Jou dog.

 

Ulkona on ihanan kamala ilma ja kova tuuli. Olen tässä taas vaihteeksi lopettanut tupakanpolton, mikä tuppaa unohtumaan kun ottaa vähän höppänää (eli alkomahoolia). Siitä johtuen tuo alkon käyttö on ehkä lisääntynyt  - no ei nyt ehkä radikaalisti mutta kuitenkin - viime aikoina: vouhan sitä polttaa vähän viihdekäytössä...

Kävin tuossa hankkimassa lausuntoa ensi vuoden terapiaa varten psykiatrilla. Siellä mainitsin että olen huolissani juomisestani vaikka tuskin se poikkeaa kovin kamalsti suomalaisesta humalahakuisesta juomakulttuurista oikeastaan. Mä vaan oikeastaan en haluaisi juoda ollenkaan välttämättä. Sinänsä positiivista että nykyään sitä ei juo ahdistukseensa vaan jos juo niin nimenomaan ihanan nousuhumalan takia. Nykyään tuntuu että laskaria tulee aniharvoin, liekö syytä lääkityksen. Lääkitystä ollaan "ajamassa alas". Nykyisen psykiatrin mielestä olen ollut vähän turhan tuhdilla lääkityksellä, minkä ehkä voi allekirjoittaa sillä että joskus tuntuu että sitä on vaan ollut aika turta. Ehkä vähän liiankin hyvällä tuulella, jos niin nyt voi sanoa. Lekurikin sanoi että voisi olla hyvä ottaa vähän parempaa kontaktia omiin tuntemuksiinsa ja tunteisiinsa. Uskotaan. Olen itsekin sitä miettinyt.

Vuoden alusta alan tehdä taas täyttä päivää töissä. Oikeastaan ei pelota miten se menee, mutta toisaalta jossakin tajunnassa jyskyttää että homma voi kusta käsille myös. Mutta mä olen päättänyt yrittää selviytyä. Yleensä tähän aikaan vuodesta sitä on ollut jo ihan, ei nyt kuoleman kielissä, mutta ahdistunut vähenevästä valon määrästä. Mutta nyt sitä on polteltu kynttilöitä jo syyskuusta asti ja koitettu nauttia pimenevistä illoista. Ajatus katkesi..

Ai niin, psykiatri halusi tarkentaa sen edellisen psykiatrin tekemää lausuntoa siitä yleistyneestä ahdistuneisuudesta. Meinasi laittaa jotakin tyyliin krooninen masennus tai toistuva keskivaikea masennus tai vastaavaa sinne Kelalle. Jälkikäteen kun miettii niin varmaan sitä olikin aika masentunut viime syksynä, vuosi sitten (tämä syksy ei mielestäni ole ohi vielä kun katsoon ulos). Itkeskeli työterveyslääkärin vastaanotolla ja niin pois päin. Ja varmasti sen perusteella mitä kerroin lääkärille elämästäni niin varmaan se "krooninen" menee aika kohdille. Itse sitä ei vaan edes viime syksynä tajunnut että olisi ollut masentunut. Mutta eipä sitä ole aiemminkaan tajunnut. En kuitenkaan kokenut mitään yllätyksen tunnetta kun lekuri totesi kuulemansa perusteella reaktionsa ääneen. Ei siis tullut yllätyksenä. Toisaalta ja toisaalta. Jännä miten sitä voi tehdä tiivistelmän ihmisestä kun tapaa pari kertaa, eikö? Mutta en kuitenkaan väitä että olisi väärässä.

Joskus tuntuu oudolta kun täällä me Suomessa rampataan psykologeilla, terapeuteilla, psykiatreilla ynnä muilla konitohtoreilla kun ihmiset jossakin muualla maailmassa ei saa edes puhdasta juomavettä. Ja raha raha raha... ihmisten ahneus. Ja itsekin työskentelen yhtiössä joka tavoittelee tietenkin mahdollisimman isoa voittoa, asiakkaiden ja työntekijöiden selkänahasta, kuinkas muutenkaan. Mutta silti olen tuossa henkilökohtaisessa helvetin esikartanossa tutustunut hienoimpiin ihmisiin kuin vuosiin. En tiedä johtuuko se enemmän siitä millaisia ihmisä sinne on kerääntynyt vai siitä että oma asenne kanssaihmisiä kohtaan on muuttunut. Toisaalta haluan pois tekemään jotain enemmän merkityksellistä työtä ja toisaalta juuri nuo ihmiset ovat pitäneet mua siellä näinkin pitkään. Jos ois paska työyhteisö niin ois saanu paikka jo hatkat ja niin edelleen.

Juuh. Mä menen nyt nauttimaan mun kännisavut. Ja huomenna, jos luoja suo (kuka se sitten onkaan), niin ehkä muistan vielä kirjoittaneeni tänne jotakin. (Tänään en muistanut ennen kuin T muistutti). Ehkä en. Syytän lääkitystä.

 

T: Hepo