Heippa.

 

Mennyt taas muutama päivä tässä ilman raapustuksen raapustusta, mutta niin se välillä menee. Viime viikonloppuna tuli pitkästä aikaa vedettyä suomeksi sanottuna lärvit sekä perjantaina että lauantaina, ja alkuviikko menikin hyvin ihan vaan niistä toipuessa. Perjantaina maisteltiin T:n kanssa margaritoja täällä ja päädyttiin lähikuppilan kautta läheiseen karaååkkepaariin. En ole ihan varma lauloinko, joku hämärä muistikuva mulla jostakin "Lulusta" saattaisi olla. Paluumatka siitä kippolasta oli sinänsä hieman outo, että kävelimme kotiin ja kylkiäisiksi saatiin joku ihme tyyppi, jonka alkuperästä kummallakaan ei ollut mitään hajua. Kai se sieltä baarin edestä tarttu matkaan. Ällöttävää vaan oli, kun se tyyppi pokkana koitti hipeltää mun kädestä kiinni vaikka kävelin T:n kanssa käsi kädessä. Joillakin on pokkaa.

 

Lauantaina nähtiin sitten T:n veljeä ja pikkusiskoa, myöskin laulun ja iloliemen merkeissä. Kävin laulaa luikauttamassa Mombasan, ja jännitti ihan sikana vaikka olin jo muutaman rohkaisevan/krapularyypyn siinä ottanut pohjaksi. Mutta jännittäjä jännittää vaikka kolmen promillen humalassa jos niikseen tulee. Loppuillasta sainkin sitten jonkun vaihteen taas päälle ja alkoi tanssijalkaa vipattamaan... Lohduttautua voi sillä, että todennäköisesti kukaan siellä baarissa ei meidän seuruetta lukuunottamatta tuntenut tätä, joka niitä kummallisia tanssikuvioita välillä yksinkin siellä lattialla suoritti. Terveisiä Jorma Uotiselle: Muutan lausuntoani; harrastanhanpa mä tanssia! ;)

 

Eilen käytiin T:n kanssa seikkailemassa luontopolulla tuolla vähän kauempana Turusta. Ihan kiva pikku reissu oli, pitkospuita pitkin kipitettiin ja juotiin nuotiopaikalla teetä ja syötiin ruisleipää juustolla. Joku pieni karvamatokin nähtiin siinä polulla. Susia ei valitettavasti onnistuttu bongaamaan (ou rili...).

 

Tänään mulla olikin sitten se kontrollikäynti sillä omalla lääkärillä. Sängyssä väsyneenä arvoin että lähtisikö myöhemmällä bussilla, jolla ehkä juuri ja juuri ehtisi, vai aiemmalla, jolla ehtisi salettiin, ja kerkeisi vielä käydä vähän shoppailemassa ennen lekuriaikaa. No, menin sillä aiemmalla mutta shoppailu nyt rajoittui bussilipun täydentämiseen bussioffisella ja uuden hiustenhoitoaineen ostamiseen (joo tunnustan, kävin tuhlaamassa stokkalla..). Kun olin juuri astelemassa Hansasta Stokkalle inekseen, niin vastaan käveli pitkä mies, se kirjailija Riku Korhonen. Sellasen kahden metrin mitan nyt huomasi kauempaakin. Mulla kävi siinä salamana mielessä että muistelen lukeneeni jostakin tämän Rikun sanoneen että kun tuli tiettyyn ikään, niin huomasi etteivät naiset katso enää. Käsitin, että sitä on ikään kuin muuttunut naisten silmille näkymättömäksi (korjatkoon joku jos nyt puhun ihan omiani..). No mähän reippaana tyttönä ajattelin että katsotaan nyt sitten oikeen kunnolla, niin saa vähän naisten silmäyksiä sekin, ja katsoa napitin koko vastaankävely ajan minkä silmistä kerkesin. Mutta eihän se huomannut, eijjei. Mikä tragedia. Mä sitten ajattelin, että ehkä "vika" ei olekaan siinä, etteivät naiset ja tytöt häntä enää katsoisi ja huomaisi, vaan siinä, ettei hän huomaa, että häntä katsotaan ja huomataan (luulis kyllä että katsotaan nykyisellä julkisuusasteella). Tai sitten häntä eivät katso sellaiset naiset, jotka hän itse huomaa ja noteeraa vaan tällaiset tavalliset hepoliinit, jotka ovat menossa pällitohtorille stokkan hiusosaston kautta. Mä olin muuten se punaiseen huopatakkiin pukeutunut pitkä pitkätukka, joka käveli sua vastaan, terkkuja vaan Korhos-Rikulle!

