Huomenta.

Nousin juuri ylös sängystä. Herääminen tapahtui ensimmäisen kerran jo puoli yhdeksältä, johon asti nukuin yhtäjaksoisesti siitä laskien kun menin nukkumaan yöllä ensin nukahdettuani sohvalle kun jäin vielä hetkeksi katsomaan kun Conan paapoi eläinlapsia. Seuraavan kerran heräsin yhdeksältä siihen kun joku URPO hakkasi ilmeisesti naulaa seinään; nak-nak! nak-nak!. Mä en voi jumalauta käsittää että mikä siinä on kun joka perkeleen viikonloppu pitää sitä samaa harrastaa. Ja sitten kun olin autaasti hereillä niin mokoma nakuttelu loppui sitten siihen. Vissiin joku halusi vain varmistaa että ellei hänkään saa nukkua, niin ei nuku kukaan muukaan.

Siinä sitten loikoilin sängyssä aika pitkän tovin ja mietiskelin. Ei välttämättä olisi niin kamalasti kiinnostanut herätä vielä, kun töihinkin menen vasta kolmeen ja uni olisi senkin puolesta maistunut että jaksaa valvoa töissä myöhään. Kaikenlaisia asioita siinä pyörittelin päässäni ja katselin keittiön ikkunasta vilkkuvaa vaahteraa samalla rapsutellen kainalossa sormia hampailla tavoittelevaa pumpulipalloa, jonka kutsuin (kyllä, kissat OVAT kivoja, asshole!) sänkyyn kunnolla herättyäni. No, tähän väliin voin kyllä todeta, että en ole vieläkään herännyt kunnolla. Mä päätin siinä selällään maatessani, että yksikään maankamaran tallaaja ei tässä elämässä tule enää suorittamaan sanelupolitiikkaa mun suhteeni. Joo, älkää kysykö mistä tuli mieleen, mutta sen ajatusprosessin johtopäätös oli sellainen, että jos haluaa jotakin tapahtuvan, niin siitä voi sitten keskustella, mitään ilmoituksia mä en ota vastaan siitä että mitä mun pitäisi jonkun muun mielestä tehdä tai miten elää. Nih. Kunhan vain ajattelin ilmoittaa. Mutta kuten totesin, jutustelulla pääsee pitkälle. Muuten ei niinkään, ainakaan todellisuudessa.

Pikkasen meinaa taas ärsyttää, tai ei edes ärsytä, olen ihan ok tuulella, mutta jotenkin olo on kuin tulitikun vieressä istuvalla bensakanisterilla. Varmaan taas "ne päivät" lähestymässä. Mistä tuli mieleen että yksi päivä töissä istuin vatsa aika hyvin pystyssä olevna naishenkilön lähettyvillä, niin tuli sellainen olo, että viekää toi jonnekin pois mun näkökentästäni, kiitos. Varmaan olisin itse häippässyt siitä jonnekin muualle, jos se siinä tilanteessa olisi ollut mahdollista. Onneksi se pääsi ennen mua töistä, niin ei tarvinnut koko päivää sen rantapalloa tuijotella. Saisivat jäädä kotio kaikki pallomahat.

Mistä jollakin tavalla epäsuorasti tuli mieleen, että eilen kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Ikeassa. Joo, ja sisko ja sen 2+ oli siellä mukana myös. No tämä siskon entinen rantapallo sai sitten ihan hillittömän itkuraivarin, kun ensin sai juoksennella ihan itse siellä, mutta kun ei meinannut pysyä tuntumassa niin sisko latasi sen takaisin ostoskärryyn istumaan. Siinä se itki (huusi suoraa kurkkua) ainakin 20 minuuttia putkeen, ellei kauemminkin. Se vaan suuttui niin silmittömästi ettei mitään rajaa. Että jos tuntuu joskus Ikeassa käydessä että jollakin osastolla on liikaa ihmisiä niin ottakaan vaan raivostunut pari vuotias mukaan, niin jo vain alkaa osastoilla olla katselutilaa. Mä ehdotin siskolle radiollisia kuulosuojaimia vastaisuuden varalle, ja päätin vähintään hankkia itse moiset jos sattuisin joskus onnistumaan lisääntymisprosessissa. Siis ihan vaan sen takia, kun siskon kanssa hyvin pitkälti on samat geenit, ja siskonpojan huutoitku ON oikeasti varmaan kovin luonnon tuottama ääni, jota olen koskaan kuullut...

No, ostin mä sieltä itkulandiasta jotakin, punaisen ison maton mun yhdistettyyn olohuone/ruokatila/makuuhuoneeseeni. Vähän väriä torppaan, täällä kun on seinät ja lattiat mielikuvituksellisesti värjätty (kamalan) vaalean sävyillä. Ensin harkitsin valkoista mattoa, mutta jos joskus haluan olla ihan valkoisessa (no ei tästä ihan valkoista saisi tekemälläkään) ympäristössä, niin menen Jennifer Lopezin luokse kylään... joo-o. Ostin kylläkin myös pienen pyöreän valkoisen villamaton keittiön lattiaa somistamaan. Sinne Ikeaan mennessä isitaksi (juu, saatiin kyyti) päätti ajeluttaa meitä mun entisen kotitaloni ympäristön kautta. Jotenkin vähän kirpaisi siitä pyörähtää, mutta  ihan vain sen hetken kun tuttuja maisemia ohiteltiin. Vaikka kyllähän mä viime talven synkkinä ja pimeinä päivinä monesti lenkkeilin myös keskeneräisen Ikean ohitse sen lähipelloille koiraa vapaana juoksuttamaan. Mutta enpä juoksuttele enää.

Aamupalalle.

<3Hepoliini