Katselin tuossa sohvalla äsken puolella silmällä "Miss Baltic Sea & Scandinavia"-missikisoja samalla vaihdellen äitin kanssa tekstiviestejä. Ukkeli istui tietokoneella ja myös puolisilmällä seurasi uimapukukierrosta kunnes erään missin kohdalla tokaisi melkein kauhistuneena kun näki missin pituuden että "sehän on sentin vajaa 180 senttiä!". Mä näin siinä vaiheessa tarpeelliseksi muistuttaa että "en mäkään siitä niin kauhean paljon lyhyempi ole, urpo.". Sitten se näytti muistavan että mä olen aika pitkä ihminen kuitenkin. Milläköhän planeetalla se taas oikein eleli...

Nyt ei enää jännitä se huominen oikeastaan. Mä koitan pitää yllä positiivista taisteluhenkeä mutta rehellisyyden nimissä en ollenkaan tiedä mitä hyötyä siitä mulle tulee olemaan että moisen kurssin käyn. Eri asia jo mulla olisi ajokortti ja edes suunnittelisin siirtyväni kuljetusalalle mutta ilman ajokorttia ei sellaista voi edes suunnitella mistä päästään taas siihen että mä en tajua miksi mut on valittu sinne kurssille. Mutta eivät ne opiskelijavalinnat taida mitään järjellistä logiikkaa noudattaakaan.

Siitä tuli mieleen yksi hauska juttu. Viime kevättalvella, olisikohan eletty jotain helmi-maaliskuuta sattui eräänä aamuna hauskasti. Olin koiran kanssa lähdössä aamulenkille ja menin kotiovesta ulos tarkoituksena suunnata suoraan hissille. Nurkan takana odotti pieni "yllätys", ihan hauskan näköinen nuori mies pelkät kalsarit ja T-paita päällä siellä värjötteli. Minähän tietenkin utelemaan että mikä saa herran hyppimään pikkuhoususillaan heti aamusta rappukäytävässä, johon poikapolo vastasi olevansa seinänaapurini vieraana ja aamuyöstä oli ollut menossa käymään (humalassa) vessassa ja jotenkin päätynytkin rappikseen. Oli kuulemma pimpotellut ovikelloa jo tuntitolkulla mutta kaverinsa ilmeisesti vain nukkuu. Mä kysyin  sitten että eikö kukaan ollut auttanut millään tavalla. Ei kuulemma. Sanoin käyväni koiran kanssa ulkona ja jos ei ole siihen mennessä päässyt sisälle niin katotaan mitä voidaan tehdä(ja mielessäni rukoilin että ovi aukenisi puolialastomalle...).
No kävin koiran kanssa oikein kunnon lenkin mutta poitsu oli yhä rapussa odottamassa, ei ollut onnistunut tekemään katoamistemppua... Hain kotoa puhelimen ja kävin alakerrasta katsomassa huoltoyhtiön numeron, johon soitin ja kerroin tilanteen. Eivät kuulemma voi tulla avaamaan ovea koska kyseessä ei ole asukas...no, lompsin takaisin ylös, missä poika odotti. Kerroin tuloksen pojalle. Ukkelille olin informoinut sisälläkäydessäni henkilöstä jo ja nyt en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin raahata eksynyt meille kotiin odottelemaan. Oven suusta huutelin ukkelille että järjestää meidän satunnaiselle vieraallemme (heti!) vaikka verkkarit lainaan. Sitten se istuskeli meidän sohvalla ukkelin verkat jalassa paljain varpain ja me juotettiin kaffet ja polteltiin sätkiä(ei toki sisällä). Ja mä tietysti kyselin kaiken mahdollisen :) Alun perin oli kuulemma jostain pohjanmaalta kotoisin... Sitten se kävi jossakin vaiheessa soittamassa taas kaverinsa ovikelloa ja pääsi sisälle ja kävi vielä palauttamassa housut. Huvittavaa. Mutta ei kai sitä voi sellaisia jättää rappuun yksin nakuilemaan, eihän.

Joo. Elämässä sattuu ja tapahtuu. Olisi noita kaikenlaisia hauskoja tapauksia enemmänkin mutta tiedä nyt mitä sitä uskaltaa kertoa, jos joku vielä tunnistaa itsensä. Mä voin rehellisesti sanoa että asiallisen ja kunniaaloukkaavan tekstin ero on mun mielestä erittäin hämärä. Voiko joku haastaa mut kunnianloukkauksesta jos kirjoitan "nimettömänä" enkä mainitse henkilöitä nimeltä? Tai eikö silloin se että ko henkilö tunnistaa itsensä tekstistä osoita että teksti on totta? Ja jos se on totta niin voiko silloin puhua kunnianloukkauksesta? Milloin totuuden puhumisesta on tullut rangaistavaa. Tuli vaan mieleen kun nyt pukkaa niitä kunnianloukkaussyytteitä erinäisille nettikirjoittajille tässä "Kuros-jutussa". Jos mä sanon että "eräs naapurin akka on aika kusipää" niin kenen kunniaa se loukkaa. Yleisesti ottaen jokaista kusipäistä naapurinakkaa?

Ja taas tulee mieleen että valita hepoliini vähemmän ja puhu asiaa enemmän. Ilmankos näitä juttuja ei kukaan jaksakaan lukea. Ovat tainneet äänestää niillä jaloillaan, mikä toki heille suotakoon. Kohta taidan käydä suihkussa ja katsoa huomiselle vaatteet valmiiksi. Sitten pitää vielä laittaa J:lle viestiä että haluaako todellakin ajaa tätä kautta aamulla hakemassa mut vai pyydänkö ukkelia viemään mut (koska eijjoo bussirahaa, kai). Sitten mä tiedän etten kuitenkaan pysty nukkumaan ensi yönä koska en koskaan pysty jos on tapahtumassa mitä tahansa uutta ja pyörin sängyssä ainakin viiteen asti, jolloin tajuan että tunnin päästä pitää herätä. Sama juttu "tukkuaikoina" kun vuoroviikoin oli aamu- ja iltavuoroa niin aina oli unet päin persettä. Juuri kun pääsit aamuvuororytmiin niin piti vaihtaa jo unirytmiä iltavuoron mukaan. Joidenkin ruumis ei vain sovellu sellaiseen epäsäännöllisyyteen. Mieluummin sitten koko ajan aamua tai iltaa, eli säännöllistä elämää. Mutta mitä mä tässä valitan, "helppo elämä prinsessalla"...

Mutta nyt sinne suihkuun. Ukkeli meni peliin, kamalan myöhään noita junnupelejä pitävät lapsiraukoille. Pitäisköhän ostaa siskonpojalle joululahjaksi pienet luistimet niin saisin itelleni luistelukaverin, hmn. :) Mäkin ostin toissatalvena alennusmyynnistä upouudet ccm:t enkä ole vieläkään päässyt testaamaan. Jospa sitä pian pakastuisi sen verran että jossakin pääsisi kokeilemaan. Vaikka en mä edes osaa kunnolla luistella kun kerran olen yläasteen jälkeen vain luistellut. Tosin en kaatunut kertaakaan, saavutus kai sekin. Nyt mä huomaan että alan höpöttää, varma merkki alitajunnan hermostumistilanteesta. Mutta ehkä huomenna on parempi ja hyvä päivä.

Laitan vielä yhden jutun minkä sain O:lta uuteen tekstiin kaikille sellaisille ihmisille, jotka se tavoittaa. Mui.