Heippa.

Olipas kiva tulla pitkästä aikaan blokiin ja huomata että hallintasivulla odotti 172 lukematonta uutta kommenttia. No kyllähän mä arvasin ettei heppalandia mitään yllätysuosioonnousua ollut kokenut vaan joku dorka sinne oli laitellut jotakin pirun paskakommentteja pitkin lokituksia. Kolme niistä taisin jaksaa käydä poistamassa mutta loput saavat olla siellä siihen asti kun joku kerta vapaapäivänä en muka parempaa tekemistä keksisi kuin poistella jotakin roskaposteja kommenteista. Eli siihen saattaa mennä aika kauan, mistä syystä tuskin huomaisin, jos joukkoon joku oikeakin viesti olisi eksynyt (mitä kyllä kehtaan epäillä).

Viime viikko oli henkisesti ihan persesuolesta (ahdisti, ahdisti ja vielä kerran ahdisti). Varmaan se alkoi jo toissa lauantaina kun ensin T kävi veljensä kanssa siellä "iltamissa" (mikä oli kyllä oikein ok), jona aikana itse kävin siskon luona syömässä, sekä juomassa, ja siskon huomattua keittiönsä ikkunasta, että "T taitaa olla jo kotona", kipitin pihan poikki kotio ja vedin lisää viiniä naamariin, ja pakotin(?) T:n lähtemään kaupunkiin "yhdelle oluelle" (hahhah), minkä johdosta löysimme itsemme yöllä kolmen aikoihin taksijonosta käytyämme läpi kapean skaalan sekä kaupungin hetero- että homopaikkoja. Siinä vaiheessa kun vinguin Aurakatua Apteekista pois päin kipittäessämme että etsittäisiin vielä joku mesta mikä on neljään saakka auki, sain kuulla T:ltä ettei sitä voisi vähempää kiinnostaa, ja että muutenkin mä olen humalassa ihmeen, hmn, maaninen? Noo...toisaalta se sanoi, että yksi sen vanhimmista ja parhaista kavereista on humalassa ihan yhtä rasittava, mutta silti oikein rakas. Seuraavana päivänä pitsapuodista iltahämärässä kotiin kävellessämme käskin ottamaan yhteyttä Ukkeliin, jos sattuisi vertaistukea asiassa kaipaamaan. Tuhma minä.

No mutta siitä se henkinen "alamäki" (ehkä pienoista liioittelua)sitten alkoi. Sunnuntaina (siis toissa sunnuntaina) krapulassa en osannut muuta miettiä kuin sitä että nyt T sitten kypsähti muhun. Kauhea vanha hylätyksitulemisenpelko jysähti kai päälle. Maanantaina töissä oli oikeastaan vielä pahempi olo(jo ihan fyysisestikin) kuin sunnuntaina, ja ääneen mietin etten juo enää koskaan... Pitäisi sitten varmaan pysyä alkoholista hieman kauempana, niin olisi edes teoriassa mahdollista. Tiistaina mulla sitten olikin nimipäivä (juu-u), minkä johdosta sain erinäisiä onnittelevia tekstiviestejä erinäisiltä onnittelevilta ihmisiltä. Yöllä pirun väsyneenä sänkyyn mentyämme T sitten kysyi että sainko mitään "tuhmia" nimppariviestejä, ja mä sanoin, että en saanut mitään tuhmia viestejä. Halusin nukkua, ja halusin että T saa nukuttua. Seuraavana päivänä, oliko tuo nyt sitten keskiviikko, T kysyi että sainko keltään miehiltä viestejä. Miksei se voinut suoraan kysyä, että sainko viestiä siltä, jota tiesin sen tarkoittavan. No, sitten mä sanoin, että sainhan mä yhdeltä Tällaselta ja sitten Pohjanmaalaiselta. Seuraavan kerran taidettiin puhua kunnolla vasta seuraavan päivän iltana. Työvuorotkin kun hieman menivät ristiin siinä... Minä tein aamu-aamu-aamua, kun hän teki yö-yö-työtä.

