1185763.jpg

Mä yllätin itseni tekemästä lihapasteijoita jokin aika sitten. Mistä lie moinen energiasysäys ilmaantunut hepon elämään. Tai no, en kyllä mitenkään energiseksi tunne oloa (vieläkään/edelleenkään), paremminkin toimin jollakin automaatiolla. Heh, hehheh... Sitten kuuntelin siinä samalla taas Tähkää&kumppaneita, osaan kohta jo sanat ulkoa, mikä onkin parempi koska tykkään laulaa mukana kun kuuntelen musiikkia. Ja jos en laula niin hyräilen, ehkä useammin. Ja jos en hyräile niin vihellän. Ehkä kaikista useimmin.

Eilen illalla pidettiin pienimuotoista "perhepalaveria", tiedä sitten, päästiinkö puusta pitkälle. Ainakin orastava riita saatiin sammutettua (kun siirryin koneelle istumaan ja selaamaan avoimia työpaikkoja kello 11 yöllä...tai jotain :D..joo, tosi hauskaa) ja elämä jatkuu omissa uomissansa kai taas. Vituttaa vaan, että kun yrität puhua jostakin mieltäsi painavasta asiasta niin toinen ottaa (heti) itseensä, ja vaikka kuinka kääntelet ja vääntelet sanoja tarkoittamaan juuri sitä mitä yrität sanoa niin SILTI, silti, sinut ymmärretään ihan väärin. Siksi on parasta noin yleisesti ottaen kai pitää mölyt mahassaan ja kärsiä omissa oloissaan jos jotain kärsittävää on(?).

Jotenkin vaan tuntuu että sellainen yleinen toivo elämän kantavuuden suhteen on jossakin ihan pohjissa mutta eikös ne viisaat sano että pitää käydä pohjalla ennen kuin voi kiivetä ylös. Ehkä se on sitä sitten. Ehkä mä löydän vielä innostuksen ja halun tähän elämään. Ja jos Matti Nykäseltä kysyisi niin ehkä en. Ehkä, ehkä en. Kuka tietää. Mutta on tässä paljon pahemmistakin selvitty (perkele) että ei mua näin "vähällä" saa "kaatumaan". Taas kerran pitää todeta että elämä menee ihan liian nopeasti. Tämä ei nyt ole mitään 30 kriisiä vaan yleistä elämänkriisiä, tai jotain. "Kansan syvien rivien henkinen pahoinvointi".

Ukkeli menee katsomaan peliä. Tänään. Tepsin peliä joskus tuossa kohta puoliskoon illemmalla. Silläkin on sentään elämää, on koulunkäyntiä, jopa töitä (oho!) välillä ja niitä tuomarointeja... Ja mitä mulla on? Ei yhtään mitään (edelleenkään). Ja ihmiset alkaa ennen pitkää karttaa tällaisia luusereita yksinkertaisesti siitä syystä että ne pelkää että tää on jotenkin tarttuvaa :D ahhahahaha... Ja sitten katsellaan nenän vartta pitkin tai jaetaan tyhjyyttä kumisevia onttoja neuvoja. Pitäisköhän tehdä lapsi niin saisi elämäänsä (takuuvarmasti) sisältöä? Ai niin, mä unohdin että se on helpommin sanottu kuin tehty mistä tuli mieleen kun kerran luin yhtä blokia täällä vuodatuksessa sattumalta, jossa joku nainen valitti kärsivänsä lapsettomuudesta. Ja sillä oli valmiiksi jo KAKSI lasta! Lapseton jolla on kaksi lasta, ei oo niinku ******************* rajaa... Voi kamala kun mä koin surkeutta ihan sen puolesta... Ois saatana tyytyväinen siihen että ylipäätään on voinut lisääntyä. Tollasta, ei voi ymmärtää. Piti päästä sanomaan :P Ja sitten toisaalta jotkut, niin jotkut, lisääntyvät kertalaakista...sattumalta, vahingossa tai tarkoituksella. Ei voi ymmärtää.

Emmä tiedä jaksanko nyt piinata epäuskollisia lukijoita tämän enempää vaan lopetan teidän henkisen kidutuksenne tältä erää tähän. Ole hyvä vaan... :) Kai mä tokenen paremmalle mielelle pikku hiljaa, aina olen ennenkin toennut. Jos iltakoiralenkillä jättäis ulos pakkaseen kaiken paskan ja tulis sisälle uutena ihmisenä.

P.S. Lauri Tähkä&Elonkerjuu - Suru syrämmes

<3: hepoliini