Mä ajattelin eilen illalla että jatkan tänään siitä, mihin eilisen "testin" tiimoilta ajatukset jäivät. Sitten eksyin lukemaan tätä ja päädyin etusivun jutun kautta lukemaan tätä.

M
ulla rupes päässä keittämään kun lueskelin niitä kommentteja, joita kyseinen kirjoitus oli lukijoidensa suusta tupsautellut. Mä suorastaan odotan että olisi jo itsekin keski-ikäinen koska elämä tuntuu olevan niin kovin paljon hauskempaa ja helpompaa silloin kun aikaa voi kuluttaa karsinoimalla nuorempi väki "teiniangstiseksi" ja "puberteettiksi vuodatuksiksi, joita nuorempien blokeissa näkyy". "Joo me ollaan keski-ikäisiä ja ylpeitä siitä". Ainakin rivien välistä (ellei sitten suoraankin jopa) oli luettavissa melkoisen negatiivinen asenne meitä "nuorempia" kohtaan. Ja nuoremmaksi tässä ilmeisesti luettiin kaikki mikä liikkuu vielä ilman kävelykeppiä, jos nyt heitetään vähän takaisin päin sinne papoille ja mammoille.

V
iimeeksi eilen näin tulevan K-70-ohjelman(onko sen niminen?) mainoksen televisiosta, jossa muusikko Timo Rautiainen(pappa/mamma: ellet tiedä kuka on niin hanki tietoa vaikka googlella) kuvaili miten aiemmin luuli että "näkökenttä" kapenee iän myötä mutta olikin huomannut että siinä käy juuri toisin päin. Mitä ilmeisemmin tällainen valaistuminen tapahtuu huomattavan myöhäisellä iällä vanhuudessa eikä varsinkaan vielä missään keski-iässä? Ainakaan sitä ei ole tehty kovin helpoksi havaita, sitä suvaitsevaisuutta keski-ikäisten keskuudessa meinaan... Keski-ikäisillä taitaa olla liian tuoreessa muistissa omat kasvatustraumansa ja muut elämän helppouden tuskat, että on liian kiire haukkua omien lastensa sukupolvi maan rakoon? Vaikka mä väitän että nykyisillä keski-ikäisillä on ollut aikoinaan tietyllä tavalla paremmat eväät lähteä rakentamaan elämää. Korjatkoon toki joku jos olen väärässä. Eikös niillä ole kaikilla suurin piirtein oma asunto ellei jopa kakkosasunto koska ennen muinoin normaalikokoisesta ellei jopa pienehkösta asunnosta tarvinnut maksaa puoltatoista miljoonaa mummonmarkkaa. Valitettavasti itse oli silloin vielä kapaloissa ja nyt kuulen kauhutarinoita siitä miten ikätoverit painavat vähintään kahta duunia per nokka että saavat lyhennettyä edes sen auntolainan. Päälle saavat ehkä ostettua vähän särvintä leivän päälle. Itse aionkin siksi asua vuokralla hamaan tulevaisuuteen koska eihän täällä nykyään ole edes valituisia työpaikkoja saatavilla. Vaan toisin oli ennen kun oltiin (kuulemma) 40 vuotta putkeen samalla työnantajalla hamaan eläkeikään asti. Ja kohta pitäisi huolehtia vielä nämä hemmotellut suuret ikäluokat turvallisesti eläkkeelle kellumaan rahakirstuineen. Meidän nuorten selkänahasta sekin vedetään. Pitikö niiden mennä perkele sikiämään kuin saatanasta silloin sotien jälkeen. Tässä nyt nähdään; kusessa tässä ollaan niiden kanssa vielä. Nehän niitä pullamössöjä on eikä me. Perkele.

Sitten vielä kehdataan halveksuen puhua nuorempien ihmisten blokien sisältöjen tyhjänpäiväisyydestä, jälleen: ellei nyt suoraan niin siellä rivien välissä. Itse ollaan niin saatanan luovia ja aikaansaapia, viisaita, vanhoja, fiksuja, seesteisiä ja ongelmistavapaita. Ja jos niiltä kysyy, niin aina ovat olleetkin? Ongelmathan ovat jotenkin ikäsidonnaisia? I don't think so. Eiköhän se ole jokaisen yksilön pääkopasta kiinni miten vaikeaa on. Ja siitä, mitä vaikeuksia elämä kiikuttaa milloinkin nenän eteen, harvempi niitä pulmia ehdoin tahdoin kuitenkaan kestoa enemmän itselleen hankkii. Voisiko se olla niin että joillekin elämä kasaa liiallisessa mittakaavassa paskaa niskaan kun joku toinen pääsee vain murto-osan tuskalla. Kuka on kokenut väkivaltaa, yksinäisyyttä, hyljeksintää, hyväksikäyttöä, jne.,jne.. Ja silloin tämän kyseisen henkilön bloki on varmaan persoonansa kuvastus, ikään katsomatta. Jos joku on kokenut rankkoja tai kokee edelleen, niin pitääkö niitä kokemuksia sitten tuoda julki auringonkukilla ja näytellä vahingoittumatonta? Toki se voi jonkun mielestä olla "teiniangstia" tai muuta kuvailematonta paskaa mutta pitää muistaa että kaikki eivät ole eläneet teini-ikäänsä angstisena ja mustiin pukeutuneena. Ainakin olen kuullut huhuja ettei näin olisi. Varmaan angstisista teineistä tulee suuremmalla todennäköisyydellä angstisia aikuisia koska angstisten teinien teiniaikoina (yhteiskunnan) rahat eivät riittäneet (eivät riitä muuten vieläkään) heidän mieliensä hoitamiseen koska yhteiskunta oli silloin kusessa suurten ikäluokkien yhteiskunnallisten töppäilyjen takia. Ja mitä ilmeisemmin se on kusessa edelleen, ehkä vain vaikeammin havaittavalla tavalla... Että revitään ME siitä. Ja ei toki ollut mitenkään omakohtaista tai sitten oli. Sitähän mä en kerro, koska kaikki "nuoret" EIVÄT vastoin parempaa luuloa tuuleta KAIKKIA asoitaan blokissa julki. Esimerkkinä käytän vaikka itseäni. Kaivakaapa tästä blokista se juttu, jossa kuvailen esimerkiksi juuri hepoliinin seksielämää. Siis kerron siitä jotain muuta kuin totean tyyliin: "on sitä joskus harrastettu muodossa jos parissa".

Pointti oli kai se että yleistäminen on perseestä. Get the point?

Ei muuta nyt.
*Menee rauhoittumaan koska tämän ikäisillä on vielä tapana kiihtyä ajoittain kovasti mutta ehkäpä se loppuu sitten kun olen seesteinen ja mukava keski-ikäinen.* -->

Jälkihuomio(kello 14.28). Väänsin sen rautalangasta yleisön hartaasta kaipauksesta; Rautalanganvääntäjä iski ja väänsi.