Hyvää sunnuntaipäivää meille kaikille :)

Jotenkin pelottavan tasapainoinen olo ollut viime aikoina(ei, en ole minkään lääkityksen vaikutuksen alaisena). Meinaan vaan sitä että kun on tällainen epävakaa tunne-elämä (;)) niin pitäisi osata nauttia niistä hetkistä, jolloin on saavuttanut sellaisen tietyn mielenrauhan. Kai mulla voisi diagnosoida varmaan vaikka kymmenen eri mielenterveydenhäiriötä mutta mä olen liian älykäs että jaksaisin välittää sellaisesta huuhaasta. Joo, älkää nyt repikö pikku pelihousujanne, se oli ihan vaan vitsi. Mutta se mielenrauha ei ollut vitsi. Harmi vaan että se ei koskaan ole mikään pysyvä olotila. Toisaalta mä koitan pyrkiä siihen koska asenteella saa aika paljon aikaiseksi kummiskin. Mun matkani on tosin siinä vasta alkusuoralla ja välillä tulee takapakkia kuten huutelua kakaroille ja muille kanssaihmisille. Mä myönnän että kun annoin naapurin lapsille palautetta niin mun olisi pitänyt osata tehdä se rauhallisesti ja ilman sitä perkelettä mutta sanopa se valmiiksi raivoissaan olevalle ihmiselle. Muuten en kadu yhtään että sanoin niille pennuille mitä ajattelen niiden pelipaikan sijainnista. Ja mitä tulee noihin muihin kanssaihmisiin, niin ne on ite kaivaneet verta nenästään T: tasapainoinen ja rauhallinen hepoliini ;) Mutta ei se tarkoita että jos olisin tasapainoinen että mulle olisi joku fakin lobotomia tehty, perkele.

Tuosta tuli mieleen että meillä on yksi ihan saakelin ärsyttävä naapuri. Mä olen siitä huolimatta aina koittanut tervehtiä sitä, kuten hyviin naapuritapoihin kuuluu, vaikka kuinka sen naama vituttaisi. Siis siitä akasta näkee kilometrin päähän että se ei voi sietää mua tai meidän koiraa(nyt kun se on iso. Kyllä silloin taputeltiin kun se oli suloinen pentu). Se näyttää "Söin kuusivuotiaana hapankaalia ja naamalleni jäi tällainen hapan ilme"-happamalta. Ja viimeeksi kun oli kakaroidensa kanssa mennyt ulko-ovesta ulos juuri ennen mua ja mä tulin koiran kanssa kohta perästä niin se ämmä ei edes sanonut moi vaikka sanoin sille että "terve". Oli unohtanut vissiin jotain kotiinsa kun kääntyi takaisin päin juosten ja ohi mennessään vain mulkaisi mua pahasti. Terveisiä vaan kurttunaama että nyt loppu tervehdykset. En mäkään voi tuollaista katkeraa ämmää sietää! Kukaan tollasta jaksa kattoa. Ole vaan itestäs vitun lehmä....
Ukkeli ei ole tainnut sitä koskaan tervehtiäkään koska sitä vituttaa se akka kanssa. No nyt meidän taloudessa on kaksi. Ja pare sanoa niillekin kakaroille että pysyy vähintään viiden metrin etäisyydellä jos haluaa että koira ei tule haistelemaan. Jos sä ohitat koiran metrin päästä vaikka pelkäät koiria niin onko se saatana mun vika jos koira kiinnostuu ja pyrkii sun luo saatana!

Ja tuosta tuli mieleen miksi mä olen rauhallisempi(ai olenko kuitenkaan) "in nature". No tietty siksi että mä voin täällä haukkua kaikkia kusipäitä niin paljon kuin sielu sietää eikä mua yhtään haittaa jos ne itse joskus löytää täältä itsensä. Saapahan viimeistään aitoa palautetta. Ja jos kohtaan taas sen kurttunaaman niin voin mielessäni palata lokiin ja kertoa vittuillessaan seuraavan kerran vielä enemmän. Ja enemmän. Ja enemmän. Jos siltä tuntuu.

Olen rauhallinen ja seesteinen taas.

P.S. Ja en, en ole tullut hulluksi. :)