Heipparallaa.

 

Käväisin tuossa sitten lääkärillä. Odottaminen on kamalaa; sain ajan vasta tuohon myöhäisiltapäivään, joten vapaapäivä meni käytännössä sitä lekuria odotellessa. Ei oo terveen ihmisen merkki että pelkän lääkärille menemisen odottaminen aiheuttaa melkeen oksennusreaktion. Nyt näin jälkeen päin olo on kuitenkin kuin kissalla joka on oksentanut karvapallon. Luulisin, että se on meinaan aika helpottunut olotila, tavallaan. Ainakin sain oksentaan ulos päästäni kaiken mitän olin valmiiksi miettinyt sanovani; pitihän se jollakin tavalla valmentautua siihen, mä kun en oikein osaa luottaa siihen että lekurit välttämättä ottaisivat joka kerta juttuja niin tosissaan. Mistä lie sellainenkin pinttymä tullut päähän... varmaan jostakin kokemuksesta ehkä.

 

No niin kuin nytkin astelin sinne ehkä hippasen puolustusasemista, "uskothan mua perkele!". Istuin siihen takki päällä (alitajuisesti valmiina juoksemaan pois?) ja lääkäri kysyi että mikäs se on nyt vaivannut. Mä sitten kerroin, että on tässä pikkasen ollut vaikeuksia rentoutua ja hengähtää, käyn hieman ylikierroksilla. Sitten se sanoi että kerrohan ihan alusta että mistä kaikki lähti... Mä siihen että no ihanko alusta, ja se että juu juu. No mä sitten kerroin että sieltä se joskus teini-ikäisenä alkoi tuo panikointi alun pitäen. Ja että välillä on popsittua nappia naamaan jos jonkinlaiseen masennustilaan, paniikkiin ei niinkään. Vastasin että olihan siitä ollut sen yhdenkin lääkärin kanssa puhetta, muttei tuo niinkään siihen silloin tarttunut (vaan käski välttää tupakkikoppeja(sitä en kertonut)). Kysyi todeten että "ei nyt sitten ole niinkään niitä masennusoireita, ahdistusta jne.". "Joo, ei ole, ihan vaan tätä panikointia". Lääkäri totesi "sosiaalisten tilanteiden pelkoa" siinä samalla konetta näpytellessään (mä jo mietin että minkä romaanin se meinas kirjottaa) kun olin tiivistänyt ääneen pääherneen kuormittumisen taustaa hengittämättä varmaan viisi minuuttia. Kerrankin joku tajusi sanomatta.

 

Ei se mitään nappia uskaltanut määrätä. Se totesi että on sen verran isompi vyyhti purettavaksi, että kannattaisi ottaa panikoinnin merkeissä yhteyttä työtsykolookiin. Varmaan ihan hyvä ratkaisu. Niin kuin oli musta sekin että kirjoitti loppuviikon saikkua, että saan nyt "pohtia rauhassa tätä asiaa". En mä tiedä, oisko se muuten kirjottanut (luulen että olisi, en mä pyytänyt mitään), mutta kysyi että tuntuuko musta nyt että jaksan mennä loppuviikolla töihin ollenkaan, johon vastasin kieltävähköllä tavalla... Kaipa musta sitten huomasi että olin hieman...miten sen nyt sanoisi... ylikierteinen? Oikeesti mä en osaa sanoa miten olisin reagoinut jos se ei olisi kirjoittanu sitä saikkua. Mielessäni sitäkin tietty valmiiksi kerkisin jo kelata ja siinä mielikuvassa haukuin lääkärin pataluhaksi. Toisaalta en mä edes muista milloin ois viimeeks saanut jonkun julkiraivarin, että aika epätodennäköistä että siinä niin ois kuitenkaan tapahtunut. Nyt on vain helpottunut olo kun ei tartte mennä huomenna töihin. Ei sen takia, etten työtä jaksaisi tehdä, mutta sitä en jaksa että samalla kun teet työtä niin kaikki energia menee sen kelaamiseen että tuleeko kohta joku paniikkireaktio siitä tai tuosta asiasta vaikka.

No mutta nyt asiaa hoidetaan. Lääkärillekin totesin että olisi varmaan pitänyt ottaa puheeksi jo puoli elämää sitten.

Ja nyt joku jossakin (jos sattuisi tätä lukemaan) saattaisi ajatella että mä olen hullu, tai muuten sekaisin. Mä arvaan sen. Kyllähän se nyt on fakta, että vaikka muka eletään jossakin moternissa ja sivistyneessä valtiossa, niin kaikenlaista noitavainoa sitä harjoitetaan kuitenkin kaikkea kohtaan mitä itse ei osaa käsitellä, tai mistä ei ole kokemusta. Ja kaikista parasta että sellaisten natsien ajatuksia tuetaan vielä tekemällä niistä TV-ohjelmia... mitenkään nyt erittelemättä. Uskomatonta miten sitä nykyaikana jotkut voivat päästää suustaan "sellaisia" kommentteja tiettyjä ihmisrymiä kohtaan. Tuli melkeen sen yhdenkin ohjelman loppuhuipennusta (ja niitä henkilöitä) katsoessa mieleen se yks tyyppi, jolla oli ylähuulen päällä se sensurointipalkkia muistuttava viiksiviritelmä... Arvaan vaan mihin sitä itekin ois niinä aikoina joutunut. Kai sitä ensin kaikista "hulluista" ja muista kieroutuneista eroon hankkiuduttiin?

 

Hups, ajatus vähän karkasi, köh... Kaipa se oli olevinaan joku kannanotto näin julkisesti omista vaivoista avautumisen puolesta. Siltikin sitä tuntuu että jos päässä vähän viiraa, niin se on jollakin tavalla hävettävää. Ja kai se on niiden muidenkin mielestä, koska aika harvoin tuolla tosielämän turuilla kukaan henkisistä klikeistään kauppajonossa menee avautumaan. Ja onhan tässä kyllä nyt vähän nolo olo. Hui. Mutta helpottipa hetkeks.

 

<3Hepoliini 41.0

 

P.S. Ja kaiken tämän voisin kertoa myös lähikaupan Svetlaanalle, ellen olisi varma että hän katsoisi minua sen jälkeen vielä enemmän kieroon. Ei oo helppoo kellään.