(Mä en yllättynyt yhtään. Mä tiesin että jotain tällaista tulisi vastaan. Älä kysy että mistä mä sen tiesin. Ehkä olen sitten selvä näkijä...eli selvännäkijä. Tai sitten en. Kai se on paremminkin se karman laki.)

Ukkeli tuli sitten eilen kurssilta. Ei ensin puhuttu mitään, ei maininnut sanallakaan siihen viestiinsä, minkä oli lähettänyt mulle. No, mä sitten olin koiran kanssa (juu, taas jälleen kerran, koiran kanssa) menossa ulos. Pysähdyin eteisessä ja kysyin ukkelilta että "ahistaako sua vielä?". Ei se oikein osannut sanoa... Mä sitten kysyin että haluaako jutella siitä asiasta, mistä laittoi viestin ja selventää että mitä tarkoitti sillä. "Ai nyt vai?", kysyi ukkeli, johon mä että eikun sitten kun mä tulen ulkoota...

No. En muista millaisia sananparsia tarkalleen ottaen tuli käytyä mutta pääpiirteissään jotain kuitenkin.
Päästiin sitten asiaan kun olin tullut ulkoa. Muistaakseni mä aloin puhua siitä sen unesta ensin. Eli hän näkee unia jostakin ihmisestä ja tämä henkilö kummittelee mielessä... Kysyin sitten että kuka tämä henkilö on, joka unissa (ja vissiin hereilläkin...) kummittelee. On kuulemma yksi hänen eksänsä. Niiltä ajoilta, vain hieman ennen kuin mä olin tutustunut ukkeliin. Siinä unessa mitä toissayönä oli nähnyt, oli ollut naimisissa tämän henkilön kanssa ja niillä oli ollut kaksi lasta. Mä sitten kysyin ukkelilta että jäikö niillä aikoinaan asiat jotenkin kesken, että kummitteleeko henkilö sen takia mielessä. Kuulemma oli jäänyt jotenkin kesken. Mä sitten ehdotin, josko ukkelilla olisi ikävä tämä ihmistä... No ei kai se sitä mulle suoraan sitten sano. Ei sen tarvi sanoa, mä voin arvata... (Itekin niitä unia tulee meinaan nähtyä, kuten tiedämme) Sitten mä kysyin että rakastiko se sitä ihmistä (silloin), niin kuulemma rakasti. Sitten mä sanoin että ehkä sen pitäis tehdä jotain asialle, soittaa sille ja koittaa selvittää jos jotain selvitettävää on. Että ottais ukkeli yhteyttä tähän ihmiseen jos vaivaa... Ukkeli sanoi ettei hänellä nyt sen numeroa ole, johon mä, että kato juutuubista (tarkoitin kyllä facebookia), siellähän ne kaikki nykyään on... Ukkeli sanoi että tämä henkilö ei kyllä ole sen tyyppinen että harrastaisi mitään juutuubeja tai että julkisuudessa toitottaisi omia asioitaan. Mä sitten sanoin että "Niin kuin minä teen vai...". Niin. Anteeksi että olen olemassa, T: turha-hepoliini
Niin. Mä kysyin ukkelilta vielä että kauanko se nyt on nähnyt näitä "ahdistavia" unia tästä ihanasta eksästään. Kuulemma vuosia...eli siitä asti kai kun me ollaan vasta tutustuttu. Mä sanoin että "ahaaaa....", mitä siihen nyt muuta sanot. Mutta ei kai niitä unia mistään videofirma Makuunistakaan vuokrata, kai ne oman pääkopan tuotetta hyvin pitkälti kuitenkin on, eikö. Kai ne jotain merkkaa? Kyllä unet jotain kertoo jos osaa lukea rivien välistä...

Sitten käytiin kaupassa ja pistettiin sauna. Saunassa jatkettiin "jutustelua". Ukkeli sanoi että sillä on varmaan joku 30-kriisi. Vitun hienoa, ajattelin mä. Sitähän tässä just tarvittiinkin. Ite juuri pääsemässä yli siitä niin...No, elämä on. Kai se nyt pitäis jo tietää että aina tulee kaikkea. Ja aina tulee tulemaan kaikkea. Ihan sama, tulkoon mitä tuleman pitää. Kai mä jo arvaan miten tää kuvio tulee menemään jatkossa, mulla on jo pitkään ollut siitä aika selkeä visio. Jo ennen kuin ukkeli nyt ääneen sanoi mitään...
Ukkeli siinä sitten alkoi ääneen pohtia, miten sitä harmittaa...tai että miksi sitä ei ole voinut(tai voi) pitää esim. entisiin tyttökavereihin yhteyttä kun ovat kuitenkin olleet ihan normaaleja ihmisiä eikvätkä mitään tyyliin "kirveellä päähän"-meininkiä (niin kuin mulla). On kuulemma kauhea sääli "hukata" ihmisiä, että hyviä ihmisiä ei kuitenkaan ole liikaa elämässä. Mä sitten siinä silmät pyöreenä ihmettelin että onko joku estänyt ja mielessäni pohdin että oliko se juuri ukkeli, joka multakin aikoinaan "kielsi" kaikenlaisen yhteydenpidon kaksilahkeisiin omassa mustasukkaisuudessaan. Etenkin juuri häntä edeltäneeseen eksääni.
Mä sitten sanoin että eikun vaan yhteyttä jos siltä tuntuu...mutta samat säännöt pitäis pätee kumpaankin osapuoleen... Perkele.

