen joki. Ajattelin mielessäni että jos myöhemmin on vaikka lapsia niin saattavat hukkua jokeen... Äitini sanoi että suurin osa hänen tutuistaan ja työkavereistaan, jotka asuvat joen rannalla ovat vain tyytyväisiä joen läheisyyteen.

Menimme sisälle taloon. Ulkoa päin se oli näyttänyt paljon uudemmalta. Kävelin tuvassa. Talolla oli ohuet seinät kuten mökillä. Mietin että seinät tarvitsisivat lisäeristystä tai talvella tulisi kylmä. Muutenkin paikat olivat hieman kunnostusta vailla. Harkitsimme ostavamme talon. Kävelin talossa eteen päin. Huomasin että talossa oli paljon huoneita. Talossa oli vielä entisten asukkaiden tavaroita. Yhdessä huoneessa oli ihan lasiset seinät, se oli talon perheen pienen tyttären huone. Sitä ennen olin käynyt takkahuoneessa, jonka sisustuksesta ajattelin: tästä täytyy päästä eroon. Jossain vaiheessa tajusin että talo oli mökkinaapureiden talo. Kävelin talossa yhä eteen päin ja huomasin yläkertaan menevät puiset portaat. Aloin nousta yläkertaan ja kipusin portaita. Kun pääsin portaiden yläpäähän huomasin että yhdessä sängyssä nukkui joku peiton alla. Huomasin toisen sängyn, jossa oli pariskunta alasti peiton alla myöskin. He huomasivat minut ja kävelin nolona alakertaan. Alhaalla taloa esittelevä henkilö selvitti että yläkerran porukka tulisi jatkossakin asumaan siellä ja kulkevat alakerran takaoven kautta ulos. Tämän kuultuani en enää halunnut taloa...