Huomentapäivää. Se on sitten tähänkin maailmankolkkaan saatu ensilumi. Äsken kävin koiran kanssa kokeilemassa miten tennari kulkee nuoskalumessa.

Musta tuntuu että mun pitää selventää paria asiaa ettei tule turhia väärinkäsityksiä kuten oli tainnut eräälle kommentoijallekin jo ainakin tulla. Hän, josta puhun *-merkillä ei TODELLAKAAN ole sama henkilö kuin tämä kahden vuoden takainen "työpaikkaromanssini". Eli *:ä en ole koskaan syyttänyt minkäänlaisesta ruonaamisesta tai muusta vastaavasta. Ja rehellisyyden nimissä sanottakoon nyt vielä että se mistä "ruinaamisena" puhuin oli aika ilkeää ja kärjistettyä puhetta. Anteeksi entinen työkaverini. Vaikka oli siinä kyllä sitäkin. Eli jos puhun * henkilöstä niin kyseessä on jotain hieman tuoreempaa ja jotain hieman vanhempaa....Oliko riittävän epäselvästi sanottu. Olkoon * hänen nimensä, myöskin "kk-mieheksi" olen hepoliinin kuullut häntä kutsuvan. Tosin mun mielestä se ilmaisu ei kerro koko totuutta, siis se mistä se lyhenne muodostui johonkin tekstiin. Sanotaan että olen "tuntenut" "kk":n tai *:n paljon pidempäänkin kuin sen työkaverin. Mutta mitä tulee siihen selän takana sopimiseen niin * ja ukkeli viestittelivät tuossa loppukesästä mun käsitykseni mukaan jotain keskenään. Ja siitä mulla jäi paha maku vähäksi aikaa suuhun. Mutta ei kai siinä ollut ihmisellä vaihtoehtoja, eihän... tiedäthän. Toki entinen työkaveri ja ukkelikin aikoinaan (kuinkas muutenkaan,huoh) laittelivat viestiä mutta ne olivat enemmän myrkynkatkuisia puolin ja toisin; entinen työkaveri vittuili jopa ukkelille aika rankasti tilanteessa jossa sillä ei todellakaan olisi ollut varaa sellaisiin ja siinä paljastui senkin miehen todellinen karva jollakin tavalla. Mutta ei siitä sen enempää. I'm over it, jo ajat sitten. Siis tästä eks-työkaverista. No antaa aiheen olla...

Tai... Näin viime yönä taas unta *:stä. Minkä takia mun alitajunta kiduttaa mua sillä tavalla. Nyt se uni oli sellainen että mä laitoin *:lle viestiä ja meidän piti nähdä mutta se oli menossa jonnekin ja sitten sen piti palata kotiinsa. Me kyllä nähtiin siinä unessa mutta jotenkin tuli sellainen olo että se ei halunnut nähdä mua siinä unessa. Hitto kun en muista tarkemmin kun ukkelin herätyskello tuli sotkemaan ja uni melkein hävisi sen sileän tien vaikka kuinka yritin muistella mitä siinä tarkalleen tapahtui. (Ja taas tunnen itseni typeräksi yllättäen...)

Sitten taas mietin tätä elämää tuolla aamulenkillä. Voiko olla niin että "pienistäkin" virheistä saat sitten loppuelämäsi kärsiä ja katua. Tarkoitan että jos päässäsi on selkeä visio siitä että missä kohtaa elämää olisi pitänyt tai voinut tehdä ihan eri tavalla että elämäsi suunta (ja parin ko´lmen neljän viiden muunkin elämä) olisi aivan toisenlainen. Niin onko se siunaus vai kirous jos tuntuu siltä. Pitäisikö koittaa vain aikuismaisesti elää eteen päin (ei muita vaihtoehtoja) vai loppuelämä itkeä niitä tehtyjä tai tekemättömiä asioita? Ja miksi jotkut asiat jäävät vaivaamaan kun toisista pääsee yli? En mä taas osaa selittää mutta ehkä joku tajuaa. Minkä takia elämässä pitää tehdä niin paljon valintoja ja minkä takin suuri osa niistä kuitenkin on jollakin tavalla peruuttamattomia (tai kaikki)? Miksi meille ei anneta harjoituselämää(ainakaan mun ajatusmallissani) ja seuraavan elämän voisi sitten korjailla sen näköiseksi kun tietäisi itselleen parhaaksi. Vai onko koskaan liian myöhäistä alkaa "alusta"? Ei kukaan sanonut että elämä olisi helppoa mutta en mä toisaalta ole pyytänyt tänne päästäkään! :D

Vähänkö olisi hienoa muuttaa täältä maapallolta jollekin uudelle ja tuntemattomalle planeetalle. Heräisi vaan joku aamu jostakin ihan muualta. Ukkelilta kysyin yksi päivä että luuleeko se että jossakin muualla maailmankaikkeudessa on jotain älyllistä elämää. Se oli sitä mieltä että ei todellakaan ole. Mutta mikä todennäköisyys olisi että me olisimme ainoa "älyllinen planeetta" täällä universumissa. Kyllä mä olen sitä mieltä että pakko olla joku porsaanreikä päästä täältä jonnekin muualle, muuten mä en ala ;) Toisaalta osoittaisi vaan elämän sairasta huumorintajua jos me Telluksen asukkaat olisimme todellakin ainoita. Mikä hirveä käytännön pila... Paljastus: Lapsena katselin aina pitkään kuuta ja koin aina sellaisen tietynlaisen ahaa-elämyksen mutta en mä enää sitä osaa saavuttaa, toisaalta en kyllä haluaisi olla enää se lapsikaan joka talvipakkasessa makaa selällään mummolan navetan pihassa heinäkasassa ja tuijottaa tähtiä. Enhän haluaisi?

Jees. Eipä mulla kai nyt muuta. Taidan alkaa imuroimaan. Ukkeli on peleissä jonnekin kai neljään asti ja tunnetusti se on hyvin pitkälti mun sosiaalinen elämäni. Miksiköhän sekin piti sanoa tässä yhteydessä, mietin vaan. Mutta kai se on hyvä että jokaisella on joku kuitenkin? En mä taas osaa sanoa mitä mä ajattelen, eli pitää lopettaa ja miettiä tarkemmin sanomisiaan.
Heips.

P.S. Lumikuvia tiedossa myöhemmin. Otin aamulla pari. Luulen että iltaan mennessä ovat sulaneet pois. Radiona toimii edelleen Nova mutta taidan kohta vaihtaa kanavaa. Sitten kun osaa ohjelmiston ulkoa niin voi olla virkistävää kuunnella jotain muuta kanavaa. Radio on laiskalle helppo valinta vaikka hyllyt pullistelisi cd-levyjä. Kuka jaksaa leikkiä koko päivää dj:tä kun kuitenkaan harva levy on sellainen että siitä tykkäisi kokonaan... plaa plaa...plaa...mäkämäkä.