Tervehdys pitkästä aikaa.

Viettelin tuossa hieman hiljaiseloa blokin suhteen; ei vain huvittanut kirjoitella tänä aikana mitään, varsinkin kun ennen taukoa sisältö tuntui menevän koko ajan vain vatvomisen puolelle. En mä kyllä mitenkään tarkoituksella ole ajatuslaatikostani erossa pysytellyt, yksinkertaisesti ei vaan kiinnostanut kirjoitella mitään jostakin syystä. Nyt ajattelin kuitenkin yrittää, onhan tänään viimeinen päivä alle 3-kymppisenä, huomenna tulee sitten pyöreitä vuosia täyteen.

En mä silti ajatellut mitään välitilinpäätöstä tehdä tähänastisesta elämästäni. Tietysti voisin todeta että "näin kolmekymppisenä olen paljon tasaisempi ja tyytyväisempi kun parikymppisenä" tai että "mistään hinnasta en haluaisi olla enää 18-vuotias". Toisaalta se on kyllä totta, siis se, että olen paljon tasaisempi ja tyytyväisempi noin kokonaisuutena elämiseen ja itseeni kuin epävarmana parikymppisenä. Tai en mä tiedä, olinko mä silloin mitenkään epävarmempi (tai nyt yhtään varmempi), ehkä paremminkin epävakaisempi. Samanlainen hermoilija mä kuitenkin olen yhä edelleen, nyt vaan tiedostan nuorempien vuosien vastakohtana että suurin osa hermoilusta on ihan turhaa.

Mitäs muuta mä olen tässä numeroiden vaihtumisen edellä tehnyt... Noo, työpaikan pikkujoulut olivat tuossa välillä, tosin siitäkin on jo aikaa. Tyylilleni uskollisena kävin toki tanssaamassa siellä pomotätien tarkkaavaisten silmien alla. Ihan hauskat kekkerit olivat ne, joskin eri tahoilla hieman mustista aiheuttivat...
hehheh. Ja teinpä sen jälkeen senkin ihmeen - pämpättyäni sidukkaa naamariin koko illan - että menin töihin seuraavana päivänä (jo iltapäivästä). Olen tainnut opetella juomista ilman krapulaa?

Tulihan tuossa viime viikonloppunakin T:n kanssa vähän viiniä maisteltua. Yön myöhätunnilla siinä huomasin että tupakat olivat uhkaavasti loppu, ja raahauduin (jos T:ltä kysyisi, niin verbin raahautua tilalla lukisi varmaan kirmata)lähikippolaan ostamaan röökiä. Koska olin niin mukavassa nousuhuppelissa, niin jäin vielä yhdelle siiderille siihen ja bongasin tiskiltä jonkun entisen vapaapalokuntalaisen, joka nykyään kunnostautuu pelaamalla pokeria. Selvin päin oli moinen kaveri siellä, ja istahti samaan pöytään jutustelemaan. No sitten T reipastui kotosalla, ja tuli katsomaan että missä heppaliini oikein viipyilee. Saattoihan se pahalta näyttää kun heti siellä istuskeli jonkun toverin kanssa samassa pöydässä, mutta sulassa sovussa kuitenkin siinä istuttiin loppupätkä kolmistaan samassa pöydässä ja juotiin sidukka/battery loppuun. Käytiinpä pokerimiehen kyydillä katsomassa vielä onko eräs toinen lähikippola auki, mutta ei se ollut, joten pokerimies heitti meitit kotio siitä. Seuraavana päivänä olo oli sellainen, että päätin juomisten saavan riittää mun osalta ainakin vähäksi aikaa...

...Toisaalta. Itsenäisyyspäiväviikonloppuna mulla olisi vapaata, ja aikaa jopa juhlia niitä synttäreitä jos siltä tuntuisi. Mutta toisaalta, tää kämppä on niin pieni, ettei tänne oikein ketään mahdu, ja taas toisaalta (tai kolmannelta...), haitanneisiko tuo, en mä edes tiedä ketä mä tänne pyytäisin, ja vaikka tietäisinkin, niin tulisiko kukaan. Ja jos ei tulisi, niin en ole varma haluanko ottaa siitä selvää. Siispä ainakin huomisen, varsinaisen synttäripäivän, vietän "iloisesti" työtä tehden iltavuorossa. Mietin että pitäisikö ostaa kauheat määrät vaikka karkkia, ja viedä työkavereille päivän kunniaksi, mutta enpä tiiä, sellaiset hössötykset yleensä saavat mut vain hermostumaan. Toisaalta, en tiedä myöskään onko sellainen elämä mitään elämää, että välttelee vain hermostumisen tunnetta. Ja vielä kerran toisaalta, (ex-)Ukkelia siteeratakseni, ehkä mä tarviin vain niin tappavan tasaista elämää, että pysyn kuosissani ja aitain sisäpuolella. Jotakin sen suustaista muistan sen joskus todenneen, joskin hieman eri asiayhteydessä. Sen mä ainakin voin sanoa, että mitään tunnevuoristorataa en enää näinä päivinä kaipaile, tai ainakaan tarkoituksella haeskele...

