Tänään koitti se päivä, jota olen odottanut jo pitkään: pääsin hiekkalaatikolle tekemään hiekkakakkuja:) Kävin siskon ja siskonpojan kanssa kaupungilla mutta perinteisen kahvilassa istumisen sijaan veimme kummipojan puistoon leikkimään. Siinä matkan varrella jotain iloisia teinejä oli keinuissa keinumassa ja kun ohitimme kohdan, siskonpoika alkoi itkemään koska ei mentykään keinuille. On kovin innostunut keinumisesta. Sisko kertoi hänellä olevan jo erittäin kovan oman tahdon; ilmaisee kuulemma selvästi jos jotain haluaa tai jos ei saa sitä mitä haluaa:) Sanoin siskolle että mistäköhän lie perinyt tuon ominaisuuden, olisikohan vaikka äidiltään. Vihaisena kuulemma kurtistaa kulmia ihan samalla tavalla kuin siskokin :D Olenpa tuon kerran nähnytkin tuossa kesällä kun istuimme joenrannassa ja sisko näytti kummipojalle miten hän "leikkii tätin kanssa" samaa leikkiä kuin heillä on tapana leikkiä keskenään niin jumankauta että lapsi katsoi mustasukkaisen näköisenä meidän pelleilyä ja taisi jopa itkeä hieman. Aika suurpiirteinen kasvattaja muuten tuo siskokulta, ihan hyvä että saa vekara tutkia paljon maailmaa.

Siskonpoika oli oppinut sitten viime näkemän(n. 2kk sitten!)kävelemään oikein kunnolla:) Voi että sentään miten se oli niin herttanen ja sulonen kun huojui leikkipuistossa hiekalla loivaa mäkeä ylös. Vähän sellaista haparointia kuitenkin vielä se meno että kun poika lähti alamäkeen niin ei oikein vauhdinhidastus vielä toiminut ja muksahti kumoon mutta hyvin se tepasteli ympäriinsä. Ja pääsihän tuo keinumaankin. Oli siellä muitakin pieniä lapsia, ilmeisesti jokin perhepäivähoitoryhmä. Hiekkalaatikolla sitten tehtiin niitä hiekkakakkuja ja siskonpoika ja joku yhtä pieni suomenruotsalainen(?) tyttö hajottivat niitä sitä mukaa kun tehtiin. Sisko sanoi yhessä vaiheessa pojallensa että kerätäänkö tätin kanssa kiviä ja keppejä. Siis mitä? Niin, he kuulemma hauskuuttavat itseään keräämällä kiviä ja keppejä koska sisko ei koskaan muista ottaa leluja mukaan mihinkään. Huono äiti :D! No sitten alkoivat ne kivet löytää tiensä jo pojun suuhun ja päätettiin jatkaa matkaa takaisin kaupungin hälyyn. Vesseli tirautti pienet protesti-itkut mutta rauhoittui sitten kun rattaat lähtivät liikenteeseen. Matkalla puistossa oli sellaisia erikorkuisia rekkitankoja ja sisko tietty yllytti että täti näyttää nyt miten heitetään olympiatason kiepit siinä. No tottakai mä viihdytän mun toiseksi ainoaa kummipoikaani ja pyörähdin vähän rekin ympäri ja vilkuttelin pojalle, joka katteli vaan hiljaa ja huuli pyöreänä. Se taitaa olla vähän sellanen pohdiskelijaluonne tuo siskonpoika. Sisko kertoi että kameraliikkeessä, kun olivat otattamassa pojasta passikuvaa, oli kehuttu poikaa helpoksi kuvattavaksi kun yleensä muksut kuulemma joko nauravat tai itkevät mutta siskonpoika oli ollut vaan ihan perusilmeellä ;) Sillä on asenne kohdillaan jo pienestä pitäen. Sitten sanottiin heipat ja mä jatkoin matkaa yrittäjäkurssille. Ja sainhan mä sen avaimen että pääsen ruokkimaan niitä kisuja kunhan sen asian aika koittaa. Jeps.

p.s. Kahdestoista savuton päivä repsahduksen jälkeen takana. Hyvä mä. Ja mitä tulee lukemisiin, meinasin seuraavaksi lukea uuden tiiliskiven: Sinuhe egyptiläisen. Vain 779 sivua, kirja "pöllitty" aikoinaan äidiltä, homehtunut kaapissa ja nyt uudelleenlöydetty. Ko kirja on painettu vuonna 1945 ja on toinen painos...olisikohan sillä jotain arvoa. Muutettais äiteen kirja rahaksi. No jos ei kuitenkaan. Käytiin muuten viime keväänä Egyptissä, saa nähdä nouseeko kirjan myötä Egyptimuistoja mieleen. Ehkä olisi ollut mielenkiintoista lukea kirja myös ennen sitä matkaa. Oli hieno reissu, ehkä pitäisi kirjoittaa siitä ja muista matkoista joskus muutama sana tänne. Pääsin käymään pyramidin sisällä mikä oli ihan mielettömän hieno kokemus. No ehkä niistä joskus toiste, alkaa tää peeässä venyä. Hyvää yötä.