Terveisiä ahdistulasta.

Huhhuijaa. Ukkeli tuli vielä tänään (kuten eilenkin) hakemaan loppuja tavaroitaan, ja mä siinä auttelin kantamaan autoon niitä tavaroita. Sitten viimeisessä erässä lähti koirakin, ja tietty ukkeli ite... Kävin tuolla pihalla saattamassa ja aika pahat fiilarithan siinä tuli puolin ja toisin. Mä tosin itkin vasta kotona kun ovi napsahti selän takana kiinni. Ahistaa. Nyt me täällä kissan kanssa napotetaan kahdestaan, ja kuunnellaan radiota. Mä meinasin äsken laittaa ruokaa, mutta nyt juuri tässä näin tajusin, että ei ole mikroakaan enää, joten jatkossa ruoka sit joko lämpeää uunissa, tai ei lämpene ollenkaan. Kai se jääkaappikylmä eilinen lihapullapyttipannu maistuu sitten sekin ihan hyvältä?

Aamulla jo kun heräsin, niin täällä nyyhkin itekseni vähän, kun unetkin jäivät aika vajaiki koska piti herätä ajoissa työpaikkahaastatteluun. Oikeen just sellanen "maailman paras päivä" sitäkin ajatellen. Eli ei ollut, mutta hyvä puoli siinä oli se, ettei ainakaan turhia jännitellyt. Sen sijaan päästin suustani kaikki mahdolliset ja mahdottomat sammakot varmaan. Mut ihan sama, jso näin meidän kesken sanotaan. Tai ei se nyt ihan saman tietenkään ole, mutta siitä huolimatta että auoin suutani miten sattuu, niin se nainen oli kiinnostunut mun palveluksistani. Sanoinko että se oli tavallaan sellanen esihaastatttelu, ja sitten se varsinainen työnantaja suorittaa vielä omat valintansa sen jälkeen. No nyt sanoin sitten. Siellähän ois yks vuoden määräaikaisuus vapaana, mut jotenkin ahdisti se ajatus (en tiedä miksi...), että pitäisi olla valmis sitoutumaan johonkin juttuun (juuri nyt) vuodeksi eteen päin. Siis mähän oon sen kämpän kanssa jo sen aikaa pallon jalassa, tai muuten ottavat vuokravakuudesta "rangaistusmaksun", jos siis lähden ennen sitä.

Mä sain kuitenkin huomiseen asti aikaa miettiä sitä työkuviota (ihme kyllä sen rehellisyydenpuuskan jälkeen, mitä siellä avauduin, heh...), että olisinko kiinnostunut vai en. No totta helvetissä mä olen kiinnostunut, ja sanoin se sielläkin oikeen jopa moneen kertaan. Mä oon kato niin hullu, että aattelen sitä työnantajaakin (vaikka ei yleensä ole kyllä tapana, hahaha :D) tässä tapauksessa, kun onhan se vittumaista kouluttaa joku siihen hommaan, ja sit se oiski kahden kuukauden päästä että "heippa, mä lähden nyt muihin hommiin". Mut onhan sitä tietty vapaus noissakin tapauksissa irtisanoutua samoin perustein ku muutenkin. Ja onhan siinä toki koeaika, että vois sitä monoa tulla persiille siitäkin suunnasta. Hyvähkö (oi, mikä sana) palkka siinä kyllä ois aika vaihtuvien työaikojen vastapainoksi, mikä sekin kyllä kiinnostaa - raha siis - kun tässä on pitäny "kitkutella" jo aika pitkään aika vähin rahoin. Hmn.

Nyt mä tässä sitten mietin että jaksaisko syödä vai ei. Hitto kun ei oo sitä telkkariakaan... Vielä ois se Me Naiset tuolla odottamassa omaa vuoroaan...

Siihen mä olen tyytyväinen, että sovittiin ukkelin kanssa, että pysytään väleissä ja ystävinä. Ja mä tiedän, että tää päätös (vai tiedänkö?? No tiedän..? No tiedän...) oli kuitenkin oikea pidemmän päälle meidän KUMMANKIN kannalta, vaikka ei joka hetki siltä tuntuiskaan (kummastakaan). Vaikeaa se silti on (kummallekin). Ja tulee kyllä koiraakin ikävä, varmaan sekä mulla että kissalla, ja kissalla tulee myös ukkelia ikävä, koska ukkeli on ruokkinut sitä paremmilla herkuilla kuin mä(ja muutenkin). No, mä keskityn nyt siihen, että muistan ruokkia sitä ylipäänsä, hah! :(

Joopa. Varmaan lopullisesti pääsee tästä uuteen alkuun sitten kun on kamat kannettu siihen mun uuteen kotiini, jonka ikkunasta voin pimeällä morsettaa taskulampulla siskolle viestejä niiden asuntoon. Ja ne voi kiikaroida mun asunnon tapahtumia omasta kämpästään. Paitsi että en ole varma, omistaako siskon perhe kiikareita (multa kyllä löytyy sellaset, ihan vaan lintujen kiikarointiin juu...). Ja mä voin katsoa omasta ikkunasta (tai huiskutella ranskalaiselta parvekkeelta) kun siskonpoika leikkii pihalla. Aika kiva kuitenkin silleen.

Joo. Jospa tää tästä. Hyvin huomaa miten sitä rauhottuu kun vähän kirjottelee. Ei ahdista enää niin paljon, eikä itketä (juuri nyt) enää. Sanon vaikka itelleni, ja ukkelille, että "kaikki kyllä järjestyy"!

Ja ukkelille: Onnea uuteen työpaikkaan, ja paljon onnea kokeen läpäisemisestä!! Hyvin se homma lähtee siitä menemään, oot vaan reipas, etkä murehdi liikaa. Ja paljon rapsutuksia A:lle. Siis tämä nyt siltä pohjalta, jos sattuu hän lukemaan tätä joskus.

Jeps. Mä meen nyt syömään sit jotakin, ennen kuin pökrään. Koko ajan pyörii mielessä, että pitäis mennä koiran kanssa ulos... No enää ei pidä, eikä enää ei saa. Pitää varmaan ostaa ne sauvat, ja teettää se "Elisabeth Taylor"- paita niitä ulkoiluja varten?

<3Hepoliini