Sitä on tullut oltua kotosalla jo pidemmän aikaa maalta paluun jälkeen eli noin kaksi viikkoa. Hyvät helteet oli maalla ollessa ja paljon tuli oltua ulkona. Ei tiedä oikein pitäisikö, viitsisikö tai jaksaisiko sitä kirjoittaa vähemmän tarkemmin vai tarkemmin menneessä aikamuodossa joskaan sitä edes muistaa mitä on tapahtunut mutta jos nyt jotain...

Silloin kun menimme pohjosen suuntaan niin oli aika lähellä ettei tosiaan tullut siirryttyä enkelikuoron jatkoksi. Oltiin ohittamassa rekkaa ohituskaistalla, noin puolivälissä sen pituutta kun rekkakuski saakin päähänsä alkaa ohittamaan hänen edessään hitaammin ajavaa rekkaa. Ei varmaan tyyppi katsonut ollenkaan mihinkään suuntaan kun alkoi puskea meidän kylkeä kohti sieltä kaistaltaan. Sanotaanko että pikkasen pukkas kylmää hikeä. Ei siinä mitään mutta kun vastaantulevien kaistaltakin oli tulossa vastaan rekka. No onneksi se törttö huomasi kuitenkin että meinasi kiilata meidän päälle ja palasi ruotuun omalle kaistalleen. Siinä meinas tulla hepoliinipannukakkua kerta heitolla. Hyvin tuntu vielä tunnin päästä sellanen jännä tunne käsissä ja jaloissa kun adrenaliini oli niihin pinkassut siinä tilanteessa... Sitä vaan aatteli että tää tais nyt olla tässä. Mut onneksi ei sitten ollut kuitenkaan.

Sitten kävimme koiranäyttelyssä Kajaanissa. Vaihteeksi oli tuomarina kuulemma ihan oikea rodun asiantuntija joten kai sitä pitää arvostaa sitä erittäin hyvä arviotakin.

Isukkikin kävi maalla, "Tiekokouksessa". Okei, se oli ihan joku oikea kokous mutta loppuhuipentumana pääsin todistamaan, kun olivat edenneet "meidän" tontin reunaan, miten isä riiteli yhden naapuritilan omistajista kanssa siitä missä heidän välinen raja oikeasti pitäisi olla...hohhoijaa. Siinä sitten tilitettiin kaikki traumat viimeisen sadan vuoden ajalta, etenkin naapurin rouvan suunnalta. Meidänkin isältä sitä temperamenttia löytyy tarvittaessa että ihan mielenkiintoisen esityksen järjestivät. Naapurin eukko väitti että oikeasti meidän isän kaivo, jonka mummi ja ukki joskus(50v sitten?)rakensivat olisi oikeasti heidän puolellaan ja että rajat pitäis tarkistaa :D Toisen puolen rajanaapuri otti siinä vaiheessa tupakkivehkeet esiin ja seurasi kiinnostuneena, heh. Olihan siinä sitä porukkaa. Mummi ja naapurieukon edesmennyt äiti eivät olleet oikein väleissä ja isä sitten myöhemmin selitti hieman taustoja mutta en ala edes tässä selostamaan siitä sen enempää että miksi. Jooh, se siitä.

...Kävin jopa uimassa kerran, hurrr, oli aika kylmää.
Mustaherukat olivat kypsiä.
Kitkin kasvimaata ja leikkasin nurmikkoa...

Yhden kerran riitelimme järvellä aika äänekkäästi muiden ihmisten iloksi, jotka onkivat myös vähän matkan päässä. Mahtoi niillä olla ihmettelemistä, vielä oli oikeen sellanen tyyni ilma että kuiskaus kuuluu 20 kilometrin päähän. Ukkeli halusi yhteen tiettyyn kohtaan koska viimeeksi olimme saaneet siitä isoja ahvenia, taisi olla valmiiksi huonolla tuulella. Mä sitten pohdin ääneen että onko kaloilla jokin viisi kertaa viisi metriä reviiri, minkä sisäpuolelta ne eivät poistu. Emmä tiedä muuten, onko? Voihan se olla mahdollista.. No lopulta siinä kun kinasteltiin niin multa meni jo hermo ja ehdotin ukkelille että kävelee rantaan koska ollaan niin matalalla että sen pitäisi olla mahdollista ;) Siinä vaiheessa ei toisesta veneestä kuulunut paljon ääniä enää :D No siiten ku rauhotuttiin puolin ja toisin ni saatiin isoja ja enemmän kaloja ku ne toiset, perhana. Jeps. Kalastaessa sielu lepää ja mieli rentoutuu.

Kaikkea sellasta. Vähän tuntuu siltä että sitä oli siellä taas enemmän kotonaan kuin täällä "suuressa kaupungissa". Mä lohduttauduinkin sillä että ainahan voi muuttaa maalle jos haluaa. Emmä oikeesti niin paljon täällä tykkää asua etten voisi muualle muuttaa jos asiaa oikein pohtii. Emmä ollu että jee, täällä taas. Paremminkin että ei ollut mitään kiirettä tulla takasin. No joku joskus kysyikin että mikä on mun lempipaikka...ja kai se edelleen on siellä - maalla