Eilen olin muuten saikkulomalla, tänään vain tavallisella vapaalla. Ei, en ollut flunssassa, vaan pissin verta toissailtana. Sitten kun terkkarilla kävin eilen, niin passitti tietty virtsatestiin, todettuaan ettei veren kuseminen oikein kuulu virtsatietulehduksen taudinkuvaan. Jotakin valkosoluja siellä oli ollut, ja verisoluja, ja sain puhelinreseptin siihen...virtsatietulehdukseen. Musta tuntui siellä käynnillä ettei se akka edes uskonut mun tarinaani siitä verestä, vaan epäili että haeskelen vain saikkua. Mikä puoliksi oli totta, koska jouduin kerjäämään sen loppupäivän itse sairaslomaksi, perhele. Ja sitä paitsi, kyllä mä ainakin mieluummin olen kotona kuin töissä, mutta ei kai se silti tarkoita sitä, että ei saisi oikeasti huolestua väärän värisestä ureasta? Sitten kun odottelin sen terkkarin puhelinsoittoa niistä koetuloksista, olin jo melkein varma että sieltä tulee joku tyyliin syöpätuomio. Sitä se ei kyllä kertonut, että jos se veripissa ei kuulu moisen taudin taudinkuvaan, niin mihin se sitten kuuluu. Hmn, pitäisiköhän vähän guuglata... Joo mutta tosi kiinnostavaa. Vähän tuntuu että noista antibiooteista tulee paha olo vaan, muuten alkaa olla ihan ok olo (ei enää kuseta koko ajan), vaikka jollakin oudolla tavalla hermostuttaa koko ajan (tai sitten se johtuu siitä että join taas kahvia(ei mulle SAA antaa kahvia!)).

Kohta meinasin kipittää suihkuun, ja sitten illemmalla menen käymään vanhempien luona, vissiin saan samalla jonkun synttärilahjan, epäilen, että rahaa. Vaikka viikonloppuna viinipäissäni taisin vastata äitin tekstiviestiin että "viulu oli oikein kiva joskin kallis", kun tämä kysyi mitä haluaisin syntymäpäivälahjaksi. No, katotaan mitä sieltä nyt tulee. Viuluviestissä kyllä muistaakseni totesin että "kortti riittää", mutta äiti oli siitä vähän eri mieltä. Ehkä mä ostan sen viulun sitten itse.. Niin! Ja nyt mulla olisi kyllä vihdoin ja viimein varaa ostaa se piirtopöytä/kynähiirikin! Olin jo ihan unohtanut koko vehkeen. Eipä sillä, mitäpä tällainen harrastelijapiirtäjä sellaisella edes tekisikään, ja missä välissä edes ehtisin mitään piirtämäänkään kun tuntuu että aina vain on töissä. Tai paremminkin aika kulkee liian nopeesti, ja yhtäkkiä huomaatkin että on taas aika painaa pää tyynyyn ja ahtautua sänkyyn.

Siitä tulikin mieleen, että varmaan yksi syy siihen miksi ei ole huvittanut kirjoitella, on siinä, että olen viime kuukauden aikana nukkunut ihan vitun (nuoriso saa kiroilla vielä, perkele) huonosti. Öisin olen katsellut kelloa: kaksi, neljä ja kuusi, ei unta, unen häivähdys. Ja sitten jos on saanut nukuttua, niin on öisin kuitenkin heräillyt. Onneksi viimeiset kolme tai neljä yötä olen saanut nukuttua. Huomaakohan asiayhteyttä jos totean että olen samanaikaisesti ollut vapaalla.

Ukkelinkin kanssa soittelin tuossa, olikohan se nyt lauantaina vai milloin. Ihan kiva oli kuulla hänenkin ääntänsä pitkästä aikaa, oli vaan kovassa flunssassa siellä. Niin kuin oli T:kin täällä. Mä olen siltä vielä toistaiseksi säästynyt.

Eräs seikka sai mut myös miettimään pohjanmaalaista, siis sitä, että mikä mahtaa olla heikäläisen tilanne tällä hetkellä. En nyt valitettavasti pysty sanomaan mistä moisen oivalluksen sain, mutta se liittyy hepoliinin loputtomaan uteliaisuuteen, ja tavallaan työhönkin. No mutta, ehkäpä mun ei tarviikaan tietää. Utelias olen silti.

Tulipas taas suollettua sitä sun tätä, eikä oikein mitään. Loppuun voin todeta että en ole ostanut hevosta, en ole ostanut omaa ihanaa pikku puutaloa, enkä ole lisääntynyt. Siis ennen tätä kolkytvuotissynttäriä. Niinhän mä joskus ajattelin että ehtisin kaiken tuon ennen sitä tekemään, hahhah. Mutta aika menee niin nopeasti, lapset. En myöskään ole käynyt autokoulua, enkä varmaan mitään muutakaan mitä olen ajatellut tekeväni ennen sitä ja sun tätä. Mutta parasta on, ettei asiat sen kummemmin haittailekaan, vaikka aina menkkojen aikaan pieni masennus valtaakin mielialaa. Musta meinaan tuntuu etten koskaan tulekaan lisääntymään. Mutta toisaalta, oisiko se sitten niin kamalaa. Ainahan mä voin sitten sijoittaa siihen heppaan. Sen nimeksi voisi tulla vaikka...hmn...Hepoliini Junior? Joo, voi kuolema, nyt mä lopetan tään paskanjauhamisen ja menen suihkuun selvittelemään takkutukkaani, joka kyllä kohta alkaa kaivata jonkun ammattilaisen saksituntumaa (vai oliko se tappituntuma...). Eikös kolmekymppisenä ole yleensä tapana leikata palmikot paks, ja siirtyä aikuisten naisten maailmaan? ;)

Heippa!


<3Hepoliini, 29vee