Sitten se alkoi TAAS puhua siitä, miten harmittaa kun niin paljon kavereita jäi sinne Kuopioon... Voi vittu mä sanon, jos se taas alkaa niin mä en toista kertaa jaksa käydä sitä samaa enää läpi. Päätelkää sitä. Ja sitten se alkoi pohdiskella sitä, miten "kaikki" kaverit jäivät aikoinaan vähemmälle ja puhelin ns. lakkasi soimasta sen jälkeen kun muhun tutustui. Mä sitten sille sanoin että aikoinaan kun Kuopiossa asuttiin niin mä ihmettelin miksi meillä ei käynyt sen kavereita sen enempää, että miksi ei sitten pitänyt silloin yhteyttä paremmin niihin. No kuulemma siksi että MÄ sain niin VITTUMAISEN akan maineen(!!!)! Ihan pokkana noin vaan ilmoitti, eikä se sitten ollut mikään vitsi. Okei, mä tiedän että sen kaverit on saaneet aikoinaan olla todistamassa yhtä sun toista riitaa mutta voin sanoa että ei ole ukkeli vähiten syytön niihin tapahtumiin, mitä silloin oli. Kai se tekee sitten MUSTA vittumaisen. Todella hivelee mieltä... :(
Kohta se varmaan alkaa puhua taas siitä Kuopioon muutosta ja sitten alkaa eksää lappaa meillä kylässä. Tai sitten lapetaan selän takana. Tervetuloa vaan, kaikki ukkelin "normaalit" eksät munkin elämään. Mä olen varmaan turha palanen tässä kuviossa. Ilmankos onkin aina tuntunut jotenkin olo...ylimääräiseltä. Mutta sehän johtuu siitä että kukaan ei tykkää musta ja vähiten oikeesti ukkeli. Mutta ei se ole sitä vielä kai tajunnut itse.  :P

Jaahas. Kenenköhän yhteystietoja sitä alkaisi itse tässä kaipailemaan... Tai kenestä mä niitä unia näen.  Mullakin se oma "kummitukseni" siellä jossakin haahuilee...omissa kuvioissaan. Valitettavasti.  "Kielletty hedelmä". Ja MYÖS selvittämättömiä asioita...ainakin mulla, en tiedä hänestä sitten, että onko ajatus molemminpuolinen. Kun mun elämästä on kyse, niin ei varmaan. Mutta mua on kielletty tekemästä asialle mitään. Mutta aika parantaa...vai parantaako. Että sellasta mietin täällä tänään...jälleen. Voiko joku toinen sanoa ihmiselle mitä sen pitäisi tehdä, kun ketään täällä toista kuitenkaan ei kokonaan (ollenkaan) voi omistaa. Ei varmaan voi sanoa. Ei ainakaan pitäisi voida... Silleen "ideaalitilanteessa", tai jossain. Hitostako mä tiedän, mä mikään ihmissuhde-ekspertti ole koskaan ollut. Näkeehän sen jo siitä kun katsoo taakseen, miten sillat siellä palaa ja roihuaa.

Sitten mä poltin 4 tupakkia, join puolikkaan vaniljasiiderin, yhden lonkeron ja yhden elefanttioluen. Perhana... Pateettista paskaa.
Sitten mä menin nukkumaan. Sitten ahdisti jo muakin (ukkelia ei ehkä siinä vaiheessa enää). Ja tuntui niin kuin joku olisi taas iskenyt käden rintakehästä läpi ja vetänyt mun sydämen ulos siitä. Jostain syystä. Sitten mä nukahdin. Ja aamulla heräsin, ja päätin yrittää olla aikuinen ja leikkiä että mä osaisin suhtautua kypsästi. Kaikkeen. Joskus se on vaan niin saatanan vaikeeta...

P.S. Musiikkia tälle päivälle:
- Bryan Adams - Everything I do (I do it for you)
- 3. Nainen - Kartat mua
- 4Ruusua - Luotsivene (?)
- Queen - Show must go on

P.P.S Käy lukemassa susupetal.vuodatus.net -->sivut (löytyy sivupalkissa) --> "Rakkauden kesä". Suosittelen.