Heips!

"...Vähän kun tiskasin ja lakaisin..." Terve. Mä tuossa imuroin kun ajattelin että olisi mukavampaa palata siistiin kotiin reissunpäältä. Oon meinaan huomenna lähdössä käymään Kuopiossa, ukkelin kanssa. Se menee sinne työhaastatteluun. Nyt tässä välissä, jos voisit nähdä mut, niin näkisit mut tekemässä ristinmerkkiä...No, oli miten oli, maiseman vaihto aika ajoin on varmaan ihan terveellistä. Meinaan että käy jossakin välillä, siitä en sitten osaa sanoa onko terveellistä muuttaa muutaman vuoden välein tai jatkuvalla syötöllä laittaa muuten kuvioita uusiksi. En siis kommentoi matkustamisen syytä sen enempää vaan annan virallisen lausunnon, jonka mukaan on kiva lähteä käymään kalakukkokaupungissa pitkästä aikaa.

Laitoin tuossa kaverilleni, joka on myös entinen työkaverini (ei se jota kuksin...), viestiä että kelpaisko tavata tällaista maanpakolaista vielä monen vuoden jälkeen. Se sieltä soitti kohta perään ja sanoi että olipa hyvä että soitin, koska sen kaksivuotias oli onnistunut räpeltämään sen puhelimesta numerot pois jo jokin aika sitten. Mun numeron siinä ohella. Mukavia nuo lapset. No, me nähdään huomenna! Ja hauska nähdä pikkumieskin. Jännittää vähäsen, onhan viime kerrasta jo kohta kaksi ja puoli vuotta. On se niin persiistä, kun nämä välimatkat on suuntaan jos toiseen ihan liian kamalan pitkiä.

Hauskaa nähdä, onko se kaverin muksu tullut äitiinsä vai isäänsä. Kerrottakoon pienenä kuriositeettinä asiaa tietämättömille että molemmat olivat entisiä työkavereitani. Kysyin sitten että onko "isiä" näkynyt ja ei kuulemma ollut. Ei taida välinpitämättömyys maailmasta loppua vielä tänään eikä ihan huomennakaan. Mulla ei meinaan mene vieläkään jakeluun että mitä sellaisen miehen päässä liikkuu, joka ei ole ollut edes (käsittääkseni) yhtä kertaa kiinnostunut näkemään lastansa. Kai joku voi siihenkin jonkun puolustuksen keksiä. No, ehkä kaverini löytää vielä jonkun kunnollisen miehen, jolle kelpaa samassa paketissa sekä äiti että muksu. Voisi se mies vaikka adoptoida lapsen itselleen ja koko porukka saisi haistattaa vitut sille välinpitämättömälle siittäjälle. Vitusta tuli muuten tässä välissä mieleen, että kaverini kertoi kyseisen sanan jo kuuluvan pojan sanavarastoon (hyihyi!! *sormella tsootsoo*). Kai se toistelee mitä äiti huutelee, heh. :)

Aamulla pikaseen vilkasin sivusilmällä aamutelkkaria. Siellä oli kai joku nainen, jolla oli ollut syöpä. Nainen totesi, että viimeeksi viime yönä kun oli hikoiluttanut, oli pelännyt syövän uusiutumista. Hikoilu kun kuulemma kuuluu syöpään. Siinä vaiheessa mulla nousi hiki päähän. Mitä jos mullakin on syöpä! Olikohan viimeeksi eilen kun jossakin propagandalähetyksessä syöpään sairastuneita ihmisiä epäsuorasyyllistettiin siitä, että on oma vika jos saa syövän. Vai miten muuten voi käsittää lausahduksen että "ihmiset sairastuvat syöpään myös(!) välinpitämättömyyttään" (syyllistys,syyllistys). Kai kun ei huolehdita terveydestä? Mä sitten aloin miettimään että kun mullakin noita luomia on tullut - niin pieniä kuin isoja - kuin sieniä sateella ikään, että jos se onkin merkki ihosyövästä. Oikeesti, niitä tulee ja tulee, lisää ja lisää. Normaalia? Ja tuo hikoilu...no, kai sitä hikoilee kun käy lenkkipolulla mutta... Kai se olisi parasta mennä luomineen lääkäriin niin ei ketään pääsisi sanomaan että se on mun oma vika kun sain syövän kun en mennyt lääkäriin ajoissa?

Meillä ei kyllä suvussa ole rasitetta noihin juttuihin, mutta eipä se sitä katso. Luomista puheen ollen, niin serkkujen isällä on/oli(mikä lie taas tilanne?) melanooma, ja sillä on aina ollut paljon luomia.
Ja joskus varhaisteiniaikoina mä pelkäsin kuollakseni että mulla olisi imusolmukesyöpä. Meidän talonmies aikoinaan kuoli siihen ja se tuli sillä tavalla yllätyksenä että kai se lapsen mieleen jätti jonkun "aukon". Muutenkin oli lapsena ahdistavaa kuunnella kaiken maailman vanhojen akkojen ja ukkojen sairaskertomuksia, mä sain aina vähintään hengenahdistusta niistä, kun ne akat ja ukot liioittelevaa kauhistuneisuutta tavoittelevilla äänensävyillään vertailivat milloin mitäkin ruumiinvammaa. Oliko se sitten ihme, että löysi itsestään samoja oireita kun tarpeeksi kauan niiden oireiden kuvauksia kuunteli. Ja varsinkin, kun kaikki aina siinä sivussa äitiltä kysyivät neuvoja sairauksiinsa, onhan se pätevä sairaanhoitaja. Ilmankos mä tiedänki "niin paljon" sairauksista. :)

Mutta ei tässä luomiasiassa ole mistään luulosairaudesta kyse, kunhan alkoi pelottamaan, kun ei se mikään kirkossa kuulutettu asia ole kuitenkaan, että sitä itsekään mikään sairaudeton loppuelämäänsä olisi! Eli: lääkäriin. Tosin musta tuntuu että niiden papereissa lukee jotain sellaista mikä estää niitä ottamasta vakavasti mua. Tai jos siellä on se sama pillerinjakelija, niin voi olla varma että löytää itsensä nopeampaa tahtia ruumishuoneelta kuin muuten. Eihän sitä sovi mennä lääkärin nenuskalle meinaan hyppimään.

Jooh. Oli mulla jotain muutakin asiaa mielessä mutten nyt muista. Kai mä tänään vielä eksyn tänne laatikolle jotain kuvia laittamaan mutta sen jälkeen hepoliini vaikenee (eipäs olla siellä liian kiitollisia!!) ainakin kahdeksi päiväksi, ja jos hyvin käy niin kolmeksi päiväksi. Tai hyvin ja hyvin. Mutta saattaa olla että tullaan takaisin lauantaina. Tai sitten perjantaina, ei oo tuo diktaattori vielä ilmoittanut meille alamaisille tarkemmasta matkaohjelmasta. ;) Eli pitäkeehän peukkuja että selviän matkan vaaroista ilman että tarvii anoa jäsenyyttä enkelikuorosta. Ellen selviä, niin se on sitten heippa, ja rakkaudella seuraavaan elämään näkemisiin <3!


<3 Hepoliini

P.S. Mikä ois hyvää matkamusaa? :)