Lauantaipäivää.

Ilmeisesti eilenen teksti oli ainakin lukijanäkökulmasta liian pitkä koska havainnon mukaan tasan yksi reipas jaksoi lukea sen loppuun asti, mikäli noudattivat kainoa pyyntöä laittaa puumerkki loppuun jos jaksoivat lukea. Tai sitten ne ketkä täällä pyörii jossakin blokipohjan takana (kyllä niitä siellä tuntuu silloin tällöin olevan) ovat niin omapäistä porukkaa että tekevät ihan niin kuin ite lystää, ja niin se tietty pitää ollakin. Eli ei yritetä järjestää mitään organoituja yhteistyöyrityksiä tästä eteen päin jatkossa enää vissiin lukijain suuntaan? Ja mähän kirjotan just niin paljon kuin sylki suuhun sillä hetkellä tuo.

Eilen kun olin saanut (eilisen) vuodatuksen valmiiksi niin äiti laittoi tekstiviestiä josko lähtisin hänen kanssaan käymään kirppiksellä. No eihän mulla ollut mitään varsinaista ohjelmaa kiikarissa joten lähdin mukaan. Isä kävi hakemassa ja heitti meidät kirpputorille ja pelastautui itse jonnekin muualle kysyttyään ensin että onko tunti riittävä aika meidän kulkea siellä. No ei se ihan ollut mutta sovittiin että tulee hakemaan meidät tunnin päästä.
Kukaan ei varmaan ole lukenut mutta jossakin aiemmassa kirjoituksessa muistelen kertoneeni takista, jonka näin eräällä toisella kirpputorilla. Takista, joka oli juuri passeli mutta jotakin vikaa siinä oli(muka) etten ostanut. Eilen sitten bongasin sieltä kirppikseltä aivan vastaavanlaisen takin haukankatseellani, hintakin oli vain kuusi euroa. Siis sellainen vaalea mokkatakki, jossa hupussa on teddyvuori kuten myös hihoissa ja edessä vähäsen. No mähän keräsin sen koriin heti(painoi muuten kuin synti). Sitten eteen päin kulkiessa vastaan käveli ihana punainen plyysioloasu, johon kuuluu huppari ja housut, joissa kerrankin on riittävän pitkät lahkeet. Äitikin katsoi jopa sitä kokonaisuutta melkeen himoiten. Laskeskelin siinä sitten ääneen että riittääkö mun pennoset kukkaron pohjalla kumpiinkin ostoksiin, johon äiti totesi että "Mä olen laittanut sulle rahaa tilille!". Mä olin ihan että "what...en ole huomannutkaan..." ja päässä raksutti taas että "mä en ole mikään lapsi, josta pitää huolehtia, enoleenoleenole...". Äiti iloisesti kailotti siinä suureen ääneen (meinasin taas hävetä itseni maan alle) että "en muistanut vaan sanoa aiemmin!!", "Ei tarvii maksaa takasin!" ja "voin kyllä maksaa nuokin!:)". Sitten se alkoi puhua taas siitä että mun ei tarvii olla siitä mitenkään pahoillaan jos he isän kanssa (lue: äiti itse) avustavat mua taloudellisesti koska mieluummin antaa meille (siskolle ja mulle) rahaa/omaisuutta silloin kun ovat hengissä ettei meidän tarvitse maksaa myöhemmin kalliita perintöveroja. Sanoin sitten ääneen että "kai sen noinkin voi päätellä...", tuntien olon melkoisen vaivaantuneeksi. Herranjumala sentään nyt mieluummin itse elättäis itsensä, pitänee laittaa joku sulku tilille ettei äiti voi laittaa sinne rahaa vastoin mun tahtoa? Hävettävää... Ja sitä paitsi onko ne salaa jotain miljonäärejä jos perintöverot olisivat niin hulppeita. Toisaalta köyhällä ei ole varaa periä yhtään mitään niin hullulta kuin se tuntuukin.

