Heipsun!

Olin eilen illalla siskon luona katselemassa Euroviisuja yömyöhään. Ehkä sinne meneminen johtui kyllä enemmän siitä, että teki mieli päästä jonnekin täältä neljän seinän sisältä, kuin itse viisuista, jotka loppukohden alkoivat olla jo aika puuduttavaa höttöä. Kiltisti katselimme - minä, sisko ja sen mies - kuitenkin laulut loppuun, jonka jälkeen siskon mies nakkasi mut autolla takaisin kotiin. Sitten rupesin nukkumaan, ja heräsin vasta yhdeltätoista...

Siskon mies kävi mut sinne hakemassakin eilen. Ajattelin siitä läheisestä Siwasta käydä hakemassa pari siideriä mulle ja siskolle, ja hainkin. No eikö kysynyt se Siwan kassa multa papereita: "Sulla olikin varmaan paperit", se sanoi, ja mä vastasin että "pakko on kantaa mukana...". Ja se muija oli itse varmaan nuorempi kuin mä, voisin vaikka vannoa. Mä sitten taas mietin, että johtuuko se mun pukeutumistyylistä vai mistä, kun ihan lapseksi luullaan aina silloin tällöin. Sama juttu niiden "onko sulla opiskelijakorttia, oletko opiskelija" kyselyiden kanssa. "Joo, ei ole, valmistuin viisi vuotta sitten...".

Koitin tuossa hieman etsiskellä verokorttia noiden miljoonien ympäriinsä leijailevien paperiliuskojen seasta, kun se pitäisi ottaa huomenna mukaan kun menen tekemään työsopimusta. No en ole vielä löytänyt, mutta lajittelelinpa siinä samalla hieman tiliotteita ja muita papereita omiin pinoihinsa, ja siinä samalla muistin että voisi/pitäisi tehdä se muuttoilmoituskin. No eikun nettiin ja osoitteet uusiksi. Pitäisi varmaan yrittää keskittyä yhteen asiaan kerralla mutta joskus se on niin pirun vaikeaa, kun tässä nytkin tuli taas noin sata asiaa mieleen, jotka pitäisi hoitaa alta pois ennen muuttoa. Ja sitten siinä ohessa kun vielä tunnustelee fiilareita uutta työpaikkaa kohtaan, niin onko ihme, että keskittyminen vähän herpaantuu?

Siskon mieskin siinä soitti kun istuin paperipino sylissä (sekalainen kasa vaikka mitä lippusia...T: järjestelyihme) että oli kysynyt yhdeltä kaveriltaan sen pakettiautoa (ja myös sitä kaveria) lainaan ensi lauantaina mun muuttoa varten. Tosi hienoa, mä nau'uin puhelimeen. On muuten sama tyyppi kyseessä, joka aikoinaan kävi muuttamassa siskon kotoa pois. Mä olin silloin vasta, mitä, kuusitoista, joten hyvin on tässä vuosien varrellla tulleet niin siskon mies, kuin sen kaikki 100 kaveriakin tutuksi. Tuntuu vaan silti, että aina sitä on vaan niitten silmissä se "siskon pieni pikkusisko" :D. Ihan ookoo, emmä sillä. Sisko ja sen mies ovat olleet yhdessä jo kolmetoista vuotta. Hyvin ovat hekin saaneet sivusta seurata Hepoliinin seuraelämän myötä- ja vastamäkiä. No, sellaista se on.

Kovasti meinaa se uusi työ viedä ajatuksista tilaa tällä hetkellä. Mä tuossa taas sorruin polttelemaan tupakkia, vaikka eilen hetken aikaa tuntuikin että voisi jo lopettaa nortin pyörittelyn suupielessä, ja parvekkeella istuessa ajattelin sitä työpaikkaa. Silloin kun mä kävin siellä, niin tuli ihan hyvät vibat niistä työtiloista. Miellyttävä valaistus, LÄMPIMÄT sisätilat ja miellyttävän hiljaista (hyvä akustiikka), vaikka samoissa tilossa on paljon ihmisiä töissä. Eli just kaikkea, mitä ainakaan noin päällisin puolin ei helvetin esikartanossa (eli eks-työpaikassa) ollut. Toivottavasti mä sopeudun sinne, ja alan pärjätä niissä hommissa. Ja toivottavasti mun piilossa ollut panikointi sosiaalisissa tilanteissa ei ala mitenkään aktivoitumaan, kun olisihan se vähän noloa, että ekana päivänä vaikka kahvipöydässä nakkaisi vahingossa teet viuruskaverin syliin, kun saisi jonkun paniikkikohtauksen... Joskus aikoinaan meinaan nimenomaan ruokailu "väentungoksessa" saattoi aiheuttaa jonkilaista pakoreaktiota nuoressa Hepoliinissa. Mutta luulen, ettei siitä tule mitään ongelmaa tuolla. Ehkä...

Jooh, olipas taas paljastus. Vituttaa vaan, kun elämässään sitä on antanut kaikenlaisten pelkojen määrätä niin paljon tekemistä. Joskus vaikka kymmenen vuotta sitten en ikimaailmassa olisi voinut kuvitellakaan suoriutuvani tulevan työn kaltaisesta hommasta. Nyt se tuntuu vain kiinnostavalta, ehkä alkuun hieman haastavalta(tavallaan, kun oppii uutta)ja myös vähän pelottavalta. Mutta vain sen verran, että aistit ovat avoinna sitä hommaa varten. (Joo, eiku mä oon ihan paniikissa kohta ja valehtelen itelleni!!! ;D) Mut eiköhän se siitä. Mä jatkan papereiden lajittelua, josko sitä löytäisi sen etsimänsäkin (sitten kun olen siinä välillä tehnyt kymmenen muuta hommaa, joihin olen saanut inspiksen). Hyviä päivänjatkoja. Ja voimia.

<3Hepoliini