Tervehdys,

taas pitkästä aikaa. Aika menee niin äkkiä, ja niin pois päin. Pohdiskelin tuossa taannoin että lopettaisin koko "Elämäni tuuliviirinä" soopailun ja jatkaisin kirjoittelua jollakin muulla hiekkalaatikolla mutta pittää nyt kahtoa, niinku savolainen sanosis, sanos turkulainen.

Kaikenlaista on sattunut ja tapahtunut. Pääsääntöisesti elämä kuitenkin on kulkenut ihan normaalia arkea eteen päin; on tullut käytyä töissä, istuttua bussissa työmatkoja, istuttua kotona telkkarin ääressä... tullut käytyä jopa luistelemassa aika paljon viime aikoina, viimeeksi tänään, tosin lumituisku hieman hidasti jäällä liikkumistamme.

On tullut myös pohdittua elämän päättymisen mahdollisuutta lähiaikoina kun isukki joutui sairaalaan. No henki siinä pihisee vielä, leikkaukset tehtiin ja sen sellaiset mutta laittaahan tuo miettimään sitä mahdollisuutta että henkikin voi lähteä. Aika pelottavaa sellainen. En mä tosin sitä ole alkanut pelätä että itse kuolisi vaan sitä että olisi mukava että isä koittaisi nyt pysyä hengissä vaan, ei me vielä olla valmiita siitä luopumaan. Mutta ihan hyvässä hapessa se on siihen nähden mitä se voisi olla. En mielestäni ole mitenkään ennakkoasennoitunut tk-lääkäreitä kohtaan, mutta tässä raossa meinasi tulla - ja tulikin - lekurilla hippasen verran väärää diagnoosia tapauksen laadusta. En nyt erittele että mikä sairaus oli kyseessä, mutta tk-lekurin arviota tilanteesta voisi verrata siihen että sanoisi sydänkohtauspotilaalle että hänellä on vain vähän sydänsuruja... huhhuijaa. Kaikenlaisia puuaivoja.

On tullut myös totuteltua olemiseen "pahana" äitipuolena. On pitänyt sisäistyttää itselleen että mun nykyisen kultani eksä seuraa messissä hamaan hautaan saakka enemmän ja vähemmän taustalla, lasten takia (..). Hänen lastensa äiti, ja ex-vaimonsa, jopa sellaiseksi aikoinaan vihitty. Joskus välillä on tuntunut että sitä on vain joku outo "kolmas pyörä" jonkun toisen perheen kuvioissa kun lapsien viemisistä ja tuomisista soitettaan, viestitellään ja sovitaan, ja ehkä siinä sivussa joku joskus muistaa että "hei, hepoliinikin on kuvioissa nykyään, ehkä sen mielipiteelläkin oikeasti voisi olla jotakin painoarvoa jossakin asioissa välillä". Mutta pääasia että lasten äiti pääsee välillä bilettämään. Okei, vähän liioiteltu ja nauran hapanta naurua tähän väliin, en ollut kokonaan tosissaan. Mutta kokeilkaa itse, ei se ole aina niin helppoa olla tässäkään roolissa. Silti tämä on paljon mieluisampi rooli kuin moni muu aiemmin tässä elämässä. Ja mukavia lapsiahan ne on. Sitä mä en vaan vielä oikein purematta niele että lasten äiti, hänen eksänsä, siis minusta riippumatta "sanelee" että milloin lapset tulevat siis MINUN(kin) kotiini ja sitten kiltti kulta vaan että "joo joo, madam, sanasi on lakini, tehdään niin kuin sanot, pliiplaa".  Vaikka eihän se nyt ihan kai noinkaan ole, kai. Jotkut vaan tekee mitä vaan ettei tarvii alkaa riitelemään... köh. Mutta mukavia lapsiahan ne on, ei sillä. Sen äitin vaan voisi haihduttaa johonkin kolmanteen ulottuvuuteen :D (*mustikka*). Toisaalta siihen on varmaan syynsä miksi HÄN on ex, ja MÄ olen nykyinen.

Että jos on vaikeaa olla erossa omista lapsistaan, ymmärrän sen oikein hyvin. Ymmärrän senkin, että lasten kanssa asuvan pitää päästä joskus bilettämään. Ymmärrän myös sen, että PAHAN ÄITIPUOLENKIN pitää joskus saada olla omassa kotonaan vapaallansa tuulettamassa päähernettänsä rauhassa. Mun nähdäkseni pahat äitipuolet on vaan aika unohdettu ja vaietettu kansanosa, joiden tarpeet menevät aina viimeiseksi muiden tarpeiden jälkeen. On lasten tarpeet; "lapsilla on oikeus tavat isäänsä". On myös lasten isän tarpeet; "lasten isällä on oikeus tavata lapsiansa". On myöskin lasten äidin tarpeet; "no pitäähän silläkin joskus olla omaa aikaa. No entäs sitten lasten isän ja äitipuolen yhteiset tarpeet tai äitipuolen tarpeet. Mä tunnustan, olen itsekäs kun haluan omaakin aikaa itseni ja lasten isän kanssa, mutta jossakin määrin se on jopa terveellistä, sanotaan. Ja eikö se ole ihan normaalia?

 

Huhhuh. Sainpas sanottua. Ja onhan näistä puhuttukin, joskus vaan tuntuu ettei kukaan oikein kuule mitä mä oikeasti sanon. Tehdään vaan virhetulkintoja että "mikä tässä nyt on niin vaikeaa..." tai pahimmassa tapauksessa kuvitellaan etten halua olla "lapsipuolien" kanssa tekemissä. Saatana, ihminenhän mäkin sentään vaan olen, vaikka ex-Ukkelin sanoja lainaten olkenkin tällainen "täydellinen" prinsessa. ;P

Että tais lokille olla kuitenkin vielä käyttöä, eli lopetusneuvotteluja jatketaan sitten syssymmällä jos tuotanto näyttää lakkaavan kokonaan. Sii juu.

 

<3Heppa