Heippa vaan.

Ihan varoituksen sana nyt heti aluksi että hepoliini ei ole herännyt tähän päivään kovin virkeissä tunnelmissa. Ja sama suomeksi: wituttaa.

No aloitetaan vaikka siitä että heräsin jo hyvissä ajoin heti kuuden jälkeen kun ukkelin herätyskello oli herättänyt noin sadannen kerran putkeen. Miksi ihmiset ei voi nousta sängystä silloin kun se kello soi?? No ei siinäkään nyt sinänsä mitään, syntiähän se olisi muutenkin nukkua pitkään, mutta huomasin vaan heti että tästä päivästä tulee tulemaan ihan paska.

Puoli kahdeksalta löysin itseni jo aamukävelyltä koiran kanssa moikkalemasta sekä tuttuja koiria että niiden hieman tuntemattomampia ihmisiä. Naapurikin siellä näytti kipittävän vapaaksi karanneen koiravanhuksensa perässä ja naapurin iän noin suunnilleen tietäen se kipittäminen oli mun mielestä sinällään jo saavutus. Ei siinä mitään, aamukävely olikin ehkä noin päivän ainoa hetki jona ei vituttanut kuin sen hetken kun jouduin pujottelemaan bussipysäkillä odottavien lapsi- ja aikuisodottajien välistä noin miljoonannen kerran tässä elämässä. Miksei ne perkele voi asettautua johonkin muodostelmaan että ohittaminen ei olisi aina niin saatanan rasittavaa. Kun ei se koiran kanssa ole välttämättä niin helppoa, miltä ummikosta saattaisi tuntua - mennä meinaan esim. kahden ihmisen välistä, jotka seisoo kahden metrin etäisyydellä toisistaan. Muuten kyllä mun mielestä tällä planeetalla pitäisi olla tilaa niin ihmisille kuin eläimillekin... Mistä tuli vaan ihan mieleen että eilen sain postia Suomen Eläinsuojeluliitosta (vai mikä yhdistys se nyt olikaan oikealta nimeltään) koska olen sen uusi jäsen. Ihan vaan kannatuksen vuoksi ajattelin liittyä. Toki olisi monta muutakin asiaa joita voisi rahoittaa jäsenmaksun muodossa. Mutta nyt valitsin näin. Piste.

No puoli kymmeneltä löysin itseni astumassa talon alaovesta ulos ilman eväsleipää. Koin ahaa-elämyksen noin viiden metrin päässä alaovesta, eikun ylös hissillä äkkiä takaisin, kotiin, jääkaapille, takaisin hissiin ja ulos sekä juoksujalkaa sinne samaiselle kirotulle bussipysäkille. Ehdin jopa ajoissa. Tähän mennessä olin itsekseni kironnut elämän vittumaisuutta noin sadalla puoliäänisellä perkeleellä. Bussissa tyydyin vaan istumaan suupielet alas suuntautuneina todeten itselleni ettei (perkele) aina voi olla hyvällä tuulella. Etupäästä keskisillalle omaa jääntipysäkkiäni odottamaan astuessani mulkaisin elämälle kostoksi koko takapään matkustajat pahalla silmällä. Ihan vaan koska tuntui siltä. Tuskin katse on vielä ketään tappanut. Olinpas mä inhottava, hyi mua.