Sitten äiti alkoi puhua (taas) niistä perintöasioista, ilmeisesti alkaa siellä päässä tuntua tuo vanheneminen ihan todelliselta kun moisia käytiin ääneen läpi jopa kirppiskierroksella. Niillähän on isän kanssa sellainen avioehto että minä ja sisko peritään äiti kokonaan ja isä ei mitään mutta toisin päin sitä ehtoa ei ole eli äiti perii isän ihan normaalisti. Äiti sitten siinä kertoi että on koittanut puhua isää ympäri että tekisivät sellaisen paperin, jossa sanotaan ettei äitikään perisi isää vaan lapset ainoastaan. Mä siihen totesin että se on ihan heidän keskinäinen asiansa mitä omaisuuksillansa tekevät, ei meidän lasten. Siinä välissä kysyin että ovatko miettineet  että voisivat hommata pikku-E:n lähdettyä manan majoille tälle seuraajan. Äiti sitten puhui jotakin luopumisen tuskasta jne.. Mä ehdotin että kissahan voisi olla hyvä, elää meinaan hyvässä lykyssä ainakin parikymmentä vuotta (ajatellen että suurella todennäköisyydellä kissa voisi elää pidempään kuin he mutta en sitä tietenkään ääneen sanonut). No äiti sanoi sitten ääneen sen mitä ite en kehdannut eli että kissahan voisi olla elossa kun he ovat kuolleet tai jos ottaisi papukaijan niin nehän elävät hyvinkin 60-vuotiaiksi.  Äiti oli aiemmin kutsunut mua siinä kierroksella siskoni nimellä, johon mä vastasin aikeella viedä hänet dementiatesteihin. No siitä jatkaen totesin edeltävään että jos äiti ja isä hommaisivat sen kissan niin sitten äiti voisi vanhana ja dementoituneena tehdä omaisuudellaan mitä lystää ja testamentata sen vaikka kissalleen (kuten aiemmin sanoin) ja matkin dementoitunutta äitiä äitille itselleen: "Minä TEStaMENTtaan kaiiiken omaisuuuuuteni MIrrrrrille!" Onneksi äitillä on aika hyvä huumorintaju, joten ei se tuollaisista suutu...vaikkakaan läheltäkin nähneenä varsinainen dementia ei ole mikään hauska asia. Lapsena varsinkin oli vaikeaa tajuta miten ihminen, joka aiemmin oli tuntenut sinut, ei yhtäkkiä tuntenut yhtään ketään...

Sellainen oli kirppiskierros. Lisäksi ostin kaksi käsinukkea, pupun ja pesukarhun(?), siskonpoikaa varten, jos hänet vaikka joskus saisi tänne kyläilemään taas. Ja sitten ostettiin laatikollinen sellaisia värikkäitä muovikirjaimia, joista voi rakentaa sanoja. Mulla oli sellaisia itellänikin pienenä, muistelen että varsinkin I-kirjain oli hyvänmallinen pureskelemista varten kuten myös Ö- ja Ä_kirjainten pisteet :)

Oliko se muuten - asiata taas kuudenteen - peräti eilen kun sanoin että pitää varata aika gynegologilta että pääsee tarvittaessa tutkimuksiin. No eipä tarvii enää varata aikaa, liekö sattumaa, mutta kun tulin sieltä kirppiskierrokselta oli posti tuonut tullessan kutsun "joukkotutkimuksiin" kohdunkaulan syövän varalta. Ilmeisesti olen tullut johonkin tiettyyn ikään kun alkaa saada tuollaisia kutsuja... Ensin iski paniikki että "mikä helvetti tämä on!?!" kun kuoressa luki "kaupungin joukkotutkimus". Mulle tuli siitä paremminkin mieleen joku joukkoteurastus ja sieluni silmin näin itseni jo vaeltamassa keskitysleirin ovesta sisään muiden naisten seassa pitkässä letkassa... Se on se mielikuvitus. Huokaisin sitten helpotuksesta kuoren avattuani. Siellä saa kuulemma "itkeä" jos on ollut jotain vaivaa tuolla naisalueilla muutoinkin ja mähän aion valittaa. Perkele, saavat jo ottaa mut tosissaan. Mä kun luulin että kun kohta on jo kolmekymppinen niin ei kohdeltaisi kuin lasta joka paikassa mutta ehkä olen ollut väärässä... joskus kun on vähän tällainen nuorempi naamataulu niin suhun ei suhtauduta sun toivomallasi "vakavuudella" eli sun ajatukset ja kokemukset on vissiin sitten jotain lapsellista sittiä. Mut ihan sama mulle, mä tunnen itteni ja itteni tuntee mut ;D Mutta se endometrioosiasia kyllä pitää saada selvitettyä, perhana.

No nyt tuli taas kirjotettua niin pitkään ja höttöistä että eijjoo varmaan uskollisesta lukijasta enää tietokaan(?) mutta eihän sitä aina voi ehtiä kommentoidakaan, on niillä muutakin elämää kuin hillua hepomaassa, toisin kuin hepolla itellään. *vääntää väkisin hymyn naamalle* :)

Mutta hyvää viikonloppua! Mä menen koiran kanssa ulos hapelle (paitti että nyt kun huomasin vettä tulee enemmän kuin lakisääteisesti) kun nyt ukkelikin läks hoitamaan pyhää velvollisuuttaan jääkiekkoilijain paimentajana. Se on moro!

T: hepoliini

P.S. Oon valokuvannut niin maan perhanasti hepoliinin filminpätkää varten. Heti kun saan johdot kameraan niin alkaa leikkiminen moviemakerilla. Muutama kohtalainen idea on tullut...tai no, riippuu keneltä kysyy. Mut sit näättä.

P.P.S (Huom kello 23.24) Kevyt lukihäiriö, otsikon huomattu olevan päin persettä ja se on korjattu (testaan -->testamenttaan). Ehkä yläasteen äikänope oli sittenkin oikeassa...*huoh*