Huomenta! Tai päivää siis kai olisi oikeampi ilmaisu. Eli päivää!

Täällä kävi ihan kauhea kuhina eilen sen jälkeen kun olin hieman kommentoinut "Pajukossa", ja siitä provosoituneena(juu, tunnustan;)), tai paremminkin niistä kommenteista (tai osasta) provosoituneena, kirjoittanut oman riehumiskirjelmäni. Tai ainakin uskoisin että siinä on syy, miksi porukkaa oli kuin pipoa täällä hepolandiassa eilen. Mä sain ihan oikeita kommentteja! Täytyy kyllä kertoa että näinkin erakoituneen ihmisen oli melkeen tuskallista lukea "hallinnan etusivulta" että "blokissasi on 4 uuttaa kommenttia" ja sitten niitä tuli lisää ja lisää. Eihän tänne normaalisti tuollaista tahtia meinaan mitään kommentteja satele ja siksi ajattelinkin että olisikohan hepoliinin parempi jatkossa pysyä vaan omalla laatikollaan eikä juosta pitkin blogimaata huutelemassa asoista, joista hänellä ei ole itseään parempaa tietoa...:) Ehkä, ehkä ei. Ainakin saa olla omissa oloissaan jos ei jakele mielipiteitään pitkin maailmaa. Tai ei jakele ajatuksia, joita sillä sekunnilla luulee omiksi mielipiteikseen vitutuksen sokaistamana :D Hepoliini on sellainen että myrsky saattaa nousta ilman että hepo tajuaa omaa parastaan eli sitä että olisi parempi yrittää tunkea hetkelliset tunteet kurkustaan alas. Sitten se myrsky(mielenmyrsky) yleensä laskee juuri yhtä nopeasti kuin on tullutkin ja sitten hävettää, nolottaa, tuntee olonsa typeräksi lapseksi, kaduttaa, pyytelee anteeksi heiltä jotka ovat joutuneet hepomyrskyn yliajamiksi jne.. Enkä tällä nyt varsinaisesti viittaa eiliseen "tekstittelyyni". Vaan ihan yleensä. Nyt joku ajattelee että olen jotenkin rähjäävä luonne täällä tosielämässä. No ei se niinkään ole, mulla on vaan tapana kokea ne tunteet suuresti jos joku asia joskus vielä sattuu jossakin tuntumaan. Niin vihassa, rakkaudessa, epätoivossa, ilossa, jne.. Tai en mä tiedä onko se edes niin. Ehkä mä vaan toivon niin kun mikään ei tunnu missään? No tuntuu jossakin, mä valehtelin. Kyllä tuntuu, joskus liiankin kovasti, niin kuin "kolmannen asteen tuntuminen"...

Mistäs mä sanoin eilen että mun oli tarkoitus kirjoitella... Niin siitä testistä ja sen herättämistä pienistä aatoksista. Siitä päästään taas joidenkin esittämiin ajatuksiin että onko tarpeellista repostella itse kunkaan omissa blokeissaan kaikki mielenterveydenhäiriöt ja lääkitykset läpi. No jos on sitä mieltä että siinä on jotakin hävettävää niin ei varmaan ole tarpeellista. Mutta jos se on osa jonkun elämää, niin miksi sitä pitäisi sensuroida? Siksi että sellaisen ihmisen olisi hävettävä itseään?

