Huomenta!

Mä olen täällä taas kaivellut juuriani, jostakin syystä. Eilen etsiskelin netistä karttoja ja kuvia mummon ja isoisän kotiseuduilta kannakselta. Varmaan mun aivot ovat yhdisteleet itsenäisesti asioita toiseen, ja se Kuopioon muutto on taas aktivoinut jonkun tarpeen määritellä itselleenkin joku "lähtökohta".

No. Löysin paljon kaikkea mielenkiintoista netistä mutta onhan mulla se mummon kirjoittama kirja, mitä voi plärätä, jos oikeen iskee kova tarve muistella jonkun toisen muistoja. Ja sitten että muistokakku olisi saanut oikeen kunnon kuorrutuksen niin katselin Yle Teemalta aamupuhteiksi mummojen ja vaarien muisteloita "siitä toisesta" evakkomatkasta "Suomeen" (tai siis sille alueelle, joka nykyään on Suomi). Monethan tekivät sen matkan kahteen kertaan, kun välillä palasivat kotiseuduillekin jo takaisin. Meidän mummon porukat lähtivät ihan viime tipassa kotoaan 19.6.1940.

No, mulle tuli sitä ohjelmaa katsellessa mieleen, kun evakot siinä kertoivat pakomatkoistaan junalla, että mummohan oli siinä kirjassaan kertonut miten täpärästi onnistuivat sattuman kaupalla välttämään Elisenvaaran pommituksen. Ei muuten, mutta tulee vähän kylmiä väreitä kun miettii, miten pienestä omakin kohtalo voi olla kiinni - pienen pienistä (tässä tapauksessa kai aika suuristakin) ratkaisuista. Otan siis jälleen vapauden lainata pienen pätkän mummon muistelmista, että arvon lukijakin (joka tässä vaiheessa haukottelee tylsistymistään..)saa maistella sitä samaa kuvaa päässään tuosta kohtalon oikusta.  Tässä ollaan siis pakomatkalla "sen toisen kerran". :

"...Tavarat hakeneen valtion kuorma-auton mukana lähteneet matkalaiset auto tyhjensi Sairalan asemalle. Tavarat erääseen ulkovarastoon. Ihmiset junaan. Juna pysähtyi Elisevaaran asemalle ilmahälyytyksen vuoksi. Kaikki ulos junasta, kuka mihinkin päänsä pisti. Sillä kertaa ei vielä tapahtunut mitään. Asemalta oli lähdössä tavarajuna täynnä lehmää, hevosta, lammasta. Huuto hirveä. Äiti ja ****:n Helena sanoivat: "Tähä ei jäähä, osajaat ne ryssä konneet tänne uuvestaa". Äiti kehoitti toisia ja esimerkillään osoitti, "kiivetkää tuoho avovaunu kulmaa". Niin tehtiin. Mutta asemamiesten huomatessa tilanteen kuului komennus: "Pois ja äkkiä, tää lähtöö iha kohta". Alas oli tultava. Eivät ne ehtineet asemamiehet yhdessä paikassa vahtia pitämään. Matkalaiset kiipesivät uudelleen samaan vaunun kulmaan. Juuri kun pääsivät, silloin juna lähti.

Elisevaaran asemalla odotti henkilöjuna lähtöä. Kaksi tuntia tavarajunan lähtemisestä alkoivat hälyytyssireenit huutaa. Erään karjalaisen kylän toista sataa henkeä odotti junan lähtöä. Lähtö tuli, mutta ei junalla. Alkoi hirveä pommitus. Ryssän pommikoneet eivät armoa tunteneet. Koko Elisevaaran asemaseutu meni maan tasalle. Legenda kertoo, että yksi kahden kuukauden ikäinen vauva löytyi elävänä metsästä itkemästä. Jos meidän matkalaiset eivät olisi tehneet ratkaisua, minkä tekivät, heidän elämänsä kohtalo olisi päättynyt samoin."

Jälkipolvet kiittää tästä ratkaisusta. Kiitos.

Jep, se niistä muisteloista. Tuo oli vaan esimerkki siitä, miten elämä voi olla joskus aika sattumanvaraista.
Mä taidan nyt piirtää jotain ihan melkeen yhtä sattumanvaraista.

<3 Hepoliini

P.S. Mainos: Lue myös erään konduktöörin kertomus tapahtumista!