1292130.jpg

1292131.jpg


K
atri tuolla antoi mulle pohdittavaa edellisen kirjoituksen pohjalta kommenttilootaan vissiin siihen, kun totesin olevani aika huono ystävä sanan varsinaisessa merkityksessä. Katri heitti ilmaan kysymykset: Voiko ystävä olla huono? Jos on huono ystävä onko ystävä ollenkaan? Onko itsellään oikeutta määritellä hyvyyttään ystävänä?

Katri sai mut ensinnäkin ajattelemaan sitä että mun pitäisi miettiä aina paremmin että mitä sammakoita päästän suustani. Sitten mä aloin pohtia tuota ystävyyden olemusta. Voiko ystävä olla huono...hmn. No varmaan voi olla mutta siitä sitten pääsee tähän Katrin toiseen heittoon että onko sitten ystävä ollenkaan. No niinpä, onko sitten ystävä ollenkaan. Ja miten määritellään se että milloin on huono ystävä? Mistä päästään tuohon kolmanteen kohtaan että onko ihmisellä oikeutta määritellä hyvyyttään ystävänä.

Jaa-a, pisti Katri mun höttöisille aivoilleni nyt aika pahan kysymyssarjan mutta lähdetään nyt sitten siitä että jos joku kohtelee vaikkapa toista huonosti tarkoituksella niin ei kai sellainen ole ystävä? Muuten ystäville antaa anteeksi paljon enemmän kuin itselleen, oikeastaan tosi ystävä voi elämässään möhliä melkeen miten pahasti tahansa eikä häntä silti hylätä. Toki on joitakin asioita , jotka ovat melko anteeksiantamattomia mutta lähtökohta ystävyydessä kai on se että pitää jostakin ihmisestä ja haluaa tämän ihmisen osaksi elämäänsä ja toisin päin. Joskus ystävät asuvat kaukana mutta ei se välimatka välttämättä tosiystävyyttä tapa, vai tappaako? Ei mun mielestä ainakaan.

Ja kai se niin on että itse ystävyyden kohde ei voi olla huono, koska hänestä tykkää kuitenkin kaikesta huolimatta. Joskus ihmisiä jää matkan varrella pois kyydistä, jolloin voidaan kysyä että oliko se ystävä ollenkaan mutta toisaalta joskus olosuhteet pakottavat meidät tilanteisiin, joita välttämättä emme ole pyytäneet ja siksi joistakin ystävistä pitää FYYSISESTI luopua mutta mielessä ja sydämessä he elävät kuitenkin mukana. Siitä heitän kysymyksen ilmaan että voiko olla yksipuolista ystävyyttä?

Saako sitten ihminen itse määritellä oman ystävyytensä luonteen. Kyllä se niin Katriseni taitaa tosiaan olla että emme me itse voi siitä päättää olemmeko me jonkun mielestä hyviä tai huonoja ystäviä taikka ystäviä lainkaan (eli siis vissiin niitä huonoja ystäviä), myönnetään. Siitä mulle tuli sitten ajatus että minkä takia musta sitten tuntuu joskus että olen itse "huono" (laitetaan nyt lainausmerkit varmuuden vuoksi) ystävä muille. Ystäviä olisi ihan suotavaa tavata kuitenkin oikeastikin mutta omakohtaisesti maantiede todellakin rajoittaa näiden tapaamisien runsautta mikä aiheuttaa ikävää ja huonoa omaatuntoa siitä ettei voi olla osa ihmisen elämää. Siinä taas punnitaan että "mistä tunnet sä ystävän". Kai niissä kaukoystävyyksissä oleellista on se että kumpikin osapuoli tiedostaa että nämä ovat nyt ne eväät joilla mennään kun muutakaan ei voi. Tietysti jos ihmisiä kiinnostaa niin mä olen vaikka heti valmis perustamaan mielettömän ison ystäväkommuunin, johon koottaisiin kaikki ystävät ja ystävien ystävät (ainakin voisi yrittää ;)). Toisaalta senkin kai pitäisi perustua hekilöiden vapaaseen tahtoon; ystävyys, niin kuin ei rakkauskaan - elleivät ne osaltaan ole jopa melkeen sama asia joskus - tule koskaan pakottamalla, vaan perustuu vapaaehtoisuuteen. Vai miten uskotte?

Hyvää, vapaaehtoista ja määrittelemätöntä ystävänpäivää!

Rakkaudella, hepoliini! :)