Heippa!

Eilen ei tullutkaan sitten kirjoiteltua taas yhtään mitään, varmaan ihan vaan sen takia etten saanut tilaisuutta päästä koneelle koska ukkelin mielestä mulla on muutenkin kaiket päivät aikaa istua täällä tietokoneella, mikä nyt tietty on ihan totta, vaikka en sitä teekään. Mutta tilaisuus olisi. Mutta niinhän sekin toisaalta istuu itse kaiket illat varaamassa tietokoneenedustuolia. Pyöriiköhän kummankin meidän talouden jäsenen elämä liikaa tietokoneen ympärillä. Ukkeli pelaa pokeria ja sen sellaisia ja mä harrastan blokia. Muuten en hirveästi oikeestaan netissä pyöri paitsi jos täytyy/huvittaa etsiä jotain tietoa tai "tietoa" sieltä.

No, perjantaina käytiin siellä mummolassa, oli ihan hyvä reissu. Mummo siellä ompeli serkun vanhojentanssipukuun natsaavaa iltalaukkua, itse puvun oli saanut valmiiksi jo aiemmin. Siellä se roikkui seinällä pussin sisällä ja mä sekä äiti vaadittiin saada nähdä se. Juuri ennen lähtöä mummo sitten komensi mut kiipeämään sängyn päälle ja noukkimaan sen maan tasalle. Siis voi luoja mä sanon miten upea se puku on! Vaikea kuvailla sanallisesti mutta se on punaista (tumman) luonnonsilkkiä, jonka yläosassa on vielä läpinäkyvää mustaa sametintapaista siinä punaisen kankaan päällä. Leveä pitkä helma jonka alle on ympätty 12 (!) metriä punaista tylliä kohokkeeksi. Se on tosi hieno. Aloin siinä miettiä että olisinpa mäkin vaan mennyt vanhojen tansseihin aikoinaan niin mummo olisi ommellut mullekin hienon puvun, en meinaan mennyt, koska en halunnut. Oikeesti, sillä puvulla voisi surutta mennä vaikka linnan juhliin.

Sitten mummo puhui että pitäisi varmaan hommata ennen pitkää itselleen edunvalvoja, vielä kun on sielun voimissaan, että kun aika hänestä jättää niin on asiat hoidettu. Äiti sitten siihen että "älä nyt tuollaisia puhele", johon mummo että "Herrajestas, se o vaa normaalii!". Ja jopa karjalan murteella. On se hauska kun se vaan on ja pysyy, siis se karjalan murre, siinä on vielä sellainen jännä sointi siinä puheessa. No kyllä te varmaan ootte kuulleet...
...Serkku oli nähnyt neljä sutta siellä ihan niitten kotinurkilla. En tiedä pitäiskö edes mainita kun kohta siellä on joku sudentappopartio paikalla mutta enhän mä toisaalta ole sanonut tarkalleen missä meidän mummola sijaitsee, että siltä pohjalta. Tuntuu vaan että nykyihmiselle se on maailmanloppu jos muutama susi asuu samoilla kulmilla. Kuulemma se on ihan yleisessä tiedossa että niitä susia on siellä. On siellä ilveksiäkin. Ja nyt puhutaan siis ihan rannikosta, paljastetaan sen verran ellen ole jo aiemmin sanonut. Varmaan olen sanonut, ei voi kaikkea muistaa.

Muistaakseni sanoin perjantaina että mummo on ihan hyvissä ruumiin voimissa, eli heti kun pääsi sanomasta niin nyt sillä on sitten olkapää kipeä. Mutta eihän se sitä estä iltalaukkua ompelemasta, virkkaaminen kuulemma vaan ei onnistu juuri nyt. Näinpä siinä sitten osaa serkuistakin kun valuivat opinnoista kotiin. Ja yksi on armeijassa ja yksi "asuu" tyttökaverin luona. Mistä tuli mieleen että mummo alkoi kysellä jotain tyyliin että "hän on jo vähän odotellut että milloinkas niitä hepoliinin häitä vietetään". Mä aattelin että voi vitura sentään, kauanpa sainkin olla rauhassa mutta tyydyin vaan toteamaan että "sitten kun on samanlainen puku kuin serkullakin", johon mummo vaan pyöräytti silmiään päässä vähäsen. Lisäsin mä siihen että "vaikka JOS haluaisikin mennä naimisiin niin se on nykyään niin kallista että ei edes olisi varaa". Siis oikeesti, ei mulla ole mitään hinkua mennä naimisiin mutta tarvinneeko sitä mummolle sanoa. Ja sitä paitsi se on niin kallista että vaikka jos haluaisikin niin ei siihen ole köyhillä varaa. Köyhillä ei ole varaa mihinkään. Kohta tässä maassa asuu vaan rikkaitten kakaroitakin kun köyhillä ei ole varaa edes lisääntyä...

