Heippa!


Yksi kurssipäivä takana. Mä kirjoitan nyt ruokatunnilta, pitää vaan varoa ettei vieruskaveri hirveesti kuikuile että missä kirjoitan, mielellään en meinaan paljastuísi ainakaan ihan heti kättelyssä. Takanaolevista ei ole huolta koska istun takarivissä, T: ikuinen takarivin kriminaali. Ruokatunti kestää sellaset nelkytviis minuuttia (suomeksi varttia vaille kahteentoista), eikä meidän päivät ole muutenkaan pituudella pilattuja. Tänäänkin päästään varmaankin jo viimeistään kahdelta(?). 

Eilen en päässyt kotona raportoimaan ensitunnelmia, mikä on harmi koska fiilareita on kuitenkin vaikea dokumentoida jälkikäteen. Ensin ukkeli varasti tietokoneen, koska yritti löytää autoa entisen tilalle koska meni myymään vanhan eilen jollekin tummalle englantia puhuvalle kaverille. Joo, mä tiedän. Meillä on ollut varmaan kaksikymmentä autoa tähän mennessä - tai ukkelilla on - mullahan on ollut vain kerran oma sähkönsininen opintolainalla ostettu Toyota. Juup, sei nou moor.

Täällä on kyllä todella luovanoloista ja taiteellista porukkaa, jossa tuntuu olevan paljon potentialia. Paitsi mussa, siltä ainakin tuntui eilen illalla kun mietin että mitä ihmettä oikein teen tällä kurssilla näiden taiteilijoiden ja taiteilijattarien joukossa. Olo oli kaikkea muuta kuin taiteellisesti lahjakas (korkeintaan hitusen verran luova) ja tuntui että on nyt joutunut ihan väärään porukkaan. Vanha tuttavani ulkopuolisuudentunne pilkisti päätään jostakin jälleen pitkästä aikaa, terve vaan sillekin. Täällä on kaiken maailman teatteri-, nukketeatteri-, elokuva-, musiikki-, jneihmisiä ja sitten olen minä, hepoliini, keramiikka-alan vääntäjä, joka en ole koskenutkaan saveen kohta viiteen vuoteen. Että hyvin erotun joukosta, sekä ammatiltani että kokemattomuudeltani ammatiani kohtaan... Tai sitten mä vaan luulen niin, tai sitten muut markkinoivat itseään ja kykyjään vallan mainiosti paremmin?

Eilen mietin että oon kyllä aika "tavis" koska tuli niin tavallinen olo näiden ihmisten rinnalla, Toisaalta, en mä koskaan ole luullutkaan olevani jotenkin extraerikoinen. Mä hillun jossakin sellaisessa mystisessä ihmisryhmässä, joka harvoin kohtaa kaltaisiaan (joo, todella harvoin...). En mä osaa selittää. No, perhana yritetään. Tässä ihmisryhmässä ollaan keskinkertaisesti ei hyviä, ei huonoja, ei missään ja kaikessa... Tai jotain, en mä tiedä. Hyvä yritys? Hehheh.

Sitten täällä kurssilla on näitä ihmisiä jotka tuntevat toisensa jo entuudestaan. Mä en ole niin seurankipeä että pakolla alkaisin vääntää tuttavuutta, ja kai tässä on se suurempi missio löytää itsensä työelämästä kuin hoitaa sosiaalista elämää, vai? Tarkoitan vaan että siitä raosta on aika vaikea lyödä itseään ainakaan seuraan läpi. Jos äkkiä vaihtais alaa niin ei tarviis enää miettiä että "onko musta siihen, siihen ja siihen vai eikö ole", heh...heh.

Ja plaa plaa. Sori, vähän negatiivisella tuulella, toivottavasti se paistaa läpikin :P Nyt me ollaan tutustuttu markkinoinnin ja cv:n teon ihmeisiin sekä portfolion valmistamiseen. Muistatkos O, jos siellä oot, meidän yhteiset kouluprojektit kuten lasinsulattamisen ja muut sellaset ;) Niin, me ollaan Oon kanssa käyty yhdessä kouluakin... Huominen kurssipäivä menee sitten cv:tä vääntäessä, mulla ei tällä hetkellä meinaan ole sellaista ja jos oikeen rehellinen olen niin ei ole koskaan kunnollista ollutkaan! Päivän positiivisin asia (niitä kun pitää aina yrittää löytää) on se, että saimme jokaikinen oman muistitikun kurssin järjestäjätaholta. Siihen mahtuu perhana 1 GigaBittiä! No eikö oo muka hienoa. Mä olen ainakin todella kiitollinen.

Eipä tässä muuta, ystäviä on (taas ja yhä) ikävä :/

<3 Hepoliini