lauantai, 6. lokakuu 2007
Sanoja
Mietin tuossa, kun äsken kävin aamulenkillä että pitäisikö silloin kirjoittaa mitään kun ei ole mitään sanottavaa ja musta tuntui että mulla ei ole mitään sanottavaa tänään. Mutta kai sitä jotain sanottavaa on niin kauan kuin henki pihisee, jos ei muuten niin sitten voi siirtyä siihen päiväkirjamaisempaan sepustukseen että yrittää vaan selittää mitä on tullut tehtyä tai nähtyä. Niin kuin eilen ja ehkä toissapäivänä ja...
Mistä tuli jotenkin mieleen tämä tapaus pääministerin ex-morsmaikku ja kirjansa. Ja siitä syntynyt jupakka. Tai että tämä morsio on haastettu oikeuteen, ellen väärin käsittänyt, yksityiselämän loukkaamisesta tai jostain muusta vastaavasta. En ole lukenut hänen kirjaansa enkä sano juuta enkä jaata siihen soppaan koska muuten sitä varmaan löytää oman ulko-ovensa takaa kohta jonkin haastemiehen vaan, ja edelliseen viitaten; mitä täällä kukaan uskaltaa sitten kohta enää sanoa? Uskallanko kirjoittaa blogia entiseen malliin vai onko vaarana että loukkaan huomaamattani jonkun yksityisyyttä vaikka kirjoitankin "nimettömänä"(ja teoriassa tunnistettavana)? Voiko joku haastaa minut oikeuteen? Jos raportoin oman elämäni tapahtumista niin pakostakin siihen kuuluu muitakin ihmisiä, vai? Uskaltaako tavallinen ihminen avata enää suutaan? Näinkö meidät vaiennetaan? Sananvapaus? Missä se raja menee? Onko se määritelty jotenkin? Apua, kertokaa. Mutta ei siis ollut kannanotto pääministerin tyttökaverin "paljastuskirjaan(?)", vaikea kommentoida jotain mistä ei tiedä mitään. Tällaisia ajatuksia vaan herätti. Jotain kamalaa ja erittäin loukkaavaa siellä kirjassa täytynee kuitenkin olla jos ihan oikeuteen ollaan haastamassa? Saankohan mä nyt syytteen kun sanoin noin. Saako pääministeriä arvostella? Saako pääministerin ex-sussua arvostella? Saako kenestäkään sanoa mitään missään. Saanko kertoa edes omasta elämästäni ilman syytteen pelkoa vai julistetaanko hepoliinin elämä salaiseksi 50:ksi vuodeksi?
Kuis on?
Kommentit