 

Joo, palataas taas maan pinnalle. Lääkärin kanssa juteltiin että jos nyt maanantaina koitan mennä töihin ja katsotaan miten sujuu. Se kysy multa että miltä se nyt tuntuu, ja mä ite sanoin että kaipa se vois olla ihan jees kokeilla sitä töihinpaluuta. Vaikkakaan noi mömmöt ei kyllä vielä oikeen varmaan vaikuta kunnolla. luulen. Ja niin se tohtorikin sanos, että kahdesta neljään viikkoon voi mennä että alkaa vaikuttamaan. Sen takia, ja muutenkin, se määräsi lisäksi mulle jotakin rauhoittavaa lääkettä siltä varalta jos tulee paniikkikohtauksia. Siis sellasia mömmöjä, jotka vaikuttaa nopeesti, melkeen saman tien, ja joita voi tosiaan ottaa tarvittaessa. Näähän mitä mä nyt syön vaikuttaa vasta pidemmällä aikavälillä. Pikkasen kyllä jänskättää että miltä se työnteko maanantaina mahtaa "maistua", mutta onneksi on se takaportti, että voi häippästä jos alkaa ahistaa. Katotaan nyt miten tytön käy. Sitkäkin mä oon miettiny että mitä sanon mahdollisiin uteluihin saikkuloman syystä, mutta en ole vielä päättänyt kerronko asian niinku se on, vai valehtelenko. Niin joo, ja sitten se lääkäri nosti tään lääkkeen annostelua 20mg/pvä, joten katotaan lentääkö täällä kohta yrjö kun muutenkin on kuvottanu ja ollu huono olo niistä lääkkeistä.

 

Lekurin jälkeen kävin kirppiksellä äitimuorin kanssa. Löysin pari kivaa paitaa ja yhdet helmet. Ja tuli siinä hyllyjen välissä juoruttua niitä näitä ja vaikka mitä, sekä pohdittua siskon tulevan lapsen sukupuolta pikku potkuhousuja hypistellessä. Oli kuulemma siskonpoika laulanu mummollensa "Magdaleenaa" kun olivat jutelleet puhelimessa. Toisaalta, on siskonpojan suusta kyllä kuultu tilitystä pikkuveljestäkin, että en mä usko hänenkään tietävän kumpi sieltä tulee. Eikä ehkä pikkuväelle kannata kertoakaan moisia jos haluaa pitää salaisuuden synnytykseen asti. Äiti serkun pikkupoika joskus aikoinaan oli äitin ja isän luona perheineen kylässä, ja äiti oli antanut pikkupojalle sellaisen venäläisen maatuskanuken (vai mitä ne on joissa on mummoja sisäkkäin?)leikittäväksi, ja tää oli vetässyt sisemmän nuken sieltä ison nuken sisältä ja tokassu ääneen että "pikkusisko!". Ja pikkusiskohan sieltä oli sitten tullutkin lopulta.

 

Mutta nyt on niin nätti päivä, että pakko mennä pihalle sen kunniaksi yhdelle röökille. Olen tässä viime aikoina onnistunut vähentämään polttamista aika paljon, ellei laske viime viikonloppua mukaan. Mut kivaa torstaita vaan kaikille!

 

<3Hepoliini