Eilinen päivä meni sitten siinä. Sisko laittoi tekstiviestin, jonka ansiosta täällä syntyi riita. Siinä tekstiviestissä sisko kysyi että ollaanko me ukkelin kanssa tulossa sinne Iron Maidenin keikalle, "siskonmiehenkaverintyttökaveri" olisi meinaan kanssa kiinnostunut niistä lipuista. Mä sitten ukkelilta kysyin että haluaako se sinne keikalle vai ei. Se sitten siihen sanoi ettei se tiedä, mikä on tilanne silloin kesällä. Mä siihen sitten sanoin että se pitäisi nyt tietää ja että ilmoitan sitten siskolle että ei mennä. No ukkeli veti siitä herneet nenään (en tajua oliko muka syytä) ja suuttui. En nyt jaksa joka lauseenkäännettä selvittää mutta lopputulos oli että ukkeli möksähti oikeen kunnolla - mun mielestä ilman syytä - ja meni makkariin mököttämään. Mua taas vituttaa kaikenlaiset marttyyrileikit, joten painuin ulos purkamaan kiukkuani koiralenkille, kävellen pitkin peltoa Lauri Tähkä korvilla potkien lumikikkareita ja laulaen ääneen. Ja silti vitutti vielä palatessa. Ukkeli oli siinä vaiheessa jo leppynyt ja pyysi anteeksi. Mä en vaan oikeen osaa suhtautua siihen että suututaan mulle ilman syytä (ja puretaan se esineisiin...). Mielestäni en tehnyt mitään väärää kysyessäni voisiko hän ilmoittaa haluaako keikalle vai ei.

L
aitoin sitten siskolle tekstiviestin että myyvät vaan liput sitten "siskonmiehenkaverintyttöystävälle" jos tämä haluaa sinne lähteä. Kavereilleenhan se siskonmies alun perin niitä lippuja kuitenkin osti ja mä tykkään just sen verran kaikesta säätämisestä että parempi olla menemättä ollenkaan. Alkoi meinaan jo haiskahtaa puolen vuoden säätörulijanssilta: Ei kiitos sellaiselle. Ja sitä paitsi aika selkeä vinkki oli kyllä se tekstiviestikin että haluavat sen tyttökaverin sinne mukaan. Tekevät sitten sillä toisella lipulla mitä lystää, perkele. Enkä mä edes tykkää Iron Maidenista niin paljon että olisi ollut pakko päästä sinne. Menen sitten katsomaan jotain bändiä mitä on pakko päästä katsomaan jos sellainen joskus tulee Suomeen. Aikoinaan teininä mä olin jonkinsortin Suede-fani (The London Suede, sittemmin), matkustin kerran jopa päätevasite (varta vasten) Seinäjolle Provinssirokkiin katsomaan ainoastaan sitä. Joo, ihan hullua, mutta muistaakseni oli vaivan arvoista. Sittemmin innostus kyseistä bändiä kohtaan on jo hiipunut.

Ja mitäs tänään. Kävin koiran kanssa aamulenkillä ja tutkittiin taas uusia ja ennenkäymättömiä metsiä. Ihan saatanan liukasta on ulkona noilla kävelyreiteillä nyt kun ensin oli se lumimyrsky ja sitten tuli sulakeli ja sen jälkeen pakastui. Mietin vaan että olisko se niin saatanan vaikeaa käydä auraamassa ne loskapaskat sieltä sulana pois koska helpottaisi huomattavasti kulkemista siinä tapauksessa. Mutta ei, sitten käydään höyläämässä etukauhan kanssa (ja heitetään perästä soraa) jään pintaa vasta silloin kun se paska on jo jäätynyt siihen tein pintaan, eli siitä pitänee päätellä että sellaista kalustoa ei ole keksitty jolla saisi siivottua loskapaskan pois? Kiva kun saa jokaista askelta vahtia. Pari kertaa olen melkeen lentänyt perseelleen mutta onneksi on ihan kohtalainen tasapainoaisti. Eri asia sitten joillakin haurailla osteoporoosi-mummoilla, joiden luut napsahtaa poikki pienimmästäkin.

Siitä tuli vielä lopuksi mieleen erään vanhemman koiranomistajamiehen kanssa käymäni keskustelu tuossa pari päivää sitten. Sillä on sellainen pieni pullea koira, joka kulkee ilman hihnaa. Pysähdytään aina silloin tällöin vaihtamaan pari sanaa. No viimeeksi se mies sanoi että oli vaimolle puhunut A:sta (siis meidän koira) joskus silloin kun ekaa kertaa nähtiin, ja että olisi mukava jos heilläkin olisi taas iso koira, mutta että siinä olisi sitten se ettei viitsi ottaa oikeen kerrostaloon, kun sitä pitäisi siiten ulkoiluttaa muuten niin paljon. Mä sitten sanoin sille että "mekin asutaan kerrostalossa mutta onneksi ite kun on vielä suht nuori ja kunnossa niin jaksaa painaa tän koiran kanssa täällä pitkiä lenkkejä". Se mies sanoi siihen että ei se ole jaksamisesta (iästä) kiinni vaan siitä että selkä on leikattu eikä kestä välttämättä niin paljon. Mä sitten siitä häivyttyäni vasta aattelin että dorka hepoliini! Menee vanhemmalle ihmisille sanomaan (epäsuorasti tosin) että se on iästä kiinni jaksaako lenkkeillä vai ei. Siis en mä oikeesti ees aattele niin, se vaan lipsahti suusta :D Se mies on varoivaisesti arvioiden ehkä jotain 70 ainakin ja täytyy sanoa lohdutukseksi että siitä näkee kyllä vieläkin että on nuorena varmaan ollut oikea sydäntenmurskaaja... ;)

Nyt mä lopetan tään piinamisen, oli aika tuskallista kirjoittaa, ei tullut helpolla tällä kertaa sanat "suusta". Muuta sehän oli yksi tämän blokin monesta tarkoituksesta, oppia puhumaan meinaan. Muut syyt on sitten asia erikseen. Mukavaa viikonlopun jatkoa ja kiva jos joku jaksoi lukea loppuunkin vaikka ulosanti olikin aika hirveää...taas. :)

T: hepoliini

P.S. Sori kirjoitusvirheet ja tekstin kömpelyys. Vaikeaa, se on niin vaikeaa...