Jou.

 

Kävin tupakilla, mutta eihän se haittaa koska en enää polta. Meillä on muuten uusi perheenjäsen. Oikein rotueläin. Norjalainen metsäkissa, voi jumaleissön senttään, tupsut korvissa ja kaikki. En oo kyllä tavannut kissaa, joka kehräisi enemmän kuin tämä, ja kovaa. :) . I love. Mun vauva. Puolivuotias. Ihana, pehmeä ja pörröinen. Kallein hankinta mitä ehkä koskaan olen tehnyt mutta joka markan arvoinen. Siis euron.  Mahonkinen (sademetsäystävällinen) kirjahylly maksoi melkein saman verran... mutta karvapörisijä oli sentäs kaikkein kallein. Ei niin kuin siskolla, jonka sohva oli kalliimpi kuin niiden auto. Heh heh. Omenat on tuossa suhteessa pudonneet aika kauas puusta. Mä en meinaan tiedä yhtään esinettä, ainakaan huonekalua, jonka vanhemmat ois ostanu uutena. Meillä juostiin meinaan kirpputoreilla silloinkin kun se oli vähiten seksikästä, ihanalla 80-luvulla. Mulla oli aika harvoja vaatteita mitkä ois ostettu uutena. Ja ne mitkä oli, muistan kyllä elävästi. Nykyäänhän käytetyissä vaatteissa ei oo mitään ihmeellistä.

Eilen meillä oli täällä aika hulivilinä. Siskon nelivuotias ja T:n samanikäinen olivat täällä yhtä aikaa käymässä. Melkeen kävisi raskaudenehkäisystä, ellei sitten muutenkin olisi niin laho sisuskaluista ettei mitää jälkikasvua tule. Ei näytä tulevan. Ehkä luonto on järjestänyt niin. En usko jumaliin mutta uskon luonnolakiin, ja se kyllä järjestää asiat mieleisikseen. Joskus mä mietin että ehkä jatkuva jännittäminen on aiheuittanut sen että ei vaan onnistu. Oikeastaan kuulostaa aika loogiselta. Siinä vois olla syy "selittämättömään lapsettomuuteen". Vaikkei kukaan mulle sitä tuomiota ole antanutkaan. Mä luulin että olen aina halunnut lapsia. Ehkä haluan vieläkin mutta haluaminen tekee liian paljon kipeää. Kohtalon oikkuko (?) että törmää ihmiseen jolla on jo kaksi? Ehkä tässä on kaksi lasta sitten, joiden elämää voin helpottaa omalta osaltani. Joo, vaikka olen sisältäni hieman sekaisin, se ei tarkoita etten voisi ymmärtää toisen ihmisen osaa. Pienempi on ainakin hiljalleen omaksunut mut osaksi omaa elämäänsä(ehkä); ollaanhan me tunnettukin jo melkein puolet hänen pienestä elämästään. Vanhemmasta en osaa oikein sanoa. Se ei puhu kauheesti. Mutta toisaalta itse aika hiljaisena ihmisenä luulisin myös ymmärtäväni hiljaisemman ihnmisen sielunelämää jossakin määrin.

Mä taidan nyt alkaa lopetella. Eipä täs muuta. Kippis ja kumarrus, ja tuprutus. Tietokoneki tuntuu kuumalta kun pitkästä aikaa sai jotakin oikeeta tekemistä.

 

Heippa!

 

Hepoliini