Oli meillä sentään eilinen päivä vapaata samaan aikaan, "vuhuu". Varmaan pitäisi siitäkin olla sitten saatana vain kiitollinen, mutta ei paljon naurata, kun kaikki perkeleen joulun pyhätkin olen töissä, ja seuraavan kerran on vapaapäivä samaan aikaan T:n kanssa vasta pitkälle tammikuuta. Eipähän tarvii miettiä, missä sitä joulunsa viettäisi. Tai miten sitä vapaapäivänsä viettäisi, tai kenen kanssa (itekseen). Niin että sitten viime viikon saldo oli erinäinen määrä ahdistuneita tunteita ja syytöntä suolaveden pudottelua silmistä. En tiedä miksi. Periaatteessa kaikki on ihan hyvin, mutta silti vaan ei saanut mistään positiivisesta ajatuksesta hetkeä pidempää kiinni.

Meillä on täällä pieni joulukuusikin. Joo. Äiti&Isä kävivät mummolassa ja toivat "pienen pöytämallisen", jollaista toivoin, kun kysyivät haluanko joulukuusen sieltä. Todetaan nyt, että tämä pieni pöytämallinen kuusi on vähintään metrin korkea, joten missään nimessä se ei tähän pöydälle päätynyt. Taitaa liioittelu kulkea suvussa. No, onpa sitten joulukuusi, vaikkei joulua olekaan. Tosin tyytyväinenhän mun vaan pitäisi olla, kun joka joulu olen narissut, että eikö voisi jättää lahjat ostamatta, ja syödäkin voisi jotakin ihan tavallista hyvää (en tykkää erityisemmin joululaatikoista ainakaan). Toisaalta, nyt mulla olisi kerrankin varaa jopa ostaa niitä lahjoja, minkä velvollisuuden aionkin suorittaa tänään niin pitkälle kuin pinna ilman röökiä äitiseurassa kestää. Mä olen aina inhonnut lahjojen ostamista. Tai ostaminen on se helppo osuus siinä, mutta että koittaa etsiä jotakin, mistä se ja se nyt sattuisi sitten tykkäämään...voi jesus. Ja kun ei oikein voi olla hommaamatta (taaskaan) mitään, kun sisko jo reippaana ilmoitti, että "tulkaa nyt lahjat edes jossakin välissä hakemaan vaikka oletkin koko joulun töissä", eikä raskaanaolevan naisen itkettäminen lahjoitta jättämällä taida olla kovin korrektia, vai? Ja mä kun taas virheellisesti erehdyin ajattelemaan, että kerkeisin tässä välissä lisääntymään ennen sitä. Mutta kaipa se aika kuluu muidenkin jälkikasvujen kasvuja seuraillessa. Ei mulla mikään kiire varsinaisesti ole saada nappuloita, mua vaan kalvaa epätietoisuus siitä, onko se edes mahdollista. Parempi varmaan jatkaa sen ajatuksen parissa jatkossakin, että ei ole (lienee sen asian tosilaita).

Painajaisiakin olen nähnyt. Nyt kun paria poikkeusta lukuunottamatta nukuin viime viikon suht hyvin, niin sitten näkyy kaikenmaailman pahoja kuvia. Yhdessä unessa me tehtiin T:n kanssa keittiöhommia; minä tiskasin ja T fileoi lohta. Laskin juuri vettä puhtaaseen altaaseen, kun T heitti sinne yhden lohifileen lillumaan. Siitähän mä en riemastunut (hittoako sotkee mun puhtaita vesiä!), vaan nakkasin kalan kaverin omaan altaaseen takaisin. Sen jälkeen T heitti mua sillä kalalla oikeen kunnolla, vauhdilla ja voimalla. Sitten taisin herätä, ja sitten taisi olla taas aika kipittää töihin eri vuoroon.

Että eipä tässä sitten sen kummempia.


<3Hepoliini