keskiviikko, 5. syyskuu 2007
Veri on vettä sakeampaa
Siskonpoika oli oppinut sitten viime näkemän(n. 2kk sitten!)kävelemään oikein kunnolla:) Voi että sentään miten se oli niin herttanen ja sulonen kun huojui leikkipuistossa hiekalla loivaa mäkeä ylös. Vähän sellaista haparointia kuitenkin vielä se meno että kun poika lähti alamäkeen niin ei oikein vauhdinhidastus vielä toiminut ja muksahti kumoon mutta hyvin se tepasteli ympäriinsä. Ja pääsihän tuo keinumaankin. Oli siellä muitakin pieniä lapsia, ilmeisesti jokin perhepäivähoitoryhmä. Hiekkalaatikolla sitten tehtiin niitä hiekkakakkuja ja siskonpoika ja joku yhtä pieni suomenruotsalainen(?) tyttö hajottivat niitä sitä mukaa kun tehtiin. Sisko sanoi yhessä vaiheessa pojallensa että kerätäänkö tätin kanssa kiviä ja keppejä. Siis mitä? Niin, he kuulemma hauskuuttavat itseään keräämällä kiviä ja keppejä koska sisko ei koskaan muista ottaa leluja mukaan mihinkään. Huono äiti :D! No sitten alkoivat ne kivet löytää tiensä jo pojun suuhun ja päätettiin jatkaa matkaa takaisin kaupungin hälyyn. Vesseli tirautti pienet protesti-itkut mutta rauhoittui sitten kun rattaat lähtivät liikenteeseen. Matkalla puistossa oli sellaisia erikorkuisia rekkitankoja ja sisko tietty yllytti että täti näyttää nyt miten heitetään olympiatason kiepit siinä. No tottakai mä viihdytän mun toiseksi ainoaa kummipoikaani ja pyörähdin vähän rekin ympäri ja vilkuttelin pojalle, joka katteli vaan hiljaa ja huuli pyöreänä. Se taitaa olla vähän sellanen pohdiskelijaluonne tuo siskonpoika. Sisko kertoi että kameraliikkeessä, kun olivat otattamassa pojasta passikuvaa, oli kehuttu poikaa helpoksi kuvattavaksi kun yleensä muksut kuulemma joko nauravat tai itkevät mutta siskonpoika oli ollut vaan ihan perusilmeellä ;) Sillä on asenne kohdillaan jo pienestä pitäen. Sitten sanottiin heipat ja mä jatkoin matkaa yrittäjäkurssille. Ja sainhan mä sen avaimen että pääsen ruokkimaan niitä kisuja kunhan sen asian aika koittaa. Jeps.
p.s. Kahdestoista savuton päivä repsahduksen jälkeen takana. Hyvä mä. Ja mitä tulee lukemisiin, meinasin seuraavaksi lukea uuden tiiliskiven: Sinuhe egyptiläisen. Vain 779 sivua, kirja "pöllitty" aikoinaan äidiltä, homehtunut kaapissa ja nyt uudelleenlöydetty. Ko kirja on painettu vuonna 1945 ja on toinen painos...olisikohan sillä jotain arvoa. Muutettais äiteen kirja rahaksi. No jos ei kuitenkaan. Käytiin muuten viime keväänä Egyptissä, saa nähdä nouseeko kirjan myötä Egyptimuistoja mieleen. Ehkä olisi ollut mielenkiintoista lukea kirja myös ennen sitä matkaa. Oli hieno reissu, ehkä pitäisi kirjoittaa siitä ja muista matkoista joskus muutama sana tänne. Pääsin käymään pyramidin sisällä mikä oli ihan mielettömän hieno kokemus. No ehkä niistä joskus toiste, alkaa tää peeässä venyä. Hyvää yötä.
Kommentit