K
yllä mä voin ihan rehellisesti sanoa että lääkityksellä on oltu mutta ei olla enää. Jos en kauhean väärin muista niin tuossa joskus neljä vuotta sitten keväällä tuntui jo sen verta pahalta että piti mennä lääkäriin ihan oma-aloitteisesti koska kukaan muu ei tajunnut missä jamassa olin. Eikä sitä kyllä tainnut tajuta lääkärikään. Kerroin että "mikään ei tunnu miltään", "ahdistaa", "paniikkihäiriötä pukkaa" jne.. Paniikkihäiriöstä lääkäri totesi - kun sanoin että töissä tupakkakopissa muiden edessä poltaminen aiheuttaa mulle selittämätöntä paniikkia, niin kuin ruokailut ynnä muut kaupassakäynnit myös - että "älä mene tupakkakoppiin, hahhahhahhah". Siis mitä hittoa! Niinpä mutta noin se meni. Sitten määräsi mielialalääkereseptin, josta ei ollut mitään apua loppujen lopuksi ja kysyi multa että "miltä susta tuntuisi että voisiko psykologillakäynti olla hyvä ajatus", johon mä sitten totesin että "Ei kai siitä haittaakaan voi olla...". Ja kävin psykologilla, eikä siitä ollut hyötyä eikä tosin haittaakaan. Mutta että itse siinä mielentilassa piti vielä alkaa miettimään että mitä siinä pitäisi tehdä. Että teeppä lääkärintyöt lääkärin puolesta.

N
o sitten nappailin niitä nappeja aikani kunnes työpaikkalääkäri myöhemmin vaihtoi reseptin toiseen. En tiedä oliko niistäkään mitään apua, en ole huomannut minkäänlaista muutosta oikeastaan missään vaiheessa mielenliikkeissä mihinkään suuntaan(korkeintaan huonompaan...). No, popsin ja popsin pillereitä ja popsin niitä vielä hieman yli vuosi sitten. Kävin täälläkin lääkärissä, jolle sanoin että olen ajatellut lopettani pillerit, johon lääkäri vain sanoi että "Onko asiat sitten muuttuneet entisestä?", johon mä sanoin että "Ei oikeastaan...". Siihen lääkäri sitten reagoi kirjoittamalla uuden reseptin. Ei muuta. Söin sitten niitä nappeja säännöllisen epäsäännöllisesti kunnes lopetin ne itse vuosi sitten ilman mitään lääkäreitä. Oikeastaan olo taisi vaan kohentua hieman sen jälkeen. Kysymys kuuluu että onko mua lääkitty oikein vastoin parempaa tietoa? Ja ovatko(olivatko) mun "ongelmat" sen luontoisia että edes ovat millään napeilla parannettavissa. Vastaus: Ehkä ja ehkä. Ehkä vika ei olekaan mun päässä vaan ihan jossakin muualla... en ala vääntää rautalangasta tällä kertaa ;)

Sitten lopuksi hieman blokien pitäjien ikärakenteesta(vielä). Joidenkin mielestä voi olla lukijaa rajoittava tekijä jos blokkaaja ilmoittaa oman ikänsä. Itse en ymmärrä miksi iän ilmoittamisen pitäisi vaikuttaa varsinaiseen lukukokemukseen millään tavalla. Jos joku kokee ongelmaksi sen että hepoliini on (yhä vaan juu) 29 vuotias niin sitten se on hänen ongelmansa; mä kun en sattuneesta syystä (eikä kukaan muukaan) voi iälleni mitään. Jos voisin, niin mä olisin halunnut olla nuori 60-70-luvuilla. Mutta jos olisin ollut niin sitten olisi elämää paljon vähemmän jäljellä nyt...mutta toisaalta en tiedä, olisiko sekään niin huono vaihtoehto.

Ou JESH ai laav, änd aim praud of it! Perkele.
<3hepoliini

P.S. Mukavaa päivänjatkoa kaikille, ja ei - en vihaa keski-ikäisiä.

P.P.S. Jii laitto viestiä ja soitti sekä kutsui kylään huomenna. Kurssikaveri N:n kyydillä sinne pyyhällän sitten päivänäöllä(11-12aikoihin?) vaikka hieman ensin ahdistikin ajatus että pitäisi lähteä turvallisesta kodista ihan jopa ihmisten ilmoille(!). (joo, miten säälittävä voi ihminen olla...) Mutta varmaan se tekee mulle ihan hyvää välillä käydäkin oikeasti jossain. Ehkä. Toivottavasti. Hyi hitto että mä alan taas inhottaa itseäni :D