Moi!

Meinasin toivottaa hyvää maanantaipäivää ja julistaa viikon virallisesti alkaneeksi mutta eikös se kyllä ole jo tiistai? Siinä se nähdään miten mä menen sekaisin epäsäännöllisistä aikatauluista. Mutta hyvää alkuviikkoa siitä huolimatta.

Istun tässä teetuoppi nenän edessä vaikka ei varmaan pitäisi uhmata onneaan, en meinaan haluaisi että kannettava uusi paras kaverini saisi teetä niskaansa. Tuoppi on muuten sellainen "vanhanaikainen", kahvallinen ja lasinen, jossa on tilavuusmittaluku sivussa ja pohjassa lukee yllätyksellisesti Arabia. En tiennyt että Arabia on tehnyt sellaisia. Bongasin nuo tuopit tuossa varmaan vuosi sitten pelastusarmeijan kirpputorilta kun ensin olin jo kauan himoinnut sellaisia; siitä asti kun ekseksän kaverin äitin kotona eräänä kauniina ja kuumana kesäpäivänä joimme verannalla tunnelmallisesti mehua(!) laseista kuunnellen vanhoja äänilevyjä, ja vitriinissä näköetäisyydellä komeili vastaavanlaisten erikokoisten tuoppien kokoelma. Mun tuopit (plus ukkelin yksi puolen litran kappale) on valitettavasti kaikki kolmen desin tuoppeja. Sellaiset pienet desin tuopposet olisi tosi suloisia.

Mitäköhän ekseksän kaverille muuten mahtaa kuulua. Viimeeksi (kun se oli vielä munkin(!) kaveri) kun tiesin siitä jotakin niin asui jossakin Jyväskylän seudulla. Eroissa on se perseasia että kaverit menee monesti uusjakoon ja yleensä "se saa pitää" (joka löytää..) kaverinsa, joka on ne ensin tuntenut. Sillä tavalla olen mäkin joutunut luopumaan monista kivoista ihmisistä. Se on perseestä. Erot on katkeria ja vaikeita elämänvaiheita...sitä kun eroaa niin monesta muustakin ihmisestä samalla, halusi tai ei.

Hups. Taas lähti ajatus harhailemaan, nääs mun piti raportoida jostakin ihan muusta kuin entiseni kaverin äitin tuopeista. Tulin ihan vastikään kurssitapaamisesta kotiin ja nyt on taas vähän positiivisempi olo sen yrittäjäsuunnitelman suhteen. Kurssittajakin sanoi ettei sitä mikään mahdottomuus olisi saada toimimaan. Kävimme yhdessä esimerkkilaskelman kautta läpi sen miten mun kannattaisi edetä laskelmani kanssa. Täytyy sanoa, että kummasti avarsi sitäkin puolta, koska vielä eilen tuntui että oon ihan jumissa sen homman kanssa enkä pysty etenemään mitenkään. Musta tuntuu että oon vähän tyhmä, kun mulle piti sillä tavalla rautalangasta vääntää se laskelma ihan kuin jollekin pikkulapselle, heh. No, kunhan opettelen käyttämään Exceliä niin saa nuo laskutoimituksetkin paremmin haltuun (ainakin toivossa on hyvä elää). Kurssikaverini meinaan ystävällisesti valaisi pikaseen excelin toimintaa, itse oli opetellut juuri sitä käyttämään. Ehkä mäkin siis voisin oppia. Ehkä.

Vaikka tuntuu siltä, että joka päivä oppii vaan sen, että miten vähän sitä oikeasti tietää ja osaa mitään. Mä en ole niin huono/lahjaton/tiedoton, mitä mä olen luullut vaan vielä oppimattomampi. Nyt joku voisi luulla että nyyhkytään vaan säälipisteiden toivossa, mutta uskokaa mua kun sanon että se on just tuolla tavalla. Mä oon meinaan luullut että olen jo oppinut tietokoneistakin ja "sähköisistä kuvista" (vai miksi heitä sitten pitäisikään kutsua) pikkasen mutta tänään kun toinen kurssikaveri väänsi mulle jotakin kuvankoodausasiaa rautalangasta niin tunsin tiedonkäsittelysivistymättömyyteni painon jälleen niskassani. Ei kai sitä mitään opi kun yksinään täällä yrittää saada asioita aikaan. Ja tiedon etsimisessäkin on se jännä puoli, että ennen kuin lähtee etsimään tietoa jostakin asiasta niin pitää ensin olla se tieto siitä että mitä pitää etsiä. Ja sellaisista jutuista on mun nähdäkseni aika vaikea saada mitään ahaa-elämystä, ellei satu olemaan uusi painovoiman keksijä. Onneksi on kuitenkin esimerkiksi valistuneita kanssablokkajia, joilta voi saada hyviä vinkkejä. Kiitos muuten niistä kuvankäsittelyvinkeistä ja muista niitä antaneille :) Mä YRITÄN oppia, siinä voi vaan mennä aikaa.

Nyt teetä, kuvia, laskelmia ja sympatiaa. Ukkelilla on megapitkä päivä tänään, pääsee vasta yhdeksältä illalla. On jossakin ajoharjoituksissa. Mä mietin bussia odottaessa että voisi kehittää jotakin sosiaalista toimintaa, olin jo puhelin kourassa valitsemassa numeroita mutta jostakin syystä tulin toisiin aatoksiin. Kaikilla on kuitenkin omat menonsa niin...(nyt niitä säälipisteitä(;)) kehiin: miks kukaan ei kaipaa mua?!) No, täytyy katsoa jos tästä reipastun ja vaikkapa pakotan jonkun näkemään mua vasten tahtoaan. Haluuks joku lähtee vaikka leffaan (ihan mihin vaan) mun kanssa? Joku? Niin... Siihen asti leikin mielikuvituskavereiden ja tietokoneen kanssa. Tietokone on nöyrä kumppani. Ja en olisi uskonut koskaan että vielä vajoan tälle tasolle (ai en vai). :D

Pitäkää hauskaa. <3 Hepoliini