Tervehys kanssaeläjäiset!

Kävin tänään kirppiksellä äitin kanssa. Se sponsoroi mulle sieltä muutaman "arvolasin", joiden yksikköhinta oli vain puoltoista euroa kun todettiin että olisi ihan vaan sijoituksena hyvä (ja kun olin todennut ääneen että mulla on kaksi euroa rahaa kun äiti ihmetteli mun ostoskorin tyhjyyttä..), eli suomeksi mahdollisuus tienata muutama lantti jos myy teen päin. Tietty vois pitää ne itsekin, ehkä pidänkin, mutta ruskea värilasi ei oo mitään ehdotonta kärkisuosikkikastia joten saa nyt nähdä mitä teen. Tuli taas vaan siinä ostostenteon jälkeen sellainen "mamma betalar-olo"... No, kuusi euroa mä siltä kaikenkaikkiaan nyysin että ehkä se maailma ei vielä siihen kaadu. Ehkä.

Sitten siellä oli oikeen kiusaksi asti kaikkia hienoja vanhoja puisia lipastoja ja kirjoituspöytiä, joiden tyylisiä mä olen himoinnut suurinpiirtein siitä asti kun osasin lausua sanan antiikki. Vituttaa vaan kun kaikki maksaa niin pirusti että voi ainoastaan haaveilla omistavansa sellaisia hienouksia. No mutta sainhan mä niitä laseja. Mulla meinasi silmät pudota päästä kun näin yhdellä pöydällä sellaisen Arabian Emilia-sarjaa olevan ihanan ison mukin. Sitten katsoin hintaa, joka oli mielestäni törkeä siihen nähden että se ei ollut edes ehjä. Toisaalta ne on ehjänä vielä kaks ja puol kertaa kalliimpia. Paljonkohan saisi siitä mun rikkinäisestä Emilia-lautasesta, jos korjaisin sen, hmn...

Mä en oikeestaan oo vieläkään oikeen kovin hyvällä tuulella ja siellä kirppiksella kierrellessä äiti kysyi taas niin hankalasti muotoiltuja kysymyksiä että hermo meinasi mennä vastausta miettiessä. No mutta eihän se sen vika ole jos mulla on kireä pinna. Kaikkea se kyseli kurssista ja miten mä olen viihtynyt siellä ja mitä me tehdään siellä ja minkälainen tehtävä mulla odottaakaan kotona jne... Teki mieli sanoa että kaikki on ihan perseestä ja kurssi on perseestä ja tehtävä on perseestä mutta en sitten viitsinyt koska kai se oli mun mielentila, joka paremminkin oli sieltä perseestä. Tyydyin siis vain toteamaan että yrityssuunnitelmaa tehdään ja voin todeta että ihan turhaan kun voi jo valmiiksi sanoa ettei ole mahdollista mitään yritystä perustaa. Mä olen sellainen realistinen optimisti - pessimistinen taivaanrannanmaalari, ja kaikkea siltä väliltä, koostumus vaan vaihtelee. Sitten mä iskin pääni johonkin saatanan metalliseen lampunhökötykseen kun kumarruin katsomaan alahyllyltä jotakin. Aika äänekkäästi totesin että "Perkele!" ja "Kaiken maailman paskoja sitä pitää ripustaa silmäkorkeudelle". Äiti vähän katteli että, heh. Mulle ihan sama mitä ihmiset ajattelee mutta sitten hävetti että piti mun herkän äitini seurassa mennä sillä tavalla möykkäämään ääneen. Ihan vaan äitin takia.

Äiti osaa aina yllättää. Nyt tuli puhetta euroviisuista jonkun mutkan kautta, taisi olla että äiti totesi jostakin kirppisesineestä että se on teräsbetonia, ja katsoi mua iloisen näköisenä, tajusinko sen letkautuksen. Mä sitten kysyin että kattoiko ne euroviisuja ja äänestikö. Äiti sanoi että "Teräsbetonia", johon mulla ei heti auennut vastaus vaan uudistin kymyksen, johon äiti vastasi uudelleen "Teräsbetonia". Sitten mulla valaistui pitkissä piuhoissa että mun pikku hiljaa harmaantuva ikinuori äitini oli euroviisukarsinnoissa äänestänyt Teräsbetonia! Mä siihen heitin pienen "Missä miehet ratsastaa"- imitaation, ja äiti totesi että se kappale on vaan jotenkin niin kiva. En olisi meiän äitiä ekana uskonut Teräsbetoni-faniksi. Muuta huomautettavaa sillä ei pojista ollut kuin kaino toivomus että voisivat ehkä pitää joskus paitojakin päällä :D

Äiti on ihan jees mutta rehellisyyden nimissä sanottakoon että kyllä hepoliini mielellään viettäisi aikaa joskus ikäistensäkin (tai edes +-20 vuotta haitarilla...) parissa. Ukkelikin on taas alkanut naukumaan että ei ole saanut täältä kunnon kavereita ja kaikkea sellaista, ei tosin samalla intensiteetillä kuin viime keväänä mutta kuitenkin. Pitääkö mun koko ajan sitten olla varpaillaan kunnes se joku päivä vaan ilmottaa että muuttaa takaisin pohjoisempaan? No, se on tietty yks vaihtoehto mutta epävarmuus ei "arjen pohjana" ole mikään toivottavin vaihtoehto. Siinä ukkeli on kyllä ihan samanlainen kuin mä: se on tosi valkki sen suhteen missä seurassa aikansa viettää eli kenen kanssa kaverustuu. Mä oon tosin koittanut näin vanhemmiten oppia tiettyä avoimuutta muiden ihmisten suhteen mutta samalla tuonut sen ajatuksen mukaan että ei kaikkien kanssa tarviikkaan ystävystyä, joskus riittää vain se että moikataan kerran viikossa kadulla. Mulla kun on sitten se "yksinäinen (susi) hepoliinikin" tuolla takaraivossa kuitenkin. Se on sellainen että parempi kivasti yksin kuin paskasti porukassa, viitaten edelliseen.

Jees, kivaa päivänjatkoam, meen tekeen niitä fakin läksyjä ja laskelmia vaikken osaakaan. Mä en ole mikään laskutoimitusten hallinnan lahja maailmalle.

<3: hepoliini

P.S. Leikin tänään salapoliisia, hyi mua (mitään rikollista/epäilyttävää ei asiaan liittynyt, siis tutkimustapoihin meinaan;)). Tuotti jopa tulosta, ei siitä nyt enempää... Sanotaan vaan että sain selvennyksen yhteen mieltä askarruttaneeseen asiaan (Lopulta. Ehkä.)