Väsyttää niin perkeleesti. Neljäs päivä töissä vapaalla kirmailun jälkeen. Ehti sitten tulla kolmet kympitkin täyteen tuossa keksiviikkosena ilman sen kummempia seremonioita. T:ltä sain ihan perkeleen hienon uuden digijärjestelmäkameeran lahjaksi, siskolta rannekorun ja äitiltä sitä rahaa, mitä hieman osasin odottaakin. Sainpa äitiltä sen vanhan kultaisen paksun rannekilluttimen - hänen silmäteränsä. On saanut sen joskus 60-luvulla vissiin rippilahjaksi. Sitten erinäiset odotetut ja odottamattomat ihmiset onnittelivat tekstiviestein, joskin koko muu suku (paitsi nuorin isoveli), plus kummit ynnä muut vastaavat olivat autiaasti unohtaneet tällaisen vähäpätöisen pikku merkkipaalun hepan elämässä. Ei sillä, että olisin odottanutkaan yhtään mitään sen kummempaa. Pohjanmaalainenkin pihahti tekstiviestillä, jonka jälkeen juteltiin hieman luurissa, jonka jälkeen asiaa puitiin ihan kivoissa merkeissä täällä kotosalla. Taisi T olla hieman mustis(vaikkakaan ei varmaan tykkää kun sanon sen tässä näin), kun tietää, mitä mäkin olen herra pohjalaisesta oikein ajatellut ja tunneskellut. No, mä sanoin sille, ettei tarvii olla; sekä minä, että pohjis ollaan siirrytty mitä ilmeisemmin siihen kuuluisaan seuraavaan ruutuun, hehheh. No mutta ei siitä sen enempää.

Toista pohjanmaalaista kattelin telkkarista tuossa vähän aiemmin illalla, nimittäin sitä Lauri Tähkää ja Elonkerjuuta. Kumma juttu, mutta vieläkään en ole kyseiseen herraan onnistunut törmäämään lenkkipolulla (toivossa on hyvä elää, hahhah), vaikka kaiketi se jossakin täällä päin viime tiedon mukaan asustelee. Johtuisikohan se vaikkapa siitä, että herra Tähkä viettänee suurimman osan ajastaan niillä keikoilla, mutta myös siitä, että mua ei järin missään lenkkipoluilla nykyään kukaan onnistu näkemään ;). Joo... mutta kiva olisi joskus niitäkin käydä katsomassa, koskaan en ole vielä onnistunut viemään itseäni niitten keikalle, perskele. Mutta ehkä sit joku päivä, kuka tietää.

Tänään olisi ollut työkaverin 3-kymppis-juhlat tuolla sityssä eräässä isossa perinteikkäässä turkulaisyökerhossa (vai miksikä niitä kutsutaan nykyään), ja toinen työkaveri jo tekstarilla hätyytteli, että tulepas tänne, niin kilistetään sullekin, mutta oikeesti oon niin väsynyt, että suihku ja sen jälkeinen käpertyminen sohvan nurkkaan houkuttavat paljon enemmän kuin kukkuminen ylhäällä yömyöhään. Kai mä olen vähän tylsä ihminen, kun nukkuminen kiinnostaa enemmän kuin se kukkuminen...?

Jännä muuten huomata, ettei mitään dramaattista "yhden yön muutosta" tapahtunut ikänumeron vaihtumisen jälkeen. Paremminkin nyt on olo ihan jees, kun ei tarvii enää odotella milloin se mittari raksahtaa siihen tappiin. Jos rehellisiä ollaan, niin keskiviikkona kyllä hieman kävi mielessä, että apua, nyt mä oon jo 30, ja kello senkun tikittää, mutta se meni noin kahdessa sekunnissa ohi. Bussissa tosin totesin, että aika on mennyt niin pirun äkkiä (no, vähän liioittelua kehiin) kaksikymppisestä kolmekymppiseen, että jos jotakin haluaa tehdä, niin paras tehdä se sitten, eikä vain suunnitella, ettei tarvii sitten kärsiä mistään kamalasta neljänkympin riisistä - joka itseni tuntien alkaa kylläkin joka tapauksessa viimeistään kun 35 kilahtaa matkamittariin. No, toivottavasti mä olen siihen mennessä saanut jotakin hyvääkin aikaiseksi.

