Heippa.

Pikku yötilitys vielä.

Puhuin äitin kanssa puhelimessa. Erehdyin soittamaan sille tultuani kylvystä, väärässä mielentilassa. Mä meinasin sanoa sille, että mä en jaksa kuunnella sen lässytystä, mutta koska mulla ei ole tapana tehdä niin, niin se jäi vaan ajatuksen tasolle. Se puhui jotain ukkelista ja sen sellasia. Mä yritin lopettaa sitä puhelua varmaan viistoista minuuttia, mutta eihän siitä loppua tullut. Mitenköhän se luulee, että mua auttaa se tieto, että ukkeli joutuu olemaan juhannuksen yksinään. Niinhän mä joudun olemaan itekin. Ja muutenkin tuntuu, että Ä ei oikein tajua mun ajatuksenjuoksua, tai ainakin aliarvioi sitä tällä kertaa aika pahasti. Väänsi rautalankaa niinku pikkutytölle. Tuli taas mieleen siskon tokaisu että "katkaise napanuora"(johon mä sanoin, että katkaistu on - tästä päästä).

Sitten mä luin vähän Uun juttuja pitkästä aikaa, ihan edeltävän puhelun innoittamana. Olen koittanu välttää lukemasta niitä, koska välttämättä niiden lukeminen ei tee hyvää mun pääherneelleni. Itsesuojelua kai. Sulle U voin sanoa, että tahdon sulle pelkkää hyvää. En ole katkera, en mitään sellaista. Haluan että olet onnellinen, mutta valitettavasti homma meni nyt sitten sillä tavalla, että musta tuntui, etten mä voi sitä sun kanssa olla, vaikka tärkeä ihminen mulle olitkin. Sanon tämän ihan siltä pohjalta, kun luin juttujasi... Ja jos luet tämän, niin vältä mainitsematta (pyydän) sellaisia asianhaaroja, jotka toisivat sun lukijalaumasi tänne mun lokiin huutelemaan. Tai periaatteessa ihan sama mulle, mutta en kaipaa mitään jätettyjen akkojen kerhoa tänne mua syyllistämään yhtään mistään.

Enkä myöskään mielestäni ole kuukaudessa unohtanut kuutta ja puolta vuotta, saatika kahdessa viikossa tehnyt sitä päätöstä. Tuskin Uukaan voit kirkkain silmin väittää, että meidän suhde olisi ollut ihan normipohjalla siihen viimeiseen kahteen viikkoon asti... Mä en tiiä onko liian rankasti sanottu, mutta mulle tuli vaan mitta täyteen kaikkea säätämistä ja tunsin että mun on paras jatkaa elämääni omalla tahollani, ilman "meitä". Mun mielestä sunkin olisi hyvä oppia olemaan sinut itsesi kanssa, sen jälkeen voit vasta oikeasti jakaa elämääsi jonkun toisen kanssa. Ja mun mielestä sä et ole ollut itsesi kanssa oikeen väleissä.

Mä en tiedä, miten mä saisin sut tajuamaan lopulta sen, miksi tein sen ratkaisun että halusin lähteä. Kaippa se vaatii vähän lisää itseilmaisuharjoituksia, koska tuntuu ettet sitä ole ymmärtänyt. Sussa ei ole mitään vikaa, olet ihan hyvä tyyppi, mutta et sitten lopulta kuitenkaan mulle oikea. Sen tulin huomaamaan siinä meidän elämässä. Olet epäillyt että muutto oli mulle se ratkaiseva tekijä...no, ehkä se oli se laukaiseva tekijä, joka sai mut lopulta toimimaan. Ja mun mielestä me tosiaan yritettiin jo pitkään saada pakettiin sitä meidän suhdetta, siinä onnistumatta. Tai en mä tiiä, oisko se sulle kelvannut sellaisenaan, mutta ei mun mielestä parisuhteen pidä olla sellaista mitä se meillä oli kuitenkin hyvin paljon. Tarkotan sitä, että sun ei välttämättä tarvii muuttua. Mun ei välttämättä tarvii muuttua. Voidaan olla omia itsejämme, mutta yhdessä se sekotus ei vaan pelannut. Paitsi ehkä kavereina/ystävinä. Ymmärrätkö.

Anteeksi kun näin julkisesti nyt tilitän, ja varmaan vielä jopa luokattoman kehnosti, eli onnistumatta taaskaan sanottua mitä halusin. Sut tuntien käsität(tai sit et) kuitenkin "kaiken" väärin ja mahdollisimman negatiivisien lasien läpi(sori). Mutta sanon: tää ei nyt ollut mikään loukkaus. Koita huvikseen miettiä sitä asiaa mun näkökulmastakin sen sijaan että näkisit vain omasi. Okei, meillä meni varmaan välillä ihan hyvin (tämän viimisen vuoden aikana?), mutta tavallaan kumpikaan ei voinut ohittaa sitä mitä aiemmin oli tapahtunut, kumpikin ehkä eri syistä, ja minä vielä en sitä että miksi niin tapahtui(junou). Liikaa painolastia tuli kasattua, siispä jatketaan omilla poluillamme näillä näkymin, eikö vaan. Jos sä et viihdy siellä missä nyt olet, niin mua ei ainakaan haittaa yhtään että muutat tänne takas. Mutta älä tee sitä väärin perustein, tiedät mitä tarkotan. Älä tee sitä siksi että toivot meidän palaavan yhteen. Ajattele kerrankin omaa parastasi, ja ajattele ennen kuin toimit, eli ei silleen miten sulla on ollut tapana toimia(=tee ensin, ajattele sitten). Pohdi, onko se oikeasti paras ratkaisu. Jos on, niin sitten eiku menoksi/tuloksi. Mutta AJATTELE, ja KUULOSTELE tuntojasi tarkkaan. Ja koita, herranjumala, välillä vaikka tehdä jotakin IHAN muuta(jotain "kivaa"), ettei sun ajatukset kulkisi vaan niitä samoja ratoja. Voimia&öitä. Ja jos sulla on jotain kysyttävää, niin ihan vapaasti saa kysyä. Siis jos on jotain, mikä vielä vaatisi lisäselvitystä...

Ystävällisesti:

Hepoliini