Hyvää uuden vuoden aaton aamua. Mä lähden kahdeltatoista hautaamaan pikku-Emmaa...kamalaa mutta väistämätöntä.


Eilen tuli mieleen että joskus (aina) oikeasti kannattaa pelastaa toisen elävän olennon henki. Vaikka eihän sitä tiedä, olisiko äitin ja isän elämä edennyt juuri samaa kaavaa ilman Emmaa; kaikki teot kun tuntuvat loppujen lopuksi vaikuttavan kaikkeen... Mutta ilman pikku-Emmaa mulla ei välttämättä olisi vanhemmat enää hengissä.
Isällä on sen vanha lapsuuden kotitalo tuolla jossakin Kainuun mailla. Yhtenä keväänä olivat siellä käymässä, äiti ja isä sekä Emma, ja tapansa mukaan lämmittivät puullalämpiävää taloa heti alkajaisiksi. Eihän siellä mukava ole palellakaan. Myöhemmin sain kuulla että yöllä Emma oli herättänyt sitkeästi äitiä ja isää kunnes olivat nousseet ja noustessaan huomanneet että olivat melkein pökerryksissä: Isä, vaikka onkin kokenut talonlämmittäjä, oli laittanut pellit kiinni hieman liian kärsimättömän aikaisin ja taloon oli mitä ilmeisemmin muodostunut häkää. Äiti sanoi että se oli luojan lykky että Emma herätti heidät silloin.  Koko porukka oli mennyt ulos ja sitten he olivat odottaneet että häkä hälvenee. Kyllä hieman pukkas kylmää hikeä kun kuulin siitä myöhemmin. Meidän pieni sankarikoira, kiitos paljon!