Heippa.

Mulla ei ole sitten mitään muistikuvaa, että mitä olen tänne jo tänään tilittänyt, enkä jaksa tarkistaa (muuten saisin plärätä koko lokin läpi, eikä sellaista jaksa kai kukaan tehdä...?;)) Eli, olen kovin pahoillani, jos toistan hirveästi itseäni (taas jälleen kerran), mulla kun taitaa olla siihen muutenkin vähän taipumusta.

Ukkeli lähti vaihtamaan kesärenkaita. Sitä ennen käytiin kaupassa ja mä kävin koiran kanssa ulkona. No, siinä kun tultiin kaupasta, päätin avata sanaisen arkkuni ja sanoa ukkelille, että mitä mä viime yönä oikeen mietiskelin kun sängyssä hereillä ittekseni pyöriskelin unta saamatta. Mä kun vielä jaksan kuvitella, (kuten ehkä jotkut muutkin kaltaiseni) että rehellisyys muka palkittaisiin jollakin, jota myös ymmärtämykseksi kutsutaan. Löysin itseni meinaan aukomasta suustani sellaisia lausahduksia kuten "mietin viime yönä että onkohan se Kuopioon muutto virhe" ja "Tässä Kuopioon muutossa on nyt kyllä kyse jostakin suuremmasta kulminaatiopisteestä, joka tuntuisi määräävän koko loppuelämän suunnan". Tuon jälkimmäisen kohdalla mä tiesin jo lausahdusta suusta päästäessäni ettei ukkeli moista ymmärtäisi kuitenkaan. Ja lopputulos oli (kuten jo ääneen siinäkin pelkäsin etukäteen, että viitsinköhän sanoa yhtään mitään), että ukkeli möksähti, käsitti kaiken (no, melkein kaiken...) väärin ja sanoi mulle, ettei jaksa nyt kuunnella "mun kiukuttelua"(!). Siinä vaiheessa musta tuntui taas (jälleen kerran), että taistelen tuulimyllyjä vastaan ja pohdin että onkohan meidän kommunikaatio koskaan pelannut kovin hyvin.

No, asia painaistiin taka-alalle keittämällä kahvit ja syömällä Prismasta ostetut ylikalliit hillomunkit. Mä sitten ukkelille esitin hypoteesin, että voisiko olla niin, että niihin mun "epäilyksiini" Kuopioon muuttoa (tai mitä ikinä kohtaan se sitten oikeasti kohdistuukaan..) kohtaan voisi suhtautua jollakin muulla tavalla. Esitin jopa (aika vittumaisen ilkeästi, ehkä jonkun mielestä), että olisiko "normaali" sutautuminen siihen asiaan se, että yrittää YMMÄRTÄÄ ja jos ei muuta keksi, niin hokee vaikka mantraa "kyllä kaikki järjestyy". Mä niin haluaisin joskus kuulla, että joku sanoisi mulle, että kyllä kaikki järjestyy, ja sitten kaikki järjestyisi, kaikki olisi selkeää, ja perhoset liitäisivät kukasta kukkaan ja aurinko paistaisi aina elämänsä loppuun asti. Niin. Mutta ei... Mun pitää siis olla vaan vahva.

Oon mä joskus miettinyt, että oiskohan elämä naisen kanssa jotenkin erilaista, että ymmärtäiskö kaksi naista toisiaan paremmin kuin naismies-pari. Mutta kun mä EN OLE lesbo, niin minkäs voit! Ja sitä paitsi olen huomannut, että aina joskus elämä kiikuttaa kuitenkin niitä samalla aaltopituudella olevia kolmijalkaisiakin vastaan (olkoon tämä lausunto täysin irrallinen edellisestä vuodatuksesta, ettei tule mitään väärinkäsityksiä kotirintamalla..). Ja silloin sitä miettii. Asioita. Jees. Pakko oli taas vähän vuodattaa. On tää elämä sellaista, ettei siitä ota erkkikään selvää... :) Kuppi teetä ja sympatiaa, kiitos.

<3 Hepoliini