Heipparallaa!


Muutaman rivin tässä väännän vielä että tulee viikko paketoitua asiallisesti. En oo koko viikonloppuna saanut minuuttiakaan istua tietokoneen äärellä (vaikka mieli ois tehnyt) koska ukkeli oli niin hyvin pesiytynyt tekemään omia juttujaan tämän ääreen. Ja mähän en ala kerjäämällä kerjäämään mitään armopaloja... Eilen kyllä hienovaraisesti vihjaisin että mahdankohan kohta saada ylläpitää blokianikaan kun aloitan sen kurssin enkä enää voi päivisin harrastaa lokeilua. No kyllä se lupas että mullekin aikaa järjestyy. Toivotaan että se kurssi johtaa työpaikan saantiin että voin rahoittaa oman tietokoneen itselleni.

Muuten viikonloppu meni aika rauhallisesti, sellasta tyyliin koiran kanssa ulkoilua... Paitsi eilen taas kunnianhimoisesti otin paperia ja kyniä käteen ja aloin tehdä kuvituksia muutamaan nimeltämainitsemattomaan runoon, heh. Niitä - siis piirroksia - kyllä lupaan laittaa sitten näytille kun aika on kypsä. Oikeestaan ihan hyvä ettei ollut tilaisuutta päästä laittamaan niitä kuvia koneelle koska se pakotti mut jatkamaan niitä käsinpiirtämällä mahdollisimman pitkälle. Mä kun nykyään en tyydy mihinkään pelkkään kädenjälkeen kun tietokonetta pitää tunkea joka rakoon. Ja näin sanoo minä joka kymmenen vuotta sitten olin ajoittain koko tietokonehapatusta vastaan. Mutta kai se niin on että vaan sopeutuvat selviävät evoluution rattaissa eteen päin?

Mua oikeesti pelottaa se, että mua ei jännitä tällä hetkellä yhtään mennä sinne kurssille huomenna. Mistä se kertoo? Normaalisti olisin jo luonut mitä kamalampia kauhukuvia kaikista mahdollisista ja mahdottomista tilanteista mitä siellä voisi sattua. Tunnustan että olen parin henkilön naaman onnistunut visualisoimaan jo mielikuvituksena aivoihini. Yleensä ne kauhukuvat liittyy jotenkin siihen että mut koettaisiin jotenkin ikävänä tyyppinä ja jäisin ulkopuolelle kaikesta... no, what ever, kyllähän se on nähty että mä pärjään tarvittaessa yksinkin. Ehkä se ettei jännitä johtuu juuri siitä tiedosta. Huomenaamuna tunne on todennäköisesti(!!) jotain aivan muuta. Luulen että se on jossakin tuolla pääkopassa taustalla odottamassa vaan. Jännitys meinaan.

Iso A pääsi tänään käymään illalla koirapuistossa. Siellä olikin sitten isoa seuraa kuten pyreneitten(vai tiibetin??)mastiffi, joka painoi vaivaiset 70 kiloa eli enemmän kuin mä painan! Herranjumala sentään kun sen koiran rinnalla mun pikku muruni näytti ihan rääpäleeltä. Lisäksi A oli ihan peloissaan häntä koipien välissä ekat pari minuuttia kun teki tuttavuutta koirajätin kanssa, mutta se onkin mammanpoika. Todettiin siinä mastiffin omistajan kanssa että siinä taas nähtiin laumanvartijakoirien vaarallisuus, heh.

Jeps. Mä taidan nyt lopettaa tähän, huomenna on jännittävä päivä edessä kuitenkin ja pitää valmistautua yöpuullekin. Ai niin. Katsoin tv:stä dokumentin "Ponitytöt" ja kyllä se niin on että pakko jossakin vaiheessa taas aloittaa ratsastus; kerran heppatyttö, aina heppatyttö. Ja ehkä mullakin on vielä joku päivä oma hevonen, miksi mä en voisi jos muutkin pystyvät siihen? Mä mietin että olisi tosi upeeta kasvattaa oma hevonen varsasta lähtien mutta kokemusta mulla ei kyllä siihen ole. Vielä. Mutta ehkä joskus on, sitten kun olen kasvattanut oman liinaharjan. Kai sitä jotain tavoitteita pitää elämässä olla. Tavoite se on hullumpikin tavoite, perhele. :)

Hyvää yötä ja mukavaa viikonalkua jo valmiiksi nyt kun se päiväblokkaamisen loppuminen on todella edessä (siirtyy vaan iltaisempaan). Piti vaan sanoa (näinkin monisanaisesti) että hengissä täällä ollaan, ei muuta. Kerron sitten vaikka kuulumisia että miten eka päivä meni. Moi moi!

<3 Hepoliini

Kauniita unia!