Pikkasen alkoi Hepo-mamman menojalkaa vipattamaan kun katsoi Laurin Tähkäilyä telkusta. Ostin sen kunniaksi yhden lonkeron kaupasta =D. Mä en voi sille mitään, mutta mulle tulee niistä biiseistä aina mieleen viime vuoden syksy ja talvi, kun tarvoin länsi-Turku - Raision lenkkipoluilla koiran kanssa, ja kuuntelin MP-kolmosestani kyseisiä viisuja ja haikeilin. En mä edes muistanut taas ennen kuin tänään, että mulla oli sellainenkin soittopeli. Pitääpä joskus piipahtaa vanhoilla kotipoluilla, jos vaikka ensi keväänä menisi katsomaan kun sinivuokot alkavat kukkimaan ojanpientareilla (viime keväänä niitä oli ainakin paljon). No mutta menojalan vipatus vaihtui siihen totaaliseen väsymykseen sitten. Parempi varmaan olla kuuntelematta sen enempiä mitään tunnekanavia avaavia kappaleita, ettei pääherne ylirasitu.

T lähti yövuoroon. Meillä on nyt sillä tavalla "kivasti", että vuorot menevät ihan ristiin: kun hän tulee kotio, mä lähden töihin, ja toisin päin. Mutta kaipa sitä kaikenlaista kestää aikansa, vaikka päällään seisten. Ja kyllä mä tykkään välillä olla ihan omissa oloissanikin, mutta rajansa kaikella määrällä kummiskin, vai mitä. Tiistaina on taas vapaapäivä, ja mietin, että josko sitä menisi kamppaajalle (käyn keskimäärin 2 kertaa kymmenessä vuodessa kampaajalla...), ja laittaisi tukan uuteen kuosiin. Hei, älkää peljätkö, tuon teille suuren ilon, en meinannut hankkiutua hiustupsusta kokonaan eroon, vaan hieman vaan siistiä latvaa, ja kerjätä siihen hieman kerroksia, jos mahdollista, kun alkaa tää tavispitkätukka jo hieman kyllästyttämään (kun töissäkin kaikilla on niin hienot tukat;)). Mutta tuskin mä mihinkään jaksan mennä, ja kai niihin pitää joku aikakin varata? Ehkä mä tyydyn leikkaamaankin vähän latvaa tuossa suihkuttelun jälkeen vaikka sitten ihan ite. Tai sitten en.

Sitten mä mietin niitä synttärijuhlistuksia siihen itsenäisyyspäivä-viikonloppuun, mutta tuskin siitäkään mitään tulee, ainakaan jos haluan että T osallistuu niihin - se kun on jo veljensä kanssa sopinut jotakin ihme toimintaa sille illalle keskenään. En nyt viitsi vinkata mistä ne silloin oikeen löytää, mutta sanotaanko että joskus muutaman kerran turpaanottaneena en jaksa paljon sellaisia aktiviteetteja katella. Ei sillä, että mua olisi mukaan pyydettykään (eikä olisi toki tarvinnutkaan(enkä olisi mennytkään)). Toki mä voisin harkita vastaavasti jotakin tyttöjen iltaa samaiseen ajankohtaan, hmn... Ei niin paha idea? Se vaan nyt sattuisi olemaan pitkään aikaan viikonloppu, jolloin jotakin menotouhua voisi edes käytännön syistä (asun töissä) harkita. Saas nähä.

Tänään ja eilen olen myös pitkästä aikaa tykännyt (oikeasti) tehdä työtä jota teen, siitä huolimatta, että päivät tuntuvat joskus kuolettavan pitkiltä. Ihmiset ovat välillä vaan niin hauskoja ja mukaviakin. Harmi, että en voi puhua niistä sen enempää... Näinä irtisanomisten aikoina on kuitenkin ihan kiva kun ON se työpaikka, josta vielä jää (pikkasen, ei lottovoiton verran) rahaa tilillekin. Ja jos alkaisin asioista kertoilemaan, voisi olla että pomo-täti näyttäisi ulko-ovea aikast pikaseen Hepalle. Ei olisi vissiin meinaan eka kerta siinä talossa... Maailma on kuitenkin niin pieni.

Mutta sellaista. Mä luulen, että mun lonkero on nyt jäähtynyt nautittavan asteiseksi jääkaapissa ja menen hakemaan sen, pistän takin päälle, otan tupakin, avaan ranskiksen oven, sytytän tupakin, avaan lonkerotölkin, hörppään siitä vähän ja vedän kunnon savut keuhkoseen. Työpaikalla kyllä esitettiin jotakin tupakanlopettamispropagandaa, jossa sanottiin että 3-kymppisenä polttamisen lopettaminen pidentää odotettavissaolevaa elinikää kymmenellä vuodella. Aika outoa että sitä eläisi siten 10 vuotta pidempään kuin normaali tupakoimaton! ;)

Sii juu.

<3Hepoliini