Terve!

Kamalat vieroitusoireet!! Blogista meinaan. No ei oikeesti edes ole. Mä oon ollut menossa kahdestatoista asti ja nyt ehdin istua ja rauhoittua alas tämän pienimittakaavaisen harrastukseni pariin. Kunnon sättibokseina alkanu nuo kommenttilootat toimia, ja muistaakseni eilen jossakin totesinkin, että blokin nimeksi voisi kohta vaihtaa "Elämäni chatemäntänä"...jooh. Ei sillä, ihan kiva, että läppä lentää ja niin pois päin.

Tosin mä jo aamulla ehdin kotvaseksi istahtaa tuolille tähän koneen ääreen herättyäni. Sitten äitimuorilta tuli tekstiviesti että lähdenkö niiden kanssa käymään Virusmäentien kirppiksella. No, mähän lähdin. Isä meitit sinne kyyditsi, mutta ei tullut kirpputorille, vaan kävi katsastamassa, vieläkö "rantojen miehet" pitää siellä yhdessä paikassa toisen paikan vieressä kotia. Kuulemma siellä oli ollut neljä sammuneena ja kaksi hereillä... Varmaan isä on käynyt niitä jututtamassakin, vaikkei se sitä sanonutkaan.

No, me äitin kanssa (juu, tosi söpöä: pikkuheppa ja äiti...) vietimme kulutusjuhlaa muiden ihmisten hylkäämien vaatteiden ja tavaroiden parissa. Löysin tosi söpön punaisen froteehupparin, aivan hurmaava, sitä voin sitten pitää kesällä vaikka kun olen tullut uimasta tai onkimasta ja paistan kaloja nuotiolla, kuka tietää. Mua alkoi hippasen siinä lapsettaa. Löysin nimittäin sieltä "lastenosastolta" sellaisen PowerPuffGirl-pehmolelun(menikö oikein?), sen mustatukkasen. Parasta oli, että kotimatkalla autossa, kun olin käynyt vanhempien luona syömässä ja tappamassa äitin nauruun, huomasin, että se puhuu! Juuh, kun sitä painaa vatsasta, se sanoo vaikka mitä! Ja maksoi vaan euron! No, paras löytö (joo, nyt mä häpeän) oli sellainen hopeinen prinsessatiara, jossa on "timantteja". Ja kaikista parasta oli, että äiti maksoi koko paskan (yhteensä vissiin 5,50euroa...) ja kirppiksenmyyjää taisi hieman huvittaa tämä äiti-lapsipari ostoksilla... *punottaa*. Kiva siinä oli kassalla taantua, kun myyjä totesi jotakin tyyliin että nyt sait sitten vihdoin ja viimein sen kruunun, tai jotain...aika noloa. Rupes vaan lapsettamaan (en ole hullu). Ja sitä paitsi, aina voin vedota, että ne tulee "Lumppuihin" kirjoitusmateriaaliksi! (juu, tulee, ihan varmasti tulee...)

Että sellasta. Sitten tulin kotiin ja kävin tupakalla! Hyi mua syntiätekevää! Oli vaan niin nätti auringonpaiste parvekkeella, että ikään kuin vanhasta muistista vaan käveli sinne. En nyt jaksa sanoa, mitä "the diktator" siihen sanoi, mutta mun mielestä aika paha moralisoida kun itellään palaa syöpäkääryle suupielessä siinä samalla?

Äiti on nyt innostunut tekemään vaihteeksi jotain helmiaskartelujuttuja, ja mullekin latasi kamalan määrän helmiä ja kuparilankaa mukaan, kun sanoin - siinä vaiheessa kun puoliväkisin löysin itseni vääntämästä rannekorua niiden olkkarinsohvalta - että "täähän on oikeastaan ihan kivaa!" Että jos jotakin kiinnostaa "askartelun lahja maailmalle"n helmityöt (siis minäminän!!), niin eikun vaan vinkkiä, niin katotaan millanen ranteenaukaisija täältä lähtee siinä postipaketissa itse kullekin. Oli meillä myös puhetta siitä (pirun) muutosta äitin kanssa siellä kirppiksellä hiimaillessa. Se sanoi, että oli meinannut pitää suunsa kiinni, mutta ei sitten osannutkaan(ylläri). No, se halusi vaan sanoa (viime kesään pohjautuen ilmeisesti) että päätin mä sitten asua missä vaan, niin ne on kyllä mun puolella (aina). Ja tukena, ja niin pois päin. Kyllähän mä isänkin varovaisista (sillä ei ole tapana ottaa kantaa kauheesti) kommenteista taas seuloin lävitse "tarvetta haulikolle"- äänenesävyn, heh. No, oli ehkä vähän kärjistettyä, mutta kuitenkin. Jännä juttu, miten nuo asiat kuitenkin koskettaa niin monia. Mä en kai vaan aina muista sitä (että mäkin olen(?) tärkeä joillekin).

<3Hepoliini