Huomenta.

Heräsin tuossa vähän aikaa sitten ja nyt juon teetä ja odotan että silmät aukeavat. Seuraava jaarittelu sisältää Ukkelia ynnä muuta, joten jos kyseinen aihepiiri ei innosta, niin hyppää yli (koko roska).

Tässä on tullut vieteltyä aika mielenkiintoisia hetkiä sitten viime kirjoituksen. Olikohan se nyt silloin vapaapäivän iltana kun Ukkelilta tuli viestiä että voisko koira tulla tänne hoitoon. No, koira päätyi lopulta (ainakin nyt)olemaan vanhempien luona, missä mäkin vietin toissayön ihan vain sen takia, että sain viettää laatuaikaa koiruuden kanssa. Sehän oli ihan innoissaan kun mä menin sinne töiden jälkeen, vaikka mut ehti jo nähdä silloin päivällä, kun yhdessä U:n kanssa vietiin otus sinne hoitoon.

Samaisena toissa päivänä, vietyämme koiran hoitoon, kävin U:n kanssa hieman kahvittelemassa ja jutustelemassa paikallisen huolstikan kahviossa. Kaipa siinä tuli sanottua jotakin, mitä on päässään pohtinut, eikä ole aiemmin ollut tilaisuutta sanoa. Samanaikaisesti uusi elämäni pyöri täysillä täällä kotona, tosin aivan tietoisena että läksin Ukkelin kanssa täältä, kun se tuli hakemaan. Jotenkin vaan tuntui, että liian paljon sattui tapahtumaa parin päivän sisälle, että eilen tultuani kotiin (vatsa stressista kipeänä), nyyhkytin vaan T:n vieressä sängyssä, kun en muutakaan osannut enää tehdä. T siinä sitten kyseli niistä fiilareista, johon mä sitten sanoin, että tuli vaan tunteet pintaan jne. kun sitä U:kin tuli nähtyä. En mä edes muista, mitä kaikkea T:lle/T:n kanssa tilittelin, mutta sen mä ainakin muistan, että totesin ääneen sen, että saattoipa multa olla jossakin vaiheessa hieman liian aikaista U:n jälkeen ryhtyä "hommeleihin". Että vaikka luulinkin olevani niin valmis ja ohi U:sta, niin ehkä en sitä sitten kuitenkaan ollut. No, sitten T kysyi että haluaisinko mä olla vielä U:n kanssa.

Kun mä näin Ukkelia, niin musta se näytti ainakin ulospäin tosi hyvinvoipaselta, ja vaikutti kaikesta huolimatta paljon tasapainoisemmalta kuin silloin meidän yhdessäoloaikana. Siinä sitten pyörähti mielessä, että ei se ero kuitenkaan loppujen lopuksi tehnyt U:llekaan muuta kuin hyvää...? Väkisinkin joskus on kuitenkin käynyt mielessä, että tekikö sitä virheen, kun lähti kävelemään. Mutta sitten kun muistaa, miten huonosti me voitiin toistemme seurassa, niin ajatukset lähtevät ihan toiseen suuntaan. T (liian) kultaisena ihmisenä eilen heitti, että ehkä mun ja U:n sitten pitäisi vielä yrittää yhdessäolemista (nyt oltuamme erillään), mutta siis noin ihan teoriassakin puhuttaessa - kun otetaan huomioon, että moinen Big Brotheriin verrattavissa oleva ihmiskoe ei todellakaan olisi mun tahdosta kiinni - niin miettikää nyt miten rikki porukka olisi sitten sen jälkeen, jos/kun siitä ei kuitenkaan tulisi yhtään mitään. Ja sitä paitsi Ukkelikin on taas alkanut elää ihan eri tavalla kuin mun kanssa, ja mä olen saanut rauhassa olla kotihiiri, niin riittäisikö se sitten, että nyt ajan kuluttua hieman eteen päin, voimme muuten vain lämmitellä "suhdettamme" sellaiselle kaveruudelliselle pohjalle, missä ei tarvitse repiä toiselta silmiä päästään, ja missä voi olla ihan oma itsensä - välimatkasta tai ajasta riippumatta. Niin kuin vaikka mulla ja O:lla on. En tiedä, kunhan mietin ääneen. Jos olisin miettinyt ääneen eilen, niin tekstistä olisi saattanut tulla aivan toisenlainen, joten se varmaan kuvaa sitä, että ihan selkeitä säveliä ei nyt ole siitä asiasta pääherneellä, miten tätä kaikkea pitäisi oikein käsitellä.

Mistä johtuen mulla oli eilen sellainen olo, että olen pelkkä ihmisraunio, ja saan aina vaan pahaa aikaiseksi (mies)ihmissuhteissani. Siis miettikää nyt! T on tullut tänne varta vasten jostakin hiton kaukaa mun luo, ja sitten mä nyyhkytän sille, että mulla nyt pikkasen meni tunnepakki sekaisin kun näin sitä Ukkelia taas pitkästä aikaa. Ja sitten toinen kilttinä ihmisenä kuuntelee, ja lohduttaa, ja ymmärtää... Mutta kaipa se johtuu siitä, kun se on itse käynyt joskus samanlaisia fiilareita läpi, niin tietää sitten ainakin vähän, mitä se voi pääkopassa välillä olla. Mutta silti...

Ehkä se on sitten siitäkin, kun niin monesti on joutunut sanomaan pysyvät heipat tässä elämässä jollekin, niin enää ei sitä vaan vapaaehtoisesti halua tehdä, ainakaan, jos se on yhtään itsestä kiinni. Tulihan meistä Ukkelin kanssa kuitenkin aikast hyviä ystävyksiä sinä aikana, kun yhdessä oltiin. Ja ehkä sellaisina meidän olisi myös syytä pysyäkin (viitaten kaikkeen edeltävään)?

Joku taas nyt ei jaksa jossakin lukea näitä Ukkeli-jaarituksia, mutta tällaista se joskus on. Koira on vielä siellä mun vanhempien luona hoidossa, päättelin, että U on menossa sinne lauantaina, joten jos aikataulu sallii, niin voisin vaikka lauantai-iltana töiden jälkeen käydä vielä koiraa&poikaa moikkaamassa, ennen kuin palaavat pohjoiseen. Varmaan saan taas pyyhkiä vesiä silmistä, ainakin se koiran takia - se kun rupesi siellä piipittämään alakerrassa jo kun mä kävin yläkerrassa hakemassa lakanoita petiä varten. Kaipa silläkin on ollut ikävä mua.

Joo, man måste gå (töihin, iltavuoroon..)


<3Hepoliini

P.S. Musta tuntuu, että nykyään onnistun joka kerralla loukkaamaan jotakin näillä jaarituksillani, joten pyydän jo valmiiksi anteeksi ainakin kaikilta asianosaisilta, multa kun sanat tulevat joskus ulos miten sattuu, vaikken niin tarkottaisikaan... :/