Heippa.

Ekan kerran tässä kirjottelen ukkelin lähdettyä Kuopioon. Eilen oli hänen muuttopäivänsä ja mäkin tietty siinä auttelin. Ja sitten ukkeli lähti, ja mä jäin tänne. No, tuleehan se vielä koiran hakemaan pois, mutta mutta... On täällä aika autiota ja hyvin kaikuu, kun tavara on kämpästä hävinnyt.

Olen aika kamalan väsynyt. Nettikin kyllä on toiminut koko ajan, mutta ei vaan oo jaksanu tilitellä mitään tänne blokiin. Yllättäen sain kyllä unta viime yönä, mutta aika hektisiä päiviä tässä ollut ja muutenkin kuitenkin aika kovia aikoja elellään, että kai ne mehut siitä haihtuu sitten. En mä nytkään jaksa mitään syväluotaavaaa kirjotella, kunhan nyt pihisen olevani hengissä.

Muutto meni silleen mukamas aika kivuttomasti, ja aattelin, että eihän tää nyt niin paha ollutkaan. Siis eilen. No...sitten tuli iltapäivä, ja kävin äiti&isän kanssa vähän asioilla ja siinä autossa istuessa iski kunnon ahistus päälle, ja sit kotona se ahistus jatku ja lopulta tuli itkukin. Nyt taas vähän ahdistaa, mutta kyllä se varmaan siitä. Ja jos ukkeli luet tätä, niin kyllä se sullakin sitten helpottaa pikku hiljaa, vaikka nyt tuntuukin vaikealta. Mä meinasin kirjottaa sulle vielä oman kirjeen, kunhan saan siihen voimia tarpeeks. Siis jos nyt luet tään, ni tiedät sit. Nih.

Huhhuijaa... Kai sitä sitten pitää vaan mennä päivä kerrallaan, eikä pidä miettiä liikaa kaikkia asioita. Vaikka helpompi se on sanoa ku sitten sellaisessa tilanteessa, kun tulee kaikki hyvät muistot mieleen, kun sitten koittaa käytännössä toimia sen mukaan. Se musta kuitenkin on ollut ja on tosi hyvä ja hieno asia, ettei olla ovet paukkuen tästä lähdetty eri suuntiin, vaan ollaan voitu käyttäytyä kuin aikuiset ihmiset (ainaki toistaiseksi)... Kun minkä takia sitä sitten pitäis alkaa jotain vihatunnetta pitää yllä sellasta ihmistä kohtaan, joka on kuitenkin ollut tärkeä ja iso osa omaa elämää. Ja tietty se ois mukava, jos nyt jatkossakin, jos vaikka törmätään, ni ei tarviis vaihtaa kadunpuolta, kuten eksien kanssa mulla on tupannu tähän asti olemaan. Kurjaa se on sellanenkin meinaan. (Vai mitä ukkeli?).

Ja tietty sitä toivoo, että itse ja se toinenkin, saa sitten oman elämän mallilleen ja kuntoon pikku hiljaa, vaikka vaikeaa se alussa tietysti onkin, ja helposti voi alkaa masentamaan, ja itkettämään. Mutta sitten kun itkut on itketty, ni paistaa se toivon mukaan sinne risukasaankin taas.

Mulla ei piru oo telkkaria täällä!! Tai on mulla telkkari, mutta ei oo digidigipokspoksia!! Yhyy! Ja tänään tulee SUOMEN peliki, perhana. Ja oishan se mukava, että vois kattoa "aivot pois- kuutiota" ja olla ajattelematta mitään, jos oikeen pahat fiilarit iskee. Mutta LUOJAN KIITOS netti sentään toimii. Niin ja radio, kiitos ukkelin, joka jätti mulle tuon poppikoneen. Kiitos siitä vielä.

Viime yönä juuri kun olin saamassa unen päästä kiinni, niin havahduin kamalaan (meidän...siis ukkelin:( ) koiran haukkuun. Ja sitten se juoksi eteiseen, ikään kuin sieltä olisi joku tulossa. Mä vaan mietin siinä kun sain melkeen sydänhalvauksen, että miten mä sitten oikeen saan yksinään (ilman koiran turvaa) nukuttua, kun alan yöllä säikkymään jotakin, ehkä. Pitää varmaan hommata jotain vahvaa lääkettä (esim. litra viskiä/ilta), että saa kunnon tainnutuksen...köh.

Huhhuh, sori tää on aika sekavaa, mutta huomaa taas, että helpottaa kun laittaa vaan vaikka hajanaisia ajatuksia ylös. Taidan mennä tupakille ja keittää murukahvia - ostin sellasta eilen ;) - tai sitten teetä. *huokaus*. Kyllä se tästä sit varmaan. Niin joo, odotan, että sieltä asuntopaikasta soitetaan mulle. Siis kävin kattomassa sitä yhtä kämppää, ellen ole kertonut (en ole tainnut ehtiä). Se olis kyllä tosi hyvä. Mutta jotenkin mä pelkään, etten mä kelpaa siihen asukiksi. Varmaan ei oikeen toi mun ammattinimeke vakuuta vaikka jonkun "diplomi-insinöörin" rinnalla... Jooh. Mukavaa päivänjatkoa. Puspus!!

<3Hepoliini