Yötä.

Meinasin jo käydä unille, mutta iltatupsua ranksikselta polttaessani mietin jos kuitenkin raapustaisi vielä pari riviä ylös. Istun täällä pimeässä telkkarin valon hämyssä, ja koitan saada sormet osumaan oikeille nappuloille...

No ensin pakollinen toteaminen työkuvioista, olipa ihan pirun pitkä ja väsyttävä päivä, mutta tulipa tehtyä. Vielä huominen pitäisi jaksaa ja sitten tiistaina on (mielestäni jo aika ansaittu) vapaapäivä. Sen jälkeen mulla on seuraava viikonloppukin jopa vapaa, mutta ilokseni tänään sain tajuta työkaverin toimesta, että sehän on piru pyhää koko loppuviikko, että tuskinpa tulee sinne ostoksille (joiden tekoa olen viivytellyt, minkä olen ehtinyt) kuitenkaan lähdettyä, kun eihän mikään paikka ole prkl auki! Hah. No, jospa sitten tiistaina, pitää katsoa.

Ja sitten. Ukkelia näin taas eilen, toisen kerran lyhyen ajan sisällä. Tuli Turun kautta hakemaan otusta hoidosta, ja siinä sitten samalla kun kävin moikkaamassa koiraa, näin myös Ukkelia. Vähän jännät fiilarit tavallaan kun toinen on kuitenkin niin tuttu, mutta kuitenkin nyt elelee ihan uudenlaista elämää siellä jossakin. Totta on tosiaankin varmaan, että U on niistä meidän ajoista muuttunut. Ulos päin nähden (tai mitä "antoi itsestään ulos") muutos on ollut ainakin jollakin tavalla hyvä. Vaikka vähän oudoltahan se tuntuu jollakin tavalla vaihtaa eksän kanssa kuulumisia "nykyisistä" ja jostakin "lyyliasioista", heh...

Äsken tuolla jossakin jotakin lukaisin, ja mulle tuli sellainen pelko, että toivottavasti mun näkeminen ei mitenkään sekoittanut Ukkelin tunnepakkia (liikaa). Tai paraskin minä nyt sitten sanomaan, kun itse tuolla aiemmin jo taisin todeta jotain sen kaltaista itselleni tapahtuneen sen ensimmäisen tapaamisen jälkeen. Ja olihan se eilenkin jotenkin haikeaa "lähettää" toinen taas matkaan sinne jonnekin kauas. T:kin taitaa pelätä, että mulla ei nyt ole oikein selkeät sävelet päässä, ja sehän vaara tässä julkisessa ajattelemisessa on, että kun kumartaa toiseen suuntaan, niin pyllistää toiseen... Tänäänkin se taas kysyi, että mitä mä olen oikein miettinyt, johon mä, että mistä niin. No, että kaduttaako mua se, kun erosin U:sta. En osannut siihen oikein sanoa juuta, enkä jaata, koska aihepiiri olisi kaivannut kuitenkin hieman syväluotaavampaa käsittelyä (ja koska olin niin väsynyt, niin en jaksanut), kuin sen, että olisi siihen voinut vain yhdellä sanalla vastata tyhjentävästi. On monia asioita kuitenkin, mitä varmasti siinä erossa kadun, kuten vaikka se, että toimin todella typerällä ja epäkypsällä tavalla sen koko "prosessin hoitamisessa"...

Niin, ja taas me puhutaan tästä, sori vaan.

En mä tiedä, vähän ajatuspakki sillä tavalla hukassa. Jotenkin tuntuu, että paras antaa ajatusten muhia rauhassa vaan, jos jotakin muhittavaa on. Ettei lähde soitellen sotaan, ja ettei taas onnistu saamaan tuhoa aikaiseksi ympärillään (mitä siis teen jatkuvasti, ihan tietoisesti, kun tätä lokia kirjoitan ja päästän asianomaisetkin pääni sisälle(eli jotakin kai voisi pitää ihan omana tietonaankin?))keskeneräsillä ajatuksilla.

Sain sen käsityksen, että U:n mielestä mun ja sen olisi ihan hyvä puhua joskus kasvotusten kaikista asioista, ja rehellisesti olen kyllä sitä mieltä, ettei se ainakaan pahentaisi yhtään mitään. Silloin joskus keväällä, kun mä tein lähtöä, ja U teki lähtöä sinne susirajalle, niin kumpikin oli niin lukossa jollakin tavalla, ettei me osattu puhua oikein mistään mitään. Sulassa sovussa jaeltiin levyjä ja pyyhkeitä, ja pidäteltiin itkuja siihen asti kun muuttoauto starttasi pihasta - ja se oli siinä. En mä sitten tiedä, miksi ei silloin mitään puhuttu, mutta kai se oli sitä, että pitkän aikaa meidän oli (sanokaa joku toki, jos olen väärässä) aika vaikea puhua mistään ns. tärkeistä asioista muutenkaan(?).

Tavallaan musta tuntuu, että kaivan omaa hautaani kun kirjoittelen näitä vasta kypsymisasteella (ja puoliksimietittyjä) olevia ajatuksia, mutta yksi motiivi siihen on juuri se, että saan ainakin yrittää sanoa jotakin mitä mielessä pyörii (vaikkei nyt niin pyörisikään koko ajan). Ääneen puhuminen kun on oikeasti ainakin sata kertaa vaikeampaa. Mun tekisi mieli tämän raapustelun yhetydessä viitata U:n lokiin, ja "vastata" joihinkin siellä olleisiin pohdintoihin, mutta en mä tiedä, ei se taida olla kovin reilu tapa käsitellä asiaa, kun U:kin on jättänyt viittailematta omassaan mun lokiin (ainakin suurimmaksi osaksi). Kiitos siitä.

En mä tiedä, mä taidan olla vähän liian unen tarpeessa jatkaakseni tästä aiheesta tällä erää enempää (kun en nyt päässyt edes alkua pidemmälle, heh..). Mulla on aiheeseen liittyen ajatuksia ja tunteita, joita mä en osaa vielä sijoittaa paikoilleen, saatika sanoiksi (missä lienee myös osasyy siihen, kun en T:lle osaanut suoraan vastata kysymykseensä). Kaipa se on niin, että uudenlaista palapeliä kootessa siihen menee kauemmin aikaa, kuin jos kokoaisi vanhaa ja tuttua palapeliä. Siis niin kuin, että mitäs tässä nyt, mikä pala kuuluu mihinkin, ja millä tavalla, ja miksi. Eikä pidä nyt juosta kenenkään karkuun, tai ylitulkita mitään rivien välistä, Hepoliini tässä vaan koittaa selkiinnyttää ajatuksiaan, ja se on aina aika tuskainen, pitkällinen ja sekava projekti. Ja joskus jopa EHKÄ johtaa johonkin hyväänkin lopputulokseen (niiden matkalla poroksi palaneiden siltojen jatkeeksi).


<3Hepoliini (minä minä minä...)

P.S. Kauniita unosia joka iikalle.