Päivää immeiset.

Mä ensin ajattelin etten jaksa tänään kirjoittaa yhtään mitään. Ensinnäkin väsyttää ihan - kauniisti sanottuna - perheesti (uusi kirosana(mulle uusi ainakin..) syntyi kuin luonnostaan aamukoiralenkkipolulla) ja toisekseen mun perse on ihan puuduksissa koska olen istunut koneella ja piirtänyt. Tai paremminkin parannellut au de natural-piirroksiani, jotka skannasin koneelle. Huhhuh! Paljon olen työtä tehnyt, toivottavasti on sen arvoista sitten... :)

Sitten mähän kävin siellä haastattelussa työkkärissä sitä huuhaa-kurssia varten. Taas nähtiin miten kannattaa aina varautua pahimpaan. Koska jos varautuu pahimpaan niin ei voi kuin yllättyä positiivisesti. Taas mun pitää vetää sanojani takaisin niiden työkkäri-ihmisten olemuksesta, meinaan se toinen haastattelija, joka taisi olla vielä ihan talon puolesta töissä, oli niin mukava ihminen, että ihan vaikka vaan sen takia myönnän että on väärin leimata kaikki työkkärivirkailijat kuspäisiksi. Ja sitä paitsi mä luulen että ne on joutuneet pakolla jollekin käyttäytymiskursseille sitten 90-luvun, jolloin ekan kerran sain siinä puljussa paskaa niskaan.

Mua jännitti ihan KAMALASTI matkalla sinne haastatteluun. Bussissa kun istuin niin tuntu että kohta lentää vähintään yrjö tai sitten paskon housuuni. Ja sitten varmaan oli jotain pientä hyperventilaatiota kun tuli sellainen tukehtumisen tunne, heh. Mutta pahinta on aina se odottaminen, en mä niinkään sitä itse tilannetta sitten pelännyt. Ei vaan ole kauhean hauskaa kun elimistö ylireagoi tuollaisiin... Jos nyt tunnustan niin melkeen koko ajan kun olin Kuopiossa siinä nimeltämainitsemattomassa paikassa töissä niin aamuisin jännitti mennä töihin. Mutta se nyt olikin sellainen paikka että oliko tuo nyt ihmekään, tavallaan. "Lopputyöurallani" tuotantotyöntekijänä sitten ei paljon jännittänytkään kun olin niin poikki ja vihanen ettei moisia jännityksiä edes muistanut. Ja yks päivä mun oli vaan pakko kävellä kesken päivän pois sieltä kun ahdistus kävi sietämättömäksi. Mutta onneksi mun ei tarvii palata sinne enää. Koskaan! Osa työkavereista oli kyllä niin kivoja että hieman harmi oli lähteä mutta lähimmät työkaverit, joiden kanssa tein joka päivä hommia, oli vähän eri maata...jos nyt sanotaan sitten kiertäen mitä tarkoitan. No vittu, sellasia ylitallojia, perkele. Ei, kiitos kysymästä, ei mulla mitään traumaa ole :D

Mä luulen kuitenkin että se haastis meni ihan hyvin. Pikkasen piti kysellä että meinaavatko ihan uloskouluttaa taidealoilta ihmisiä ja viittasin siihen ensimmäiseen versioon siitä kurssi-ilmoituksesta, joka myöhemmin ainakin työkkärin nettisivuilla oli siistitty hieman kauniimpiin sanamuotoihin. Mä niille haastattelijamiehille sanoinkin että kysyn senkin uhalla että se vaikuttaa mun valintaan sinne. Ne vaikutti ihan asiamiehiltä ja onneksi jopa huumorintajuisilta, tai sitten ne olivat ottaneet vaan sellaisen asenteen tälle päivälle että parempi niille "taidehörhöille" vaan hymyillä ja myötäillä kun ovat kuitenkin hieman arvaamatonta porukkaa. No vitsi vaan. Mä kysyin että montako hakijaa sinne oli ollut niin kuulemma 70, aika paljon mun mielestä kun ottaa huomioon että kyseessä on kuitenkin "vaan" työvoimakoulutus. Ja 25 henkilöä oli otettu haastatteluun. Ja vissiin sitten 15 valitaan. Muutaman tyypin siinä jo näinkin ennen ja jälkeen tulleita, ihan noin ulkonäöltä ainakin ihmisen näköisiä.

Toivotaan nyt että pääsis sinne edes kortistosta pois vähäksi aikaa (ai "vähäksi") ja jos lykky kävisi niin sitä kautta saisi jalan oven väliin ihan mihin vaan. Huomenna lähtee kirjeet valituille, niin mulle kerrottiin. Mä niille ukoillekin sanoin että kyllä tässä alkaa jo mieli jotakin tehdäkin pikku hiljaa kun utelivat mun työhalukkuudestani. Jostakin ne sieltä papereista taas kaivo mun työhistoriani ja taas sain selvittää että mitä hittoa mä siellä tukussa oikeen tein. Jotenkin varsinkin miehet taitaa aatella ettei tällaisen "hentoisen tyttösen"(alkuperäinen lainaus äitiltä) paikka ole missään "miestyöpaikassa". No, asioissa on puolensa, hehheh...no ei mitään hehheh. Kyllä mä olisin ihan tyytyväinen ellei seuraavan työpaikan seinillä roikkuisi mitään pornokalentereja kun en henkkoht ole kuitenkaan mikään suurin pornon ystävä. Olisikohan aikoinaan pitänyt tehdä joku haaste seksuaalisesta ahdistelusta työpaikalla sillä perusteella että niitä kalentereita sikisi seinillä kuin sieniä sateella, kun tuntuu ihmiset vähemmästäkin saavan syytöksiä aikaan nykyaikana. Mutta jos tosissaan ollaan niin kyllä munkin mielestä niitten mimmikalentereiden paikka on jossakin muualla kuin työpaikan seinillä, varsinkin jos talossa on naistyöntekijöitä. Tietty jos jossakin - missä kaikki työntekijät OVAT miehiä - kaikki miehet (tai naiset) on yksimielisiä siitä että kalenteri tulee seinälle niin mikäs siinä sitten. Kai se pillu on joillekin normaali arkikulutustavara, hah ja pah. Mutta kun ei se ole kaikille kuitenkaan...ainakaan töissä. No tuliko pointti sanottua tarpeeksi selvästi? :)

Joo, sorry, pikkasen väsyttää ja teksti sen mukaista. En taida jaksaa lukea edes läpi. Pitää varmaan vielä tehdä niitä kuvia ja sitten vois syödäkin jotakin. Viikonloppuna on taas "pakkoristeily" edessä kun ukkeli oli saanut jonkun ilmaisen risteilyn. En tiedä mikä siinä on mutta en vaan pysty rentoutumaan ennen kuin olen tukevasti mantereella. Ei varmaan pidä koskaan suunnitella purjehtivansa valtamerialuksella Amerikkaan esiäitein tavoin.

Vi ses, <3 Hepoliini

Niin ja kiitos kommenteista :)
Ja hali kaupan päälle. :)