Sitten saavuinkin jo kurssipaikalle ainoastaan toteamaan ettei olisi voinut melkeen enää turhempi päivä olla. Varmasti monelle muulle kurssilaiselle olikin hyödyllinen mutta tuntuu siltä vaan että kun oli vuorossa käsitellä mun asiaani niin siihen se hyöty loppui. Alkupäivän meillä oli sitä yrityssuunnittelun alustusta, ja saatoin vaan siinä mielessäni todeta että milläköhän hiton varoilla mäkin mitään puljua laittaisin pystyyn. Sitten käytiin läpi paikallaolijoiden portfoliosuunnitelmat. Mä sanoin että mä haluaisin laittaa siihen mun tekemistä kuvista koosteen ja sen lisäksi haluan ottaa siihen valokuvia mun tekemistä keramiikkatöistä. Jotenkin tuntuu että siellä päässä ei meinaa mennä jakeluun että mua oikeesti kiinnostaisi tehdä vaikka jotain kuvitushommia (jos saisi tietoteknisen osaamisen ajan tasalle) muiden töiden ohella. Mulle jää aina sellainen epämääräinen olo niissä tapaamisissa että ei ne edes usko että mä mitään osaisin kuvittaa. Ehkä mä en osaakaan (siis piirtää kuvia), vitustako minä tiedän! Mutta olisivat ne voineet edes pyytää jotain näytille. Mä kysyin kurssikavereilta asiasta, niin kyllä kaikilta muilta vaan on pyydetty töitä näytille. Ehkä mut on sitten valmiiksi jo käsitelty pöytälaatikossa johonkin kategoriaan "luuserit, jotka ohjataan Saloon Nokian tehtaalle puhelinkokoonpanotöihin vuokratyöfirman kautta"? Sitten tuli taas sellainen olo ettei musta ole mihinkään. Onko kivaa, onko! No eijjoo.

Ja sitten se teksti mistä puhuin (ja minkä kirjoitin) eilen. Joo, eipä ollut tänään siitä halaistua sanaakaan puhetta. Että revitään siitä sitten tektiä, perkele (no nyt revitäänkin). Tottakai, eihän sitä nyt kaikkea voi muistaa, mutta en mä ala muistuttelemaan, kun tuntuu kyllä muut asiat pysyvän muutenkin muistissa siinä päässä. Ehkä se on sitä kuuluisaa valikoivaa muistia? Tai sitten mä olen käsittänyt sen kurssin idean kokonaan jotenkin väärin. Mä meinaan että sieltä olisi voinut hyvällä tuurilla saada hieman "tsemppiä" ja näkökulmaa asioihin (ja tekeleisiin) mutta ehkä olin siinäkin (niin siinäkin, perkele..) väärässä? (Tai ehkä mua nyt vaan vituttaa?)

Ja tällä hetkellä toivon että olisin syntynyt kultalusikka suussa ja rahaa olisi vanhan isäsanonnan mukaan "niin ettei paskalle taivu". Noin se joskus vastas kun siltä kysyi aikoinaan että oisko isällä heittää pari markkaa karkkirahaa. Tai jos mummon veli olisikin mun isoisä sen sijaan että mummo olisi mun mummo, niin todennäköisesti vetäisin tällä hetkellä margaritaa ja polttaisin sikaria maaten rantapyyhkeellä jossakin Venezuelan lämmössä enkä istuisi kotona työttömänä(!) luuserina ukkelin tietokoneella (koska omassa ei toimi netti) tässä persereiässä, jota mm. kotimaaksikin kutsutaan. Terveisiä vaan Caracasiin. Mutta ainahan voi jossitella...

Bussissa kotiin matkustaessa käväisi vielä mielessä entinen työpaikka ja siellä hetken aikaa töitä tehnyt 19 vee varamiespalvelutyttö, jolle kerroin ettei mulla ole vaan ollut varaa mennä autokouluun missään vaiheessa, kun puheeksi tuli ajokortti. Siihen se vaan erittäin hämmästyneenä esitti kysymyksen että "Miksi sun vanhemmat ei maksaneet sitä?". Mä tyydyin olemaan kiltti ja vastasin että ei se kaikilla mene ihan samalla tavalla...

Jees. Perseestä on mutta pää pystyssä eteen päin (Mikä se pahan tappais). Ja jopa aion tehdä ihan vittuillessaan lisää kuvia kaikkien epäkiinnostuneidenkin silmänriesaksi. Se on gud bai! Toivon ettei kukaan kokematon saanut traumaa tästä. Se ei ollut se motiivi vuodattaa; yksi syy on edelleen se tarve päästä sisäisestä paskasta eroon.

<3 Hepoliini, perkele. Piste.